Hauskaa, että Don Alexius vinkitti Luutiista blogiini ja nyt täällä käy porukkaa ennätyksellisellä määrällä. Kirjoitinkin heti uuden hupailun aiheesta. Yleisön pyytämättä.
Tuli mieleen että sähköisessä lukulaitteessa on hankaluus ettei sivujen väliin voi niistää eli ei voi kääntää sivua ja kelata että mahtaa seuraavaa lukijaa ällöttää. Minulle tulee tämmöisiä mieleen.
Tänään taas huimaa. Luin illalla todella hyvän käsikirjoituksen, eli käsikirjoitus ei ollut omani, ja nyt mietin että tänään minun ei tarvitse tehdä mitään koska olin suunnitellut lukevani käsikirjoitusta tänäänkin. Mutta minulla on suunnitelma (unelma se ei kuitenkaan ole).
Oli muuten naurettava juttu tuo kolmetoistaprojektini, juuri kaltaiselleni säntäilijälle semmoinen ei sovi, enintään voin keskittyä viikon samaan asiaan. Siinä mielessä kuitenkin projektini oli hyvä että osaan epäonnistua. Tai siis tiedän mitä se on, osaamista minulla epäonnistumisenkaan suhteen ei ole. Jos olisin hyvästä perheestä ja taustasta, epäonnistuminen olisi hankalaa, katastrofaalista, nyt epäonnistuminen on vain jatkoa sarjaan. Enkä minä osaisi onnistua. Menen aivan sekaisin onnistumisesta. Nyt olen normaalitilassa tunaroituani. Kai noista neljä romaaninteelmää saa. Viides on niin ilkeä etten tahdo sitä julki ja kuudennessa on oma ongelmatiikkansa.
2 kommenttia:
Vaadin ilkeän kirjan julki!
Mietitään sitä vielä!
Hirveen vaativa on korppi!
Lähetä kommentti