"nenuni" ajaa saat lihaa

tavaa huulemme luuhaavat

aah iltaa saajain unen

totu rutsaana sanota

sanani panokuoro

hunnutat Salomen emo-lasta

tunnu horo-ukon apinana

satona sana-astu rutot

Näitä taas saapuu. Tilaamatta. Semmoista se on. Ehkä kokoan näistä koosteen. Semmoisen pienen kirjan, josko sen joku kustantaisi. Kysyn Koolta, mutta jos hän, niin kuin pitäisi, käskee minun suksia suolle niin otan sitten tähtäimeen joku muu viaton sielu. Olen minäkin jo lapsena oppinut ettei tämmöinen käy päinsä, että tämä on ihan vitun naurettavaa, että mene töihin. Onnellisia nämä, joiden päässä eivät soi vanhusten kiellot. Minulla soi ellei jatkuvasti niin tiheästi. Muttei kaikilla ole ollut sellaisia vatipäitä seuranaan kuin minulla. Joillakin on ollut onnellistakin. Minun olisi muistettava, että minuun kohdistunut viha, luonteeltaan morbidi, on harvinaista. Yleensä lasta rakastetaan. Se on yleistä. Rakastettiin minuakin aluksi, mutta sitten olin jo tiellä. Enkä minä syytä ketään. Totean tosiasian. Ja, edelleen & edelleen minun pitäisi muistaa, etten voi olettaa näiltä muilta sitä mitä itse teen. Sillä minä ryhdyin siihen kuuluun avoimuuteen, enkä alkanut potkia koiraa tai hankkinut lapsia kiusatakseni sitten niitä, ei, minä aloin kiusata minua edeltäviä sukupolvia. Sekin oli väärin. Ymmärrän sen nyt, ajoittain. Ja koetan olla kunnolla. Tämä on osa sovinnonelettäni. Tämä selostukseni.