Täytyy tutkia, missä romaanissa on pisin nimi. Vaikka näistä suomalaisista. Rakastuneessa rammassa on aika pitkä. Tusinaromaani II:een panen ennätyspitkän nimen. Tai jonnekin. Ensimmäiseen tuli jo aika pitkä. Saa nähdä meneekö läpi, edes nimi.
Tämä on blogi. Te, käyskijä virtuaalisessa puutarhassa, jos tahdotte niin voitte kirjoittaa näkemyksiänne, ihan mitä tahansa näkemyksiänne, blogini kommenttilootaan, kommenttilootiin, joita on tuhatsatakuusitoista (tilanne 25.9.2013 klo 21.57), mutta voitte myös olla aivan hiljaa, se on mielestäni aivan sopivaa sekin. Blogini alaotsikkoja ovat KUINKA SAADA YSTÄVIÄ, MENESTYSTÄ JA VAIKUTUSVALTAA - confessions d'un cas d'école - Alaston sydämeni - Huomaamattoman ihmisen monologi &c.
16 kommenttia:
Tätä diggailen henk.koht.:
"ERAKON PALJASTAVA SYKSY. Kertomus ihmisen elämästä, Ihmisen kertomus elämästä, eli, toimittajan HUOMAUTUKSIN varustettu kuvaus yhteiskunnasta PAKOA yrittävän miehen elämästä luonnon ARMOILLA, myös yksinäisen Inarijärven mietiskelijän vähän harvinaisempia näkemyksiä mantereen maailmanmenosta, joka tapauksessa totta ja kuviteltua Järjestelmän ja Ihmisen olemuksesta."
Tässä on paljon muutakin hyvää ja kiinnostavaa kuin nimi, mm. lahjomattoman dokumentaarinen valokuvaliite.
Miten voi olla mahdollista, että TrII käsittelee juuri erakkoutta? Onko sattumaa? Millaisessa avaruusaluksessa sinä tulit maahan? Kenossa monta oikein? Olen ihmeytynyt.
Kukaties erakkoelämäntapa inspiroi ja tuottaa pitkiä teosnimiä.
Voisit, Liuhto, keksiä sellaisen yltiöpitkän otsikon, joka ei olisi vähässäkään määrin hauska vaan yksiselitteisesti loputtoman murheellinen. Olisikohan se edes mahdollista? Haasteellista ainakin. (Mikähän siinäkin on, että kun pistää pötköön kaiken kurjan surun, alakulon, vaivan, vitutuksen, puutteen, elon harmaat ja mitättömät minuutit yhteiskunnan lohduttomuuden keskellä, lukijaa vain naurattaa?)
Hyvä ehdotus, Hottinen.
Mietin kanssa tuota naurua. Eikö nyt ole TulietSavun sikermäni jo ihan itsarikamaa? Muistaakseni Kierkegaard Torsti Lehtisen mukaan tästä puhuu, että nähdessään Mefiston ensikerran Faust nauroi. Se nauru sitten loppui. Nauru helpottaa, vaikka se on vain kirjaimen päässä narusta. Eikö Palsankin maalausten edessä hihitetä? Puolustautumista nauru on. Harrastan sitä itsekin. Ei tässä maailmassa paljon naarata. Merja Auerille tästä puhuin kun puhuttiin. Että on se kun on näin. Ainakin kirjallisuudessa humoristit ovat olleet kärkkäästi menossa hirteen. Lyhyemmän (köysikaupan kautta ullakolle) tai pitemmän (viina) kaavan mukaan. Täytyy lukea sikermäni. Että naurattaako se todella. Olen hieman ihmeissäni asiasta. Lukijan psyyke on arvoitus. En pidä siitä jos minulle tulee humoristin maine. Mutta ei sille mahda mitään. Mainettaan vissiin ei voi valita. No, olisi pahempiakin maineita. Ajatella, jos pidettäisiin vihervasemmistolaisena. Lähtisin Rautiaan heti. Siis tämä päällekkäisyys, on vakavaa ja on huumoria samassa, ne menevät sekaisin, lukija voi valita mieleisensä. Sitten on niitä, jotka valinnoivat vihaamansa. Ja vitsin voi tehdä ns. vakavissaan eli ns. tosissaan eli tehden parhaansa, pyrkien oikein hyvään tulokseen.
Heti tuli lisäystä mieleeni:
tämä meidän Jaakko!
Okei. Kerrot että on olemassa kirjailija nimeltään Jaakko Yli-Juonikas ja tähän kohtaan kertomus yleensä päättyy, harva pääsee siitä yli että nimi on Yli-Juonikas. Jos kuitenkin pitkällisen uuvutustaiston jälkeen mennään merta edemmäs kalaan niin lopullinen stoppi tulee kun mainitaan kirjan nimi Neuromaani. Se siitä sitten. Niin se käy, kuten sanoi jo Vonnegut. Ihminen ei pääse yli näistä kahdesta esteestä. Jää ihmettelemään kuin entinen renki aitan ovelle. Olen havainnut tämän ainakin kaksikymmentäviisi kertaa. "Reseption" ongelma Yli-Juonikkaan ja Neuromaanin osalta on tässä.
Tietty sekin, että Neuromaani on kirjoitettu ns. tieteellisesti. Mutta siihen olen päässyt keskusteluissa vasta kahdesti. Vaimollekin on pitänyt sanoa, että heitä nyt jo mainostamasta, kun siitä aiheutuu aina sitä "onko toi sen oikee nimi hihi" -jorinaa. Nolottaa ihmisten puolesta. Mutta eräs neurologi, joka sai lahjaksi Neuromaanin omistuskirjoituksella, oli aivan onnesta soikeana kun alkoi lukea. Onko neurologeja syyttä ja suotta moitittu? Eurologitko tehneet jäynää?
Eka suomenkielinen scifikertomus muuten kunnostautuu myös nimellään: Evald Ferdinand Jahnssonin "Muistelmia matkaltani Ruskealan pappilaan uuden vuoden aikoina vuonna 1983". Kirjoitettu sata vuotta aiemmin.
Helinä
Ps. Se on dystopia Suomesta, jossa naiset hallitsee niin valtiopäiviä kuin yliopistoakin ja juutalaiset taloutta.
Pps. Nämä mainitsemasi, oliko ne nyt errorunosanat, herättävät mut säännöllisin väliajoin kesken työpäivien. Äsken: kerätty rahaa > kerätty sahaa.
En tiedä mitä täällä tapahtuu ja sähläsin ja kommenteerasin kahdesti saman ja sitten poistin toisen ja nyt palasin selittämään tekoseni ja jos tämä tulee kahdesti, en poista sitä.
Joo mutta luulen että tuo "reseptiokynnys" hiljalleen häviäisi jos oikein toden teolla heittäytyisin totiseksi ja rupeaisin "angstaamaan". Valaiseva ennakkotapaus lienee Lars von Trier jolla myös on tanskalaisittain "vitsikäs" nimi, tyyliin von Liuhto - mistä huolimatta Trierin leffat vastaanotetaan yleensä naama peruslukemilla (vaikka on niissä useimmiten jonkin sortin komediallinen taso vähintään pohjavirtana).
Jaakko, älä rupee angstaamaan. Tai tietty voit jos tahot. En sillä. Meitä angstaajia on jo tarpeeksi.
Tää Bloggeri on tässä vähän jumiullut. Naiset vissiin hallinoi.
Neuroosiromaani. Tjaah. Neuroo siro.
Tuo Liron vika kommentti on kyllä lyyrinen.
Angstaamisesta olen sitä mieltä, että siihen tarvitaan vain oikeanlainen huppari. Jaakolla olen jossakin kuvassa sellaisen nähnytkin. Samista en tiedä, mutta saattaa musta t-paitakin käydä.
Synkkyyden säätö on sitten aikaansa seuraavan kustannustoimittajan juttuja. Luullakseni varsin pienellä liikkeellä surullisesta tekstistä tehdään hilpeää. Eikä aina kustannustoimittajaakaan tarvita. Niin se Kinnunenkin kuule nauroi sinun sikermääsi lukiessaan, Sami. Komediallinen pohjavirta käy läpi päämme, emmekä me mitään voi.
Ai niin se vaellustakin huppu. Mitähän unabomber-meininkiä siinäkin tapailtiin.
Mukavaa joka tapauksessa päästä tälla lailla katkeransuloisen nostalgisesti hymähtelemään menneisyytensä "hassutuksille"...
Ai niin se... Olen kokenut sen jotenkin metapoliittisena kommenttina. En tiedä mitä tarkoitan.
Mikä on pisin romaanin nimi vai missä on pisin henkilön nimi?
Arto Kytöhonka-vainaa yritti aikoinaan ennätysten kirjaan maailman lyhyimmällä runolla:
"Äitini talo."
Monta lyhyempääkin on kirjoitettu, siitä tuli sitten hänen kustantamonsa nimi.
Tarkkana nyt, Sami, ajattele: perustat vielä kustantamon jonka nimi on parisataa sivua!
Kuuntelin just Ramonesia suomeksi: Sami pani kai jotain juomaani.
Oulipolla on näitä lyhyimpiä runoja, lyhimpiä.
Oulipo Compendiumia suosittelen kaikille, joita kiinnostaa öööö semmoset hauskat jutut.
Lähetä kommentti