Yks Kinnunen ja Yks Kake taas vitsailleet ja Yks Liuhto ollut vitsailunsa esineenä. Haulla vihainen keski-ikäinen mies tultu kahdesti blogiini. Pikkasenko ikävää vihjailua! Säkkini pohja se minultakin katkeaa! En siedä lainkaan tällaista ja soitan molemmille heti ja lähetän sähköpostia perään jo etukäteen. Että minäkö muka olisin mies!

The best there is, the best there was, the best there ever will be

S  N  T

A  T  S  O

T  A  A  S

S  A  A  T

O  S  T  A

T  A  O  S

A  T  S  O

O  S  T  A

S  O  A  T

T  A  O  N

A  S  K  O

O  K  S  A

N  O  A  T

E  T  N  A

T  A  O  N

N  O  A  T

A  N  T  E

I  T  S  E

T  A  O  S

S  O  A  T

E  S  T  I

T  I  E  T

I  T  S  E

E  S  T  I

T  E  I  T

E  T  T  I

T  I  E  T

T  E  I  T

I  T  T  E

O  S  T  A

S  E  I  T

T  I  E  S

A  T  S  O

Tuossa on symmetria idullaan muttei toimivana. Tässä (lisää) pakollisia kuvioita:

O  T  O  T

T  I  M  O

O  M  I  T

T  O  T  O

O  S  A  T

S  A  R  A

A  R  A  S

T  A  S  O

T  A  S  O

A  L  A  S

S  A  L  A

O  S  A  T

E  T  O  O

T  A  S  O

O  S  A  T

O  O  T  E

T  E  O  N

E  T  O  O

O  O  T  E

N  O  E  T

E  T  N  A

T  E  O  N

N  O  E  T

A  N  T  E

A  N  T  E

N  A  I  T

T  I  A  N

E  T  N  A

N  A  I  T

A  I  L  I

I  L  I  A

T  I  A  N

T  A  A  S

A  S  I  A

A  I  S  A

S  A  A  T

A  S  I  A

S  U  S  I

I  S  U  S

A  I  S  A

S  U  S  I

U  R  I  S

S  I  R  U

I  S  U  S

U  R  I  S

R  A  S  I

I  S  A  R

S  I  R  U

R  A  S  I

A  N  A  S

S  A  N  A

I  S  A  R

A  N  A  S

N  O  R  A

A  R  O  N

S  A  N  A

T  U  O  S

U  S  K  O

O  K  S  U

S  O  U  T

U  S  A  N

S  I  K  A

A  K  I  S

N  A  S  U

T  U  N  A

U  S  A  N

N  A  S  U

A  N  U  T

S  T  A  R

T  U  N  A

A  N  U  T

R  A  T  S

kevyellistä kilvoittelua, vissiin

 

15.4.: 8 / 87

16.4.: 14 / 87

17.4.: 22 / 87

18.4.: 30 / 87

19.4.: 38 / 87

 

Kaksi liuskaa viikkotavoitteesta jäin. Tai kuusi. Nyt viikonloppuna kirjoitan sen Päätalo-jutskan ja maanantaina jatkan Uromaania. Se kertoo rakkaudesta. Kukaan ehkei tiedäkään mutta olen rakkauden miehiä! En jaksa enää vihata, mutta välillä (kaksi kertaa päivässä) leimahdan. Hyvyyteen on matkaa. Mutta pyristelen, pyrinnöin, pyrin. Nyt minulle ollaan vihaisia, kun sanoin ääneen sen mitä moni ajattelee. Ja puhuu. Selän takana. Tavallaan se on hyvä asia, ettei tule kelleen paha mieli, mutta joskus se kissa on nostettava pöydälle. Toisaalta ei minua kukaan ota tosissaan, joten ollos huoleton ihminen. Olen vain tällainen metsänreunasta räkyttäjä (viite: Haanpää, Pentti).

 

Tuli sellainen, että sanotaan "pysyn sanojeni takana." Mitä sekin on? En minä ainakaan pysy, tarkoitan nyt eri toten niin sanottuja kritiikkejäni. Ei niissä seiso lopullinen mielipiteeni ko. opuksesta. Hyvä jos senhetkinen. Silti olen vastuussa sanomisistani, ei sillä, mutta kuitenkin mielipiteeni voi muuttua ja sehän muuttuu ja usein muuttuukin. Olen sellainen. Onneksi pyrinnöin olemaan kritikoimatta. Kun keskustellaan kirjasta ja kritiikistä(ni)kin niin tämä keskustelu on tärkeää ja silloin mieli voi muuttua. Voin huomata, että perskuta, ei se olekaan noin tai että menin ihan höpöjä puhumaan. Mitä helvettiä yrittäisin silloin jankuttaa "pysyn sanojeni takana", kun en voi pysyä? Muutan mielipidettäni. Eikö tämä ole ihan normaalia ja parempaan tietoon tähtäävää toimintaa? Ei vissiin. Jumitellaan siinä omassaan.

Ikävä vain, etten pysty edes tuohon, myöntämään virheitäni. Tai ainakin tuntuu naurettavalta myöntää virheensä. Minusta tuntuu että olen melkein aina väärässä. Ei sellainen tuntija voi kritikoida. Tästä muuten mainitsi minulle Turun Sanomien toimittaja, että häilyn. Se on prikulleen tosi juttu. Mutta olen mieluummin häilyjä kuin todentietäjä. Jopa oli ylimielisesti sanottu. Minähän nimenomaan olen todentietäjä, siis esitykseltäni ja esityksentavaltani. Karmea besserwisseri. Ylimielisyyteen lankean tämän tästä. Mutta: olen vastuussa sanoistani ja teoistani.

Sähköpostia odotellessani (puhelinnumeroni on salainen) kehotan ihmisiä tekemään ennakkotilauksen Pössiän uuskirjoihin. Hannu Helinin Kaikki kaikessa, Erkka Filanderin Heräämisen valkea myrsky ja Lava-antologia. Itse jo tilasin Helinin uuskirjan ja ehkä kohta tilaan lisää, mutten taida ehtiä ennakkotilaukseen. Filanderista on ollut viime aikoina laajastikin puhetta, kirjastossa yhytin Helsingoerischer Beobachterin Jugend-liitteen, missä Filanderia usutettiin runolle. Eräs tyyppi (VTM) kertoi että muuallakin oli Filanderista ollut, "asialehdessä", ja kai nyt on ollut kun Filander on juniori-ikäinen. Kaksi vuotta sitten meillä oli Miki Liukkonen ja kolme vuotta sitten Janne Kortteinen, viime vuonna oliko mitä en tiedä. Kortteisen kirjaa lueskelin eilen kiehtuneena, siinä sanotaan suoraan mistä on kysymys ja arvosteluissa on moitittu siitä mistä ei ole kysymys. Ei jumalauta kun eivät ne tajua vaikka sanottaisiin. Kortteinen kuvaili minua yks vitun säälittäväksi eukoksi ja Yks Kakelta olen saanut palkinnon, joka oikeuttaa minut panemaan Yks-liitteen nimeni eteen. Yks on hyvä olla. Perkele, käyn tilaamassa tuon Flanderin kirjan. Siis Filanderin. Yks Jumala, Yks perkele.

errorunosana

Filander Flander

Tuli mieleen, että nimeän paljon. Toivottavasti se ei haittaa, mutta mielestäni on hyvä nimetä, kertoa kelle kunnia kuuluu, ja kelle ei kuulu. Tuo jälkimmäinen ei ole kovin tärkeää. Mutta mielelläni kehun nimeltä mainiten. Minulle ainakin tulee hyvä mieli, jos joku kehuu minua ihan nimeltä mainiten. Varmaan joku siitä voi pahastuakin, jos epäilee kujeerinkia, muttei siinä välttämättä kujeerinkia ole, ainakaan nyt ja harvemmin minun kehuessani yleensäkään. Ihmiset suuttuvat kummallisista asioista.

PSedit: Tilasin myös J.P. Sipilän Sudenolento ja muita videorunoja (lehtinen) kun halvalla sai, vitosella. Tsevetajeva-suomennoksista on neuvoteltava huoneenhallituksen kanssa. Vai jos en sanoisi mitään, tilaisin vain?

Natsikeidas

Mitä jos suorisi "tee runokirja minulle" -projektin ("säälimätöntä itsensä koettelua jne." u know). Joo en tee. Teen ihan ite. Ostin eilen antikvariaatista Janne Kortteisen kirjan seitsemällä das Reich -rahalla. En pidä Savukeitaan enkä Poesian tyylistä. Possukeitaan, Pössykeitaan. Natsikeitaan. Il capitaino oli kuulemma lennellyt Hämeenlinnassa seinille siitä, kun Kerberoksessa oli "natsilehden" mainos. Muutenkin ollut pikkasen hermona. Ville "Sarastus" Hytönen. Varmaan laulaa kotokellarissa Vöyrin marssia ("natsilaulua"). Kukkopoijaalle ihan oikein että saa vähän myös negatiivista julkisuutta. Sinänsä hauskaa, kun sille ei voi sanoa puolta sanaa vastaan, kun heti jo ollaan naama norsunvitulla ja solvataan päälle takaisin puolituntinen. Lopuksi isälliset von oben -moitteet. Hirveässä kännissä tietenkin. Muttei Ville Hytönen ole kategoriassa "vitun nilkit", sillä hän tekee myös hyvää eli julkaisee hyvää. "Vitun nilkit" -kategoriaan pääsevät vain ne, joita ei mainita nimeltä. Kauppiaat. Ja muut pelurit. Hytösellä on vaan kusta nupissa kun on mennyt hällä niin hyvin. En ihmettele, kellä ei nousisi kusi nuppiin, kun Natsikeidas on hyvä kustantamo ja nuorelle pojalle nöyräilevät vähän kaikki. Minulla ainakin nousisi kusi nuppiin. "Natsikeidas on hyvä kustantamo", no jaa, se on hyvä kirjailijoiden, "tallin", osalta, mutta taitto ja oikoluku on aivan surkeaa. Huomaa etten ole dokannut kuukausiin kun jaksan olla näin rehellinen, kerron mitä todella ajattelen. Teksti on Natsikeitaalla usein hyvää eli menee vähän toisinpäin kuin monella muulla kustantamolla. En muuten lue tuota Sarastusta, ihan periaatteesta en klikkaa sinne. Yhden tai kaksi artikkelia olen lukenut, mutten laajemmin tahdo olla tekemisissä tuollaisen porukan kanssa. Minua pelottaa.

Minulla ei ole miltään kuukaudelta edes sataa merkintää, postausta. Tämä on hyvin ärsyttävää.  Viime vuoden maaliskuussa olen postannut 93 krt, se on ennätys, enkka, rekka. Huono saavutus, ei saavutus lain, mikä voisi olla juristiyhdistyksen pikkujoulujen laulunumero. Sanon itseäni maaniseksi (kevyt vihjaus siihen suuntaan että olisin ahkera, mitä en ole, koska olen laiska paska), mutta missä maanisuus luuraa, kun ei ainakaan blogissa ole näkynyt. Ettei vain olisi korvieni välissä eikä missään muualla? Jo nyt on perkele kun ei minusta ole edes hulluksi. Kalle Päätalo kirjoitti vuodessa tuhat liuskaa ja tämä vuosi toistui vuosikymmeniä, ainakin neljännesvuosisadan, mutta kirjoitti Päätalo jo kuusikymmentäluvullakin tuhat liuskaa vuodessa. Minulla tekee neljännesvuodessa tiukkaa! Kai nyt tekee kun olen opetettukin laiskuuteen, siihen oikein kehotetaan, vaaditaan. Kuka helvetti on keksinyt nuo työaikalaitkin? Niissä ei ole tolkun hiventä. Tarkoitan että ahkeraa ja ahkeraksi pyrkivää pidätellään ja vittuillaan, jos jotakin yrittää. Erityisesti nuorilla on hinkua työhön, ei niitä pidä estellä vaan kehottaa, kannustaa. Veljeni äidin poika teki nuorena kuukaudessa sata tuntia ylitöitä. Se on oikein. Pidän sellaisesta (muutenkin mukava mies). Kirjoitustyöläisen ongelma on tietenkin siinä, että hänen pitää näyttää ei-kirjoittaville, että on kirjoittaminenkin työtä ja kirjoittaville ettei kirjoittaminen ole työtä. Hankalaa on miellyttää! Olen vähän siinä mielessä, että kirjoittaminen on työtä. Mutta kyllä Päätalokin parkkuulanssilla nautti, kai nyt, kun oli parkkuulanssin kuningas. Tämä on nyt sitä pidemmälle menemistä. Maanisuutta (tai osaltani pyrkimystä maanisuuteen kun ei minusta paskasta ole edes maanikoksi).

Lease a reptile

(kehotus anonyyminvihaajan kommenttilootassa)

Oman katon alle sivulla 293. Mietin mitä kirjoitan teelmääni, jonka viimeinen mahdollinen jättöpäivä on ensi keskiviikkona. Kirjoitin paperille, jonka toisella puolella lukee mm.

Timo Salo: Jälkikasvot - Hiiltokuvia
Factory St. Galleryssa 16.3. - 6.4.2013
Tehtaankatu 19, Helsinki

Tällaista piirtelin:

- työnteon määrä: 290-293

mitä lukee takakannessa, erit. alhaalla lihavoituna

- aseveljeys, kaveria ei jätetä ILMARI JANNE KALLE JA KAIKKI MUUT <- VÄLITTÄMINEN

- "mies tekee talonsa" <- veljeni isä sanoi vaikkei aivan kannattanut aatetta

- sosiaalihistoriaa, psykohistoriaa jne. 

- onko minusta mieheksi, olenko mies?

ongelmamme ovat elintaso-ongelmia

Tuollaista piirtelin.

Välitämmekö enää toisistamme? Hölötämme kyllä suuria sanoja, mutta teot ovat vähissä, Päätalon kielellä anhittomissa. Niin hyviä olemme puheissamme ja puheittemme mukaan. Kukaan ei uskalla tehdä mitään, kun tekemällä panee itsensä alttiiksi virheille. Olla möllötellään vaan. Kuka perkele uskaltaisi taloa tehdä, vaikka osaisikin, kun seinä voi mennä vinoon ja se pistää ikävästi silmään ja sitten kaikki tietävät että olet tunari, vittuilevat mitä karkeimmin? Ja joka jutussa on ammattilaisensa, asiantuntijansa. Yleismiehiä ei enää ole, sen paremmin kuin miehiäkään, pelkkää yleistä vain. Minusta kun tunttuu ettemme oikein enää rakasta lähimmäistämme! Olemme kyynisiä hirviöitä. Raatilaisia kaikki. Nauramme tärkeille asioille. Vaikkapa jääviydelle. Ministereinä meillä on konnia ja konnia olemme itsekin. Pääministeri jäi housut kintuissa kiinni rahoituksen vilpillisestä järjestämisestä, muttei eroa, häpeä, sen sijaan olla möllöttelee vaan. Me olemme sen veijarin ansainneet. Jumalauta että vihaan meitä, kun emme sano että stop törkeydelle! Me emme sano mitään, koska törkeilemme itsekin ja tahtoisimme törkeillä vain enemmän. Me jätämme kaverin säälittä. Sillä meidän mielestämme sääli on sairautta. Näin sairaita olemme, sillä sääli ei ole sairautta. Ja olemme veljiemme vartijoita. Tarvitaanko todellakin sota, että muistaisimme taas tämän? Ilmeisesti. Ja tämä on jo aivan kammottavaa.

*

Saatan pistää paperille tuontapaisiakin. En minä tiedä miten ne Päätaloon liittyvät.

- yleismiehettömyys

- säälimättömyys

- toimettomuus

- miehet eivät ole enää miehiä, miehisiä miehiä, luotettavia ihmisiä

15.4.: 8 / 87

16.4.: 14 / 87

17.4.: 22 / 87

18.4.: 30 / 87

Lassi Kämärin vuosiprojekti Kirjoittaa, kysyä, oppia. Alkanut tänään. Loppuu, ihanko totta, vuoden päästä.

N  I  L  K  I  T

I  K  Ä  Ä  S  I

L  Ä  Y  H  Ä  S

K  Ä  H  M  I  S

I  S  Ä  I  S  I

T  I  S  S  I  Ä

Näkee taas erinomaisesti, miten ihmiset eivät välitä mistään mitään ja ovat kyynisiä. Vitun kauppiaat. Vain diskreetti luonteeni estää minua kertomasta mistä on kyse ja kun en tahdo viattomalle pahaa, sillä viaton olisi ainoa joka kärsisi niin kuin edellisellä kerralla jo kävi. "Überylimielinen" oli eräskin luonnehdinta tästä yhdestä veijarista, jolle sanon:

HAISTA VITTU.

15.4.: 8 / 87

16.4.: 14 / 87

17.4.: 22 / 87

Saakeli! Joku vitsiniekka on haeskellut blogiini sanavenyeellä "samilaihaliuhto". Ihmeellistä huumoria! Nyt on naama norsunvitulla.

Persposki, 1953 as.

Vaimo käski laittaa tämän, en itse muistanut alkup. sanamuotoani mutta tässä tulee versio, jonka vaimon mukaan sanoin ja hän hieman stailasi virkettäni terävämmäksi:

"Väkivalta ei ole ratkaisu, mutta se on askel oikeaan suuntaan."

Tähän suuntaan sanoin tuossa vartti sitten. Nukuin hiukan ja yritin rauhoittua. Siis kun ei noita hyväkkäitä ilman nyrkkiä saa olemaan kunnolla. Siltä joskus tuntuu. Muttei, tosiaan, väkivalta ole ratkaisu, joten nukkukaa rauhassa nilkit. Ja, muuten, minä rakastan teitä, nilkkiseni. Yritän kääntää poskeni, kaikki poskeni, persposkenikin. Persposki on hauskankuuloinen sana. Paikkakunta keskisessä Satakunnassa, Ihodeen ja Kodiskosken välillä, Latomerestä viisitoista kilometriä lounaaseen. Persposken ystäväkunta on Yhdysvaltain Teksasin osavaltion Pottsville (pop. 1280).

Tulostin "SIVUN", sitä tulostui kymmenen sivua. SIVU-VIS. Olo erittäin ahdistunut. No, menkööt. Lopputulos on aina tämä sama. Paha olo, ns. vitutus, puskee esiin. Vituttaa se yksi paskiainen, vaimo varmaan sanoo ettei pidä ajatella, välittää, mutta kun ajatteluttaa perkele. Lopputulos on aina tämä sama. Rähisen blogissani ja olen hiljaa kuukauden. Tämä toistuu ja toistuu. Mikään ei muutu. Lopputulos on aina tämä sama. Jotkut ne porskuttaa. Tai sitten ne peittelee todella hyvin. Mitä minäkin pyytelen anteeksi ihmisiltä, jotka ovat säälimättömiä saalistajia, vallankäyttäjiä, alempiensa potkijoita, ylempiensä nuolijoita. On hyvä pyytää anteeksi, se siinä on. Mutta kyllästyttää kun nämä vittupäät eivät milloinkaan pyydä minulta anteeksi, vaikka syytä olisi. Yksikin! Että sori, meni vähän överiksi, mutta mun piti näyttää että kuulun niiden joukkoon. Tänään taas tuntuu etten jaksa ihmiskuntaa enää yhtään enempää. No, tätä tuntua on usein. Lopputulos on aina tämä sama.

kirjallisuuspoliittisia kannanottoja

Viime päivinä minua on vallan kehuttu. Kenties menen vielä Facebookiin, jotta saan tykkäyksiä ja niitä kokemukseni mukaan saa sitä enemmän mitä älyttömämmän mielipiteen esittää (tyyliin "innostun edelleen Sartren Inhosta vaikka munankarvat ainakin pilkistävät jo"). Aurinko paistaa (liikenneaseman pihalta) ja väsymys. Kansansuosioon on onneksi liian pitkä matka. On niin kansasta erkaantunutta menoa. Tjaah. Etten vain lipoisi? Päätalon lukemisessa on se ongelma, että väkisinkin tulee joskus mieleen ensinnäkin ne, jotka Päätaloa lukevat, ja toiseksi ne, jotka häntä eivät lue. Ymmärrän, ettei piiriin haluta kuulua. Halut on vähissä. Mietin (?) oliko eilen muutamien herkkänahkaisuutta, jos kommenttilootassa moititaan, mutten ole älynnyt, etteivät nämä ole tottuneet moitteisiin, vaan olettavat että kommenttilootassakin lasta kehutaan. Aika nopeasti tulee kommentteihin ennakkotarkistus sitten. Ja toivotaan "asiallista" kommentointia. Lipomista nämä isot lapset kaipaavat. Nämä "herkät", "lyyriset" "sielut". Ja kukapa ei tahtoisi olla heidän kaltaisensa, ja tuntuu kivalta olla tuollaisen vitun nilkin herkän ihmisen bandwagonissa. Se on kivaa, kun oma kommentti lilluu palkitun kirjailijan kommenttilootassa. Ja palkitsijan. Nehän ovat sama asia. Latailen tässä itseäni raivoon ennen päivän kirjoituskoetta. Verikokeessa jo kävin. Se oli ihan hirveetä. Mieluummin kuuntelen vaikka runonlausuntaa. Suomessa on melko tarkkaan kolme hyvää lausujaa, vaikkeivät he lausu, vaan esittävät tai jotakin siihen suuntaan. Kuulemma. Puolestani lausuvat. Kinnusta kuuntelee mielellään, mutta melkein kaikki muut ovat ihan kauheita, eikä edes hyvä sisältö pelasta, mikä tosin valitettavan harvoin on pelastamassa (ainako pitää olla tällainen?). Tykkääkö joku todellakin siitä, että joku esittää runojaan (siis itse runonesittäjä-joku tai kuuntelija-joku)? Minusta se on piinallista. Kommenttilootat vapaaksi, perkele!

8 / 87

Erroruno

piti tulla sivusta mutta tuli suvusta

Aloin lukea yhdeksättätoista osaa Oman katon alle. Lainasin sen ja Kiiskisen Onnenpyörän kirjastosta päivällä. Hämmästelen Päätalon kuvaustyyliä, miten Iijoki-sarja on kuin musiikkiteos, missä tietyt pääaiheet toistuvat. Kertosäkeet. Tästä monet ovat puhuneet ja puhuvat. Eikä toisto häiritse. Ja on päivänselvää että kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa. Päätalo on erittäin synkkä kirjailija, voi vain kuvitella miten hankalaa on ollut kirjoittaa noin raskasta tekstiä, raskaista asioista. Vai onko kirjoittaminen tuonut helpotusta? Ei vissiin, ei kuulemma. Päätaloltahan on Paasilinnan lause eli virke siitä miten kirjailijaksi tullaan. Ei ole käsillä lähdetekstiä, mutta muistaakseni Päätalo puhuu hyvin raskaasta elämästä. Päätalon elämä oli jatkuvasti täyttä helvettiä ja ajan myötä Päätalo teki helvettinsä itse. Tämän itsetekemisen kruunasi Iijoki-sarjan kirjoittaminen. Päätalo ei näköjään tahtonut päästä helpolla. Ei ollut senluontoinen. Isänsä sairaus ja siitä aiheutunut köyhyys ja puute vaikeuttivat elämää ulkopuolelta, mutta Päätalosta itsestä lähti jo lapsena kaikenlaista vaikeutta ja kun aikuiseksi Päätalo ehti niin oli jo todella vaikeata ja pääasiassa omasta syystä. Siitä ei sitten voi enää oikein valittaakaan. Oliko pakko käydä vieraissa ja hankkia tippuri? Ei ollut. On todella raastavaa lukea pitkää ja yksityiskohtaista kuvausta tuollaisesta tunaroinnista ja vielä raastavampaa on ollut kirjoittaa sitä. Elää. Jotkut ovat vahvempia eivätkä lankea. Päätalo lankesi jatkuvasti. Hän on ihmisenä aika huono ja tietää sen. Joku häntä vertasi Augustinukseen. Käsittämätöntä on, että Päätalo päätyi sotien jälkeen neljässä vuodessa sekatyömiehestä rakennusmestariksi. Siihen ei kykene juuri kukaan. Mutta Päätalo tahtoi näyttää että hän kunnan jauholapuilla elänyt pystyy. Sitä pystymistä voi nyt käydä ihailemassa kunnankirjaston hyllystä. Hänen elämänsä oli yhtä projektia, kehitysprojektia, vaikka, kuten Jukka Kemppinen blogissaan totesi, päähenkilö ei Iijoki-sarjassa kehity. Olen vuodessa 1950 ja samanlainen kooho päähenkilö on kuin aina ennenkin. Moitin hieman noita kansien kuvia. Jotenkin noloja. Sellainen nulo jätkä niissä tepastelee, nulo ja nolo. Niin kuin kovinkin tasapainoista olisi elämä ja siivon yritteliäitä oltaisiin. Ehkä yritteliäitä, mutta siinäkin mennään yliyritteliäisyyteen ja siivoutta ei ole vielä näkynyt. Ja tietenkin takakansi puhuu mitä sattuu mutta kai se on takakannen tehtävä. Hyvää takakantta ei vissiin pidäkään tehdä. Kai järki-ihmiset aina ovat tienneet Päätalon loistavuuden, mutta jotkut järki-ihmiset ovat ehkä joutuneet kieltämään Päätalon arvon tai olemaan hiljaa, etteivät joukkonsa epäjärjekkäät olisi hermostuneet? Se äänekäs vähemmistö. Pösilöjengi. Tuolla Kemppisen blogissa, mihin linkkasin, joku kommentoija viittasi siihen että Päätalo kirjoittaa paremmin kuin Hyry. Mietin tätä samaa eilen. Miten selkeämpää ja vivahteikkaampaa Päätalon työnkuvaus on verrattuna Uunin, ikävä sanoa, höpinään. Outoa on sekin, että Hyryn tarkkuutta ihaillaan mutta Päätalon tarkkuutta moititaan (lisään sulkuihin vähäväkisemmälle kansanosalle tiedoksi, että olkaa ihan rauhassa, arvostan Hyryäkin). Vähän valjulta tietenkin projekteilu tuntuu, mikä tahansa projekteilu, kun sitä vertaa Päätalon projektiin.

Täällä hyvä: "Uskomatonta journalismia". Toimittaja, joka sekoittaa keskenään, sanotaanko, herännäisyyden eli körttiläisyyden ja vanhoillis-lestadiolaisuuden, tekee samantasoisen virheen kuin toimittaja, joka alkaa puhua että on se Leo Messi hyvä pelaaja siellä Real Madridissa. Tämähän ei ole mikään järjenjättiläiskansa, joten kun kuullaan sekavaa puhetta niin se otetaan totena helposti (vrt. "Seitsemän veljestä on suomalaisen kirjallisuuden paras romaani", eikä kyse ole siitä onko se vai eikö se ole, vaan siitä miten yksimielisiä ollaan siitä että se on ja miten pahastutaan jos joku epäilee ettei se ole; täytyi tämäkin vääntää rautalangasta, ettei jää epäselvyyksiä). Minulta taaaaaaas kysyttiin, miksi "siedän" anonyymejä kommentoijia, kun ne puhuvat aika usein kivasti puun takaa (vaikkakin pienellä googlauksella voi löytyä, kuka tuolla puheenparrella löpisee), mutta pidän tekoani ihmisystävällisenä tekona. Onhan totta, ettei kansakuntamme kerma ole juuri lainkaan jalkautunut esim. runopiireihin vaan jonnekin aivan muualle, tosin en tiedä mihin, mutta hyvällä itsesuojeluvaistolla nämä neropatit älyävät sen verran etteivät sano hölmöyksiään omissa nimissään (toisin kuin minä), joten suon heille mielelläni tämän mahdollisuuden olla anonyymisti väärässä. Tosin he joskus kuin väkisellä ovat väärässä vai onko niin, että veri vain niin kovasti vetää typeryyteen, en minä tiedä. Jotenkin hyvässä itsetunnossa olen ja sanon vähän suoremmin kuin yleensä. Nyt olisi hyvä hetki kirjoittaa 24 H -opus mutten kirjoita. Toukokuussa vasta. Paineita jälleen itselleni asettelen näillä jutuillani, mutta mitä siitä, pääseväthän kunnolla potkaisemaan päähän jos tunaroitsen. Ja sen ne niin kernaasti tekevät. Toimin siis jälleen ihmisystävällisesti, sellainen ihminen masokisti on. Olen esitellyt viime aikoina "poetiikkaani" kun aloin ihmetellä että minulla on "poetiikka". Poetiikkani on siis raivoisaa menoa kaikkiin suuntiin. Lainasin kirjastosta J. Kiiskisen Onnenpyörän, ainakin ideana kirja on mieleeni, en ole vielä lainkaan lukenut joten en voi sanoa enempää. En muistanut sen Riihimäki-Pasila-runoilijan nimeä, joten jäi kirjansa lainaamatta josko olisi hyllyssä sijainnut. Pitäisikö kirjoittaa teelmä "Poetiikkani"? Ei jumalauta mitä pelleilyä se olisi. Etenkin kun "poetiikkani" muuttuu koko ajan. Kai se nyt kaikilla muuttuu, mutta tietyt perusasemat pysyvät samoina? Toisaalta luonteeni on "muutoshakuinen" ja kuitenkin "muutosvastarintainen". Saatan vielä innostua hakukonerunoudesta vaikka pikkasen epäilen. Minulla on perkeleesti ennakkoluulojakin. Esim. venäläisiä ja hakukonerunoiljoita kohtaan. Kellään muullahan tässä maailmassa ei ole ennakkoluuloja, joten ikävän yksinäistä on. Kai nyt kevytmodernistikin älyää mitä tässä ajan takaa? En jumalauta rupea selittämään. Miksi olen (aina) tällainen? Tahtoisin olla normaali.

poeettisen maisemoinnin pohtimista

Lueskelin Päätalon matkassa -blogia ja löysin tämän. Minussa on jokin perkeleen valuvika kun olen kiinnostunut erilaisista asioista. Olen kironnut tätäkin moneen otteeseen ja lopputuloksena on vittuilua, että ai kehut itteesi laaja-alaiseksi ihmiseksi tmsp. Niin? Ellei olisi ollut sitä yhtä vitun sairautta ("- - ovat kasvaneet tavalla tai toisella ahdistavassa ympäristössä ja pyrkineet sopeutumaan siihen omaa käyttäytymistään ja tunnetilaansa säädellen - ja lopulta erittäin kovan hinnan sopeutumisestaan maksaen.") niin olisin merkkimies, en olisi alkoholisti, entinen nisti ja entinen väkivaltainen hullu. No, nyt olen pelkkä hullu. Onneksi on ne lääkkeet. Vituttaa että elämä on mennyt hunningolle, mutta yritän loppuelämän jotenkin pärjätä. On tässä vielä aikaa. En oikein jaksa kuunnella räkänokkien juttuja "poetiikasta" näistä syistä, kun se hölötys ei ole mistään kotoisin. Ja miten voi olla, että kirja valmistuu noin kerran olympiadiin? Jos on jotenkin terveenä niin kyllä sitä nopeammin valmista syntyy. Tässä vähän poetiikkaa. Tietenkin, jos sairastaa esim. vaikeaa peräpukamasairautta tai jää konikoukkuun, niin töiden kanssa voi olla vähän niin ja näin. Muuten en voi pitää kuin laiskuutena että saa kirjan lärpäkkeen valmiiksi uskomattoman harvalla frekvenssillä. Otetaan nyt runoteos. Siinä on viisikymmentä runoa, enintään seitsemänkymmentä. Sen tekemiseen ei voi mennä yli vuotta ellei ole aivan sairas ja jos on esim. jalka poikki niin sängyssä on hyvä runoilla ja kipulääkitys vielä saattelee lisää tasoja tekstiin. Mielisairaanakin tulee tekstiä. Kuumeisena sitä on luovimmillaan. Ehkä kyse on kustantajista. Eivät julkaise kirjoja, vain kirjailijan noin joka neljännen kirjan. Hirveä määrä julkaisematonta tekstiä on olemassa, siis. Onneksi nyt kun "kustannusala on murroksessa" niin kustannusvaihtoehtoja piisaa, joten julkaisutahti voi ripeytyä. J. Pellisellä näin onkin ja muutamalla muulla, ehkä kaikki eivät vielä tiedä näistä uusista kustannusvaihtoehdoista. Häh? Varmaan jos ei kokopäivätoimisesti kirjoita niin tulee pidempää julkaisuväliä. Tai on muuta tekemistä, elämää. Tästäkin tekstistäni maksan vielä kovan hinnan ja useammalla tavalla. Se on hyvä se. Laitoinkin soimaan jotakin muuta.

Kai Hirvasnoron erinomainen Päätalon matkassa -blogi. Luetaan ilmeisesti jo kolmatta kertaa Iijoki-sarjaa.

errorunosanat

sika hyvä p.o. aika hyvä

Kritiikkien lukeminen on hauskaa puuhaa. Tarkennan: omien kritiikkien. Yhä-tarkennan: omien tekojen kritikoinnin lukeminen on hauskaa puuhaa. Kyllä jokaisesta kritiikistä saa olla kiitollinen, moni kovan tason tekijä sivuutetaan tylysti. En olisi kyllä uskonut, että Kritiikissä kritikoitaisiin lärpäkkeeni, kun se on todella vaatimaton niin kooltaan kuin vähän muutenkin. Eli joku tai peräti jotkut vähän seurailevat mitä se pösilö puuhaa! Tämä on kannustavaa. Onneksi olenkin hyvissä välilöissä (päätalolainen ilmaus) Kritiikin ym. lehtien päätoimittajan Martti-Tapio "Marko Tapio-Tapper" Kuuskosken kanssa ja on ottanut vastaani kaikenkarvaisia kirjoituksiani ja nyt on hauskasti Pikku-Postillan kritiikin jälkeen Klinge-kritiikkini. Siinä on sitä samaa jankutusta, mistä Ropponen mainitsee kritiikissään. Siitä muodostuu hyvä kirjoituskaksikko Kritiikki-lehteen. Klinge pyysi, kun sanoin kirjoittavani kirjoistansa, että hänelle lähetetään lehti ja näytti profesori emeritus vähän epäilevän, että juippi sarkasteilee kritiikissään ja niin tekeekin, mutta vähän toiseen suuntaan kuin yleensä tavataan sarkasteilla. Kritikoinnissani on se pääongelma eli suurongelma, että käytän tarkasteltavana olevaa kirjaa omien keppihevosteni esittelyyn ja analysointiin. Joskus jopa syntetisointiin. Menen kohta lukemaan Päätaloa. Luokaton oikoluku, muuten, vissiin pikkasen ollut kiire saada kirja kansiin. Mutta eikö kirjoitusvrheet olisi helposti saanut pois ja v. 1988 oli vielä oikolukijoita. Kai on pakko lukea toinen Piätalo päälle tai mistä sitä tietää miten käy. En ole varma, onko minulla hyllyssä yhdeksättätoista osaa Iijoki-sarjaa. Tosin monesta asiasta elämässä on varma. Esim. siitä, että Turun kaupunginkirjaston pääkirjasto on kaunis talo. Kritiikissä viitattiin siihen, että kirjoitan koukeroisesti, jutustelevasti ja sanajärjestys on joskus ihmeellinen. Niin se on. Olen harjoitellut 20 vuotta sitä etten kirjoittaisi selkeästi. Että pään ja sydämen ja muutaman muun orgaanin ja paperin väliin jää mahdollisimman vähän välitintilaa. Noin toukokuussa aion kirjoittaa vuorokauden korjaamatta mitään ja kun korjaan niin asian ilmoitan. Kerron sensuroinnistani. Ei helkatti kun minulla on tapanani puhua läpiä päähäni niin vähän on hillittävä. Jotenkin tuntuu ettei kaikilla ole tätä probleemaa, niin rehtejä ovat. Heh-heh. Ei mennä nyt tähän. Nijinsky nimitti päiväkirjaansa Tunteeksi ja jotenkin ehkä ymmärrän Nijinskyä, hän oli yhtä tunnetta - ja sekosi lopullisesti. Kissa on läheisellä tuulella.

lepää ilmassa raada maassa kestävää kehitystäsi, ihminen

(lentokoneruno 1: Pariisi, Charles de Gaulle - Helsinki-Vantaa 12.4.2013)


korvarengas kaatuu
siirryn sinutteluun
vaimo hymyilee
seison ja kirjoitan
kompastun korvarenkaaseesi
tämä ei etene
edes lakko ei auttaisi
kaipaan rakkailtani apua
metron lattialla korvarenkaasi kanssa
olen tarpeeksi onnellinen
poistun ennen pääteasemaa

(metroruno 3: 4 Saint-Michel - Marcadet-Poissonniers 11.4.2013)

Lassi Kämäri sorvaa vuoden verran aforismeja. Hyvä. Projekteiluja vähän siellä sun täällä! Hyvä. Mitä minä tuolle Kämärillekin olen joskus äyskinyt, ihan typerää, olen siitä pahoillani. Vähemmän vihaa, enemmän rakkautta!

*

 

Seksistä puhutaan Ranskassa jo parlamentissa

Suomessa Pikku-Parlamentissa ja parlamentin saunassa

(päivän runo perjantaina kahdestoista huhtikuuta vuonna kaksituhattakolmetoista)

Kritiikki VII:ssä olikin kritiikki Pikku-Postillasta! Iloinen yllätys. Siinä vähän kehutaankin. Itse kirjoitin kahdesta Klingestä ja yhdestä Flaubertista. Sitten ärsyttää, että joillakuilla on levy julki, kun meillä ei ole vielä demokaan valmis, vaikka sitä on tehty kaksi vuotta. Parin päivän päästä tulee kaksi vuotta täyteen. Nyt odotellaan aikaa ja inspiraatiota, sitten on kesä ja kesän kiireet. Ei se koskaan valmistu. Kokemus oli mukava, vaikkei siitä tullut lasta eikä paskaa, kai se on jo myönnettävä. Ei se minua haittaa. Hirveätä olisi, jos siinä levyssä olisi kaikki kiinni, onneksi on aina ollut muuta tekemistä ja levy tullut siinä mukana. Olen tehnyt ne asiat, jotka on pitänyt tehdä, siitä voin olla ylpeä. Jos joku tahtoo tehdä kanssani musiikillis-runollisen levyn niin ottaa yhteyttä. Täältä pesee sanoitusta ja ääntä.

Ostin Jules Vallesin trilogian aloittavan L'Enfantin ja yhteisniteenä Celinen Guignol's Bandin 1 & 2. Vallesiakaan ei ole suomeksi, vaikka kaveri on Strindbergin tyylinen kertoja. Ehkä juuri siksi. Sen sijaan suomennetaan Le Clezion kaltaisia tylsimyksiä. Jaksoin Onitshaa sivulle 40, sitten päätin ettei minun tarvitse lukea enempää. Se on hieno hetki. WSOY-kirjallisuutta kun ei jaksa, sopivat murheet, sopiva suuttumus, sopiva pituus, sopivan kiiltävä otsa. Kauppiaat.

*

Madeleine  on hyvä tuoreana ja kosteana

mietin kun panhuilisti saapuu vaunuun soittaa toisen välin laulaa

(Metroruno 4: 12 Marcadet-Poissonniers - Lamarck-Caulaincourt 11.4.2013 iltapäivällä)