Täällä hyvä: "Uskomatonta journalismia". Toimittaja, joka sekoittaa keskenään, sanotaanko, herännäisyyden eli körttiläisyyden ja vanhoillis-lestadiolaisuuden, tekee samantasoisen virheen kuin toimittaja, joka alkaa puhua että on se Leo Messi hyvä pelaaja siellä Real Madridissa. Tämähän ei ole mikään järjenjättiläiskansa, joten kun kuullaan sekavaa puhetta niin se otetaan totena helposti (vrt. "Seitsemän veljestä on suomalaisen kirjallisuuden paras romaani", eikä kyse ole siitä onko se vai eikö se ole, vaan siitä miten yksimielisiä ollaan siitä että se on ja miten pahastutaan jos joku epäilee ettei se ole; täytyi tämäkin vääntää rautalangasta, ettei jää epäselvyyksiä). Minulta taaaaaaas kysyttiin, miksi "siedän" anonyymejä kommentoijia, kun ne puhuvat aika usein kivasti puun takaa (vaikkakin pienellä googlauksella voi löytyä, kuka tuolla puheenparrella löpisee), mutta pidän tekoani ihmisystävällisenä tekona. Onhan totta, ettei kansakuntamme kerma ole juuri lainkaan jalkautunut esim. runopiireihin vaan jonnekin aivan muualle, tosin en tiedä mihin, mutta hyvällä itsesuojeluvaistolla nämä neropatit älyävät sen verran etteivät sano hölmöyksiään omissa nimissään (toisin kuin minä), joten suon heille mielelläni tämän mahdollisuuden olla anonyymisti väärässä. Tosin he joskus kuin väkisellä ovat väärässä vai onko niin, että veri vain niin kovasti vetää typeryyteen, en minä tiedä. Jotenkin hyvässä itsetunnossa olen ja sanon vähän suoremmin kuin yleensä. Nyt olisi hyvä hetki kirjoittaa 24 H -opus mutten kirjoita. Toukokuussa vasta. Paineita jälleen itselleni asettelen näillä jutuillani, mutta mitä siitä, pääseväthän kunnolla potkaisemaan päähän jos tunaroitsen. Ja sen ne niin kernaasti tekevät. Toimin siis jälleen ihmisystävällisesti, sellainen ihminen masokisti on. Olen esitellyt viime aikoina "poetiikkaani" kun aloin ihmetellä että minulla on "poetiikka". Poetiikkani on siis raivoisaa menoa kaikkiin suuntiin. Lainasin kirjastosta J. Kiiskisen Onnenpyörän, ainakin ideana kirja on mieleeni, en ole vielä lainkaan lukenut joten en voi sanoa enempää. En muistanut sen Riihimäki-Pasila-runoilijan nimeä, joten jäi kirjansa lainaamatta josko olisi hyllyssä sijainnut. Pitäisikö kirjoittaa teelmä "Poetiikkani"? Ei jumalauta mitä pelleilyä se olisi. Etenkin kun "poetiikkani" muuttuu koko ajan. Kai se nyt kaikilla muuttuu, mutta tietyt perusasemat pysyvät samoina? Toisaalta luonteeni on "muutoshakuinen" ja kuitenkin "muutosvastarintainen". Saatan vielä innostua hakukonerunoudesta vaikka pikkasen epäilen. Minulla on perkeleesti ennakkoluulojakin. Esim. venäläisiä ja hakukonerunoiljoita kohtaan. Kellään muullahan tässä maailmassa ei ole ennakkoluuloja, joten ikävän yksinäistä on. Kai nyt kevytmodernistikin älyää mitä tässä ajan takaa? En jumalauta rupea selittämään. Miksi olen (aina) tällainen? Tahtoisin olla normaali.