Kritiikkien lukeminen on hauskaa puuhaa. Tarkennan: omien kritiikkien. Yhä-tarkennan: omien tekojen kritikoinnin lukeminen on hauskaa puuhaa. Kyllä jokaisesta kritiikistä saa olla kiitollinen, moni kovan tason tekijä sivuutetaan tylysti. En olisi kyllä uskonut, että Kritiikissä kritikoitaisiin lärpäkkeeni, kun se on todella vaatimaton niin kooltaan kuin vähän muutenkin. Eli joku tai peräti jotkut vähän seurailevat mitä se pösilö puuhaa! Tämä on kannustavaa. Onneksi olenkin hyvissä välilöissä (päätalolainen ilmaus) Kritiikin ym. lehtien päätoimittajan Martti-Tapio "Marko Tapio-Tapper" Kuuskosken kanssa ja on ottanut vastaani kaikenkarvaisia kirjoituksiani ja nyt on hauskasti Pikku-Postillan kritiikin jälkeen Klinge-kritiikkini. Siinä on sitä samaa jankutusta, mistä Ropponen mainitsee kritiikissään. Siitä muodostuu hyvä kirjoituskaksikko Kritiikki-lehteen. Klinge pyysi, kun sanoin kirjoittavani kirjoistansa, että hänelle lähetetään lehti ja näytti profesori emeritus vähän epäilevän, että juippi sarkasteilee kritiikissään ja niin tekeekin, mutta vähän toiseen suuntaan kuin yleensä tavataan sarkasteilla. Kritikoinnissani on se pääongelma eli suurongelma, että käytän tarkasteltavana olevaa kirjaa omien keppihevosteni esittelyyn ja analysointiin. Joskus jopa syntetisointiin. Menen kohta lukemaan Päätaloa. Luokaton oikoluku, muuten, vissiin pikkasen ollut kiire saada kirja kansiin. Mutta eikö kirjoitusvrheet olisi helposti saanut pois ja v. 1988 oli vielä oikolukijoita. Kai on pakko lukea toinen Piätalo päälle tai mistä sitä tietää miten käy. En ole varma, onko minulla hyllyssä yhdeksättätoista osaa Iijoki-sarjaa. Tosin monesta asiasta elämässä on varma. Esim. siitä, että Turun kaupunginkirjaston pääkirjasto on kaunis talo. Kritiikissä viitattiin siihen, että kirjoitan koukeroisesti, jutustelevasti ja sanajärjestys on joskus ihmeellinen. Niin se on. Olen harjoitellut 20 vuotta sitä etten kirjoittaisi selkeästi. Että pään ja sydämen ja muutaman muun orgaanin ja paperin väliin jää mahdollisimman vähän välitintilaa. Noin toukokuussa aion kirjoittaa vuorokauden korjaamatta mitään ja kun korjaan niin asian ilmoitan. Kerron sensuroinnistani. Ei helkatti kun minulla on tapanani puhua läpiä päähäni niin vähän on hillittävä. Jotenkin tuntuu ettei kaikilla ole tätä probleemaa, niin rehtejä ovat. Heh-heh. Ei mennä nyt tähän. Nijinsky nimitti päiväkirjaansa Tunteeksi ja jotenkin ehkä ymmärrän Nijinskyä, hän oli yhtä tunnetta - ja sekosi lopullisesti. Kissa on läheisellä tuulella.