Sähköpostia odotellessani (puhelinnumeroni on salainen) kehotan ihmisiä tekemään ennakkotilauksen Pössiän uuskirjoihin. Hannu Helinin Kaikki kaikessa, Erkka Filanderin Heräämisen valkea myrsky ja Lava-antologia. Itse jo tilasin Helinin uuskirjan ja ehkä kohta tilaan lisää, mutten taida ehtiä ennakkotilaukseen. Filanderista on ollut viime aikoina laajastikin puhetta, kirjastossa yhytin Helsingoerischer Beobachterin Jugend-liitteen, missä Filanderia usutettiin runolle. Eräs tyyppi (VTM) kertoi että muuallakin oli Filanderista ollut, "asialehdessä", ja kai nyt on ollut kun Filander on juniori-ikäinen. Kaksi vuotta sitten meillä oli Miki Liukkonen ja kolme vuotta sitten Janne Kortteinen, viime vuonna oliko mitä en tiedä. Kortteisen kirjaa lueskelin eilen kiehtuneena, siinä sanotaan suoraan mistä on kysymys ja arvosteluissa on moitittu siitä mistä ei ole kysymys. Ei jumalauta kun eivät ne tajua vaikka sanottaisiin. Kortteinen kuvaili minua yks vitun säälittäväksi eukoksi ja Yks Kakelta olen saanut palkinnon, joka oikeuttaa minut panemaan Yks-liitteen nimeni eteen. Yks on hyvä olla. Perkele, käyn tilaamassa tuon Flanderin kirjan. Siis Filanderin. Yks Jumala, Yks perkele.
errorunosana
Filander Flander
Tuli mieleen, että nimeän paljon. Toivottavasti se ei haittaa, mutta mielestäni on hyvä nimetä, kertoa kelle kunnia kuuluu, ja kelle ei kuulu. Tuo jälkimmäinen ei ole kovin tärkeää. Mutta mielelläni kehun nimeltä mainiten. Minulle ainakin tulee hyvä mieli, jos joku kehuu minua ihan nimeltä mainiten. Varmaan joku siitä voi pahastuakin, jos epäilee kujeerinkia, muttei siinä välttämättä kujeerinkia ole, ainakaan nyt ja harvemmin minun kehuessani yleensäkään. Ihmiset suuttuvat kummallisista asioista.
PSedit: Tilasin myös J.P. Sipilän Sudenolento ja muita videorunoja (lehtinen) kun halvalla sai, vitosella. Tsevetajeva-suomennoksista on neuvoteltava huoneenhallituksen kanssa. Vai jos en sanoisi mitään, tilaisin vain?
PSedit: Tilasin myös J.P. Sipilän Sudenolento ja muita videorunoja (lehtinen) kun halvalla sai, vitosella. Tsevetajeva-suomennoksista on neuvoteltava huoneenhallituksen kanssa. Vai jos en sanoisi mitään, tilaisin vain?
2 kommenttia:
"viime vuonna oliko mitä en tiedä"
Robert Meriruoho?
En tiedä, muuten. Robert M. on mielenkiintoinen persoona. En oo lukenut kirjaansa.
Lähetä kommentti