lauantai 28. joulukuuta 2013


toivon mukaan karttuva sanainen sarja alamittaisille


piti tulla sivusta mutta tuli suvusta

Aikaansa edellä olevakin voi olla ajattomasti väärässä.

Juokseminen - harrastus jaloin.

Päivitin pitkälle yöhön.

En suurena edistyksenä pidä, että vihapuhe korvataan ivapuheella.

Punaviiniä vai valkoviiniä - hölmöilläkin on valintansa.

Ai, sanot, olen ovela levon eloton asia.

Olen niitä, jotka ohjeistavat tarjoilijaa siitä, montako jääpalaa lasiin pannaan.

Kaksi.

Paranoia on jo kauan ollut mahdotonta. Ne tekevät sen itse.

Hänestä oli tehtävä pyhimys, kun ei hänestä hyvääkään ihmistä saanut. (onko tämä jostakin? tätä tematiikkaa olen lukenut jostakin, hyvä ihminen ja pyhimys -tematiikkaa)

Menesthyvä - Siinä se on. Muuta ei tarvita.

Ihminen on mitä hän syö - mm. vegetaristien ja kanafarmarien välttelemä sanonta.

Hokema-päivitys: Heil Hitu, muil Mussolini, meil gmail.


Rakettitiede on jo keskuudessamme ja nyt eteisessä rymistelee sesonki.

Ettei kyynisyyttä luultaisi kriittisyydeksi.

CP-poetiikka (copy-paste poetics).

CP-poetiikan vuosikirja.

Lease a reptile - kehotus anonyyminvihaajan kommenttilootassa.

Glame - valjun glamolöösi ylikansallinen sähköpostipalvelu.

helppoheikki ja demokratiassa ei auta itku markkinoilla

välittömässä auringonpaisteessa

yksin leivästä kyllä

Ihmiselämän ilmeisen loputtomasta kamaluuksien luettelosta löytyy myös väärin-sureminen, joka kuuluu samaan kategoriaan uhrin väärän toiminnan kanssa.

Olkoon hiljaisuus moitteeni.

Hyvin paljon syyllisyyttä, maanantai.

Ryhmässä olen kuin nolla kertolaskussa.

Valitsin ystäväni väärin vihamieheni oikein.

Vanhusten viisaus on sitä, että nuoremmat sanovat vanhusten olevan viisaita ja vanhuksetkin sanovat.

H.V. on hyvä vaimo.
Kasastansa Kazakstan.

Siipivälirikko.

Ei totuutta viitsi huudella; joku voi kuulla.

antiteesi vahvistaa teesiä joka on synteesi

Ennen he, jotka politikoivat, eivät olleet idiootteja, nykyisin he.

Yritä arvostaa ihmistä.

Yritän arvostaa kirjailijaa ihmisenä.
Yritä arvostaa kirjailijaa ihmisenä.
Yritäpä arvostaa kirjailijaa ihmisenä.

Onnee ja menestystä vaan.

juupas eipäs perustele et vastannut nimiä vieläkin kaipaisin en sanonut

Sairaus tulee suoraan, terveys väärään.

kuukaan valaise

hänennimisiään on kaksi
voi sitä toista

yhdeksäntoistavuotiaana luotin järkeen
niin sitä piti

Mä en oo syvällinen ihminen. Jotain hyvää sentään.

Kai keskustelu vähän hankalaa on, kun se tyssää jo siihen, että toisella on pitkä tukka.

Ettei täällä vain olisi kriittisiä aikalaiskriitikoita, jotka eivät usko keskusteluun?

Korttilaisesta tuli körttiläinen.

Niin huono itsetunto, ei voi olla kuin runoilija.

My favourite playground equipment is mood swing.

Maahan sopii yksi totuus kerrallaan ja se on valhe.

Hist, this shit hits.

matkapuhelinten absoluuttinen ja suhteellinen määrä kasvaa kun yö etenee.

Rakas Jumala anna minulle voimaa olla vihaamatta!

"Eikö mikään riitä?" - Kyllä. Nyt riitti.

luota ihmiseen. mutta älä sano sitä hammaslääkärillä, silloin et enää kuulu sairausvakuutuksen piiriin.

ajatella, jos emme purkaisi pahaa oloamme lähimmäisiimme.

lähimmäinen on viemäri, roskalaatikko, kaatopaikka ja muita konkretioita.

tahtoisin vajota hiljaisuuteen, sinne laaksoon.

Minä ihailen ja kunnioitan syvästi kaikkea sitä mitä pitää ihailla ja kunnioittaa juuri silloin siinä paikassa missä olen.

Ajatelkaa, miten hankalaa Facebookissa on vanhemmalle väelle, kun pitää tykätä.

Erillissota ja rauhanomainen rikkainelo.

Kirjailijan kone menee arkisin nukkumaan, mutta sammuu viikonloppuisin ja juhlailtaisin.

Pornoelokuvan koenäytös, mikä loppu innostaa eniten.

- Montako kirjailijaa tarvitaan vaihtamaan kustannustoimittaja? - Ei yhtään, ei tartte, kustannustoimittaja roikkuu jo kattolampussa.

Sosiaaliset verikostot. 

Urheilu pelasti minut musiikilta.

Me kaikki ollaan runoilijoita. Mieli pahentuu niin kovin herkkään. Mutta kukaan meistä ei ole runoilijan lapsi.

Itä-Eurooppa on Suomesta länteen. 

Elämä on joskus erikoista. Mihinkä panisi painon edellisessä lauseessa?
No just joo. Jos panisi painon kumitukselle. Kummitukselle.

Hyvätuloinen halpa maku.

Masokistin ja sadistin onnellinen avioliitto.

Tabe ei ollut tapetti.

H-kirjain. Välillä Sinua ei ole ja välillä olet K. Otan osaa kärsimykseesi!

Ei minua jahdata painajaisissani, olen jo kiinni.

Tuo kammottava ulkopuolisuuden tunne!

Käyttäjä on kyttääjä.

Inhimillisyys ei ole peruste. Maan tapa on.

En minä joukossa räksytä.

Instituutio välittää alamaisistaan kaikki palat parhaaseen hintaan.

Sairaudet toimivat instituution parhaaksi.

Hyvää ei ole, on pelkkää parasta.

(lisäyksiä 13.1.2014)

Ei kommentteja: