Sivut

tiistai 24. heinäkuuta 2018

Minä päätin, että yritän olla myönteinen, tein päätöksen Virossa, ei se ole jonkun vitun pikkunilkin syytä, että hän on ääliö ja hän haittaa työtäni, hän on viaton sillä me kaikki olemme syntisiä. Tosin tahdon korostaa, että olen käyttänyt tätä juttua esteettisiin tarkoituksiini, vaikka onhan se julmaa ottaa muovailtavaksi edes jotenkin elävä ihminen, kaveri ei enää edes ole järjestönsä puheenjohtaja, melko varmasti minä osaltani vaikutin siihen, ettei puupää pyrkinyt jatkokaudelle, nyt virkaa täyttää toinen hyödyllinen idiootti. Mitä sitten yhtään mistään. Pyydän anteeksi sinulta Jyrki Vainonen, kun olen sinut ottanut kohteekseni, eikä sinun tarvitse vastata minulle, kun ei sinusta siihen ole. En minä sinua vihaa, sinunkaltaisiasi on ihan riittävästi, että teihin kannattaisi uhrata ajatustakaan. Ellei tuo ajatus sitten ole esteettinen ajatus, mutta antaa senkin olla, ettet ahdistu lisää. Tosin minun on kirjoitettava kirjeeni loppuun, sitä on nyt melko tarkkaan 58 liuskaa, julkaistuna on tässä blogissa 31 liuskaa. Loppukirje on sovitteleva, sovintoon pyrkivä. Ehkä sinä vielä vastaat.

Ei kommentteja: