Lohtuako
"Opettele olemaan väärässä - maailma on täynnä ihmisiä, jotka ovat oikeassa. Siksi se on NIIN KUVOTTAVA paikka."
- Céline, 1894-1961, ranskal. kirjailija, tunnettu esikoisteoksestaan Niin kauas kuin yötä riittää, myöhemmin sekosi ja oli kavala mies (jargon menee suurin piirtein näin).
Oleellista ko. sitaatissa on se, että C.:n mukaan on opeteltava olemaan väärässä. Oikeassa-olijat eivät sitä osaa. Tosin eivät he ole oikeassakaan. He eivät ole. Vrt. ominaisuudettomuus.
(Tuleva aforistis-lyyrinen teokseni Ulkona on Sankka Pyry käsittelee tätä. UoSP:tä ennen on pari muuta jutunjutskaa, muun muassa kadullinen avantgarderunoteos En päätynytkään Tampereelle. Olen melko varma, että viiden vuoden päästä on ns. tuotanto ns. koossa. UoSP:n ja EpT:n lisäksi täytyy keksiä muutakin. Ehkei jaksa.)
Näin on käynnistynyt, jo edellisessä merkinnässä, blogini läskikaupungillajamaassa olemassaolon toinen vuosi. 25 onnetonta ilmaisee julkisesti lukevansa/ seuraavansa blogia. Osanottoni. Ei se kiva ole, jos blogirullassa näkyy Olen vastarinnakiiski ja yleensäkin ajattelija -tyyppisten blogien ohessa & ohella läskikaupungillajamaassa. Nyt soi Tepon Jaska. Häntä vissiin voi sinutella. Mielelläni en sinuttele vanhempia ihmisiä, enkä sellaisia joita en tunne. Kuulemma törkeää käytöstä. Haistakoon vitun. Paljonkohan tässä blogissa on pituutta, tämä on vissiin 778:s merkintä, aika lyhyitä nämä merkinnät ovat, ehkä 200-300 sivua on läskikaupungillajamaassa pituutta. Jos tekisi opuksen v:sta 2012. Kiva se sitten hyllyssä. Voisi katsella. Kyllä en tee.
Jatketaan. Menen kirjoittamaan päivämuistikirjaa, kun on sanottu, ettei blogiin pidä lykätä ihan kaikkea. Niin se on.
2 kommenttia:
Kysy kelpaisiko blogi kustakustantajalle.
http://kaymala.blogspot.fi/2012/12/aivokayra-2011.html
En uskalla. Yritin tallentaa blogia mutten jotenkin onnistunut. Tai pitäis olla jokin "ohjelma". Ei jaksa.
Lähetä kommentti