Ei ollut tänäänkään Helsingin Sanomissa kokoaukeamallisen arvostelua!

Murjoitan.

(Minulla on sellainen toive, että joskus vuoden päästä Turun Sanomat mainitsisi puolella sanalla ilonirunonurinolin, kun Turun Sanomissa joskus arvioidaan, esim. vuoden päästä, näitä paikallisia erikoisellisuudellisuuksia.)

(Tosin en ole nähnyt tämänkään päivän Helsingin Sanomia, mutta miten tuntuu, ettei siellä ole ollut kokoaukeamallisen arvostelua. Ajatella jos olisi ollut! Se olisi hupaisaa. Minkä v-tun takia kirjoitan blogiin vaikken edes tahdo kirjoittaa blogiin? Panin itse(ä)ni kirjoituskaranteeniin Tusinaromaanin suhteen aprillipäivään saakka kun olen kuukauden verran aikataulusta edellä, joten johonkin on tämä grafomania purettava. Eilen kirjoitin viisi tuntia ihan muuta. Vai oliko kuusi. Tämmöistä elämä voi olla. Tahdon kuvata sitä. "Erään kakon elämää" olisi oiva alaotsake tälle blogille. Siirrän tämän merkinnän, koska käsittelee Tusinaromaania, Tusinaromaanin tekoa käsittelevään päiväkirjaani, jossa olen toukokuussa. Teen sitä niin, että kaksi liuskaa viikossa rivivälillä yksi ja rivejä sivulla viisikymmentäkaksi eli päivässä rivejä 14,xxx. Lasken tyhjät rivit mutten alaviitteitä. Päästyäni vuoden loppuun siirryn kirjoittamaan päiväkirjaa nimeltään Loppuvuosi ja, ellen keksi mitään "kivaa" ja omasta mielestäni niin huvittavaa, kirjoitan sitä vuoden loppuun saakka, jonka jälkeen seuraa jotakin, en tiedä mitä. Olen kolmetoistaprojektissani jo aivan helvetillisen väsynyt! Se on upeaa. Opin joka päivä itsestäni uutta, löydän uusia piirteitä itsestäni. Kuitenkin aavistuksellinen lepo on tarpeen, sillä, kuten olen kertonut, koettelen ihmiskokeessani vain itseäni, enkä muita. Aivan ei ole onnistunut! Olen ärissyt! Onnekseni materiaalista ei ole pulaa enkä ole suuremmin turvautunut vanhaan materiaaliin, en ole turvautunut siihen lainkaan, olen antanut mennä.)