Nihil Int. perustanut runouspalkinnon. Ekskerptti tiedotteesta:
Palkinnosta päättää ammattilaisraati, jonka jäsenet ovat kirjallisuudentutkija Anna Hollsten, kriitikko, päätoimittaja Aleksis Salusjärvi, kriitikko, suomentaja Pauli Tapio ja runoilija, tietokirjailija Tommi Parkko. Palkintona ei jaeta rahaa.
– Runouden käsite on viime vuosina laajentunut ja monipuolistunut sellaisella vauhdilla, että esimerkiksi moni runoteos on jäänyt vaille ansaitsemaansa huomiota. Runouspalkinnon tavoitteena onkin kiinnittää huomiota uudistuvan ja monimuotoisen runouskentän ilmiöihin, sanoo raadin puheenjohtaja Anna Hollsten.
Palkittava teos on laadukas, suomalainen runoteos, joka valitaan vuoden 2012 alusta toukokuun 2013 loppuun ilmestyneiden runoteosten joukosta. Jatkossa teokset valitaan kesäkuun alusta toukokuun loppuun ilmestyneiden teosten joukosta. Kustantajia pyydetään lähettämään runoteoksia raadin arvioitavaksi. Myös omakustanneteokset ovat tervetulleita.
Palkittava runousteko pitää sisällään koko suomalaisen runouden kentän, kielestä riippumatta. Teko-palkinto voidaan myöntää esimerkiksi tapahtumalle, kiinnostavalle avaukselle, käännösprojektille tai elämäntyölle. Se voi olla myös Internetissä julkaistu. Ehdotuksia teko-palkinnon saajaksi voi jättää myös Nihil Interitin kotisivuilla.
2 kommenttia:
Missä kohdassa?!
6.18.
Lähetä kommentti