No niin, Turun Sanomat on huomioinut ilonirunonurinolin! Jaakko Mikkola kirjoittaa:
"Vuoden 2011 Turun runoseminaarissa provokatiivisella alustuksellaan kauniisti sanottuna ristiriitaisen vastaanoton saanut Sami Liuhto julkaisee hänkin esikoisensa. Liuhdon runopoliittiset kannanotot huomioiden on jokseenkin yllättävää, että ilonirunonurinoli on kielen rytmisyydellä leikittelevää loruttelua. Teos on käsittämätöntä assosiatiivista, koomisilla aineksilla ja sanapareilla pelaavaa säemassaa.
Kriitikkona reaktioni on lähinnä hämmentynyt. Onko tämä nyt Liuhdon omien esteettisten ihanteiden mukaista nykyrunoa vai keskisormenosoitus Helsingin akateemisille runopiireille? Itse laitan pelimerkkini sille, että kyseessä on miehen oman (runollisen) lähipiirin keskinäinen ”läpändeerus”.
Odottaisin syvempää sisällöllistä tai käsitteellistä tasoa tekijältä, jolla on vakaa katsomus siitä, mitä hyvän runouden tulisi olla."
Huomioitavaa on persoonaani kohdistuva ärtymys ja hauska näkemys siitä, mistä kirjassa on ns. kysymys. Tuli ihan eräs Perecin La disparitioniin liitetty anekdootti mieleen. Olen siis onnistunut tavoitteessani, ettei teoksen taustaa huomata. Mutten minä tiedä mitä hyvä runous on! Etsin sitä kyllä. Osaan vain pudotella muutamia nimiä. Mukava että huomioitiin, mikä osoittaa jälleen sen, että Turun Sanomat pitää huolta paikkakunnan asioista. Eikä tämä ollut "ironiaa" tai "läpändeerausta". Kinnunen sanoi hauskasti, kun olimme esiintymässä verrattain kokeneelle kuulijakunnalle, että "ne mietti että nyt on jatsi tullut Suomeen."
Oliko viime viikolla kun olin lähes ylpeä alustuksestani, no, en ole enää. Se oli aivan typerä ja ehkäisi keskustelua. Etenkin ärsytti, että olisin tahtonut kannustaa mutta tulin moittineeksi eikä se näiltä ihmisiltä ihan heti unohdu. Maksan nyt siitä. Mitäs siitä. Niin makaa kuin on kylvänyt vai miten se meni.
Täytyy olla tarkkana ettei tule humoristin mainetta. Se on kuolemaksi.
9 kommenttia:
Terve,
ymmärrän kritiikin lehdestä luettuani, että vaikutan ärtyneeltä.
Se ei kuitenkaan ollut tarkoitus, vaan reaktioni oli - kuten kirjoitin - hämmentynyt. Siis, että tämä kriitikkona tunnettu herra, joka ampui seminaarissa alas nykyrunon konventioita poleemiseen tyyliin, tulee ulos tällaisella kokoelmalla.
Enkä missään nimessä tarkoittanut kritiikkiä henkilöönkäyväksi vittuiluksi tms. Pyrin vain liittämään teoksesi aiempaan keskusteluun, johon olet itse ottanut osaa.
Voi tietysti sanoa, että pitäisi erottaa poetiikasta peistä taittava Sami Liuhto ja runoilija-Liuhto, mutta samalla runouden hiekkalaatikollahan tässä leikitään.
ystävällisesti, Jaakko Mikkola
Joo, ei minun(kaan) mielestä pidä eritellä runoilijaa, kriitikkoa tai mitään muutakaan, se olisi aika skitsofreenistäkin.
En ole vielä saanut käsiini tuota Huuhtasen kokoelmaa, kuuntelin häntä kerran ja hyvää kampetta oli.
No nih, tässä taas aloiteltiin sitä kuulua runokeskustelua! Jatketaan. Kiitos kommentista ja kommentoikaa muutkin.
Itte ihmettelin sitä, ettei kritiikissä mainittu sanaa palindromi. Ehkä joku tykkää just niistä?
Mäkin jäin ihmettelemään, miksi kirjan keskeinen rakenteellinen idea jätettiin mainitsematta. Ehkä kriitikko ei huomannut?
Ht
Huomasin, että teos hyödyntää palindromimuotoa. Palindromejakin on tehty aika moneen lähtöön, ja keskityin kritiikissä näin ollen Liuhdon tapaan kirjoittaa palindromirunoa.
Kuten Merja Auer kirjoitti, myönnän, että olisin voinut tuoda esiin teoksen olevan palindromimuotoon kirjoitettu, koska nurinkäännöillä on omat ystävänsä.
Tein kuitenkin tietoisen valinnan, ja seison sen takana. Toivon, että kiinnostuneet löytävät kokoelman pariin muutenkin, ja muistutan, että kritiikki ei ole mainos tai tiedoksianto.
terv. Jaakko Mikkola
Sitten on varmaan turha kertoa sitä, että pidän niistä runokritiikeistä, joissa päästetään myös runoilija ääneen.
Mutta kiva oli lukea kritiikkiä omasta kirjasta. Olen tiedostanut, etteivät kaikki tekstini ole runoja, vaan hiottuja lauseita. Rytmin katoaminen antaa tuolle sopivan nimen.
Teksteillä oli alunperin kuvaparit. Kun ne jäivät pois, kirjaimista olisi tosiaan voinut hakea muotoja niistäkin.
Hei, mutta nyt tajusin! Tuohan on "nippukritiikki" ja sellainen on kuulemma ihan kamalata ja hirvijjää (tosin en tiedä miksi, eikö ole hyvä, että edes jotakin sanotaan, vaikka sivulauseisesti edes)! Saaplari, kun olisi piireissä vaikkei piirejä olekaan, niin tästä saataisiin Turkkarigate ja joku meistä nippukritikoiduista saisi kirjallisen palkinnon kuten kävi Hesarigaten yhteydessä. Tästä se ura urkenee.
Tjääh, Vätin Sanomiin on sitten tehtävä nippukritiikki kans. Ehkä "Väsäri" jakaa nippukritiikkipalkinnon? Monenlaista mahdollisuutta on.
Annoin juuri kertoa itselleni, että tekstini ovat proosarunoja, joista on turha etsiä runon rytmiä alkuunkaan. Sekin kuulosti tunnistettavalta.
On niissä rytmiä. Nopealla vilkaisulla tuli s. 64, missä rytmiä on. Tuo viimeinen säe / säkeistö suorastaan iskee. Sanoisin sitä niin kuin koko runoa elämänkatsomukselliseksi. Sellaisia runoja lukiessa voi tulla hankala olo. Olisipa sellaista paljon.
"en halaa häntä" on kuin, ööö, joltakulta runoilijalta, jolla on sitä kuuluisaa elämänkokemusta. On varmaan luonnollista, että samaistuminen voi olla hankalaa, kun on tottunut runoviikonloppuihin ja -seminaareihin ja -viikkoihin. Ei ole kosketuspintaa ja päälle painavat vielä kirjallisuudenkin opinnot tai, mikä pahinta, luovan kirjoittamisen. Siitä suosta on jo vaikea nousta. Tarkennan, kun joku idiooti kuitenkaan ei muuten tajua, etten äskeisellä tarkoittanut ketään keskustelussa olevaa vaan yleisesti runosakkia. En tiedä ihmisten opiskeluista. Eikä jokainen ole pöhelö vaikka olisi opiskellut kirjallisuutta, minulla on tästä vahvaa näyttöä. Mutta kieltämättä aika moni on. En mainitse nimiä kun ne muutenkin ovat jo kimpussa. Onneksi viime aikoina ovat siirtyneet enämpi ignoranssiin. Lohtu sekin.
Lähetä kommentti