Kysyin häneltä, miten hän kykenee käymään tilaisuuksissa, joissa vaeltaa kuolleita. Kai se vähän katsoi. Tarkensin, että verottajan mielestä he ovat eläviä. Hyvä. Sitten päästiin siten eteenpäin. Tämä on ollut ihan paska vuosi tämäkin. Myönnän, että on miellyttävää nähdä muutamia ihmisiä, mutta suurinta osaa pidän täysin epäinhimillisinä kusipäinä, joiden perään en jäisi enkä jää itkemään. Heitä ei tule ikävä. Olen niin totaalisen väsynyt 364:n päivän jälkeen. Eräs näki minussa myönteistä, koska meillä on kissa. Eräs toinen sanoi, että olen paskapää mutta joskus ihan jees. Tällaisia juttuja näiltä pääsee. Ehkä aikojen alussa olen alkanut vastata, että paskapää sinä olet ihan aina, kun olen kyllästynyt jatkuviin solvauksiin. Minä en muista. Joka tapauksessa ei ihmisistä pitäisi puhua noin. Vai olenko minä aloittanut nimittelemisen? Se on mahdollista. Minä en tiedä eikä tämä ole mikään Kemppisen blogi, jossa luetaan Markku Kuismaa. Ajatuskin ensi vuodesta vituttaa ja tässä on ollut jo 365 päivää, kun oli karkausvuosi. Menen viideltä nukkumaan, olen läski ja vihaan itseäni todella paljon. Yksi asia mikä vituttaa erityisesti on se, että on olemassa vanhoja miehiä, jotka tunaroivat eivätkä voi myöntää tunaroivansa. Selityksiä löytyy. Siinä he ovat hyviä eli uutteria, ovathan he voineet harjoitella selittämistä vuosikymmeniä, sillä eivät selitykset ole hyviä vaan pitkiä, toisteisia hirvittävyyksiä. He eivät osaa edes selittää, mikä on jo ihmeellistä, vaikka ovat harjaantuneita selittäjiä. Viime yönä mietin, että pitäisi kirjoittaa blogiin ja minulle on sanottu että kirjoitan nykyisin ihan päin vittua, mikä on totta, ja on sanottu että blogiaikoina pystyin sentään johonkin, mikä on totta, tai en minä silloinkaan pystynyt yhtään mihinkään, mikä on totuus. En minäkään osaa selittää.