Sivut

tiistai 14. elokuuta 2018

Eilen raitiovaunussa nro 10 mietin patriarkaatti-selitystä, tuota ad absurdum -logiikan huipputuotetta, ja pääsinkin sitä sitten käyttämään tänään, kun Ruotsissa olivat autot taas palaneet. Minuahan on sanottu rasistiksi, kun en ole huomioinut, että kyse on aina patriarkaatista, eikä esim. huonosta kasvatuksesta, väkivaltaisuudesta, sivistymättömyydestä ja niin edelleen, sillä aina ihan vitun aina on kyse patriarkaatista, paitsi silloin jos minä käyn vetämässä vaikka Piritorilla pirihuoraa turpaan.

Mutta jos tuolta Torkkelinmäeltä laskeutuu huumekauppias ja vetää Piritorilla pirihuoraa pataan niin silloin lyöjänä on patriarkaatti. Se on aika hauska juttu. Paitsi Piritorin pirihuoralle. Erityisen hauska se on Torkkelinmäen huumekauppiaalle. Minä tokin vastaan hauskuudesta sitten oikeuden edessä, kuten pitääkin, sillä oikeus täällä vielä on, vaikkakin pyrkimyksenä on, että oikeus ei ihan sama kaikille olisikaan. Voi että minä toivon, että nuo oikeuden vesittäjät saavat vielä puskissa maistaa oikeuden miekkaa! Vihaksi tässä pistää.

Tuo vanha eukko juo Karjalaa, istuu seinää vasten, on laiha, ja katselee ohikulkijoita huomioiden, ihmetellen, kysyvästi. Onko hänellä sukulaisia, perhettä, ystäviä, ketään? Vittu tätä elämää.

4 kommenttia:

Vesa Haapala kirjoitti...

Patriarkaatti on siitä kätevä, että se on vastuussa kaikesta ja sitten muille ei jääkään mitään vastuuta, vain oikeuksia. On se kovaa ajattelua täytyy myöntää.

Sami Liuhto kirjoitti...

Joitain kuulemma ns. närästää, kun Piritoria nimitetään Piritoriksi. Minusta Piritori on sille ihan hyvä nimi. Torkkelinmäen voisi nimetä uudelleen Huumemäeksi, siellä kun kauppa käy ja mäen kyljessä koulussa opetetaan huumemyönteisyyttä. Hunter. S Thompson kun pyrki oliko sheriffiksi Aspenissa, niin hänen vaalisloganeissaan oli, että kaupunki pitää uudelleen-nimetä Läskikaupungiksi, mielestäni ehdotus oli erinomainen. Suomessa kun lähdetään Tahkolle vähän skimbaamaan, niin miten mahtaisi käydä, jos Tahkovuoren nimi muutettaisiin vaikka Hinttimäeksi. Hinttinenhän on saari tuolla Turun suunnalla. Helsinginkatu pitäisi lopultakin suomentaa oikein ja uudeksi nimeksi tulisi näin ollen Vantaankatu. Mietin, että lähden noihin kirkkovaaleihin ehdolle ja olen pohtinut seuraavia vaalillisia vaatimuksiani:

1. Kallio polkupyörättömäksi, julkinen liikenne riittää, ja raitiolinja kiertämään kaupunginosaa
2. tänne pitää saada pihviravintoloita
3. ihmisten pitää lukea Raamattua eikä hölistä siitä mitä Raamatussa sanotaan (tämä on opillisia vaatimuksiani)
4. Naapuriseurakunnan kirkkoherra Kari Kanala on ajettava Helsingistä ulos (kirkkopoliittinen vaatimukseni)
5. Kaikenlaiset hevi- ynnä muut messut lakkautetaan, eikä messuja ole kuin harvoin, sanajumalanpalvelus on hyvä asia
6. polvihousuissa ei ole suotavaa esiintyä julkisella paikalla
7. Kalliossa saavat dokata vain pultsarit
8. vain merimiehillä ynnä- leideillä ja linnakundeilla ynnä -leideillä saa olla tatuointeja

Luullakseni näillä teemoilla tässä kaupunginosassa menestyy.

SusuPetal kirjoitti...

Jos kuuluisin kirkkoon, Sami, voisin äänestää sinua. Olen niin monesta asiasta samaa mieltä kanssasi, emme siis voi olla väärässä.

En minä huumehörhöjä pelkää, citypyöräilijöitä kylläkin.
Kunnioitan ihmistä, joka on uskaltanut olla ottamatta tatuointeja.
Pihvinsyöjänä suren tietenkin lihantuotannon ympäristöä tuhoavaa vaikutusta, mutta olen kyllästynyt nyhtäpaikkoihin.

Messuissa en jaksa enää käydä, se aika jäi 70-luvulle.

Raamatusta ja Kanalasta minulla ei ole mielipidettä, se suotakoon minulle.

Jakomäessä asuessani paikalliset dokut olivat kavereita. Jos joku tuli häiriköimään, niin oli todennäköisesti sekakäyttäjä Tapulista.

Polvihousut. Ei. Maripaita. Ei.

Sami Liuhto kirjoitti...

Kallio olisi syytä nimetä uudelleen Persulaksi. Hämeentien Kallio-osuus voisi olla nimeltään Timo Soinin valtatie. Vaasankatu Jussi Halla-Ahon puistokatu.

Susu, käyt siis vain sanajumalanpalveluksissa. Tuo on hyvä, ihailen. Minua vituttaa nuo jatkuvat messut. Ehtoollisella ei pidä käydä kuin harvoin eikä joka viikko. Anopilla on tuo, ettei käy ehtoollisella, mutta hän onkin Länsi-Suomen rukoilevaisia, joista järkityypit yleensä tulevat.