Kommenttini Vesa Haapalan blogimerkintään:
Nyt harmittaa. Mulla ei ollut suunnitelmia tulevaisuutta varten, mutta silti merkitsin lähteet. Se oli turhaa. Okei okei... yhden lehden sivun vedin ulkomuistista, kun en jaksanut tarkistaa, lehden päivämäärä on kuitenkin oikein, mutta sivu päin helvettiä. Ei sellaista sivua edes ole, minkä alaviitteeseen merkitsin, minkä älysin jälkikäteen. Ja onko niin kahdessa alaviitteessä, taitaa olla, mutten tarkista (sic!).
"Keksityt lähdeviitteet urallani" lukee osapuilleen jossain runossani, jonka kirjoitin ennen kuin tein gradun. Runoni säe viittasi erääseen tuntemaani henkilöön, jolla on keksittyjä lähdeviitteitä gradussaan. Hänellä on nyt ura yliopistolla, mutta hän on eri ihminen kuin aiemmin täällä mainitsemani tohtori. Niitä keksintöjä, joita on ehkä kaksi, ei muuten löydä kukaan, historia on siitä jännä ala, että lähdeviitteiden kattava tarkistaminen on käytännössä mahdotonta, vaikka kaikenkarvaiset esitarkastajat muuta uhoavatkin.
Gradua tehdessäni löysin myös erään tamperelaisen tohtorin väitöskirjasta ns. kontekstista eriytettyä lainaamista, jotta tohtorin mieskritiikki saisi lisätukea. Mainitsin asiasta alaviitteessä. Tutkiminen on mukavaa. Lähetin keväällä prof. Siltalalle sähköpostia, että voisin tehdä väitöskirjan, mutta hän ei ole vastannut. Jumalauta jos aikoinaan olisin mennyt Siltalan jengiin, mihin minulle paikkaa suorastaan tarjottiin, niin olisin nyt vähintään jukkarelanderina kirjoittamassa kolumneja, hölisemässä televisiossa ja yleensä olisin menestynyt ihminen, mutta ei, minulle ei kelvannut. Nämä ovat niitä valintoja, joita ihminen tekee. Persoonallisuuteni ei ole sellainen, että olisin mennyt siihen jengiin. Tai mihinkään jengiin. Sanon nyt suoraan, että moni meni, mutta minä olen kova jätkä enkä mennyt. Toimin yksin. Ja siitä on kärsimystä piisannut, voi vittu soikoon. Taidankin siirtää tämän vuodatuksen blogiini, myös.
Nyt harmittaa. Mulla ei ollut suunnitelmia tulevaisuutta varten, mutta silti merkitsin lähteet. Se oli turhaa. Okei okei... yhden lehden sivun vedin ulkomuistista, kun en jaksanut tarkistaa, lehden päivämäärä on kuitenkin oikein, mutta sivu päin helvettiä. Ei sellaista sivua edes ole, minkä alaviitteeseen merkitsin, minkä älysin jälkikäteen. Ja onko niin kahdessa alaviitteessä, taitaa olla, mutten tarkista (sic!).
"Keksityt lähdeviitteet urallani" lukee osapuilleen jossain runossani, jonka kirjoitin ennen kuin tein gradun. Runoni säe viittasi erääseen tuntemaani henkilöön, jolla on keksittyjä lähdeviitteitä gradussaan. Hänellä on nyt ura yliopistolla, mutta hän on eri ihminen kuin aiemmin täällä mainitsemani tohtori. Niitä keksintöjä, joita on ehkä kaksi, ei muuten löydä kukaan, historia on siitä jännä ala, että lähdeviitteiden kattava tarkistaminen on käytännössä mahdotonta, vaikka kaikenkarvaiset esitarkastajat muuta uhoavatkin.
Gradua tehdessäni löysin myös erään tamperelaisen tohtorin väitöskirjasta ns. kontekstista eriytettyä lainaamista, jotta tohtorin mieskritiikki saisi lisätukea. Mainitsin asiasta alaviitteessä. Tutkiminen on mukavaa. Lähetin keväällä prof. Siltalalle sähköpostia, että voisin tehdä väitöskirjan, mutta hän ei ole vastannut. Jumalauta jos aikoinaan olisin mennyt Siltalan jengiin, mihin minulle paikkaa suorastaan tarjottiin, niin olisin nyt vähintään jukkarelanderina kirjoittamassa kolumneja, hölisemässä televisiossa ja yleensä olisin menestynyt ihminen, mutta ei, minulle ei kelvannut. Nämä ovat niitä valintoja, joita ihminen tekee. Persoonallisuuteni ei ole sellainen, että olisin mennyt siihen jengiin. Tai mihinkään jengiin. Sanon nyt suoraan, että moni meni, mutta minä olen kova jätkä enkä mennyt. Toimin yksin. Ja siitä on kärsimystä piisannut, voi vittu soikoon. Taidankin siirtää tämän vuodatuksen blogiini, myös.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti