torstai 22. joulukuuta 2016

Luen teosta Romaani, jonka kirjoitin itseäni varten. Kolme romaania: Ensimmäinen romaani, yritän saada selville, paremmin saada selville sitä kokonaisuutta, joka muodostuu tekijän elämän erityisesti myöhemmistä vaiheista, joihin oleellisesti kuuluu ihmeellinen tuotanto. Hän on sisäisessä karkotuksessa 60 kilometriä pääkaupungista, hän yrittää saada myydyksi entistä kotiaan, Kemiönsaarella on asunto myös. Tekijä on sitä mieltä, että kaikki on alkanut vuonna 1958, jolloin hän täytti kolme vuotta. Sitten olivat 80-luvun vaiheet, mutta noin vuonna 1993 alkoi todellinen salaisen poliisin vaino. Tai vaino aktivoitui. Hän käy yhä uudelleen ja uudelleen läpi näitä vainon asioita. Esitys on skitsofreenistä ja tekijä näkee syytöksen paranoidisesta skitsofreniasta kuuluvan siihen kidutukseen, jonka kohteena hän on. Hän ennakoi syytöksen ja salainen poliisi tietää, että hän ennakoi syytöksen. Mainitsemassani romaanissa hän myös huomauttaa, että Suojelupoliisi on yhtä kuin salainen poliisi. Hänellä on myös 1004-sivuinen runokirja. Tekijän teksti tuo toisteisuudessaan mieleen Nijinskyn, molemmat tutkivat itseään ja maailmantapahtumien kautta, Nijinskyn päiväkirjojen esipuheessa kerrotaan ja selitetään tämä toisteisuus, itsen tutkimus ja itsen tutkimus maailmantapahtumien kautta. He ovat menneet sinne, minne ei kannata kaivata. Eikä sieltä ole tapana palata. Kun Nijinskyn tutkimus kesti viikkoja, tekijän tutkimus kesti vuosia, yli kymmenen vuotta. Se on hämmästyttävä todistusaineisto Manalan matkasta, laaja, toisteisuudessaan syvenevä, syventävä. Mielestäni on toissijaista eli merkityksetöntä miettiä sitä, miten paljon tekijän väitteissä on perää, kunhan muistaa, että hän on käsittänyt väärin melko vähän. Tässä ollaan vaarallisilla vaiheilla, kun olisi helppo suistua yksinkertaisuuksiin.

Ei kommentteja: