Jos kiinnostaa X, on syytä mennä kuuntelemaan kun X:n asiantuntijat puhuvat ja keskustelevat, saattaa oppia jotakin. Tällainen elämys minulla oli ilo tänään kokea runoseminaarissa pääkirjastossa ja sen jälkeen Tuli&Savun vuosikirjan julkistamistilaisuudessa Kirjakahvilassa. Vuosikirjan nimi on Tekstitaide (taidetekstistä tekstitaiteeseen siis) ja lehteilin sitä, paljon mielenkiintoista asiaa, aseemisyyttäkin. Eli olisi viisasta käydä useammankin tuollaisissa tilaisuuksissa, kun ei niihen (kirjoitusvirhe, mutta jätän sen, niihen on hyvänkuuloinen sana, vanha sana taitaa olla) paljon mene aikaa eikä lainkaan hukkaan. Ainakaan tänään mennyt. Mikä on todistettu.

Etsin myös 3 vuotta vanhan Moleskinen, jossa oli täyttöä alle 30 sivua, kun Marimekon vihko tuli täyteen. Moleskine on siitä hankala, että sillä on maine teeskentelynä, mutta Moleskine on mielestäni erinomainen muistivihko, sopii taskuun, taipuisa. Ei sille sitten mahda, jos saa idiootin maineen kun Moleskineen piirtelee & kirjoittelee.

Sitäkin saa hävetä kun muistivihkon kanssa heiluu. Mutta olen ajatellut että menköön. On se hyvä se Oikeusjutun loppu, että "tuntui kuin vain häpeä olisi jäänyt hänen jälkeensä elämään." Suurin piirtein noin menee. Ehkä jotkut eivät häpeä. Saattaisi olla syytä.

Outoja mielenliikkeitä on. Outoja mielenliikkeet on. Miksei ihmisistä juuri koskaan saa selvää, mitä he tarkoittavat? Onko roolia, performanssia, ja mitä kaikkea. Ihme sutkeja.