hipiäistä pilveä

Hullujenhuoneella minä ja XYZ oltiin ainoat, jotka eivät olleet aamukokouksen sihteereinä, paitsi olin minä kerran, mutta päätettiin etten sitten toista kertaa enää. XYZetaa ei edes harkittu, hän sanoi, että elämä oli mennyt ihan vituiksi, mielisairaalassa oloksi. Oli XYZ hypännyt katolta mutta sekin oli mennyt pieleen, niin sanotusti, jalka sököksi muttei henki lähtenyt. Pääsi XYZ kuitenkin lomalle ja kysyin hoitajalta miten sillä menee, kuulemma hyvin. Niin aina. Kaikilla meni hyvin. Ihan vitun aina, kertoihan jo se että oltiin mielisairaalassa siitä, että meni hyvin, vähintään hyvin, kenties loistavasti, sillä meillä oli paperi siitä että meillä oli mieli. Toki minulla oli omahoitajana fasisti ja sanoin, että omahoitajani on fasisti, se vitun Tuula. Kysyttiin perusteita. Kerroin, että hän itketti minua ja uhkaili sosiaalihoitajakaverinsa kanssa minua poliisilla. Se vitun nilkki. Uhkaili, kun olin saanut hermoromahduksen tai jonkin, mennyt vähän sekaisin, ja romahduttanut kirjahyllyn. Se oli sitten väkivaltaista käytöstä. Olin minä väkivaltainen, ei sillä, mutten silloin kun kaasin kirjahyllyn. Huoneessa kuuntelin rakoisesta ikkunasta kun hoitajien parvekkeella keskusteltiin. Se mukava naishoitaja oli ehkä häippäsemässä, se, joka sanoi että me ollaan sun puolella, kun kyrvätön Tuula sanoi ettei täällä levätä kun sanoin että täällä voi levätä. Mikä vittu sillä oli kun sen piti olla tuollainen. Niin rumakin. Siksi. Luin huoneessani Pilvihipiäistä ja Tätä matkaa ja kirjaa eksistentialismista. Kaikki ihan laitoskamaa. Kämppikseksi tuli narkkari joka meni sänkynsä alle, sitä ennen oli listamies. Pidin molemmista vaikkei meidän kuulunut pitää toisistamme.