irstain hetki

Aloin lukea Kylmyyttä. Tämä viikko on mennyt joutavuuksien parissa, kuten arkistovierailujen, kokousten, kokouspöytäkirjojen ja muiden kauhistavuuksien. Myös Tusinaromaani I saateltiin matkaan. Se oli irstain hetki.

kirjasyksyä

Jos jotakin tässä maailmassa ehdottomasti vihaan niin kokouksia. Niistä ei ole mitään hyötyä eikä iloa. Ne ovat täyttä ajanhukkaa. Pitkälle menevässä itsevihassani kuitenkin olen asettautunut erään osuuskunnan sihteeriksi, mikä on pelkkää kidutusta ja tuskaa ja varma tae unettomiin öihin. Olen varma, että inhimillinen edistymättömyys johtuu keskeisimmin kokouksista. Missä ihmiset kohtaavat, siellä ei onnettomuus uhkaa vaan on jatkuvasti aktualisoituvaa todellisuutta. Aina kun avaan kokouksessa (vihaan sanaa syvästi) suuni, tiedän puhuvani täyttä paskaa. En ole milloinkaan tullut toimeen edes itseni kanssa, joten miten voisin tulla toimeen toisten ihmisten kanssa. Naurettavaa. Vihaan itseäni hyvin paljon. Tekeekö Bernhard minulle rasitetulle sieluttomalle haaskalle hyvää! En ole varma. En voi rauhoittua luettuani tuota vihattavaa kaljupäätä. En kestä enää! Ja ajatuskin tulevista kirjasyksyistä saattaa minut syvimpään epätoivoon.