Itserakkauteni satoa

Katson televisiota.

Keskustelupalstailen.

Vastailen kommenttilootassani.

Kuuntelen youtubeitse.

On perjantai.

Syön Antabusta.

*

Eilen kävin arkistossa, kun assisteeraan tätä yhtä herraa elämäkertakirjansa vaiheilta. Tänään löysin yksityisemmästä arkistosta Mauri Sariolan sähkeen elämäkerran kohteelle. Sariola kuulemma oli ahkera sähkeitsijä ja nyt löysin sähkeensä.

Luen tuota Chandleria ja on se hyvä. Ellroy on sanonut, että Chandlerin sankari on sellainen kuin Chandler olisi halunnut olla kun taas Hammettin sankari on sellainen, mikä Hammett pelkäsi olevansa.

"Chandler wrote the man he wanted to be - gallant and with a lively satirist's wit. Hammett wrote the man he feared he might be - tenuous and sceptical in all human dealings, corruptible and addicted to violent intrigue."

Että joo. Paris Reviewissä on näin:

"Chandler wrote the kind of guy that he wanted to be, Hammett wrote the kind of guy that he was afraid he was. Chandler’s books are incoherent. Hammett’s are coherent. Chandler is all about the wisecracks, the similes, the constant satire, the construction of the knight. Hammett writes about the all-male world of mendacity and greed. Hammett was tremendously important 
to me."

Luen Hammettia pikapuoliin. Chandlerissa on se paha, että Chandleria mäntit diggaavat. Semmoinen on omiaan herättämään epäilyksiä (luullakseni käytän tätä ilmausta ensimmäistä kertaa elämässäni). Suosikkini, Ellroy ja Jim Thompson, ovat hyvin kaukana myönteisten kirjailijakuvien rakentamisesta, itse asiassa he rakentavat kielteistä kirjailijakuvaa. Ellroyn Muistoja pimeästä -muistelma on hämmästyttävä kirja, jokin luku alkaa ulkomuistista tähän tyyliin: "Kesän vietin masturboiden ja pillereitä vetäen." Kysymys: kuka suomalainen kirjoittaisi näin? Minulle tulee vain yksi nimi mieleen. Nämä pikkuvitsailijat & tyhjännaurajat eivät pysty mihinkään muuhun kuin hihittämiseen ja ironiaan kertoen samalla vastustavansa ironiaa. Tällaista on elämänsä.

Vittu tuliko mulle writer's block.

Tein tänään UoSP:tä ja seuraavaksi tulostan sen. Eiköhän se siitä valmene. Sitten on Sotaanlähtö. Ja oikeastaan pitäisi kirjoittaa valmiiksi vanha tekstini, jonka nimi on... öö... voi vittusaatana kun en kehtaa kertoa! Sen nimi on Runkkari. Kiva nimi. Sitä on valmiina yli kolmesataa liuskaa ja kolmannes olisi vielä tulossa, se on aika yksiteemainen teos, hyvin asiaton ja kertoo epäluonnonmukaisesta elämästä. Vaihtoehdottomasta. Minämuodossa. Kuuluu sarjaan "jos ja kun se ilmestyy, on paettava maasta". Muillahan ei tässä vitun kusipäävaltakunnassa ole tällaista ongelmaa, kun ovat niin suoraselkäisiä, rehellisiä ja ylipäänsä hyviä ihmisiä. Aion tarjota tätä lievästi sanottuna omaelämäkerrallista teostani WSOY:lle. Ihan maailmankaikkeudelle vittuillakseni.