lisiä katkeruuteen
No niin, nyt tajusin etten milloinkaan ollut edes esikoiskirjailija. Taas jäi yksi vaihe väliin. Niin aina. Väliin jäi ensirakkauskin. Mitä näitä riittejä on. Silloin kun sain ensikirjani ulos silloin kun sain ensikerran siittimeni sisään. Ei ollut high school sweetheartia, eikä ööö en keksi vastinetta. Mielessäni väikkyy Riikka P-inen, sillä on varmana ollut nuo kaikki.
Mutta esikoisen osa on kova. Sen tiedän. Esikoista ei rakasteta mutta kuopustapa rakastetaan. Kyllä minua vitutti, kun sain kuulla, ettei velipojan itkulle ollut naurettu. Minulle räkätettiin vapautuneesti, kun itkin milloin mitäkin. "Se on herkkä, herkästi kyynelehtii", äitinsä selitti. Ai jaa. Ryhdynkin kuopuskirjailijaksi, kun ne saavat itkeä. Tahdon vihdoinkin itkuluvan!
Kyllä minä saan itkeä, sillä en ole kuin muodollisesti mies. Kuopuskirjailija, c'est moi. Minua kuopukset ovat rasittaneet (syyt: ks. ed.), mutta minäpä otan ja teen itse itsestäni kuopuksen, olen tee-se-itse-kuopus. Jokainen ansaitsee olla kuopus. Erityisesti esikoiset, joilta viedään kaikki, perintöosa, päärooli ja lopuksi pitää vielä kumarrella sen saatanan esikoisen edessä, äidinpojan.
Minä en äidinpoikia kestä ollenkaan. Hyi vittu mitä de facto ja ilmeisimmin myös de jure motherfuckereita ne on. Minäkin olisin tahtonut olla äidinpoika. Tai no jaa... olisinko tahtonut en-ajattele-mitä-toiset-minusta-ajattelevat-possuksi? Joo.... Kaveri kertoi että jatkoilla tämä yksi hikinaama oli kysynyt jatkoseuralaiseltaan että pannaanko ja vastaus oli ollut, että joo.... Silleen vähän epätietoisena you know.
Luin Chandleria.
7 kommenttia:
Hei, minäkin tykkään Chanlerista!
Ja tää sun bloggaus on erittäin hauska! Tästäkin minä tykkään.
Onneksi en ole esikoinen, enkä nuorin. Olen keskimmäinen lapsi. Niistä ei paljon puhuta mitään. Pääsen vähällä.
Chandler on hauska, mutta tykkään enemmän Joeysta.
Joey on rasittava joskus. Chandler kerran.
Tässä on viittaus Frendeissä Raymond Chandleriin:
http://www.tv.com/shows/friends/the-one-with-rachels-new-dress-435/
"Someone you didn't make up."
Minä olen esikoinen, ja olen ollut esikoiskirjailijakin. Esikoiskirjailijana oleminen oli hienoa: Hesarissa arvosteltiin neljän muun esikoiskirjailijan nipussa, arvostelija mainitsi minut jutun ingressissäkin, tosin etunimellä Timo.
Olen tyytyväinen, etten ole enää esikoiskirjailija. Yks kirja on helppo kirjoittaa, mutta toinen on hankalampi. Ens vuonna tulee viides. (Robustokselta, pieni mainos).
Aika tylyä kohtelua niin kuin esikoisen kohtelu tapaa olla. Robustos on vissiin latinaa. Käyn googlaas.
Ai että minua suututtaa, että minun Chandlerissa (Raymond) on typo. Onneksi hän itse ei ole sitä enää näkemässä.
Ja nolottaa se, että itse asiassa Raymondia ajatellessa sotkin Carverin Chandleriin.
Molempia olen lukenut, mutta Carver on ehdottomasti minulle aina ollut tärkeämpi Raymond kuin Chandler. Pidän eritoten hänen novelleistaan, joista on tehty myös elokuvia.
Tykkään kans Carverista. Chanddddddlerilta olen ennen lukassu vaan Syvän unen ja Pitkät jäähyväiset, nyt luin Naisen järvessä ja nyt on menossa Näkemiin, kaunokaiseni. Ei niitä oo kuin seitsemän plus kahdeksas jonka joku on kirjottanu valmiiksi. Lainassa mulla on kans Vanha kultaraha ja öö se vimonen. Eli Pikkusiskoa vai mikä se oli uupuu.
Huomenna vien 65-vuotiaalle riisisen lahjan. Varmaan on tyytyväinen.
Lähetä kommentti