Sivut

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Ei ollut tänäänkään Helsingin Sanomissa kokoaukeamallisen arvostelua!

Murjoitan.

(Minulla on sellainen toive, että joskus vuoden päästä Turun Sanomat mainitsisi puolella sanalla ilonirunonurinolin, kun Turun Sanomissa joskus arvioidaan, esim. vuoden päästä, näitä paikallisia erikoisellisuudellisuuksia.)

(Tosin en ole nähnyt tämänkään päivän Helsingin Sanomia, mutta miten tuntuu, ettei siellä ole ollut kokoaukeamallisen arvostelua. Ajatella jos olisi ollut! Se olisi hupaisaa. Minkä v-tun takia kirjoitan blogiin vaikken edes tahdo kirjoittaa blogiin? Panin itse(ä)ni kirjoituskaranteeniin Tusinaromaanin suhteen aprillipäivään saakka kun olen kuukauden verran aikataulusta edellä, joten johonkin on tämä grafomania purettava. Eilen kirjoitin viisi tuntia ihan muuta. Vai oliko kuusi. Tämmöistä elämä voi olla. Tahdon kuvata sitä. "Erään kakon elämää" olisi oiva alaotsake tälle blogille. Siirrän tämän merkinnän, koska käsittelee Tusinaromaania, Tusinaromaanin tekoa käsittelevään päiväkirjaani, jossa olen toukokuussa. Teen sitä niin, että kaksi liuskaa viikossa rivivälillä yksi ja rivejä sivulla viisikymmentäkaksi eli päivässä rivejä 14,xxx. Lasken tyhjät rivit mutten alaviitteitä. Päästyäni vuoden loppuun siirryn kirjoittamaan päiväkirjaa nimeltään Loppuvuosi ja, ellen keksi mitään "kivaa" ja omasta mielestäni niin huvittavaa, kirjoitan sitä vuoden loppuun saakka, jonka jälkeen seuraa jotakin, en tiedä mitä. Olen kolmetoistaprojektissani jo aivan helvetillisen väsynyt! Se on upeaa. Opin joka päivä itsestäni uutta, löydän uusia piirteitä itsestäni. Kuitenkin aavistuksellinen lepo on tarpeen, sillä, kuten olen kertonut, koettelen ihmiskokeessani vain itseäni, enkä muita. Aivan ei ole onnistunut! Olen ärissyt! Onnekseni materiaalista ei ole pulaa enkä ole suuremmin turvautunut vanhaan materiaaliin, en ole turvautunut siihen lainkaan, olen antanut mennä.)

3 kommenttia:

Vesa Haapala kirjoitti...

onnea proggikseen, eihän tuossa edes häivähdä maitohapot tai muutkaan hapot. jos tahdot aukeaman hesariin, laadi tiedote jonka mukaan olet oikeasti alivaltiosihteeri vahvistettuna matti nykäsellä / a stubbilla tai että olet a stubbeli vahvistettuna kuuluisalla runoilijalla, ja että tämä on tällainen ilmiö ja sitten vaan onnenkantamoista odottelemaan!

Kiitollinen Anonyymi kirjoitti...

Tsah!

Täällä Satakunnassa tulee vitusti lunta. Tuli Jari Tervo mieleen käppäillessäni ulkona sankassa pyryssä. Että kiitos tästä!

Sami Liuhto kirjoitti...

Joo, tiedote voisi olla hyvä!
Ali S. Tate Tatsila vaan underskriftiksi. Olisikohankohan kenkään viimenimi Tatsila? Nyrkkeilijä on Tatli. Tarkistin Suomen osalta, ei ole. Ehkä joku kurdi on. Google ehdottaa Rantsilaa, ja tatsiloiden löytyy ainakin etunimi Tatsila. Vai onko suku-, ei taida.

Jaa jaa, eilen oli sankka pyry Turussa, semmoista se on kun viilataan. Kiitos siitäkin! Mulla on sukulaisia Eurajoella ja Luvialla, joten hyö saattavat olla osallisina asiaan.