maanantai 14. toukokuuta 2018

Kysyin kaverilta, miten hän uskalsi käydä Villa Kivessä, kun se on sellainen valkoisen heteronaisen paikka. En aivan noin kysynyt. Mutta hän oli uskaltanut. Ihailen tuollaista. Selostin miten se yksi kaikkien paitsi noin kolmen inhoama otus aivan liian pienessä asussa irvisti ("hymyili", "flirttaili") minulle, kun ei tiennyt kuka olin. Nyt hän tietää, olen jäte tunkkaisiksi mielletyiltä vuosikymmeniltä. Joskus kuulun enemmistöön, mutta aivan aluksi en uskonut että ihminen voi olla sellainen vittupää kuin hän on. Ja, kas kas, hän on aktiivinen yhdistyksissä, varmaan jo apurahalautakunnissakin, meillä ei ole mitään mahdollisuuksia. Tuollainen, noh, huora (ei jaksa valehdella, hän on huora eli prostituoitu), kyllä pitää siitä huolen ettemme me pääse millekään jaolle. Jos olisin humalassa, kertoisin nimen. Jos olisin krapulassa, en uskaltaisi edes ajatella näitä asioita. Kyllä te tiedätte, sukunimi lyhyempi kuin etunimi. Me tiedämme. Meiltä ovat mahdollisuudet menneet. Yksi performatiivinen mahdollisuus olisi kirjoittaa hänestä tähän blogiin pitkiä selostuksia, selostuksia niistä asioista, joita olen hänestä kuullut. Minkä takia hän on tullut riesaksemme. Ehkä olisi ollut vielä pahempia vaihtoehtoja, vaikka joku myöhempien aikojen Jammu tai rikoskerholainen.

Ei kommentteja: