perjantai 11. toukokuuta 2018

Bloggerin Lukemisto 1


Haiku
Vesa Haapala blogissa Versoja - 1 tunti sitten
Kaksi koivua kiertyy haavan ympäri sylitanssissa.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 tuntia sitten
Vanhat progeveikot äkkiä ihme vedossa. Tässä vanhan genesishemmon meininkiä. Tyyliä tässä jotenkin on sävellystä myöten.
Helavalkeat
Vesa Haapala blogissa Versoja - 2 tuntia sitten
Nyt maahan on puhjennut ruohon lehtiä, nyt omenapuihin sataa kukkia, nyt kirsikka saa silmut, nyt tulppaanit nousevat, nyt ojanpiennar kellertää ja vihertää; näitä lämpimiä päiviä, joiden takana on yhä viileää tuulta ja katupölyä ja radiosta kuuluu: Oulussa mitattiin kevään lämpöennätys, 24,1 astetta. Tänään Jeesus astuu taivaaseen, on kylvökauden alku, hela, helg, ja karja ajetaan laitumille helavalkeiden välitse; jotakin humahtaa kaiken läpi, on kuin seisoisi viimeisellä rajalla.
Asemic Calligraphy by Kerri Pullo
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 7 tuntia sitten

Rantapolun vihreydessä valkoisia viestejä
quijote blogissa Mataleena - 7 tuntia sitten

Kolo vanhan puun tyvessä. Kuka siellä asuu? Torin kaivauksissa näkyy edellinen torikivetys. Saa nähdä mitä sieltä vielä löytyy. Helatorstain tori oli kukkia ja kahviloita täynnä. Torimyynti jatkunee koko kesän ja syksylläkin vielä. T-parkilla ei taida olla vakuuksia, eikä rahaa. Miten tällaisten kanssa kaupunki voi edes keskustella vakavasti. Rantapolulla on pieniä lappuja vihreyden keskellä. Nämä käsittelevät turvapaikanhakijoiden elämää, odotusta, hylkyä ja mahdollista palautusta ja piiloutumista. Viestejä löytyy, mikäli silmään sattuu osumaan. Yksi rouva sanoi ettei hän ole ... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 13 tuntia sitten
Kysymys ei ole siitä että Stockhausen käytti Kontaktessa 42:ta viritysjärjestelmää. Kysymys ei ole siitä että vuonna 1971 hän improvisoi Osakassa 600 hengen konsettisalissa 183 peräkkäistä päivää kuusi ja puoli tuntia päivässä. Kysymys on siitä, että kaikki mitä hän sanoo, on yhden ja ainoan soittimen ominaisuuksia. Soittimen, jonka soittaminen onnistuu yhdeltä soittajalta samalla tavalla kuin muinainaiselta ihmiseltä pianon soittaminen. Todellisia luojan urkuja ei ole vielä keksittykään.
Otto Fleming Helsingissä
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 16 tuntia sitten
Kirjasta Vuer af Helsingfors år 1838T. K.:n katsaus Otto Flemingin elämään jatkuu ilmeisesti vuonna 1829 langetetun kahden vuoden Viaporin vankeuden jälkeen. Yhteen aikaan Otto Fleming asui erään sukulaisensa maatilalla lähellä Helsinkiä. Kun hän matkalla sinne halusi kerran nousta rattailta, ehkäisi kyytimies tämän keinuttaen odottamaan. - Mikä hätänä? kysyi Fleming. - Tuolla on äkäinen pässi, sanoi ajomies, odottakaa, minä viekottelen sen pois, ettei se tekisi herraa raajarikoksi! »Vahva Parooni» nauroi tälle varoitukselle. Mutta tuskin hän oli astunut maahan kun jo pässi sarvet... lisää »
Yksityiskohdat
Vesa Haapala blogissa Versoja - 1 päivä sitten
Äidit ehkä muistavat aina yksityiskohdat, jotka olin unohtanut: pienet kynnenraapaisut poskissa ja nenänpielessä, kolme rasvaisen maidon nostamaa paukamaa leuassa, silmät jotka tihrustavat kevätilmaa ja huulet eriparisina ilmeiden kulkiessa hitaasti yli kasvojen kuin pilvet. Mitä kaikkea yksityiskohdissa onkaan, ja mitä kaikkea unohdamme.
Sairaalapäiväkirja
susupetal blogissa SusuPetal - 1 päivä sitten
Viides ilmaiseksi luettava issuujulkaisu näistä manalle menneistä BoDin kirjoistani. Vuorossa on alunperin 2010 julkaistu Sairaalapäiväkirja, alaotsikoltaan merkintöjä ja kuvia suljetulta osastolta. Jos haluat lukea fyysistä kirjaa, Sairaalapäiväkirjaa löytyy joistain kirjastoista, ostaa sitä ei enää voi. Aikaisemmat ja tämäkin julkaisu löytyvät myös omalta sivultaan. Mainokset
Kevään vihreys on erityistä
quijote blogissa Mataleena - 1 päivä sitten

Kevään vihreys on herkkää. Oikeastaan pitäisi olla maalla puita halailemassa. Niin paljon pitäisi tehdä. Istutin humalaa peittämään rumaa sementtiseinää. Lipstikka nousee maasta ja saniainen samoin. Lehmuksen vihreys on omaansa. Tmä punainen polkupyörä oli parkkeerattu kukkapenkkiimme viime yönä. Pyörä ei ole lukossa, lukkoa ei ole. Jos joku kaipailee niin vieköön pois.
Death's Head: Mediated Asemic Calligraphy by AG Davis
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 päivä sitten

Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 päivä sitten
Säveltäminen on haluamista. Rakkaus on erityislaatuista haluamista.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 päivä sitten

Kevät ja Valentin Rasputin. Siinä kaikki.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 päivä sitten
Liput olivat väärässä järjestyksessä. Ruotsi keskellä ja ihmiskilvet sivuilla.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 päivä sitten
Kilroy kävi täällä, eikä koskaan tullut takaisin. Elämässä ensimmäisistä kerroista pidetään kirjaa, mutta viimeisiä kertoja ei muistella. Voittaja ei välitä kovista totuuksista. Kovat totuudet ovat häviäjän heiniä. Voittaja rakentuu biologisesti niin, että yhä vähemmän kovat totuudet häntä hetkauttavat. Voittajan totuudet ne vasta kovia ovat. Ihmisyys hyvässä ja pahassa on ihmisen mahdollisuuksien valottamista.
Otto Fleming Loviisassa (3/3)
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 päivä sitten
T. K.:n katsaus Otto Flemingin elämään jatkuu Svartholman ajan (1819-1829) episodeilla. Muuan hienosteleva loviisalainen seurue oli kerran eräänä lomapäivänä lähtenyt maaseudulle kaupungin läheisyyteen huviretkelle. Ikävä kyllä päivä oli sateinen ja piti hankkia katto pään päälle. Herrat, joilla oli taskussa silkkinenäliinat ja komeat kellonperät liiveillä, päättivät nyt perinpohjin nauttia viikon vaivojen jälkeen. Pöydälle kannettiin iso punssibooli, tarjottimineen, laseineen ja kynttilöineen. - Onpa tämä hauskaa, huudahti eräs seurasta ja täytti lasit juomalla. - Niin, vihdoinkin... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 päivää sitten
ELP:n Brain Salad Surgery (1973) on ennestään tuntematon albumi minulle. Laitoin kuunteluun. Spontaanisti heräsi ajatus, että olisiko tässä nyt se kaikkina aikoina eniten punk-kulttuurin syntyyn vaikuttanut albumi. Saattaa ollakin, ainakin albumi on mainittu tässä punkin vihaisuuden ydintä ruotivassa linkissä. Tämän miksausta ja yleissoundia ihmetellessä alkaa hahmottaa miksi Clash teki asiat myöhemmin niin toisin. Varmaan jokainen tajuaa että ELP-albumissa on musiikillisesti (paperilla) hienoja ideoita. Mutta luulen, että toi soundi ja sovitus oli se ärsyttävä piirre. Toi progen va... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 päivää sitten
Ohipuhumisen aikakausi pakottaa etsimään välineitä loputtoman puheen, viiteryhmäbiasoitumisten, sokeiden vastakkainasettelujen ohi. Tiede on yksi tie: suuren projektin ensimmäinen puoli. Psykoaktiivisten kasvien (seremoniallisen tai terapeuttisen) käytön tuottama huimien filosofisten horisonttien avautuminen ja oman pohjimmaisen tietämättömyyden nöyrä myöntäminen, on toinen tie: suuren projektin toinen puoli.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 päivää sitten
Kun selitän ystävälle kasviopettajien tapoja ja tottumuksia, hän sanoo: Hörhöilyä. Uskon, että se olet vain sinä itse. Mutta siinä tapauksessa minä ITSE olisin jumala, enkä usko että olen jumala. Sillä en muista luoneeni tätä maailmaa. Ja jos minut otetaan ylös nirvanaan kuulusteltavaksi, en tiedä edes omaa kosmista osoitettani. Miten voisi olla jumala, jos ei tiedä mitään, kaikista vähiten sitä miten ihminen ja tämä tietoisuuden saari, jota maailmaksi kutsutaan, luodaan? Siinäpä se: voi olla jumala, joka on unohtanut, miten maailma luodaan. Ehkä me olemme täällä virkistämässä muist... lisää »
Otto Fleming Loviisassa (2/3)
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 2 päivää sitten
T. K.:n katsaus Otto Flemingin elämään jatkuu Svartholman ajan (1819-1829) episodeilla. Kerrotaan, että joka kerta kun »Vahva Parooni» kävi Loviisassa korvapuusteja sateli oikealle ja vasemmalle niinkuin kuulia sodassa. Tappeleminen näkyi kuuluneen sen ajan huvituksiin; ainakin Otto Fleming näytti olevan tämän kiihokkeen tarpeessa. Suurin vaikeus oli kuitenkin löytää vertaista vastustajaa. Useimmiten sai vihollisten paljous vastata tätä, vaikkakaan se ei tuottanut samaa nautintoa kuin samanveroisen voimaihmisen kanssa kamppaileminen. Kerran tuli Loviisaan muuan tanskalainen alus, j... lisää »
Taas kukkii kirsikkapuu
quijote blogissa Mataleena - 3 päivää sitten

Kuollut omenapuu on täynnä elämää. Sen koloissa on syötävää linnuille, joten sitä ei juurita pois. Voisi tietysti istuttaa humalaa tai muraattia ympärille. Joen rannan kirsikkapuut aloittelevat kukkimista. Hyvät ihmiset älkää heitelkö oluttölkkejänne jokeen. Oli ja on pirun vaikea saada ne noukittua pois.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 3 päivää sitten
Elämme aikakautta, jolloin on mahdoton olla ääneen nauramatta muille filosofeille paitsi piispa Berkeleylle.
Hahmoterapiaa
Vesa Haapala blogissa Versoja - 3 päivää sitten
Maailman ja hyvän elämän hahmottamisessa ei ole kyse jonkin perimmäisen totuuden löytämisestä, vaan aivan yksinkertaisimpien asioiden sisäistämisestä: lukemisesta, kirjoittamisesta, laskemisesta ja vuorovaikutuksesta niin toisten ihmisten kuin luonnon kanssa, omien turvallisten rajojen ja itselle sopivien yhteisöjen löytämisestä eli vapaudesta olla mitä on ja joskus jopa vapaudesta ylittää oma vapautensa alistumalla tosiasioille eli sille, että asiat ovat monella tapaa ja että historian tässä vaiheessa ne ovat suunnilleen näin ja näin. Niin, kun noita mainitsemiani asioita aikansa... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 3 päivää sitten
Jumala oli kommunisti, huudahti piispa Berkeley.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 3 päivää sitten
Ja kyllä, samalla kertaa kun havaitsemme saappaamme putoavan kanervikkoon Jumala renderöi sen pohjan alle kovaa maata ja saa näkövaikutelmamme ja tuntovaikutelmamme pitämään kohtalaisesti yhtä tilassa jossa sielumme liikkuu ihmishahmoon *sidottuna*. Mutta mikä hyvänsä suurisuuntaisempi tai nopeampi liike raottaa jo verhoa näyttämön ja sen koneiston välillä. (Nuoren kommunistin päiväkirjasta)
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 3 päivää sitten
Schönberg ei tarkoittanut, että dissonanssi tai resoluution lisääminen johtaisi siihen, että vain lisäosan alueella olisi tulevaisuudessa toimintaa. Väkivaltainen ihminen käyttää ja kääntää väkivallaksi kaiken mihin kajoaa. Mikään ei ole mitään itsessään, musiikki musiikkia, runous runoutta. Kaikki riippuu käytöstä. Jos Jumala luo ihmisen, se voi luoda myös kulttuurin, se voi luoda koko maailman ympärillemme niin, että jos nopeasti käännämme päätä, ehdimme nähdä kuinka se renderöidään. Kenties unessa koko maailmaa ei ole olemassa, kenties me emme nukahda jonnekin mystisesti tästä ma... lisää »
Otto Fleming Loviisassa (1/3)
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 3 päivää sitten
T. K.:n katsaus Otto Flemingin elämään jatkuu Svartholman ajan (1819-1829) episodeilla mantereen puolella. Muutamana kauniina kesäiltana seisoi nuori puotipoika avopäin ja paitahihasillaan kauppiaansa kaupan ovella Loviisassa; hänen piti saamansa määräyksen mukaan sulkea ovi määrätyllä kellonlyönnillä ja hän aikoi juuri tehdä sen. Nytpä sattuu Otto Fleming kulkemaan ohi, huomaa pojan ja pysähtyy. Molempien välillä vallitsi hyvä suhde, sillä »Vahvalla Paroonilla» oli tapana tehdä kauppaa puodissa ja hän piti tästä reippaasta kauppa-apulaisesta. - Hei, Jeppe, mitä teet? kysyi hän. -... lisää »
Muovi ja ihmiset
Vesa Haapala blogissa Versoja - 4 päivää sitten
Muovi on ongelma, se on myönnettävä. Uskon silti, että suuressa kokonaisuudessa muovi osoittautuu melko pieneksi ongelmaksi ja että siihen myös löytyy ratkaisu - ongelma selätetään, jos niin vain tahdotaan ja aikaa muilta ongelmilta riittää. Muovin suhteen etu on siinä, että muoviongelma voidaan hoitaa enempiä tunteilematta, paitsi tietenkin siinä suhteessa, että me kaikki inhoamme muovia, eikö niin? Me emme elä tulevaisuudessa kaatopaikalla ensisijaisesti muovin vaan valtavien ihmismäärien vuoksi - toki ihmismiljardit tuottavat järkyttävät määrät muovijätettä, jos nykyinen meno j... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 4 päivää sitten
"kaikki aine on aistimiseen pystyvää, että jokainen atomi on elävä, tunteva ja tietoinen olento" "Se mitä haluan sinun huomaavan on, että Herbert Spencerin tapaan määritellä "elämä" sisältyy myös koneen toiminta. Määritelmässä ei ole mitään sellaista, mitä ei voisi soveltaa siihen. Terävimpien havainnoitsijoiden ja syvällisimpien ajattelijoiden mukaan on niin, että jos ihminen toimintansa aikana on elossa, samoin on kone toimiessaan." "hän oli kone -- automaattinen shakin pelaaja." Ambroce Bierce 1893
Kohta meille kerrotaan jostakin mitä ei ole
quijote blogissa Mataleena - 4 päivää sitten

Siniset kukat metsikössä. Vanhoja ränsistyneitä puita ja risuja. Taustalla kontti johon on siirretty kelvottomasta talosta tavarat. Talossa ei ole mitään säästettävää. Lähellä on alkoholistien suojakoti ja ohi kulkiessamme mies terassilla karjui huorien petollisuutta. Ohi menee tie Koroisiin ja Kärsämäkeen. Koroisissa joimme kahvia ja kuuntelimme lintujen laulua. Oli lämmintä ja leppoisaa. Löysin kaljatölkin ja annoin sen "Johannekselle" joka tuli vastaan kuin haviseva haavanlehti. Lapualaisoopperasta on kauan aikaa. Grynderit tekevät kaikkensa että Turku ei olisi enää kaunis kau... lisää »
Laudat
Vesa Haapala blogissa Versoja - 4 päivää sitten
Kolme talvea sitten kyykin samassa ruohossa kostea maa polven alla terassin harmaat ristikot täyttivät pihan otin mittoja tuulessa auringon lämmittämä maa ja vihreäksi aikovan lehtikuusen pihka nostin lautoja pukkien päälle ja sahasin tuore puru terävät hampaat työntö työnnöltä läpi Keräsin jämiä painoin ruuveilla lautoja yhteen ja saatuani rallit muotoonsa kutsuin kuolleita kuiskin heille he eivät vastanneet siksi käännyin yhä uudestaan heidän puoleensa nostin rallit pukeille otin silveltimen ja aloin maalata sydänpuolelle minun toivoni sellainen ilme kuin ol... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 4 päivää sitten
Näin väkevyydeltään pakottavan unen sinisistä maalauksista. Käytössä oli tuntemattomat kemikaalit. Uni tuntui väittävän että sellaisia olisi löydettävissä ainetodellisuuden puolelta. Huh huh, kova ja kallis homma kun maalitehtaat ja kemian asiantuntijat eivät juuri tule vastaan tuntematonta tekijää.
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 4 päivää sitten

Stalinin katse nakertaa tuhkaruukkuun tuuletusrei'än Kyse Wäinö Aaltosen Museossa oleva Hannu Väisäsen näyttely Anna Ahmatovasta ja hänen Fontankan asunnostaan. Tuhkaruukku = Ahmatovan piti polttaa sitä mukaa runojaan kun niitä valmistui. yhteiskeittiö Fontankan käytävällä -- Stalinin tuoli
Tyyne ja rakkauden polku
susupetal blogissa SusuPetal - 4 päivää sitten
Vietyään koiran eläinsuojeluyhdistyksen hoiviin, Tyyne jatkoi elämäänsä vanhaan malliin. Alepan kauppakassi toi ruuat kotiin, joten ulkoiluun ei ollut liiemmälti tarvetta. Lajitellut jätteet Tyyne tietenkin vei roskakatoksessa oleviin asianmukaisiin astioihin. Jätettä kertyi kiitettävän vähän, joten joka päivä ei todellakaan tarvinnut avata ulko-ovea. Tyyne huomasi, ettei kaivannut koiraa ja hän oli varma siitä, että hyväkäytöksinen, siisti ja […]
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 4 päivää sitten

vispilän varjot piiskaavat menneisyyden nykypäivälle
Otto Fleming Svartholmassa
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 4 päivää sitten
T. K.:n katsaus Otto Flemingin elämään jatkuu. Keisarin parooni Rehbinderille uskoma tehtävä oli vaikea tälle oman tunnon tarkalle virkamiehelle, jonka yhtenä ansiona oli se, ettei hän asettanut sukulaisiaan ensi sijoille julkisiin virkoihin. Kuitenkin Otto Fleming nimitettiin syksyllä v. 1815 vankien katsastajaksi Svartholman linnaan. [Kotivuoren ylioppilasmatrikkeliinsa keräämissä tiedoissa vuosi on 1819, mikä sopii paremmin edellisessä osassa esitettyyn.] Svartholma 1809. WikimediaTätä tointaan hän hoiti mallikelpoisesti ja hän viihtyi hyvin Svartholmassa, jonka päällikkö katsoi ... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 4 päivää sitten
Venäjällä matkustellessa oppii sen, että rationaalinen maailma ja maailmankuva on erityinen uni, jossa unen logiikka on mahdollisimman täydellisesti siivottu maton alle, minkään kuitenkaan lopulta noudattamatta muuta kuin unen logiikkaa. Venäjällä ei ole niin.
Ajattomuuden kokemus
quijote blogissa Mataleena - 5 päivää sitten

Minun oli pakko mennä katsomaan Hannu Väisäsen Anna Ahmatova näyttely Väiskissä uudelleen. Näyttely teki minuun lähes mystisen vaikutuksen. Fontankan talossa olin vähällä itkeä, vanhat ovet ja esineet ja ajattomuuden kokemus. Olen tutustunut Anna Ahmatovin runouteen ja elämään monta vuotta. Paneudun aiheeseen syvemmin myöhemmin. Taivaalla pysyi Kuoleman tähti, ja vankivaunujen kolkkeen alla viaton Venäjä vääntelehtii, veristen saappaiden polkema (sum. Marja-Leena Mikkola) Väisäsen maalaus Mustamaijan kolina on opasteen mukaan mielikuva mustanmaijan äänestä, ei autosta. Se tunkeutuu u... lisää »
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 5 päivää sitten
vappu viipottaa kylmät yöt matelevat lämmin etenee
Otto Fleming Aachenissa
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 5 päivää sitten
T. K.:n katsaus Otto Flemingin elämään jatkuu. Napoleonin häviö Venäjällä antoi Englannille enemmän ajattelun aihetta kuin »Vahvan Paroonin» nyrkkeilyottelut. Hän pääsi vapaaksi sotavankeudesta ja astui venäläiseen sotapalvelukseen, koska oli päästävä johonkin toimeen. Niinpä hänet kirjoitettiin vänrikkinä v. 1811 Kabardinin jalkaväkirykmenttiin. Ehkäpä hän piteli lujin kourin heikkorakenteisia ryssiä, koska hän pian sai eron toimestaan ja kiellon koskaan enää palata Suomeen tai Venäjälle. Hovioikeus oli määrännyt Otto Flemingin holhouksen alaiseksi. Åbo Allmänna Tidning 12.11.1812... lisää »
Rosaire Appel has some work titled 'River Series' at Volodymyr Bilyk's Brave New Word Magazine!
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 5 päivää sitten

Here is the link to view Rosaire's great new asemic art/writing featured at *Brave New Word*: https://bnw-mag.blogspot.com/2018/02/rosaire-appel-river-series.html Here is a link to Rosaire's book published by Post-Asemic Press *Zinc Zanc Zunc: An Asemic Conjugation*. & here is Volodymyr's book *Codex Abyssus*. Both books came out in 2017 and were among the first 4 books I published at PAP. Rosaire's shadow portrait
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 6 päivää sitten
"70-luvulla homoseksuaalisuus oli kriminalisoitua, mutta nyt vapaata." Tämä tulkitaan usein niin, että nyt "kaikki asiat" ovat vapautuneet. Tosiasiassa kuitenkin vain yksi asia tai muutamat asiat ovat vapautuneet. Puheena olevasta yksittäisestä voimakkaasta kulttuurimuutoksesta ei välttämättä ole pääteltävissä se, että vastaava muutos olisi samaan aikaan mahdollinen toisella alueella. Nopea "avartumisen" tai "vapautumisen" vaikutelma yhdellä tai muutamilla alueilla ei tarkoita sitä, että samaan aikaan ei voisi tapahtua jopa jyrkkää vapauksien kaventumista toisella alueella. Voi vain... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 6 päivää sitten
Avaruusantropologiassa kun määritellään ME ihmiskuntana suhteessa muihin elämänmuotoihin, sanoisin että brittiläisen kulttuurin (vittuilun, kukkoilun ja itsetarkoituksellisen egoismin) merkitys vähenee suhteessa venäläiseen kulttuuriin (leikillinen, avoin ja rohkea suhtautuminen ihmisen kiinnostavimpiin yksilöllisiin ja kollektiivisiin mahdollisuuksiin). Tai siis, ehkä "venäläinen kulttuuri" tässä on harhaanjohtava, koska sitä on niin monenlaista. Tarkoitan ja olen aina tarkoittanut, puhuessani venäläisestä kulttuurista, sitä energistä ja psykedeelisyyteen asti avomielistä ilmapii... lisää »
Toivosta ja toiveajattelusta*
Vesa Haapala blogissa Versoja - 6 päivää sitten
Ihminen luo suhteita ja tuhoaa epäsuhdassa, jopa ekosysteemejä ja yhteiskuntia - muistakaa ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos & väestönkasvu joka repii rikki planeettaamme ja yhteiskuntia ilmastonmuutostakin tuhoisammin ja kertaa hajottamisvaikutuksia. Vaikka luonto ei etene suunnitelmien mukaan, sillä on pohjapiirroksia, toistuvia peruskuvioita - ei suunnitelmia, mutta ylittämättömiä lakeja. Ihmisellä on vapaa tahto, mielivalta ja toivo. Kirottu olkoon toivo, joka unohtaa tosiasiat; se ei ole toivoa vaan toiveajattelun mielivaltaa. Ainoa toivo: Luonto parantaa kerran ihmiskunnan... lisää »
Auttamisen onnesta ja irtipäästämisestä
Vesa Haapala blogissa Versoja - 6 päivää sitten
Toisen auttaminen lisää onnellisuutta, sanotaan, mutta tähän on heti lisättävä: lisää tiettyyn rajaan asti. Omalla kohdallani onnellisuus syntyy siitä, kun näen että toinen pääsee omilleen, kykenee vaikeuksien jälkeen ottamaan vastuuta itsestään ja kenties auttamaan myös muita: näin hyvä kiertää. Valitettavasti on niitä, joita täytyy kantaa loppuun saakka. Tällöin ei enää puhuta auttamisen onnellisuudesta vaan riippuvuussuhteesta ja vastuusta, jonka mieluusti laskisi harteiltaan. Terve auttaja päästää irti jossakin vaiheessa autettavasta ja sanoo: Nyt sinun on mentävä omillasi, ... lisää »
Otto Fleming Viaporissa ja Lontoossa
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 6 päivää sitten
T. K.:n teksti Otto Flemingin vaiheista jatkuu. Koska Otto Flemingiä alkoi kyllästyttää yliopistossa tulokseton opiskelu, niin hän astui palvelukseen joulukuussa 1804 vänrikkinä Jägerhornin rykmenttiin, joka oli sijoitettu Viaporiin. Tapahtuipa sitten eräänä kauniina päivänä, että-hän vahtiparaatissa antoi komppanianpäällikölleen, Tigerstedtille, aika korvapuustin, niin että tämä kaatui maahan. Tästä hänet tuomittiin kolmen vuoden vankeusrangaistukseen sekä maanpakoon. KA. Dahlströmin kortisto [Sampsa Hatakka gradussaan viittaa Hans Hirnin tutkimukseen ja tiivistää, että vuoden 1806... lisää »
PALJASJALKAINEN STADILAISUUS
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 viikko sitten
Eikä kenenkään toisen kengissä voi elämästä selvitä He(lsi)ngissä.
Asemic Collage Writing by Valeri Scherstjanoi‎
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 viikko sitten

Tänään on aurinkoista
quijote blogissa Mataleena - 1 viikko sitten

Asko Sahlbergin Amandan maailmat on niin vaikuttava lukuelämys että en pysty sanomaan siitä mitään. Lukekaa tämä intenssiivinen pienimuotoinen teos (136s). Turussa tänään lämmintä ja aurinkoista tai melkein. Oiva sää kävellä Väiskiin katsomaan Hannu Väisäset Anna Ahmatovin neljä huonetta näyttelyä. Puissa on silmuja ja vihreys on lisääntynyt. Vähätori kirjaston lähellä on saanut ikävän maineen nistipuistona. Sama ongelma on rantapolun ja Verkatehtaan ympäristössä. Salapaskoja(t) käy rapuissa kakkimassa ja avointa huumekauppaa kuulemma harrastetaan aivan näkyvästi. Harmittomat j... lisää »
Otto Fleming Turussa
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 viikko sitten
T. K.:n teksti Otto Flemingin elämästä koululaisena ja mahdollisena ylioppilaana jatkuu. Näiltä nuoruuden vuosilta kerrotaan Otto Flemingistä lukuisia kaskuja. Suurten ruumiinvoimiensa vuoksi tuli hänestä ylioppilaitten itseoikeutettu johtaja näiden mellakoihin ja seuroihin. Tähän aikaan oli tavallista, että akateemiset kansalaiset mielellään tappelivat Turussa kaupungin kisällien kanssa. Kahakoiminen tapahtui Aurajoen rannalla, ja tavallista oli ,että voitetut viskattiin kylmäverisesti jokeen, josta he hädin tuskin pelastuivat toveriensa avulla. Tähän saakka olivat tappeluita johta... lisää »
Asemic Calligraphy MAILART 365 by Jan Hodgman
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 viikko sitten

365 #14 365 #61 365 #245
Tyhmän neitsyen mysteeri
quijote blogissa Mataleena - 1 viikko sitten

Ida Simons oli kuollut ja unohdettu kirjallisessa maailmassa, aivan käsittämättömän kauan. Nyt hänet on taas löydetty ja hyvä niin, sillä hänen esikoiskirjansa Tyhmä neitsyt on mestarillinen kuvaus nuoren juutalaistytön kasvusta ja elämästä 1920 ja 1930 lukujen Euroopassa. Kun ajattelee aikakautta ensimmäisen maailmansodasodasta juutalaisvainojen aikaan ennen toista maailmansotaa ja sodan aikana,niin kirja saattaa tuntua naivilta, mutta se on myös terävä analyysi lapsen silmin nähtynä. Raamatunkertomus kymmenestä neitsyestä jotka ovat lamppunsa orjia sytyttävät lamppunsa kun ylkä ... lisää »
Otto Flemingin syntyperä ja nuoruus
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 viikko sitten
Bloginkirjoittaja on päättänyt pitää kevätlomaa ja jättää seuraavina päivinä luettavaksenne nanoserkkunsa Otto Flemingin elämäkertaa. (Yhteinen esi-isämme eli 1400- ja 1500-luvun vaihteessa, joten ehkä tseptoserkku olisi korrektimpi termi?) Elämästään ei viime vuosina ole tietääkseni paljommin puhuttu, mutta vuonna 1925 ilmestyi Nuorten nuijassa Jalmari Saulin *Sukunsa viimeinen. Romantisoitu kertomus* ja Suomen sotilaassa T. K.:n aiempaa kirjallisuutta seuraava *"Vahvan paroonin" ihmeellinen elämäntarina. Piirteitä Otto Flemingin vaiherikkaasta elämästä*. En tiedä kuka T. K. oli ja... lisää »
This is an updated list of books of asemic writing available for purchase at Amazon.
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 viikko sitten

This is an updated list of books of asemic writing available for purchase at Amazon. Asemic writing is a wordless open semantic form of writing which often appears as abstract calligraphy, non-verbal writing, illegible writing, or damaged writing. This list also contains all *Post-Asemic Press* titles (6 so far) and other related works published by other presses. Authors and their works included on the list are by Tim Gaze, Michael Jacobson, Oliver Mayeux, Anneke Baeten, Volodymyr Bilyk, Rosaire Appel, Spencer Selby, Mirtha Dermisache, Federico Federici, Sam Roxas-Chua, Denise Lach,... lisää »
Siirtoja
Vesa Haapala blogissa Versoja - 1 viikko sitten
seuraan taivaan liikennettä päivittäistä postia vasemmalta oikealle kudon tekstiä tulkintojeni pilvien alla kiinnitän sanoja vasemmalta oikealle valkoinen kaksiulotteinen taso auringonpaisteen tyhjä tiedosto jossa kaikki puhuvat itselleen lisään kirjaimia yhä lähempänä kuolemaa tavu tavulta saavutan matkani päätä enkä lainkaan tiedä minkä sanan seuraavaksi piirrän
Asemic Calligraphy by Nicola Simmons
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 viikko sitten

Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 viikko sitten
pölyinen tori... vappuhuiskuille töitä kunhan pimenee
Kesäpaikka
Vesa Haapala blogissa Versoja - 1 viikko sitten
Aika on mennyt sijoiltaan: tontin yläosaan, kuivaan moreenimaahan, mihin olemme kasanneet multaa ja istuttaneet kivikehään syreenin, on kasvanut valtava lehmus, jonka rungosta taipuu oksa suoraan kääntöpaikan ylle. Oksa on sahattava pois ennen kuin se romahtaa. Järvi kuohuu pohjoisesta. Pelkään että suuri, miltei pari sataa vuotta vanha kuusi kaatuu ja murskaa asumuksemme. Tuuli piiskaa aallot monimetrisiksi. Äkkiä etelästä ilmestyy mustia valaiden selkiä. Talossamme on juhlat, en tiedä ketä juhlitaan, en tunne yhtäkään vierasta. Keskustelen miehen kanssa, joka osoittautuu autoka... lisää »
Vappu
Vesa Haapala blogissa Versoja - 1 viikko sitten
Kirsikkapuussa tuskin näkyvät silmut, sadepisarat. Kuin vanhus etsii asentoaan, taas tuuli painaa harteita. Kaksi runkoa, leikatut oksat, yhä sisällään valo: Musta vihertää.
Satunnainen sitaatti vapunvietosta
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 viikko sitten
Vanhoista muistiinpanoista saamme tietää, että suomalaisilla seuduilla vappuyönä aivan yleisesti oli seuraava tapa vallalla. Nuoret poikaset läksivät vappuyönä liikkeelle, menivät talleihin, ottivat sieltä ulos hevoset, hyppäsivät selkään ja läksivät ajelemaan ympäristöön ja pakottivat hosumalla ja karjumalla hevoset panemaan parasta laukkaansa. Suitsia ei saanut käyttää, hevonen sai mennä, mihin tahtoi, mutta vauhdin piti olla hurjaa. Kerrotaan monen isännän vappuaamuna tavanneensa hevosensa pilttuussa yltäyleensä vaahdossa javavisten ankaran ratsastuksen vaikutuksesta. Toiset is... lisää »
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 viikko sitten
Hiljainen kevät. Sulava lumi haihtuu taivaisiin tuuliin.
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 viikko sitten
keskellä kylää molemmin puolin tietä valaistut talot
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 viikko sitten
Illan hämärä -- Kolmen Pajun Kahvilaan syttyvät valot
Inscription by Howard Siskowitz
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 viikko sitten

Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 viikko sitten
Sinitaivaalla ei ainutta pilveä - pölyinen tuuli Tämä on suomennos. Alunperin alkuteksti on 11 vuoden takainen. 2. versio: Suljettu ovi, ulkona leijuu pöly -- raivokas tuuli
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 viikko sitten
Varis pysähtyy paljaalle puun oksalle -- vapun odotus (Muunnos Bashoolta)
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 viikko sitten
hiljainen pesä -- isä-Harakka vahtii kuun puolikasta
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 viikko sitten
kello löi kolme - joki virtaa taas hiljaa kalat mukanaan
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 viikko sitten
huhtikuun sade -- katupöly litisee, muuntuu saveksi
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 viikko sitten
Usvainen sade, Fujia ei erota - mielenkiintoista! Bashoo (1644-1694)
Haalarit - ylioppilas - käytössä jo v. 1970 Helsingissä
Antti Samuli Hernesniemi blogissa Sounds Words Drawings Sculptures Dr Antti Hernesniemi - Ääniä Sanoja Veistoksia Piirroksia - 1 viikko sitten
*Ylioppilaiden haalarit* *Tänään tutkija Sari Aalto esitti vappuaaton radiossa Yle 1:llä että haalarit tulivat Suomeen ylioppilaiden juhlintakäyttöön 1980-luvulla Ruotsista. No. Minä tein sen aikaisemmin. Pidin juhlapukuna - ehkä ensimmäisenä yliopilaana Suomessa? - haalareita, sinisiä työmiehen haalareita, opiskelijan juhlapukunani. Olin silloin toista vuotta opiskeleva lääketieteen opiskelija Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa. Laitoin ostamani uudet siniset haalarit päälle ja menin viettämään iltaa Etelä-Suomalaiseen osakunnan illanviettoon - "bileisiin" - v... lisää »
Huutolaispojan lapsuus
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 viikko sitten
Lehdessä Väinämöinen 2/1901 julkaistiin Tuomo Aallon raittiusmuistelma, joka kuului lapsuuden osalta seuraavasti. Minä olen syntynyt v. 1864 Isonkyrön Lehmijoen kylässä. Vanhempani olivat köyhät. Ollessani noin 7-vuotinen kuoli isäni ja kun kovia kokeneen äitini terveys oli murtunut, niin ettei hän enää kyennyt meitä elättämään, jouduimme, sisareni ja minä, kunnan elätettäviksi, ja meidät myytiin huutokaupalla vähimmän vaativalle. Isonkyrön kastettujen listan mukaan Tuomo syntyi 19.4.1864 Lehmäjoen Karhulassa isänään torppari Jakob Johansson Uitto. Tai Myllykoski, kuten rippikirjas... lisää »
Sadekävelyä
quijote blogissa Mataleena - 1 viikko sitten

Arvinkadun arkkitehtuuria. Satoi tihuuttamalla. Kävelimme sateisia katuja Portsaan ja jokirantaa takaisin. Luonto virkistyi silminnähden sateesta. Haalarikansa aloitteli vappubiletystä jokirannassa. Jokunen tölkki ui jo joessa. Keltavuokkoja nupuillaan Tervatorin mäessä. Pelkäsimme jo, että varas onnistui repimään ne maasta viime kesänä. Onneksi kasvavat vaikeassa paikassa nämä harvinaisuudet. Rentukoita ei vielä näkynyt. Puissa ja pensaissa on silmuja. Tuliko kesä ennen nopeammin kuin nykyään? Pihamaalla valkoinen kissa kulki rotta suussa, siimahäntä viisti maahan ohuen vanan.... lisää »
Kevätpuhetta
Vesa Haapala blogissa Versoja - 1 viikko sitten
Alan väsyä tähän kevääseen, ennen kaikkea töihin ja lukemiseen. Pää on ottanut liikaa vastaan kaikenlaista ja puhunut liikaa ja sormet ovat hakanneet näppäimiä liikaa. Tiedän, että eteenpäin kyse on lähinnä autopilotista, annan mennä vaan, joskin tarkimpiin hetkiin skarppaan. Hieman huolestuttavaa sikäli, että edessä on vielä monta monituista koitosta ennen kuin kesäloma alkaa. Mistä voimat? No, luotan siihen, että minulla on pääosan ajasta laadukas autopilot, ja ne vähäiset tarkkuuden ja intohimon varastot säästän sopiviin kohtiin. Tuntuu suoraan sanoen aika huteralta suunnitelm... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 viikko sitten
laumajumala
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 viikko sitten
vappu lähestyy - nouseva aurinko on jo täällä
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 viikko sitten
vaahteran silmut - valkoinen kissa kantaa rotan raatoa
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 viikko sitten
Ei siltaa ja aurinko laskee -- keväinen virta Copyright Yosa Buson (1716 - 1783) Suom. versio j.t.
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 viikko sitten
huhtikuun aamu ... kylmä tuuli puhaltaa pimeyden pois
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 viikko sitten
pihalla viipyy valkoisen lumen muisto - kissa saa hiiren 2. hiiren kuolema on kissalle täyttymys, kuten myös meille!
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 viikko sitten
huhtikuun sade huuhtonut kadun pölyt jonnekin hukkaan?
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 viikko sitten
tähtikirkas yö - jään risteykseen katsomaan maailman valoa
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 viikko sitten
huhtikuun aamu -- juon toisen kupin teetä valaistuakseni
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 viikko sitten
myyrä vilahtaa maanalaisiin luoliinsa - nälkäinen haukka orava hyppää oksalta toiseen puuhun - varjo vilahtaa
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 viikko sitten
lumeton piha - kuiva sora ratisee ja tulee sisään
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 viikko sitten
virtaava joki - talven lumet kierrätetty koko vuodeksi?
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 viikko sitten
Maahanmuuttaja on ostanut tukirahoillaan Firkarsin veitsen? Toinen samaan aikaa laadittu: Aurinkotaivas! Miten noin lämpimässä voi olla lunta?
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 viikko sitten
älä välitä, nuhjuinen varis, kesä on tulossa!
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 viikko sitten
lumi ei tiedä minne voisi tipahtaa -- ahdas pihamme
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 viikko sitten
tähtikirkas yö - kompastun kuun varjoon, liikaa viiniä? versio 2: tähtikirkas yö - kävelen iloisena hiprakassa kotiin
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 viikko sitten
jäiset rappuset - mummon askel lipsahtaa eikä etene
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 viikko sitten
Auton halogeenit lävistävät pimeän lumisateen Alunperin tämän päiväys oli 20.2.2007
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 viikko sitten
Diesel köhisee - joutavan tyhjä maantie kiireisen vilu Tämä olen makustellut jonkin aikaa, eka versio oli 5.1.2017. R3 lienee vieläkin hakusessa?
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 viikko sitten
Nouseva kuu niin kirkas että Linnunrata kätkeytyy Tämä on käännösversio tästä: Crescent moon so bright Milky Way hiding [itself]
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 viikko sitten
Pihan vaahtera kurottautuu oksillaan pakkashuuruhin
Renkaat
Vesa Haapala blogissa Versoja - 1 viikko sitten
Viime yönä kävi rengasvaras tai luultavasti useampi. Talvirenkaat odottivat autokatoksessa, josta on kotiovelle muutama metri. Katoksessa palavat valot, jotta se ei olisi hämärä ja keräisi hiippareita. Rosvojen on täytynyt tiedustella maasto etukäteen. Taloyhtiömme pihaan tulevalta tieltä renkaitani ei ole voinut nähdä, ne olivat seinää vasten ja ennen meitä on kolme naapuria. Vastapäinen naapuri on suunnilleen kymmenen metrin päässä pihatien toisella puolella. Pari kolme rivakkaa kaveria kyllä ottaa yön pimeydessä viisi talvirengasta (yksi renkaista oli vanteeton vararengas) matk... lisää »
2 Asemic Works by Bruno Chiarlone Debenedetti
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 viikko sitten

Lauantaina28.4. 2018
quijote blogissa Mataleena - 1 viikko sitten

On paras Vappusesonki ja Kallun grilli on suljettu. Yrittäjävihamielistä toimintaa Turun kaupungilta, ettei olisi maahanmuuttaja vastaista. Jos tuo grilli olisi auki Vappuna monikin kaupunkilainen hakisi makkaraperuna-annoksen. T-parkki herroilla ei ole selvitystä rahoituksesta vieläkään. Itse en pahemmin vietä vappua. Kielsin 92 vuotiasta äitiäni tekemästä vappu munkkeja yksinään. Toivottavasti ei uhoile ja tee kuitenkin. Lumet, joita oli ennätyksellisen paljon, ovat sulaneet Pohjois-Karjalassa nopeasti. Arvinkadun alukupäässä TVT myy kaupungin vuokrapuutaloja. Ovat asukkaiden ... lisää »
Sosiologi ja kansalaissotafanaatikko
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 viikko sitten
Olen koko kevään boikotoinut 1918-tapahtumia ja -uutisointia parhaani mukaan. Suojakuplani on kuitenkin puhkaissut Etelä-Suomen sanomien pari mielipidekirjoitusta Marjo Liukkosen väitöskirjasta *Hennalan naismurhat 1918*. Liukkosen vastinetta heikosti muotoiltuun kirjoitukseen kun jaettiin ilolla Twitterissä naisasian/historiantutkimuksen/akateemisen tutkimuksen puolustajien toimesta. Vain yksi FB-tuttavani linkitti siihen kommentilla, joka lyttäsi Liukkosen tutkimuksen, ja tästä jäi epävarma olo. Siihen tuli selvyyttä kun Jussi Jalonen tuoreeltaan litteroi Tampereella pidetystä Onk... lisää »
Lisää esteettömyyskuulutuksia
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 viikko sitten
Ruotsissa digitoiduista sanomalehdistä löytyi vielä muutama aviopuolison ja/tai esteettömyyden kuulutus. Kuopiossa 1801 aikoi avioliittoon hatuntekijä Peter Arrhenius. Hän oli oleskellut Venäjällä, Ruotsissa ja Suomessa eikä pystynyt esittämään vakuuttavaa todistusta esteettömyydestään. Niinpä kolmannen kerran sanomalehdessä Inrikes Tidningar kuulutus 28.7.1801. Vihkimistään avioliittoon ei Hiskistä löytynyt, joten liekö mies jatkanut matkaansa? Pälkäneeltä oli vuonna 1792 lähtenyt armeijan laivaston vapaaehtoinen Enoch Rosling, joka ei sittemmin ollut antanut kuulua itsestään. Kymm... lisää »
SUOMI ON VENÄJÄN PIILAAKSO
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 viikko sitten
rauhallinen, luotettava ja toimiva kehitysympäristö, joka on lähellä ja jonne venäläisnerot tuovat osaamisensa ja venäläismiljardöörit öljymiljardinsa, sijoittaakseen ne kiinnostaviin tulevaisuusprojekteihin. Nyt kun tämä on kerran sanottu ääneen, se tuntuu itsestään selvältä.
Letters to Rothko by Lucinda Sherlock
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 viikko sitten

Pihalla
Vesa Haapala blogissa Versoja - 1 viikko sitten
Tunnen tuolin, onhan se kotoinen noja, joka päivä notkun tässä ja pöytä on täynnä lehtiä ja kirjoja ja kesken jääneitä askareita, keittiössä, seinällä varpusia ja oksia, liisteröimme ja asettelimme vuodat, tästä puskusaumoja tuskin huomaa. Piha on hiljaa, vähän tuulta pensaissa, vihertää, ja savun haju tunkee sisään paksuna ja sakeana. Laitan kengät jalkaan ja menen talon taakse, ihmettelen miksi naapurin pihaa peittää harmaa matto. Lehtikasa palaa ja viimevuotiset risut, ja samalla kun käännyn, kuusiaidan alta nousee jaloilleen valtava rusakko, romuluinen, takkuturkkinen ja harmaa... lisää »
RAUTASYDÄN
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 viikko sitten
Tavallisimmin sähkömagneetin muodostavat rautainen sydän ja sen ympärille käämiksi kierretty sähköjohdin. Rautasydän magnetoituu, kun johtimessa kulkee sähkövirta, mutta virran lakattua sydämeen jää vain lepotilan heikkoa jäännösmagnetismia. Kestomagneetti taas ei lepää koskaan. Kestomagneetteja voidaan valmistaa teräksestä ja ne tarvitsevat aina samansuuruisen vastakkaisuuntaisen magneetin levätäkseen edes hetken jatkuvan viettelyn uuvuttavasta työstä.
Kaksi utopiaa
Vesa Haapala blogissa Versoja - 1 viikko sitten
Rakastan sinua niin kuin vierasta maata, ei, tämä ei ole minun utopiani, mieluummin mieleen pyörii jokin tällainen: käänny pois ja hiljaa rakenna itseäsi niin kuin keskiaikaista linnaa, kivi kiveltä, missään ei kunnon välineitä, työ jää kesken. Minä kävelen maailmassa yhden ilmakehän alla, yhden rintakehän suojaamana.
Oikeasti 101-vuotiaana kuollut? 113-vuotiaana?
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 viikko sitten
Vuosien varrella on Suomen mainiossa kirkonkirjanpidossakin ihmiset vanhenneet yli 100-vuotiaiksi alle 100 vuodessa, kuten tässä tapauksessa. Joten en niele Turun sanomissa 22.12.1911 esitettyä tilastoa Euroopan satavuotiaista ihan sellaisenaan. Ja suhtaudun skeptisesti myös Porilaisen 16.11.1894 uutiseen Kuolleita. Tämän kuun 9 p:nä kuoli täällä tämän kaupungin vanhin ihminen, porvarinleski Johanna Tortberg, joka oli päässyt tuohon harvinaiseen korkeaan ikään, 101 vuoden 2 kuukauden ja 11 päivän vanhaksi. Vainaja oli syntynyt Rengon kappelissa 28 p. elok. 1793. Poriin muutti hän v... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 viikko sitten
Demokratiaa ei ole mikään sellainen järjestelmä joka lepää sen hyvän uskon varassa että yksilö on lahjomaton.
Pessimismiä perjantaiaamuksi
Vesa Haapala blogissa Versoja - 1 viikko sitten
Homo sapiens elää kuherruskuukauttaan maailman kanssa, mutta ei luultavasti selviä tästä loputtomasta hääyöstä. Nämä häät ovat myös suuret hautajaiset. Toisaalla jotkut tutkivat historiaa: reflektoivat kolonialismin vaiheita, näkevät syitä ja seurauksia, mutta eivät näe ratkaisua nykyhetkeen, jossa kolonisoijat ovat vaihtuneet. Toisaalla jotkut riistävät maata ja merta ja ilmaa kuin mikään ei loppuisi. Ja toisaalla, globaalissa etelässä, kolmas maailma on kolmas maailmansota: make love not war, spermaa pumpataan sinne mihin sitä on aikojen alusta asti pumpattu, ja yhä useammat syn... lisää »
Elämästä, meistä, yksinjäämisestä
Vesa Haapala blogissa Versoja - 2 viikkoa sitten
Mitä elämä on ja mihin se meidät vie; mitä on puhuminen elämästä, maailmasta, meistä - mihin kaikki johtaa? Joskus puhe jättää kiertämään kehää, joskus ei voi kuin ajatella: olet yksin, puheesi on vienyt sinut paikkaan, johon kukaan ei tahdo ja jaksa seurata. Silti tajuan: ei kukaan ole niin ainutlaatuinen, välillämme on yhteys, vaikka on vaikea sanoa me. Jotkut todella jättävät. He päättävät: sinä et enää kuulu tänne. Sellainen yksinjääminen on arvokas. Sen arvo on jakamaton. Sellainen yksinjääminen on miltei taideteos, ikivanha siili, täydellinen itsessään, ja kun sitä koskee,... lisää »
Asemic Mutant Shamanic Space Poem For The Year 30,000 AD by MK JCBSN
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 2 viikkoa sitten

Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 viikkoa sitten
Älä jää lumeen makaamaan. Älä jää tuleen makaamaan. Älä jää ruohikolle makaamaan. Älä makaa pilveä. Älä jaa liikesalaisuuksia. Makuualustana hiekka on kehosi muotokuva Älä jaa hiekkaan sormenjälkimandalaa.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 viikkoa sitten
Jos tekee kovalla intensiteetillä pitkällistä elektronimusiikillista kehitysprojektia tolkuissa pysyminen saattaa olla haaste, ellei tekemisen viiteryhmä ole erityisen tiivis tai fyysisesti läsnä. Castanedan ensimmäinen pääsääntö sanoo: kokoomapiste määrittää aistimisen. Tässä piilee se vaara, että jää yksikseen junnaamaan johonkin kokoomapisteen sijaintiin, joka on itselle sanovinaan jotain, mutta josta kukaan toinen ei saa kiinni. Kukaan toinen EI KUULE samoin. Kokoomapisteen perifeerinen sijainti saattaa tehdä tepposet myös ryhmälle. Eräs ongelma on teknisten haasteiden mä... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 viikkoa sitten
Ihminen saa uskoa psykologiset teoriat todeksi jos se rauhoittaa. Psykologiatieteen merkitys on juuri siinä että se tarjoaa selityksiä ja siksi rauhoittaa. Mutta mistä todellisuudessa on kysymys, jaa-a. Elämän mielekkyyttä kaipaillaan aina turvallisen etäisyyden päästä. Kun elämän mielekkyys tulee kohdalle, se ei ole niinkään vapauttava kokemus. Elämän merkitys on selittämätön, väkevä.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 viikkoa sitten
En ole koskaan lukenut yhtäkään twitterviestiä. Minulla ei ole aikaa sellaiseen. Kolme tuntia on lyhin keskustelu jota suostun keskittyneesti kuuntelemaan.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 viikkoa sitten
Platonin tekstit eivät voi syntyä ympäristössä jossa robotiikka ja tekoälyn kehitys on keskeneräistä. Käsitteen sielu merkitystä ei voida ymmärtää oikein ennen kuin meillä on emotionaalisia täysin psykedeelisesti pelaavia seksirobotteja.
Sveitsissä kouluttautuneet naiset
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 2 viikkoa sitten
Monesti puhutaan Helsingin yliopiston ensimmäisistä naisylioppilaista, mutta harvemmin suomalaisista naisista, jotka jo tätä ennen kouluttautuivat Sveitsissä Uno Cygnaeuksen aloitteesta. Naisten äänessä 23-24/1910 julkaistun G. F.:n artikkelin *Palanen suomalaista sivistyshistoriaa vieraalla pohjalla* mukaan ensimmäinen Berniin lähtenyt oli Uno Cygnaeuksen sisarentytär Fanny John, jolla oli "varsinkin sen ajan mitalla mitaten, hyvät tiedot jo sinne mennessään, hän kun oli suorittanut kahdet koulut Helsingissä ja sitä paitsi oleskellut vuoden Pietarissa, missä oli ottanut yksityistun... lisää »
Kuvita sähkökaappi
quijote blogissa Mataleena - 2 viikkoa sitten

Tämä sähkökaappimaalaus on Kristiinankadulla. Maalaus on kaunis ja livenä nähtynä kauniinpi kuin kuvassa. Sähkökaappimaalauksia voi taas tehdä ilmoittautumalla jonnekin. Nämä maalaukset ovat Turku 2011 kulttuuripääkaupunkiprojektien jatkumoita. T-Parkki tiedottaa että he ilmoittavat mikäli ilmoitettavaa ilmenee. Rahaa ei siis ole vieläkään. Väiskissä eli Väinö Aaltosen museossa on meneillään Hannu Väisäsen Anna Ahmatovan Neljä huonetta näyttely.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 viikkoa sitten
Noise ei ole erityisen kuuntelijaa palkitseva musiikin tyylisuunta, varsinkaan mikään tällainen analogisilla DIY vehkeillä tehty noise. Kineettistä musiikkiteatteria ne sen sijaan voivat hyvinkin synnyttää. Ylipäätään analogiaretroilu on kaikilla tasoilla todella puuduttava tapa kierrättää vanhaa läpikuultua roinaa. Tässä vähään aikaan kiinnostavinta kuulemaani noisea. Varsinkin kaksi vikaa raitaa ovat suositeltavia. Tensions bien tempérées by Xavier Ménard
Katso jumalauta sitä karttaa!
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 2 viikkoa sitten
Sain maanantaina autoon kesärenkaat alle ja aloin vihdoin ja viimein tosissani suunnittelemaan tutkimusmatkaa Ruotsiin. Perittyäni auton viime syksynä syntyi nimittäin ajatus ennen sen poismyyntiä vähän retkeillä. Ruotsin puolella on käynnissä olevan SSH-tutkimuksen lomassa katsastettavana muidenkin sukuhaarojen asuin-, työ- ja jumalanpalveluspaikkoja, joita en joukkoliikenteen varassa tavoita. Olin toki jo talvella läiskinyt Googlen karttaan joitakin pisteitä. Mutta vasta eilen aloin miettiä tarkemmin kohteita, reittiä ja aikataulua. Olin kovin tyytyväinen huomatessani, että pistee... lisää »
The Lunar Diaries by John McConnochie
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa THAT: A Plan(et) - 2 viikkoa sitten

Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 viikkoa sitten
Vain pienillä kansoilla on varaa jäädä jumiin menneisyytensä kanssa. He voivat aina uhriutua ja syyttää omista virheistään ja omasta henkisestä laiskuudestaan suuria kansoja.
Inspiraatiota, ihastusta ja inhotusta
susupetal blogissa SusuPetal - 2 viikkoa sitten
YLE Areenasta löytyy lyhytdokkarisarja suomalaisista sarjakuvataiteilijoista, kiehtovaa seurata ammattilaisia työnsä ääressä. Mukana on myös Viivi Rintanen, joka kuvitti Hulluussarjakuviin tarinoitani. Nämä dokumentit ovat lyhyitä, vain muutaman minuutin pituisia, joten katsokaa, inspiroitukaa ja ihastukaa! Päivän inhottavin uutinen löytyi Ylen sivuilta. Suunnitteilla (ja toivottavasti jääkin vain suunnitelmaksi) on putsata leipäjonot kaduilta ja koota köyhät syömään yhdessä. No, […]
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 viikkoa sitten
Konsertto luovan tuhon jumaluudelle. Le jeu des miroirs de Kali by Félix-Antoine Morin Jatkokysymys: miksi on mahdotonta ajatella, että kukaan osaisi tehdä mitään vastaavaa ranskankielisen Kanadan ulkopuolella?
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 viikkoa sitten
Valistunut ihminen ei halua lukea uutisia tai käyttää sosiaalista mediaa, koska impulsseista kieltäytyminen on liian suuri energiahukkaa. Valistunut ihminen haluaa maksaa hakukoneiden käytöstä, jotta hänen käyttäytymiseen ei yritettäisi vaikuttaa tai tarjota mainoksia. Valistunut ihminen käyttää vain palveluja, jotka toimivat maksavien asiakkaiden ehdoilla, ei ilmaispalveluja jotka toimivat käyttäjien psykologiaan vaikuttamisesta. Silti television katselu on välttämätöntä. Miten voi ruokamainoksia katsomatta tietää mikä ruoka milloinkin on myrkytettyä?
BUT WHO IS THE DREAMER
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 viikkoa sitten
Teknologia ja tekoäly pelottavat ihmisiä siksi, että kuvitellaan älykkyyden (egoilu, vittuilu ja kiusanteko toisille) olevan jotenkin pohjimmainen ihmisen ominaisuus. Tosiasiassa äly ja järki on aivan päälleliimattu ihmisen ominaisuus, jossa vain hyvin pieni osa ihmisen kyvyistä ja mahdollisuuksista ilmenee hyvin pitkäpiimäisellä tavalla, teknologiakehityksen kaltaisina puurtamisprojekteina. Teknologia vilistää kuin valtava kosminen tuhatjalkainen taivaankannella ja luo ukkosen. Tunnekeskus on tärkeämpi. Mutta sitäkin tärkeämpi tulevaisuudessa on ihmisen toistaiseksi löytämättömät ... lisää »
Rattaiden alle jäänyt
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 2 viikkoa sitten
Sarjassa "kuvia miehistä, joista en ole koskaan kuullut", Lopella 3.5.1851 syntynyt Augustinus Vesterberg (vuodesta 1880 Vuori). Kasteessaan isänsä Elias Eriksson oli määritelty puusepän (oik. sepän!) vävyksi eli kovin kummoista omaa tointa ja asemaa hänellä ei ollut. Avioliittoa solmittaessa 14.7.1850 Elias oli merkitty torpparin pojaksi. Kirkonkirjojen perusteella Elias, vaimonsa Maria ja Augustinus-poika muuttivat vuoden 1855 lopulla Lopelta Vanajaan. Vanhempaini kertoelmien mukaan olin lähes 5-vuotias, kun he päättivät olevien olojen pakosta muuttaa toiseen seurakuntaan siitä, ... lisää »
SATTUMA
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 viikkoa sitten
Jumala heittää noppaa. Silmäluku ei tule yllätyksenä. Se vahvistaa suunnitelmia.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 viikkoa sitten
Pellon reunalla koristeellinen kaksikerroksinen puinen päärakennus. Pintojen reunat ovat valkoiset, mutta ikkunoiden ympärillä kehittyy laajempi toisenvärinen ornamentiikka. Väri on nimetön, jotenkin täsmällisesti oranssin ja vaaleanpunaisen välistä.
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 2 viikkoa sitten

kiven vierestä on turvallista nousta vilvoittelemaan
2 Asemic Works by Kent Christensen‎
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 2 viikkoa sitten

Hämmentynyt lokki torilla
quijote blogissa Mataleena - 2 viikkoa sitten

Kallun grilli oli aidattu ja purkutyöt ovat käynnissä. Torilla oli kauppa käynnissä ja aurinkokin näyttäytyi. On kirjan ja ruusun päivä. Kävimme Pienessä Kirjapuodissa kahvilla ja silmäilimme Hiiskun sisaruksista kirjoitettua kirjaa. Hiiskuttaret olivat osa Turun kirjallista historiaa. Purkutöiden tieltä oli joutunut siirtymään kalakoju keskemmälle toria ja lokki, joka on patsastellut kojun liepeillä vuosia, oli hämmentynyt ja kiersi kehää entisessä paikassa. Katsoi silmiin, katse täynnä kysymyksiä ja hätää. Kalakoju oli jo sulkenut tältä päivältä. Monikin puhui lokille rauhoittav... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 viikkoa sitten
Lohduttaako tietää, että rakkaus ei ole menossa mihinkään. Se on täysin ehdotonta ja ikuista. Kunhan vain itse hoippuu rakkauden piirissä.
Elsa, josta tuli persialainen prinsessa
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 2 viikkoa sitten
Albert Edelfelt maalasi vuonna 1898 muotokuvan Elsa Lindbergistä ja äskeisen Ateneumin kuva-avauksen johdosta ajattelin saavani tähän komean teoskuvan. Avaus ei kuitenkaan koskenut kaikkia teoksia, joiden tekijänoikeudet ovat rauenneet. Sekä yllänäkyvän luonnoksen että itse maalauksen valokuvia ei ole avattu CC-lisenssillä. Ja kiitos Kansalliskirjaston värittömyys & värittömyydestä kertomattomuus -linjauksen en tiedä onko digitoitu Fyrenin 52/1901 mukaelma Edelfeltin maalauksesta alkuperäistä vastaava. Valituksen jälkeen itse asiaan. Askaisissa syntynyt viulisti Karl Johan Lindber... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 viikkoa sitten
Päivällä unohtui talon ovi auki. Suuret hämähäkit virtasivat sisätiloihin. Illalla pyydystin niitä juomalasilla ja pahvinpalasella pitkin eteisen seiniä. Ovi oli siinä hetken auki hämähäkkejä heitellessä, sisään kömpi kohmeinen sisilisko. Tulijoita riittää.
LASSI HYVÄRINEN KÄÄNTÄÄ LEHTEÄ
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 viikkoa sitten
*Tuuli ja kissa* (2018) runoteos on jollakin tapaa viimevuosisadan traumoista vapaa suomenkielinen runoteos. Onko tämä nyt pitkään etsityn palautuvan terveyden alku? "kuolinisku nukkuu kuusen alla, ilveksen unessa." Hyvärinen tapailee kokonaisuuden emotionaalista eheyttä ja tunnelmaa pikemmin kuin yksittäisiä kohosteisia tehokeinoja. Kokoelma lepää yksittäisten tarkasti kirjoitettujen tekstien, rivien ja sanojen varassa. Tunnelmaa ei pilaa (edes kätketyn vihjauksen vertaa) mikään nykyajan pikkusieluisuus, armottomuus, myötätunnon puute, poliittinen kiihkomieli tai vastakkainasette... lisää »
Suomalainen näkymä
Vesa Haapala blogissa Versoja - 2 viikkoa sitten
Ehkä kolmenkymmenen vuoden kuluttua kaikille tuttu suomalainen näkymä on mustakaapuiset naiset, jotka nousevat Lidlin ja Prisman kassit käsissään ylös mäkeä lähiöihin, jotka on rakennettu täyteen toinen toisiaan korkeampia elementtikortteleita. Nämä naiset kömpivät hisseihin, avaavat kotiensa ovet, purkavat pöydille ja jääkaappeihin elintarvikkeita, joilla ruokkivat seuraavan viikon lapsiaan ja miehiään. Heidän miehillään on kaikki aika maailmassa. He istuvat pihoilla ja kahviloissa, rukoilevat matoillaan ja käyvät moskeijoissa. Heidän naisensa ja tyttärensä seisovat patojen ääre... lisää »
Ecritures par Adelin Donnay
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 2 viikkoa sitten

Happy Earth Day from THATplanet!
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa THAT: A Plan(et) - 2 viikkoa sitten

Image courtesy of NASA
Odottaako maa hiljaa
Vesa Haapala blogissa Versoja - 2 viikkoa sitten
Joskus maa näyttää odottavan hiljaa, lumi on sulanut, purojen vedet kirkastuneet, mutta mäet ja laaksot eivät viheriöi, metsät ovat täynnä kuolleita lehtiä ja niityt laonnutta takkuista ruohoa, paljaita oksia. Odottaako maa vai vaikeneeko kauhuissaan, repiikö multa sisuksiaan, onko se synnytyskivuissa vai levossa, levoton vai tyytyväinen omassa hiljaisuudessaan, jonka tietää pian päättyvän, kun se kaikkialla puhkeaa kantamaan kevättä; onko se hautaansa kääntyvä vanhus vai pukuaan hiljalleen suoriva nuori olento, jolla ei vielä ole nimeä. Ja tuossa maisemassa kulkee ihminen, täynn... lisää »
FASISMIN AIKAKÄSITYS
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 viikkoa sitten
Fasismi on ihmisen tietoisuuden sairaus, samanlainen sairaus kuin skitsofrenia tai masennus. Mutta fasisti kulkee vailla sairaudentuntoa. Fasismissa sairaudentunto ja yksilönvastuu on kollektivisoitua. Fasismi saa historiallisesti alkunsa ideologisista varmuuksista, mutta 1900-luvulla fasismia on tuottanut "tieteellinen varmuus". Vaikka luonto on meille pieninpien osatekijöidensä suhteen tutkimaton ja syvä, ihminen hybriksessään toisinaan pitää "tieteellistä maailmaankuvaansa" riittävänä sen arvioimiseen, mikä on luonnolle mahdollista ja mikä ei. Castanedan kontekstissa fasismi nä... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 viikkoa sitten
Voima ja vääjäämättömyys asettuvat vastakkain, vääntöä odottava käsivarsi kätisyyden kääntävän kvanttipeilin edessä.
KENTÄT
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 viikkoa sitten
Taantumusvoimat elävät kentillä parasiittisesti vihollisten määrittelystä. Kun jokin elinvoimainen ilmestyy, ne määrittelevät sen viholliseksi ja imevät rakenteellisen väkivaltansa keinoilla elinvoimat tyhjiin. Pian tilanne on yhtä depressiivinen kuin alkutila. Kun taantumusvoimat jätetään oman onnensa nojaan, ne eivät TODISTETTAVASTI saa mitään aikaan. Ne märehtivät omassa pelko-oksennuksessaan, jota David Lynch kuvaa käsitteellä Garmonbozia. Luoja armahda mitään raikasta ilmestymästä niille energialähteiksi. Tämä on syy postmodernin kulttuurin rappioon. Tekeminen kenttien kanss... lisää »
Kala
susupetal blogissa SusuPetal - 2 viikkoa sitten

Nuorena nainen oli harrastanut sukellusta ystävien kanssa ympäri maailmaa. Ystävät tiesivät, että nainen rakasti intohimoisesti kaloja, sukelsi juuri niiden vuoksi, nähdäkseen kaikki vedenalaiset värit ja muodot sellaisina kuin ne eivät voineet koskaan esiintyä kuivalla maalla. Naisen toistuvat korvatulehdukset lopettivat sukeltamisen. Kaveriporukka jatkoi harrastustaan ja he ottivat tavakseen tuoda naiselle matkoiltaan kaloja esittäviä esineitä: koruja, tyynynpäällisiä, […]
FOKAALINEN, TULISIJA
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 viikkoa sitten
Musiikki out-of-box on kivaa. Mutta universumissa on paljon musiikillisia boxeja, joiden välillä voi interpoloida, tietoisesti tai vähemmän. Voisi arrière-gardistinen ensyklopedismi ja hyperkriittinen metaromantiikka olla musiikillisen ajattelun perusta? Siis jonkinlainen aikakone, jossa fokus voidaan siirtää mihin hyvänsä musiikin historialliseen tuoreuspisteeseen ja aloittaa työskentely siinä hetkensä disruptiivista luovaa tuhoa imitoiden ja sen hetken säikähdyttäviä uutuusarvoja fokusoiden. Ja löytää siitä lähtökohdasta arrière-garden viisausperinteen mukaisesti jotakin uutta. ... lisää »
Sunnuntaina 22.4. 2018
quijote blogissa Mataleena - 2 viikkoa sitten

Onko tämä kottaraisen kolo vai kenties puistomenninkäisen koti. Osa Turun vanhoista puista on liian vanhoja ja siksi vaaraksi ihmisille. Turun puistoja pitäisi vaalia ja säilyttää. Rakennusmaata löytyy kyllä muualtakin kuin puistoista. Eilen vaelsin kaupungissamme ja äkkäsin sopivan kivijalkakirjastoksi sopivan kohteen. Tuttu mesta. Olen etsinyt kauan. Kotimatkalla näin jokirannassa valkoposkihanhia. Nyt juuri Valamon kuoro laulaa taivaallisesti radiossa. Turun Pyhän marttyyrikeisarinna Aleksandran kirkossa on juhlapraasniekka. Oikeasti merkkipäivä on huomenna, mutta koska Ark... lisää »
Holhoustapauksia
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 2 viikkoa sitten
Vanhoissa sanomalehtiharavoinneissani osuin holhousilmoituksiin vuodelta 1801, vuosilta 1803 ja 1806 sekä vuodelta 1805. Edelleen elää toivo löytää ilmoitus holhouksen alle pannusta esi-isästäni, mutta vielä ei ole tärpännyt. Mutta muutama ilmoitus lisää on jäänyt haaviini. Posttidningar 23.5.1801 kertoo holhoukseen joutuneen/päässeen Lempäälän Alkulan kylästä lampuoti Matts Mattsson Pärri ja Lempäälän Taipaleen kylästä rusthollari Johan Carlsson Hinkka. Ensiksi mainittu leväperäisen elämisen ja jälkimmäinen myös viinanjuonnin vuoksi. Posttidningar 24.7.1806 kuuluttaa Salon (Saloist... lisää »
Asemic Calligraphy by Siobhan Elvis Atkins‎
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 2 viikkoa sitten

Haluaisitko oman mökin?
susupetal blogissa SusuPetal - 2 viikkoa sitten

Maahinen on myymässä rakasta mökkiään Pielisen rannalla muuttuneen elämäntilanteensa takia. Klikkaa katsomaan Maahisen blogiin ja ihastu! Vinkkaa myös kavereille ympäri Suomenmaan! Mainokset
Maaliskuusta ja huhtikuusta
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 2 viikkoa sitten
22.3. - Hei @YleTV1 / @YLETV2 tuleeko Suomessa loppuvuodesta näkyviin 30-vuotisen sodan draamadoku Age of Iron? Ruotsissa ainakin näytetään [Sain vastauksen "Kiitos kysymästä. Selvitämme."] 30.3. - Punalippu 11/1929: "Helsingissä oli vappuna lunta n. 15 cm. vahvuudelta. Juhlat onnistuivat senvuoksi heikosti." [Kevään 2018 sää oli melko pitkään luminen.] 1.4. - Tänään tein nopean ja nautinnollisen etelänreissun käymällä @sinebrychoffart , missä seinillä Venetsiaa y.m. Ja tietenkin vinkui @museokortti . Suosittelen. - Oletteko nähneet "intiaanien tapai... lisää »
Filosofi halusi näyttää makuuhuoneensa maisemaikkunan
quijote blogissa Mataleena - 2 viikkoa sitten
Nuoriso puhuu kännykkään ekonoomisesti, mikäli edes käyttävät kännykkää enää. En ole nuori mutta minäkään en käytä kännykkää kuin sukulaisten kanssa viestittelyyn. Käytän enemmänkin kellona. Takana ovat ajat jolloin tädit paheksuivat huonoa "puhelinkäyttäytymistä." Seikkiksen tädit ja muut perhetytöt olivat ihan kamalia. Kerrankin mies odotti puhelua ja vastasi Hallo, heti koko Turun liikenaiset eli kokoomuksen akat tiesivät miten kamalasti pojat vastaavat puhelimeen. Eijan pää tärisi ja juoppo siivooja säesti. He olivat hyvin luovia. Olin kylässä Anun luona silloin ja hän kertoi e... lisää »
Keväinen ilta
Vesa Haapala blogissa Versoja - 2 viikkoa sitten
Eläin istuu keittiössä ja juo keskaria, kevään ilta on musta. Pöydällä kumilenksu ja kynä, vastikelaput, rukseja toukokuulle saakka. Sukat haisevat loppuviikon taisteluilta. Tyhjä tuoppi, ei sinne jaksa enää kaataa. Kirja kesken, vatsallaan, pimeästä hohtaa kirsikkapuun oksa. Vain tämä ilta ja eläin. Toisissa huoneissa kuhisee, tuhisee. Hän tuntee sormenpäänsä, sanat piirtyvät kirjain kirjaimelta, sanovat näin asiat nyt ovat, tämäkin ilta, odotettavissa viilenevää, marssia läpi päivien kohti jotain muuta mutta mitä, ei kukaan tiedä.
Missing Earth & Heading For A Cyber-Crash Landing Into The Metallic Robotic Atmosphere Of THAT Digital Planet: A Story by TBR & MK JCBSN
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa THAT: A Plan(et) - 2 viikkoa sitten

Detau, Dettau, Dettou, Dettow
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 2 viikkoa sitten
Sidoprodukt av Schildt-forskning. Enligt sökningar idag fanns liknande sammandrag inte på nätet och några sidor gav felaktig information. Källor i parenteser. *Hans Dettau.* Hattmakare, Norrköping 1. G. 1656-8-17 m. *Anna Johansdotter Wijnholtz* Barn: 1) *Johan Dettau*, döpt 1657-06-04, begrofs 1691-07-12 Norrköping Olai. G. 1678 med Anna Andersdotter Hollsten, dotter till bryggare Anders Holstensson i Norrköping och Maria Stockenström-Larsdotter (enligt Annsofi Sterner). Hustru begrofs 1687-01-02 i Norrköping Olai. G. 1687-08-28 Norrköping Olai med Maria Schildt, dotter till borgar... lisää »
/* Solved. */ by Donmay Donamayoora‎
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 2 viikkoa sitten

Paradokseja
Hanna-Riikka Kuisma blogissa Sanamagiaa ja katupölyä - 2 viikkoa sitten
Yritän kirjoittaa ja kuunnella äänikirjaa samaan aikaan. Pidän taukoa sosiaalisesta mediasta, mutta saan viestejä, että tviittini on näkynyt Temptation Islandin lähetyksessä.* Mikä olisi äärimmäisen noloa, jos jaksaisin vielä hävetä asioita ja yrittää olla cool.*En jaksa, olen mikä olen. Välillä on helpompi huudella asioitaan somessa puolitutuille tai tuntemattomille kuin puhua läheisille, ajattelen, kun tässä välissä kävin avautumassa kollegan sivulla tiesmonenko kaverin luettavaksi asiasta, josta puhun noin yleensä terapiassa. Paitsi etten ole käynyt terapiassa vuosiin. Julkisen ... lisää »
Kalle Svensk Kuopiosta
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 2 viikkoa sitten
Victor Barsokevitsch. Kuopion kulttuurihistoriallinen museo KUHMU. CC BY-NC-SA 2.0E. Granit-Ilmoniemi kertoili vuonna 1929 perustamassaan lehdessä Arkadia-Töölö enemmän kaikesta muusta kuin lehden nimen alueesta Helsingissä. Ehkä noin 1880-luvulle sijoittuu seuraava muistelma lehden ensimmäisestä numerosta. Granit-Ilmoniemen isä Adolf Fredrik Granit (alla ukko Ranetti) oli pappi Kuopiossa. Kalle Svensk oli kujeistaan kuulu kuopiolainen ja humoristista oli hänen perhe-elämänsäkin. Hänellä oli itseään vanhempi vaimo, joka ei lahjoittanut hänelle yhtään lasta. Sitä enemmän hänelle nii... lisää »
Tukka hyvin ja praasniekkaan
quijote blogissa Mataleena - 3 viikkoa sitten

Tässä oli ollut oja viime yönä. Istuimme torikahvilassa kahvilla. Sää on kaunis ja lämmin. Katupöly leijuu ilmassa. Minusta tuntuu että ensi keväänäkin odotetaan T-Parkin tiedotetta rahoituksesta ja vakuuksista. Lopettaisivat koko projektin. Toria ja ympäristöä voi kunnostaa ja kaunistaa ilman toriparkkia ihan hyvin. Kallun grilli ei ole kauneinpia rakennuksia mutta joillekin se on oiva pikaruokailu paikka. Kallun grilliä ei ainakaan vielä ole purettu. Torilla olivat kukat loistossaan, orvokit ja muut kylmää kestävät kukat ainakin. Kirjatorilta löysimme aarteita. Viikoloppuna on P... lisää »
LÖYDETTÄVÄKSIVIRITTÄMINEN
Sven Laakso blogissa Käymälä - 3 viikkoa sitten
Taide on mennyt siihen että pakkomielteiset puuhaajaat puuhaavat loputtomiin, palkitsevat toinen toisiaan ja markkinoivat naamaansa markkinoimasta päästyään, ilman että johdonmukaista kritiikkiä esittäisi kukaan (ainakaan sellainen taho jota kuunnellaan tai kannattaisi kuunnella) tai että mitään kontekstia tekemiselle ylipäätään kaivattaisiin. Toisaalta on jo selvää, että vaikuttamisyritykset puhumalla kentän suuntaan ovat turhia. Kukaan ei kuuntele tai ainakaan ymmärrä kuulemaansa. Koko tuon epämääräiseksi takaisinkytkentäluuppien informaatiolabyrintiksi rihmastoituneen systeemin v... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 3 viikkoa sitten
Syy, miksi tämä aikakausi on läpikotaisin ja globaalisti Castanedan kyllästämä (lähtien Lucasin Star Warsista, jonka ideat tietenkin tulevat Castanedalta), on se, että maailma jossa elämme on muuttunut tai muuttumassa psykedeeliseksi addiktiokoneeksi, jonka myllyistä ei ole mitään evolutiivista toivoa pulpahtaa läpi ilman melko kehittyneitä tietoisuuskykyjä. Korostan sitä, että maailmassamme ei ole sinänsä mitään vikaa ja se voi olla korjattavissa tasapainoiseksi sivilisaatioksi ilman täydellistä romahdustakin. Vain ihmisten tietoisuudessa on vikaa: ihmiset eivät ole lähimainkaan k... lisää »
Kotiarkistosta digitaalisen historian historiaa
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 3 viikkoa sitten
Sukututkimusharrastuksesta minulla on kertynyt lukuisia koteloita paperia, joita olen nyt yli 20 vuotta usein siirtänyt ja toisinaan järjestellyt. Mistään ei tietenkään tulisi mitään, ellen pahvikansioihin olisi kiinnittänyt pos-it -lappuja, joissa on jonkinlainen kuvaus sisällöstä. Niin kauan kuin lappu oli kiinni, ei "lehtileikkeitä"-kansio ollut saanut vuosiin huomiota osakseen. Mutta lapun irrottua oli pakko kurkistaa sisään. Ja huomata hillonneeni m.m. sanomalehtiuutisia verkkohankkeista, joista yksikään ei enää ole alkuperäisessä osoitteessa. Hesarin jutussa 7.9.2000 kerrotti... lisää »
Vielä Euroopan ideasta
Vesa Haapala blogissa Versoja - 3 viikkoa sitten
Joku voi ajatella, että nämä juttuni ovat aivan suuruudenhulluja puheita, mitä järkeä on pohtia tällaisia asioita, jotka on lähes mahdoton kohdentaa. Mutta minua kiinnostaa aivan aidosti: Mikä on Euroopan idea? Miten se meille tarjotaan ja mitä se tarkoittaa? Minusta Euroopalta, puhun nyt etenkin EU:sta, joka näyttää meille Euroopan tietyllä tavalla, yhteisenä, puuttuu tällä hetkellä idea. Idea ei voi olla pelkkä materiaalinen hyvinvointi ja sen jakaminen ja materiaalisten vastuiden jakaminen. Oikeudenmukaisuus ja yhtenäiset käytännöt ovat hyviä tavoitteita, mutta mitä ne konkreet... lisää »
MUUSIKON ITSEMUISTANTA
Sven Laakso blogissa Käymälä - 3 viikkoa sitten
Kun et muista enää itseäsi, kun muutut liikaa. Kun hiphop tuli. Kaikkea ei voi muistaa. Olet osa tätä.
Asemic Topographic Mimetic by Bruno Chiarlone Debenedetti
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 3 viikkoa sitten

Nietzsche, Jumalan kuolema ja Eurooppa
Vesa Haapala blogissa Versoja - 3 viikkoa sitten
Se mitä Nietzsche kirjoittaa Zarathustrassa Jumalasta, on itse asiassa täysin pätevä kuvaus nykyisestä heikon kristillisyyden ja demokratian varaan rakennetusta Euroopasta, miltei sanasta sanaan. Eurooppa on Zarathustran Jumala, tutiseva isoisä, joka on kuolemassa suureen myötäkärsimiseensä. Viimeisenä tekonaan hän ojentaa maksaläikkäisen kätensä, jossa on läjä rahaa ja valtaa, ja vaipuu sitten kuolonkorinoihinsa. Euroopan myytti ei ole enää härän ja neidon myytti, vaan ikivanha Lähi-idässä ja Välimeren alueella vaikuttanut myytti lepoon vetäytyvistä jumalista. Aika tekee tehtäv... lisää »
Kauppa-apulaisen elämää
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 3 viikkoa sitten
Augustinus Vuori (s. 1851), jonka elämästä on ollut jo aiemmin puhetta, ei raittiustyötään perustelevassa muistelmassa mainitse rippikirjassa näkyvää lyhyttä aikaa puusepän oppipoikana. Ajallisesti rippikirjan merkintä sopii samoihin vuosiin, jolloin Vuori omien sanojensa mukaan joutui 12-vuotiaana 4 peninkulman päähän kotoaan puotilaiseksi maakauppaan, jonka talossa pidettiin myös kestikievaria sekä tuomiokunnan käräjät. Vaikka ei elämäni aamu ollut kotonakaan kirkasta päivää lupaava, niin täällä, kaupan, hollimiesten ja matkamiesten alituisessa hyörinässä se kerrassaan musteni. P... lisää »
Sanoista ja asioista
Vesa Haapala blogissa Versoja - 3 viikkoa sitten
Jotkut ihmiset pitävät siitä, että asioita ajatellaan ja sanoitetaan ja niin hyvässä kuin pahassa myös käännetään kirjoitukseksi. Nämä asiat voivat olla mitä hyvänsä, isoja tai pieniä, ja joskus ajattelu osuu, toisinaan ei --- tärkeintä on havaita ja ajatella. Jotkut ihmiset taas eivät siedä sitä, että asioita sanoitetaan, varsinkin jos niitä ei sanoiteta juuri siten kuin he tahtovat ja siten kuin he ovat tottuneet. He kulkevat mieluummin sumussa kuin kuulevat turhina pitämiään sanoja. Saarnoja ja pelkkää pöyhkeilyä, niin he ajattelevat ja että sumu ja usva on maailman luonne, nii... lisää »
Huhtikuun 17. päivä
quijote blogissa Mataleena - 3 viikkoa sitten
Tännään kävellässäni kauppatorilla ajattelin Turun tori-tappajan oikeudenkäynnin median uutisointia. Minusta oikeutta pitäisi käydä mahdollisimman mediattomasti, asiallisesti ja niin että syytetty ei saisi lisä pontta simputtaa oikeutta. Lisäksi mietin ja toivon ettei kukaan innostu samaan tekoon liiallisen uutisoinnin ja kuvien näytön tiimoilta. Venäjällä toimittaja, joka uskalsi arvostella Syyriassa olevia venäläisiä palkkasotureita putosi parvekkeelta ja kuoli. Ei ole varmastikaan viimeinen tapettu toimittaja Venäjällä. Käytettiinkö Syyriassa kemiallista myrkkyä vai ei? Sieltä e... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 3 viikkoa sitten
Mr Trump called Syrian President Bashar al-Assad an “animal.” This is rasistic claim. Apple's Steve Jobs was himself a Syrian political refugee. Good to remember that American power is Californian power is technological power. Technology is the only thing that matters in powerpolitics. Because, from now, it is not enough only to invent future. Czar can do it. But you must also sell the future.
PANNUKAKKUMAAILMA
Sven Laakso blogissa Käymälä - 3 viikkoa sitten
Kaksi kohtuutonta taistelee voitosta. Huomaamme, ettei heidän taistelussaan ole mitään kohtuutta, niin kuin ei siinä ole koskaan ollutkaan kaikissa niissä karsintakilpailuissa joista he ovat menneet läpi ihmiskunnan pitkän historian ajan. Koskaan ei ole ollut muuta oikeutta kuin vahvimman oikeus, eli kohtuuttomuus. Mutta tuomaria he huutavat, jos jäävät viimeisessä väännössä tappiolle. Kolikosta jää jäljelle aina vain toinen puoli. Saattaa olla, että voittajaa odottaa ruhtinaallinen palkinto, jota Helvetiksi kutsutaan. Vastavoimien kadotessa, resistanssin vähetessä lähelle nolla... lisää »
Kohtuutonta
Jaakko blogissa Arvoitus nimeltä elämä - 3 viikkoa sitten
Muistan, kun sanoin graduohjaajilleni, että haluan valmistua nopeasti, eikä minulla ole korkeaa kunnianhimoa tässä vaiheessa arvosanan suhteen. Kuitenkin olen valmis hiomaan graduani niin kauan, kun se voidaan hyväksyä arvosanalla C, eli kiittäen hyväksytty. Nyt 15 vuotta vanhaa gradua sovelletaan nykyisiin ohjeisiin. Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausten käsitteleminen (2002). Sovelletaan ennen 1.3.2013 tapahtuneiden vilppiepäilyjen käsittelyssä. http://www.tenk.fi/…/tenk.fi/files/Hyva_Tieteellinen_FIN.pdf s.4 Plagiarismin määritelmä Luvatonta lainaamista (plagiarism) on jonkun... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 3 viikkoa sitten
Often average mind and reasonable ego are mixed. When you say yes, and somebody say no, without explanations, is it question about ego or mind? Many things are above explanations and argumentations.
GARMONBOZIA
Sven Laakso blogissa Käymälä - 3 viikkoa sitten

Pelko on inorgaanisen pikkuväen ruokaa, jolle David Lynch antoi nimen Garmonbozia. Siksi David Lynchin banaalin tarotpakan maljonen ässässä kyvataan kulhollinen maissihammaskeittoa. For Judy
Sillalla
Vesa Haapala blogissa Versoja - 3 viikkoa sitten
Kuolleita lehtiä menneissä vesissä ja menevissä ja niissä, jotka pyörteilevät takaisin; mutta tämän päivän ihmiset eivät ole eilispäivien ihmisiä, vaikka he yhä nojailevat sillan kaiteeseen ja huokailevat ihastuksesta, kun meren värit liikahtavat horisontissa ja virran lehdet repeilevät vasten kivipohjaa. Mukailtu katkelma Rihakun runosta "Ten-Shinin sillan luota"
Pyhämaalta Peruun
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 3 viikkoa sitten
Pyhämaan Kauhianpään Ollin talossa syntyi Johan-poika 18.12.1787 Henrik Henrikssonille (s. 1758) ja vaimolleen Lisa Matsdotterille. Pojanpoikansa ehti näkemään vanhaisäntä Henrik Henriksson (s. 27.9.1732) (RK 1786-1791 s. 20). Tämä oli päästänyt tai lähettänyt opintielle Michel-poikansa, joka vihittiin papiksi vuoden 1788 lopussa. Yrjö Hormian tulkinnan mukaan "V. 1788 tuli Ollin taloon uusi omistajasuku, kun eräs Jaakko Henrikinpoika sai sen haltuunsa." Jostain syystä nuorempi Henrik tosiaan luopui isännyydestä ja muutti perheineen Uuteenkaupungin lähelle Sundholman Wehax-torppaan ... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 3 viikkoa sitten
Mikä tämä yhdyssanojen väärinkirjoittamisvillitys nyt oikein on?
Ennustus: Odotettavissa Euroopassa
Vesa Haapala blogissa Versoja - 3 viikkoa sitten
Jos minun pitäisi nyt, niin kuin aion tehdä, sanoa miltä Euroopan uskonnollinen kartta näyttää sanotaan 30 tai 50 vuoden kuluttua, niin sanoisin, että se on yhä voimakkaamman islamilainen. Mistä saan tämän ajatuksen päähäni? Eurooppa on kristinuskon vanhoja alueita. Eurooppalaiset elivät ennen kristinuskon leviämistä paikallisten kansan- ja luonnonuskomusten parissa, Välimeren alueella olivat omat jumalansa ja kulttinsa, pohjoisessa omansa. Kristinusko, siihen liittynyt koulutus, ja toisaalta länsimaiden toinen uskonto eli rationalismi syrjäyttivät kansanuskon ainakin näkyvimmältä... lisää »
HARHARETKIEN ANTIA
Sven Laakso blogissa Käymälä - 3 viikkoa sitten
Joku väitti, että psykoaktiivisten kasvien vaikutuksissa ei ole mitään sellaista mitä ei voisi syvämeditaatiolla saavuttaa. On turvallisuutta lisäävä asia, että kasvien vaikutukset lakkaavat kehossa tapahtuvan kemiallisen vaikutuksen myötä ja kokoomapiste siirtyy itsestään (joskus nopeasti joskus pidemmän jakson kuluessa) takaisin normaalisijaintiin. Ssubstanssilla aiheutettu tutkittavan tilan erillinen selväpiirteisyys, kemiallisesti mitattava alku ja loppu, antavat ilmiölle jonkinlaista objektiivisuutta, ja erottavat sen akuutista psykoosista. Erottava tekijä on pelko, jota substa... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 3 viikkoa sitten
Sekulaari humanismi olisi hieno keksintö, jos se todella pystyisi tarkasti luokittelemaan inorgaanisten olentojen maailmat, eli toisin sanoen tavallisten ihmisten arkeen eniten vaikuttavat tekijät.
All That Was Left To Write by Lucinda Sherlock‎
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 3 viikkoa sitten

Tyyne
susupetal blogissa SusuPetal - 3 viikkoa sitten

Teemataide-blogissa oli maaliskuun haasteena tehdä kuvia, joissa on tarina ilman sanoja tai johdattelevia otsikoita. Tuo alla oleva kuva on yksi tekemistäni ja sen alla on nyt tarina, jonka kirjoitin jälkikäteen kuvasta. Tyyne oli aina ollut hermoheikko. Äiti oli koettanut kitkeä huonoja hermoja Tyyneltä pois, mutta lopetti, kun Tyyne pillahti itkuun äidin syöksyessä vaatekaapista […]
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 3 viikkoa sitten
Institutionaalisessa taiteessa tarkkailemisen arvoista on vain se väkivalta, jota taiteeseen sisäänrakennettu psykologinen kontrolli- ja torjuntakoneisto pyrkii kätkemään. Näinhän se on.
Sisaret Forsten
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 3 viikkoa sitten
Kun varamaanmittari F. M. Forstén kuoli Joensuussa syksyllä 1858 tyttärensä Rosa oli juuri täyttänyt 15 vuotta. Ehkä hän ei siis ollut 14-vuotias toimiessaan "henkikirjoittajan puhtaaksikirjurina auttaakseen äitiään, joka oli jäänyt leskeksi ja 5 lapsen ainoaksi huoltajaksi" kuten Naisten äänessä 5-6/1929 väitetään. Mutta aloitti työuransa kuitenkin hyvin nuorena ja ajankohtaan sekä sukupuoleensa nähden varsin virallisesti. Ja vielä virallisemmaksi se muuttui myöhemmin: Jo 20-vuotiaana toimi hän v. t. tuulaakikirjanpitäjänä ja vaakamestarina. 1867 nimitettiin hän kruunun ja kaupungi... lisää »
Hulluja nuo ruotsalaiset...
Vesa Haapala blogissa Versoja - 3 viikkoa sitten
Tässä sijaitsi paljonpuhuva video, joka suhtautui erittäin kriittisesti Ruotsin yhteiskuntapolitiikkaan. Video näytti, miten hallituksen toimet ovat viime vuosina myllertäneet maata ja mitä uusia suunnitelmia on ollut kehitteillä. Video oli vuodelta 2015. Nykypäivänä todellisuus on pakottanut ruotsalaiset hallituspuolueet luopumaan osin unelmistaan ja hyvä niin. * Mutta tämä video. Olin tehnyt taustatyöni huolimattomasti. Jaakko (ks. kommenttilootaa) huomautti ystävällisesti, että videon on tuottanut ruotsalaisen alt-right -liikkeen aktivistin julkaisukanava. Sinänsä videolla e... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 3 viikkoa sitten
Ihmiskunta on nähnyt paljon erehtymättömiä. Kaikille on käynyt samalla tavalla.
LOGIIKAN OPPITUNTI
Sven Laakso blogissa Käymälä - 3 viikkoa sitten
Diplomatialla on vain yksi vaihtoehto, sen vastakohta. Diplomatian vaihtoehto on kansanmurha. Siksi ihmiset, jotka ovat niin hillittömiä, niin kohtuuttomia, niin ehdottoman kostonhimoisia, että he eivät kertakaikkiaan pysty dipolomatiaan, ovat pohjimmiltaan kansanmurhan kannattajia. Silti, yksityiselle henkilölle, on ehkä sallittava haave siitä, että voisi olla olemassa maailma-ilman-Venäjää, maailma-ilman-Kiinaa, maailma-ilman-Yhdysvaltoja, maailma-ilman-Saksaa. Tämä salliminen menee joskus niin pitkälle, että täysin kohtuuttomille ja diplomatian vastaisille äänille annetaan kirjal... lisää »
DISKURSSIANALYYSI
Sven Laakso blogissa Käymälä - 3 viikkoa sitten
Nykytilanteessa pitäisi selkeästi nähdä se kokonaiskuva, että Venäjän ympärillä on saartorengas ja aloite tilanteen kiristämiselle Venäjän Euroopan välillä tulee aina VAKIINTUNEESTI vain yhdestä suunnasta. Tämä tilanne on ollut täysin selvä ja stabiili jo 10 vuotta. Kun todellinen voimavektori on koko ajan toispuoleinen, ei voida argumentoida niin, että jatkuvasti hyökkäyksen kohteena oleva levittää disinformaatiota, jos se vain ilmaisee oman kantansa. Ikään kuin hyökkäyksen kohteen puolustuskanta olisi samanarvoista disinformaatiota kuin hyökkääjän tuottama täysin vastuuton ALOITTE... lisää »
Asemic Writing by Nicola Simmons‎
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 3 viikkoa sitten

Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 3 viikkoa sitten
Ihmiset ovat turhan käytännöllisiä. He eivät ole kiinnostuneita hyvistä ja toimivista ideoista, jotka eivät ole heidän maailmassaan mahdollisia. Venäläinen verkossa toimiva arkkitehtuurijulkaisu Архитектура | Ardezart™esittelee sarjoittain hienoja, tarkasti määriteltyjä fenomenologisia ideoista, joiden äärelle minun on vaikea pysähtyä, koska kyseisten ideoiden käytännöllinen soveltaminen on mahdollista vain venäläisessä universumissa, ei suomalaisessa. Ilmiö on vähän sama kuin huomata loistava nuori runoilija, jonka kuitenkin tietää varmasti jäävän Suomessa ilman muuta innostunutta ... lisää »
CSI Härmä 1891
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 3 viikkoa sitten
Viktor Olanderin kirjassa *Elämyksiäni ja muistelmiani vuosilta 1878-1919* (suomennos) on monta muistoa Isontalon Antista, mutta myös seuraava tapaus. Minun korviini tuli kerran huhu, että erästä torpanvaimoa, joka joku aika sitten oli kuollut ja haudattu, olisi hänen miehensä niin pahoinpidellyt, että hän sen johdosta oli kuollut. Tutkiakseni oliko huhussa mahdollisesti perää, lähdin lautamies mukanani torppaan, joka sijaitsi syvällä metsässä, kaukana muista asumuksista. Pihalla tuli vastaani tyttölapsi, jonka otin hiukan syrjään ja kysyin häneltä suriko hän kovin kuollutta äitiää... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 3 viikkoa sitten
Tästä Googlen Magenta (Make Music and Art Using Machine Learning) projektin tuotoksista en vielä löydä mitään erikoisen kiinnostavaa. Vielä eivät potentiaalit aukea eikä muusikkojan pelottavat uhkakuvat toteudu. Magentateknologia perustuu TensorFlow ympäristöön, jota voi kooda Pythonilla. Se mihin itse käyttäisin machine learningia olisi, ei mikään musiikillisen ilmaisun päätaso (jäljitellä jotakin säveltäjää tai soittotyyliä ilman kyseisen musiikillisen kielen tasojen tarkkaa jäsentämistä), vaan lähinnä joihinkin oman prosessini hyvin spesifeihin yksittäisiin parametrisäätöihin, e... lisää »
Lisää Lukemisia kansalle
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 3 viikkoa sitten
Pari vuotta sitten kävin läpi ja esittelin Lukemisia kansalle -sarjaa. Ilmeisesti tartuin epäolennaisuuteen, sillä julkaisusarjan digitoinneissa Turussa kirjastoalan ammattilaiset eivät ole nähneet tarpeelliseksi merkitä julkaisusarjaa kuvailutietoihin. Joten vain omasta mielenkiinnostani haravoin listan esiin käsityönä. - Lammasten ruokkoomisesta, eli taitawa ja ymmärtäwäinen Lammas-ukko (26) - Ansgario (32) - Isäntä ja palwelija. Siweys-opillinen tarina erästä rikkaasta, pahuuden tieltä jumalisuuteen hurskaalta palwelijaltansa saatetusta nuorukaisesta (34) - Kuin... lisää »
Kuningas merellä ja yksimielisesti valittu kirkkoherra
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 3 viikkoa sitten
Sanomalehdessä Inrikes tidningar julkaistiin 12.6.1777 kaksi pikku-uutista Suomesta. Ensimmäisessä Turusta raportoitiin 9.6.1777 kuninkaallisen majesteetin onnellisesta saapumisesta Willemsundiin. Tämä paikka, jota Googlen kartta ei tunne, oli ulkosaaristossa 5 peninkulman päässä Turusta, 36 peninkulman päässä Tukholmasta ja 32 peninkulman päässä Helsingistä. "Näin ollen Hänen Kuninkaallinen Majesteettinsa purjehti 17 tunnissa 36 peninkulmaa". Eli oli lähtenyt Tukholmasta? Matkalla Helsinkiin, kun se kerran mainittiin? Kyllä. Kuninkaan lähtö raportoitiin IT:ssä 9.6.1777, saapuminen ... lisää »
Taidetta ei pidä ymmärtää, siitä pitää nauttia.
quijote blogissa Mataleena - 3 viikkoa sitten

Olin näyttelyssa. Tässä maalaus Piispankadun kuut ja rahvaan aitä. Jos menette silakkamarkkinoille, niin poiketkaa galleria Joellassa samalla. Taidetta ei pidä ymmärtää, siitä pitää nauttia. Hyvää viikonloppua!
Virtue signalling...
Vesa Haapala blogissa Versoja - 3 viikkoa sitten
nyt rajat puheelle nyt rajat teidän rajoillenne nyt rajat vapaalle ja itsenäiselle ajattelulle meidän hyvyytemme voima on suunnattu tähän olevaiseen maailmaan meidän murskaava erinomaisuutemme meidän älyllinen koskemattomuutemme meidän kaunis uhrimme meidän moraalinen huvittelunhalumme on tulevaisuus me panemme sen esille akatemioissa ja raja-asemilla mediassa ja pankkiautomaateilla panemme sen esille kodeissa ja puutarhoissa moottoriteillä ja laitureilla puhelimiinne tulvii henkisiä kissavideoita meidän olevaisen maailman kieltämisemme on tulevaisuus
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 3 viikkoa sitten
Politiikka on muuten rakkausseikkailun kaltainen paitsi että siinä ei ole muuta kuin naiminen ja petollisuus.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 3 viikkoa sitten
Mikä nuoruudessa on kiehtovaa muu kuin kykenemättömyys nähdä väistämätön.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 3 viikkoa sitten
Se kannattaako musiikkia tehdä itse riippuu siitä kuinka tarkalla korvalla omaa kamaansa kuuntelee. Jos tarkemmalla kuin toisten, sitä kannattaa tehdä. Omahyväisyys heikentää kuuloa.
A Hieroglitch-Beer-Bot-Poet Drunk Boxing The Asemic Maze by MK JCBSN
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 3 viikkoa sitten

Nimetön
Vesa Haapala blogissa Versoja - 3 viikkoa sitten
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 3 viikkoa sitten
Yönsuu ja yönhaara.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 3 viikkoa sitten
Jeesukseen ei kannata uskoa. Jeesus ymmärtää kaikki asiat. Mutta maailmassa vain ymmärtämättömyys on menestystekijä. Ei sitäkään haluaisi uskoa.
Beat Heart Ov The Blue World: An Asemic Poem by TBR & MK JCBSN
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa THAT: A Plan(et) - 3 viikkoa sitten

HS:n toimittajien kyky kirjoittaa analyyttisesti?
Vesa Haapala blogissa Versoja - 3 viikkoa sitten
HS:n Lari Malmbergin juttu "'Hyi, maahanmuuttaja!' sanoi vastaan tullut nainen Tawab Qaderzalalle - Helsinki toivoo kasvavansa maahanmuuttajien varassa, mutta syrjintä vaikeuttaa heidän työllistymistään" (HS 13.4. Kaupunki, A 17-A 18) paljastaa jälleen kerran sen tason, millä Hesarin toimittajat kykenevät analysoimaan maahanmuuttoa ja suomalaista työelämää. Ingressin nosto "Tawab Qaderzadan kokemusten mukaan ennakkoluulot vaikeuttavat maahanmuuttajataustaisten työllistymistä" paljastaa yhden osasyyn, ikävän syyn, mutta vain pienen osasyyn sille, miksi maahanmuutajat eivät työlli... lisää »
PARI SANAA TEKOÄLYSOVELLUSTEN PATENTOINNISTA
Sven Laakso blogissa Käymälä - 3 viikkoa sitten
Olennainen kysymys on teknisen sovelluksen käyttötapa. Jos partentoidaan koneella tuotettua ihmisavusteista (esimerkiksi luokittelijan opetus) kognitiivista prosessia, yritetään siis patentoida kognitiota sinänsä. Pelkästään matemaattinen tai informatiivinen, informaation esittämistä koskeva menetelmä ei ole patentoitavissa. Jos käyttäjä osallistuu patentoitavan menetelmän lopputulokseen intentionaalisesti, ei teknistä tehoa voida osoittaa. Käyttäjän intentiota ei voi tietää etukäteen. Eli jos käyttäjiltä saatua opetusta käytetään, ei voida varmuudella tietää käytetäänkö menetelmään... lisää »
Kauppatorilla on elämää taas
quijote blogissa Mataleena - 3 viikkoa sitten

Torilla oli elämää heti aamusta. Suosikki kahvilani on auki taas. Ostin sellerin ja ison palsternakan maalaisten pöydästä. Kukat kukkivat myyntikojuissa kuten ennenkin. Kaupunkimme hallitus on asettanut aikarajan T-parkille kertoa rahoituksestaan ja vakuuksistaan kahden viikon aikana. Tulossa lämmin päivä. Kävelen silakkamarkkinoille, joska näkisin silakan.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 3 viikkoa sitten
Elämän käyttöohjetta ei anneta. Selvästi odotetaan että kirjoitamme sen itse, emmekä erehdy luulemaan että tätä laitetta osaa käyttää lapsikin.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 3 viikkoa sitten
Kun sotiminen kestää ja siitä tulee idioottimaista, takinkääntö, loikkaaminen virkistää mieltä.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 3 viikkoa sitten
On vaikea muistaa mitä on nähnyt hämärrä vaikka olisi katsellut sitä pitkään.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 3 viikkoa sitten
Asiat koskettavat siihen tyyliin ettei voi erehtyä: tämä on uni jonka alitajuntani esittää. Silti miksi uneksin itseni sivulliseksi?
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 3 viikkoa sitten
Suomalainen taidepolitiikka on sitä että ö-ketjun jenkit, c-ketjun britit ja b-ketjun scandinavian types käyttävät tätä resurssivarantonaan. Juuri tällaisia ovat orwellmaailman privilegiot.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 3 viikkoa sitten
Niin kuin kasvavat kristallit auringonpuoleisella seinustalla, niin kasvaa yöperhosten kuhiseva kilpi varjonpuoleisella seinustalla.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 3 viikkoa sitten
Humanismin täytyisi olla niin mahtava liike, että se kykenisi edes hetkeksi asettamaan trixtermaailmat ja inorgaanisten olentojen maailmat tietoisen kyseenalaisiksi ja ihmisen hahmon näiden olentojen hahmojen edelle, hyvin rauhallisesti. Pitäisi olla käytössä oikeat lääkkeet sen hahmottamiseksi, mitä itse on. Ja olla sekoittamatta itsensä jatkuvasti vieraisiin elämänmuotoihin ja varsinkin vieraiden elämänmuotojen omalle hahmolle tuhoisiin ajattelutapoihin. Tämä ei ole mahdollista, ennen kuin vieraat ajattelutavat erottuvat tunnistettavammin.
Asiakaskokemuksia + avunpyyntö Sulvaa tunteville!
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 3 viikkoa sitten
TL;DR: Ruotsista taas saatu nopeammin ja luotettavammin vastauksia tiedusteluihin. 1) Mutta aloitetaan paikallisella onnistumisella. Välitin Koulurekisteri-valitukseni Helsingin kaupungin palautejärjestelmän kautta asianomaisille tiedoksi ja sain ripeästi tyylikkään diplomaattisen vastauksen: Kiitos käyttötestaushavainnoista ja tarkoista huomioista koulurekisterin tietojen puutteellisuudesta! Kirjoituksestasi tulee olemaan meille hyötyä kun lähdemme kehittämään koulurekisterin tietosisältöä. Puutteista/virheistä/täydennystä vaativista kohdista koulurekisterin tiedoissa voi lähettää... lisää »
Fiona Apple - Across The Universe (Beatles cover).
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa THAT: A Plan(et) - 4 viikkoa sitten
Haiku
Vesa Haapala blogissa Versoja - 4 viikkoa sitten
Jos vain voin, tahdon tehdä saman kuin Nietzsche, hajottaa harhan: Mayan huntu on kastettu vereen, sanaan jonka veri soi.
Päivän oivallus
Vesa Haapala blogissa Versoja - 4 viikkoa sitten
Naiselle riittää harvoin pelkkä draaman kaari: täytyy saada kolmiodraaman kaari.* *Seurasin tänään, kuinka 8-vuotias tyttäreni selvitteli tyttöjen välisiä juttuja. Ne ovat yleensä tyttöjen välisiä kolmiodraamoja siitä, kenen kanssa kukakin leikkii ja kuka lupasi ja mitä ja kenelle.
Ahneuden ja rahan melukone
quijote blogissa Mataleena - 4 viikkoa sitten
Nollaenergiahalli T-parkin tiedottamisen uusin hönkäisy. Nollarahoitus ja vakuutus varmaan jatkossakin. Tämä on ylimielistä vittuilua ja ihmisten älyn aliarviointia. Nollaenergiahalli rakentamattomana täyttäisi nollaenergian mitat, ainoastaan. Nollaenergiahalli tarkoittaa sähkötöntä hallia jossa ei edes ole valoja. Taas pelkkää huulten höpinää. Kuka kaupungin poliittisessa johdossamme olisi ritari rohkea ja tekisi historiaa rehellisyydessä ja estäisi koko T-parkin ja saisi äänivyöryn vaaleissa? Olen jo pitemmän aikaa tuntenut etovaa vastenmielisyyttä torin poikki kävellessäni. Tämä... lisää »
Digilähteiden varassa Itämeren ja Atlantinkin yli?
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 4 viikkoa sitten
Olin posottanut SSH-proggista melko intensiivisesti koko päivän eikä enää riittänyt aivokapasiteettia järjelliseen toimintaan. Mutta onneksi on Google ja uniikin nimen kanssa Mustasaaresta maailmalle päätynyt mies. Kuinka kummallisia tiedonmuruja voi löytää? Se, että nanoserkkuni Gudmund Berguddin mainitaan eräässä perukirjassa vuonna 1794 olevan kauppias Elbingissä (Elbląg), on ollut esillä Genoksessa jo 1990-luvulla. Kiitos verkkohaun ja ruotsalaisten digitoiman Pro Patria -seuran jäsenluettelon, sain tietää hänen myös olleen vuonna 1778 varakonsuli Danzigissa (Gdańsk). Danzigist... lisää »
Musta möykky joessa
quijote blogissa Mataleena - 4 viikkoa sitten

Krokus kukkii Nummenpakan kivijalassa. Kaunis päivä sai minut kävelemään kaupunkiin asti. Sovimme maalämpöön siirtymisestä ja maalaustalkoisata. On jotenkin helpottunut olo. Joen vesi on alhaalla. Kuvan musta möykky on joen pohjassa olevaa mutakaria. Linnut mekastivat ja joen rannassa oli kaljatölkkejä matkalla jokeen. Keräsin ne kierrätykseen sillä en picä siitä että ne kierivät jokeen. Tämä on kevättä.
Asemic Calligraphy by Kerri Pullo‎
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 4 viikkoa sitten

Partalapsen ylistys
Vesa Haapala blogissa Versoja - 4 viikkoa sitten
Ihana partalapsi, hymyävä niin! Ihana nappisilmä veitsinensäkin! Ihana jätskinsyöjä päätä leikkasi, poikaparan toleranssi kiinni leikkasi! Riemuitkaa suloisesta partalapsesta! Veret päästi pihalle harmaahapsesta. Iloitkaa liikkeittensä kulttuuriudesta, toimittajat jaksaa jauhaa masennuksesta! Ihana hiekkalapsi iloita vain voi! Naurunhyrske huulillansa aivan karkeloi. Jätti taakse unelmat lammaspaimenen, on jo stara uuden maan, moniarvoisen! Kaksi on nyt kylmänä, loput taistelee, sankarlapsi sellissään teetä maistelee. Muistaa, että kiivaili vain vapaudesta, rauhasta ja ... lisää »
Ruotsin tilannetta selitettynä auki yhdessä haastattelussa
Vesa Haapala blogissa Versoja - 4 viikkoa sitten
Hyvä haastattelu yhdeksän vanhana Ruotsiin muuttaneelta kurdilta, ekonomisti ja kirjailija Tino Kanandajilta. Tässä on hyvin mukana myös maahanmuuttajan näkökulma siihen, miltä elämä uudessa maassa tuntuu. Järkevää keskustelua maahanmuutosta, jälkimarxilaisesta ideologiasta, poliittisen korrektiuden kulttuurista, integraatiosta, koulutuksesta, työstä ja ruotsalaisesta rasismi- ja uusnatsikeskustelusta - piirtyy muutaman vuosikymmenen kaari, joka kattaa suuren osan Eurooppaa ja Lähi-itää, mutta keskittyy kaikkeen Ruotsin avulla. Katsokaa tätä ja miettikää omaa tilannettamme! Aivan... lisää »
Kevätmerkintä
Vesa Haapala blogissa Versoja - 4 viikkoa sitten
Kevät on ihmeellistä; koivujen alla yöpakkaslammet, jää kuin lehtevää taikinaa, huvenneessa kinoksessa mustarastaat aukovat pyrstöjään, kävelee ohi kahden naisen ja kuulee jutun kuningaskalastajasta, syvän puron luona se on kalastanut salakoita koko talven, hiekka rapisee ja iho tuoksuu päivän alkavassa lämmössä; päästää irti pienen tyttärensä kädestä ja hän juoksee yli jäätyneiden mutaraiteiden ja heilauttaa tervehdyksen autolle, joka pysähtyy ennen suojatietä; yhdestä kävelystä, yhden aamuhetken kokemisesta voisi antaa koko elämänsä.
Kun kasteet eivät ole järjestyksessä
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 4 viikkoa sitten
Aina pitää tarkistaa alkuperäinen eikä luottaa Hiskiin, neuvovat viisaammat. Erinomainen ohje, mutta laiskana ihmisenä en sitä ole seurannut esimerkiksi blogitekstejä väsätessä. Sukukirjat ovat hieman toinen juttu, joten Berguddin jälkipolvia SSH-käsikirjoitukseen sijoittaessani aloin ihmetellä 1600-luvun lopun päivämääriä. Syntymäpäiviä vai kasteita, pitänee tarkistaa varmuuden vuoksi. Mutta tämä ei ollutkaan suoraviivainen hyppy Hiskistä Digihakemiston kautta digikuvaan. Hetken ihmeteltyäni vertasin järjestelmällisesti kahta ympäristöä ja tein Digihakemistoon kommentit Hiskin riv... lisää »
Asemic Rhombus by Carmen Racovita
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 4 viikkoa sitten

He jotka äänestivät toriparkin puolesta
quijote blogissa Mataleena - 4 viikkoa sitten
Börssi-yhtiö Taaler Oy etsii rahoittajaa toriparkille. Olisivat tiedottaneet ennemmin että rahoitus on valmiina tai paremminkin ettei rahaa ole. Ihme huulten höpinää ja harhautusta. Selvää on ettei rahoitusta ole ja kaupunkiamme kupataan jo nyt erinäisillä maksuilla. Aikovat purkaa Kallun grillin 8 päivän kuluttua ja kohta aloittanevat massiiviset liikennejärjestelyt, vaikka rahaa ja vakuuksia ei ole. Onko tässä enää mieltä. Haiskahtaa suurelta huijaukselta. Tästä ei saa selvää pirukaan enää, saati kaupungin rahakirstun vartijat. Kuusi vuotta sitten valtuustossa vakuutettiin rahoituks... lisää »
Case closed
Vesa Haapala blogissa Versoja - 4 viikkoa sitten
Toimittaja tahtoi tehdä jutun aihepiiristä, jolla on yhteyksiä viime aikoina voimakkaasti esiin nousseeseen, suomalaisia instituutioita mädättäneen ahdistelukulttuurin paljastamiseen ja korjaamiseen. Hän päättää soittaa muutamille aktiiveille ja saada pienen kommenttikierroksen "kohusta", jonka mukaan Suomen naisten palloilumaajoukkueissa on esiintynyt runsaasti naisten välistä seksuaalista ahdistelua 1990-luvulta 2010-luvulle saakka. Kyse ei ole ollut mistään pikku jutusta vaan vuosia jatkuneesta ahdistelukulttuurista, jonka uhreina ovat olleet nuoret naiset: - Patriarkaatin e... lisää »
Sepän tyttären antama opetus
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 4 viikkoa sitten
Maria Hagfors syntyi Lopen Sajaniemessä vuonna 1817 sepän tyttäreksi. Vanhempansa saivat vuonna 1818 papilta varoituksen epäsopuisesta avioliitosta eli kotielämä ei ollut auvoista. Mariankaan nuoruus ei ollut aivan vaiheeton, sillä pappi on rippikirjan huomautuskenttään ahtanut lukukelvottoman paljon tekstiä. Solmittuaan avioliiton torpparin pojan kanssa 14.7.1850, Maria synnytti 3.5.1851 pojan, joka sai kasteessa nimekseen Augustinus. Perheen muuttaessa Vanajaan tapahtui onnettomuus (jonka muiston olen blogissa aiemmin jakanut), joka on ehkä osaltaan kannustanut Mariaa antamaan poj... lisää »
FRANCESCO APRILE Pagine per un abbecedario asemantico a cura di Vincenzo Lagalla e Sandro Ricaldone
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 4 viikkoa sitten

FRANCESCO APRILE Pagine per un abbecedario asemantico a cura di Vincenzo Lagalla e Sandro Ricaldone Former via Sottoripa 1A/89 – Genova 6 aprile – 18 maggio 2018 orario: lunedì-venerdì 15,30-18,30 inaugurazione: venerdì 6 aprile 2018, ore 18 Former Cultura, in collaborazione con Entr’acte, presenta dal 6 aprile al 18 maggio 2018, una personale di Francesco Aprile, Pagine per un abbecedario asemantico. «Gli abbecedari – scrive l’artista – percorrono una strada in cui il materiale sociale, culturale, quale quello alfabetico, è tentato dall’al... lisää »
Esiäitini Maija Kauramitta
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 4 viikkoa sitten
Viikonlopun tutkimusponnistuksen osana tuijotin vihdoin vuonna 1669 Norrköpingissä kuolleen esiäitini nimeä niin kauan, että uskalsin tehdä siitä tulkinnan. Maria Habersatz. Norrköpingissä (huomaamani) lisänimet ovat olleet järjestään ammattinimikkeitä, joten ajattelin oitis (varsinaisesti ajattelematta) saavani nimestä lisätietoa esiäidin sosiaalisesta taustasta. Googlaukset tuottivat heikon saaliin ja konekäännös ei auttanut yhtään, joten joukkoistin. Onko vanhalle saksalle verkkosanakirjaa? Mikä ammatti/toimi on habersatz? Ping @tabularius — Kaisa Kyläkoski (@K_KM_K) April 8, 201... lisää »
Jokirannassa oli äkkiä lämmintä
quijote blogissa Mataleena - 4 viikkoa sitten

Aamu torilla oli utuisen aurinkoa enteilevä. Kirkon kupoli hohtaa bussin takaa. Vielä ei ole mitään merkkejä massiivisesta liikennejärjestelystä ja torin kaivuusta. Ruotsialainen teatteri kylpee auringossa. Tämä talo on paalutettu lujasti KOP-kolmion rakentamisen aikaan kun teatteri alkoi vajota. KOP-kolmion rakentamisen aikana yksi urakoija teki iysarin, pari muuta konkurssin ja yksi kaivuri kaatui ja vettä tulvi savikuoppaan. Nyt entinen KOP-kolmio on ongelmissa ja vaatii korjauksia. Vanha Postitalo purettiin KOP-kolmion tieltä ja modernirakennus muistaakseni on Arkkitehti Revell... lisää »
Edullisesti novelleja suoraan kirjailijalta
susupetal blogissa SusuPetal - 4 viikkoa sitten
Kirjailija Petteri Paksuniemi kauppaa suoraan kirjojaan, joita löytyi muutossa. Tarjolla on rajoitettu erä novellikokoelmia: Jouten (Avain, 2011) 5€ + postikulut 5,60€ Mukavuusalue (Joko-Joko, 2015) 5€ + postikulut 2,80/kpl sekä rajoittamattomasti Miessfääriä (Joko-Joko 2017) 10€ postikuluineen. Toimi nopeasti! petteripaksuniemi@gmail.com Olen kirjoittanut Petterin novelleista täällä, Miessfääristä voi lukea täällä. Aurinko paistaa, hyvä hetki kadota maisemista muutamaksi […]
Jalmari Finnen sukututkimustoimistossa
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 4 viikkoa sitten
Kyltti Mariankadulla HelsingissäToverikunnan numeroon 4/1927 kirjoittanut T. V. oli taivaltanut Kruunuhakaan kirjailijan asunnolle ja soitin ovikelloa. Vastaani tuli samettiseen aamukauhtanaan puettu teräväkatseinen mies, kirjailija itse. Muita ei talossa olekaan, sillä kirjailija hoitaa yksin koko taloutensa. Menot supistuvat siten sangen vaatimattomiksi ja kalliin kotiapulaisen palkkarahat saavat nekin upota sukututkimustöihin. Varmaankin sama T. V. kirjoitti Finnen luona käynnistä hieman eri tyyliin lehteen Vapaita sanoja 1/1928. Ilmassa on tupakansavua ja arkistopölyä, mikä... lisää »
Asemic Space Spheres Sketch by Johannes S. H. Bjerg‎
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa THAT: A Plan(et) - 4 viikkoa sitten

Pelle Neroth Taylor: Sweden - Dying to Be Multicultural -dokkari
Vesa Haapala blogissa Versoja - 4 viikkoa sitten
Katsoin juuri Pelle Neroth Taylorin dokkarin Ruotsista Sweden - Dying to Be Multicultural, joka on siis youtubessa oheisen linkin takana. Tämä noin tunnin dokkari kertoo ruotsalaisesta monikulttuurisuusideologiasta, sen toteutuksesta mediassa, yliopistoissa, puoluekentällä ja tavallisten ihmisten elämässä. Dokkariksi tämä on aika kevyt, voisi sanoa yksipuolinenkin, ihmisten haastattelua, aineistoleikkauksia, hieman numerotietoa ja sellaista. Dokkari perustuu saman tekijän kirjoittamaan kirjaan (2017, Two Raven Books). Jokainen voi miettiä, mitä eurooppalaisen eliitin projektista ... lisää »
Gentle Poem For Spencer by Stephen Nelson‎
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 4 viikkoa sitten

Sekavat perukirjat
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 4 viikkoa sitten
Olen eilen ja tänään *vihdoinkin* aloittanut Schildtit ja Spolstadin Hohenthalit -käsiksen työstämisen. Perustutkimuksen *piti *olla tehtynä, että siitä vaan kirjoittamaan. Mutta kirjoittaessa nimenomaan huomaa aukkoja tiedoissa ja päättelyissä ja niin päätyy sitten kuitenkin selaamaan sivukaupalla seurakuntien historiakirjoja. Seurakunnalla ei sinänsä ole väliä, mutta tällä kertaa se oli laivastotukikohta Karlskrona. Laivaston upseerille vaimoineen syntyi kastettujen listauksen mukaan ainakin lapset - Brita 1719 - Maria Charlotta 1720 - Margareta Christina 1721 - Johan ... lisää »
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 4 viikkoa sitten

jäätä jäljellä ja pihalla versoaa joku vihreä
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 4 viikkoa sitten

harakan pesä - melkein jokainen risu on taas paikoillaan
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 4 viikkoa sitten

pesänrakennus - varis korjaa pesäänsä viihtyisämmäksi
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 4 viikkoa sitten
tumpelo kevät - yöpakkaset pitävät öitä ominaan
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 4 viikkoa sitten
asahin rinne - sulaneen lumen tilalle nousee heinä Kushiro Ezo. Alkuperäinen oli yhdellä rivillä, mutta jaoin sen Suomeksi kahteen riviin.
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 4 viikkoa sitten
jäätynyt joki ... pari sorsaa kävelee lämpimikseen
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 4 viikkoa sitten
joen vesi virtaa jään alla alavirtaan -- luulen ainakin
Eräs äänestystulos Ruotsista
Vesa Haapala blogissa Versoja - 4 viikkoa sitten
Tämä ei sitten ole vitsi vaan monikulttuurisuuspolitiikkaa länsinaapurista. Keskusta-oikeisto ja ruotsidemokraatit jyräsivät 21.3.2018 Ruotsin parlamentissa punavihreän hallituksen ja äänestivät kieltoa lapsiavioliitoille ja moniavioisuudelle. Sosiaalidemokraatit (S), vihreät (MP) ja vasemmistopuolue (V) puolestaan kannattivat lapsiavioliittojen ja moniavioisuuden sallimista. "Parlamentti ei usko nykyisen ulkomaalaisiin lapsiavioliittoihin liittyvän lainsäädännön olevan riittävä. Siksi parlamentti tiedoksiannossaan on kehottanut hallitusta palaamaan lakiehdotukseen, joka merkitsee... lisää »
DAVAIN MÄÄRITELMÄ
Sven Laakso blogissa Käymälä - 4 viikkoa sitten
Oletko koskaan ollut hauskan baari-illan jälkeen moskovalaisen naisen bemarin kyydissä? Se on just niin tätä. Toi musa kannattaa laittaa kovalle, että pääsee tunnelmaan. Sama suomeksi (ainoa oikea jatkokyyti).
EREHTYVÄISYYS
Sven Laakso blogissa Käymälä - 4 viikkoa sitten
Elämän tarkoitus on ihmisten erehdysten tarkkailu ja niiden paljastumisen odottaminen. Suurin täyttymys, mitä voidaan odottaa, on se, että joku ihminen vihdoin itse tunnustaa erehtyneensä: "Anteeksi että saitte odottaa näin pitkään. Anteeksi, että pilasin ilonne, elämänne ja mahdollisuutenne." On kahdenlaista erehtymistä. Erehtymistä asioista ja erehtymistä keinoista. Ne jotka eivät erehdy asioista, yleensä tosissaan ryhtyvät johonkin ja erehtyvät keinoista.
Kun tuhon ja inhimillisen kärsimyksen määrä kasvaa liian suureksi käsittää
quijote blogissa Mataleena - 4 viikkoa sitten
Syyriassa on tehty myrkkyhyökkäys ja kuolonuhrien määrää on mahdoton arvioida. Avustustyöntekijät ruiskuttavat vettä myrkyttyneiden lasten päälle, antavat lääkettä ja elvyttävät. Mitenkä moni sivuutti tämän uutisen sen enenpiä miettimättä. Miettikää ketkä kaikki ovat vastuussa näistä kauheuksista? Syyrian sota on kestänyt liian monta vuotta ja jatkuu varmasti vielä jonkin aikaa. Tuhon ja inhimillisten kärsimysten määrä kasvaa liian suureksi käsittää. Suljen radion. Jumalanpalvelukset eivät nyt kosketa minua. Syyriassa haisee palanut ihmisliha, siviiliuhreja on liikaa, tukehtuneita ... lisää »
Krookukset
Vesa Haapala blogissa Versoja - 4 viikkoa sitten
Vuosi sitten, nyt juuri, hohti krookukset omenamaalla. Lumenrippeiden alta, viikko tai kaksi, nousee lilat kuut.
Täydennysosia
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 4 viikkoa sitten
1) Muutama vuosi sitten kirjoitin Herman Fritiof Antellin isoäidistä ja tämän sisarista ja mainitsin Antellin kokoelmat Helsingin nähtävyyksissä vuonna 1897. Antellista itsestään löysin Kodin-ystävästä 11/1893 yllä olevan komean kuvan, joka piti päästä jakamaan. 2) Maaliskuun 10. valitin Hiskistä ja loppukaneettina kuukausia kiinni olleesta SSS:n kirjastosta. Maaliskuun 21. seuran tiedottaja ilmoitti kirjaston olevan kerran viikossa auki. Silkkaa sattumaa? 3) Historioitsijoiden piirroskuvista puuttunut J. R. Danielson-Kalmari tuli vastaan Juho Saarisen (s. 18.6.1846) kirjassa *Muis... lisää »
RIP Spencer Selby, Oct 3, 1947 - Apr 2, 2018
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 4 viikkoa sitten

http://m.adamssoderstrum.com/obituaries/events?obituaryId=3052996
Matox urban pop #urbanpop #asemicwriting #calligraffiti #graffitipop #matox #nunodematos
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 4 viikkoa sitten

Artemis Kelosaari: Omenatarha eli kertomus huonoista miehistä
susupetal blogissa SusuPetal - 4 viikkoa sitten

Heräävä seksuaalisuus. Uteliaisuus. Löytäminen. Toiselle vuosikymmenelle ehdittyäni vanhempien kirjahyllystä löytyi muuta luettavaa kuin siihenastiset Viisikot, Tarzanit ja Pepit. Lady Chatterleyn rakastaja, John Clelandin Fanny Hill, Ivar Lo-Johanssonin Onni, Norman Mailerin Hirvipuisto. Lolita oli mielestäni pitkäveteinen. Myöhemmin hankin omaan kirjahyllyyni Herra Jackin ihmeellisen huoneen, Hirveän Hospadorin ja muita eroottisen kirjallisuuden helmiä. Artemis Kelosaaren Omenatarha […]
Unohdetaan jako liberaaleihin ja konservatiiveihin ja osallistutaan todellisuuteen
Vesa Haapala blogissa Versoja - 4 viikkoa sitten
Niin, onkohan mitään järkeä siinä, että liberaaleiksi itsensä kokevat hyvinkin avoimen maahanmuuton kannattajat kokevat maahanmuuttokriittiset pahoiksi ja sydämettömiksi ihmisiksi, jotka eivät tahdo auttaa heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä, kun taas konservatiivit maahanmuuttokriitikot kokevat, että liberaalien ajama maahanmuuttopolitiikka ei tule kestämään päivänvaloa pidempiä ajanjaksoja? Niin, eihän tässä asetelmassa, jossa toisia syytetään sydämettömiksi fasisteiksi ja toisia hölmöiksi taivaanrannanmaalareiksi ole mitään järkeä. Mitenköhän liberaalit ihmiset saisi luopumaan... lisää »
"Luultavasti samaa pohjaa"
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 4 viikkoa sitten
V. Tarkiaisen Juhana Kokosta Kyläkirjaston kuvalehteen 9/1904 kirjoittamassa henkilökuvassa Kokon omin sanoin kerrotaan, että Äitini Maria oli sukujaan Kramsu, luultavasti samaa liminkalaista pohjaa runoilija Kaarle Kramsun kanssa. Äitini äiti taas oli Schulineja, ja sieltä kautta oli hänessä Franzenien sekä Wacklinien verta ja ihastusta kirjailijoihin. Schulineja Kokko oli selvitellyt asiakirjoistakin ja nimimerkillä Kyösti kirjoittamansa artikkeli *Muistoja piispa Franzénista syvissä riveissä * julkaistiin Suomen kaunokirjailijaliiton joulualbumissa Liitto III (1904). Mutta kuink... lisää »
Kevät
Vesa Haapala blogissa Versoja - 4 viikkoa sitten
Kevätliittoni lumen kanssa on enää silmän lumetta.
Mikä ero on raiskaustilastojen ja raiskauskulttuurimarxilaisten selitysten välillä?
Vesa Haapala blogissa Versoja - 4 viikkoa sitten
Otsikkoon nostamani kysymys on kiehtonut minua pitkään. Mikä on, kun esimerkiksi Ruotsin tai Suomen kaltaisissa valtioissa raiskaustilastot kertovat täsmällisesti, ketkä raiskaavat, keitä raiskaavat ja missä raiskauksia tapahtuu, kun taas yleinen kulttuuriteoria ei tunnista asioita ollenkaan samaan tapaan. (Se on sanottava, että tilastot eivät ole täysin ongelmattomia, mutta kertovat kuitenkin melko hyvin yleiskuvan ja mittasuhteet.) Ero on tietenkin lähestymistavassa. Raiskauskulttuurimarxilainen teoria pureutuu suoraan yhteiskuntien alarakenteeseen ja kertoo esimerkiksi, että su... lisää »
Joki virtaa melkein vapaana
quijote blogissa Mataleena - 4 viikkoa sitten

Vesihattaroita päsähtelee katuun. Kävelin kirjastoon ja löysin uusimman Keplerin ja Anna-Liisa Ahokummun Viktor Stanislaoksen kolmetoista sinfoniaa kirjat. Lähikaupassa vanha mies kysyi römeällä äänellä: *Ovatko nämä hyviä?* Hän heilutti Tena pakettia. Kassatyttö sanoi ettei hän tiedä kun ei käytä. Pissankarkailu on yleinen tauti vähän kaikissa ikäluokissa, kenellä mistäkin syystä. On myös kakan karkailua kaiken ikäisillä. Yleisiä vessoja vähän kaikkialle. Joki virtaa jälleen melkein vapaana. Kevät on myöhässä, mutta torilla on jo krokuksia kaupan. Linnunpöntössä on asukas. Televi... lisää »
Asemic Writing Sphere by Debra Tachibana‎
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa THAT: A Plan(et) - 4 viikkoa sitten

Transcript from The Red Planet Archives & Transcript from The Gardeners of The Earth Archives by Andelka Vrdoljak
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 4 viikkoa sitten

Oftentimes these programs can target students which might be people of certain tribes, or which are pursuing specific professional levels.
Kristian Blomberg blogissa Luutii - 4 viikkoa sitten
Alternative of school 1925, when was actually an article entertaining although writing. Below are a few decent composition topics that children may come across simple to write. The more passion you’ve got for a creating issue, the simpler it’ll actually be to carry that feeling to your own crowd and make an excellent illustrative essay. […]
Hankalia naimakauppoja
Vesa Haapala blogissa Versoja - 4 viikkoa sitten
Naimisiinmeno on iloinen asia ja avioliittokin - ainakin jonkin aikaa, näin kertovat ihmiset, joilla siitä on kokemusta. Kaikilla on varmasti ensi tai toisen käden tietoa siitä, että aina edes naimakaupat eivät suju mutkitta. Silloin homma ei mene niin kuin romanttisessa komediassa, joka päättyy yleensä onnellisesti muutaman käänteen jälkeen joko liiton vahvistumiseen tai onnelliseen eroon ja todellisen rakkauden löytymiseen - yleensä kaasolla tai bestmanillä on jonkinlainen rooli loppuratkaisussa. Mutta nämä kaksi lehdistön meille eilen esittelemää avioliittotyyppiä ovat kinkki... lisää »
easy methods to Be good at Essay composing
Kristian Blomberg blogissa Luutii - 4 viikkoa sitten
easy methods to Be good at Essay composing Composing an essay for a given topic has possibly been one of your least preferred tasks since you started school. Well, which is most likely because you had never ever actually been taught how exactly to get it done properly. Like most ability, writing essays has a […]
How to Create a Magazine
Kristian Blomberg blogissa Luutii - 4 viikkoa sitten
If you’d like custom writing solutions at an economical speed, you ought not stress because we have been the best on-line writing firm which will supply you with documents which are real. Custom Help the current world of essay writing providers has changed on account of the need of support and also the gain in […]
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 4 viikkoa sitten
Todelliseen ei voi vaikuttaa mielipiteiden kertomisen kautta. Vain epätodellinen reagoi.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 4 viikkoa sitten
Sillä ei ole merkitystä mihin kertoo uskovansa tai olevansa uskomatta. Vain sillä on merkitystä mikä on totta. Sitä ei tarvitse kertoa kenellekään. Juuri niin totuus vaikuttaa voimakkaimmin.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 4 viikkoa sitten
Maailma on täysin puhdas paradokseista. Me emme tiedä sitä.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 4 viikkoa sitten
On vaikea nähdä lyriikan ja teknologian rajaa. Toinen etsii taiteellista tehoa toinen teknistä. Molemmat ovat pelkästään metodia ja äärettömyyttä. Vanhojen mestarien taso on aina saavuttamattomissa. Prioriteettikysymyksillä ei ole kauaskantoista merkitystä. Jos tässä on jokin omgelma se kuuluu mielisairaanhoidon piiriin.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 4 viikkoa sitten
Itsesääli lakkaa kun siihen ei ole aikaa.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 4 viikkoa sitten
Kun kaikki on nähty on jäljellä ennakkoluulottomuus.
NARRI
Sven Laakso blogissa Käymälä - 4 viikkoa sitten
Kovasti älykkäiden joukossa typerä kysymys on lepokeidas, jonka ympärille kaikki kerääntyvät nauramaan vedet silmissä. Kun ollaan totuttu siihen, että jatkuvassa kovassa ja tasaväkisessä kilpailussa vain voittaja pelastaa nahkansa, on luokaton ääliömäisyys jotakin luonnonihmeen tavoin virkistävää.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 4 viikkoa sitten
Mikä on eetiisesti ja moraalisesti kestävä peruste? Se selviää asian varmistamiseen riittävän ajanjakson kuluttua. Kiinassa tuo ajanjakso on kolmetuhatta vuotta. Mutta meillä, kun olemme kaikessa niin edistyksellisiä, se on vain kaksituhatta vuotta.
KOKEELLINEN TAIDE
Sven Laakso blogissa Käymälä - 4 viikkoa sitten
Kun kaikki muu on kokeiltu, on jäljellä työ. Ihmelapsi kokeilee nopeasti.
TORJUNTA JA HARHA
Sven Laakso blogissa Käymälä - 4 viikkoa sitten
Näennäiset erot ovat mielihalujen eroja. Todelliset erot ovat rajoitteiden eroja. Oikeuttamisen prosessi on aina sama: oikeutamme mielihaluja näennäisin perustein. Kun tehtävä on oikeuttaa rajoitteita eettisesti ja moraalisesti kestävin perustein.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 4 viikkoa sitten
Ihmisyydelle on paitsi ominaista myös määrittävää se, että kun sanotaan ”alkuperäinen” tarkoitetaan aina psykedeelisen kokemuksen yhteydessä hankittua ”alkuperäistä” referenssiä asioiden oikeasta ja toivottavasta tilasta. Ei pidä erehtyä luulemaan, että tämä kokemus olisi kaukana ihmiskunnan historiassa, jonka kirkko on visusti meiltä piilottanut. "Alkuperäinen" on jokaisen ulottuvilla tässä ja nyt. Tämä ei ole ilosanoma eikä uskon asia vaan faktuaalinen totuus, joka selviää tutustumalla tieteeseen (esim. Stanislav Grof). Mitä useammat ihmiset kokevat ja virkistävät käsityksensä ”al... lisää »
Helsingin rekisteröidyt koulut
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 4 viikkoa sitten
Eilen löysin tieni tilaisuuteen, jonka otsikko lupasi "historiadatoilla näkymiä [Helsingin] menneisyyteen". Yhdessä esityksessä kuulin ensimmäistä kertaa koulurekisteri-palvelusta. Paikan päällä Martti Helminen vakuutti, että mukana on yksityisetkin koulut. Ja antoi ymmärtää kaiken kattavaksi. Vuodesta 1550 vuoteen 2018. Mitä ryntäsin tietenkin heti kotiin päästyäni tarkistamaan. Ensimmäiseksi otin esiin Suomen yksityisten oppikoulujen digitaalisen matrikkelin. Muutama pistokoe todisti, että tämän helsinkiläiskoulut olivat Koulurekisteriin päätyneet todennäköisesti täysin kattavasti... lisää »
Set, The hus æf, & Ugaritasuna by David Felix
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 5 viikkoa sitten

David Felix is an English visual poet who lives in Denmark. For fifty years or so his writing has taken on a variety of forms, in collage, three dimensions, in galleries, anthologies, festival performances and video and in over forty publications worldwide, both in print and online. Born into a family of artists, magicians and tailors he is no stranger to the world of stretched canvas, smoke and mirrors and shoulder padding.
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 5 viikkoa sitten
pohjoinen tuuli -- lumet lentävät kauas Asahin taakse Copyright Kushiro Ezo, suom. versio j.t. Japanissa on näitä Asahi-vuoria kaksi, tässä ymmärrän tarkoitetun Hokkaidossa (ent. Ezo) sijaitsevaa Asahivuorta.(旭岳 Asahi-dake) korkeus 2290,9 metriä. Korkea se on Japanin Niigatan prefektuurissa sijaitseva Asahidake, jonka korkein huippu on 1870 metrinen.
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 5 viikkoa sitten
keväinen valo -- illat pitenevät hiljaa yöt myöhästyvät
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 5 viikkoa sitten
pihalle eksyy lumisateen keskelle äänetön lintu
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 5 viikkoa sitten
harakka lentää yhtä oksaa ylemmäs -- lunta sielläkään
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 5 viikkoa sitten
pilvi pilveltä risteykseen leijuu lunta täysin kierroksin
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 5 viikkoa sitten
katuvalojen luminen varjo valaa uskoa valoon
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 5 viikkoa sitten
kotikadulla auraamattomat lumet luo kodikkuutta
CASTANEDA ON MUSIC
Sven Laakso blogissa Käymälä - 5 viikkoa sitten
S: "On castanedean view music is not how it goes but how it sounds. And how it sounds depend entirely of individual position of "assemblage point", which determines sensual perception alone. In castanedas cosmogony first causal law says: individual position of "assemblage point" determines the reality preceived. So, what mean "take distance to own work" in that context...? I quess it mean: move your "assemblage point" over certain postions and figure out how your material sounds different in those positions. First thing is that it is not trivial to anyhow move assemblage point. Seco... lisää »
Good Incentive Program Tips for Hourly Workers
Kristian Blomberg blogissa Luutii - 5 viikkoa sitten
Wish to know how to monitor the predicted revenue and bills for the approaching fiscal-year your company startup, or a new enterprise undertaking? The following article provides information including links to a typical example of a small company detailed budget and budget, on small-business budgeting When In The Event You Develop A cover a Small […]
OHUT TEKSTUURI
Sven Laakso blogissa Käymälä - 5 viikkoa sitten
Keskustelen Joppen kanssa ohuen tekstuurin estetiikasta. Joppe, joka on ohuen tekstuurin mestari, ei käytä ollenkaan kompressiota vaan säätää ja kirjoittaa jokaisen nuotin käsin. Jokaisen nuotin dynaaminen ja äänenvärillinen potentiaali on silti valtava. Ja kun äänet ovat oikeita oikeassa järjestyksessä on lopputuos hyvin täsmällisesti määritelty. Tähän kun lisää zappamaisen musiikillisen fantasian ja kuvittelukyvyn oikullisuuden, ollaan mahdollisimman kaukana omista sävellysmetodeistani. Sillä minun metodillani mikään nuottien määrä ja kudosten massiivisuus ei ole ongelma. Miljoona... lisää »
DOUGIE
Sven Laakso blogissa Käymälä - 5 viikkoa sitten
Individualismi, joka rajoittuu siihen että jokainen on yksin, ilman poliittisia välineitä, pelastamassa nahkaansa kaikenkattavalta totaaliselta välivaltajärjestelmältä. Se ei ole vapaaehtoista eikä varsinkaan vapaata. Maailman luonne kohtuuttomuutta, epätasapainoa, paradoksi. Mistä siis lapsinerojen toimintavarmuus ja päättäväisyys sikiää. Juuri siksihän emme ole lapsineroja että maailman drastiset ilkamoiden intuitiomme raiskaavat käänteet lamauttavat pakottavimmat vaistomme. Millaista oli syntyä ei-stalinistiseksi lapsineroksi Neuvostoliitossa vuonna 1925?
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 5 viikkoa sitten
Jumala ei ole kuollut. Jumala puhuu automaattisen tekstinkorjauksen kautta. Castanedalaisten kausaalisuutta koskevien raudanlujien lakien mukaan kokoomapisteemme paikkamäärittää aistimuksemme ja siten myös universumimme jossa trixterhipsteröimme.
KONSERTTISALI
Sven Laakso blogissa Käymälä - 5 viikkoa sitten
Musiikki ei ole sitä miten se menee vaan sitä miltä se kuulostaa. Ja se miltä se kuulostaa riippuu pelkästään kuulijan kokoomapisteen paikasta. Pyydystää jaksaa odottaa että lintu muuttuu kalaksi. Siksi ihmiset kerääntyvät yhteen että tämä tapahtuisi nopeammin. Kaiken kansan naurattaja ei ole puolen kansan naurattaja.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 5 viikkoa sitten
Yhteiskuntamme statushierarkia on jäätävän rigidi. Statuksen muutos tapahtuu vain rituaalisesti liminaalitilan kautta joka on yksisuuntainen katu. Siis uudesta statuksesta ei ole paluuta vanhaan kuin kuoleman kautta. Tätä hierarkiaa säilyttämässä on epäröimätön väkivaltakoneisto. Yhteiskuntaa ei siis todella muuteta demokratian tai kansalaisaktivismin keinoin. Vain luova tuho ja distruptiiviset keksinnöt ovat säilyttävää väkivaltaa voimakkaampia. Siksi demokratia käytännössä rajoittuu kuluttamiseen. Muutosta edustaa uusien keksintöjen kuluttaminen. Konservatiivisuutta ed... lisää »
OIKEUTTAMINEN
Sven Laakso blogissa Käymälä - 5 viikkoa sitten
Säveltäjän tapa valikoida materiaalia äärrettömistä varannoista. Esimerkiksi, se, että jokin kuulostaa hyvältä ei ole oikeuttava peruste, ennen kuin määritellään: missä kokoomapisteen sijainnissa ja minkä lajin pyydystämisen näkökulmasta. Kaunisääninenkään kithairan näppäily ei tehoa sorsaan. Sorsapillitystä käytetään kokoomapisteen sijainnissa "sorsa" universumissa "tämä-maailma". > pillittäjän periaate
Sytyttäkää tuohuksia marttyyrikeisarinna Aleksandralle
quijote blogissa Mataleena - 5 viikkoa sitten

Kirkkomme tilanne toriparkin yhteydessä huolestuttaa. He vetivät valituksensa pois tho:sta. Toriparkki herra oli käynyt yhdessä seurakunnan kiinteisölautakunnan herran kanssa kahdestaan tutkimassa ettei halkeamia tai murtumia ole ennestään ja tarkistus hetkellä. Sopimus ja lupaukset ovat suullisia eli yhtä tyhjän kanssa. Mitä sinisilmäisyyttä. Sytyttäkää tuohuksia rukousten saattelemina marttyyrikeisarinna Aleksandralle. Ihmettelen että eikö valtuusto ja neuvosto ole ollut mukana päättämässä matkapapin rahoitukseen myönnettyjen pallkkarahojen käytöstä toiseen (iin) kohteisiin niin ... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 5 viikkoa sitten
Häntä kosketti gangsterielokuvien mustalaistunnelmat. Hän keskusteli Messiaenin ja Griseyn kanssa hän sukelsi äärettömyyksiin kuin savusukeltaja vanhojen spektraalisäveltäjien kiihkolla. Mutta hän oli auttamaton romantikko joka halusi maalata maailmansotia edeltävien vanhojen juutalaisten pelimannien tapaan tunnelmallisin modulaatioin ja valoorein. Hän sanoi minulle kerran: Olen kiinnostunut spektraalisäveltämisestä, ja erityisesti tulevaisuuden fysikaalisista soitinmalleista, koska vasta niiden käsittämä äänen kvaliteetti yhdistää länsimaisen musiikkiperinteen aasialaisten munkkiluostar... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 5 viikkoa sitten
Se joka yleistää, on nähnyt kenties yhden äärettömyyden. Mutta tällä pelikasinolla rulettipöydät jatkuvat pitkin seiniä ja kattoja.
RAJOITE
Sven Laakso blogissa Käymälä - 5 viikkoa sitten
Kaikki lyriikka on metodista. Koska lyriikalle kaikki äärettömyydet ovat täysin auki, se on pelkästään rajoitteidensa summa. Siksi me emme usko äärettömyyksiin vaan rajoitteisiin. Me haluamme säilyttää ihmisen muotin. Diletantti voi tehdä ammattilaisuutta siitä, että käsittää herkästi diletantin ja ammattilaisen rajoitteiden eroavaisuuden. Diletanttia ei rajoita ammattilaisen rajoitteet. Tai jos rajoittaa, se johtuu itsetiedottomasta jäljittelystä, ei rajoitteiden olemassaolosta. Ammattilaista ei ilmeisesti rajoita diletantin rajoitteet, joita hän ei myöskään jäljittele. Diletan... lisää »
3D PRINTTAUS
Sven Laakso blogissa Käymälä - 5 viikkoa sitten
mahdollistaa äärimmäisen herkullisen näköiset ravinnottomat ja tuoksuttomat einekset.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 5 viikkoa sitten
Kuvassa kymmenentuhatta kiinalaisnuorta pyrkii taideakatemiaan. Sitä on hiljaisuuden temppeli.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 5 viikkoa sitten
me kiistelemme siitä onko runous leipätyötä vai eikö se ole. hyvä on, sinä voitit. runous olkoon leipätyötä AMK:t syytävät neroja ja maailmoja muuttava outsider olkoon pelkkä humalainen noita mutta siitä me emme kiistele ravitseeko leipä sinua sen me tiedämme
SELKEYS
Sven Laakso blogissa Käymälä - 5 viikkoa sitten
Selkeys, on sitä että kaikki selkenee kuin olisi aamu ja herätys pitkästä unesta. Unen selkeydet menettävät nopeasti vaikutusvaltansa.
VIETTELY
Sven Laakso blogissa Käymälä - 5 viikkoa sitten
Luova tuho, distruptiivinen keksintö, kohtaa aina joko torjunnan tai kapseloinnin. Se mitä ei voi vietellä torjutaan. Se minkä voi vietellä kapseloidaan.Luovaa tuhoa koordinoi Luovan tuhon virasto.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 5 viikkoa sitten
Tätä kirjaa Arvo Pärt kuljetti laukussaan ( *zamisdat*-versioina) koko Neuvostoliiton ajan. Ei siis ihme, että minä vuorostani kuljetan sitä (hienona painoksena). Ero on ainoastaan siinä että täällä harva lukeevaarallisia kirjoja tai kuuntelee musiikkia.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 5 viikkoa sitten
Naamiaisten tässä vaiheessa pappeja eivät ole enää papit narreja eivät narrit eivätkä runoilijat runoilijoita. Me vaihtelemme naamioita kuin sammakot sylkeä Elinkautinen nautitaan aina nuolukiven sisältä. Yhteen eivät keräänny suinkaan lahjakkuudet. He eivät saa itseään enää määritellyksi minkään yhteisen rikoksen kautta. Kunnioituksen täydellinen puuttuminen estää heitä alistumasta edes välttämättömään. Sen sijaan määrittely on tarkkaa toisaalla: siellä missä kunniasta ei ole kysymys mutta alistutaan voimalle. Jos se voima näyttää suurelta näyttää pienikin supervoima valtavalt... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 5 viikkoa sitten
Auttaja naamioituu ihmisjoukkoon ja muotiin muoti-ilmiönä hälinä lähestyy sinua ja hälinän keskellä on sinulle henkilökohtainen viesti. Sinulle ei kerrota, ettet unohtaisi. Minä unohdan, muistan, unohdan maailmat lauseiden välillä unien mittaiset.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 5 viikkoa sitten
Harvempi nykymaailman ihminen enää on nukkunut yötään Dostojevskin työpöydän alla. Aamuherätys Kestää 48 vuotta Olo on kuin Dostojevskillä monipäiväisen epilepsiakohtauksen jälkeen. Siis hyvin seesteinen ja kirkas. Hullu believe On your project Nyt im the one Fully believe On your project Folly but nut
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 5 viikkoa sitten
Mudiikin tulevaisuus On ohuen tekdtuurin Medtareiden
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 5 viikkoa sitten
Kehitys on pikemmin Johdonmukaisuuden Kuin Oulun Sanelemaa. Välttämättömyys ei Aina toteudu. Sitä on johdonmukaisuus. Kun olemme monta Emme yksi Se joka näkee kauas Näkee U-käännöksen Jonka valo tekee
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 5 viikkoa sitten
Ottaa aikansa Tajuta että päiviä On laskettu määrä Se mikä on välttämätöntä Ehkä muodonmuutoksiamme Sittenkin määrittää Jokin muu kuin koettu Aika. Jokin muu koettu Ei tapahtumien määrä Tai *edes* laatu
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 5 viikkoa sitten
Hautaparkki Halli pyörillä Liikkuville arkuille Jotka eivät ole vielä Tulleet tiensä päähän Nastattomat kantajat Talvirenkaat
Suomalaisten painotuotteiden vähyyden selitys
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 5 viikkoa sitten
Dagligt Allehandassa painettiin 5.4.1773 ote Suomesta lähetetystä yksityiskirjeestä. Sen alussa kirjoittaja kiittää ruotsalaista, joka on pitänyt hänet ajantasalla uusista painotuotteista. Mutta ruotsalainen oli myös röhkeästi kysynyt, että eikö Suomessakin voitaisi julkaista jotain järjellistä. Suomalainen ymmärsi toki, että kysymys oli tarkoitettu leikilliseksi, mutta intoutui pitämään puolustuspuhetta suomalaiselle kansalle (Finska nationen). Ensinnäkin hän huomautti, että Ruotsissa toki osataan arvostaa Pehr Adrian Gaddin kirjoituksia ja Porthanin värssyjä. Osoittaakseen, että m... lisää »
I Start From The Beginning Of The Eye: An Asemic CyberMoon Poem by MK JCBSN
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa THAT: A Plan(et) - 5 viikkoa sitten

Asemic Writing by AG Davis
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 5 viikkoa sitten

Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 5 viikkoa sitten
Philippe Hurel mainitsee asioita, joista koko ihmiskunnan kannattaisi olla huolestuneempi, mutta harva jos kukaan on huolestunut, ainakaan Suomessa. Meitä huolettaa asiat, joihin ei voi vaikuttaa, ja jotka ovat kerrannaisvaikutusten summa. Mutta meitä ei huoleta asiat, joihin voi mielin määrin vaikuttaa, ja jotka tuottavat joko hyvän tai huonon tulevaisuuden. Elämä on ehkä unenkaltainen tila, ehkä se on kaikin puolin jotakin muuta kuin olemme koskaan osanneet kuvitella. Ehkä elämäntottumuksemme ja sitkeät varmuutemme ovat vain verukkeita, joilla ehkäisemme itseämme tulemasta koskaa... lisää »
For what reason Retail Store Arranging is Important For Your Upcoming Retail outlet
Kristian Blomberg blogissa Luutii - 5 viikkoa sitten
Right retail store arranging can front the path with respect to the success of a shop. It involves detailed evaluation of the requirements of the particular store, choosing the best path to fulfill customer necessity and procure goods, and creating a friendly and comfortable environment for the two, customers and staff. The first step is […]
How to Buy Savings Bonds
Kristian Blomberg blogissa Luutii - 5 viikkoa sitten
Creating Essays will not manage syntax and https://www.paper-helper.org/ punctuation. Academic writing is again and again a tough task. Writing Documents doesn’t include every form of writing you’ll do at college. Yet, it does protect the principal kinds. Stick to that many significant topic through the article. MBA documents assist in your career, plus our superb, […]
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 5 viikkoa sitten
No niin, nyt olisi aamutuimaan Scelsi/Xenakisgeneraattori valmis. Ei kun kokeilemaan. Xenakiksen Gendy 1-3 syntikat on ladattavissa Max/MSP:lle. Näin jälkijoukon viimeisenä miehenä koodaillessa taiteellinen prosessi on niin nopea, että ihminen ei ehdi kehittää itsestään poeettista kojetta. Ihmisen ja koneen työnjako selkenee ja koneen hommat jäävät auttamatta koneen hoidettaviksi. Estetiikat ja aikakaudet vilisevät silmissä kuin aikakoneen ikkunasta. Juurtuminen on kuin puun pistokas lentävän lautasen kannella.
PSYKEDEELIEN TERAPIAKÄYTTÖ
Sven Laakso blogissa Käymälä - 5 viikkoa sitten
Sotkuisten, räikeiden ja kirjavien psykedeelisten populaarivisioiden äärimmäinen banaalisuus on varmasti yksi syy psykedeelien huonoon maineeseen laajemman yleisön keskuudessa. Toisaalta terapeuttisesti inhottavasti räikeä ja kirjava värimaailma voi korreloida johonkin terapoitavaan dissosiatiiviseen panssariin tms. Itselleni visuaalisten efektien räikeys ja latteus ei ole psykedeeleissä "se juttu", koska en ole kokenut mitään räikeää tai kirjavaa. Urbaani kutsumanimi "happo" kai kuitenkin tulee siitä havainnosta, että LSD:n tapakäyttäjä on jo ehtinyt latistaa aineilla kaikki kokemu... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 5 viikkoa sitten
Call for Help Blue Rose
"Isäni olen nähnyt"
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 5 viikkoa sitten
Anni Harttuselle (s. 1858) ja Matti Juhanpoika Hirvoselle syntyi Sortavalassa ainakin kolme lasta: Juhana 1880, Elisa 14.6.1882 ja Matti 14.12.1884. He näkyvät lastenkirjassa 1890-99, jonka sivulta voi arvella, että Matti on perustanut Annin kuoleman jälkeen uuden perheen. Tästä lastenkirjaan kuuromykäksi merkitty Elisa ei puhu mitään, kun hän 22-vuotiaana kirjoittaa elämästään Kuuromykkäin lehteen 9/1904: Minulla ei ole ikävä vaikka olen kuuromykkä. Minun äitini on kuollut, silloin kun olin kahden ja puolen vuoden vanha. En ole nähnyt omaa äitiäni, mutta isäni olen nähnyt. Minull... lisää »
The fundamentals of Apa Format Essay Illustration It is possible to Have an understanding of From Setting up Right now
Kristian Blomberg blogissa Luutii - 5 viikkoa sitten
The fundamentals of Apa Format Essay Illustration It is possible to Have an understanding of From Setting up Right now Top Apa Format Essay Example Secrets It will be potential to at all times find from your writer to supply more information or ask advice regarding the order’s advancement. Secondly, in the event you want […]
HIDAS LUONNOSTELU
Sven Laakso blogissa Käymälä - 5 viikkoa sitten
Sinfonian kesto ei saa olla lyhempi kuin sen luonnosteluun käytetty aika. Kun kesto ei vastaa luonnostelussa koettua aikaa, on luonnostelu hidasta. > loputtomat sinfoniat
Start My Essay Fundamentals Explained
Kristian Blomberg blogissa Luutii - 5 viikkoa sitten
Start My Essay Fundamentals Explained Your very first words play with a substantial function for earning your picture in the heads of your own recipient. https://en.wikipedia.org/wiki/Eleanor_J._Gibson If you start your address or essay having a poor opening, you run the potential of decreasing the interest of one’s own audience. The preceding part of the speech […]
Start My Essay Fundamentals Explained
Kristian Blomberg blogissa Luutii - 5 viikkoa sitten
Start My Essay Fundamentals Explained The Most Popular Start My Essay The literature has to be a first work. If needed, do some investigating to assist you in obtaining suggestions for your informative article. Being a literature major, I heard just how to enlarge my believing past the book and learn how exactly to take […]
SWING
Sven Laakso blogissa Käymälä - 5 viikkoa sitten
eli suomeksi svengi, on tempon modulaatiota. Modulaatio voi olla yksinkertaista tempon melko nopeaa ja suuriamplitudista vaihtelua (sinifunktion mukaisesti) tai se voi olla monimutkaisemmin vaihemoduloitua modulaatiota.
Kirkkaalla viikolla on kirkasta
quijote blogissa Mataleena - 5 viikkoa sitten
Istuin bussissa. Luin kirjaa. Äkkiä edessä istunut vanha mies kertoi että hän osaa viheltää niin että sitä ei kukaan huomaa naamasta. Hän alkoi viheltää yhtä laulua komeesti. Hän harrasti nenävihellystä. Bussikuski meinsi ajaa pysäkkini ohi ja sanoin ettei se haitannut koska ei sitä joka päivä kuule nenävihellystä. Nenä vihellys sopi hyvin kirjaani jota luin. Meidän tsaarimme väkeä on kirja jossa tapahtuu arkista ja vähemmän arkista. "Mitäpä väkeä meidän tsaarillamme ei olisi." nikolai Leskov Huikean kirkas aurinkoinen päivä! Kirkkaalla viikolla on sanan mukaisesti kirkasta. Pappi... lisää »
Rebekka Härkönen ja vihanlietsojat
Vesa Haapala blogissa Versoja - 5 viikkoa sitten
Paljon aikamme "tiedonvälityksestä" ja "keskusteluista" sekä molempien osittaisista tai täydellisistä ylilyönneistä sekä varsinaisten asioiden ohittamisista ongelmallisten aiheiden kohdalla tiivistyy siihen, mitä toimittaja Rebekka Härköselle on tapahtunut. Yhdenkään ihmisen ei pitäisi joutua Suomessa sellaisen saastan ja uhkailujen kohteeksi, jollaiseksi Härkönen on joutunut journalisminsa, mielipiteidensä ja näkökulmiensa vuoksi. On aivan häpeällistä, että ihmiset käyttäytyvät näin. Kenenkään ei pitäisi joutua vaihtamaan asuinpaikkaansa vihapuheen ja uhkailujen vuoksi, niin kuin... lisää »
Sitoutumisen ongelma
Vesa Haapala blogissa Versoja - 5 viikkoa sitten
Yksi maailman vaikeimmista dilemmoista: kaikessa todellisessa sitoutumisessa on yleensä enemmän vastuita kuin vapautta. Ihmisen on vaikea hyväksyä tätä tosiasiaa ja saada myös vastuut kaikumaan vapauden sävelmiä. Sama vaikeus sitoutua koskee niin yksilöiden välisiä suhteita ja perheitä kuin yhteiskuntia ja koko ihmiskuntaa. Oikeuksien ja vapauden vaatimukset voivat lähteä realistisesti vain siitä, että kaikki kantavat vastuunsa. Silloin syntyy myös kaikkia elähdyttäviä vapauksia ja yhteyttä. Pitää luoda myös mahdollisuuksia sitoutumiseen ja vastuisiin. Tässä tullaan toiseen to... lisää »
How to Come across Starting up a Analytical Essay on the web
Kristian Blomberg blogissa Luutii - 5 viikkoa sitten
How to Come across Starting up a Analytical Essay on the web Help Me Create an Argumentative Essay Support! The Bad Secret of Essay Writing Service Don’t simply go with the least expensive essay writing support you are able to discover. So you’re certain to get fairly high quality service. You can not just revolve […]
Instant Solutions to Start My Essay
Kristian Blomberg blogissa Luutii - 5 viikkoa sitten
Instant Solutions to Start My Essay Additionally, there are lots of varieties of essays, it isn’t hard to do away with an eye on all your writing homework. You will observe that acquire essays is also an easy and agreeable process in every sense! It’s unreasonable to compose essays. So, you must be quite cautious […]
Life, Death, and Essay Help
Kristian Blomberg blogissa Luutii - 5 viikkoa sitten
Life, Death, and Essay Help The Nuiances of Essay Help Well in Essay brokers are living statistics help service, we’ve got a set of highly professional statisticians that are well prepared to assist you at economical rates. Statistics homework may be rather mind-numbing to do if you don’t have proper. Therefore should you need help […]
The Benefits of Essay Help
Kristian Blomberg blogissa Luutii - 5 viikkoa sitten
The Benefits of Essay Help Whenever you’re not able to compose your papernow.org paper for a certain explanation, or you also believe you want to do the job with some one who’s more experienced, it can be time for you to look at a specialist writing firm who is able to supply the support you’re […]
Understanding Essay Conclusion
Kristian Blomberg blogissa Luutii - 5 viikkoa sitten
Understanding Essay Conclusion Giving only just a tiny background is beneficial to supply a clearer notion of the subject issue. If, however, you need assistance with article writing, OZessay is your service that’s all set to help you in virtually any academic circumstance. Writing could possibly be used to talk about the past or future. […]
The Pain of Apa Format Essay Example
Kristian Blomberg blogissa Luutii - 5 viikkoa sitten
The Pain of Apa Format Essay Example You can find numerous sorts of essays, so it’s is not difficult to lose an eye on all your writing assignments. When the author is appointed, then they commence focusing in the own essay in line with the requirements that you have given on your buy. You’ll be […]
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 5 viikkoa sitten
Paras huumorintaju: 1. Tarotpakka 2. Vesa-Matti Loiri
Oppimateriaalien silmäilyä
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 5 viikkoa sitten
1) Kirjanmerkkejä läpikäydessäni huomasin jo jokin aika sitten tallentamani tapauksen "HiMa – Historiaa maahanmuuttajille". Kyseessä on "on aikuisille maahanmuuttajille suunnattu kielitietoinen historian oppikirja", jonka ovat vuonna 2016 rahoittaneet Eiran aikuislukio ja Opetushallitus. Vanhempaa historiaa oli käännekohtia-kurssissa muutama sivu. Näistä ensimmäisellä väitetään, että esihistoriallisella ajalla Suomalaisilla heimoilla, kuten karjalaisilla, savolaisilla ja hämäläisillä, oli erilaisia tapoja, ja ne kävivät joskus sotia toisiaan vastaan. Suomalaisia heimoja yhdistivät k... lisää »
Uskonnon valkopesuohjelma
Vesa Haapala blogissa Versoja - 5 viikkoa sitten
Tähän linkkaamassani jutussa puhuu al-Qaidan panttivankinakin ollut sotatieteiden maisteri Atte Kaleva. Häneltä ilmestyi juuri Otavan kustantamana teos nimeltä *Jihad ja terrori.* Kaleva nostaa esille tärkeän asian - avoimuuden uskonnoista ja niiden negatiivisista piirteistä puhumisessa. Kalevan väite on, että Suomessa valkopestään islamia ja ummistetaan silmät sen kielteisiltä piirteiltä. Esimerkiksi jihadismia ei yksinkertaisesti voi ymmärtää islamin ulkopuolisena ilmiönä. Tämä Kalevan juttu ei ole yksisilmäistä islam-kritiikkiä, vaan tutkija esittää hyvän näkymän ongelmien kie... lisää »
Ainoa toive (All I Desire, 1953)
Hannu Salmi blogissa Hannu Salmi: blogi - 5 viikkoa sitten

Douglas Sirkin melodraama *Ainoa toive* (All I Desire, 1953) alkaa epookkielokuvana: Naomi Murdoch (Barbara Stanwyck) on jättänyt perheensä vuonna 1900 ja yrittänyt elättää itsensä näyttelijänä viimeiset kymmenen vuotta. Riverdaleen, Wisconsiniin, ovat jääneet aviomies ja kolme lasta, joka arvelevat äidin elävän juhlittuna taiteilijana Euroopassa. Uskollinen palvelija Lena (Lotte Stein) raportoi säännöllisesti, mitä lapsille kuuluu, mutta muutoin yhteydet ovat katkenneet. Eräänä päivänä Naomi saa kirjeen tyttäreltään Lilyltä (Lori Nelson), joka pyytää äitiä saapumaan koulun teatte... lisää »
Asemic Writing by Asutosh Pramanik
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 5 viikkoa sitten

Top Body Language Tips
Kristian Blomberg blogissa Luutii - 5 viikkoa sitten
Twentyone died within the molasses flood alongside several horses and canines caught within the roads. A central reason by admirers of federal flood insurance was it might facilitate the necessity to pass distinctive help legislation after every flood catastrophe. It’s potential That You telephone these lines to locate information on the flood afflicted areas, in […]
Article Writing Five Paragraph Design
Kristian Blomberg blogissa Luutii - 5 viikkoa sitten
A few of being a chemical abuser of the biggest risk arises from the societal factors you were subjected to. As this patterns her or his sights on living societal aspects come from the environment the individual lives in. Importance Social components can greatly add for drug abuse to an individual’s potential. The more of […]
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 5 viikkoa sitten
typerät pilvet aurinko porannut ainutta reikää
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 5 viikkoa sitten
pilvinen taivas suojelee aurinkoa häikäistymästä versio: pilvet suojelevat aurinkoa näkemästä lunta
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 5 viikkoa sitten
vastajäätyneet joen vedet kahlittuna - kalasoppa ui Copyright Tikkis, suom. j.t. *Newborn ice covered the river -missing fish soap*
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 5 viikkoa sitten
Sulavat lumet -- jään alla joki virtaa välittämättä Copyright Tikkis, suom. j.t. *Melting snow, ice covered river doesn't know it, yet.*
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 5 viikkoa sitten
vieri vieressä korttelit, monta rakennusta on kaupunki Miksi vanhoja taloja halutaan purkaa kuin olisivat päreitä
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 5 viikkoa sitten
pihalle ryntää rakeita, lumiräntää -- ilmastokauhu!
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 5 viikkoa sitten
tummantäyteinen talvitaivas lähestyy nukkuvaa metsää
Snowy forests #5
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 5 viikkoa sitten
nälkäinen korppi löytää metsästä hiiren -- kuiva pakaste
Snowy forests #4
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 5 viikkoa sitten
metsästä kaikuu variksen heikko ääni - laho pesäpuu
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 5 viikkoa sitten
jos lumisade olisi märkää ääntä ... muuta kuulisi
Snowy forests #3
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 5 viikkoa sitten
männyn oksilta tippuu lunta polulle -- umpihamki
Snowy forest # 2
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 5 viikkoa sitten
Luminen metsä -- yksin lentävä korppi kurvaa takaisin Tämä ja edellinen ovat vanhasta luonnosvihosta pelastettuja
Snowy forests
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 5 viikkoa sitten
Lumimyräkkä -- metsään lentävä korppi katoaa pyryyn
Meshes of the Afternoon (1943)
Hannu Salmi blogissa Hannu Salmi: blogi - 5 viikkoa sitten

Maya Derenin ja Alexander Hammidin *Meshes of the Afternoon* (1943) on kokeellisen elokuvan klassikko, 14-minuuttinen tutkimusmatka kerronnan keinoihin. Näennäisesti elokuva sisältää tarinan: nainen (Maya Deren) poimii kadulta kukan, saapuu kotiin, tekee sarjan irrallisen tuntuisia havaintoja ja vaipuu uneen. Elokuva noudattaa unen logiikkaa – tai ainakin sitä, mitä on totuttu pitämään unen logiikkana: ajan ja paikan kytkennät murtuvat, ja kertautuvat motiivit saavat symbolista merkitystä. *Meshes of the Afternoon *tuo surrealismissaan mieleen Luis Buñuelin ja Salvadori Dalin *Anda... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 5 viikkoa sitten
Erinomaista keskustelua, erinomaista.
Kun valhe otti totuuden viitan ja lähti kiertämään maailmaa
quijote blogissa Mataleena - 5 viikkoa sitten
*Rahanpesijät ja valehtelijat palkitaan! Maru luki kirkollisia ilmoituksia. Tämä on jo liikaa ja lisää lienee luvassa.Maahanmuuttajan pitseria yritetään toistuvasti häätää pois nahkapäiden toimesta. Iso ikkuna rikottiin toistuvasti sopivan ajan välein. Jotenkin on totuus, hyvyys ja kauneus kadonnut maailmastamme. * Tuli mieleen Vysotskinin laulu valheesta, joka varasti totuuden viitan ja kiersi maailmaa. Kirkkokuntamme on astunut muutaman askeleen taakse taantumuksen tiellä. Minä haluan tietää mihin joutuivat seurakuunnan matkapapille tarkoitetut palkkarahat? Tai suuri oas nii... lisää »
Mietiskelyä
Vesa Haapala blogissa Versoja - 5 viikkoa sitten
Makaan sängyssä, vedän kipulääkettä ja sinkkiasetaattia. Eilen illalla alkoi kuume, kurkku kipeytyi ja koko ruumis on juuri sellainen kuin se sairastaessa on, kihelmöivä ja tulessa. Yöllä iski lihaskramppi, ja jalka on vieläkin hellä. Välillä on hyvä sairastaa, katkeaa ylimääräinen touhu. Otan esiin romaanin ja lueskelen. Pistän silmät kiinni, kun en jaksa. Eilen kaveri kertoi alkaneensa joogata. Oli päässyt sisään nopeasti. Hyvä olo ja keskittyminen olivat kasvaneet. Mietin, mitä se minun joogani tai rauhoittumiseni tai meditaationi olisi. Ei sellaista hirveästi ole, ajattelen ... lisää »
Jenny – pariisilaisnainen (Jenny, 1936)
Hannu Salmi blogissa Hannu Salmi: blogi - 5 viikkoa sitten

Marcel Carnén ensimmäinen pitkä elokuva *Jenny – pariisilaisnainen* (Jenny, 1936) tuo mieleen Jacques Feyderin elokuvan *Pelihimon pauloissa *(Pension Mimosas, 1935), joka oli valmistunut edellisenä vuonna ja jossa Carné oli apulaisohjaajana. Feyderin puoliso Françoise Rosay esitti äitiä, joka heittäytyi uhkapeliin auttaakseen poikaansa, mutta omistushaluisen äidin pyrkimykset haihtuivat ilmaan. Myös Carnén esikoisessa Rosay on äiti, joka yrittää pitää kiinni lapsestaan, mutta tragedia toistuu jälleen. *Jenny – pariisilaisnainen* alkaa Lontoossa: katsoja tutustuu nuoreen Danielle B... lisää »
Elämäntupa ja neidit Räihä
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 5 viikkoa sitten
Olen asunut melkein kolme vuotta Hesperiankadulla, mutta Hesperianpuiston historiaan tutustuminen on vielä alkutekijöissään. Mieleen tulee ravintola ja varhaiset venetsialaiset. Joitakin vuosia venetsialaisten jälkeen ravintolan palvelusväen asuntolana toiminut rakennus luovutettiin kaupungin rahatoimikamarin toimesta ilmaiseksi raittiusyhdistys Rauhan käyttöön, kun seuran puheenjohtaja tohtorinrouva E. Nordqvist oli tätä pyytänyt. Rauhan toiminta ei ollut kovin aktiivista, joten muutaman vuoden kuluttua samaa mökkiä alkoi käyttää myös raittiusseura Kilpi. Sitten oli "iltamia joka s... lisää »
Women Asemic Writers: Spring 2018 Exhibit
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 5 viikkoa sitten

Click here to view the exhibit: http://womenasemicwriters.intuitiveartists.com/ Ire Rising by Anneke Baeten
Oikea vastaus on: Kanada
Vesa Haapala blogissa Versoja - 5 viikkoa sitten
Tuli mieleen tämä vanha Kummelin musavisa-sketsi, kun mietin meidän ihmisten kykyä löytää selityksiä erilaisiin ongelmiin. Yleensä ne samat selitykset ja vastaukset haetaan ilmiön kuin ilmiön takaa. No, onneksi on monia joukkueita ja monia vastaajia. Joskus voi kyllä miettiä, mitä järkeä kaikessa on. Kas, tässä, oikea vastaus on jälleen kerran - Kanada. No, mutta onhan siellä myös Venäjä ja Saksa eiku... Keskustelu jatkuu, asiat korjaantuvat pikku hiljaa. Vastaustenko ja syiden löytämisen vuoksi vai mistä syystä, Herra yksin tietää...
Pellen muotokuva
susupetal blogissa SusuPetal - 5 viikkoa sitten
Vuorossa neljäs ilmaisluettavaissuujulkaisu eli lyhytproosakokoelma Pellen muotokuva, julkaistu alun perin 2012 (BoD). Teosta voi kutsua myös novellikokoelmaksi. Jonkun mielestä se voi sisältää proosan lisäksi myös proosarunoja. Ovat mitä ovat, pääasia, että tavoittavat lukijan. Riitan luotsaamaa #runosunnuntai-haastetta varten nostan tuosta kokoelmasta tekstin, jonka itse miellän runoksi. Neljänkymmenenseitsemän vuoden iässä nainen tajusi, että jos auto ajaisi […]
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 5 viikkoa sitten
valkoinen lumi peittelee talven lumet valkeudella Tätä edelsi työversiona hiukan erilainen luonnos: lumikaan pysy kuten kuolleet lehdetkään -- katoava talvi Vuodelta 2008 ylijäänyt luonnos: twilight every morning earlier -- shorties my nights
Pääsiäisen harsoileva aamu
quijote blogissa Mataleena - 5 viikkoa sitten

Pavel Verikov on jäänyt eläkkeelle Turun ortodoksisesta seurakunnasta. Ihmettelin mielessäni että jotakin puuttuu kirkonmenoista. Pavel oli auktoriteetti ja ehdoton järjestyksenpitäjä. Olin pääsiäisyön palveluksessa pari tuntia. Toivoin mielessäni että tämä ei ollut viimeinen kerta tässä kirkossa ja että kirkkorakennus säilyisi järjettömän ja turhan toriparkki koohotuksen kynsissä. Pappispulan vuoksi kirkkoherra toimitti yksin ja toivottavasti jaksoi jakaa yksin ehtoollisen kohtalaisen monelle. Ehkä hän ei halua muita pappeja kuin isä Mikon kaverikseen, joka kipuili kuulemma flunss... lisää »
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 5 viikkoa sitten
naimaton nainen ja silti mahansa kuin tuore kurpitsa!
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 5 viikkoa sitten
valoisat varjot ... keskiyön katuvalot vain valjuilevat
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 5 viikkoa sitten
tästä tie kulkee ilman katuvaloja kotiportille
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 5 viikkoa sitten
kaksi talvista versiota: 1. pyörätiellä renkaissa rapisee kuiva hiekka 2. auraamaton tie -- kevyt lumi pöllyää, matka ei taitu
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 5 viikkoa sitten
joki jäätyy nyt ja valkean jään alla liikkuu mustana
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 5 viikkoa sitten
Tuo edellinen oli luonnosvihossa tämän tuloksena: Thin clouds blocking the sun shining -- the crow today one branch lower Tästä on minulla(kin) muutama variaatio, entäs seuraavasta: Throught a leafless tree the sun rays reading a leafless book Kirjaus 13.10.2007: *Ensi kertaa kesän jälkeen auringon säteet pääsivät maahan asti lehdettömien okien läpi*
Katsaus sodan muistamiseen
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 5 viikkoa sitten
Välillä tämä sotien kierrätys historiakulttuurissa alkaa väsyttää. Mutta suuri Pohjan sota on omassa sukuhistoriassani - ja varmaan useimpien muidenkin suomalaisten - niin merkityksellinen että kyllähän tähän 300-vuotismuisteluun on kannattanut satsata. Kaikkihan alkoi Riiasta ja yksi hienoimpia elävöitystapahtumia näinä vuosina on mielestäni ollut helmikuussa 2000 sen yhden miehen (jonka nimen olen häpeäkseni unohtanut) matka Pohjanlahden ympäri. Intensiivisesti seurattiin etenemistään ja näin konkretisoitui 1700-luvun alun tiedonkulun hitaus ja riippuvuus sääolosuhteista. Maalaus... lisää »
Asemic Writing by Helene Baradat
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 5 viikkoa sitten

Natural pigments, goat's milk, acrylic paint, gesso, ink on Canvas. 100cmx50cm.
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 5 viikkoa sitten
pääsiäisnoidan muovinen pihaluuta seilaa merelle
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 5 viikkoa sitten
pitkäperjantai -- valo on pitkittynyt puoli tuntia! pitää kiirettä ennen pimeän tuloa valaistuminen!
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 5 viikkoa sitten
öiset pakkaset -- pihan lätäkkö sulaa iltapäivisin
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 5 viikkoa sitten
kesä lähestyy -- yöpakkaset vallanneet jokaisen yömme
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 5 viikkoa sitten
järjestösota - kuten Higgsin hiukkaset pienet ohitetaan
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 5 viikkoa sitten
Ei hänkään halua lakaista lunta -- linunpelätti Copyright Issa 1827. Olen tämän joskus julkaissut mm. HTM-sivuilla ja talvilisä-julkaisussa.
Missä merkityksessä tahdon olla myrkyllinen?
Vesa Haapala blogissa Versoja - 5 viikkoa sitten
Missä merkityksessä tahdon olla myrkyllinen? Tahdon olla myrkyllinen vastamyrkyn merkityksessä. Tahdon antaa hyvää tarkoittaville mutta ideologioittensa sokaisemille ihmisille tietoisuuden rokotteen ja sanoa, että tekemisenne kyllä huomataan, korjatkaa itsenne, rokottakaa itsenne, katsokaa vähän tarkemmin ja rehellisemmin, jotta olisitte tehtäviksenne ottamienne asioiden tasalla. Rakkaat feministit, rakkaat vihreät, rakkaat vasemmistolaiset, rakkaat isänmaanystävät! Herätkää, jotta järki teitä valaisisi.
Eroon ikävistä ihmisoikeuskysymyksistä...
Vesa Haapala blogissa Versoja - 5 viikkoa sitten
Kuinka länsifeministi pääsee eroon jopa oman maansa ikävistä naisia ja lapsia koskevista ihmisoikeuskysymyksistä ja voi jatkaa kaikessa rauhassa metoo-kampanjaansa ja valtarakenteiden purkamista? Sanomalla, että uskonto on itse valittu ominaisuus ja ettei sen sisälle siksi voida katsoa. Jos joku valitsee alisteisen aseman ja alamaisuuden patriarkaatille, alistaa itsensä ja lapsensa häpeällisille asioille, on se hänen oma valintansa, jota täytyy kunnioittaa... Siksi myös uskonto jää helposti pois intersektionaalisesta analyysista, ainakin kun se ei koske valkoista miestä ja kristin... lisää »
Mitä asiaa Schönbergin taloon?
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 5 viikkoa sitten
Sund-tutkimuksen (tarpeettomassa) hienosäädössä aloin etsimään osoitetta Schönbergien talolle Hämeenkadulla Helsingissä. Kaupunginarkiston kortistot eivät auttaneet ja henkikirjaa vuodelta 1835 en sentään lähtenyt käymään läpi. Mutta kertasin sanomalehti-ilmoitukset ja sain näin kuvan asioista, joita kellosepän ja myöhemmin leskensä tontille tultiin hoitamaan, jokapäiväisemmän ohella. - Ostamaan uutta ja hyvää 5 ja puolen oktaavin forte-pianoa (FAT 27.8.1822) - Vuokraamaan yläkerran huonetta (FAT 23.9.1824) - Ostamaan lippuja historiallisen näytelmän Siri Brahe esitykseen... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 5 viikkoa sitten
Tässä hieno Tristan Murailin spektraalisävellys vuodelta 1982. Suuri osa uudempaa tuotantoa ei pääse tälle tasolle.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 5 viikkoa sitten
Säädin tässä vanhassa telakalla olevassa biisissä pianoa vähän paremmin ehkä kohdalleen. Sello on vielä auki. Ehkä ostan Embertonen Leonid-bassin, jolla teen sen uudelleen. Embertonen ulottuvuutta voi kuunnella tästä Joppen uudesta kappaleesta.
Hieman lämmintä ja kirkasta
quijote blogissa Mataleena - 5 viikkoa sitten

Kuvan kukkalaite on rehevä. Maija on aikaisemmin tehnyt taiteellisen kauniita seppeleitä. Tämä on minulle tuntemattoman henkilön tekemä. Jeesuksen hautapalvelus Turussa. Ihmiset ovat vanhentuneet selvästi. En ole itsekään nuortunut. Olin polvillani riittävän määrän. Ja minun täytyy sanoa että isä Petrin ( Ratilaisen) aikaan palvelukset olivat kauniinpia ja syvällisenpiä. Hän osasi liikkua kauniisti kirkossa. On ollut suorastaan hutiloivaa seremoniaa tarpeeksi kuulemma kirkossamme viimeisenä kymmenenä vuotena.. Onneksi meillä on viisaita kirkkomummoja jotka huomaavat töppäilyyn vii... lisää »
New Step by Step Roadmap for Essay Writer
Kristian Blomberg blogissa Luutii - 5 viikkoa sitten
New Step by Step Roadmap for Essay Writer Whenever you’re assigned to compose an article, it is possible to fear it will not go well. You have to figure out what you need to compose on your article. When working with an essay writing service, give all the particulars of everything exactly the essay is […]
Fraud, Deceptions, and Downright Lies About Do Essay for Me Exposed
Kristian Blomberg blogissa Luutii - 5 viikkoa sitten
Fraud, Deceptions, and Downright Lies About Do Essay for Me Exposed You may additionally wish to learn the article aloud to someone to find out the things they presume about. Make sure you understand where you are going with the article just before you begin composing it whatever you do. Translate any phrases that you […]
A Review Of the Situational Leadership Type
Kristian Blomberg blogissa Luutii - 5 viikkoa sitten
Today it is quite simple to uncover original composition writer assistance. This really is the approach an professional essay creating service does it. For instance we’ve developed an extremely helpful service essay writing information for pupils who must focus on their very own essays. Your essays when working with our essay support on line is […]
Pelham 1-2-3 kaapattu (The Taking of Pelham One Two Three, 1974)
Hannu Salmi blogissa Hannu Salmi: blogi - 5 viikkoa sitten

Joseph Sargentin elokuvista olen tainnut viimeksi nähdä tv-tuotannon *Yö jolloin Amerikka kauhistui* (The Night That Panicked America, 1975), joka kertoo Orson Wellesin legendaarisen kuunnelman aiheuttamasta paniikista. Sargeant, oikealta nimeltään Giuseppe Sorgente (1925–2014), ohjasi pääasiassa televisiolle mutta teki myös muutaman elokuvan valkokankaalle. Näistä tunnetuimpia on John Godeyn, eli Morton Freedgoodin, jännitysromaaniin perustuva *Pelham 1-2-3 kaapattu* (The Taking of Pelham One Two Three, 1974), jonka YLE Teema esitti eilen illalla. Sargentin elokuvaa on helppo kats... lisää »
Toksiset patriarkaalisuudet
Vesa Haapala blogissa Versoja - 5 viikkoa sitten
Arvoisa yleisö. Patriarkaatti ei ole yksi ja sama. Patriarkaalisuus kytkeytyy lukemattomiin yhteiskunnallisiin, uskonnollisiin ja kulttuurisiin käytäntöihin. Kaikki patriarkaatit eivät edes kykene keskustelemaan keskenään muutoin kuin asein, ja siitä seuraa sotia. Pyydänkin, että kun mietitte seuraavan kerran esimerkiksi patriarkaatin tai myrkyllisen miehisyyden käsitteitä, teette tutkimusretken eri puolille planeettaamme. En ala tässä sen syvällisemmin saarnata, mitä tarkoitan, koska asioita on hyvä oivaltaa itse. Mutta ottakaa esimerkiksi seuraavien maantieteellisten alueiden y... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 5 viikkoa sitten

Elämäni ei ole aiemmin ollut niin urheilullista kuin tätä nykyä. Joka päivä tulee tehtyä kunnolla jotain liikuntaa. Eilen tein pidemmän hiihtoretken tutuissa hämäläisissä maisemissa. Yllä oleva kuva on otettu puolipallon muotoiselta 20 metriä pellon pinnasta nousevalta kiveltä. Allaolevissa kuvissa on isoisäni syntymäkoti (valkoinen päärakennus) ja hänen isänsä veljen talo (keltainen päärakennus). Järvisen puusuksilla ylitin hämäläisellä mittapuulla lähes rannatonta peltoaukeaa kun peura loikkasi linjaojasta ja katsoi minun vaarantavan olemassaolonsa. Näyttävin pitkin loikk... lisää »
Kulje tietäni (Going My Way, 1944)
Hannu Salmi blogissa Hannu Salmi: blogi - 5 viikkoa sitten

Leo McCarey (1898–1969) oli kolminkertainen Oscar-voittaja ja arvostettu tekijä Hollywoodissa. Hän aloitti uransa Tod Browningin apulaisohjaajana vuonna 1919 ja toimi pian Our Gang -sarjan gagien kirjoittajana ja siten amerikkalaisen mykkäkomedian luojana. McCarey ohjasi sittemmin Harold Lloydia, Marx-veljeksiä, W. C. Fieldsiä ja Mae Westiä ja jätti 1930-luvulla kädenjälkensä myös screwball-komedian historiaan elokuvalla *Rouvani sulhanen* (The Awful Truth, 1937). Juuri tämä komedia toi McCareylle Oscarin parhaasta ohjauksesta. Seuraavat kaksi Oscariaan hän sai musiikkipitoisesta k... lisää »
Idealistinen puheenvuoro
Vesa Haapala blogissa Versoja - 5 viikkoa sitten
Olen naureskellut muutamissa kohdin tiettyjen suomalaisten puolueiden idealismille ja sinisilmäisyydelle. Paljastan nyt vuorostani oman idealismini, joka nousee taustastani ja elämänkokemuksestani. Pyydän, ettette tyrmää idealismiani suoralta kädeltä vaan mietitte mitä sanon. Metoo-kampanja on ilmeisesti parasta, mitä tämä aika saa itsestään irti. Tämä voidaan todeta ilman ironiaa, sillä kampanjan avulla on päästy keskustelemaan sukupuolten välisistä jännitteistä, vallasta ja väärinkäytöksistä, liittyivätpä kielteiset ilmiöt sitten seksuaaliseen ahdisteluun, huonoon käytökseen, va... lisää »
Ajatuksia Tekniikan museosta
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 5 viikkoa sitten
Viikko sitten kävin tuttavan vertaistuella tutustumassa (muistaakseni) viime syksynä uudistuneeseen Tekniikan museon perusnäyttelyyn. Vanhan perusnäyttelyn kiersin puolessa tunnissa vuonna 2011 ja uuden ekaan puolikkaaseen tutustuin varsin intensiivisesti vuosi sitten. Näiden pohjalta odotukset eivät olleet korkealla ja ne läsähtivät vielä matalammalle kun lippuja ostaessamme kuulimme, ettei näyttelyssä ollut kiertosuuntaa. Kävijä sai siis seilata saarekkeelta toiselle ilman mitään logiikkaa, narratiivia tai prosessikaaviota. Epämääräisessä järjestyksessä nähtiin tekniikan ammattil... lisää »
Learners like Abby got an enormous amount of reality in the form of a program named Real-Money Real-World.
Kristian Blomberg blogissa Luutii - 5 viikkoa sitten
This enlightening post gives the answers to diverse questions about composition writing and custom writing indicates significant strategies for students. Here are a couple of tips that will aid write an outstanding composition. If you prefer to deepen in the composition topic, you are able to pick numerous additional resources with in-depth info on your […]
Suurena torstaina
quijote blogissa Mataleena - 1 kuukausi sitten
Piispa Eino Sormusella oli tapana kutsua hiippakuntasisarta hiippakuntaneitsyeeksi. Hänestä siinä ei ollut mitään sopimatonta. Ulkomaan matkoiltaan hän toi aina tuliaisia hiippakunta neitsyeelle. Kerran hän kujeili ja toi tuliaisen naapurikaupasta ja odotti milloin neitsyt hoksaisi että se ei ollut Jerusalamia nähnytkään. Hän harrasti kepposia muutenkin. Nykyään kukaan piispa ei uskaltaisi keppostella tai lystiä pitää tällä tavalla. Arkkipiispa Johannes (Wilho Rinne) oli viimeinen kirkkoruhtinas ortodoksisessa kirkossamme. Hänessä oli tunnistettavissa kätkettyä naisvihaa. Kerran tu... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 kuukausi sitten
Mainio albumi. Mal Waldronin minimalistiset pianosoolot on todella cool.
Web-Entwicklung, um Websites mit Standards zu konstruieren
Kristian Blomberg blogissa Luutii - 1 kuukausi sitten
Sofern Sie fuer einer großen Position in den Hauptsuchmaschinen interessiert sind oder das Einzigartiges ausstellen, das Die Seite bemerkt, sollten Jene darüber geistiges eintauchen, ein maßgeschneidertes Webdesign zu bekommen. Falls Sie selbige Option wählen, können Ebendiese die Internetseite zu Ihrer Zufriedenheit ferner zur Zufriedenheit der Suchmaschinen erstellen. Das ist geraume große Urteil, da dieses wichtig […]
Aikamme historialliset tapahtumat
Vesa Haapala blogissa Versoja - 1 kuukausi sitten
Kun joskus tulevaisuudessa kirjoitetaan historiaa, epäilen, että kaikessa kuuluu katkera ironia. Vuosilta 2017 ja 2018 esitetään ensin tilastot maailman räjähdysmäisenä jatkuvasta väestönkasvusta, terrorismista ja muusta väkivallasta sekä radikaalisti muuttuneista luonnonolosuhteista, kuten metsähakkuista, lajikadoista, liikakalastuksesta, pilaantuneista vesistä ja ilmakehän hiilidioksidimäärien noususta. Sitten tulevat kuvaan ihmiskunnan aikaansaannokset. Lista on huomattavasti lyhyempi, mutta yhteiskuntien kehitystä käsittelevästä jaksosta löytyy yksi merkittävä maininta: "Pol... lisää »
Wikipedia ja merkittävyys
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 kuukausi sitten
Toukokuun alussa pidetään Tiedekulmassa #WikiGap-taphtuma, jonka tavoitteena on "parantaa naisten edustusta netissä lisäämällä heitä käsittelevien artikkeleiden määrää Wikipediassa." Järjestäjänä on Wikimedia Suomi, mutta silti ilmoituksesta syntyi oitis visio, jossa Wikipedistit ovat verkon toisella puolella valmiusasemissa poistamaan uudet artikkelit merkityksettöminä. Eikä syyttä, sillä miehisesti kunnostautunutkaan ei näköjään aina ole kaikkien silmissä merkittävä. Parhaillaan keskustellaan keissistä, jossa veljekset ensimmäisenä Wikipedia-tekonaan loivat artikkelin isästään Eri... lisää »
KÖLNIN KOULU JA NAGUAALIN KUISKINTA
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 kuukausi sitten
Mesias Maiguashca -niminen ecuadorilainen elektroakustinen spektraalisäveltäjä onkin jos säveltänyt Castaneda-aiheisia teoksia. Mesias Maiguashca on stockhausenlainen säveltäjä Kölnin koulusta, eli tuttua ja kotoista kitinää on luvassa. Rupert Sheldrake oli aikanaan lähellä Kölnin koulua, koska hänen vaimonsa kuului siihen. Kuuntelen parhaillaan Naguaalin kuiskintaa.
Virta venhettä vie
Vesa Haapala blogissa Versoja - 1 kuukausi sitten
Tässä Leinon hieno runo Veskun tulkitsemana, sopii ehkä pääsiäiseen laskeutumiseen ja muuhun sellaiseen, "Virta venhettä vie". Onhan tämän kuunteleminen jotenkin ristiriitaista ja nostaa monenlaisia tunteita ja ajatuksia, mutta toisaalta runon sanoma on ajankohtaisempi kuin kenties koskaan aiemmin. Leino kirjoitti runonsa vuonna 1901 kokoelmaansa Pyhä kevät. Elettiin Suomen suuriruhtinaskunnassa ensimmäisen sortokauden aikoja.
Viitasaaren Mozart ja isänsä
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 kuukausi sitten
Oulussa 5.10.1878 painetusta Kaiusta voitiin lukea seuraavaa. Omassa maassamme löytyy ehkä toinen Mozart'in alku. Se on kolmevuotias poika, nimeltä Hanell Viitasaaren pitäjäässä. Hänestä olemme kuulleet kummia. Vanhemmilla on urkuharmonio. Sillä soittaa lapsi taitavasti vaikka on niin pieni, että ainoastaan varpailla ulottuu, tuolissa istuessaan, soittokalun polkimia liikuttamaan ylös alas. Hän ei urkuihin saa täyttä ääntä, kuin ei koko jalallaan pääse polkemaan, mutta kuitenkin sen verran että soittoa syntyy. Ja tämä ei ole suinkaan epäsäännöllinen rämpytys vaan päinvastoin oikea... lisää »
Ihmiskunnan kaksi tärkeintä haastetta
Vesa Haapala blogissa Versoja - 1 kuukausi sitten
Alla vaatimaton mielipiteeni maailman tilasta ja sen korjaamisesta. Maailmassa on tasan kaksi asiaa, joihin kaikki poliittinen ponnistelu normaalin käynnissä olevan asioidenhoidon takana ja jopa niiden kustannuksella tulisi keskittää: 1. Maailman tuhoamisen ja saastuttamisen lopettaminen, johon kuuluu ilmastonmuutoksen vastainen kamppailu. Emme voi vaikuttaa kaikkeen luonnossa tapahtuvaan muutokseen, mutta voimme vaikuttaa siihen osaan, jossa ihmisellä on keskeinen rooli. Tästä olemme puhuneet ja kuulleet paljon. 2. Väestöräjähdys, johon liittyy etenkin kysymys Afrikasta ja Intias... lisää »
Keskiviikko 28. maaliskuuta
quijote blogissa Mataleena - 1 kuukausi sitten

Ludmila Ulitskaja ei petä lukijaansa. Meidän tsaarimme väkeä on huikea teos. Pääsiäisen aikaan on ilo lukea kaikessa rauhassa tätä. Hänen teoksensa Vihreän teltan alla on vangitseva kirja. Sen alussa on kuvaus Stalinin kuolemasta ja hautajaisista. Hurja ja pelottavakin kuva henkilöpalvonnasta ja hysteriasta. Suomalaisen maaseudun kuvaajille olisi tilaisuus tallentaa sanoin ja kuvin autioitumisen tarinat. Syrjäseutujen elämä alkaa muistuttaa uhkaavasti kapitalismin voiton maksimoinnin irvikuvaa. Ensin vietiin koulut, kyläkaupat, pankit ja pappilat. Kaikki keskitetään taajamiin ja ... lisää »
PELKURIKYSYMYS
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 kuukausi sitten
Puolen valitseminen maailmanhistoriallisissa tapahtumissa ylittää yksilön itsekkäät pyrkimykset. Kaikki moraali palautuu pelkäämiseen. Se joka ei pelkää turhia muttei ole myöskään hullu on moraalin ainoa mittapuu. Pelkuruuden välttäminen edellyttää kahta asiaa. Täydellistä sitoutumista asiaan jonka puolesta taistelee. Ja täydellistä varmuutta kuolemanjälkeisistä tapahtumista. Pelkurit lyödään aina riippumatta aseistuksesta tai joukkojen koosta.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 kuukausi sitten
Kunnioita itseäsi olemalla hiljaa.” Mehiläisen lääkäri Samurain fyysisessä kunnossa on helpompi vastaanottoa kuolema. Se on silloin selkeämpi vääryys elämän voimia kohtaan, eikä sitä tarvitse enää ääneen valitella.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 kuukausi sitten
Kun on aikansa tehnyt tulosta tulee aika joloin tulos ei enää ratkaise. Luokkarajalta toisin kuin rodulliselta rajalta valo kääntyy takaisin. Luokkanahan läpi ei flirttailla. Luokkaa aletaan kaipaamaan suojaksi saavutettujen etujen suojeluun jatkuvalta kilpailutilanteelta. Luokka on kilpailusuoja. Luokkayhteiskunnassa tulokset eivät enää ratkaise. Mediakallo näkyy kauas. Horisontissa ihmisestä erottuu profiili.
MEDIAKALLO
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 kuukausi sitten
Ylen saamenuutisissa ei enää saa näyttää muita kuin suurisilmäistä protoruotsalaista tarkasti mitattua edustuskalloa. Kohta arkeologisista löydöksistä paljastuu että saamelaiset ovat alkujaan ruotsalaisia. Suomen intiaanit ovatkin ruotsalaisia ja suomalaiset venäläisiä. Se vie meidät kauaksi Hollywoodista joka suoraan on CIA:n alajärjestö. CIA on Ruotsin kuninkaan työkalu, kuten tapaus Assange todistaa. Se, mikä on näkyville piilotettu on kansalta ikuisesti piilossa, tiesivät jo patsasfriikit fenmomaanit.
Varissuon rukousaamiaiset
Vesa Haapala blogissa Versoja - 1 kuukausi sitten
Aamulla mieleeni juolahti, että jossakin vaiheessa voisin kirjoittaa fanifiktiopohjaisen novellikokoelman nimeltä Varissuon rukousaamiaiset. Se olisi vihreiden entisen puheenjohtajan Ville Niinistön tarina - Villehän seikkailee Jaakko Yli-Juonikkaan Jatkosota-extrassa, joka oli viime vuoden hienoimpia teoksia ja minun suosikkini. Novellikokoelmassa esiintyisi päähenkilö Villen lisäksi luonnollisesti myös muita vihreitä, kuten Touko Aalto, ja toki myös muiden puolueiden edustajia ja median parhaita voimia. Seuraisin Jaakon fanina postmodernistisen fiktion perinteitä. Tekisin katsau... lisää »
101 sarjakuvaa Suomesta
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 kuukausi sitten
Tämän vuoden alussa on ehtinyt painokoneeseen *101 sarjakuvaa Suomesta*, johon on tallennettu vuodenvaihteessa Oulun taidemuseossa esillä olleet teokset. Sarjakuva kullekin itsenäisyyden vuodelle ei ole freesein mahdollinen idea enkä tarttunut kirjaan suurella innolla. Mutta luin sen kerralla ja mielenkiinnolla. Joka sivulla oli eri vuoden lisäksi eri taiteilija, joiden lähestymiskulmat vuoteensa vaihtelivat mukavasti. Samoin kuin tietenkin piirros- ja esitystyyli. Osa teki melko perinteisiä vuosikatsauksia. Osa keskittyi yhteen vuoden tapahtumaan. Jotkut käsittelivät henkilökohta... lisää »
HINTTIMÄISYYDEN HUIPPU
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 kuukausi sitten
OUudessa venäjäskandaalissa on kysymys täysin moraalittoman osapuolen harjoittamasta moralismista. Länsimaiden hinttimäisyys on sukua ruotsin "sivistysprojektille" joka on silkkaa trollaamista ja ylimielistä voimankäyttöä. Jos todisteet venäjää vastaan voisivat olla pitäviä - siis jos myrkytyksen lavastus voitaisiin poissulkea- tilanne olisi hieman erilainen. Mutta oikeudenkäynti jossa syytettyä ei haluta edes kuulla ja äänessä on silkka moraalinen paatos ilman edes pyrkimistä perusteellisuuteen on näytösoikeudenkäynti. Länsimaat haluavat todenteolla katsoa Venäjän kortit tässä... lisää »
Tomohima
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 kuukausi sitten
Kävin eilen illalla Helsingissä Tomohiman haikutapahtumassa. Haikuja siis tehdään Suomessa, ainakin tuolla Helsingissä! Käsiteltiin mm. Bashoon ja Issan osuutta haikujen alkuaikoina, esille vilahti myös Kushiro Ezo, joka tosin lienee yhteisnimitys parisataa vuotta sitten pohjoisessa Japanissa vaikuttaneesta opiskelijaliikkeestä. (Ezo = nykyinen Hokkaido). Aikarajat paukkuivat ja piti tallustella lähes täysikuisessa pikkupakkasessa Kamppiin ja linja-autoon. Tomohiman omat haikut olivat rakentavia, herättäviä, hiljentymisen sijasta herättivät iloista keskustelua. Haikuhan on iloinen j... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 kuukausi sitten
Siltsu on taas kärähtänyt huumeista. Hän on jostain syystä suututtanut poliisin. Musiikkialalla kilpailu on sellaista (siis niin epätervettä) että huumeet kuuluvat huippujen elämään. Siltsu ei ole poikkeus. Tämä kuvaa rakennetta ei yksilöä. Olen itsekin tehnyt tämän havainnon. Suomijazzkin taitaa jo paikoin kulkea Parkerin askelmerkein. Siltä soolot ainakin kuulostavat toisinaan. Kenen hyvänsä naamatutun muusikon matkalaukku jos tarkistettaisiin tulos voisi olla sama kuin Siltsulla. Sellaista on kilpailu. Itse en syytä yksilöitä vaan rakennetta. Urheilussakaan ei pärjää jos käyttää ... lisää »
Tuliaislehdistä luettua (3/3)
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 kuukausi sitten
Vähiten minua kiinnostavaa luettavaa Tukholmasta ostamissani lehdissä oli Populär Historia 4/2018:ssa. Olin nähnyt aiemmin päivällä ilmeisesti edellisen numeron, jossa kannen perusteella oli iso artikkeli Ahvenanmaan kysymyksestä 1918, mutta ostopaikallani myytiin Kaarina Maununtyttären kuvalla koristettua numeroa. (Kyseisestä maalausta taustoineen esittelee tuore Ateneumin video Suomen taiteen tarina – Erik Johan Löfgren: Eerik XIV ja Kaarina Maununtytär, 1864) Suomen sisällissodasta oli kerrottu numerossa 1/2018 ja yksi lukija oli kiinnittänyt huomionsa kuvaan venäläisestä ratsuv... lisää »
Commentary by Howard Siskowitz
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 kuukausi sitten

2018, Ink on paper, 11" x 14"
Greetings World
Kristian Blomberg blogissa Luutii - 1 kuukausi sitten
This is my first blog about new things on bloggin on youtube
How-to Produce an Essay About the Atmosphere
Kristian Blomberg blogissa Luutii - 1 kuukausi sitten
A comparative composition is utilized to evaluate two thoughts or concepts. If you are going to follow the above told essay writing format, I’m confident you’ll be competent enough to impress your teacher. Not an opportunity for the majority of miscalculations to sneak in the essay! That is actually the primary debate which will be […]
Fundamental information on how exactly to compose an essay: the structure and plan associated with text
Kristian Blomberg blogissa Luutii - 1 kuukausi sitten
Fundamental information on how exactly to compose an essay: the structure and plan associated with text Any text, whether it’s a thesis, abstract, article, tale or article, need to have a structure that is clear. Perhaps https://eliteessaywriters.com/review/kibin-com the web log entry, the diary that is nuclear features its own framework. Exactly what can be said […]
Howto write an advocacy letter step guide -by- to your chosen official A
Kristian Blomberg blogissa Luutii - 1 kuukausi sitten
We have the ideal creating service on the internet to date. Customer service is actually friendly! A customer receives an https://rush-essays.com entirely free revision guarantee. New and returning customers are always able to save money when buying essays inside our site You might take a rest convinced that you’ll earn an effective obtain within our […]
Muovinen maailma
Vesa Haapala blogissa Versoja - 1 kuukausi sitten
Tarinaa kymmenestä pahamaineisesta joesta, jotka kuljettavat meriin 95 prosenttia kaikesta muovisaasteesta. Oliskohan asialle tehtävissä jotain esimerkiksi kansainvälisen painostuksen, valistuksen ja rahoituksen välinein? Aika monet asiat maailmassa ovat hyvin kompleksisia, mutta toisaalta monet massiivista tuhoa aiheuttavat asiat voidaan paikantaa helposti. Kun nykyisin tavalliset suomijuntitkin tietävät, millä alueilla saastuttaminen ja ylikansoitus ovat kuumimmillaan ja luovat globaaleja uhkia, niin eivätkö myös edistykselliset poliitikot, ministerit ja valtioiden päämiehet v... lisää »
Wonderful nails come at a cost Newyork fingernail salons scrutinized in op ed piece
Kristian Blomberg blogissa Luutii - 1 kuukausi sitten
Producing a research buying essay document looks very difficult the first time. With correct training and also the appropriate preparations, a good newcomer for this form of writing project will not be unable to achieve success. This informative article offers tips, ideas and tips on how to make and write the study document. The Basic […]
Tarinoita
susupetal blogissa SusuPetal - 1 kuukausi sitten
Aikanaan Hoitokoiran kävelyttäessä minua, huomasin, että koiran kanssa kulkeminen on sosiaalinen tapahtuma. Nyt, neljä vuotta myöhemmin, huomaan, että vointini on paljon parempi kuin silloin. Jaksan puhua ihmisten kanssa paremmin, ei ole tarvetta sukeltaa metsän suojaan mahdollisen puhekumppanin tullessa vastaan. Elämäntarinoita olen näiden kuukausien aikana kuullut monta. *** Useamman kerran viikossa Lainakoira ja minä tapaamme bussipysäkillä […]
Kirjoittajan menetelmä #lehmä ja #varkaus
Vesa Haapala blogissa Versoja - 1 kuukausi sitten
Syö oma oksennuksesi kerta toisensa perään. Jos ei oma maistu, varasta toisilta sekaan.
KEMEROVON PÖYTÄ
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 kuukausi sitten

Edeltävä viime torstai-perjantai yön välinen voimakas enneuni, jossa venäläinen vanhempi nainen juoksee pihallemme voimakkaan mustan savun takaa-ajamana ja huutaa "пожар ! пожар !". Nainen ja huuto on täsmälleen sama kuin Venäjän televisiokanavilla nyt pyörivässä videossa. Tarot-pöytä voi kertoa siitä, mitä venäläinen sosiaalinen media tulvehtii: raivoa piittaamattomuudesta rakennus- ja paloturvallisuusmääräyksistä ja lyhytnäköisestä voitontavoittelusta. Koko Venäjähän on täynnä samanlaisia potentiaalisia surmanloukkuja. Toisaalta pöytä voi kertoa myös siitä, että takana on ää... lisää »
Tuliaislehdistä luettua (2/3)
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 kuukausi sitten
Eilen esitellyn Släkthistorian lisäksi investoin naishistorialliseen lehteen Historikan 1/2018, vaikka lehden aiempaan numeroon petyinkin. Riskinotto kannatti. Alkupätkistä selvisi, että tekstiilitaiteilija Elisabeth Bucht, jonka Historika museetin leijonaa peittänyt teos tuli History unfolds -näyttelyssä tutuksi, on kommentoinut naisten näkymättömyyttä monumenteissa projektissa #replacingkings tekemällä pieniä naishahmoja, jotka hän valokuvaa niin, että miehet jalustalla peittyvät. (Naisten muistomerkkien vähyydestä Helsingissä kirjoitti viime viikolla ...) Lehden pääjuttuna oli ... lisää »
Ehdotus elokuva-alan pelastamiseksi
Vesa Haapala blogissa Versoja - 1 kuukausi sitten
Keskustelu- ja taistelutoverillamme Jari Rannalla on hieno idea ja niin hyvää huumoria, että otan hänen ehdotuksensa tähän omaksi jutukseen, olkaapa hyvät, arvon lukijat. Vihdoinkin saamme ratkaisun tulevaisuuden pulmiin elokuva-alalla: ”Ehdotan, että perustetaan Elävien Kuvien Tarkkailuvirasto. Se voisi olla tietysti myös valtion pääosiltaan omistama yhtiö FILMIRAATO OY. Tarkkailuviraston elokuvapaikkatarkastajilla olisi samankaltainen työasu kuin parkkipirkoilla. Elokuvapaikkatarkastajien valtuuksiin kuuluisi mahdollisuus poistaa sopimattomasti käyttäytyvät elokuvatyöntekijät ... lisää »
ZIIsUs KRAIsTUs
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 kuukausi sitten
En voinut olla vääntämättä heti Vocalysistä versiota, joka toimii polyfonisesti useammalla Max Runtime alustalla rinnakkain. Kaikkia soittimia ohjaa sama kontrollidata, joka kulkee OSC:nä. OSC toimii vakaasti. Taisin morkata Modalysiä hätäisesti. Ziisus Kraistus tätä soundia! On tämä kuitenkin aika kömpelöä, kun joutuu avaamaan monta Runtimea rinnakkain. Maxin Dac-objektin toiminta tökkii rinnakkaisessa syötössä Soundfloweriin. Kaikki käyttävät samaa Soundflowerväylää. Pitäisiköhän käyttää eri kanavia? Kaksi rinnakkaista Runtimea vielä menettelee, vaikka siinäkin on säätämistä.
About Asemic Writing by Francesco Aprile and Cristiano Caggiula [English translation by Valentina Rettaroli] @ SCRIPT.jr.nl
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 kuukausi sitten

Click here to read the article at SCRIPTjr.nl.
How to Research a Report
Kristian Blomberg blogissa Luutii - 1 kuukausi sitten
An article may have a few objectives, but the simple structure is identical whatever. In almost any function, your essay is going to have the really sam e standard format. If it is explaining a process, such as the best way to make an excellent chocolate dessert, make sure that your paragraphs fall in the […]
Kenellä on paras aatemaailma?
Vesa Haapala blogissa Versoja - 1 kuukausi sitten
Voitaisiinpa maailman ongelmat ratkaista sellaisella kilpailulla, jossa katsottaisiin kenellä on paras aatemaailma. Mutta hetkinen, tällainen kilpailuhan on käynnissä. Sitä kutsutaan politiikaksi, ja ratkaisua ei näy. Miksi ei? Koska ei ole tuomaria, ja koska on unohdettu, että politiikka voisi olla yhteisten asioiden hoitamista eikä omien aatteiden väkinäistä kauppaamista.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 kuukausi sitten
Alkuinnostus Modalysin kanssa on hieman hiipumaan päin, koska ohjelman rajoitteet ovat edelleen melkoiset. Vuonna 1996 ajattelin, että palataan 20 vuoden kuluttua asiaan. Nyt fiilikset ovat hieman samanlaiset. Fysikaalisten soitinmallien kehittäminen ottaa näköjään aikaa. "Modalys can multithread its instruments provided no cross-references are made. It means that a single model or parts of it cannot be multithreaded. However all keywords for controllers must have individual names as they exist in a global namespace. The same holds for MaxMSP where multithreading can be achieved fr... lisää »
Taiteenteon uudet oikeutukset ja kykymme dialogiin
Vesa Haapala blogissa Versoja - 1 kuukausi sitten
Minun on pakko keskustelukontekstin valaisemiseksi tuoda paremmin esiin tämä Marjatta Mentulan kommenttiosiossa esittämä asia. Marjatta kertoo, mitä tapahtui Helsingissä Amnestyn kevätseminaarissa viikonloppuna. Toki tämä on vain kurkistus tiettyyn ihmisoikeuskeskustelun skeneen, ja voidaan sanoa, että kyse on vain yksittäisten ihmisten mielipiteistä, mutta kertomus kuvastaa aika hyvin sitä, missä ajassamme mennään ja mihin pahimmillaan joudutaan, jos aletaan toteuttaa tiettyjä vaatimuksia. Näin siis Marjatta, joka oli Amnestyn kevätseminaarissa mukana: "Minusta koko syyttelykamp... lisää »
Tips about Just How To Remain Prepared at Work
Kristian Blomberg blogissa Luutii - 1 kuukausi sitten
The second method of evaluating both poems in your Comparative article is going to be a modest different. Relative essay composing is really popular with college students. It is usually regarded as one of the more widely employed educational appointment and the easiest to manage with. Evaluating two verses based on the initial strategy in […]
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 kuukausi sitten

Täytyy laittaa tämä lainaus Antti Tuurilta näkyviin, kun tuli tossa Ikitietä vähän rakennetusti kritisoitua.
Tuliaislehdistä luettua (1/3)
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 kuukausi sitten
Parin viikon takaisella Tukholman reissulla tuli törsättyä historialehtiin, jotka tällä kertaa olivat suhteellisen antoisia. Släkthistorian 3/2018 sisäkannessa oli ArkivDigitalin mainos armeijan ansiolistoista, mistä tuli mieleen, että niitä pitäisi Hohenthaleille hakea niin kauan kuin AD-tilaus on voimassa. Pikkupaloissa kerrottiin, että yksityishenkilö on Svenska porträttarkiv -sivustolle kerännyt puoli miljoonaa valokuvaa. Ripaus moista järjestelmällisyyttä sopisi Suomeenkin. Kuva kertoo -aukeamalla oli sama kuva kuin kirjoituksessani Automaattiravintoloista täydennystä. Lyhyt t... lisää »
Apashien kapina (Old Shatterhand, 1964)
Hannu Salmi blogissa Hannu Salmi: blogi - 1 kuukausi sitten

Harald Reinlin ohjaama *Hopeajärven aarre* (Der Schatz im Silbersee, 1962) toi valkokankaalle Karl Mayn lännenromaanien hahmot, Old Shatterhandin (Lex Barker) ja Winnetoun (Pierre Brice). Menestystarina jatkui Reinlin westernillä *Winnetou *(1963) ja argentiinalaissyntyisen ohjaajan Hugo Fregonesen ohjauksella *Apashien kapina *(Old Shatterhand, 1964). *Apashien kapina *valmistui itse asiassa samaan aikaan, kun Sergio Leone oli viimeistelemässä elokuvansa *Kourallinen dollareita *(Per un pugno di dollari, 1964), jota pidetään käännekohtana eurowesternin historiassa. Mutta huonosti ... lisää »
Takuu varma torivisio: kun pohjavesi laskee, lahoavat puupaalut ja rakennukset kallistuvat ja alkavat vajota
quijote blogissa Mataleena - 1 kuukausi sitten

On tämä nyt merkillistä. Toriparkkiherroilla ei ole vieläkään vastausta kuka rahoittaa rakentamisen. Miten on mahdollista että rakennuslautakunta on myöntänyt rakennusluvan, vaikka rahoitusta ei ollut. Pakostakin alkaa ajatella ulkomaisia yrityksiä jotka mahdollisesti pesevät rahaa tässäkin hankkeessa. Toivon että ortodoksinen seurakunta ei ole mennyt mukaan hämärähommiin. Hehän vetivät pois valituksensa Hallinto-oikeudesta. Olemme saaneet katsella kummallisia härpekkeitä torin pinnan visioiksi. Näissä visioissa on yksi outo piirre, niillä ei ole mitään tekemistä toriparkin kanssa... lisää »
Lost in Berlin, and in the Wordless Writing of Mirtha Dermisache by J. Mae Barizo over at Literary Hub
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 kuukausi sitten

Click here to read the article: https://lithub.com/lost-in-berlin-and-in-the-wordless-writing-of-mirtha-dermisache/
Juho Typpö ja Jussi-gaalan yhteishenki
Vesa Haapala blogissa Versoja - 1 kuukausi sitten
Tuo edellisessä postauksessa linkkaamani Ylen Jonni Aaromaan juttu oli vielä melko kevyttä kamaa verrattuna tähän eiliseen HS-analyysiin, jonka kirjoitti syksyllä Tuntemattoman sotilaan arvioinut Juho Typpö: "Jussi-gaalasta huokui harvinainen yhteishenki: Suomen elokuva-alalla halutaan nyt puhua ongelmista - ja jos Aku Louhimies haluaa muuttua, häntäkään ei jätetä yksin ". Minusta itse juttu on perussanomaltaan positiivinen, mutta se jättää myös ilmaan melko huolestuttavia kysymyksiä korostaessaan elokuvamaailman uutta yhtenäisyyttä ja valtarakenteiden murtamista. Lukekaa ja miet... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 kuukausi sitten
Koko musiikki viidessä minuutissa.
How exactly to Write a Bibliography for an Essay
Kristian Blomberg blogissa Luutii - 1 kuukausi sitten
The narrative essay format is quite obvious and incredibly readily apprehensible. When composing a personal article, it’s crucial to bear in mind the primary persona is you. Narrative essay assignments are extremely adaptable within the manner of authorship. You can apply story composition examples as a means to notice the a variety of platforms, which […]
AICTE Norms & Expectations For Personnel Routine, Pay out Scales & Service Conditions Of Anatomical Staff
Kristian Blomberg blogissa Luutii - 1 kuukausi sitten
You can’t afford to include writer’s block since you just own 25 a matter of minutes to write your SAT Essay. In the 1980s, she says, she infuriated some co-workers because she scrapped the traditional exploration paper – what she calling researchese,” writing not relevant outside academe – and had her students learn to write […]
Ennen Pääsiäistä IV
quijote blogissa Mataleena - 1 kuukausi sitten

*Munkit sanovat, että ei pidä katsoa, kuinka ihminen elää, vaan pitää katsoa miten hän kuolee, arkkipiispa Nikaner kirjoitti Dostojevskista: "Kaikki Dostojevskin kirjat, kaikki hänen henkilönsä selittävät meille kertomusta Tuhlaajapojasta." On totta, että kaikki Dostojevskin sankarit ovat lähteneet isän luota tai palanneet isän luokse. He lähtevät ja palaavat isän luokse. * Itä-Karjalaisia ikoneja. Kristuksen Tuonelaan meno.
Rusinat pullasta
susupetal blogissa SusuPetal - 1 kuukausi sitten
post-it note to myself aulis on nimensä veroinen puhuu lakkaamatta saarnaa sängyssä sartre ei vaikene koskaan vapaan rakkauden vaihtaa uuteen voithan sinäkin tehdä samoin rauha kutsuu maailmantuskaansa empatiaksi ja myötätunnoksi ahdistus lamaannuttaa liikkumattomaksi ei pysty vaihtamaan vauvan vaippoja korvissa vaikeroivat syyrian lapset kun minulla on niin paha olla minulla uljas vihaa vihaa auktoriteetteja instituutioiden […]
PILLITTÄJÄN PERIAATE
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 kuukausi sitten
Älä pillitä pillittämisen ilosta. Pillitä vain riistaa. Sääntö pätee kaikkeen freejazzsoittoon.
PROTESTIT
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 kuukausi sitten
Varovainen protestantti säästää negatiivisen kritiikkinsä Taivaan portinvartijan korvaan.
HEINOLAN HEILA
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 kuukausi sitten
Heinolan Heilan olutosastolta äkkiä laskettuna Suomessa toimii viitisenkymmentä pienpanimoalan yritystä. Joulukuisella Repoveden reissulla tuli maistettua ehkä pariakymmentä erilaista. Tulos oli se, että suomalaiset oluet ovat tällä hetkellä laadukkaampia ja myös hinnaltaan halvempia kuin tuontioluet. Mutta tämä ei juuri näy paikallismarkettien valikoimissa. Missä voi olla syy? Miksi parempi laatu edullisempaan hintaan ei kelpaa ihmisille tai kauppaketjujen sisäänostajille? Heinolan Heila on vähän kaikessa tällainen edelläkävijä. Siellä voi käydä maistelemassa sitä miltä tulevaisuus... lisää »
Sampo Terho ja fantasiamaailma
Vesa Haapala blogissa Versoja - 1 kuukausi sitten
Yle otsikoi jutun Sampo Terhosta: "Sampo Terho pakenee työtaakkaa fantasiamaailmaan: 'Siellä ongelmat ovat paljon selkeämpiä'". Eiköhän tuossa tullut kiteytettyä paitsi Sampon vitsipuolueen toiminta myös aikamme ilmapiiri ylipäätään, myös siellä politiikan työelämässä.
Muuttumisiin, muuttumisiin...
Vesa Haapala blogissa Versoja - 1 kuukausi sitten
Ylen kulttuuritoimittaja Jonni Aromaa kirjoittaa jutussaan ”Vuosisadan ahdistavin gaala” parin päivän takaisesta elokuvapalkintojuhlasta. Aromaa onnistuu vangitsemaan otsikkoonsa Jussi-gaalan tunnelman. Myös minusta gaala oli täynnä jännitteitä, tilaisuus oli erittäin pakonomainen ja siksi jopa irvokas. Joidenkin ihmisten ilo Louhimiehen paljastumisesta, joidenkin ristiriitaiset tunteet, ja toisaalta useimpien halu todistaa omaa hyvyyttään puskivat läpi kaikesta. Aromaa arvostaa Aku Louhimiehen rohkeutta tulla gaalaan, josta niin monet olisivat tahtoneet hänen jäävän pois. Lainaan... lisää »
Satunnainen sitaatti historiasta
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 kuukausi sitten
Nimettömänä lehdessä Nykyaika 13-15/1899 julkaistusta tekstistä "Kun historiaa tehdään". Mahdollisesti lehden päätoimittajan Kasimir Leinon kynästä. Katsellessamme taaksepäin näyttää historian juoksu meille useinkin hyvin kaitaiselta. Yksi taistelu, yksi luoti ratkaisee kokonaisten aikakausien kohtalot. Tulee myrsky, joka särkee jonkun laivaston, tulee tuisku, joka viivyttää jonkun sotajoukon osaston — ja seuraavana päivänä on historian muoto toinen. Kuinka usein ovatkaan romaanikirjailijat ja dramaturgit meille tuollaisia jännittäviä hetkiä kuvailleet. Ja me olemme seuranneet tuot... lisää »
Vielä Louhimies-casesta
Vesa Haapala blogissa Versoja - 1 kuukausi sitten
Prosessoin eteenpäin tätä Louhimies-casea, ja asenteeni muuttui hieman, kun mietin näyttelijöiden ulostuloa ja sen ajoitusta. Fakta on, että Louhimiehen metodiikka on ollut näyttelijöille tuttu vuosikaudet. Ohjaajan syntilista on hieman lyhennellen tämännäköinen. Napsin nopeasti uutisvirrasta: - Matleena Kuusniemi on sanonut esimerkiksi Levottomien (2000) seksikohtauksista, että kuvauksissa hänestä tehtiin pornonäyttelijä. - Pamela Tola on kertonut haukkumis- ja kiusaamisongelmista Paha maa -elokuvan (2005) teossa. Kuvauksissa ja muissa tilanteissa on ollut myös seksuaaliseen häiri... lisää »
MYÖTÄTUNNON TOTAALINEN PUUTTUMINEN
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 kuukausi sitten
Imperiumin ihmistä määrittää kaiken myötätunnon ehdoton puuttuminen muita eläviä olentoja paitsi keisaria kohtaan. Monimutkaiset palkitsemisjärjestelmät luodaan juuri tämän ominaisuuden viljelyyn.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 kuukausi sitten
Katselen tänävuonna maksettuja maataloustukia kunnittain, vielä kun ne julkisia ovat. Uusi julkisuuslakihan taitaa tuoda muutoksen tähänkin asiaan. Omassa kunnassani voin -- hyvin yllätyksettömästi -- bongata rapparit maksettujen tukien kärkipaikalta. Täysin keinotekoiset tukijärjestelmät kuten agrikulttuurin ja kulttuurin tukijärjestelmät mahdollistavat sen, että ideologia -- eikä suinkaan vapaat markkinat -- määrittelee tulot. Tuloja ei siis määrittele se, miten hyvin työt tehdään, tai mikä lopulta on toiminnan sisältö ja vaikutus maailmaan. Ei toisaalta vapaat markkinatkaan ... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 kuukausi sitten
1. Ennen Jussi-gaalaa päättelin "naisten avautuminen"-teatterin perustella, että koska tuollainen teatteri edes viitsitään käsikirjoittaa, se tarkoittaa sitä, että Louhimies tulee voittamaan kaikki Jussit. Totaalisessa hegemoniassa ilman poliittisia vastavoimia, (näennäiset) vastavoimatkin pitää kirjoittaa viralliseen narratiiviin. Ikään kuin olisi moniäänisyyttä. Louhimiehen elokuva voitti neljä Jussia mutta ei ohjaaja-Jussia. Yleisö-Jussin se voitti, mikä tietenkin on tässä se tärkein asia alleviivaamassa sitä, kuinka väärässä naiset ovat niistä tavoista joilla "todellinen taid... lisää »
Luetun kommunikoinnista
Jukka blogissa Jukka Laajarinne - 1 kuukausi sitten

Arvioin kirjoja Tähtivaeltajaan. Kirjasta kirjoittaminen on usein osoittautunut erityisen hedelmälliseksi lukuprosessin vaiheeksi, joka jäisi liian helposti tekemättä ilman etukäteen sitoutumista. Kun joutuu arvioimaan ja analysoimaan teosta julkisesti, on – mikäli lainkaan piittaa maineestaan ja kunniastaan – mietittävä tarkkaan mitä sanoo. Ei voi jättäytyä pelkän fiiliksen varaan tai kaikkein keveimmälle pintatasolle. Ei voi sanoa: ”Käsittämätön”, jos […]
Kirjataanko lapsena kuolleet?
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 kuukausi sitten
Kuluneiden aiheiden lomassa FB:n palstalla kysyi eilen 1980-luvulla sukututkimuksen aloittanut, että "onko aiheellista kirjoittaa lapsena kuolleet, hehän eivät jatka sukua. Tietysti silloin selviää perheeseen syntyneiden lukumäärä." Keskustelussa todettiin, että loogisesti voisi silloin jättää merkitsemättä kaikki lapsettomat. Kuten minut ja muutamat keskustelijat. Sukututkijoille, joita kiinnostavat sukujen verkostot, me emme ole merkityksellisiä. Mutta laadukasta sukututkimusta tekevälle kysymys tuskin edes juolahtaa mieleen. Ellei kaikkia lapsia merkitse sarjaksi, on mahdotonta n... lisää »
KOGNITIIVINEN DISSONANSSI JA TYÖTEHO
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 kuukausi sitten
Kognitiivinen dissonanssi jatkuvana yhteiskunnan avainasemassa olevien ihmisten tietoisuudentilana on, kuten historiasta tiedetään, hyvin suurta tehottomuutta luova olotila. Mitä vähemmän kognitiivista dissonanssia koetaan, sen parempi on työteho. Orwellmaailmassamme maksimaalisen tehokkuuden tila pyritään saavuttamaan sujuvan sensuurin ja sensuuria mahdollistavan lainsäädännön keinoin. Parhaassa mahdollisessa maailmassa vielä tehokkaampi tila olisi mahdollinen pelkästään totuuden tarkan analyysin ja ilmaisun keinoin. Mutta tätä ei orwellmaailmasta käsin voida nähdä ja käsittää. ... lisää »
Avoin kirje Aku Louhimiehelle
Vesa Haapala blogissa Versoja - 1 kuukausi sitten
Aku, en ole kovinkaan paljon pitänyt aiemmista elokuvistasi, osin siksi, että ne ovat olleet melko asetelmallisia ja pinnallisia, 8-palloa lukuunottamatta. Näyttelijöiden on ollut vaikea olla niissä uskottavasti läsnä. Mutta tämä viimeinen, Tuntematon sotilas, oli yksi taidokkaimista suomalaisista mainstream-elokuvista vuosikausiin! Yksikään näyttelijäsuoritus ei ollut falski vaan kollektiivinen päähenkilöjoukko oli yleislinjassaan erittäin uskottava ja todentuntuinen. En voinut olla katsomatta teostasi kyynelet silmissä - etenkin Rokan kotirintamaosuudet toimivat erittäin hyvin. ... lisää »
Ihanaa hoitoa
Vesa Haapala blogissa Versoja - 1 kuukausi sitten
Ihanaa, kun elokuvagaalatkin alkavat muistuttaa julkisia hoitokokouksia*. Rakkaudella ja armolla ohjataan ihminen jälleen oikealle tielle koko seurakunnan nähden. Se mikä on salassa tehty, julistetaan katoilta! Alkuperäisiä hoitokokouksia ei nähty telkkarissa 1970-luvulla niin kuin Niilo Yli-Vainion kokouksia. Nyt nähdään. Onneksi eilisestä tilaisuudesta ei puuttunut ihan kokonaan se ylivainiollinen hurmoskaan. Tosin kunnolla siihen taisi päästä vain Jussinsa Miami-elokuvasta pokannut Krista Kosonen. Pinnan alla jylläävät suuret tunteet ja muutosvoimat. Aikakauden murros näkyy ih... lisää »
Metoo 2.0: Pyyntö seuraavaksi kampanjaksi
Vesa Haapala blogissa Versoja - 1 kuukausi sitten
Elokuva-alalla toimivat naiset ovat saaneet nyt huomion tärkeisiin asioihin, häirintään ja vääriin ohjausmetodeihin. Voisivatko esimerkiksi he rohkeasti jatkaa seuraavalle tasolle ja alkaa ajaa laajemmin naisten ja lasten, pääasiassa tyttöjen mutta joissakin tapauksissa myös poikien, oikeuksia niin kuin tämä rohkea nuorisotyöntekijä Ujuni Ahmed, joka on lapsena silvottu kulttuuris-uskonnollisten uskomusten vuoksi? Oheisessa Päivärinnan haastattelussa Ahmed kertoo oman maamme todellisuudesta, josta vaietaan. Tiedän, että nuorten maahanmuuttajatyttöjen kanssa työskentelevät törmääv... lisää »
Helmi- ja maaliskuuta
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 kuukausi sitten
12.2. - Paleografiasta voi tehdä bisneksen. 13.2. - Hämeenlinnan arkistokäynnillä tutustuin myös Taidemuseon Rappiotaiteeseen. Tykkäsin teoksista ja historiallisesta kontekstista tuli oma tunnelmansa. Vielä ehtii, suosittelen. 21.2. - Videotallenteet Saamelaisten totuus- ja sovintokomissioseminaarista Inarissa 10.2.2018. 23.2. - Twitterissäkin Aapeli-tietoutta jakanut @juparkki [Jukka Parkkinen] on saanut kirjan [Aapeli. Aika hyvä kirjailijaksi] valmiiksi. Kustantaja on antanut käyttää loppuviitteitä, joita on 1366! 24.2. - Teatterissa. Ans kattoo... lisää »
How to Begin An Investigation Paper
Kristian Blomberg blogissa Luutii - 1 kuukausi sitten
Consequently essay writing is not whole without any introduction in addition to the conclusion. There’s a unique pattern that’s adopted for creating story and illustrative sort of phrases. Writing a booming academic paragraph is much just the exact same. There’ll be an introduction, followed by a number of paragraphs which is going to function as […]
Lucia di Lammermoor
Hannu Salmi blogissa Hannu Salmi: blogi - 1 kuukausi sitten

Oslossa esitetään parhaillaan Gaetano Donizettin oopperaa *Lucia di Lammermoor*, joka perustuu English National Operan aiempaan produktioon. Donizettin ooppera sai alun perin kantaesityksensä Napolissa vuonna 1835, ja teos perustuu Walter Scottin romaaniin *Lammermoorin morsian *(The Bride of Lammermoor, 1819), joka puolesaan ammensi 1600-luvun Skotlantiin sijoittuvasta sukukiistasta. Scottin romaanin keskiössä on Edgar Ravenswood, jonka perheen omaisuuden Ashtonin suku on siepannut. Edgar on kuitenkin rakastunut Lucy Ashtoniin, mutta sukukiista tekee rakkauden toteutumisen mahdott... lisää »
Puolueet ja mediatila
Vesa Haapala blogissa Versoja - 1 kuukausi sitten
Ehkä huonoimpana asiana mediassa pidän sitä tendenssiä, että mediatila - ainakin tietyillä kriittisillä hetkillä - jakautuu ja jäsentyy jo lähtökohtaisesti siten, että siinä näkyvät selvästi toimittajien ja muiden tiedonvälittäjien ohjailevat arvostukset. Viime aikoina nämä asiat ovat nousseet esiin ennen kaikkea vaalien yhteydessä. Minä en aio nyt mitenkään puolustaa esimerkiksi Donald Trumpin touhuja ja öykkäröintiä tai Laura Huhtasaaren melkoisen surkealle asiantuntemukselle perustunutta presidentinvaalikampanjointia. Kyse ei ole mistään tällaisesta. Pikemminkin minulla on haav... lisää »
To Read Between The Lines "in red" by Franco Panella‎
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 kuukausi sitten

(Acrylic, Graphite on paper)
Analysis activity of students: discoveries and inventions being a right section of learning
Kristian Blomberg blogissa Luutii - 1 kuukausi sitten
Analysis activity of students: discoveries and inventions being a right section of learning Discovery is really a basically new achievement that is scientific that will be realized along the way of medical understanding. The discoveries form the basis associated with clinical and revolution that is technological. They determine the essence of basically brand new instructions […]
Huonosti käyttäytyvät miehet (tai tuntemattomat sotilaat)
Vesa Haapala blogissa Versoja - 1 kuukausi sitten
- Terve, Aku Louhimies. - Terve, Pekka... Raikenon. - Räikkönen? - Joo, Raikone.
Development and invention of systematic creativity of students
Kristian Blomberg blogissa Luutii - 1 kuukausi sitten
Development and invention of systematic creativity of students The development for the economic climate, its efficiency and productivity boost are inextricably related to the acceleration of systematic and progress that is technological a means of continuous enhancement of technology based on brand- new advances in research. This development is impossible without inventiveness and rationalization. Numerous […]
All About Speedmymac.com Clean Macbook
Kristian Blomberg blogissa Luutii - 1 kuukausi sitten
All About Speedmymac.com Clean Macbook Regrettably, it is on the list of strategies tough to really implement inside your every day life. It’s how to speed up macbook pro crucial that you understand the components that you should supply when you start off this small organization. Make sure that you pick something elaborate enough, in […]
The Importance of How to Clean Your Mac for Free
Kristian Blomberg blogissa Luutii - 1 kuukausi sitten
The Importance of How to Clean Your Mac for Free Make use of the hints below to continue to continue to keep your Mac secure from malware. End users of mac computers have also been provided that a distinctive variant of this Satellite immediate software that they can down load from the very same site. […]
Whatever They Told You About Speedmymac.com Software Mac Is Dead Wrong…And Here’s Why
Kristian Blomberg blogissa Luutii - 1 kuukausi sitten
Whatever They Told You About Speedmymac.com Software Mac Is Dead Wrong…And Here’s Why Speedmymac.com Software Mac Fundamentals Explained Inside this type of situation, it is likely to become required to recover lost documents. It would be useful to comprehend due to the fact those numbers provided could provide you with a strong idea what may […]
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 kuukausi sitten
Teknologiaan ja runoutta ei ole mahdollista erottaa toisistaan. Kumpikin koskee universumin suunnitteluprosessia.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 kuukausi sitten
Runous on rajattoman älykkääksi oletetuille tunteville ja syvästi *aistiville* biologisille koneille tarkoitettu ohjelmointikieli, erotuksena enkeleiden kielestä.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 kuukausi sitten
Ainoa työn tekemistä koskeva periaate: vain niitä nauloja jotka erottuvat selvästi seinästä ja joiden kanta on koholla seinästä kannattaa lyödä voimalla.
NEGATIIVIT
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 kuukausi sitten
Kuvat olivat kirkkaina kaikkien mielessä. Ne olivat siis olemassa. Mutta niistä puuttui negatiivit. Kuvia ei voitu kehittää ja näyttää toisille. Vain tämä ryhmä oli kuvien säilyttäjä. Ja jos ryhmää ei olisi, kuviakaan ei olisi olemassa.
What Family Adventure Holidays Is – and What it Is Not
Kristian Blomberg blogissa Luutii - 1 kuukausi sitten
What Family Adventure Holidays Is – and What it Is Not safari holiday africa There Exists a selection of destinations in Australia to Zambia. Yet Moliets, at the Aquitaine at France’s west is where to really go for, when it is. Amongst the 1000s of spots inside the united states, lots of the best and […]
HIFISTELY
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 kuukausi sitten
Maailman lopullisen valmiustilan merkki. Viilataan viimeistä epätäydellistä yksityiskohtaa. Nuoriso hifisteli kaiuttimia pitkään kunnes havaitsi, tietysti aina liian myöhään, ettei aineellisintakaan vahvistinta oltu vielä suunniteltu.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 kuukausi sitten
Venäjään halutaan suhtautua järkiperäisesti. Mutta argumenteilla on järjellinen perusta vain ohuelti tunnehötön päälle voideltuna. Sen sijaan todelliset järkiperäiset syviin havaintoihin perustuvat argumentit olisivat arvokkaita. Niitä ei taas ole mahdollista muodostaa koska riittävää venäjäharrastusta ei voi olla siviiliväestöllä. Se on tekemällä tehty äärimmäisen vaikeaksi meille.
TOVE JANSSON
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 kuukausi sitten
Trollimaan rajalta alkaa päänsekoittamisen rajamuodollisuudet.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 kuukausi sitten
Mafia on yhteisö joka elää fyysisellä tasolla sivilisaatiokontaktissa mutta metafyysisellä tasolla sivilisaatiokontaktin ulkopuolella.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 kuukausi sitten
Vilkas 1700 luvun ihminen joka vietti aikaa Neuvostoliitossa.
Ennen pääsiäistä III
quijote blogissa Mataleena - 1 kuukausi sitten

Älä itke minua äitini sillä minä olen noussut ylös. Turun ortodoksisen kirkon kuoron CD-levy soi taustalla. Kyseistä ja uutta musiikkia myydään kirkossa, kansliassa ja huomisissa myyjäisissä. Jos nyt ei myyjäisissä olisi, niin valamosta löytyy. Turussa aurinkoista, jokunen +aste. Ilomantsissa on lunta ja hankiaiset. Palmusunnuntai ylihuomenna ja siirrymme kesä aikaan. Hetken on sisäinen kello sekaisin.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 kuukausi sitten
Keijujen taikasauvat ovat totta totisesti tehokkaita kuningaskunnan alueella. Sieltä missä liehuu trikoloori keijukaiset kääntyvät takaisin. Karl Marxilla oli kirves jolla sauvat iskettiin polttorisuiksi. Siinä ei ollut mitään taikaa.
LUCIFER
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 kuukausi sitten
Taiteen tehtävä on sama kuin filosofian: vähentää kognitiivista dissonanssia tuomalla näköalaa ja valoa. Taiteen tehtävä on -- ei mikä hyvänsä vallankumous vaan -- trollivallasta vapauttaminen. Yleensä tämä tarkoittaa siirtymäriittiä statushierarkiasta communitastilaan. Sanon yleensä, sillä vain trollit ovat kiinnostuneita statuksesta. Mutta tiettyä statusta on vaikea väistellä jos on valontuoja.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 kuukausi sitten
Vallanpitäjillä ei ole selitysvelvollisuutta alamaiselle, mikä haittaa heidän työtään, koska järkevä ihminen ei koskaan käsitä mitä he ovat tekemässä.
VIRPOMINEN
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 kuukausi sitten
Ks. Nietzsche ja piiska.
SOTA TULEVAISUUDEN KEKSIMISESTÄ
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 kuukausi sitten
Bitcoinin taustalla oleva blockchain on distruptiivinen keksintö. 3D-printteri on distruptiivinen keksintö. Laajemmin kyseessä on taloustieteellinen käsite "luova tuho". Kiihtyneessä distruptiivisten keksintöjen maailmassa puskutraktori on liikkeellä kaiken aikaa yhä levenevällä lanalla. Uutta infraa laitetaan heti puskutraktorin alle kun distruptiivinen korvaaja ilmaantuu. Sykli on nopea, ja samalla menetetään kaikki tunnearvo, jonka ihmiset ehkä ovat ehtineet häthätää muodostaa lyhytikäiseen "entiseen". Kaliforniassa on yksi vanhankansan viisaus: Tulevaisuutta ei voi ennustaa, se... lisää »
Hauska keskustelu Jyväskylässä vuosia sitten
Vesa Haapala blogissa Versoja - 1 kuukausi sitten
Katselin eilen illalla keskustelua vuodelta 2010. Tämä oli aikaa ennen suurempia humanitaarisia muuttoja. Minusta tässä on jo aika hyvin esitetty suurin osa niistä argumenteista, joita nykyäänkin käytetään. Tilanne on muuttunut monin tavoin kahdeksassa vuodessa. Jokainen voi arvioida itse, ovatko humanitaarisen / sosiaalisen maahanmuuton mahdolliset ongelmat ja edut painottuneet toisin ja miten, ovatko ne ratkenneet, ovatko ne lisääntyneet. Keskustelemassa Helsingin kaupunginvaltuutettu vihreiden varapuheenjohtaja Mari Puoskari ja blogaaja, perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu J... lisää »
Töölö 1880 tilastollisesti
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 kuukausi sitten
Eilisen asunto-osakeyhtiön kokouksen innoittamana paikallishistoriaan paluu, joka ei liene lukuelämys, mutta ehkä kuitenkin toimii muistutuksena tilastojen antamista tiedoista. Harmittavasti Helsingin vuoden 1880 väestönlaskun yhteenvedossa keskusta esitetään osin korttelitasollakin, mutta "Töölö ja huvilat Espoon tullin ulkopuolella" on yhtenä klimppinä. Mutta eiköhän se enimmäkseen ole nykyistä Töölöä ja Taka-Töölöä. Taloja tai kiinteistöjä oli vuonna 1870 ollut 35 ja nyt 77. Ne olivat enimmäkseen yksityisomistuksessa, yhden omisti "Suomen kruunu", 4 kaupunki ja 3 "erinäiset kunn... lisää »
The origin of the American Dream
Kristian Blomberg blogissa Luutii - 1 kuukausi sitten
Expert essay support may possibly be priceless. Every one of these points provides you with an outline to your own article creating. This might be an additional area for essay assistance. The pupil should carefully decide a custom essay writing firm that has qualified authors to have the ability to obtain article from. If you’re […]
Joka päivä
Vesa Haapala blogissa Versoja - 1 kuukausi sitten
Joka päivä kuin saksittu luottokortti lompakossa joka päivä kuin alkaisin alusta joka päivä kuin enteet loppuisivat ja horisontti aukeaisi joka päivä kuin unet vastaisivat "Tänään" joka päivä hinaan näkymättömän lipun salkoon ja juhlin joka päivä kuljen läpi suon, jään velkaa elämälle joka päivä maksan minkä voin enkä saa senttiäkään takaisin joka päivä päätän jaksaa uudelleen
Ennen pääsiäistä II
quijote blogissa Mataleena - 1 kuukausi sitten

"Muista, miten Raakel itki lapsiansa, itke sinäkin lapsesi vuoksi. Itke, mutta muista, että lapsesi on Jumalan edessä yhdessä enkelien kanssa. Ja hän rukoilee Jumalan edessä sinun puolestasi, sillä hän näkee sinut ja tuskasi." Näin sanoi Starets Amverous Dostojevskille tämän pojan kuoltua. Paaston aikaan on hyvä lukea Dostojevskin Karamazovin veljeksiä. Tietenkin on paljon muutakin hyvää luettavaa. Lonttisissa paitoi aurinko. Ennen sitä satoi hieman vettä. Kaduilla tulvii.
Secret Life of Plants II...by Debra Tachibana‎
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 kuukausi sitten

Asemic Writing World by Black Smith‎
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa THAT: A Plan(et) - 1 kuukausi sitten

Just how to Create a Five Article
Kristian Blomberg blogissa Luutii - 1 kuukausi sitten
The greatest way of pro custom essay co uk authoring your essay will probably be on a computer. There are several types of essays that are employed in the current century. After the procedure for composing, you’ll have written the composition. Writing an analytical essay isn’t a simple task and it requires doing tons of […]
Just how to Gauge The Achievement of the Pupil
Kristian Blomberg blogissa Luutii - 1 kuukausi sitten
Then I ask them all to take a look at a trial composition I Have written applying a narrative they’ve not read or won’t be examining on paper. The following measure would be to inquire and discover details about the composition paper topic. The illustrations provided here may help you produce a great autobiographical composition. […]
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 kuukausi sitten
Yhteiskuntajärjestelmät paremmuusjärjestyksessä. 1. Tietäjien yhteisö (mahdoton) 2. Uteliaiden yhteiskunta. 3. Epäilijöiden yhteiskunta. 4. Urkkijoiden yhteiskunta. 5. Ilmiantajien yhteiskunta.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 kuukausi sitten
On totta että Ruotsin, Venäjän, Kiinan tai Japanin sotahistoria on sellainen, että sen edessä tasavaltaisen suomen kansalaisen on pakko kokea huimausta. Lyhin aikayksikkö, jonka Imperiumin tietoisuus käsittää, on sata sotureiden sukupolvea. Tämän aikayksikön merkitystä on vaikea ymmärtää valtiossa, jonka itsenäisessä hallinnassa olevat arkistot ovat sadan VUODEN -- eikä sadan ihmiselämän -- ikäiset. Imperiumissa yksittäisen tapahtuman, teon tai päätöksen seurauksia tutkitaan viidensadan vuoden aikaikkunassa. Kun perhosen siipi värähtää, seuraus rekisteröidään aikaisintaan viidens... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 kuukausi sitten
Kaikkia ja kaikkea ulkomaalaista tasapuolisesti halveksiva imperialisti jonka sotahistoria ei juurikaan tunne tappion käsitettä ei ole leikin asia. Keisarikunnat tappelevat verivihollistaan vastaan niin kauan kuin ovat olemassa. Sukupolvi on vain yksi verenhuuruinen päivä heidän 30 vuotisessa sodassa. Heidän näkökulmansa ei ole sukupolven vaan sadan kuluneen sukupolven perspektiivi. He eivät puhu luonnollisina henkilöinä vaan demonina joka on tottunut juomaan päivässä tyhjäksi sata valkotukkaisen ja sinisilmäinen hevikitaristin kalloa. Ykseys puhuu yksilöiden kautta. Ajatuksen k... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 kuukausi sitten
Ruotsin sotahistoria on suurinpiirtein kaikki mitä suomalaisen täytyy historiasta tietää. Nelisenkymmentä sotaa Venäjää vastaan: lukumäärä puhuu enemmän kuin jääkiekkoturnausten loppuottelut. Siksi myöskään kansalaissotaa ei pyydellä anteeksi ellei herra itse sitä tee. Kansalaissodan objektiivinen käsittely voi siis alkaa vain Ruotsin aloitteesta ja toimesta.
Aamun ajatuksia
Vesa Haapala blogissa Versoja - 1 kuukausi sitten
Nukahdin eilen poikkeuksellisesti jo kymmenen jälkeen. Tavallisesti valvon kaksi tuntia myöhempään, mutta eilisen aikainen herätys viiden jälkeen eli reilun neljän tunnin yöunet ja koko päivän jatkunut siirtyily paikasta toiseen ja aina niissä väleissä töidentekeminen veti uuvuksiin. Aamulla näin, että pari hyvää kommenttia oli pudonnut edellisistä postauksista. Tässä jopen mietteitä: "Yksi minut vapauttaneista oivalluksista on ollut se, että se mitä tässä ajassa pidetään humaanina ja humanistisena, ei maailmanlaajuisten ongelmien seassa ole humaania ja humanistista lainkaan. Läp... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 kuukausi sitten
Yhdenlaista ateismia on olla riivattu, mutta itseään ja toisia peittääkseen väittää henkimaailmaa olemattomaksi.
Kiroileva kirkkoväärti
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 kuukausi sitten
Salahmin ruukilla kauppapalvelijana vuosina 1847-50 Matti Hahtola teki havaintoja, jotka muisti vielä vuosikymmeniä myöhemmin (*). Huomiota herättävämpiä miehiä talonpoikaissäädyssä siihen aikaan oli tällä paikkakunnalla, 5 virstaa pohjoispuolella tehdasta asuva talokas Pekka Kumpulainen, sittemmin Iisalmen tuomiokunnan valtiopäivämies, sekä kirkkoväärti R., jotka kumpikin olivat keski-ijässä olevia miehiä ja jotka useasti kävivät tehtaalla. Kirkkoväärdin sokea isä elätettiin ja hoidettiin tehtaalla, sillä hän oli kauppaneuvokselle elatusta vastaan antanut likellä tehdasta olevan ma... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 kuukausi sitten
Draama on sitä, että ihminen alistetaan täydellisesti hengen pelinappulaksi. Riivaajat liikuttelevat tomumajoja edestakaisin miten sattuu ja lopuksi jättävät tyhjät kuoret ihmettelemään sitä, mihin kaikki aika katosi. Aika katosi meren vaahtoon. Aika on saippuakupla. Sekunnit kestävät ja puhkeavat kuin saippuakuplat. Kyyllä, kyllä varmasti, eittämättä, on korkeampi voima. Moniakin. Tällaisen uskoonpamahtaneen jälkihaaveilun selitysvoima vain on olematon. Lyriikka on sitä, että ihminen on tietoinen draaman hulluudesta. Ihminen tekee vallankumouksen henkimaailmaa vastaan, lakkaa h... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 kuukausi sitten
"mie söin lakritsi jäätelön ja join maitoa kylmää rasvatonta maitoa krapulaan"
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 kuukausi sitten
Historian toistuminen perustuu siihen, että ihminen olettaa elämänsä rationaalisten päätösten sarjaksi. Kun paljastuu, että elämä on läpikotaisin paradoksi ja irrationaalinen, täydellisen mahdottomuuden edessä ihminen valitsee ratkaisuksi aina saman hulluuden, jonka hänen esi-isänsä valitsivat samassa tilanteessa. Jos ihminen valitsee toisin, hän saa vain huomata valinneensa väärin.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 kuukausi sitten
Itseasiassa Twin Peaksin toisen kauden notkahdus oli vain jaksojen 10-15 vaiheilla. Loppua kohden homma palautui kuosiin. Viimeinen 21/2 jakso oli tietysti huikea. Lynchin Twin Peaksin kahta ensimmäistä kautta taustoittava elokuva Fire walk with me oli myös hieno. En ollut aiemmin sitä nähnyt. Dawid Bowiekin kävi siinä kääntymässä. Nyt kolmas kausi tuntuu ihan uudelta uudelleen katsottuna kun taustana on tuoreena mielessä. Avautuu hyvin paljon kaikkea sellaista mikä ei avautunut ensimmäisellä katsomiskerralla, joka oli siitä huolimatta antoisa. Kaikki vanhat näyttelijät eivät ... lisää »
Asemic Writing by Nicola Simmons‎
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 kuukausi sitten

Diploma work and master’s thesis: writing, registration, protection
Kristian Blomberg blogissa Luutii - 1 kuukausi sitten
Diploma work and master’s thesis: writing, registration, protection Graduate work (diploma work and thesis) is a qualifying work associated with the graduate pupil. The information regarding the thesis shows the amount of general theoretical and training that is professional of pupil. Because of the degree of its execution while the link between protection, the Commission […]
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 kuukausi sitten
Sen joka vetoaa suostumukseen täytyy osoittaa se. Edes suostumuksella ei saa kerätä tarpeettomia tietoja.
Miksi ajattelen näitä poliittisia juttuja?
Vesa Haapala blogissa Versoja - 1 kuukausi sitten
Miksi olen alkanut kelailla näitä poliittisia juttuja? Voin sanoa, että minua ei ole juuri aiemmin kiinnostanut politiikka, mutta yhtäältä valtavat globaalit ongelmat ja toisaalta Suomen nykyinen yhteiskunnallinen ilmapiiri ovat kumpikin aika helvetin ahdistavia. Yritän tässä lähinnä ymmärtää, miksi kaiken pitää olla niin polarisoitunutta ja yksiniteistä ja samalla niin kaoottista ja pois kontrollista. Miksi en ymmärrä ihmisten perimmäisiä motiiveja ja ajattelutapoja? Miksi ne tuntuvat johtavan joka puolella erilaisiin umpikujiin, ja jos jossakin olisi kenties aavistus jostakin r... lisää »
Muistojulkaisu
susupetal blogissa SusuPetal - 1 kuukausi sitten

Teemataide-blogissa on omaisten antamalla luvalla julkaisu, jonne voi kirjoittaa osanottonsa Sirokon menehtymisen muistoksi. Päivitys on tarkoitettu kaikille, jotka haluavat muistaa Sirokkoa, ei vaan teemataidelaisille. Ystäväni Hannun (1944-2015) runo on ollut jälleen mielessäni näinä päivinä. minulla ei ole mikään kiire enää minnekään mitään tärkeää tai tähdellistä tekemistä täällä mitään minkä vuoksi tai luode voin […]
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 kuukausi sitten
Jo Hapsburgit aloittivat kaaoksen.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 kuukausi sitten
Hankin eilen Ircamin fysikaalisten mallien Modalys-paketin vuosilisenssin, joka on 144 €. Hassusti he joka paikassa ikään kuin myivät ohjelmatuotetta, kunnes oston jälkeen vasta paljastui se, että kyseessä on vuosilisenssi. No, osasin odottaa tätä, koska Ircamilla se on aina ollut niin. Toivoin kuitenkin muutosta. Olen katsonut tätä pakettia viimeksi 20 vuotta sitten. Enemmän tämä näyttää nyt ohjelmointikieleltä kuin valmiiden soitinten setiltä. Kieli ei ole Max/MSP:ssä ihan helposti haltuunotettava, koska se on ikään kuin toista ohjelmointikieltä Maxin valeasussa. Pitää ilmeisesti ... lisää »
Oksymoron
Vesa Haapala blogissa Versoja - 1 kuukausi sitten
Sitä minä aivan aidosti ihmettelen, miksi punavihreät ovat ottaneet kaikista maailman uskonnoista nimenomaan islamin "suojelukseensa" - tämä uskonto nykymuotoineen kun on kenties kaikkein vähiten "suvaitsevainen" uskonto maailmassa. En tajuta tätä, vaikka pyörittelisin asiaa miten päin hyvänsä. Vihervasemmiston oma ideologia sellaisenaan kuin se minulle näyttäytyy on hyvin lähellä sosiaalistettua humanistista kristinuskoa. Ainoat myönteiset selitykset, jotka keksin, ovat monikulttuurisuusihanne ja se, että islam on suurin vähemmistöuskontomme. Jos taas kyse on tulevan globaalin ... lisää »
Hatuntäyttäjä?
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 kuukausi sitten
Tutkimuksessani Norrköpingissä tuli vastaan elämäni ensimmäinen hattstofferare, jonka virkaveljiä liittyi perheeseen seuraavassa sukupolvessa avioliitoin. Suomalaiset sanastot kääntävät termin hatuntäyttäjäksi, mikä ei taida olla paras mahdollinen sana. Norrköpingin historiaa lukiessa tuli selväksi, että kyse on eri toimesta kuin "hatuntekijä" ja valtiopäivien historiasta löytyi verkkohaulla vastaava erottelu. SAOB määrittelee hatuntekijän "person som yrkesmässigt förfärdigar hattar" ja hatuntäyttäjän "person som monterade o. gjorde i ordning de från hattmakaren kommande hattarna; h... lisää »
Composing a Compelling Literature Review utilizing our pro Writing Help
Kristian Blomberg blogissa Luutii - 1 kuukausi sitten
Composing a Compelling Literature Review utilizing our pro Writing Help Literature review can be obtained within a extensive research paper, thesis, dissertation or it may be by itself. Regardless of where this review is found by you, it really is one of many toughest sections of research based on a lot of students. Literature review […]
The Write My Essay for Me Cover Up
Kristian Blomberg blogissa Luutii - 1 kuukausi sitten
The Write My Essay for Me Cover Up Hence, you commit to creating a paper of mediocre caliber as you think is just how it is possible to perform the full time you’ve got at hand. There isn’t any replacement ethics, not in mathematics or still another field. All you have to do is to […]
Ennen pääsiäistä I
quijote blogissa Mataleena - 1 kuukausi sitten

Dostojevskille yhden ihmisen Pyhyys on suola, jotakin, joka pitää koossa hajoavan struktuurin. Dostojevski kirjoittaa että epäjärjestyksen, kaaoksen voittaminen lähtee oman itsensä voittamisesta. Munkki voittaa maailman voittamalla itsensä. Vanhus Zosima kertoo Pyhittäjä Sergeistä että hän piti metsän karhua vertaisenaan, antoi leipää ja toivotteli menemään: *Kristus olkoon kanssasi!* Dostojevski uskoi että paratiisi alkaa jo maanpäällä. Hesykastit sanovat että se, joka ei ole nähnyt Jumalaa tässä maailmassa, ei tule näkemään Jumalaa toisessa maailmassakaan. Tämä koskee myös meitä j... lisää »
Uusi alku ja ikäkriisi
Hanna-Riikka Kuisma blogissa Sanamagiaa ja katupölyä - 1 kuukausi sitten
Aloitan säännöllisen bloggaamisen uudestaan, mutta tänään ei ole luvassa minkäänlaista mediaseksikästä näkökulmaa ajankohtaisiin asioihin. Esim. #metoo -aiheesta kirjoitin kolme vuotta romaania, joka julkaistiin 2016. Päätin painaa kerralla syvään päätyyn ja mm. valjastaa omat aihepiiriin liittyvät möröt ja tunteeni fiktion muotoon. Juuri nyt ei ole aiheesta sanottavana enempää, koska tekeillä on toisenlainen romaani, ja kolme vuotta 24/7 karmeimmista karmeimman parissa viettäminen riittää aiheesta hetkeksi. Olen ottanut kampanjaan sen verran kantaa, että kirjoitin someen *#metoo x... lisää »
Article Thesis Statement Cases
Kristian Blomberg blogissa Luutii - 1 kuukausi sitten
An composition is chiefly known as an instant writing that has to have the appropriate amount of quality to organize with your readers. Picking the most appropriate article is hence very crucial. For instance it’s not recommended to compose an argumentative essay on an interest like rocket science should you not have sufficient factual info […]
Asemic Writing by Axel Calatayud
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 kuukausi sitten

Effortless CryptoBoom Methods Simplified
Kristian Blomberg blogissa Luutii - 1 kuukausi sitten

Dealing With Late Payments From Customers Are you deep into debt? Ever feel like you might be drowning in negative numbers? When you get deep inside debt it’s really difficult to move yourself out, nonetheless it’s difficult! Recognise that you may have work remove for you personally, although do understand that you can find light […]
Essence and nature of a beneficial dissertation paper in just about any sphere of real information
Kristian Blomberg blogissa Luutii - 1 kuukausi sitten
Essence and nature of a beneficial dissertation paper in just about any sphere of real information Objectivity is the key requirement for the description associated with research, which follows through the specifics of systematic knowledge, trying to establish scientific truth. As well, the dissertation, being an item of scientific imagination, represents the unity of objective […]
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 kuukausi sitten
Viimeaikojen paras oivallus tuli siitä kun käytin integerensyklopedian sarjoja ja aloin miettiä millainen oikeastaan on musiikillisesti kiinnostava intervallien lukusarja. Pelkkä permutointi voi olla kiinnostavaa jossain jazzsooloilussa hetkellisesti, mutta sille on vaikea rakentaa harmoonista ja melodista ominaisluonnetta. Kiinnostavia sarjoja ovat sellaiset jotka luovat riittävän monimutkaisen mutta kokonaisuutena selkeän patternin. Siis erilaiset pitkät muotoaan kehittelevät patternit, jotka eivät ole luonteeltaan interpoloivia tai fraktaalisia. Jatkuva muodonmuutos ei tuota parh... lisää »
Kolme näkökulmaa tapaukseen Abderrahman Bouanane
Vesa Haapala blogissa Versoja - 1 kuukausi sitten
- 1. Syyttäjän näkökulma: 23-vuotiaalle Abderrahman Bouananelle vaaditaan elinkautista vankeusrangaistusta kahdesta terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhasta ja kahdeksasta terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhan yrityksestä. - 2. Puolustuksen näkökulma: tekijä myöntää teot tappoina ja tapon yrityksinä, mutta kiistää terroristisen tarkoituksen. - 3. Korrekti ja oikeamielinen näkökulma: Etniseen vähemmistöön kuuluva miesoletettu juoksi ruoanvalmistusvälineen kanssa Turun torilla ja turuilla. Kirjava joukko suomalaisia, brittejä, ruotsalaisia... lisää »
Kysymyksiä
Vesa Haapala blogissa Versoja - 1 kuukausi sitten
Miksi lässytät koko ajan maailman asioista? Onko sinulla vaikeuksia vetää rajaa itsesi ja muiden välille? Muistitko pestä kätesi? Maksoitko oman osuutesi? Miltä passiivis-aggressiivisuus mielestäsi kuulostaa? Kuulutko tietämättäsi viidenteen kolonnaan? Kenen joukoissa seisot?
HANNERIINA MOISSEINEN: KANNAS
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 kuukausi sitten
Hanneriina Moisseisen Kannas on hieno sarjakuva-albumi, joka voisi olla hyödyllinen ja opettavainen, jos se jaksaisi olla sortumatta nykyisen orwelltodellisuuden kaiken kattavan trollaamisen informaatiosotavälineeksi. Ei taitojen vaan kokonaiskuvan luovien kuvien puute, objektiivisuuden ja todellisuuden ristiriitaisten tilanteiden monivaloisuuden puute teki Sofi Oksasen Puhdistuksestakin propagandaa, sen sijaan että se olisi kestävää taidetta. Hieman sama ongelma koskee tätä taidolla luotua äärettömän synkkää teosta. Tarkoitus tuntuu olevan mennä suoraan tunteisiin kulkematta aja... lisää »
Uskontojen ja ideologioiden kritiikistä
Vesa Haapala blogissa Versoja - 1 kuukausi sitten
Joskus on vaikea vetää rajaa sen välille kritisoidaanko tiettyä uskontoa vai etnistä tapakoodia, sillä ne kietoutuvat yhteen - kritisoitavan osapuolen kannalta ne ovat käytännössä usein kokemuksen tasolla yksi ja sama. Uskonnollisten uskomusten kritisointi on hyvä asia älyllisen harjoituksen kannalta, joskin se johtaa harvoin mihinkään rakentavaan mikäli ajatellaan, että sillä muutetaan ihmisten tarvetta uskoa. Ihmiset nyt vain tarvitsevat elämässään asioita, jotka ylittävät heidän järkensä. He tarvitsevat kokemuksen merkityksestä ja mysteeristä, joka ei palaudu heidän oman tiet... lisää »
Uudisraivaajan nuoruusvuodet
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 kuukausi sitten
Otava 8-9/1920 julkaisi E. Cajanderin kirjoituksen *Juho Pekka Sääksilahti. Peräpohjalainen pellonraivaaja*. Oletan, että kyseessä on pohjoisesta maataloudesta kirjoittanut Eino Cajander, jonka tekstien tekijänoikeus on rauennut. Cajanderin teksti kuullostaa siltä, että lähteenä on ollut Sääksilahden itsensä haastattelu. Sääskilahti syntyi maaliskuun 1 päivänä 1861 Niskalan talossa Rovaniemellä. Juho Pekan isällä oli tosin oma maasaunansa Kemijoen ahteella nykyisen Mattilan torpan maalla, mutta hän oli kulkuriluonne, joka ei kauan paikallaan viihtynyt eikä myöskään pitkiä aikoja k... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 kuukausi sitten
Välillä vähän newagehöttöä ettei mene ihan spektraalisäveltämiseksi (huomenna saan Modalys -fysikaaliset mallit).
Just how to Obtain A Keyboard
Kristian Blomberg blogissa Luutii - 1 kuukausi sitten
Pick of school 19 25, when was an essay interesting whilst writing. Below are a few respectable article issues that children might come across easy to create. The more passion you’ve got for a writing subject, the more straightforward it will actually be to carry that emotion to your own audience and make a exceptional […]
The Do This, Get That Guide On Argument Essay
Kristian Blomberg blogissa Luutii - 1 kuukausi sitten
The Do This, Get That Guide On Argument Essay Argument Essay Ideas Argumentative essay asks a lot of pro remarks and references to backup your own theory. Afterward there’s the thing of utilizing the ideal discussion essay format. Before beginning a spot of perspective informative article, you will want to have a position. To write […]
The Scholarship Essay Trap
Kristian Blomberg blogissa Luutii - 1 kuukausi sitten
The Scholarship Essay Trap The Characteristics of Scholarship Essay Although a personal announcement could begin with some “hook,” or angle, to catch the reader’s awareness, the very first paragraph of an article may incorporate a overview of the arguments and data that will be shown inside the remainder of the written text. In case your […]
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 kuukausi sitten
"Järviin voisi istuttaa esimerkiksi kiveksiä syöviä piraijoita. Näin on toimittukin." HS
Maaliskuun 19. 2018
quijote blogissa Mataleena - 1 kuukausi sitten

Kuka vastaa rakentamisesta? Maaliskuussa piti alkaa arkeologiset kaivaukset ennen toriparkkirakentamista. Sopimuksen mukaan kirkko pitää paaluttaa ennen sitä, mutta nyt tuntuu ettei kukaan vastaa mistään mitään ja rahaa ei ole, sen enenpää seurakunnalla kuin toriparkki oy:lläkään.Se siitä seurakunnan sopimuksesta toriparkki oy:n kanssa sen jälkeen kun seurakunta veti valituksensa pois HO:sta, ei paalutusta tule. Mitä sanoo Arkkipiispamme Leo? Ambrosius luikki eläkkeelle ja nauraa partaansa kuin Pilatus. Herätkää seurakuntalaiset, teidän edustajanne ovat pettäneet teidät. Mitä tässä... lisää »
O'Sphere Zero: A Planet Poem by TBR & MK JCBSN
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa THAT: A Plan(et) - 1 kuukausi sitten

Asemic Writing by Kimm Kiriako‎
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 kuukausi sitten

Written Down a Study Report popular Challenges
Kristian Blomberg blogissa Luutii - 1 kuukausi sitten
What’s notably of use in this kind of article is which you’re able to receive a very first individual perspective on a subject, whether it is about someone’s life https://pro-custom-essay.co.uk/ or something they’re a specialist at. There are numerous methods on how best to compose an essay. It is perhaps not about fiction, is about […]
IHANNEVALTIO
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 kuukausi sitten
Myönteinen asenne psykoaktiivisia kasviyhdisteitä kohtaan ymmärretään usein väärin. Vastaväite on muotoa: antaisitko teini-ikäiselle lapsellesi huumeita? Vastaus on tietysti ei. Ensimmäinen virhe on näiden aineiden suoraviivainen luokittelu viihdehuumeiksi ja rinnastaminen alkoholiin ja koviin synteettisiin huumeisiin. Pitäisi puhua lääkeaineista, joiden käyttö on nimenomaan lääketieteellisesti määriteltyä ja rajattua. Toiseksi kysymys on potentiaalisesti erittäin "kovista" lääkkeistä, joita ei pitäisi kokeilla nuorille. Olen sitä mieltä, että pääsääntönä pitäisi olla neljänkym... lisää »
Pitsejä ja sukutauluja
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 kuukausi sitten
Eräs porvoolainen rouva Thella Frankenhaeuser on toiminut 1900-luvun alkupuolella tällasena pitsimesenaattina Rauman pitsille, kertoo Thorstöm. Hän sekä taloudellisesti tuki nyplääjiä että vei heidän pitsejään ihan Helsinkiin Stockmannille myyntiin ja sitä kautta edisti raumalaista pitsinnypläysperinnettä. (Yle 2010) Thella Frankenhaeuser? Hän syntyi syntyi Viipurissa 1853 kauppaneuvos Paul Wahlin ja vaimonsa Therese von Seckin tyttäreksi. Naisten ääneen 7/1923 kirjoittaneen Ellinor Ivalon mukaan Thella (virallisesti Therese Auguste Elisabeth) kävi saksalaista koulua Viipurissa j... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 kuukausi sitten
Hän oli kovaääninen jätkä pottuilemaan ja pullistelemaan egoa, tietämättä että vastassa oli silkka hengen välikappale. Itse hän tietenkin koki olevansa mahtavan hengen ohjauksessa, kuinkas muuten. Ja se pitikin paikkansa, aina tiettyyn rajaan asti.
Suomen sisällissotaa, Hennalan keskitysleiri
quijote blogissa Mataleena - 1 kuukausi sitten
Teloitettujen päitä leikattiin irti, kuolleita lapsia pinossa – Tutkija: Hennala oli keskitysleiri, jossa oli naisvihaa ja rodunjalostusta Hennalan vankileirillä Lahdessa oli punakaartilaisten lisäksi siviilejä, naisia ja pikkulapsia, sanoo naisten teloituksia tutkinut Marjo Liukkonen. Hän väittää, että lahtelainen liike-elämä käytti hyväkseen keskitysleirin vankeja. Suomen sisällissota Ihmisen raadollisuus ja kyky tehdä pahaa on mittaamattoman syvä. Musta suonsilmäke ja hetteikkö. Ahneus ja hyödyntavoittelu on hyytävää. Kyseessä oli keskitysleiri jossa teloitetuilta varastettiin om... lisää »
Weather Report by John McConnochie
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 kuukausi sitten

Tarjolla sinistä hämärää
quijote blogissa Mataleena - 1 kuukausi sitten
Minna Canthin Köyhää kansaa radiossa. Köyhät meillä on aina keskuudessamme että tuntisimme itsemme paremmiksi tai tuntisimme syyllisyyttä. Eilisessä matineassa tajusin miten totta on se että me emme mielellämme halua sanoa loukkaavia totuuksia, vaikka syytä olisi. Kaiken yllä leijuu hyvinkasvatettu teeskentelyn ja välinpitämättömyyden verho. Pitemmän päälle tästä ei hyvä seuraa. Tänään olisi Sininen hämärä Vanhalla Suurtorilla. Nimi on outo, luulen että Maritta Flykt on vetäissyt sen hatusta joskus kauan sitten. Kuulostaa suklaamainokselta. Nyt hänkin on taivaallisissa tapahtumissa.... lisää »
Papukaija
susupetal blogissa SusuPetal - 1 kuukausi sitten
jätkän kutistuessa äijäksi hankkii kopperoonsa papukaijan huudeilta missä appoavoimesta takapaksista lyricat pamit codit päätyvät parempiin suihin saatana viheltäisit edes keltapäinen lintu mulkoilee ei tahdo keksejä äijää vituttaa lintu, vituttaa maailman meneminen huonompaan suuntaan hakee uutisista klikatuimmat kiroaa nyrkin iskeytyessä pöytään häkki heilahtaa lintu keinuu ei saatana ei ennen saatanan paljon paremmin poliitikot on perseestä […]
Kotiinpäin vedosta turkulaiseen tutkimukseen
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 kuukausi sitten
Kävin tämän viikon lopulla (vihdoin) lukemassa Kansallisarkiston kirjastossa Norrköpingin historiaa, jonka minulle olennaiselta ajalta on kirjoittanut Björn Helmfrid. Suhtaudun häneen tietenkin positiivisesti, sillä kirjaan kirjaamansa oikeustapaus auttoi sukututkimustani eteenpäin. Lisäksi kotiin kantamissani tutkimuksissaan - kuten myös varsinaisessa kaupunginhistoriassa - hän on tehnyt hyvin perusteellista lähdetutkimusta, jota on pakko arvostaa. Mutta aina pitää muistaa lähdekritiikki. Minulla ei ollut käsitystä Norrköpingin suhteellisesta koosta ja merkityksestä, mutta kulmakar... lisää »
The Talking Rings of BizzelHeezal: A Pwormed Magick Techno World by TBR & MK JCBSN
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa THAT: A Plan(et) - 1 kuukausi sitten

Different facets of composing a training course work: procedure of protection, practical section of paper
Kristian Blomberg blogissa Luutii - 1 kuukausi sitten
Different facets of composing a training course work: procedure of protection, practical section of paper Protection of a training course tasks are completed at a gathering of the commission that is special consisting of 2 or 3 individuals, certainly one of which can be the manager associated with course work. Structure of this payment is […]
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 kuukausi sitten
Onko tämä de Chiricon mysteeriallas Milanossa vaikuttanut Lynchin Twin Peaks maailmaan? En tiedä, mutta meillä on vanhastaan punavalkoiset verhot, joissa on täsmälleen tuo Lynchin lattiakuosi.
Climate change being a theory
Kristian Blomberg blogissa Luutii - 1 kuukausi sitten
Climate change being a theory Article writing is a major area of the programs. We’re different from the others of the history publishing companies as we don’t deal any pre written documents. The business, that will be genuinely excited about supplying the very best services in the business, continues to be operating terribly really hard […]
Exhibition of asemic paintings at Gaganendra art gallery, kolkata, India, from 7-10March, 2018 by Asutosh Pramanik
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 kuukausi sitten

Jarkko Laineen synttäri-matineassa
quijote blogissa Mataleena - 1 kuukausi sitten

Paikka oli huono akustiikan ja kuuluvuuden suhteen, ainakin takaosassa. Valokuvi ei tuossa tilassa saa, ainakaan kunnollisia. Esiintyjinä olivat Miki Liukkosen lisäksi Anu Kaaja. Hän sai viimeisimmän Jarkko Laine-palkinnon esikoiskirjastaan Leda. En ole lukenit, mutta Joni Pyysalon mukaan se on kaunokirjallisuutta. Pirkko Soinisen Ellen Thesfleff kirja on fictiivinen kirja. En ole tätäkään lukenut. Ei tiennyt Aiju von mitä menetti, kun joutui lähtemään kesken pois. Miki Liukkonen on erilainen ja hyvä niin. Hän sai puheillaan minut pois tolaltani. Kymmenen venäläistä klassikkoa on ... lisää »
Kaksi satiiria: Todellinen Sorsa ja Jatkosota-Extra
Vesa Haapala blogissa Versoja - 1 kuukausi sitten
Huomasin juuri, että Helmetissä on ilmestynyt kirjallinen kyhäelmäni Kaksi satiiria. Käsittelen kahta viime syksyn romaania, Arto Luukkasen *Todellista Sorsaa* ja Jaakko Yli-Juonikkaan *Jatkosota-Extraa.* Proosasta on vaikea kirjoittaa lyhyesti, mutta käykäähän lukemassa raapaisu lukukokemuksista.
Kirjailija, ideologia, tiedostaminen
Vesa Haapala blogissa Versoja - 1 kuukausi sitten
Pitäisikö kirjailijan ryhtyä ollenkaan - tietoisesti - poliittiseksi ja puhua yhteiskunnallisista asioista siten, että on puolensa valinnut? Minusta tämä on hyvä kysymys. Monet hienoistakin kirjailijoista, jotka ovat näin tehneet, ovat tuottaneet johonkin ideologiaan hurahdettuaan surkeaa taidetta - yleensä se on ollut aikansa taidetta, poliittisesti korrektia ja oletusarvoista taidetta. Parhaat palat ovat kuitenkin syntyneet ideologian hylkäämisen jälkeen tai silloin, kun ideologiaan on löytynyt tarvittava etäisyys. Ja silti monet suuret kirjoittajat ovat käyneet läpi jonkin vaih... lisää »
Taaperoille sovittu avioliitto
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 kuukausi sitten
Britannian 1800-luvulle sijoitetussa romanttisessa viihdekirjallisuudessa (johon olen perusteellisesti perehtynyt) vilisee testamentteja ja perintöjä, jotka on sidottu päähenkilön avioitumiseen tiettyyn määräaikaan mennessä tai tietyn henkilön kanssa. Ja toisinaan pariskunta on kihlattu toisilleen jo lapsuudessa. Näin saadaan tapahtumat kätevästi vauhtiin, enkä ole koskaan pysähtynyt miettimään onko tällaisia järjestelyjä todellisuudessa ollut. Puhumattakaan, että moista olisi harjoitettu Suomessa. Yllärinä tuli siis tuttavan lähettämä sanomalehtilöytö, josta tässä Savon sanomissa ... lisää »
Bouncing Soul Sphere: A Cyberspace Star Poem by MK JCBSN
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa THAT: A Plan(et) - 1 kuukausi sitten

Dreamcatcher by Laura Ortiz
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 kuukausi sitten

Romantikko ja arjen anarkisti, kaksi evakkoa runoilee
quijote blogissa Mataleena - 1 kuukausi sitten

Mistäs tulen *Aamujen aamu, jumala saanut kaiken valmiiksi,nyt on vedet happi luonto eläimet maa viheriöilinnut taivaalla kalat merissä, puuttuu enää ihmiskunta ja synti ja seksuaalisuus.*Arja Tiainen on pitkän linjan runoilija. Runotytöksi en ole koskaan häntä mieltänyt, en usko että kukaan muukaan on. Hän on meidän suurten ikäluokkien aikalainen ja todellistaja, näkijä ja pelottavan paljas. Hän on karjalaisten evakkojen kersa, kuten hän eräässä runossa mainitsee: *Olen Kannaksen evakoitten kersamutsi synnytti 8lasta, koki 3 sotaa97 muuttoa eikä koskaan valittanutei mu... lisää »
Värssyjä yksilöistä
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 kuukausi sitten
Tämän viikon ohjelmana oli vuoden alussa ostettu Tukholman alennusristeily, jolle ei ollut mitään erityisempää kohdetta. Vaihtoehtoja kelatessani tuli mieleen valitukseni hää- ja hautajaispainatteiden saavutettavuudesta Ruotsinmaalla ja ajattelin, että ainakin voisin poiketa KB:hen ja tarkistaa pari nimeä kortistosta. Vaikka sitten tilata digikuvat kun ei samana päivänä tilausta kuitenkaan saisi. Historiallisesti viikkoa ennen reissua sain aikaiseksi tarkistaa KB:n aukiloloaikoja, korttikataloogin nykyistä sijaintia ja sen semmoista. Yllätyksekseni ja ilokseni jossain välissä verkko... lisää »
What You Must Know About College Essay Format
Kristian Blomberg blogissa Luutii - 1 kuukausi sitten
What You Must Know About College Essay Format As you’re writing an official essay, then you must be sure that the tone of your formal essay is likewise really formal as your planned audience could become your teacher and classmates, you also need to demonstrate that you’re professional in writing formal essays. Our scholarship article […]
Key Pieces of Best Essay Writing Service
Kristian Blomberg blogissa Luutii - 1 kuukausi sitten
Key Pieces of Best Essay Writing Service The 5-Minute Rule for Best Essay Writing Service If you wish to receive a taste of what sort of essay writing companies expertise our staff has, you are definitely going to be more amazed at exactly what you could get. Authentic producing help companies boast inhouse group of […]
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 kuukausi sitten
Mikä on liikuttavanpa kuin 5 vuotias Stephen Hawking kuvattuna Oxfordin yliopiston kampuksella juuri tohtorinseremonian jälkeen. Lapsuuden laatuaikaa.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 kuukausi sitten
Syntymän määrittely suostumuksen puutteen kautta.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 kuukausi sitten
Kukaan ei jälkikäteen kysy miten tähän on tultu. Jokaisen jalanjäljen silti voin osoittaa. Vain selittämättömän perään kysellään. Ihmiset haluavat tietää mikä maailmassa on totta. Heidän halunsa ja suosionsa on totta. Totta on vankila.
Figure Letters – Cases
Kristian Blomberg blogissa Luutii - 1 kuukausi sitten
Interview essays let you use people as your own sources in place of novels. This listing relates to a number of the simple to compose essay issues. Feel of your own article’s thesis for a promise to your own audience by what categorization of investigation you’ve designed for the publications and give it time to […]
Maalikuun 15. päivä
quijote blogissa Mataleena - 1 kuukausi sitten

Torilla käydessäni juttelin torimyyjien kanssa. Heille on ilmoitettu että ehkä ensi syksynä hommat loppuu torilla. Eivät kertoneet kuulemma minä vuonna. Epätietoisuus on loukkaavaa. Ostin mehevän sellerin ja purjosipulin. nämä torimyyjät ovat lähiruoan myyjiä. Anoppi vainaa sanoi heitä maalaisiksi ja osti aina samoilta tuotteita. Pääsiäinen tulee ja virpovitsoja oli tehty myyjäisiin myytäväksi. Myyjäiset ovat viikon päästä lauantaina 24.3. Ehkä siellä on myös ikoninäyttelykin. Ja toivottavasti kirkko on pystyssä vielä kauan. Kirjastosta löysin Arja Tiaisen *Kirjeitä karkailevalle p... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 kuukausi sitten
Nuolasin liian aikaisin. NI Komplete Kontrol Keyboardien valot eivät ole ohjelmoitavissa niin kuin Novation Launchpadin valot mididatalla. NI KK on ohjelmoitavissa ilmeisesti Pythonilla Komplete Kontrol pluginin kautta, mikä ei kuulosta ollenkaan hyvältä. Komplete Kontrol plugin on erittäin epäilyttävä. Esimerkiksi Unacord pianolle se tuottaa bouncauksessa lähes kuulumattomia napsuja joita Kontakt 5 ei koskaan tuota. Markkinoilla on muitakin light guide -koskettimistoja, Yamahalta halpis EZ-220 ja McCarthy Illuminatig Piano. Mutta nämä ovat vieläkin suljetumpia kuin NI. Kukaa ei kos... lisää »
Suru-uutinen
susupetal blogissa SusuPetal - 1 kuukausi sitten

Ystäväni ja niin monen blogikaveri Sirokko menehtyi viime viikolla. Tapasin Sirokon viimeksi viime syyskuussa, kun hän lomaili täällä Suomessa. Kävelimme ympäri Helsinkiä, poikkesimme museoihin ja päädyimme lopuksi Tornin ateljeebaariin, jossa kuvasimme allamme siintäviä kauniita Helsingin kattoja. Sirokko oli ihana, luova ihminen, jonka huumorintaju ja maailmankatsomus vetosi minuun. Tulen kaipaamaan Sinua paljon. Lämmin osanottoni […]
TOM SAWYER
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 kuukausi sitten
Työn tekemistä edeltää työn näkeminen. Monille voi tarjota työtä vain se joka näkee paljon työtä. Kukaan ei ole täysin työtön, koska jokainen voi oppia näkemään edes pienen palan siitä mikä on todellista ja mahdollista.
Ilmestynyt: Munkkiniemessä vuonna 1735 kuollut Petter Sund
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 kuukausi sitten
Vihdoinkin. Vuonna 2005 alkanut projekti saatettu kansien väliin. Ehdottomasti kokonaisuus on nyt merkittävästi parempi kuin alkuhetkillä. Työtä on tehty, uutta on opittu ja muiden (lue: Seppo Aallon) valmistuneet tutkimukset ovat auttaneet eteenpäin. Kirjassa on suhteellisen kronologinen kertomus Petter Sundin elämästä, selvitykset vaimojensa perheistä, Petterin lapsuuden perheestä keräämäni tiedot, Petterin jälkeläistaulut mieslinjaisina sekä analyysini Hans Sundista, joka mielestäni ei ole Petterin poika (mutta jos kuitenkin on, niin hänenkin jälkipolviaan on mukana). Tämän ko... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 kuukausi sitten
Kielet ovat korkeita valloittamattomia vuoria. Laaksojen pohjilla me voimme vähän touhuta elämämme mittaan.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 kuukausi sitten
Sillä ei ole väliä mitä syö, vaan sillä mitä ajattelee.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 kuukausi sitten
Joskus sitä lähtee lyhyelle matkalle ja toivoo että siitä tulisi pitkä. Niin ei kuitenkaan tapahdu. Lyhyt matka on lyhyt matka. Pitkä matka on pitkä matka.
Important Solutions for Family Adventure Holidays
Kristian Blomberg blogissa Luutii - 1 kuukausi sitten
Important Solutions for Family Adventure Holidays The Argument About Family Adventure Holidays There Is a Assortment of Locations in Australia to Zambia. Whether it is for, however Moliets, at the Aquitaine in the south west of France, is really where to really go. Crossing the tens of a large number of spots in the usa, […]
The Secrets of Great Adventure Holidays Exposed
Kristian Blomberg blogissa Luutii - 1 kuukausi sitten
The Secrets of Great Adventure Holidays Exposed The Upside to Great Adventure Holidays Panama gets got the package of retirement rewards on earth. Your work should perhaps not exist merely to furnish cash flow. Remember that you might want to remain within the period zone that is identical or inside an destination in that you […]
Seventh-Grade Research Topics
Kristian Blomberg blogissa Luutii - 1 kuukausi sitten
In a argument article you’ll need to furnish evidence without supplying a lot of play. The intention of this kind of process essay is consistently to inform the audience. For an argument essay to function, it has to feature selected components that may get the crowd to find things from your view. It truly isn’t […]
Unanswered Questions Into Writing Essays Uncovered
Kristian Blomberg blogissa Luutii - 1 kuukausi sitten
Unanswered Questions Into Writing Essays Uncovered Type of Writing Essays Whether you must generate a paper of special flawlessness, simply purchase an article and also our writers can provide help. Books ought to not be prohibited. Thus, don’t be afraid to purchase essays online here. Writing Essays Can Be Fun for Everyone The majority of […]
The Start of How to Write a College Essay
Kristian Blomberg blogissa Luutii - 1 kuukausi sitten
The Start of How to Write a College Essay Who Else Wants to Learn About How to Write a College Essay? While it might be regrettable if you’re asking for a college, it transpires to numerous students and it’s really ordinary. Faculties, schools and respective tutors will be prone to get their tastes and therefore […]
The 5-Minute Rule for How to Write a College Essay
Kristian Blomberg blogissa Luutii - 1 kuukausi sitten
The 5-Minute Rule for How to Write a College Essay Essay writing, even though, can be a good deal of fun should you know tricks about how to handle these step by step. Composing poetry essays is not everybody’s cup of java as not everybody may recognize distinctive concepts hidden behind poetry. Since you often […]
Interview with Charles Jerry about Veve Voodoo Magic Symbols from Haiti
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 kuukausi sitten

MJ. Give me a background of who you are? CJ: I’m Charles Jerry. I was born in Port-au-Prince Haiti. I’m 19 years old, and I’m an artist who paints the story of Voodoo magic black Haitian. MJ. How did you first become involved with art? CJ: I have been involved with art since I was kid. I had a love for art and after the 7th of November 2015, I participated in a festival artistic which is named "Ghetto Biennial." This festival was based on the culture of Haiti which is Voodoo. It’s the reason this style of Haitian art is based on the artists story of Voodoo magic black Haitian. M... lisää »
Armon meri
Vesa Haapala blogissa Versoja - 1 kuukausi sitten
Kalmiston männyt niiden rauha on ylimaallinen taivas loiskii latvuksiin kuin lahti kallioihin kävelen harjattua käytävää kumarrun katsomaan nimeäni se on siirretty nyt toiseen kiveen massiivinen kiiltävä graniitti nimi toisten joukossa en minä vaan toinen ja juuri minun nimeni Pilarinvahvuisten mäntyjen alla vuorenkilvet ahmivat hautaa hyvin ruokittu nurmi tasainen moreenimaa köyhien lahkolaisten ennen syrjään sysätyt paikat ovat keskellä kaikkea otan taskusta sakset ja nostelen lehtiä harvennan istutusta niin että fasadi näkyy Setäni toi vanhan jäkälöityne... lisää »
Composing An Effective College-Level Book Report
Kristian Blomberg blogissa Luutii - 1 kuukausi sitten
Article writing is just not ever an effortless job. The part of the author in persuasive article shouldn’t be underrated. Be exact and realistic whilst writing it. Thirstily assist with powerful creating. Supplied that these threads of rationality might be maintained in your pick of similar constituents of your own composition, there ‘ll never develop […]
Publishing Tenses Tense-distinct ESL Writing Requests and Topics For Novices , Intermediates, and Advanced
Kristian Blomberg blogissa Luutii - 1 kuukausi sitten
Meeting documents enable you to use people as your own resources in place of novels. The more fire you’ve got for a writing topic, the simpler it may actually be to share that feeling to your own crowd and make a excellent descriptive composition. The very starting stage in writing a descriptive composition would be […]
Auran odotus
Vesa Haapala blogissa Versoja - 1 kuukausi sitten
Lumiaura työntää pihatietä puhtaaksi niin että kipinät sinkoavat. Ehkä mekin saamme jonain päivänä, tällaisena puolipilvisenä rauhallisena maaliskuun iltapäivänä, oman auramme ja oman kolaajamme. Se jättää jälkeensä vain puhdasta pintaa, hyvää kulkea, kun aurinko vilahtelee pilviverhoista.
The Importance of How to Conclude an Essay
Kristian Blomberg blogissa Luutii - 1 kuukausi sitten
The Importance of How to Conclude an Essay To assert that the syncretic type isn’t pure or correct has to be avoided. You will find key phrases to watch out for which will permit you to totally grasp how you should approach the building of one’s own answer. If you should be a super-organized individual, […]
Outrageous Essay Editor Tips
Kristian Blomberg blogissa Luutii - 1 kuukausi sitten
Outrageous Essay Editor Tips When you end a writing mission, you’re just too tired to critique it. If a teacher desires three pages, learn exactly what structure you should make use of. Students locate creating assignments a few of their hardest to manage. Moreover, our informative article E-ditor agency could offer distinctive and valuable info, […]
Viikko mielenkiintoisesta elämästäni
susupetal blogissa SusuPetal - 1 kuukausi sitten
Olen jatkanut tämän koiramaisen elämäni ilmiöiden havainnoinnista, mutta jotenkin tutkimustuloksia tulee niin paljon, ettei ole oikein aikaa jäsentää niitä lukukelpoiseen muotoon. Mutta koirapuistoista sen verran, että mitä suurempi koira, sitä todennäköisempää on, että se tuodaan autolla ulkoilemaan koirapuistoon. *** Vanha tuttu yrittää ottaa yhteyttä. Onneksi on kännykkä, joka kertoo soittajan, joten ehdin miettiä muutaman pirauksen […]
Stephen Hawkingin ongelma ja meidän ongelmamme
Vesa Haapala blogissa Versoja - 1 kuukausi sitten
"Tavoitteeni on yksinkertainen: ymmärtää täysin maailmankaikkeus, miksi se on sellainen kuin on ja miksi se ylipäätään on olemassa." Juuri poismenneen Stephen Hawkingin tavoite oli kunnianhimoinen. Jos jokin tieteenala voi antaa selityksen noihin kysymyksiin, hän ajatteli, niin se on fysiikka ja muut laskevat tieteet. Näinhän se on. Filosofit, teologit, yhteiskuntatieteilijät ja me muut kamppailemme ihmisen kysymyksen kanssa ja kysymme merkitystä ja inhimillisen yhdessä olemisen rakenteita. Meidän miksi on toisenlainen kuin Hawkingin. Hawking oli huolestunut planeetan tilasta. Hä... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 kuukausi sitten
Tytär esittelee kehittelemänsä pelin. Pelilautana on moniväristen tilasiirtymien graafi. Pelin tarkoitus on äärettömän yksinkertainen: päästä ylimmästä yhdestä aloituspisteestä mahdollisimman nopeasti alla oleviin moniin erivärisiin rahapalkintoihin. Pelin säännöt ovat monimutkaiset ja ne selitetään vaillinaisesti, koska kaiken selittämiseen kuluisi koko elämä. Säännöistä voi kysyä. Mikä tahansa pelistrategia johtaa kanssapelurien häviöön ja pelintekijän voittoon. Kun änkytän, etten vieläkään ymmärrä sääntöjä, niitä annetaan roppakaupalla lisää. Ja taas syntyy myös uusia mahdollisuu... lisää »
Ihan Oikeaa Sukututkimusta
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 kuukausi sitten
Eräs tuttavani on ihastunut lausahdukseen (jonka alkuperäisen sanojankin aina toteaa, mutta olen sen unohtanut) "Varsinainen sukututkimus alkaa kun rippikirjat eivät ole käytettävissä." No, tätä varsinaista tai Ihan Oikeaa Sukututkimusta olen nyt päässyt kokemaan kaivellessani juuriani Norrköpingissä. Viime kesänä löytämäni perukirja antoi perherungon, mutta ihmiselämän ajoittamiseksi "jo kuollut 1707" tai "elossa 1707", ei anna paljoakaan. Ihminen kun on yleensä elossa kymmeniä vuosia syntymänsä jälkeen, mutta voi toisaalta kuolla pian lapsiensa syntymän jälkeen. Tilanteen kohenta... lisää »
Bridge / Silta reviewed in American Record Guide March / April 2018
Antti Samuli Hernesniemi blogissa Sounds Words Drawings Sculptures Dr Antti Hernesniemi - Ääniä Sanoja Veistoksia Piirroksia - 1 kuukausi sitten

AMERICAN RECORD GUIDE MARCH/APRIL 2018 " HERNESNIEMI: Piano Pieces Antti Samuli Hernesniemi, p MSR 1615—44 minutes Antti Samuli Hernesniemi is a Helsinki composer-pianist who specializes in folk and jazz influenced northern colors and lights. This album is the third in a series. The composer is interested in keyboard sound, and the pleasure here is the sonority of different keyboard instruments, which all suit the piece they were written for: a Yamaha Clavinova, a Steinway, and a Bechstein Grand Piano. The Clavinova works are 4 Poems, Shore, and City. The latter attempts to fi... lisää »
Väkivallaton huhtikuu
quijote blogissa Mataleena - 1 kuukausi sitten
Bussissa istui iäkäs nainen. Hänen kasvojensa toinen puoli oli musta. Ajattelin mielessäni että oliko mies vai aikuinen lapsi tai lapsenlapsi lyönyt. Naisen kasvoilla oli ilme joka oli sekoitus häpeää ja mielistelelyä. En tiedä mitä nainen olisi sanonut jos olisi kysynyt, mutta liukkailla keleillä ei tuollaista jälkeä synny. Poistuin bussista. 1980-luvulla oli muodissa puhua väkivallasta hyvinkin pikkusievästi, aivan kuin se olisi ollut tabu. Lapsiperheitä kytättiin sillä silmällä, joska pääsisi käräyttämään. Jos joku oli merimiehenmuija, niin ei se akka voi läimimättä selviytyä ja m... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 kuukausi sitten
Asian tekeminen ja sen tekemisen metailmaiseminen vakuuttavasti ovat kaksi eri asiaa, joilla ei ole välttämättä mitään yhteyttä. Juuri tästä piirteestä, että yhteyttä ei tarvita, elävät miljoonat startupit, joiden ei ole tarkoituskaan koskaan saada mitään oikeaa aikaan. Hyvä muistaa tärkeä tunnusluku: 99% startupeista menee konkurssiin ja tekijät hirteen. Jos jotain oikeaa on tekeillä tilanne rahoituksen kanssa on hankalampi. Selostukset eivät helposti näytä kovin vakuuttavilta, koska tekijöillä on tunteita pelissä. Siksi on miltei häviävän epätodennäköistä, että mihinkään todellise... lisää »
Asemic Writing Tool Part 8: Needle Whittling by MK JCBSN
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 kuukausi sitten

Windows Moviemaker in Windows-7
Kristian Blomberg blogissa Luutii - 1 kuukausi sitten
For a normal 5 paragraph article, you’re going to need a minimum of three reasons, or parts for your own reply. An excellent service is going to assist you to structure your article the right way to find the most effective response to your own success. It is very simple to find large levels nowadays, […]
Find $100 an hour or so as an Advice Author Author
Kristian Blomberg blogissa Luutii - 1 kuukausi sitten
Mandarin- British expression books could be priceless. All documents need to be original. An essay isn’t about misinformation, is around the truth. For every single the way to compose a quick story name in a composition has its rules as well as the secrets. Though the conclusion is clear-cut and may really be attained in […]
Howto Purchase Real-Estate in China
Kristian Blomberg blogissa Luutii - 1 kuukausi sitten
The business provides various low-cost essays writing services to students worldwide, as well as offering expert aid, to tens of thousands of pupils daily. Last, training creating isn’t interesting as it’s lengthy, challenging and too subjective to class students’ writings as soon as they’re complete. The thesis statement is simply a overview by what the […]
How to Choose A Dissertation Subject
Kristian Blomberg blogissa Luutii - 1 kuukausi sitten
Essay writing is my favourite type of writing, although I Have dabbled inside the speedy story genre a little. 1 writer may handle one particular duty at one time till it’s whole. Ghost writing truly involves tons of research in the evolution of a post, about the section of the writer. If you like to […]
Seventeen reasons to suspend glyphosate
Kristian Blomberg blogissa Luutii - 1 kuukausi sitten
While all article authors must confront the correct measures of writing an essay ultimately, merely a master understands the method to do them efficiently. This is exactly why we provide the absolute best article composing. This way, we help our students to get how they really may create documents independently, whereas our documents assist them […]
Howto Publish a Hypothesis
Kristian Blomberg blogissa Luutii - 1 kuukausi sitten
EssaysProfessor is a well- recognized expert support which provides buyers with top quality English essays on line throughout the globe. In recent times, they have become a significant part of a formal education. We’ll supply top quality article writing service at a fair price. Actually, it has become a regular practice to purchase essays online […]
Heikoilla jäillä
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 kuukausi sitten
Lapsuudessani näytettiin televisiossa usein tietoiskuja avantoon molskahtamisesta selviämisestä. Tarve opastukseen ei ole modernin ajan ilmiö. Jo 1766 Tukholmassa painettiin J. M. (ilmeisesti Jacob Magnus) Hallonqvistin tuotos *Påliteligit sätt at frälsa sitt lif utan andras tilhjelp, under Guds bistånd, då man har den olyckan at gå eller kiöra sig neder på is.* Sitä ei ole tätä kirjoittaessani vielä digitoitu, mutta Suomen urheilulehti 8/1909 referoi sisällöstä, että "Fig. I" osoittaa, miten on nyrkeillä, jollei puukkoa ole, hakattava railoa sinnepäin, mistä on tullut, sillä siell... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 kuukausi sitten
Huhtikuu on kuukausista julmin, se on tiedossa. Mutta mikä kuukausista on toiseksi julmin? Jokainen kuukausi taistelee tuosta tittelistä omalla raakuudellaan.
Talven kuolema ei ole kaunis
quijote blogissa Mataleena - 1 kuukausi sitten

Talven kuiolema ei ole kaunis Eikä kevään syntyminen liioin. Nämä kuvat eivät ole kauniita. On satanut monta päivää vettä. Lumet ovat kohta pois. Huomasin että lumi kyllä haihtuu ilman kosteutta, sitä sanotaan ahavoitumisesksi. Jos ahava-tuulen aikaan ripustaa liinvaatepyykin narulle, tuoksu on mahtava. Tuolla sementtiseinustalla viheriöi muraatti.
ORWELLTAHTO
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 kuukausi sitten
Joanna Boulterin *Twenty Four Preludes & Fugues on Dmitri Shostakovitch* (2006) ilmaisee täydellisesti, että ilmiö, jotka itse pidin vielä tuohon aikaan (siis pelkkää sivistymättömyyttäni) perisuomalaisena ja suomalaiselle nykykirjallisuudelle oireellisena, olikin kansainvälinen ja kansainvälisesti keskusjohdettu. Boulter oksentaa tyylipuhtaana mielenhallintapropagandana kaikki ne teatraalisesti säälittelevän ikävät ja mukatietämättömänä päivittelevän surkeat venäjäklisheet, jotka systeemisesti käytettynä luovat tämän psykologisen noituuden perustan ja joiden loputtomaan peittelemät... lisää »
The block chain serves to confirm transactions to the rest of the network as having taken place.
Kristian Blomberg blogissa Luutii - 1 kuukausi sitten
Cloud mining productivity is dependent on a lot of distinct things. It has many advantages as compared to the conventional mining methods. It’s named Bitcoin Cloud Mining. Another important name in regards to cryptocurrency cloud mining, Hashing24 has also been in existence for a short time. However, there are particular risks related to cloud mining […]
Aamun valo
Vesa Haapala blogissa Versoja - 1 kuukausi sitten
Aamun valo, kuin vaaleat tulppaanit pyyhkisivät taivaan ja lumi vastaisi.
Siirretty hautakivi
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 kuukausi sitten
Helsingfors Dagblad julkaisi 12.3.1870 etusivullaan alun J. R. Aspelinin kirjoituksesta *Nytt kapitel om fornlemningar*, joka jatkui 15.3.1870. Jälkimmäisessä osassa mainittiin Vähänkyrön kirkkomaalta kaksi pahoinkohdeltua hautakiveä. William Rossin ja Maria Mattsdotter Långin kivi oli kulkuväylällä ja kulunut pahoin. Kirkkoaitaan puolestaan nojasi kivi, jonka tekstit olivat luettavissa, mutta vainajat nimetty vain nimikirjaimin. Tämä sanomalehti luettiin Vähänkyrön pappilassa, jossa oli tuolloin apulaisena Tyko Hagman. Hän muistelee kirjassaan *Keltanokkana Kyrössä*, että kirkkohe... lisää »
Tylsähkö yksinpuhelu
susupetal blogissa SusuPetal - 1 kuukausi sitten
Koska sä oot viimeksi kokenut tylsyyttä? – Tylsyyttä? Miten niin? Onpa outo kysymys. – No, kun tää Sus’ antoi lauantain haastesanaksi tylsyys, siitä pitäisi kirjoittaa jotain. – Ja sä ajattelit, että sit puhuttais asiasta? Tylsyydestä? – Niin. – Eli synkkä yksinpuhelu Susun tapaan? – Niin. – Tai siis tylsä yksinpuhelu. – No, sitähän ne […]
Sementtiseinustalla viheriö muraatti
quijote blogissa Mataleena - 1 kuukausi sitten
Sementtiseinustalla viheriö muraatti. Lumet ovat melkein pois, ainakin pihaltamme. Aurinkoa ei ole näkynyt. Lonttisissa on paljon koiria ja heidän ulkoiluttajiaan. Suosikkini on Vanha sivistyneen oloinen rouva jolla on Vanha mäyräkoira. He ovat yhtä: Vanhoja, viehättäviä ja pukeutuvat sävy sävyyn. Melkein liikutun kun kohtaamme heidät. Välillä koira kuulemma väsyy ja haluaa oikaista kadulle lepäämään ja he ovat kiireen ulko puolella jo. Koirien ulkoiluttajat tapaavat ihmisiä, tutustuvat ja rakastuvatkin. Ystävämme Anu, joka kuoli, kertoi usein ulkoilutarinoita. Hänellä oli Tiibeti... lisää »
Viimeinen merkintä (päivitetty 12.3. lopun havainnollisella videolla)
Vesa Haapala blogissa Versoja - 1 kuukausi sitten
Tiivistän suomalaisen keskustelun maahanmuutosta yhteen lauseeseen. Sitten pidän pientä taukoa tästä aiheesta. Ehkä huomaatte missä näkemykseni mukaan piilee ongelman ydin - keskustelua ilmiöstä ei mitenkään kyetä näkemään varsinaisessa kontekstissaan ja argumentointi on pääosin aivan luokatonta. Siksi ei voi lähtökohtaisestikaan syntyä mitään rakentavaa ratkaisua: "Voisimme keskustella maahanmuuttopolitiikasta Liisa Jaakonsaaren tapaan, ellei olisi väestöräjähdystä." * Tässä alla on tyypillinen keskustelu. Faktat puhuvat? Eurooppalainen maahanmuuttokeskustelu mediassa -tilaisu... lisää »
Musta joutsen
Vesa Haapala blogissa Versoja - 1 kuukausi sitten
Musta joutsen karrelle palaneessa maassa levittää miljardit sulkansa.
Muuttoja
Vesa Haapala blogissa Versoja - 1 kuukausi sitten
Maahanmuutto ei ole ongelma, sillä koko ihmisen historia on ollut pelkkää maahan muuttoa ja maasta muuttoa. Ennen ei ollut edes kansallisia rajoja, oli häilyviä heimojen reviirejä. Sitten syntyi paikkaan sitoutuminen, viljeleminen, kesyyntyminen, domestikaatio, kulttuuri. Nomadistinen elämäntapa ei ollut ongelma niin kauan kuin ruokaa ja reviirejä riitti. Toki se oli kuluttavaa elämää. Miljardien nomadismi ei ole vain kuluttavaa vaan tuhoavaa koko planeetan kannalta. Tuskin yksikään ihminen näkee ongelmaa siinä, että ihmiset liikkuvat. Ihmisen liikkuminen omalla lihasvoimallaan ... lisää »
Heraldisesti
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 kuukausi sitten
Schildt-sekoiluni yksi haara päättyi kolmeen naimattomaan sisareen ja veljeensä, joka sai aatelisarvon 1700-lopulla. Piti tietenkin etsiä verkosta vaakunakilpensä (ohessa). Sen jälkeen olikin sopiva aika kaivaa esiin kertyneitä vaakunalinkkejä ja tarkistaa toimiiko niistä vielä joku. Ainakin pätevältä vaikuttava blogi *Heraldik och Vapensköldar* päivittyy edelleen. Yleisesti mielenkiintoinen teksti oli esimerkiksi När började ofrälse använda heraldik? Melko harvakseltaan päivityy blogi *Finsk heraldik genom tiderna*. SukuForumilla huomautettiin, että monissa (eli kaikissa paitsi p... lisää »
Perhosen siivenisku
Vesa Haapala blogissa Versoja - 2 kuukautta sitten
Jotkut uskovat, että perhosen siivenisku Amazonilla nostattaa aallokon Taiwanilla, mutta miljardin lapsen syntymä Afrikassa ei merkitse mitään.
Olen tervan haistaja
quijote blogissa Mataleena - 2 kuukautta sitten
Meni saunaan vaikka olen toipilas. Kaadoin tervaa kiukaalle tai mies heitti kun kaadoin löylykauhaan. Otin nurkkaan kaatuneen kaktuksen vierihoitoon. Toivottavasti ei muutu saattohoidoksi. Nyt olen Lokikadulla ja äänimaailma on tuttu näppäinten tiheä räpinä. On huomattu että naisen sairastuminen aiheuttaa miehelle stressiä. Piti elvyttää rapistunutta taitoa käydä kaupassa ja kotitaloutta. Meidän keittiössa on lisäksi liiton toimiston etäpiste. Jokainen voi kuvitella loput mieleisekseen. Mieheni laittaa helposti miehistä ruokaa, salaattiakin tosin löytyy. Ulkona sataa vettä. Orto... lisää »
Hiski-projektin viimeiset 10 vuotta
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 2 kuukautta sitten
Sukutietotekniikka ry:n lehdessä on vuonna 1999, juuri ennen yhdistyksen sulautumista Suomen sukututkimusseuraan, julkaistu Leif Metherin ja Pertti Vuorisen artikkeli *Tallennettua historiaa : HisKi-projektin kymmenen vuotta*. Leif Metherin poismenosta on nyt yli 10 vuotta ja suunnilleen saman ajan HisKin kehitys on ollut lähes pysähdyksissä. Ollessani kymmenisen vuotta sitten hetkellisesti SSS:n hallituksessa tavoitteenani oli saada tilanteeseen muutosta ja selvyyttä. Muskelini eivät muutokseen riittäneet, sillä en hallinnut yhdistystoimintaa, muita hallituksen jäseniä HisKi ei ki... lisää »
Mistä saamme tietomme ja mitä kannattaa kuunnella?
Vesa Haapala blogissa Versoja - 2 kuukautta sitten
En ole perussuomalaisten kannattaja enkä ole suunnitellut sellaista koskaan. Kokonaisuus ei houkuttele minua. En toisaalta enää koe voivani ajatella tärkeimmistä planetaarisista asioista tavalla, jolla vasemmisto ja vihreät ne näkevät sikäli kuin ylipäänsä niistä puhuvat - vaikka, myönnän, ymmärrän monia sisäpoliittisia ja yksittäisiä luontoon ja hyvinvointiin liittyviä asioita samaan tapaan kuin he tai ainakin osa heistä. Oikeastaan putoan kaikkien poliittisten leirien sivuun. En tiedä, miten yleinen tämä tuntemus on. Siitäkin olisi hauska kuulla. Koska en asetu mihinkään erityis... lisää »
Tänään satoi vettä Turussa
quijote blogissa Mataleena - 2 kuukautta sitten
Yöllö heräsin oven kolaukseen. Oli pakko mennä katsomaan eteiseen. Siellä ei ollut ketään. Askeleita alkoi kuulua selvästi. Asumme puutalossa jossa ei kuulu juuri mitään, korkeintaan koiran tassuttelua. Ääni tuli varmaankin naapurista. Katsoin kuumemittarin lukemaa 38.4 astetta. Leijaileva olo. Nukuin monta tuntia ja olen ollut kuumeeton. Muistin entisen pomoni iltapäiväkerho ajalta. Hänellä oli kirjanpitäjän ääni ja hänen ysrävättärensä oli maailman ikävin ihminen nimeltä Krista. Krista oli Turun kermaa. Hän oli käynyt Kupittaan yksityiskoulua. Hänen isänsä oli Turun johtavia arkki... lisää »
Geographical Asemic by Bruno Chiarlone Debenedetti
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 2 kuukautta sitten

Augusta Favorin
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 2 kuukautta sitten
Ulrika Augusta Favorin syntyi 12.12.1812, kastettiin Keuruulla ja kasvoi Längelmäellä, jossa vanhempansa Anders Johan Favorin ja Johanna Fredrika Kingelin asuivat kasvavan perheensä kanssa Ristijärven Heikkilässä (RK 1807-1812 s. 118, 1813-1819 s. 232, 1820-1826 s. 151, 1827-1840 s. 153, s. 409, 1840-1846 s. 202) Isänsä oli Sääksmäen ylisen kihlakunnan henkikirjuri ja Augustan veljet Johan Fredrik, Anders Abraham, Abel Viktor ja Johan Ludvig lähetettiin koulutielle yliopistoon asti. Äiti Johanna oli papin tytär, joten tyttärien kotikoulutuskin on todennäköisesti ollut tasokasta. Pe... lisää »
Linkola, ihmiskunta, auttaminen
Vesa Haapala blogissa Versoja - 2 kuukautta sitten
Pentti Linkola Saska Saarikosken haastattelussa. Jotenkin tämä asetelma vuodelta 1991 näyttää aivan vuodelta 2018. Tähän tarvitsisi vaihtaa vain Jussi Halla-aho Linkolan tilalle. Saska Saarikoski ei ole muuttunut paitsi hiukan ulkonäöltään. Tosin Halla-ahokin vaikuttaisi pehmeältä ehdottomaan Linkolaan verrattuna, vaikka sanoma väestönliikehdintäasioissa olisi miltei tismalleen sama. (Itse asiassa Linkola on paljon ehdottomampi niin kuin koko ihmiskunnan suhteen - porukkaa pitäisi vain harventaa, niin kuin hän ajattelee. Halla-aho on lähempänä Paloheimoa.) Jos ajattelemme kylmiä ... lisää »
Naisten päivänä 2018
quijote blogissa Mataleena - 2 kuukautta sitten
Elonkeinoelämän herrat ovat keksineet ratkaisun naisten alempaan palkkaan miesren palkkoihin nähden. He laskisivat miestin palkkoja samaan naisten palkkojen kanssa. Näinkö tasa-arvo lisääntyy? Hyvää Naisten päivää kaille! Koska Turku on moraalinen rappio, kerron taas muutamista herrojen hankkeista. Urheilupuiston viereinen puisto saanee kaavamuutoksen. Sinne rakennettanee taloja. On täällä ennenkin kannettu kapinallisia gryndereiden uhmaajia "Mustiin Maijoihin." Itsekin olin huutamassa kaupungintalon edessä "Ei taloja puistoihin!" Toinen kohde on Läntisellä Rantakadulla, Marina Pa... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Totuus, maailman tehokkain päänsärkylääke.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Johdannaisilla keinotteleva shorttaaja ei haaveile luostarielämästä. Mutta me haaveilemme.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Pieniin asioihin ei voi sukeltaa sisään ja samalla säilyttää alkuperäistä kokoaan. Pienien asioiden määrä kasvaisi sen takia liikaa. Pieniin asioihin on mentävä sisään myös itse pienentyen, niin että havaittavien asioiden määrä pysyy koko ajan vakioan. Tarkkaavaisuus on koon muutosta.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Me olemme syvyyssukeltajia ammoin uponneessa laivanhylyssä. Meille ei muuta maailmaa ole kuin merenpohja. Pinnan yläpuolella näkyy Jumalan iloiset kasvot. Se lällättää meille, näyttää pitkää nenää. Vedestä nouseminen olisi itsemurha. Happi pulloista loppuu aikanaan. Me etsimme tietoa, puuttuvaa tietoa, edes pientä vihjettä. Me vihaamme uteliaisuutta ja kevyitä rakkausseikkailuja. Me tiedämme: mies joka ei rakastu helposti rakastuu liikaa. Siksi koko elämä on kuin hetki, jolloin saat kuulla junan suistuneen raiteilta, mutta et vielä tiedä olivatko siinä matkustaneet omat lapsesi uhri... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Luonteeltaan ikuista ja pysyvää tietoa on vain se mikä nopeasti lievittää kipua. Vapauden hinta on äärimmäinen kognitiivinen dissonanssi. Se pitää vain kestää niin kuin satakertainen yliannos rokotetta.
SIITÄ MISTÄ EI VOI RIIDELLÄ ON VAIETTAVA
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
On parasta kulkea kuin ranskalainen, saarnaamatta, piereskelemättä. Ilman huntua, ilman näkyviä ja kuuluvia rituaaleja, joiden tarkoitus on kiihottaa imitaatioon, etsiä jäljittelijöitä ja syyllistää. Hienovaraisesti jättää uskonnollisen kokemisen alue, kuin ruuansulatus, jokaisen sisäiseksi ja yksinomaan henkilökohtaiseksi asiaksi. Tämä sama koskee myös tiedettä. On syytä ankarasti välttää tieteellisiä johtopäätöksiä, jotka astuvat liian isoille varpaille. Pidättyä esittämään vain tulokset, ilman pitkälle meneviä tieteelliseen fanaattiseen uskoon perustuvia johtopäätöksiä.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Tradition täytyy tarkoittaa erikoistumisen vastaista toimintaa. Jos haluaa jatkaa edeltäjien työtä, on pysyttävä ammatinvalinnan ulkopuolella. Sillä jos erikoistuu nykyisyyteen, kadottaa menneisyyden ja päin vastoin.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Henkimaailman olemus on se, että heti kun ääneen väitämme tietävämme siitä jotakin, tai että se todennäköisesti on olemassa, emme löydä siitä jälkeäkään, enempää empiirisesti kuin omassa subjektiivisessa kokemuksessa. Ensimmäisen riidanhaluisen kategorisen väitelauseen jälkeen alkaa pitkä tiemme teeskentelijöinä. Sanat "kaikki" ja "aina" triggaavat maailman tehokkaimmat hakukoneet, jotka jäljittävät yhden vastaesimerkin.
Massamuutot, kulttuurinen monimuotoisuus ja luonto
Vesa Haapala blogissa Versoja - 2 kuukautta sitten
Tässä Eero Paloheimon kaksi hyvää puheenvuoroa otsikon asioista: 1. Massamuuton kolme ongelmaa 2. Kansainvaellukset ja luonto No niin, aika samansisältöisethän puheet ovat. Olen liki kaikesta samaa mieltä, joskaan noissa puheissa ei käsitellä ongelmien "ulkoisia" syitä eli entistä ja nykyistä kolonialismia ja ilmastonmuutosta kovin laajasti, vaikka sisäiset syyt tulevat esiin. Näitä ovat väestöräjähdys, luonnon tuhoutuminen, piittaamattomuus omasta alueesta - ja toki näihin voisi lisätä myös pirstoutuneet yhteiskuntarakenteet ja etniset ristiriidat. Tarvittavat toimenpiteet ja ... lisää »
Hyvää naistenpäivää!
Vesa Haapala blogissa Versoja - 2 kuukautta sitten
Kun mietin elämääni ja siinä vaikuttaneita naisia, voin sanoa, että juuri he ovat tehneet minusta pitkälti sen mikä olen. Naiset ovat elämän pohjavirta. Joskus tuota virtaa on helppo ymmärtää, joskus sitä luulee lukevansa oikein, ja joskus, niin joskus sille tahtoo myös sanoa vastaan, sen tahtoo padota tai siitä tahtoo olla välittämättä. Silti se pysyy. Vaikka elämässäni virtaavan kielen pinnalla saattaa vilistä miesten nimiä ja keskustelukin voi tapahtua usein miesten kesken, ohjaa kaikkea yhtä lailla liike, joka lähtee naisista ja heidän kohtaamisestaan sekä siitä, mitä ajattel... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Henki ei pelaa yksiselitteisillä funktioilla. Kaikki kallistumatkin salamieltä. Muhinoinnin merkitys ei ole pelkästään lapsien tekeminen. Aistitodellisuuteen kiinnittyvällä on taakkanaan jatkuva kapina henkeä vastaan. Se on turhaa.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Kapitalismi on rakenteellista noituutta. Vain noituutta eikä mitään muuta. Noidalle järjen horjuttaminen on väline. Kaiken takana piileksii vallanhimo, ääretön loputon kaikkien inhimillisten tunteiden ylitsekäyvä vallanhimo. Jos uskot järkeen sokeasti siitä tulee noidalle tartuntakahva horjutettavuutensa kautta. Järkeä horjuttaa se, että uskot siihen. Siis usko on tartuntakahva. Järki itsessään ei perustu uskoon, eikä horju. Järki ei kiinnity astuttavaan todellisuuteen kuin korkeintaan pistemäisesti ja hetkellisesti. Aistimustodellisuus ei ole järjelle perusta.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Grisey on spetraalisäveltäjistä mestarillisin, monipuolisin, kekseliäin ja muotoplastisin. Hän oli Oliver Messiaenin oppilas ja Magnus Lindberg on hänen oppilaansa. Griseylle ei ole mikään ongelma kirjoittaa plastisesti spektraalisävellyksen sisään jännitteiltään polytonaalisia polyfonisia kudoksia. Kunhan systeemi joskus valmistuu sen jälkeen kysymys ei ole mitä moninaisempien musiikillisten aineiden rytmien ja truktuurien toimivat tasapainotilat. Jos ei halua jämähtää minimalismiin jota säveltäjäystäbäni pitää satanismin muotona, suurin kysymys on muoto ja plastisuus. Tähän as... lisää »
"Raahen kirjasto" ja poikansa
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 2 kuukautta sitten
Suomen kuvalehdessä julkaistiin alkuvuodesta 1875 Maksimilian Aukusti Myhrbergin elämäkerta, johon oli "käytetty kaikki tiedossa olevat hajalliset kirjoitukset Myhrbergistä ynnä myös koko joukko vainajan sukulaisilta ja ystäviltä saatuja suullisia tarinoita." Hyvin samannäköinen teksti on Julius Krohnin kirjoittama vuonna 1881 julkaistu elämäkerta. Näissä Myhrbergin äidistä Christina Soveliuksesta (s. 1764) oli näin selvinnyt, että hän oli monin puolin erittäin etevä nainen. Hänellä oli jalo sydän, luja mielenlaatu ja luonnoltaan tavattomat hengen lahjat. Näitä viimemainittuja hän,... lisää »
Lacremation by Mark Fisher
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 2 kuukautta sitten

Moraalinen rappio syvenee kaupungissamme
quijote blogissa Mataleena - 2 kuukautta sitten
Älkää vaan sanoko että ette tienneet asiasta arvoisat Turun päättäjät, kouluvirasto ja opettajat. Puhun nyt Turun kouluissa vuosikymmeniä jatkuneesta pedofiliasta. Tiedän että kouluvirastossa on riidelty rajusti koska vanhemmat eivät suostuneet salailuun ja vähättelyyn. Eikös ne olleet kokoomus ja demarit jotka olivat setämiehinä salailemassa. Koululaisten "pahat teot" kyllä julkistettiin mutta setämiehen kourimisia ei. *Kaiken minkä teette yhdelle näistä vähimmistä, sen te teette minulle. (*Jeesus Nasaretilainen.) Miten helvetissä koulun maine on tärkeämpi kuin hyväksikäytetyt laps... lisää »
Toiveikkuutta
Vesa Haapala blogissa Versoja - 2 kuukautta sitten
Internetistä löytää silloin tällöin ilahduttavia uusia paikkoja. Eilen löysin Eero Paloheimon kotisivut. Ehkä jotkut ovat siellä käyneet lueskelemassa tai lukeneet miehen muita julkaisuja. Suosittelen - tästä linkistä eteenpäin. Sivuilla on hyödyllisiä Artikkeleita ja esitelmiä sekä Mielipiteitä. Molempia mahtuu maailmaan, mutta nämä ovat sellaisia, että herää ajatuksia toivosta, vaikka en itse allekirjoitakaan kaikkea sanasta sanaan. Jos voisin aivopestä ihmisiä, luettaisin nämä jutut kaikilla nuorilla ihmisillä ja pakottaisin vanhemmat ja vallassaolijatkin mukaan kinkereihin.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Sataulotteisen koordinaatiston keinulaudanpäässä on hyvin vaikea nähdä, mikä olisi tasapainottava ele.
Politiikka ja sosiaalinen media
Vesa Haapala blogissa Versoja - 2 kuukautta sitten
Vielä tästä nykypolitiikasta: kun politiikka elää sosiaalisessa mediassa tai astuu siihen, ja sanoisin etteivät toimijat ole aivan vielä tottuneet asiaan, politiikasta tulee helposti samanlaista kuin kaikesta muusta sosiaalisessa mediassa, sillä sen on pakko altistaa itsensä välineen mekanismeille: on kerättävä klikkauksia ja tykkäyksiä ja uudelleentwiittauksia, jotta näkyisi ja olisi suosittu ja siten myös vallassa. Politiikasta tulee naamio eli elämistä ja tekemistä sen mukaan miltä pitää näyttää tai miltä on hyvä näyttää. Etenkin sosiaalisessa mediassa tästä käytännön totuudes... lisää »
PYYDYSTÄJÄ
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Mietin Georg Friedrich Haasin metodista paranoidisuuden välttelyä. Tehtävä on ikään kuin vältellä joka hetki näkemästä sitä mikä on ilmeisimpänä silmien edessä. Mutta toisaalta metodinen paranoidisuuden välttely on ainoa mahdollinen selviytymisstrategia ekoyhteisössä jossa hän pyörii. Antiparanoidisuus on vähintään yhtä kova sairaus kuin paranoidi skitsofrenia. Siinä ikään kuin todellisuuden tajun täydellisen menettämisen korvaa kristallisoitunut todelisuudentaju, joka kohdistuu yhteisesti sovittuun illuusioon. Yksinäinen illuusio korvataan yhteisellä illuusiolla. Ja tämä sääntö on ... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
I made recently to my patch addition to read data straight from Online Encyclopaedia of Integer Sequences. Now wondering how can I use some beautiful sequences formatting Euclid sequencer values. I believe, there must be some optimal relation between sequence number periods, musical rests, and numerator and denominator of one sequencer patterns. In ideal case, chosed integer sequence and all the Euclid sequencer patterns are clearly connected. I mean, as opening setup for the patch with certain integer sequence. Any interval in sequence can be labeled as rest.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
kellokorttia tunnollisempi ihminen
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Eilen syntyi paljon pieniä merkintöjä, kun kirjoitin niitä vielä täydellisemmin ohimennen ja huolimatta kuin yleensä. Lounasmetronportaissa, jopa juoksumatolla. Otos edustaa todellakin suodattamatonta aivokäyrää, jota rekisteröin tiedemiehen tarkkuudella itseäni kaniinina hellien.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Elämä on rajaton pyyteetön ilo, ilonpilaajilla tiukasti tilkitty.
Räpellystä Amsterdamissa
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 2 kuukautta sitten
Gezicht op Amsterdam, 1735. RijksmuseumTaisi olla jo pari vuotta (eli todennäköisesti enemmän) kun verkkohakuni tarttui sukupuuhun, joka paljasti Norrköpingissä eläneen esitätini Margareta Hohenthalin pojan Joachim Häggin ottaneen ja muuttaneen Hollantiin ilmeisesti 1740-luvun alussa. Otin yhteyttä sukupuun omistajaan ja hän kertoi saaneensa tietonsa muuttajan jälkeläiseltä. Eli sukutaulunsa jälkeläislista vaikutti olevan kohtuullisen hyvällä pohjalla. Ja miten pystyisin parempaan kuin paikallinen kun en osaa kieltä, eikä minulla ole mitään kokemusta hollantilaisesta sukututkimukse... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Nykymusiikin kiinnostavuutta vähentää se että nykymusiikkientusiaistit usein ovat kognitiivinen dissonanssi - masokisteja, joille olennaista on vain hirttoköyden kireys. Moderni musiikki on täynnä näitä ahdistuksen sairauden ja kidutuksen sävyjä, niin täynnä kuin palliatiivista hoitoa tirkistelevä saattohoitolan voyeristi ikinä jaksaa toivoa. On tietenkin selvä etten jaa modernin musiikin perspektiiviä missään muussa suhteessa kuin sen keinovaroja laajentavassa pyrkimyksessä.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Entä jos tyytyisi vain säveltämään yksinkertaisilla sinisignaaleilla. Lähtisi siitä rakentamaan. Musiikissa on parasta esittää vain sanottava. Turha paisuttelu ja vilkas elehdintä ei auta.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Erehdykset alkoivat vuoden 2017 loppupuolella. Siihen asti neitojen itsevarmuus oli pettämätön. Äkkiä selkeimmät periaatteet alkoivat hehkua petollisuuden väriasteikossa. Jostakin virtasi aivoihin pieninä pitoisuuksina sumua ja epäröintiä. Sanakorjausohjelman kirjoittamat runot eivät aina vakuuttaneet.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
834 000 miljardööriperhettä.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Maailmassa ei olisi ainoatakaan sijoitusneuvojaa, jos tuottava sijoittaminen olisi niin helppoa kuin he väittävät.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Kuinka monen hiirenklikkauksen päässä häämöttää sielunpelastus?
PALA KIINAN MUURIA
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten

Asemic Writing by Todd Burst
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 2 kuukautta sitten

Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
*sitä kadun, että* ikinä menin papin puheille *sitä kadun, että* sen miehen katsoin sopivaksi lapseni isäksi *sitä kadun että* tein lapset liian nuorena *sitä kadun että* rakastin *sitä kadun että* elin
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
No, kaduttaako nyt, että puhuit totta. Kun vahingolla ei ole kärsijää, se lakkaa olemasta vahinko.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
...luottaen lujasti siihen, että kieltäytymällä kaikesta toiminnasta säästyisi tekemästä rikoksia, tai ainakin suurimpia mahdollisia rikoksia.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Oletko koskaan nähnyt tekoaan katuvaa ihmistä? Sellainen on äärettömän harvinaista. Sehän tarkoittaisi sitä, että tuo olento olisi ikään kuin todellinen, eikä vain joku korkeamman voiman erehtymätön käsinukke ja lavasteen taidokkaasti virheetön osa.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Trixtermaailmat eivät siitä muuksi muutu että sanot niitä trixtermaailmoiksi. Ne eivät ikään kuin nolostuen hämmästy kekseliäisyyttäsi ja ala sitten käyttäytyä myötätuntoisen sympaattisesti sinua kohtaan.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Hän ihmetteli valepukuisen poliisin läsnäoloa, mikä tietysti tulkittiin sydämettömyydeksi ja myötätunnon puutteeksi.
Onneksi on Yle Areena (mikäli talviurheilu ei sattuisi kiinnostamaan)
susupetal blogissa SusuPetal - 2 kuukautta sitten
Ja minähän katson kaikki urheilut, joita telkkarista tulee, mutta tässä muutama poiminta, jos jotakuta muka alkaa tympäistä ainainen urheilu. *** Vuoden 1991 lopussa Ridley Scottin ohjaama Thelma ja Louise tuli leffateattereiden ensi-iltaan Suomessa. Muistan edelleen hiljaisuuden, joka seurasi yleisön vetäessä henkeään loppukohtauksen jälkeen. Hiljaisuus katkesi suosionosoituksiin. Jos missasit tämän sunnuntaina esitetyn mielenkiintoisen, nostalgisen ja […]
OPETUS
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Ensinnäkin, muista itsesi. Toiseksi, muista vain ne asiat jotka kuuluvat itseesi. Älä tee niin kuin minä teen.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Zombeja ja hirviöitä kohtaan etsi myötätuntoa siitä että sinä heidät ensin murhasit ja sitten synnytit. Myötätunnoton katse paljastaa: koulutusvaiheesi ei pääty tähän.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Kaikki mitä katselet myötätunnottomin silmin odottaa sinua.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Trixtermaailmoissa tavalliset murhamiehet ovat varovaisia. Eivät syyllisty kuin kiinnijäämisriskittömiin, onnettomuudeksi lavastettuihin, murhiin, joita he juonivat, toisin kuin ammattilaiset, omaksi huvikseen.
VAIN AIKA
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
sydän nukkuu kuolema nukkuu tiimalasi sirottaa aavikolle hiekkaa vain hiekka voi salata pyramidin
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Sydän täynnä nippusiteitä ja kettinkiä. Neljä valkoista hevosta päät eri ilmansuuntiin polvilleen nääntyneitä. Ehyt sydän josta roikkuu neljä hevosenluurankoa vallankumouksen muistona.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Jos väkivaltaa käyttämättä saisi mustalaisleirin muuttamaan taivaaseen, ja itsensä pysymään puurokupin äärellä. Jos vain hyökkäämällä Ranskaan saisi Ranskan katoamaan.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Kaikkiin asioihin ja tilanteisiin on ratkaisu aivan kädenulottuvilla. Pään vain pitää olla rajaton ja vapaa kuin Pellinen selvin päin.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Minkä verran kuninkaalle täytyy näyttää magiasta että hän pysyy uskollisena, alistuu? Se tieto on vain Vatikaanissa eikä ollenkaan intiaaneilla.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Kontekstinhakumatka alkoi kestää koko elämän. Ennen kuin tekstiin päästiin, itse asiaan.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Puu kävi kaukaa hakemassa leimaa kylkeensä. Eriväristä kuin toisilla. Se oli tuhrumaailman tuhru, ei tarkkarajainen. Tikat lukivat sen eritavoin. Jos voisi estää tilkoilta lukutaidon.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
On totta että pienimpiä lapsia ei voi estää juomasta raikasta vettä tutusta pihakaivosta. Vaan hovin lapset eivät kuljeskele pihamaalla vapaana kuin mustalaiset. Heillä on synkkä katse silmissään syntymässä, trixtermaailmoiden tulokkailla. Me olimme hippien hoviväkiä.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Me, romantikot, kutsuimme heidät liittymään linnan pihapuistoon. Me , romantikot, jäimme historiaan suurina hyväntekijöinä. Mekö olisimme myrkyttäneet omat pihakaivomme? Mekö toivoimme kruununtavoittelijalapsien kuolemaa? Mekö, romantikot, pelästyimme vallankumouksen leviämistä kuin aarteidensa päällä vapiseva paavi.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Näin juonikas romaani tästä sukeutui. Ei vieläkään mitään Cantorin pölyä vanhempaa johtoajatusta. Kaikenkokoiset leegot palaavat leikin lopuksi äärettömyyteen. Aina kun avaan television siellä on saamelaisten uutiset. Ei koskaan mustalaisten. Me autamme mustalaisia niin kuin he auttava meitä sitten kun mekin tulemme vanhoiksi ja viisaiksi. Sanakorvaus haluaisi korjata: viidakoksi. Ja se on tietysti oikein. Hahmontunnistusta on kehitetty 24 tuhatta vuotta. En elättele toiveita että se nyt olisi erehtynyt. Kaikki on oikein nähty ja kaikella on merkitys sille joka sen hahmo... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Ei tämä ole mikään Wiepersdorfin linna mutta mustalaisilla täällä silti on leiri koko kesän.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Naparetkeily ei ole niin haastavaa kuin löytää näissä voimissa Hakaniemestä keskustaan. Ketä kiittäisin tästä? Se ei ole mitään silminnähtävää.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Remu jättikin sitten koko perintönsä minulle. Se tapahtui kolmensepän patsaalla. Ei siinä kasassa paljon ollut. Muutama somuunkudottu ääninauha, balalaikka ja liian isot kengät. Sanoi ettei se hänen perintönsä ollut vaan erään mustalaisten. Mutta minä tarvitsin sitä häntä enemmän. Niin totta vieköön tarvitsinkin. Mietin miten pääsisin livahtamaan paikalta ilman että kukaan yhdistäisi minua rojukasaan. Koputtelin irti kengistä korot jos mustalainen olisi jättänyt sinne sormuksensa.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Missä kohtaa et löydä itsestäsi myötäntuntoa, on inkarnaatiosi vanhentunut.
Politiikka ja tulevaisuus
Vesa Haapala blogissa Versoja - 2 kuukautta sitten
Vanha poliittinen ihminen - valtaosa poliittisesta nykyihmisestä - elää vanhojen poliittisten polarisaatioiden ja unelmien vankilassa. Vasemmisto syyttää oikeistoa, ja oikeisto nauraa vasemmiston unelmille. Kumpikin on tavallaan oikeassa kumotessaan toisensa, se on totta. Kumpikin lyö toisensa haavoille ja odottaa vuoroaan. Mutta olennaisempaa on, että kumpikaan ei elä nykyhetkessä, vaan peilaa maailmaa vuosikymmeniä vanhoin ajatuksin "kamppaillen" ja "nautiskellen" mikrotason ilmiöiden parissa, vaikka kuinka toimisi sosiaalisessa mediassa - tämä mediataso oikeastaan sementoi tila... lisää »
LUOVA TUHO
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Koneella on virkatyönä väsymys. Merkittävä osa Applen kehitystyöstä on koneiden ohjelmoimista kuolemaan. Ensin kone yrittää väsyttää itsensä, sitten se yrittää kuolla. Jotta uusi koneiden sukupolvi voisi tulla markkinoille mahdollisimman pian. Tälle on taloustietessä oma käsite, luova tuho: "The German Marxist sociologist Werner Sombart has been credited[1] with the first use of these terms in his work *Krieg und Kapitalismus* (*War and Capitalism*, 1913).[6] In the earlier work of Marx, however, the idea of creative destruction or annihilation (German: *Vernichtung*) implies not ... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Korkeampia voimia on niin monta. Ja ne kaikki tuntuvat olevan niin pikkumaisen typeriä joutilaita kiusanteossaan. Kaikki ne ovat täällä "meitä luomassa". Pitäisikö niitä kiittää siitä, että eivät ole tämän julmempia ja vittumaisempia? Nämäkin rivit ne lukevat ja kostavat. Itse Jumalakin näyttää siinä korkeassa joukossa Paavo Väyryseltä. Herättää toiveita, mutta valtaan päästyään ei kenties nauttisi aivan täyttä luottamustani. Jääköön äänestämättä, Pascalin kolikko heittämättä.
Journal.fi:n historiallinen anti
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 2 kuukautta sitten
Esiteltyäni journal.fi-löydöksiäni tässä, tässä ja tässä on vihdoin aika kertoa, että alustalla on viisi varsinaista historialehteäkin. Näistä AURAICA. Scripta a Societate Porthan edita on ollut minulle aina tuttu vain verkosta. Kaikissa numeroissaan on lukemista useammalla kielellä. Nostona keskiajasta ja lähdekritiikistä Toivo Viljamaan artikkeli *Muinaisuuden tutkimus on mainarin työtä – asiakirjat ja Mynämäen varhaishistoria*. Artikkeleilla ei ole pysyviä tunnisteita Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seuran verkkojournaali Kasvatus & Aika on luopumassa omasta verkkos... lisää »
PUNAINEN KOKONUOTTI
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Per Nørgårdin 3. Sinfonian lyyrisen II osan alusta opin äärettömien sekvenssien periaatteen. Nørgårdilla on muuten *I Ching *- niminen varhainen perkussioteos. Minä en ole henkilö joka äärettömiä sekvenssejä poimii käsin matemaattisesta kokonaislukujen sekvenssiensyklopediasta. Max osaa lukea nettiä. Mutta lukeeko se ensyentrystä listan alun vai itse kaavan? Musiikkiteokset ovat harvoin äärettömiä kestoltaan. Kone lukee nettiä, ihmisen ei tarvitse. Kone hakee ja laskelmoi. Ihmisen tehtävä on antaa nestemäisiä timantteja, juomatta valmiilta, keittämättömiä kuin universumi. Ratkais... lisää »
3 Asemic Works by AG Davis
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 2 kuukautta sitten

Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
varastettu perintö kitara
Hienohelmojen piiritanssi oikeussalissa
quijote blogissa Mataleena - 2 kuukautta sitten
Nämä ortodoksipappien nöyryytys ja tasapäistämispäivät saisivat loppua. Laskin että "joutopappien"joukoissa on montakin hyvää pappia. Jotenkin haiskahtaa tuossa Mitron vainossa rasismi, fasismi, kateus ja suoranainen hienohelmojen piiritanssi oikeussalissa. Tuo Mitron hakema korvaus on alakanttiin ja seurakunnalle kohtuullinen. Turha vauhkota ahneudesta. Ihmettelen Turussa tapahtuvia ihan selviä rikkomuksia, mutta niitähän ei lasketa. *Ei kerjäläisiä* kyltti ovassa on laiton. Kävelin kirkon ohi eilen ja seurassani ollut henkilö alkoi ihmetellä kadunpuoleisen kivijalan vajoamaa ja o... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Erehtyä voi monella tapaa Minä esimerkiksi erehdyin iloitsemaan. Elämä on lyhtypylväs moottoritiellä aina liian aikaisin aina liian myöhään
Väestönkasvukäyrät
Vesa Haapala blogissa Versoja - 2 kuukautta sitten
Joidenkin mielestä väestönkasvun lukujen tuijottaminen ei kerro koko totuutta maailman tilasta. Näiden joidenkin mielestä asiat menevät monessa paikassa hyvään suuntaan ja sävelet ovat selvät. Näin varmasti onkin joillakin sektoreilla ja elämän mikrotasolla, arkisen elämän edellytysten kohentuessa - tämä on totta kai yksityisen elämän keskeisin merkitystaso. Usein vähitellen myönteiseen suuntaan kehittyneiden konfliktialueiden stabiloitumista uhkaa kuitenkin yhtä kaikki hillitön väestönkasvu. Tällainen paikka on esimerkiksi Kongon demokraattinen tasavalta. Sitten on niitä ihmisiä,... lisää »
Uusi ja täydennetty totuus naksuttimesta
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 2 kuukautta sitten
Kun viime vuonna esitettiin kutsu esityksille 1800-luvun tutkimuksen päiville ja Object Biographies -konferenssiin, mieleeni tuli vuosi sitten tekemäni juttu naksuttimesta. Jos sitä vähän laajentaisi? Aihe kelpasi molempiin ja tässä tuoreemmat kalvot referoidun tekstin kera. Kirjallisuudesta blogitekstiä tehdessäni löytämäni maininta patentista ei ole saanut vahvistusta, mutta ainakin sen vuosiluku 1874 oli oikein. Kaksi vuotta ennen kuin lelu levisi Euroopassa, sitä oli markkinoitu taskusähköttimenä Yhdysvalloissa. Ja saatu aikaan patenttiriita. Aivan saman näköisen mallin heinäkuu... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Niin kuin suuri koira se ilmestyy universumiin nuuskimaan, sairaalloisen tietoisena ja kiinnostuneena niistä ongelmista, joista hänellä itsellään ei ole.
Täydellinen rikos (Dial M for Murder, 1954)
Hannu Salmi blogissa Hannu Salmi: blogi - 2 kuukautta sitten

Pitkästä aikaa katsoimme Alfred Hitchcockin elokuvan *Täydellinen rikos* (Dial M for Murder, 1954). Se perustuu Frederick Knottin näytelmään. Knott oli palvellut maijurina toisen maailmansodan aikana ja nousi parrasvaloihin vuonna 1952 menestysjännärillä *Dial M for Murder, *jossa Hitchcock näki välittömästi potentiaalia elokuvaksi. Kuten jo nimikin kertoo, puhelimella on tarinassa keskeinen merkitys, ja se välittyy myös elokuvan julisteissa. Vasta tätä kirjoittaessa huomaan, että *Täydellinen rikos *ilmestyi viisi vuotta sitten myös 3D-muodossa bluray-levynä. Harmi, että tämä on jä... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Taiteilija ei voi koskaan työsuunnitelma kädessä kysellä orwellaisen keskuskomitean mielipidettä siitä onko se mitä hänen on joka tapauksessa pakko tehdä ja tulla tekemään arvostettavaa taidetta vai ei. Hän on joko täydellisesti turhanpäiväisten sepustusten ja selontekojen yläpuolella tai ei taiteilija ollenkaan. Taiteilijan on oltava oma itsensä ja täytettävä se tehtävä jonka hän voi täyttää kaikista ideologisista filttereista huolimatta. Se, tuleeko hän ihmisten taholta hyväksytyksi tai huomatuksi, on eksistentiaaliselta kannalta merkityksetön kysymys.
Meret ja muovi
Vesa Haapala blogissa Versoja - 2 kuukautta sitten
Merien muovittuminen on yksi planeettamme suurista ympäristöongelmista. 80 prosenttia muovijätteestä on peräisin maalta - kaatopaikoilta, teollisuudesta ja jätevesistä. Loput syntyvät merenkulusta, offshore-teollisuudesta ja kalastuksesta. Toisaalta muovi ei seilaa vain maailman meriä, sitä on myös esimerkiksi Suomen sisävesissä. Sysäämme muovia vesistöihin omin pikku kätösimme, vaikkapa roskaamalla, pesemällä keinokuituvaatteita ja käyttämällä mikrorakeita sisältävää kosmetiikkaa. Globaalisti ajatellen 60 prosenttia kaikesta merien muovijätteestä on peräisin kuudesta Kaakkois-Aas... lisää »
Murmelin varjo ja muita juttuja Portsasta
quijote blogissa Mataleena - 2 kuukautta sitten

Keväinen päivä. Rännit valuvat, kaduilla on pieniä puroja ja auringossa on virolainen villapaita takin alla liikaa. Korkeavuorenkadun päässä rautatien takana on moderni kerrostalo juuri noussut. Niin kauan on hyvä kun pysyvät radan tuolla puolen. Rauhankadulla on sähkökaappimaalauksia kolmessa vierekkäisessä kaapissa. Oli hankala kuvattava, jäätä, autoja ja jäätynyttä lunta. Kuitenkin onnistui jotenkin. Tuli anglosaksinen tunnelma noista Pupuista, johtunee pääsiäisen läheisyydestä. Murmelin varjo. Lisää pupuja. Kissat kuutamolla. Aurinko paistoi talon ulkoseinään. Tuossa pääty... lisää »
Pidä ittes äijänä
susupetal blogissa SusuPetal - 2 kuukautta sitten
pojaksi synnyin huonolle ei parta kasva en pojasta mieheksi ei polvi parane pahalle palkka haudatkaa minut tässä mekossa *** Sus’ haastoi kirjoittamaan jotain, jossa 1) aiheena on kuolema, 2) tarina sisältää yllättävän käänteen ja 3) päähenkilön sukupuoli on eri kuin kirjoittajan.
PICASSO-SYNDROOMA
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Opiskelijabileissä tapasin sen tytön josta ei meinannut päästä eroon. Kaveri sanoi: älä anna edes puhelinnumeroasi sille. Toisaalta, miksi ei? Annoin. Se soitteli jo aamuyöstä. Sanoin, että akku loppuu. Seuraavana päivänä tuli tekstiviesti, ihan toiselta tytöltä, joka sanoi saaneensa numeroni tältä ensimmäiseltä. Hän oli aika suorasukainen ehdotuksissaan ja lähetti liitteenä valokuvansa. Sitä tiedostoa ei olisi pitänyt koskaan avata. Tyttö oli kuvassa miltei alasti seisoma-asennossa. En ollut koskaan tullut ajatelleeksi sitä mahdollisuutta, että Picasso maalasi todellisia olentoja... lisää »
Esinebiografiaa toinenkin päivä
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 2 kuukautta sitten
Object biographies -konferenssi jatkui vielä eilen. Skippasin aamun keynoten, sillä olin kuullut Eero Hyvösen puhuvan biografiaseminaarissa joulukuussa ja epäilin otsikon perusteella jutun olevan paljolti samaa. Jos joskus herää hinku tarkistaa, niin tämän esityksen voi katsoa verkossa. (c) Victoria and Albert Museum, LondonEkassa valitsemassani sessiossa V&A:n Elisabeth Murray puhui 1600-luvulla varakkaiden perheiden tyttärien 11-12 -vuotiaana (!) kirjoen koristamista lippaista. 1600-luvun materiaa on Suomessa niin niukasti, että hauoin henkeäni. Ensinnäkin koska Suomen kontekstissa... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
...ainoana lohtunaan tarotpakka.
Valkoinen lihaa syövä heteromies
Vesa Haapala blogissa Versoja - 2 kuukautta sitten
Myönnän suoraan, olen otsikossa kuvattu mies. Tämä ei nyt ole sitten varmasti ollenkaan poliittisesti korrektia, mutta tahtoisin hieman meditoida käsitettä "valkoinen lihaa syövä heteromies". Kun kuulen tällaisen halventavasti käytetyn määrittelyn, jolla toki on perusteensa ja ankara historiansa, sanon "Seis". Pysähdytäänpä hetkeksi tutkimaan asiaa. Täsmennän heti kärkeen, ettei tämä tutkistelu vähennä yhtään omaa syyllisyyttämme eläinten kärsimykseen ja maailman kurjuuteen, mutta silti, mietitään itse ilmaisua. Valkoinen lihaa syövä heteromies, maailman syöpä? Asetetaanpa tämä ot... lisää »
Postimerkkikaavamuutos kauppaopiston ja Sirkkalankatu 11 ja 13:ta tontille.
quijote blogissa Mataleena - 2 kuukautta sitten

Kaavamuutos Kellonsoittajankadun kauppaopiston ja Sirkkalankadun 11 ja 13:ta tonteille on ilmeisesti jo myönnetty. Kauppaopistoa suositellaan purettavaksi ja tilalle rakennettaisiin kerrostaloja. Tunnen nuo Kivilinnan ja 11 asuntooy:n kauniit kivitalot. Toivottavasti niihin ei kosketa. Kyseessä lienee postimerkkikaava. Mikä ihmeen raivokas keskikaupungin uudelleenrakentaminen on käynnissä? Meillä lähiöt rapistuvat ja talot lahoavat slummitasolle. Ehkä pitäisi rakentaa sinne missä tarve on suurin. Veikkaan että samat grynderit ovat tehneet rahaa huonolla rakentamisella lähiöissä ja ... lisää »
ELÄMÄN TARKOITUS ON SÄHLÄÄMISEN MINIMOINTI
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Edellä linkittämäni Griseyn (aivan järjettömän hieno) biisi on sopiva referenssi (vaikka systeemini ei käsitäkään VIELÄ spektraalisesti määriteltyjä viritysasteikkoja) sitten kun yritän muodostaa systeemillä luoduista paloista jonkinlaista jatkumoa, jossa kaikkinainen toisto olisi vähäisempää kuin tähän asti on ollut. Mutta myös asioiden yhteenkuuluvuus ja koheesio mahdollisimman toimivaa. Spektraaliulottuvuus on Griseyllä siinä mausteen roolissa, joka tuntuu järkevältä. Missään nimessä spektraaliulottuvuus ei voi olla perusta. Täytyy muistaa tämä olennainen asia: minulla musiikin p... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Se on sitten ensimmäinen rap-albumi kaikkina aikoina joka lähtee jakoon. Steve Lehman. Sélébéyone by Sélébéyone
He ratsastivat yhdessä (Two Rode Together, 1961)
Hannu Salmi blogissa Hannu Salmi: blogi - 2 kuukautta sitten

Tarinan mukaan John Ford suhtautui ristiriitaisin tuntein tai suorastaan vihasi elokuvaansa *He ratsastivat yhdessä* (Two Rode Together, 1961). Elokuva oli enemmänkin palvelus vanhalle tutulle, Columbian tuottajalle Harry Cohnille, mutta koko produktion ajan Ford ajatteli, että hän oli käsitellyt teemaa paremmin jo elokuvassaan *Etsijät *(The Searchers, 1956). Tämä on tietysti totta: *Etsijät* pohtii vaikuttavasti rotuennakkoluuloja ja etnisiä jännitteitä. Ford hankki uuteen elokuvaan luottokäsikirjoittajansa Frank Nugentin, mutta ei silti löytänyt tyydyttävää tulosta. *He ratsasti... lisää »
Esinebiografiaa
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 2 kuukautta sitten
Eilen alkoi Artefactan konferenssi Object biographies ja päivä päättyi (osaltani) kaupungin vastaanotolle Bockin talossa. (Talon alkuperäisasun rakennuttanut ukko on nanoserkkuni, tietenkin.) Päivän aloitus oli kuivempi eli kaksi keynote-luentoa, jotka voi vielä jälkikäteen katsoa YouTubesta. Näistä ensimmäisessä Claire Farago käytti monimutkaista kieltä ja vieraita käsitteitä, mutta yksi pointtinsa oli kai varoittaa esineiden turhan kansallisesta tulkinnasta, jonka hylkääminen voi paljastaa merkittävää kansainvälistä vaikutusta. Teemaa jatkoi hienosti Karin M. Frei, joka on yhdess... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
ON TÄMÄ AIKA
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Scelsihenkistä laavavyöryä, mutta saksalaisella reilusti kaiken mahdollisen tolkuttomuuden ja hulluuden ylittävällä täsmällisyydellä. Ei ehkä tule maailman suurimpana yllätyksenä että tältä kuulostava nuoripari harrastaa mm. sidontaa. "The emotional atmosphere of many of his works is sombre.[2] Haas' operas have been criticized for evoking themes like suffering, illness and death to aesthetic voyeurism: "the piece [Haas' opera Thomas (2013)] comes dangerously close to a kind of palliative care ward tourism."[3]" Wikipedia
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Jumalillakin leikkikalut patterin takana.
Symphographies #dynamicbalance #artbalance #calligraffiti #symphography by Nuno De Matox
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 2 kuukautta sitten

HEINÄSIRKANKEKSIJÄ
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Pinnalliselle taide-eliitille, joka haluaa ennen muuta rajatta nostaa yhden ja pohjattomasti painaa toisen (ja tämän hajoittamisaktin kautta rajatta hallita), on tärkeintä taiteen selailtavuus. Yksi tekijä saa esille yhden teoksen, jossa on jäännöksettä kiteytyneenä kaikki mitä hän ja hänen taiteensa edustaa (ja ainahan he ovat sotilaita, täynnä oman asemansa tuottaman kognitiivisen dissonanssin vihakaunaa, jolle pitäisi löytää ulospääsytie, joille kun vain löytyisi se vihollinen). Siksi nykysävletäjillä on SoundCloudissa aina kolme sävellystä esillä. Ei ole mitään prosessia, jossa ... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Joskus maailman lavastuksen monimuotoisuus tuottaa vaikutelman oikeasta elämästä. Jos patenttijärjestelmä tuntuu liian jäykältä, entä jos kuningashuoneet olisivat voimassa 20 vuotta virkaanastumispäivästä. Maailman virkatyönä on uskon horjuttaminen.
Kruunajaisten tunnelmaa Tukholmassa 1672
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 2 kuukautta sitten
Loput kuvat voi katsoa ranskalaisen digitoimasta kirjasta *Certamen equestre caeteraque solemnia Holmiae Suecorum, anno MDCLXXII mense decembri celebrata cum Carolus XI omnium cum applausu aviti regni regimen capesseret*
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Kuorolaulusta sen verran että tietokone ei väsy huutamiseen.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Runouden täytyy kestää se ja vain se että usko runouteen on mennyttä.
Maaliskuun ensimmäinen päivä
quijote blogissa Mataleena - 2 kuukautta sitten

Appelsiinipuumme on saavuttanut lakipisteen ja kasvaa nyt vinoon. Uusia alkuja on runsaasti. Viime keväänä lupasin etsiä sille uuden korkeamman tilan, en ole löytänyt. Tai löysin, mutta ei siitä sen enempää. Aurinko lämmitti takin selkämystä ja se oli mukavaa. Kävelin pitkin yliopistonkatua kohti Lonttista. Karhut ovat heränneet talviuniltaan eläintarhassa. Luonnossa ei ole vielä karhu havaintoja. Jos olisin karhu, niin pysyisin pesässä vielä muutaman viikon. Vanhan sanonnan mukaan, karhu herää kun lumi sulaa ja vettä valuu pesään. Juuri herännyt karhu on kiukkuinen ja nälkäinen. Mi... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
On kai jonkinlainen luonnonlaki että jokaisen ilahduttavan houkutuksen välttämättömänä vastaparina on kauhistuttava ansa. Pariutuminen on hetkellisen uteliaisuuden siivittämää pakokauhua. Suurpiirteisyys on kaikkeenkompastumattomuuden perusta. Pikkutarkkuus osuu kvarkkien ovenkahvoihin. Absoluuttinen kauneus on riikinkukko ilman päätä. Kateuden sulka, riikinkukon veren hajun esiinkutsuma. Parasiiteilla on oma evoluutioteoriansa: suhteellisen harvalukuisuuden evoluutioteoria. Sen varaan on vaikea rakentaa kultakauden yleistä, verratonta ja suhteetonta loistoa.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Varmaa on vain yllätys, hämmennys, avuttomuus, kaiken hyödyllisen tiedon puute. Pessimismin voima perustuu siihen, että ääretön ikävä on helppo kuvitella, mutta tilanne, jossa emme ikävöisi miltei mahdoton.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Onnettomin on ihminen, joka joutuu vakavasti tekemisiin filosofian kanssa. Hänellä ei ole lohtunaan heppoisia tyhmyyksiä eikä varmaa tietoa.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
"The future cannot be predicted, but futures can be invented." Dennis Gabor, Inventing the Future (1963) Tulevaisuutta ei voi ennustaa. Sen voi vain keksiä ja tehdä tai jättää tekemättä. Jos haluat oraakkeliksi on parasta muodostaa hyvä kommunikaatioyhteys tahoon jotka keksii ja tekee tulevaisuuden kaikkine oikkuineen, kommelluksineen ja vastavoimineen tai jättää sen tekemättä. "We can't know that there will be a future." David Hume
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Ihminen on jumalien kehittämä tekoäly, jonka päämäärä on luovuus. Siksi pahin mikä voi tapahtua on se, että ihminen alkaa toteuttaa itseään. Ihminen alkaa kilpailla tahdonvoimassa ja egoismissa jumalien kanssa sen sijaan että virkamiesmäisessä velvollisuudentunnossa puurtaisi neroutta. Ihmisen itsensätoteuttaminen on nerouden vastakohta. Dionysos on juuri virkamies, jolla on virkatyönään bakkanaalit ja maanalainen kapina. Ei ihmisellistä oikuttelua ja kieroja salaliittoja vaan matemaattista johdonmukaisuutta. Siis täydellinen sensitiivisyys kaikkea elävää kohtaan. Velvollisuudennoud... lisää »
BELA BARTOK -POSETIIVI
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Almanakkakuvat 1730-luvulla
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 2 kuukautta sitten
Paastonaikoja almanakoista kaivaessani huomasin yllätyksekseni, että joinakin 1730-luvun vuosina suomenkieliset almanakat olivat kuvitettuja. Samat kuukausiyliöt kierrätettiin vuodesta toiseen, joten nämä - ulkomailta ostetut? - kuva-aiheet ovat aikansa tunnetuimpia. Ja ne kuluivat myöhempinä vuosina varsin epäselviksi, joten leikkasin esimerkit varhaisimmista vuosista. Horoskooppimerkkejä äskettäin mietittyäni on tietenkin mielenkiintoista huomata niiden keskeisyys. En kuitenkaan ole merkkeihin niin perehtynyt, että olisin ymmärtänyt niiden paljastavan kuvien todennäköisen epäjärj... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Twin Peaksin 2. kauden 22 jaksosta vain 4 on Lynchin ohjaamia. Muuten ohjaaja vaihtuu jaksoittain. Tämä on hieno tehokeino. Kun ohjaamossa on kuka tahansa muu jälki on aivan ällistyttävää rapaa. Miten ne voivat olla noin huonoja! En voi olla ihmettelemättä näyttelijätyön kökköisyyttä ja käsikirjoituksen käsittelyn kömpelyyttä. Puitteet ja näyttelijät ovat kuitenkin samat kuin 1. kauden jaksoissa. Tehokeinona tämä korostaa keskushenkilön murhan merkitystä pikkukaupungille. Koko kaupunki on vaihtanut timelineä ja on nyt trixterhenkien ohjauksessa. Ilmeisesti keskushenkilöt jatkavat a... lisää »
Jokin tässä maassa on nyt perusteelliseti pahan vallassa
quijote blogissa Mataleena - 2 kuukautta sitten
Kroppa oireilee. Se on kuin lämpömittari ja kertoo että muutoksesta säässä. ei pakkanen pahasta oli mutta viima on. Tässä kaupungissa tuulee aina. Tori on nykyään täysin autio jo aamusta. 1960-luvulla laulettiin: Mä aukiolla seison, on sade sydämessäni... Nyt kohtaan erään henkilön, joka oli mukana laulamassa, kerää pulloja ja tölkkejä, hauraan näköisenä sairaseläkettä nauttivana älykkäänä ihmisenä. Elämä on meille annettu, vai onko sittenkään? Elämä ei ole reilua. Eikä se ole reilu niitä setsemää maahanmuuttaja tyttöä ja heidän vanhempiaan kohtaan. Heidät aiotaan karkottaa Irakiin... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
The old fairies have the names of newborns. They make their Western’s by the distant future technology. Like Laura Palmer, I have many nested diaries which I have given the names of fairies. An invisible diary, a diary hidden to available. A diary that cries out all the night-visions is the same diary that everyone can read written by invisible pixels. There is a diary that no one can forget nor clean or remove from the server. Because everything goes to the cloud and everything goes to the ether. And there is a diary with everything I did not know about myself. All those alternate past dia... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Vanhoilla keijukaisilla on vastasyntyneiden nimet. Ne kuvaavat lännenfilminsä aina kaukaisien tulevaisuuksien teknologialla. Kuin Laura Palmerilla minulla on monta sisäkkäistä päiväkirjaa, joille olen antanut keijukaisten nimet. On näkymätön päiväkirja, esille piilotettu päiväkirja, on päiväkirja joka huutaa päivälehtien tajunnassa kuin yöperhonen, on päiväkirja jota kaikki voivat lukea, näkymättömillä pikselleillä kirjoitettu. On päiväkirja, jota kukaan ei voi unohtaa ja on päiväkirja, jossa on kaikki mitä en tiedä itsestäni. On vaihtoehtoisien menneisyyksien päiväkirjat kuvituksin... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Siniheltta, haisuheltta tulevaisuudenkeksijän tragedia että toivoa ja profeetallisuutta on vain itsessä Kaksitumainen uhma pikkiriikkisen kepin iski rikki uponneena alustapahkaan kääpien ja kääpiöiden joukkoon, siellä missä muumiotaudit, laikkutaudit valoa silmikoiva kevät vilistää, tuulenpesässään kiehkuroiva hiiva tervehtii lakki nurinpäin aivomaisesti poimuttunut villojen härmä villojen hämärä kaksi tumaa, kolme tummaa lepomuotoa päällekäin kuivan kauden harppuuna sukupuun tyvimmäisen oksan haarassa diploidien tytär herrojen heroiini sukupuoleton jauhemainen puhtaan valkoinen muusa ... lisää »
The First Line Of Dark(ness) by Federico Federici‎
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 2 kuukautta sitten

KUIN KEKKONEN KUUHUN KIERÄHTÄMÄLLÄ
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Meilipide on kuin persereikä. Toisilla se on kaunis ja nuoltava, toisilla ruma. Jokaisella on oikeus persereikäänsä.” Eräs helsinkiläinen toimittaja Tahdonvoiman taiteilijat ovat tahdonvoimassa kilpailijoita. Heille taide on väline vakuuttavasti mitata tahdon voiman suuruus. Vastaavasti vain sellainen taide, joka luotettavasti kykenee mittaamaan tahdonvoiman suuruuden, on arvokasta. Se mitä sanotaan kauneudeksi, saattaa olla hyödyllinen apuväline tällaisen mittalaitteen kehitystyössä. Tahdonvoiman ja pakkomielteen erottaminen tapahtuu juuri kauneuden alueella. Mutta kauneus o... lisää »
#Not me
Vesa Haapala blogissa Versoja - 2 kuukautta sitten
Luen kulttuurilehtiä selaan TV-kanavia ja nettiä kuljen taidehalleissa ja kuuntelen podcasteja kaikkialla keskiluokka puhuu taiteesta yhteiskunnasta jahtaa perverssejä pahantekijöitä niin kuin parhaiten taitaa ehkä se ei enää muuhun pysty Mistä muusta tässä kaikessa on kyse kuin elämysten tuottamisesta minulla ei ole kotia siellä eikä täällä minun tietoni ei näy sitä ei ole edes uurteena maastossa
Goottiemon kauhujen lipas
susupetal blogissa SusuPetal - 2 kuukautta sitten

Kirjailijasopimukset BoDin kanssa lopetettu, kirjat jatkavat elämäänsä Issuussa. Tässä kolmas julkaisu. Hän luuli paratiisin porttien rävähtävän auki saadessaan esikoiskirjalleen kustannussopimuksen Trooppinen Hilla-kustantamossa. Hän odotti kutsua aamuteeveeseen, näki itsensä Arto Nybergin sohvalla, mutta sen sijaan Jari Tervo sätti häntä, Stan Saanila tukehtui nauruunsa ja Baba Lybeck pakotti hänet neulomaan. Miten tässä näin kävi? Luettuasi […]
Rusthollarin poika vuonna 1828
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 2 kuukautta sitten
Kalevalan päivän johdosta pätkä suomennettua Lönnrotin matkakuvausta huhti-toukokuulta 1828: ... päätin vielä astua muutaman neljännespenikulman lisää ja tulin näin Sajaniemen kestikievariin. Syötyäni illalliseksi piimää ja leipää, nukuin täällä oikein makeasti heidän asuintuvassaan olevalle rahille, johon minulle tilapäisesti oli valmistettu vuode. "Eikö siis ollut mitään vierashuonetta?" kaiketi kysynet. Olipa kyllä, mutta sinun tulee muistaa, että kuljin jalan, ja että jalkamies kievarinisännän mielestä maalla on yhtä kuin rahaton mies ravintolanisännän mielestä kaupungissa. Li... lisää »
Jäätynyt appelsiini torilla
quijote blogissa Mataleena - 2 kuukautta sitten

Jäätynyt appelsiina torilla. Sävy sävyyn ratikan kanssa. Jos appelsiini hautautuisi maan alle, niin torilla kasvaisi kohta appelsiinipuu. Toriparkkiherrat eivät vieläkään ole löytäneet aarretta eli rahoittajaa. Odotan että Pölönen vetäytyy hankkeesta. Kaupunkimme on pakkashuuruja täynnä ja viima on pirullista. Alan kaivata villahousuja. Öljylämmitykset ovat kohta tiensä päässä. Haaveilen maalämmöstä toiseen asuntoomme. Kaukolämpö on epäluotettava ja kallis. Perinteiset puulämmitteiset uunit ovat hyviä mutta työläitä, ellei ole vihkiytynyt asiaan ja kroppa kunnossa. Meillä onnistuu ... lisää »
Novellikokoelma Miessfääri nyt edullisesti
susupetal blogissa SusuPetal - 2 kuukautta sitten

Joko-Jokon huikea muuttokuormankevennysale! Joko-Jokon va. pääkonttorin ja varaston muuttaessa on nyt ainutlaatuinen mahdollisuus hankkia omakseen Petteri Paksuniemen viimevuotinen klassikkokokoelma Miessfääri – ”novellistiikan taidonnäytteeksikin” parjattuja novelleja – postikuluineen 8 euroa kotiinkannettuna tai 5 euroa kädestä käteen. Suoraan itse novellistilta puumerkillä varustettuna! Ota yhteyttä petteripaksuniemi@gmail.com. Oma arvioni tästä Petterin upeasta kokoelmasta löytyy täältä. […]
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Kun olet nähnyt kaiken Avaa silmäsi
Hautajaislauluja
Vesa Haapala blogissa Versoja - 2 kuukautta sitten
Jos saan esittää, niin hautajaisissani soivat nämä kaksi kappaletta. Jäljelle jääneet saavat hankkia niille kunnon esittäjät tai laulaa itse niin kuin parhaiten taitavat. 1. Virsi 289 Vain sinä tunnet minut Vapahtaja 2. Vexi Salmen sanoittama ja Kassu Halosen säveltämä Maailma on kaunis. Tämä kappale taitaa nyt soida osana jonkun bensafirman mainosta, joten vapauttava huumorimomenttikin on läsnä, sikäli kuin asia joskus muistetaan. Vaihtoehtoisesti Laulu on iloni ja työni, mahdollisimman lähelle Veskun tulkintaa vedettynä (toki voi mennä riisutumminkin). Lähtiäislauluk... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Rajoittuneisuus taistelee Koko kateutensa katkeruudella Toista rajoittuneisuutta vastaan
Pidettiinkö häitä paaston aikaan?
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 2 kuukautta sitten
Petter Sund -käsikirjoitusta läpilukiessa häidensä päivämäärästä 16.3.1681 heräsi kysymys. Pidettiinkö paaston aikaan tavallisesti häitä, kun 1800-luvulla paheksuttiin sen aikana tanssimista? Koska päivät muuttuvat vuosittain, mitään kovin automaagista analyysitapaa en keksi. Ja jotta dataa on enemmän pitää hypätä 1700-luvun puolelle. Valitsin sieltä 5 vuotta, joille almanakoista ähelsin esiin paaston alku- ja loppupäivät (46 vrk), sitä edeltävän 23 päivän jakson ja pääsiäispyhien jälkeisen 23 päivän jakson. Näillä tein haun Hiskin vihittyihin yli kaikkien seurakuntien ja poimin tul... lisää »
Out Of This World by The Cure
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa THAT: A Plan(et) - 2 kuukautta sitten
Ratikka torilla parkissa
quijote blogissa Mataleena - 2 kuukautta sitten

Turun torilla on näytillä mahdollinen ratikka. Jos hyvin käy, siitä tulee kulkuneuvo kaupunkiimme. Mahdollisesti kirjastoon tulee tietopiste jossa voi kysyä mikä on ratikka. Hieno on tuo ratikka. Mieluummin ratikka kuin toriparkki, jos saisin valita. Aurinko paistoi, kylmä viima tunki vaatteiden läpi iholle ja pakkanen, -7 astetta, oli lauhkea. Ihmiset olivat kiinnostuneita ja vierailivat sisätiloissa. Kuljettajaa kuvattiin ahkerasti. Muistan kun tulin Turkuun 1970-luvun alussa ja viimeiset raitiovaunu vuorot ajettiin ennen lakkautusta. Minulle kerrottiin että kalusto oli päässyt ... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
The aim is self remembering. It is fuzzy and psychedelic task, because first of all we don't know who is "I". Who is The Dreamer of this world. So, we start observing small "I"'s and memorise them. In practice, observing our own behaviour and habits under different conditions and affections. And how the behaviour change while conditions, situations, affections change. First practice could be: always when you pass any doorway, say to you self: I am. Self-remembering is non-trivial task. It is not limited just personal memories or experiences of "I". It mean: unveil the full richness ... lisää »
Se tunne
susupetal blogissa SusuPetal - 2 kuukautta sitten
Se tunne, kun heräät aamulla, lasket jalkasi lattialle ja kuulet olohuoneesta kiihkeää läpsytystä. Koira heiluttaa häntäänsä lattiaa vasten, on valmis uuteen päivään. Se tunne, kun viet roskat ja palaat kotiin. Koira tervehtii sinua kuin kauan matkalla ollutta ystävää, pyörii riemusta ja kiipeää syliisi. Se tunne, kun etsit pitkiä kalsareitasi (kieltäydyn kutsumasta niitä legginseiksi), käyt […]
Varhainen pitkäikäinen suomalainen?
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 2 kuukautta sitten
Samuli Alaspää totesi kirjassa *Mitäs me 100-vuotiaat* (s. 7), että on ... vanhimmaksi suomalaiseksi mainittu Henrik Eerikinpoika Finne, joka oli Juhana Herttuan tallirenkinä. Hän eli 136 vuotta ja kuoli v. 1684. Kuningas Kaarle XI on kertonut päiväkirjassaan Finnen kuolemasta ja maalauttanut hänestä kuvan. Valokuva: Bertil Wreting, Nordiska museet (CC BY-NC-ND)Suomalaisesta maalattu muotokuva 1600-luvulta? Merkkihenkilö, josta en ollut kuullut, vaikka pitkäikäisiin olen kiinnittänyt huomiota. Eivätkä ensimmäiset verkkohakunikaan tarjonneet suoraa tietoa. Mutta SBL:n artikkelin per... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Musiikkini on nyt noin sadan vuoden päässä siitä missä nykyään mennään. Toisaalta materiaalin tuottaminen on kätevää kuin kahvikupillisen ottaminen automaatista. Tässä Philippe Hurelin teoksessa voi hyvin olla ranskalaisen spektraaliestetiikan eräs huippu pianolle. Tässä aika hyvä sanallistus tämänkin teoksen estetiikasta. Aika paljon kehittyneempää tavaraahan tämä on kuin tämä varhainen edeltäjänsä. Boulez kulki Schönbergin jalanjälkiä. Schönberg hahmottelee jo 1911 Harmonian teoria -kirjassaan spektraalisäveltämisen perusperiaatteet. On luonnontieteellinen fakta, että taajuustaso... lisää »
PEIKKOMAAILMAT
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Poliittinen trollimaailma on hämärä ja psykedeelinen monesta syystä. Yksi syy on se, että poliittisen edun käsitteestä on tullut hämärä ja psykedeelinen. Globaalisti verkottuneessa maailmassa siitä on miltei mahdotonta puhua yleisellä tasolla turvautumatta eliitin ja salaliiton käsitteisiin. Kun vastakkainasettelu viritetään jotakin täysin käsittämätöntä ja tuntematonta vastaan, myös sen peilin eteen asettujasta uhkaa tulla käsittämätön ja tuntematon. Tietyin varauksin voidaan puhua yksilön (lyhyen tähtäimen) edusta, mutta mikä yksilöitä edun kannalta yhdistää niin että siitä tulisi... lisää »
Asemic Writing by Vitor Silva
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 2 kuukautta sitten

Kun aurinko katosi
quijote blogissa Mataleena - 2 kuukautta sitten

Aurinko ei ole paistanut pitkään aikaan. Ilmastonmuutoksen myötä aurinkoa ei nähdä jatkossakaan talvisin. Jotakin tapahtuu todella. Tänään naapurin seinässä oli auringon kajo. Voi olla että kesällä on aurinkoista. Nyt on pakkassää. Ihmettelen ihmisen muistin lyhyyttä pakkasten suhteen. Kun olin lapsi pakkasta oli paljon enemmän ja pitempään kuin nyt. Ei nämä pakkaset ole paukkupakkasia, ainakaan Turussa. Viima on viheliäistä. Ilomantsi on mielentila. Jollekin se voi olla mielenhäiriö mutta minulle se on mielentila. Mielentila on sisäinen ja kulkee mukana kuin (joillakin) läppäri. ... lisää »
Kaksi miestä
Vesa Haapala blogissa Versoja - 2 kuukautta sitten
Ajatellaanpa kahta miestä, fiktiivistä mutta sellaista, jotka kuitenkin edustavat aikamme ihmisiä, ja kysytään sitten pari kysymystä. On mies Kainuun korvessa. Asuu vanhassa puutalossaan, jota lämmittää parilla pönttöuunilla, öljyä ja sähköä menee minkä menee, ei kuitenkaan suuria määriä. Pihan perällä on huussi, saunakin on. Puuta hän kaataa omalta pieneltä palstaltaan käyttötarpeiksi. Vaimo on kotona, tekee ahkerasti käsitöitä ja on mukana kyläyhdistyksen toiminnassa. Elävät hiljakseen, mies käy syksyisin hirvimetsällä ja talvet ja kesät pyytää kalaa läheisestä järvestä. Mies ... lisää »
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 2 kuukautta sitten
Ujo aurinko käärii säteensä pilviin, on pilvessä? Tämän julkaisin hetki sitten Facebookin sivuilla.
Kurkistus uskontotieteeseen
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 2 kuukautta sitten
Virtuaalisessa journal.fi-selailussani tuntui tulevan vastaan huomattavan paljon uskontotiedettä. Julkaisuissa, joista en (tietenkään) ollut koskaan kuullutkaan. Kuten esimerkiksi Nordisk judaistik/Scandinavian Jewish Studies, jossa oli julkaistu André Swanströmin artikkeli Ivan Baruch Kutisker in Finland (ilman pysyvää tunnistetta, mutta CC-lisenssillä varustettuna). Tårta på tårta -fiilis syntyi kun jokseenkin heti tämän jälkeen tuli eteen Scripta Instituti Donneriani Aboensiksen vuonna 2016 julkaistu *Jewish studies in the Nordic countries today*, jossa on mukana Laura Katarina... lisää »
Rosaire Appel, Post-Asemic Press author of Zinc Zanc Zunc: An Asemic Conjugation, is interviewed on Yale radio.
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 2 kuukautta sitten

Here is the link to listen to the interview: https://museumofnonvisibleart.com/interviews/rosaire-appel/ Here is more info about Zinc Zanc Zunc: http://postasemicpress.blogspot.com/2017/04/zinc-zanc-zunc-asemic-conjugation-by.html
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Rider-Waite pakan kuppien kuningattaressa ja erakossa on jotain yhteenkuuluvuutta. Pään asento ja katse on täsmälleen sama (onko jopa henkilö sama?). Kumpikin pitelee oikeassa kädessään valaisevaa esinettä. Erakko roikottaa lamppua, kuningatar kohottaa kannua. Kannu muotoineen symboloi monia asioita, Jodorowsky analysoi sitä maljojen ässän yhteydessä. Kumpikin suuntaa katseensa valaisevan esineen alapuolelle.
Legenda pienestä luusta
Hannu Salmi blogissa Hannu Salmi: blogi - 2 kuukautta sitten

Monitaiteellinen ryhmä Kolmas Tila on ravistellut tieteen ja taiteen rajapintaa jo yli kymmenen vuotta. Eilen sai Turun kaupunginteatterin Sopukassa ensi-iltansa Seppo Parkkisen käsikirjoittama *Legenda pienestä luusta*, joka on synteesi ihmisen historiasta arktisten lintujen näkökulmasta. Esityksen ovat ohjanneet Susanna Airaksinen ja Juha Malmivaara. Skenografiasta vastaa Sari Salmela, äänisuunnittelusta Ville Aalto, musiikista Kari Mäkiranta ja valosuunnittelusta Eero Erkamo. Ohjaus toimii saumattomasti, enkä ainakaan itse pysty arvioimaan, miten ohjaajien roolit ovat punoutunee... lisää »
Hilja Valtosen tuotannon ystäville
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 2 kuukautta sitten
Kun vuoden ensimmäisenä päivänä selvisi, että ainakin tämän vuoden ajan saamme kotikoneilta selata 1920-luvun digitoituja lehtiä, ei tullut mieleen, että jaksoon mahtuu lempparikirjailijani Hilja Valtosen tuotannon aloitus. Sattumalta osui sentään hakuun yksi Suomen kuvalehdessä julkaistu novelli ja näin sain kimmokkeen kartoitukseen. Jonka tuloksista jätin huomiotta kaiken kritiikin. Ensinnäkin, jos joku vielä kuvittelee, että kirjojen myynti kirjailijoilla on nykypäivän uutuus, niin tässä aukeama Aitasta, jonka kotitarkastuksessa arvostellaan kirjailijan leivontataitokin. Ja toise... lisää »
JALAT
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Kauniin naisen jalat, sanoo Casanova, tekevät saman vaikutuksen kuin kustantajan nimi kirjan kannessa tai nimiölehdellä. Reiden yläosaan takapuolelle, lisää Castaneda, tallentuu ihmisen elämän emotionaalinen laatuhistoria kuin ääninauhalle tai filmille.
Leevi Lehdolle synttärionnittelut!
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 2 kuukautta sitten
Viime vuonnakin aurinko nousi ylös ihan juuri näin! Julkaisin tämnä Leevi Lehden Facebook-sivulla tänään 23.2.2018. Hänellä on kuulemma synttärit! Eli onnea!
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 2 kuukautta sitten
valkoista lunta - maailman pahuus peittyy kuin ei olisi
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 2 kuukautta sitten
valo kuin lämpö kainalot hikoavat lunta luodessa
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 2 kuukautta sitten
talvi matelee kohmeinen lumikäärme navanalinen
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 2 kuukautta sitten
päivänvaloa ... vain senverran pilkistää että en eksy
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 2 kuukautta sitten
äkkiä ohi ennen pimeän tuloa - melkein kompastun
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 2 kuukautta sitten
vastaantulija hymyilee iloisesti ... valo ohittaa
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 2 kuukautta sitten
varis ei pelkää lumista koivun oksaa - raakaisee silti
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 2 kuukautta sitten
jos joki virtaa niin jonnekin se valuu - jatkuva piilo
Aurinko lämmittää jo
quijote blogissa Mataleena - 2 kuukautta sitten
Silta-sarja päättyi. Sarjan myötä aloin pitää Sagasta enemmän ja enemmän. Loppu oli tyylikäs ja huikea. Elämä jatkuu ja sarjoja tulee kuin turkin hihasta. Kaikki kunnia Viron 100-vuotiselle taipaleelle. Sarja Tuulten pieksämä maa ei saa minua innostumaan ainakiaan vielä. Luultavasti olen nähnyt sarjan aikaisemmin ja loppuosa oli parempai. Virolainen kansallistunto on kyllä korkealentoista. Ranskalainen kylä oli yksi rakastamistani sarjoista. Siellä oli huikea henkilögalleria. Pidin monista roolihankilöista mutta opettajasta en pitänyt. Hän oli niin outo naiseläjä, etten toista löydä... lisää »
Open Call for Asemic Writing in Zines
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 2 kuukautta sitten
///////////////////open call///////////////// Zinedepo is a zinelibrary in Arnhem Netherlands. Early may 2018 we're organizing a little presentation on Asemic Writing and zines. For this event we're looking for zines on or with asemic writing. (for our definition of zines see our manifest or radical zineculture: http://motelspatie.nl/zinedepo/ ) If you have anyting that fits the definition and like to offer it for the expo drop me a mail at zinedepo@xs4all.nl Printed zines are welcome but its also possible to send pdf's (sending colour is fine but all pdfs will be printed in black and... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Unessa olin joku toinen. En tunnistanut etäisesti tuttua kuvaa peilistä vaikka kuinka katsoin. Minulla oli ruskeat silmät taivaansinisten sijaan.
UNEN MAAILMA VAIKUTTI LAADUKKAALTA
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Unessa olin joku toinen. En tunnistanut etäisesti tuttua kuvaa peilistä vaikka kuinka katsoin. Minulla oli ruskeat silmät taivaansinisten sijaan. Oli kirjankustantamolaki, jonka perusteella käsikirjoituksen lähettäminen kustantamoon maksoi 200-400 euroa. Kirjoittajalle lähetettiin aina lakisääteisesti (standardoitu, kolmannella osapuolella) teetetty akateeminen analyysi. Tai rahat takaisin statuksella "ei luettu". Hylkäämisperuste tuli yksilöidä. Hylkäämisperuste saattoi olla poliittinen tai taloudellinen, mutta sen yksilöiminen oli lakisääteisen pakollista. Tämä lisäsi jonkin verra... lisää »
Koulupoikien typeryys Porissa 1790-luvulla
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 2 kuukautta sitten
Tampereen Sanomissa julkaistiin 25.6.1867 muistelma, jossa mainittu Petter Fogelberg oli käynyt koulua Porissa 1790-luvulla, erotettu papinvirasta 1825 ja eli vuoteen 1848. Sääksmäessä oli noin 3 eli 4 vuosikymmentä sitten, verrattuna nykyajan pappien puutteesen, runsas Herran siunaus papeista. Seurakunnassa oli nimittäin kolme vakinaista pappia, joilla jokaisella oli apupappi, millä apulainen, millä viransijainen, ja vielä seitsemänneksi yksi viralta pantu pappi, joka silloin piti unilukkarinvirkaa. Papinvirkansa menetettyänsä, oli hän kuitenkin saanut pysyä kirkonpalveluksessa, eh... lisää »
Art is not a synecdoche of life
Vesa Haapala blogissa Versoja - 2 kuukautta sitten
Taide ei ole elämän synekdokee, osa kokonaisuudesta, erityinen yleisen tilalle asetettuna. Tai mikä harvinaisempaa: kokonaisuus puhuisi osassaan, yleinen erityisessä, "elämä" "taiteessa". Taide on itseensä rajattu kokonaisuus, itseensä pakeneva, kun taas elämän kokonaisuus ei ole minkään kokonaisuus, minkään määräämä. Ja vielä tämä: taiteen viittaussuhde todellisuuteen ei ole määrätty. Elämän viittaussuhteesta emme voi edes puhua. Mikä sen takana olisi, kuvattavissa oleva historia?
Cloudy Asemia...by Carmen Racovitza‎
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 2 kuukautta sitten

Tukholmassa avioitunut ja Eskilstunassa eronnut
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 2 kuukautta sitten
Itselleni merkityksellinen cliffhanger maanantain postauksessa vaati tietenkin lisäselvitystä. Oliko 9.10.1796 Tukholmassa avioitunut Wendela Lovisa Sunn kotoisin Helsingistä? Häät Jonas Holmgrenin kanssa vietettiin suomalaisessa seurakunnassa, jonka kuulutuskirja vastaa kysymykseen varman kyllä. Ja vaientaa viimeisenkin epäselvyyden Tukholman Petter Johan Sunnin yhdistämisestä Helsinkiin. Aiemmin en ollut näihin kuulutuskirjoihin kurkistanutkaan. Hiskiin Tukholman seurakunnan vihittyjä on toistaiseksi viety vasta vuodesta 1813, mutta otettu huomautuksina mukaan vastaavia syntymäaik... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Karttavatko suojelusenkelit nyt minua. Minä syytän kaikesta itseäni. Tahdonvoimani ei riittänyt tekemään koko todellisuudesta toisenlaista. Todellisuudesta joka on oma mieleni. Todellisuuden poliittiset ilmentymät ovat aivan liian täsmällisesti karseita ja kuvottavia ollaakseen mitään muuta kuin oman mieleni esiin kutsumia. Mikään niin täsmällisen kiduttava ei voi perustua evoluutioon. Sen on oltava valmiiksi tarkoituksella luotua. Olen näemmä ansainnut helvetin. Olen ansainnut sielun täydellisen annihilaation.
Asemic Writing by Black Smith
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 2 kuukautta sitten

Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 2 kuukautta sitten
hiljainen aamu - lumihattara leijuu ihan itsekseen Tämä on rosvottu muunnos seuraavasta: hiljainen aamu - jakarandan kukat putoavat ihan itsekseen copyright CaMILA, Kukai 2006 March. Suom. j.t.
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 2 kuukautta sitten
tuulee mereltä kylmä väistyy vuorille majani ohi Lähde: Kushiro Ezo. Myös Kushiro Hokkaido. Suom. versio j.t. Ezo is a Japanese name which historically referred to the lands to the north of the Japanese island of Honshu. It included the northern Japanese island of Hokkaido which changed its name from Ezo to Hokkaido in 1869, and sometimes included Sakhalin and the Kuril Islands. The word "Ezo" can also refer to the peoples ...
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Last night seen my self (double?) in a dream. I was front of a mirror and seen image of my self. But then suddenly I seen near me second me. First I though it was one of my friend, but sharper I observed him, clearer I understood its me too. At the moment I remembered that this is dreaming event — Im in dream. But intentionally I did not watched to my hands to make the dream more concrete. I remembered that it could be dangerous to meet double face to face and especially see his eyes. But I already did seem them in mirror. I turned to him. I felt somehow emotional and hug him. Someh... lisää »
ummessa
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 2 kuukautta sitten
luonnos: noin paljon lunta pilvet reunojaan myöten ihan siniset kokonaan mustat pilvet reunojaan myöten mutta ei lunta >
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 2 kuukautta sitten
metsä humisee pöllö istuu oksalla hiiri on hiljaa
Etäluku entisajan varkauksista
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 2 kuukautta sitten
Ennenkuin kaikki opit ja ajatukset digihistorian roadshowsta unohtuvat ryhdistäydyin minimaaliseen etälukuharjoitukseen. (Etäluku on lähiluvun vastakohta. Ei oikeasti lueta, vaan annetaan ohjelmien pyörittää tekstimassaa. Useimmiten (kai) tästä syntyy tarvetta ja kohdistusta lähiluvulle, jota kuitenkin jossain vaiheessa tarvitaan.) Jo jonkin aikaa minua on kiinnostanut sanomalehtien rikosilmoitukset, joista luulisin irtoavan uutta tietoa 1800-luvun materiasta. Mutta irtoaako niistä mitään koneluvulla? Tein haun 'stulit' vuoden 1880 loppuun asti, tallensin tulokset taulukoksi, heitin... lisää »
TOM MCNEASE 1947-2014
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten

Luin juuri että Tom McNease on kuollut jo vuonna 2014. Luulin hänen vain kadonneen FB:stä (jossa hänellä oli lisäkseni vain muutama kaveri. Tom oli kuitenkin kaikkien elävien outsidertaiteilijoiden kuningas). Edellä linkitetyllä sivulla näkyvän mökin katolla hän kuunteli vuonna 2011 hänelle lähettämääni demonauhaa, jota hän sanoi myöhemmin käyttäneensä jossain viimeisistä installaatioistaan (en tiedä missä, ehkä metsässä). Pearl River, Mississippin sivuhaara, tulvi silloin pahasti ja hänen täytyi sohia alligaattoreita toisella kädellään pitelemällään melalla. Tom McNease asui etelä-... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Castalian viimeiset virhetoiminnot on nyt ratkaistu ja korjattu. Enää tarvitsen kaksioktaavisen jalkion eBaystä. Yksioktaavinen Rolandin tai Studiologicin jalkio ei sittenkään toimi tarkoituksiini. Myöhemmin vielä Komplete Kontrol S61 MK2 keyboard ja se on siinä: soitin on valmis.
Naimisiin menolla ei ole yläikärajaa
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 2 kuukautta sitten
Kun viikko sitten julkaisin tarpeettoman epäkohteliaan tekstini Niin s******* vaikeeta? arvasin, että joudun ennen pitkää tunnustamaan yhtä alkeellisen virheen liian tiukkoihin oletuksiin jämähtämisestä. Mutta olisin toivonut aikaa menneen *vähän* kauemman. Ei auta itku markkinoilla, niin makaat kuin petaat. Pilkka osuu omaan nilkkaan. Olin sanomalehdestä löytänyt ilmoituksen, jonka mukaan Helsingissä koko elämänsä elänut 59-vuotias Gustava Wilhelmina määrättiin "heikkomielisenä" veljensä holhoukseen. Tulkitsin tämän päässäni mielenvikaisuudeksi ja sieluni silmillä näin Gustava Wil... lisää »
Akateeminen vs. totaalinen historiankirjoitus
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 2 kuukautta sitten
Kauan tässä on ähkitty, mutta nyt voin sanoa ymmärtäväni. Löysin nimittäin Ville Eerolan blogiteksistä lähes saman muotoilun, jota käytin lounaskeskustelussa Ihan Oikean Historiantutkijan kanssa pari viikkoa sitten. Akateemista tutkimusta luonnehtii näkökulman valitseminen ja tutkimuksen suorittaminen kylmän johdonmukaisesti valitusta näkökulmasta käsin. Tässä mielessä akateeminen tutkimus ei siis ole niin sanottua totaalihistoriaa, jossa pyritään sanomaan ”kaikesta kaikki”, mitä paikallishistorian taas voi katsoa olevan. Juuri näin. Ja kun kirjaprojektieni "tutkimuskysymykset" ov... lisää »
Helmikuun 19.
quijote blogissa Mataleena - 2 kuukautta sitten
*Ullakko-asunnon ikkunat olivat kuurankukkia täynnä. Katon rajassa kulki kuuravana, eikä kynttilän valo ollut pelkästään romanttista, sillä sähkö oli katkaistu maksamattoman laskun vuoksi. Jos talossa, jossa asuin ei olisi ollut vanhaa öljylämmityssysteemiä, olisin jäätynyt. Olisi pitänyt tiivistää ikkunat ja estää veto. Olisi pitänyt niin monta kertaa ja sitä ja tätä. Ellen ryhdistäydy, siitä tulee elämän tapa, tuumin ja kohta onnistuin vähäksi aikaa. Olin maalannut asuntoni kaksikymmentä neliötä omaksi maailmakseni. Millenium ei ollut vielä käsillä. 1900-luku verisine taistoi... lisää »
POHJAVIRTAUS, ESILLE PIILOTETTU
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Jokainen ennustus, provokaatio itseään vastaan. Sanottiin: et sinä kauaa ole väärässä. Mutta minä olen ollut väärässä aina. Keisari ennustaa oraakkelia varmemmin omat asiansa. Täyskäännöksen varaan ei kannata laskea enempää kuin sen että kaikki jatkuu ennallaan. "Ennustaminen on vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden ennustaminen." Nils Bohr
Totu sitten koiriin, kun niitä ei ole
susupetal blogissa SusuPetal - 2 kuukautta sitten
Olen edelleen jatkanut tutkimuksiani koiran ulkoiluttaessa minua, vaikka en tänne olekaan päivittänyt julkista tutkimuspäiväkirjaani. Olen toki tehnyt mentaalisia huomioita ja analyyseja ja onneksi tämä dementoitunut mieleni säästää minua liialta mielen kuormittumiselta ja pyyhkii muistia kiitettävästi. Alan ymmärtää tieteen tekijöitä yhä paremmin kilometri kilometrin jälkeen, sillä olen huomannut tutkimusaineiston laajenevan kuin koiran paskan räntäsateella. Ei ihme, […]
Kadonneiden lampaiden koonti
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 2 kuukautta sitten
Petter Sund -projektini hilautuu eteenpäin loppusuorallaan. Jos asettaisin laatuvaatimukseksi aukottoman jälkeläistauluston (*), en julkaisi kirjaa koskaan. Mutta kuinka paljon katkonaisia haaroja eli kadonneita lampaita on? (*) Taulusto on rajattu mieslinjaisesti niin, että tyttärillä on taulunsa, mutta ei heidän jälkeläisillään. Näin pääsen työekonomisesti ja sivumäärällisesti järkevään määrään, eikä jouduta henkilötietolakia lähellekään. Ensinnäkin kadoksissa ovat lähes kaikki 1600-luvun lopulla syntyneet Petterin ensimmäisen avioliiton lapset, joita vaimonsa kuollessa oli eloss... lisää »
Notorious – kohtalon avain (Notorious, 1946)
Hannu Salmi blogissa Hannu Salmi: blogi - 2 kuukautta sitten

Alfred Hitchcockin hienoimpiin jännityselokuviin kuuluva *Notorious – kohtalon avain *(Notorious, 1946) sai alkunsa vuonna 1944, kun Hitchcock ehdotti David Selznickille elokuvaa naisesta, jota koulutetaan Mata Hariksi ja jota Ingrid Bergman sopisi loistavasti esittämään. Hitchcock oli samaan aikaan jo tekemässä yhteistyötä Bergmanin kanssa jännärissä *Noiduttu *(Spellbound, 1945). Molemmat elokuvat käsikirjoitti sujuvakynäinen Ben Hecht, joka sai lopulta *Notoriouksesta *parhaan alkuperäiskäsikirjoitusken Oscarin. Kesken tuotannon *Notorious* siirtyi RKO:lle, jonka nimissä elokuva... lisää »
MIELENTERVEYS
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Ihmisen mielenterveys on täysin riippuvainen havainnoista, joiden perusteella on pääteltävissä, että ihmiskunta on laajassa mielessä kulkemassa hyvään ja oikeaan suuntaan ja että tulevaisuuden ihmiset ovat kauniimpia ja kyvykkäämpiä kuin nykyiset. Mielenterveyden hoidossa on kysymys näiden havaintojen tuottamisesta.
Voodou Art Symbols & Stories by Love Leonce
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 2 kuukautta sitten

"I'm Love Leonce founding member of the Timoun Rezistans art group since he was a young 10 year old. Timoun Rezistans Art School teaches art to Haitian children and women. Students learn how to draw and paint using different techniques. We use materials recycled like trash for example tires and wood. We set up the school to help because we believe that art can heal, especially those who are vulnerable. The project are a bit difficult for me, because I do not have the opportunity to do that. so I need support to buy the materials and food to feed the children. We make the works... lisää »
HERAKLES
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Jos jumalat päättävät lyödä ihmisen hulluksi, mitään ei ole tehtävissä. Tämä ihminen, tämä onneton yksilötietoisuus ei pysty millään keinolla päättelemään sitä, totuttu maailmako haihtuu vai hän itse. "Just you And I Just You And I Together forever In love" Lynch/Badalamenti Kaiken mitä Foucault sanoo hulluudesta voi sanoa myös rakkaudesta.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Ketkä kaikki lopulta ilmestyivät selvittämään Marilyn Monroen murhaa Pacman-pelin maailmaan. Peli oli juuri saavuttamassa tason, jossa sen hahmojen kehittämää teknologiaa alettiin pitää älykkäänä. He kutsuivat sitä toiveikkaasti tekoälyksi, vaikka he itse olivat tekoälyn alkeellisin muoto.
AUTOLYKOS
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Varasta ohjaa varkauden mahdollisuus, poliisia ohjaa verenhimo ja unet. Kokeellinen taiteilija on enemmän varkaan kaltainen. Kun universumi raottaa ovea siitä missä ovea ei ollut kokeellinen taiteilija astuu sisään Hermeksen suojeluksessa. Mutta vanhan ajan noidat kilpailevat vain intentiossa, voimassa, omassa voimassa, henkilökohtaisessa tahdonvoimassa. Mikään löytö ei ole arvokas, ellei sitä ensin intentiossa määritelty. Heillä on rynnäkkökivääri, sorkkarauta ja kotietsintälupa. Estetiikka on vain voiman ja väkivallan areena: ei itsetarkoitus vaan väline. Kuten Michaux sanoo: "Ei kuuh... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
yritti jauhaa kullan ja titaanin seosta timanttipäällysteisessä morttelissa
KEIHÄÄNKÄRKIMETAFORAT
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Nykyään päivitän tätä blogia yhä useammin älypuhelimesta. En edes lue kirjoittamaani ennen julkaisua. Siitä aiheutuu kaikenlaisia "virheitä". Sanat ovat "vääriä". Ajatukset ovat "vääriä". Automaattinen sanankorjaus muuntaa tekstin toiseksi jo heti kättelyssä. Sillä muuta runoutta meillä ei enää ole kuin automaattinen sanankorjaus. Vain kone voi runoilla. Ihminen on siihen liian skenejen ja genrejen näivettämä, keinotekoisesti eriarvoistavien järjestelmien katkeroittama tai ylikiihoittama, yhtä kaikki ennalta-arvattava ja epäpuhdas. Ihmisyyden hyvinrahoitettu keihäänkärki, lasinteräv... lisää »
MIELEENJUOLAHTAMA
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten

Kun lyön esimmäisen kirjaimen, tulen räiske takassa vaihtaa rytmikuviota. Hetki sitten otin esille pölynimurin. On ihmisiä, jotka kotia siivotessaan varovat tarkasti rikkomasta hämähäkinverkkoja. He ovat hämähäkkien työn arvostajia ja vaalijoita. Hämähäkit ovat kutoneet työpöytäni yläpuolelle daavidintähden. Huomaan päätyikkunasta: nuori metso harhailee autotallin katolla kuin pölkyllä päähän lyöty. Voi olla että englanninkielessä sanojen *spi*der ja *spy* läheisyys ei ole vain sattumaa. Kun tämä juolahtaa mieleeni, tuli räiskähtää erikoisen voimakkaasti. Metso on kadonn... lisää »
VETTÄHYLKIVÄ PESUSIENI
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Pieni yleisö tässä maailmassa, suuri yleisö toisessa.
Musiikkia ja amatöörejä
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 2 kuukautta sitten
Lupaamiini useampia mielenkiintoisia artikkeleja sisältäviin journal.fi-alustan julkaisuihin kuuluu Etnomusikologian vuosikirja, jota en tietääkseni ja muistaakseni ole missään kirjastossa ottanut käsiini. Suomen historiaa ja kulttuuriperintöä oli (pysyvällä tunnisteella varustettuna) ainakin näissä - Vesa Kurkela: Helppotajuista arvokkuutta ja mandoliininsoittoa: suomalaisen keskimusiikin juurilla - Risto Blomster, Kati Mikkola: Kenen perinnettä? Romani-informantit Suomen Kansan Vanhat Runot -aineistoissa - Ulla-Britta Broman-Kananen: Carmen i kalla Finland: Inhemska... lisää »
Planet by Nuno de Matox
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa THAT: A Plan(et) - 2 kuukautta sitten

Valo lisääntyy koko ajan
quijote blogissa Mataleena - 2 kuukautta sitten

Fred Vargas on dekkaristi omaa luokkaansa. Luen parhaillaan tätä mainiota kirjaa. Siinä on se kohta, aivan alussa, jossa pikkupojat olivat työntäneet rupikonnan suuhun palavan savukkeen. Rupikonna imi savua vimmatusti mutta ei osannut puhaltaa. Sitten rupikonna räjähti. Komisario kertoi tämä kotona kuudelle lapselleen. Ei olisi pitänyt, sillä seurasi kysymysten tulva ja lopuksi lapset alkoivat miettiä miten tupakka toimisi muiden eläimien kanssa. Lopuksi voipunut komisario kokosi auktoriteettinsa ja sai lapset palautettua tolilleen. Tämä ja muita sivujuonteita varsinaisen talikkomu... lisää »
Juha Hurmeen Niemi
Vesa Haapala blogissa Versoja - 2 kuukautta sitten
Luen Juha Hurmeen Niemeä ja kysyn itseltäni: Onko tämä hyvä romaani eli käytetäänkö tässä taitavasti kaunokirjallisen kertomakirjallisuuden keinoja ja kuinka? Niemi on ilman muuta proosaa, niin kuin esimerkiksi essee, pakina, pamfletti ja tietokirjallisuus ovat proosaa. Sen kaunokirjallinen anti eli maailman luominen sekä kokemuksellinen paikan luominen lukijalle ovat kuitenkin heppoista tekoa tai oikeammin, ne puuttuvat. Tähdennänpä heti. Edellisen kappaleen arvostelmassani ei ole kyse siitä, etteikö romaani voisi saada vaikka minkälaisia muotoja. Käsitän sen, että eri lajien -... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Tämä värähtelevästä peilinpalasesta heijastetun solmun kolmiulotteisuus kaksiulotteisella pinnalla on tässä mielenkiintoista. Jonkinlainen virtuaalinen lisäulottuvuus ilman minkäänlaista visuaalista 3D efektiä. Myös videokamerakuvan ja ihmissilmän havaitsemistapojen eron selkeä esiintuleminen on kiinnostavaa.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
kevyen hallusinaatiojakson jälkeen hän jatkaa maailman ja taivaan tähtilamppujen todestaottamista. on trixtereillä taas homma osoittaa jokainen kategorinen väitteeni vääräksi.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Imperialistinen ihminen haluaa olla ennen muuta hyvin rasvatun sotakoneen osa. Ei viulisti tuhatpäisessä orkesterissa, ei viulun kieli, vaan viulun jousen yksi erikoistunut hevosenhäntäjouhi. Ei koskaan kokonaisihminen, vaan aina ihmisen häviävän pieni murto-osa lasinsirumurskan terävyydellä. Äskettäin ilmestyi ruotsalaiskirjailijan Wasa-teos, joka kertoo niistä 33 sodasta, jotka Ruotsi on käynyt Venäjää vastaan Suomen alueella Suomea ja suomalaisia ihmiskilpenä käyttäen. Toinen maailmansota oli Ruotsin proxysota. Julian Assangen tapaus osoittaa että CIA on Tukholman käsikassara. ... lisää »
Täydennysosia
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 2 kuukautta sitten
1) Vielä marraskuussa pääsin kettuilemaan Kansallisgallerialle taiteensa kuvien käyttöehdottomuudesta. Mutta en enää. Torstaina tuli täytenä yllärinä ilmoitus, että Kansallisgalleria on vapauttanut lähes 12 000 teoskuvaa CC0-lisenssillä. merkityt kuvat ovat vapaasti kaikkien käytettävissä, eli jaettavissa, muokattavissa ja hyödynnettävissä missä tahansa, esimerkiksi opetuksessa, tutkimuksessa, sisältäen myös kaupallisen käytön. Kuvat ovat vapaasti käytettävissä, sillä teoksen tekijänoikeuden suoja-aika (70 vuotta taiteilijan kuolemasta) on päättynyt. Kuvia voi selata joko Kansall... lisää »
Spheres by Tom Gal‎
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa THAT: A Plan(et) - 2 kuukautta sitten

Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
I have suffered unsuitable controlling tools. Just while ago I got Novation Launchpad to use it 8x8 matrix to choose rhytmic patterns for each instument midi channel separately (all the instuments are usually played at once). I mapped Launcpad to Max with led lights. Now I use with Akai MPK49 keyboard and Akai LPK minikeyboard for some programchanges. I use LPK at floor by my toes. Toe-playing is new challenge. I have only two hands, so... One day I gonna get Studiologic MP-117 foot bass pedal. Though it not contain USB as all those old school foot pedals not, only MIDI-ports. It... lisää »
OMA PATENTTILUOKKA
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
A61B5/165 (3613) {Evaluating the state of mind, e.g. depression, anxiety}
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Jos ihminen saisi päättää Historia varmaan olisi jo loppunut. Jos näyttelijät saisivat päättää Näytelmät varmasti pysyisivät Teattereissa.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Mikään oppi ei voi olla oikea Koska mikään oppi ei ole koko oppi.
LIERI
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Elämäänsä ei saa elää kokonaan rauhassa loppuun. Joskus kaupungilla tulee vastaan kirjallisuusihmisiä ja vanhoja "hyviä ystäviä". Silloin muistaa miksi hatussa on reilunkokoinen lieri.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Kääntää takkia kuin jumaluus sotajoukkojen suhteen.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Baarissa viereen istahti Trixtermaailman Juhani Siljo Kuin Dennis Hopper Easyrideristä Luki runojaan Sanoin että hyväksyn vain vapaita Saastasta ja sairaudesta Terveen koneen kirjoitelmia Konetta ei murhat paina Sanoi toinen
MUISTAKAA TÄMÄ ENNEN KUIN LUOVUTATTE
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Räppäri laivalla, sinfonikko sängyssä, vai miten se menee. Kun näette totuudenväistelijän tulevan lyökää se heti maahan. Ennen kuin eliitti näkee sen ja palkkaa ja palkitsee. Se ei puhumalla paijaamalla muutu. Kirjallisuus ja varsinkin runous on kova laji. Se ei kestä yhtäkään systemaattista väistöä yhteiskunnan ja universumin arvoitusten kohdalla. Ei ole väliä sisäisellä voimalla taidolla älyllä lahjakkuudella jos henkilö on väistelijä ja paha. Kaikki he ovat trolleja eivätkä ollenkaan olemassa. Koko universumi herjaa heitä näyttämällä itsestään äkkiä salatun uuden puole... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Turhat tuloerot on kaiken luovuuden este. Lahjakas ihminen ei kestä ympäristöä jossa vallitsee turhat tuloerot. Tällaiset alat näivettyvät ja kuolevat pois yhä nopeammin. Vain tuloerot joilla on luovuutta aktivoiva merkitys ovat perusteltavissa. Informaatio- ja varsinkin innovaatioyhteiskunta ei kestä vitutuskulttuuria tai puoliälykkäiden egoismia. Se on siivottava pois rakenteista.
Profiilikohotuksia ja mahalaskuja
quijote blogissa Mataleena - 2 kuukautta sitten

Sovintosunnuntaina illalla kirkossa ihmiset hokevat toisilleen: Jumala antaa anteeksi. Anna sinäkin minulle anteeksi. Minut sivuutettiin kokonaan koska olin kummajainen ja Jumalan kuva minussa oli vammainen. Jumala antaa anteeksi, minä en anna. Paitsi joku kammotus tuli halailemaan ja haistelemaan hengitystäni joska viinalle haisisin. Minä en juo viinaa, en edes entisen kirkkoherran kanssa, vaikka sellaisiakin juoruja olin kuullut levitettävän, ja varmaan jakaa persettäänkin siellä. Seurakunnassa monelle riittäisi juoruilu ja kahvittelu hengenravinnoksi. Profiilin korottaminen oli ... lisää »
Me retweeted
Vesa Haapala blogissa Versoja - 2 kuukautta sitten
Käsitykseni mukaan minulla on oikeus ajatella näin. Käsitykseni mukaan tästä asiasta ei vallitse yhtenäistä, perusteltua näkemystä. Käsitykseni mukaan eri osapuolten läheneminen on haaste, jota liennyttävä ratkaisu voi parhaimmillaankin hahmottua kaukaisessa tulevaisuudessa. Käsitykseni mukaan konsensuksen synty ei vielä tarkoita toimenpiteitä. Käsitykseni mukaan jokaisen on tällä välin vahvistettava näkemystään ja kuunneltava tarkasti muita. Käsitykseni mukaan jotkut tekevät niin joka tapauksessa, keinoja kaihtamatta. Käsitykseni mukaan tässä sopassa on liikaa keittäjiä eikä l... lisää »
Vapaaehtoista etsimässä
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 2 kuukautta sitten
Ihastukseni FamilySearchin hakuun kasvaa, mutta viekö se harhaankin? Tarkistellessani Petter Sundin jälkeläistaulujen aukkoja syötin hakuun Petterin pojan Julius Johan Sundin pojan Axel Ericin. Viimeinen varma tieto hänestä on äidin perukirjasta vuonna 1768: vapaaehtoinen jossain armeijayksikössä ja naimisissa Stina Jespersdotterin kanssa. Olen huolimattomasti etsinyt häntä Helsinkiin sijoitettujen yksiköiden rullista saamatta tuloksia. FamilySearchin kautta löytyy Axel Erik Sunn, joka avioituu Tukholmassa 6.11.1774 Ulrica Eleonora Starckin kanssa Hedvig Eleonoran seurakunnassa. A... lisää »
Asemic Generative Handwritten Letters by Caroline Hermans
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 2 kuukautta sitten

Here is Caroline's website: www.caro.io
Eettinen nihilointi on uusi päästökauppa
Vesa Haapala blogissa Versoja - 2 kuukautta sitten
Ilmaston pelastamiseksi käydään nykyisin päästökauppaa - kasvihuonepäästöjä vähennetään siellä missä se on halvinta. En ole tutustunut kylliksi tähän keplotteluun, jotta osaisin sanoa siitä mitään erityisen rakentavaa. Luultavasti touhu on vähintäänkin kyseenalaista ja tuskin pelastaa planeettaa. Mutta eettinen nihilointi voisi pelastaa. Tarkoitan tällaista kansainvälistä ihmiskuntapolitiikkasopimusta, joka voitaisiin hyvin ottaa tulevaisuudessa käyttöön. Miksei sen valmistelu voisi alkaa jo nyt. Mitä pikemmin, sen parempi. Ideana olisi, että ihmiset voivat vapaaehtoisesti antaa ... lisää »
Salahmin ruukilla 1847-1850
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 2 kuukautta sitten
Salahmin ruukilla 1847-1850 kauppapalvelijana ollut Matti Hahtola kirjoittaa omaelämäkerrassaan *Nätterborg'in konsulin pojan elämänvaiheista* (*) ajasta näin Siihen aikaan oli tehtaalla vilkas liikenne ja kaupankäynti erittäinkin talvi-aikoina. Paavola, Rantsila, Pulkkila ja Piippola y. muutkin pitäjäläiset vetivät talvikaudet sinne suoloja, paluukuormaksi saivat talia, voita ja rautoja sekä lankkuja. Suoloista vetopalkkaa oli 1/3 osa, eli kun 3 tyn. toivat tehtaalle, saivat Raahesta 1 tynnyrin palkaksi. Matin ja Marian päiväin välisellä viikoilla oli siinä melkeen joka päivä, kuin... lisää »
Whatever. They Misrepresent by Phil Openshaw‎
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 2 kuukautta sitten

Helsingistä karkoitettu Tukholmassa
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 2 kuukautta sitten
Aamupäivän ohjelmana oli tehdä blogipostaus, johon kokoan kaikki Petter Sundin kadoksissa olevat jälkeläiset ja todistan tehneeni kaiken järjellisen heidän löytämisekseen. Ja kuten hiljaa mielessäni toivoin listausta tehdessä tuli mieleen kaikenlaisia tarkistuksia, joilla löytyi lisätietoa. Yksi näistä oli Tukholman kaupunginarkiston henkikirjahakemistoon työnnetty haku Sunn. Odotin nollatulosta, mutta hakemiston varhaisimpana vuonna 1800 kaupungissa henkikirjoitettiin 4 Sunnia, joista kolmella oli tutut nimikirjaimet. Vuoden 1800 henkikirjoitusta ei ole ArkivDigitalissa, mutta SVA... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Maailma on kvantittuneen kommunikaation karkea tila. Se mikä ei ole kvantittunutta, on puhdasta energiaa, puhdasta olemista. Se ei ole sävelasteikko tai moodi vaan viritysjärjestelmä, universumin taustarakenne. Niin kauan kun ihminen ei ole kovista tosiasioista kiinnostunut, siis suhtaudu vakavasti omiin poikkeaviin ja hämmentäviin havaintoihinsa, hän ei ole kovin kiinnostava. Häntä ei ole vielä yksilönä olemassa. Hän on, ehkä tietämättään, pelkkä statushierarkian käsikassara. Hän elää maailmassa, joka ei pidä yhtä todellisuuden kanssa. Ja juuri tämä on se syy, miksi nyt, glamouri... lisää »
Radiokanavat
Vesa Haapala blogissa Versoja - 2 kuukautta sitten
Huoltoaseman pihassa osuu korviin radiokanava puhelu kiertää ja rätisee mies selittää ääni hakien Kristuksen kuolema kerrotaan että hän kantoi ruumiissaan koko maailman synnit kivut ja sairaudet on sanottu viimeisenä päivänä hänen edessään seisoo 20 miljardia elävää ja kuollutta onko kukaan laskenut monenko ihmisen kivun Jeesus kärsi sekunnissa viadolorosansa aikana se on aivan käsittämätöntä joka hetkellä kymmenien tai satojen miljoonien ihmisten kanava huojuu miten voisimme lievittää Kristuksen ääni nousee ja häipyy kunnes studioisännän fraasi Niin kiitos soito... lisää »
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 2 kuukautta sitten
jos kevät tulee lumet valuvat mereen joka ei täyty
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 2 kuukautta sitten
noin paljon lunta ilmankos valtameri on niin vetinen Copyright Kushiro Ezo (Ezo = nykyinen Hokkaido)
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 2 kuukautta sitten
pyhä Pietari, kaupunki Nevasuolla, soittorasia (Shostakovichia kuunnellessa, Dmitri Shostakovich - Symphony No. 7 "Leningrad")
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 2 kuukautta sitten
niin kova tuuli että saapuu perille ennen aikojaan
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 2 kuukautta sitten
minne menisi vihakkaa viimaa piiloon aurinkopilvi
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 2 kuukautta sitten
janoinen joki valuu siltojen ali pakokaasuissa
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 2 kuukautta sitten
liian iso puu, ei mahdu kuvaan -- otan selfien
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 2 kuukautta sitten
alajuoksulla kun joki yhtyy mereen kalat hukkuvat
Pieni fakta
Vesa Haapala blogissa Versoja - 2 kuukautta sitten
The World Factbook arvioi vuoden 2011 väestönkasvuksi 1,092 % koko maailmassa. Lajin määrän vuosittaisen kasvuprosentin ollessa 1, ennustetaan ihmismäärän vuonna 2200 eli noin 180 vuoden kuluttua olevan suunnilleen 37 miljardia yksilöä. Jo viisitoista- miljardisen ihmispopulaation pysyvät elämismahdollisuudet edellyttäisivät rajatonta luonnonvarojen käyttömahdollisuutta. Ehkä joku nyt ymmärtää, miksi minusta esimerkiksi se, että 60 prosenttia maailman väestöstä kuuluisi keskiluokkaan on kaamea painajainen eikä mikään osoitus solidaarisuuden ihanteen toteutumisesta. Ei tuolla... lisää »
Eloonjäämisoppia
Vesa Haapala blogissa Versoja - 2 kuukautta sitten
"Eloonjäämisoppi alkaa ihmisestä. Ensimmäinen kysymyksemme on: minkälainen ihmislajin lukumääräinen kehitys turvaa parhaiten ihmisen eloonjäämisen. Ikipitkän keräily- ja pyyntikulttuurin samoin kuin kymmenentuhatvuotisen maanviljelyskulttuurin kestäessä ravinnon määrä lähinnä sääteli ihmislajin menestymistä. Mutta kun ihminen tieteellisteknisessä kulttuurissaan on nyt vapautunut ravinnon jatkuvasta niukkuudesta, lajin menestymisen edellytykset ovat ratkaisevasti muuttuneet. Ihmislaji on siirtynyt kiihkeään, ennen kokemattomaan lisääntymisvaiheeseen, joka näyttää toistaiseksi kulj... lisää »
Avoimista lehdistä
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 2 kuukautta sitten
Aaro Sahari tiedotti viime viikonloppuna Tekniikan waiheita -lehden numeroiden vuosilta 2005-2014 olevan kaikkien luettavissa TSV:n Journal.fi -palvelussa. Suhtautuminen uutiseen oli päässäni kaksijakoinen, sillä journal.fi:stä tuli ensimmäiseksi mieleen muisto maailman surkeimmasta hakukokemuksesta. Muistanko väärin tai onko tilanne korjaantunut? En ja ei. Hakutulokset muistuttavat Doriaa ennen vanhaan eli näkyviin tulee pelkkä otsikko eikä mitään hakusanan kontekstista. Konteksti on merkityksellinen, sillä haku sentään kohdistuu muuhunkin kuin otsikkoon. Tosin ei tarttunut yhdes... lisää »
Credo
Vesa Haapala blogissa Versoja - 2 kuukautta sitten
Niin kuin vasemmistolaiset minäkin uskon prosesseihin ja että alkuperä on olkihattu Tanskan prinssi on kuollut
Huilutyttö III
quijote blogissa Mataleena - 2 kuukautta sitten

Kun olin lapsi, meillä vieraili usein Murha-Meeri. Hän istui huivi päässä salissa ja ryysti kahvia tassilta, sokerimuru keikkuen huulten välissä. Pappilan salissa oli silloin pitkiä pöytäliinoja, ryömin pöydän alle ja kuuntelin mitä Meeri puhui. Hän oli ollut vankilassa nuorena tyttönä koska oli tappanut ihmisen myrkyllä. Meerin tarinat olivat niin karmeita joskus että mahaani koski ja selkäpiitä karmi. En voinut olla kuuntelematta. Myöhemmin ajattelin että Murha-Meeri oli parenpi kuin paraskin kansansatu; Topeliuksen Koivu ja Tähti kalpenivat valjuiksi hänen tarinoidensa rinnalla. ... lisää »
Kiintiöruno II
Vesa Haapala blogissa Versoja - 2 kuukautta sitten
Tiedän kyllä miten kirjoitetaan oikeaoppinen vasemmistolainen runo taiteilija- runo mitä siinä sanotaan ja mitä jätetään sanomatta [unohdetaan ihmisen olemus pahuus ulkoistetaan suurvalloille virastoille presidenteille instituutioille ja typerille valkoisten miesten suomalaisten joukoille ja "ne" ovat parempia kuin "me" ensijaisempia kuin "me" enemmän elämässä paikkamme ansainneita vaikkei mitään todellisia perusteita olisi vaikkei olisi rikkaa ristissä oikeastaan edes "meitä" ei ole ja silti ihmisen hyvyys "meidän" hyvyys ja oikeude... lisää »
PIETÀ REVISITED by Sam Roxas-Chua‎
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 2 kuukautta sitten

LASIHELMIPELI JA MIKROTONAALISET ASTEIKOT
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Unenomaisesti iteroituvat lasihelmipelin siirrot. Castalian koodaaminen on mielekäs tapa opiskella musiikkia. Vanhanajan eurooppalaisia käytäntöjä, joille ei ole ammatillista tilausta enää paljon muualla kuin New Yorkin juutalaiskortteleissa. Viime päivinä on syntynyt kosolti unkarinjuutalaista foxtrottia futuristisilla mausteilla. Intialaisilla ja muilla asteikoilla (joissa siis oma modaalinen rakenteensa) voisi improilla vaikka mitä. Tällä hetkellä huvittaa kehittyä vähän tässä länsimaisessa traditiossa. Mieleen ilmestyy pikku juttuja. Kuten sellainenkin havainto, että alaspäin kä... lisää »
Kiintiöruno
Vesa Haapala blogissa Versoja - 2 kuukautta sitten
Se mistä poliitikot nyt kiistelevät kuten pakolaiskiintiöiden kasvattaminen tai pitäminen ennallaan 750-1000 ihmistä vuodessa miten naurettava määrä tässä maailmassa ja siinä tulevassa maailmassa jossa jo elämme jopa ehdotus kymmenkertaistamisesta kertoo etteivät he ymmärrä mitä tapahtuu näemme vain itsepetoksen mittakaavat + Luokkasolidaarisuus joka pitäytyy valtionrajoihin (kansallinen sosialismi) on yksi suurimmista petoksista. Solidaarisuus ei voi olla poissulkevaa (exklusiv), ja jos jokin *vaatii* rajattomuutta niin se on solidaarisuuden käsite. [Peter Mickwitz... lisää »
Nukkemestari Amanda Hertman
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 2 kuukautta sitten
Kun hain linkkejä Cecilia Lundahlin sisaruksille, osuin useaan sivuun, joissa mainittiin nukkemestari Amanda Hertman. Yksityiskohtaisin, mutta lähdeviitteetön teksti on Kirsi Vesterbackan selvityksessä *Turun Marttanukketeollisuuden Marttanuket 1908-1974* (pdf) Amanda Hertman jäi nuorena leskeksi ja alkoi nukkejen teollisen valmistuksen 1800-luvun puolivälin jälkeen. Hertmanin nukkejen vaatteet oli valmistettu käytetystä kankaasta. Pää ja kädet täytettiin pumpulilla ja vartalo ja jalat sahajauhoilla. Kuuluisin Hertmanin nukke oli Petronella, joka oli sairaanhoidon opiskelussa käytet... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Maailman luominen on universumin kvantittumista. Kaikki on evoluutiota kaikilla tasoilla. Jopa luonnonvakiot kehkeytyvät. Jumala ei niinkään luo maailmaa, vaan maailmojen mahdollisuuden.
Hämärä ei tanssi enää*
Vesa Haapala blogissa Versoja - 2 kuukautta sitten
Unohda jo tuo transsendentti varmuus ja hengen käsite ei mitään varmuutta yhtä hyvin unohda pateettinen solidaarisuutesi kaikkea kohtaan kaikki on ei mitään ihmisen menestys luonnonolentona on kääntynyt itseään vastaan katso lukuja ja laske ei uuden maailman synnytystuskia tämän ainoan tuho kaukaiset esi-isämme eivät tienneet kuolevansa me tiedämme mutta meidän pitäisi ymmärtää laji kuolee yksilöiden vanavedessä edessä on helvetti holokausti vankileirien saaristo kaikki tapahtuu uudelleen vain suuremmassa mittakaavassa ei mitään mystistä ihminen valitsee ja... lisää »
Huilutyttö II
quijote blogissa Mataleena - 2 kuukautta sitten
*Aamulla kun olin kirkossa ja aikeissa sytyttää tuohus vainajienpöytään huomasin hänet rukoilemassa Jumalanäidin ikonin edessä. Kun nainen kumartui suutelemaan ikonin reunaa, muodostui sädekehä hänen päänsä ympärille. Päivä oli harmaa ja valoton, nainen liukui aivan kuin ilman jalkoja ja hänen erityisen kauniit kätensä pitelivät tuohusta kuin keiju; hänen ristinmerkkinsä olivat kauniita ja ilmavia. Hän oli tullut Venäjältä, harhautunut kaupunkiimme ja yritti selviytyä parhaansa mukaan tässä sarvikuonojen maassa. Hänellä oli rahaa vähän, mutta muistoja paljon. Hän kirjoit... lisää »
Niin s******* vaikeeta?
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 2 kuukautta sitten
Viikonloppuna löysin YouTubesta suomalaisen matematiikan opettajan videot. Kuivempien pätkien lomaan hän oli tehnyt muutaman purkautumisen otsikolla *Niin s******* vaikeeta*. Tässä voisi olla formaatti, joka sopisi minullekin. Erinäisiä kertoja kun on verkon sukututkimuspalstoilla verenpaine noussut alkeellisista asioista. Otetaan esimerkiksi eilinen. 4. serkukseni esittäytynyt kysyi alkuperäiseen keskusteluun liittymättömästi Ja en millään löydä Gabriel Limnellin s.1807 vaimon Eva Heikintyttären syntymämerkintää Kauvatsan kirjoista. Voiko olla niin, että ei tiedetä , mistä Eva tul... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Uteliaisuutensa voi tyydyttää ennakkoluuloilla, mutta seksuaaliviettiä ei voi.
HYVÄT VÄLINEET MUTTA TURHAAN
Sven Laakso blogissa Käymälä - 2 kuukautta sitten
Kuten kaikki tietävät, aikakautemme suurin filosofinen kysymys oli pornon mysteeri. Ratkaisin tämän kysymyksen ja annoin vastauksesksi: porno on inorgaanisten olentojen vaikuttamisyritys meidän ulottuvuudessamme. Kuten kaikki tietävät, aikakautemme seuraavaksi suurin filosofinen kysymys on poliittisten trollien olemassaoloa koskeva kysymys. Mikä on trollin fenomenologia? Vastaus on sama kuin edellisessä: trollit ovat osa inorgaanisten olentojen vaikuttamista meidän ulottuvuudessamme. Pornonäyttelijän tai poliittisen trollin ei tarvitse olla tietoinen inorgaanisten olentojen maailm... lisää »
Keskiaikainen hyppykuppa vaanii torin saven alla
quijote blogissa Mataleena - 2 kuukautta sitten

Kävelin pitkin Lonttistenkatua ja kumarruin nostamaan maasta metallinkierrätykseen oluttölkin. Elävänsanan vanha herra pyhä kirja kainalossaan sanoi määräävällä äänellä: Sisälle! Hymyilin kauniisti ja nauroin koko matkan kotiin. Ajattelin että olisi varmaan aika muuttaa muualle asumaan. Turun toriparkki herrat eivät vieläkään ole saaneet rahoitusta aikeilleen. Torin pohjoispuolella oleva lepra-sairaala ja hautausmaa ovat saven sisälle ja jos heitä häiritään, on mahdollista että syntyy keskiaikainen tauti ja hautarauha riita. Taudeista karmein lienee hyppykuppa, se on vainajien keh... lisää »
Tammikuusta helmikuuhun
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 2 kuukautta sitten
31.12. - Pekka Tikka: Kekkosesta kritiikittä, osa 2 2.1. - Kannattaako @museokortti? 7.1. - Kevään uutuuskirjojen varaus jäi joulukuun kiireissä, mutta vielä pääsin 40+ sijoille @HelMet_kirjasto -jonoissa. 12.1. - Haluatko elää vuotta #1918? Seurantaan: @elamaaturussa @Tampere_1918 @Helsinki1918 @OverBranten @jouko_kokkonen #Sota1918livenä Muita? [ @VappuIkonen täydensi "Hyviä seurattavia! Kollegani @JuhaTarkka ja minä twiittaamme tammikuun 2018 lopusta lukien uutisia ja asiakirjoja punaisten valtaamasta Suomen Pankin pääkonttorista. Rahamuseossa aukea... lisää »
Marc’ Antonio e Cleopatra Turussa
Hannu Salmi blogissa Hannu Salmi: blogi - 3 kuukautta sitten

Kuninkaantien muusikot on toteuttanut Johann Adolf Hassen oopperan *Marc’ Antonio e Cleopatra*, jonka ensi-ilta oli 8. helmikuuta 2018 Åbo Svenska Teaterissa. Periodisoittimin toteutettu musiikki hiveli korvaa ja vakuutti siitä, että saksalaissyntyisen italialaisen oopperan taitajan musiikkia esitetään nykyään aivan liian vähän. Esityksen ohjauksesta vastasi Ville Saukkonen, Kleopatran roolissa lauloi sopraano Tuuli Lindeberg ja Antoniusta kontratenori Teppo Lampela. Vaikuttava oli Lindebergin tulkinta Kleopatran kuolinaariasta, ja mieleenpainuva oli myös loppuduetto, jossa Kleopat... lisää »
Kuolematon tarina (Une histoire immortelle, 1968)
Hannu Salmi blogissa Hannu Salmi: blogi - 3 kuukautta sitten

YLE Teema esitti jo jokin aika sitten Orson Wellesin ohjaaman ja Jeanne Moreaun tähdittämän elokuvan *Kuolematon tarina *(Une histoire immortelle, 1968). Se edustaa Orson Wellesin (1915–1985) uralla vaikeaa vaihetta. Welles oli aloittanut Cervantesin *Don Quijoten* työstämisen jo Meksikossa ja jatkoi sitä 1960-luvulla Espanjassa ja Italiassa. Teos ei koskaan valmistunut. *Falstaffin *(Chimes at Midnight, 1965) jälkeen hän tarttui Karen Blixenin novelliin, josta syntyi *Kuolematon tarina*. Produktio oli tehty ranskalaiselle televisioyhtiölle, mutta pian teos nähtiin myös elokuvateat... lisää »
Toriparkki- äänestys muistin virkistämiseksi
quijote blogissa Mataleena - 3 kuukautta sitten
Ne jotka äänestivät Toriparkkia vastaan ja puoleasta: Vastaan: Muukkonen Mira Heikkilä Pasi Andesson Li Yrttiaho Johannes Rinne Pirjo Lähteenmäki Alpo Sandelin Elina Oksanen Riikka Saarinen Sauli Koivusalo Mari Elina Elo Piia Lunden Kjell Laakso Jouko Tavio Ville Niinivirta Pirjo Lampi Pirjo Miikkola Mikael Mäenpää Olavi Bristolin Anita Saarlund Katri Rantala Elina Vornanen Jukka Ollikkala Tuija Laaksonen Mikko Andersson Janina Ratilainen Niina Sundqist Mikaela Hassan Roda Auvinen Ville Ali Alas Hihnala Sakari Kossila Pauli Puolesta: Lehtinen Seppo Toni Eklund Hellsten Jorma Rosenlöf Ja... lisää »
#satakuntalaisuus
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 3 kuukautta sitten
Digihistorian roadshown verkostumisosuudessa kysäisin tuoreelta tuttavalta etnisestä identifikaatiostaan (*). Vastaus oli valmiina: Satakunta, jonka Kokemäenjoenlaakson pitäjän talosta sukunimensä on peräisin. Mutta hän ei ollut koskaan käynyt Satakunnassa, joten kysyi minulta mitä satakuntalaisuus on. Sain jotain sanottua -vaikka olen satakuntalainen - mutta päätin nyt jälkikäteen tarkistaa joukkoälyn version. Tua noi, täs se ny o. Ei iha huano ;) #satakuntalaisuus #kankaanpäänseutu #gallup pic.twitter.com/0dQe9Ag4qr — Maria Valli (@csmava) February 20, 2014 Isäni: On se hämärä p... lisää »

Ei kommentteja: