Sivut

perjantai 11. toukokuuta 2018

Bloggerin Lukemisto 6


Mamsellit Mörtengren
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
A. R. Cederberg on kirjassaan *Vanhaa ja uutta. Historiallisia tutkielmia ja kirjoituksia *julkaissut otteita Olof Anders Järnefeltin kirjeistä. Hän vaikutti ylioppilaana Turussa 1810-luvun lopussa. Cederberg ei ole kertonut millä päiväyksellä Järnefelt kirjoitti (suomeksi käännettynä) seuraavasti: Minut kutsuttiin pormestarinna Mörtengrenin luokse; hänellä on kolme samannäköistä ja mitä hienoimman sivistyksen saanutta tytärtä. Kahdeksan päivän kuluessa, jotka vietin heidän luonaan, olen oppinut tietämään, mikä on oikea ero naisten ja naisten välillä tai oikeammin sanottuna sivistyne... lisää »
Tunteiden tuho (Гибель сенсации, 1935)
Hannu Salmi blogissa Hannu Salmi: blogi - 1 vuosi sitten

Alexander Andrijevskin ohjaama tieteiselokuva *Гибель сенсации *(1935) nähtiin aikanaan tiettävästi vain Neuvostoliitossa, mutta sitä on sittemmin esitetty festivaaleilla ja kinemateekeissä muun muassa nimillä *Der Untergang der Sensation, **The Lost Sensation *ja *Loss of Sensation*. Suomeksi sen voisi kääntää *Tunteiden tuhoksi*. Elokuva alkaa loisteliailla kuvilla meren rannasta, suurkaupungista, jossa valo taittuu aalloilta kohti kameraa. Viipyilevä alku saa hämmentävää sävyä, kun kaikkialla tuntuu istuvan vain joutilaita ihmisiä. Vasta myöhemmin katsoja ymmärtää, että he ovat ... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Turvallisin kaupunki on kaupunkin tulivuoren rinteellä.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
KITARISTI VESUVIUS
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Todellinen kitaristi istui koko illan verhon takana. Verho oli pähkinänruskeita hiuksia, jotka valuivat katosta lattiaan. Verho näytti reunastaan olevan vaarallisen lähellä avointa tulipesää, jossa leiskuivat puolitoistametriset puuhalot. Kynttilöin valaistu pieni sali oli kupolikattoinen. Seinäornamenttien mosaiikkimaalaukset olivat punertavia, oransseja, vaalenasinisiä. Todellinen kitaristi oli jo aloittanut soittonsa. Se kuului kutsuvana, hiljaisena ja liikuttavana huvilan ulkopuolellekin. Ihmiset astuivat juhlallisen ääneti lämpimään tilaan. Kun kaikki olivat saapuneet ovi suljettii... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Oletko koskaan ihmetellyt miksi vanhat elokuvat, joista on säilynyt vain muutama filmikopio, ovat niin paljon parempia nyt kuin ne olivat silloin, kun lähtivät tekijänsä käsistä? Olet todellinen katsoja pimeässä elokuvateatterissa. Kun tulee sinun siirtosi, pysäytät elokuvan, viet sen takaisin leikkauspöydälle editoit hieman, kuvaat uudelleen muutaman kohtauksen, ilman että kukaan koko elokuvateatterissa huomaa sitä. Sata todellista katsojaa voivat muuttaa elokuvaa olennaisesti.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Hän vanhenisi käsiisi tai ainakin pelkäsit sitä. Paiskasit kämmenesi shakkikelloon.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Siirron jälkeen kaikki riippuu siitä kuka meitä tulee vastaan vai tuleeko kukaan.
Roots by JOSÉ PARLÁ
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

*JOSÉ PARLÁ* *Roots* National YoungArts Foundation YoungArts • Jewel Box Art Basel Miami Beach In collaboration with Savannah College of Art & Design, Bryce Wolkowitz Gallery, commissioned by the Rolls-Royce Art Programme, and curated by Laurie Ann Farrell. *Opening Reception: Tuesday, November 29 from 5PM - 9PM* *On View: November 29 - December 15, 2016, 10AM - 6PM daily * 2100 Biscayne Boulevard - Miami, Florida 33137 José Parlá, *The Assimilation of Radicle Roots in Survival Mode*, © 2016 Parlá Studios
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Kun ihminen katoaa on tunne voimaton. Kelloa ei kannata sysätä käyntiin sillä hetkellä. Olet yksin. Pysähtyneellä kellolla pelaat loputonta pikapeliä itseäsi vastaan. Älä sano ettei paikannusohjelma toimi kun prosessorit nukkuvat valveunta. Muutenkin on jo vaikea olla.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Nuorallatanssijan valossa on katkoskohta. Hän korjaa ohi astutun askeleen takaisin nuoran päälle. Yleisö ei reagoi. Nuora on ohuempi kuin valonsäde. Vain jalalla on leveys ja tunne olla vapaasti putoamatta sen lävitse.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Luonnottoman pitkä talvi luonnottoman pimeä luonnottoman kylmä On meillä aikaa. Kellon viisarit vain eivät liikahda. Täytyyhän planeettojen sentään liikkua. Vai olisiko Fenrir-suden pojat jo nielaisseet Auringon ja Kuun. Minä uskon siihen että aamu tulee ja aurinko nousee.
SARASWATI
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Älä toivo syntyväsi ennen kuin äitisi on opettanut sinut kunnolla soittamaan. Kohta hän odottaa jo seuraavaa vauvaa.
THAT Asemic Binary Spirit Planet In The Alternet Dimension Of Cyberspace by TBR & MK JCBSN
Michael Jacobson blogissa THAT: A Plan(et) - 1 vuosi sitten

Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Sinä iltana kun tuli käyttäytyy mustasukkaisesti ja kipinöiden äänistä muodostuu soittoasi säestävä rytmiorkesteri, tulivuoret huokaavat ja sinä äkkiä kompastut lattialla makaavaan kylmään ruumiiseesi, jota hädissäsi ryhdyt elvyttämään. Se, kukaties, on syntymäsi päivä.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Soittimet ovat lattialla vinksallaan. Niin ihmeelliset kauniit soittimet, jotka joku ihminen osasi valmistaa. Ajattelet ettei ihminen kenties ole kovin kehittynyt olento. Sinä voit jäädä tai lähteä. Voit lähteä täältä, jos pelkäät tätä näkyä enemmän kuin tuntematonta.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Nuorallatanssijan maailmankaikkeus on nuoran levyinen. Muu on harhan ja kadotuksen valtakuntaa. Tyhjyyden kaaosornamenttien läpi kuuluu elämäniloinen laulu jostakin kaukaa, nurkan takaa Bakteerien valtakunnassa on valopunos nuoran sylinterimaailmankaikkeuden pinnalla. Jos olet korvaton pieneliö, miten kauan sinulta kestää löytää takaisin tähän huoneeseen. Jos rakastettusi kasvot ja silmät ovat se mantra jolla voit pysäyttää tämän salamannopean evoluutioprosessin, hänet kannatti löytää. Kitaransoitonoppettajasi on suloinen kuiskaus, niin rakastava äiti, joka kohdussaan opettaa puhekyvytöntä... lisää »
Asemic Calligraphy by Sukhee Kwon‎
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

SuMuk and Coffee on Mulberry Paper
VÄÄRÄN POLITIIKAN KORJAAMINEN JA TODELLISEN VÄHITTÄINEN HAHMOTTAMINEN
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Kun tulevaa maailmanyhteisöä luodaan, Venäjä on siinä keskeisesti mukana. Tämä tosiasia kannattaa ottaa jo tänään huomioon Suomen politiikassa. Mitä nopeammin edullisia taloudellisia yhteistyösuhteita hankaloittava aines poistetaan Suomen poliittisesta järjestelmästä, sen nopeammin palaamme normaaliaikoihin ja edulliseen yhteiskuntakehitykseen. Tämä uusi hämmentävän valoisa aika voisi alkaa jo tänään. Käytännössä se alkaa heti, kun maailman dynaamista kehitystä tajuamaton, älyllisesti ja henkisesti epäkelpoinen aines poistetaan päätöksenteosta. Me tarvitsemme päätöksentekoon hen... lisää »
Nothing's Impossible by Oreste Misia
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Voimmeko suojella kirjailijoita uudelta julkisuudelta?
Aleksis Salusjärvi blogissa Luutii - 1 vuosi sitten
Kirjaimet ja sanat vähenevät, kirjallisuus on mekaanisen maailman jäänteenä ja kaupallisena ilmiönä kutistumassa. Elämme kahden maailman välisellä rajalla: kasettikorvauksen kaltaiset maksut yrittävät pitää yllä fyysisen kulttuurin rippeitä samalla, kun immateriaalisista sisällöistä on tullut kaoottinen kokonaisuus. Kirjailijoiden ja muiden sisällöntuottajien suhteen tilanne on kiehtova ja omituinen. Kirjoja tehdään liikaa ja luetaan liian vähän. Journalismia tehdään […]
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Donald Trumpin oikea käsi Englannin kuningattaren vasen käsi vasten kirkkaita poutapilviä Ympärillä kehässä pilvissä liehuvia pähkinänruskeita hiuksia. Pysähdy, sanot hetkellä jolloin voisit muuttaa koko maailman nestemäiseksi noitarummuksi Mutta sinä olet pienten askelten laskuri taikakuninkaan oikea käsi, joka liukuu kuin vesimittari Atlanttin pintaa yhdellä hyppäyksellä tästä pähkinänruskeiden hiuksien punomasta pilvenpiirtäjästä Valkoiseentaloon.
Kirjastossa ja kaupungilla
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Eilen illalla, kun joki oli musta kuin Tuonelan virta, kävelin sivukatuja kirjastoon. Uutuuksien hyllyssä loisti kutsuvasti *Guzel Jahinan* kirja *Suleika avaa silmänsä*. Se on Venäläistä nykykirjallisuutta parhaimmillaan, tiedän koska ahmin sitä yli puolen yön. Kirjastotalo iltavalaistuksessa. Joen toiselta rannalta katsottuna se näyttää vanhalta ruotsalaiselta joulukortilta, ja on hyvinkin kiehtova. Turussa on lämmintä ja kosteaa. Musta ja eloton maa lisää pimeyttä. Tässä ei ole mitään uutta, onhan näihin totuttu tai ainakin melkein totuttu. Ensi viikonloppuna alkaa luterilaise... lisää »
Kaksi ajatusta
Vesa Haapala blogissa Versoja - 1 vuosi sitten
Vaikka logos on kaikille sama, elävät useimmat kuin heillä olisi oma viisautensa. Mihin hyvänsä ihmisen mieli on kiintynyt, on hänen mentävä sinänsä luo.
Täydennysosia
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
1) Etsiessäni tietoa automaattiravintolasta löysin Fyrenistä 9/1903 kuvan maitoautomaatista, jota olen esitellyt blogissa pari vuotta sitten. 2) Kirjoitettuani siansaksasta ja lampaanlatinasta sain käsiini Erkki Lyytikäisen uuden kirjan *Sanotaan tyyliin näin*. Sen artikkelissa *Sananmuutokset - kaksikasvoista kieliriehaa* (s. 108-122) suhtaudutaan menneisyyden tiedonantoihin huomattavalla skeptisyydellä, johon antaa aihetta vain (?) se, että muunnoskielet eivät olleet käytössä Lyytikäisen lähiympäristössä hänen nuoruudessaan. "Ojansuu antaa näistä ja eräistä muista leikkikielistä ... lisää »
Post Aboriginal Asemics by Mark Fisher
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Asemic Binary Code Burial On THATplanet Z! by TBR & MK JCBSN
Michael Jacobson blogissa THAT: A Plan(et) - 1 vuosi sitten

Collaborative Work from Jim Leftwich & Texas Fontanella
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Eräs jakso (jotta muistaisin, jotta osaisin varoa)
susupetal blogissa SusuPetal - 1 vuosi sitten

Kuopan seinät ovat palapeileistä, ikään kuin tarvitsisin peilejä näyttämään minkälainen olen. Ruma. Luotaantyöntävä. Kolmas peili ei näytä mitään, olen jälleen muuttunut näkymättömäksi, leijunut kuopan nurkkaan läpinäkyvässä dissosiaatiossa. Kuulen äänet, vaikka kuoppa onkin syvä. Sihiseviä, sähiseviä käärmeen sihahduksia. Kuulen kyllä, että minusta puhutaan, miettivät, mitä tekisivät minulle. Neuvoa-antavia köysitikkaita pudotetaan kuoppaan. Hengitä on kirjoitettu alimmalle […]
Historiaa sarjakuvina, osa n
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Yleisradio kertoi verkkosivullaan viime viikolla, että "Suomalaisesta sotahistoriasta on valmistunut sarjakuva oppimateriaaliksi eurooppalaisille lapsille." Children of Wartime -sarjakuvan käsikirjoitti Teemu Heikkinen ja kuvittaneet Irina Raski ja Tapio Mömmö. Taustalla olevaa tutkimusta voi lukea verkkojulkaisusta, Mikko Europaeus & Aivo Põlluäär: *CHILDREN OF WARTIME: A Comparative Oral History Study of World War II in Finland and in Estonia *(pdf) Ja kaupunginkirjaston tietokannasta löytyy aina vaan historiasarjakuvia. Olisi pitänyt pitää parempaa kirjaa hakutavoista niin ymmärt... lisää »
Kovanaama (1954)
Hannu Salmi blogissa Hannu Salmi: blogi - 1 vuosi sitten

Aarne Tarkaksen käsikirjoittama ja ohjaama *Kovanaama *(1954) rakentuu Lasse Pöystin tähteyden varaan, mikä käy ilmi jo elokuvan alkumetreillä. Pöystin esittämä toimittaja Esko Pekuri istuu aamuyön tunteina odottamassa Uuden Suomen tuoreimman numeron ilmestymistä painokoneesta. Alku tuo mieleen Matti Kassilan rikoskomedian *Radio tekee murron *(1951): molemmissa toimittaja äityy kokeilemaan laillisuuden ja laittomuuden rajaa. Kun Kassilan Toivo Teräsvuori (Hannes Häyrinen) murtautuu Helsingin taidemuseoon, Esko Pekuri asettuu vankilanjohtajan suostumuksella kalterien taakse tutustu... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Alexandre Kojèven äsken pöydältä kouraan osunut *Johdatus Hegelin lukemiseen*: Vuosien 1933–1939 luennot Hengen fenomenologiasta École des Hautes Étudesissa, koonnut ja julkaissut Raymond Queneau, suomentanut Tapani Kilpeläinen, Paradeigma, Helsinki, Tutkijaliitto, 2012, vaikuttaa todella hyvältä tekstiltä. Valitettavasti joudun palauttamaan kirjan kirjastoon. Löytyisiköhän tämä Kolmensepän kirjakaupasta.
Maailman ympäri 80 päivässä (Around the World in 80 Days, 2004)
Hannu Salmi blogissa Hannu Salmi: blogi - 1 vuosi sitten

Jules Verne kääntyi varmaankin haudassaan, kun Walt Disneyn tuottama ja Frank Coracin ohjaama *Maailman ympäri 80 päivässä* (Around the World in 80 Days, 2004) sai ensi-iltansa. Mutta mitäpä siitä: klassikot on tehty tulkittaviksi. Turhautumisen sijasta on kiinnostavampaa kysyä, mitä tämä uusi versio lopulta haluaa sanoa. Ja tämän sanottuani en usko, että minulla on vielä vastausta siihen, mitä Disneyn leikittely Vernen tarinalla viime kädessä merkitsee. *Maailman ympäri 80 päivässä* muistuttaa alkuperäisromaania siinä mielessä, että tässäkin päähenkilön nimi on Phileas Fogg ja hän... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
TYTÄR: Kymmenen euroa astioiden tiskaamisesta on ihan kiva palkka ja mielelläni olen tätä työtä tehnyt. Nyt on tullut aika elämässä lähteä kohti uusia haasteita. Siksi ajattelin, että kymmenen euron maksu tästä piirroksesta ei olisi sinulta liikaa pyydetty. Olen kuitenkin pohjimmiltani enemmän taiteilija kuin tiskaaja. ISÄ: Onko tässä kysymys siitä, että haluat palkankorotuksen? TYTÄR: Tämä tiskaaminen on sellaista hommaa, jota minä mieluummin en tekisi mistään hinnasta. ISÄ: Siis mistään hinnasta? TYTÄR: Voisimmeko keskustella 50 eurosta? ISÄ: 15 €. TYTÄR: 20 €. ISÄ: Käytettyj... lisää »
Scratchings by John McConnochie‎
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

OPTIMOITU POLITIIKKA
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Koko tästä viimeisen 15 vuoden "poliittisesta aktiivisuudesta" voi yhteenvetona sanoa sen, että ihmisjoukkoja jakavista poliittisesti määräytyvistä rajalinjoista emme ehkä tule pääsemään eroon. Rajat ovat aina jossakin, jos eivät maailmankartalla niin omistusten kartalla tai ainakin ihmisten mielissä. Selkeintä tietysti se, että ne ovat fyysisellä kaksiulotteisella kartalla. Kun rajat ovat, niiden taustalla on politiikka. Politiikka voi olla sujuvaa ja dynaamista tai epäsujuvaa ja epädynaamista. Valtaenemmistön etu on edellinen ja jälkimmäinen palvelee vain pientä poikkeusyksilöiden... lisää »
Melankolia jatkuu
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Sataa tihuuttaa. Lonttisten talot rakennettiin aikoinaan tiheään. Tuo mieleen Prahan takapihan. Tämä ei ole negatiivistä. Turussa katsotaan aina asioita negaation läpi ja siihen on muualta tulleen vaikea tottua. Oravat mellastavat puissa ja maassa. Nämä oravat osaavat poseerata. Jouluun on reilu kuukausi. Joni Pyysalon kirja Alaska on kirja ajasta jossa elämme nyt. Toivon että tämä kirja saa Eurooppalaisen kirjallisuus pakinnon. Ei niinkään tavallista proosaa.
En kanna mukanani muistikirjaa
susupetal blogissa SusuPetal - 1 vuosi sitten

Kirjoitan runoa mielessäni, jos muistan sanat myöhemmin, ne ovat muistamisen arvoisia. Unohdan paljon. Kategoria(t): runot
Onnettomat veljekset Halikosta
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Marraskuun 19. ja 20:nnen päivän välisenä yönä 1792 vyöryi Halikon Keravuoren kylän Kurun talojen pelloista iso osa vieressä kulkevaan jokeen. Kirkkoherra Achrén kirjoitti tapahtuneesta yksityiskohtaisesti kaksi päivää myöhemmin kirjeen, joka julkaistiin sanomalehdessä Inrikes tidningar 13.2.1793. Achrén yritti tehdä selväksi, että Kurun tiloja viljelleet veljekset Johan ja Henrik Mattsson olivat nyt avun tarpeessa. Vetoomus toimi, sillä sanomalehdessä Inrikes tidningar 24.7.1793 Achren kertoo saaneensa 2 riikintaalaria, jotka oli lähetetty 15.2.1793 eli kaksi päivää kertomuksen jul... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Kaikki täällä on teatteria. Kumpa olisi. Mutta kun tämä on totta. Hienoa unta jonka ainainen teatteri peittää. Paraneminen on pysyvää.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Toistettavissa oleva metodinen hulluus (kaaoskestävyyden / valtoimen libidon sitomisen välineistöt) ollee useinkin meininki kokeellisessa runoudessa(?). Haavikon koottujen runojen ääreltä voi huomauttaa, että paras aines siinä on koko ajan jotakin sellaista, jonka kirjoittamisen opettamisen yrityskin olisi naurettava. Tuo aines erottuu minulle maneereistaan (joiden kirjoittamisen opettaminen olisi helppoa) nyt selkeämmin kuin 20 vuotta sitten, jolloin silloinkin sen aistin ja ymmärsin. Kuka hyvänsä voi oppia toistamaan Haavikon maneereita, jopa paremmin kuin hän itse heikoimmillaan... lisää »
KIRURGI
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Kuolemanvietti selvimmin ilmenee kirurgin ammatissa. Kuolemanveitsi tehokkaimmin rajaa ja poistaa häiritsevän toisen. Nopeimmin saavat elämän voimat vahvistusta kalloon poratun reijän kautta. Tässä artikkelissa käsitellään Derridan dekonstruktio-käsitteen ja psykoanalyysin yhteyttä. Kirjoittaja toteaa mielenkiintoisesti: "As a mode of thinking, deconstruction attempts to erase the gap between the life drive and the death drive, but always fails, and this failure eternally confines deconstructive practice to the domain of antagonism between the life drive and the death drive. A... lisää »
Chinese Zodiac (十二生肖, 2012)
Hannu Salmi blogissa Hannu Salmi: blogi - 1 vuosi sitten

Havahduin järkyttävään puutteeseen elokuvatuntemuksessani. En tunne riittävästi Jackie Chanin elokuvia, paitsi tietysti katkelmina ja välähdyksinä. Muutama vuosi sitten katsoin Jackie Chanin ja Li Zhangin ohjaaman spektaakkelin *1911 *(Xinhai geming, 2011), joka juhlisti Kiinan keisarivallan romahduksen satavuotista historiaa. *1911 *oli Chanin sadas elokuva, mutta se ei oikeastaan edustanut sitä, mistä hän on tunnettu. Nyt pitäisi mennä alkulähteille. Tämä seikkailu saa vielä odottaa, mutta onneksi televisiosta tuli Chanin itsensä ohjaama ja käsikirjoittama *Chinese Zodiac* (2012)... lisää »
I've Got A Brain Somewhere In Space by TBR & MK JCBSN
Michael Jacobson blogissa THAT: A Plan(et) - 1 vuosi sitten

Yksin Marsissa (The Martian, 2015)
Hannu Salmi blogissa Hannu Salmi: blogi - 1 vuosi sitten

Ridley Scottin tieteiselokuviin liittyy aina suuria odotuksia: *Alien – kahdeksas matkustaja* (Alien, 1979) ja *Blade Runner* (1982) loivat lähtemättömän maineen. Viime vuonna valmistui Andy Weirin menestysromaaniin perustunut *Yksin Marsissa *(The Martian, 2015), jossa Scott sai merkittävää tukea Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallintovirastolta NASAlta. Ilmeisesti Scott on jatkamassa, mikäli terveyttä riittää, tieteiselokuvan parissa, sillä valmisteilla on elokuva *Alien: Covenant *(2017), josta on tulossa jatko-osa muutama vuosi sitten ensi-iltansa saaneelle *Prometheukselle *(... lisää »
Litany -- Synonym & Phoneme by Phil Openshaw‎
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Litany - synonym Litany - phoneme
Maaseudun keskiaikaa kaivamassa
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Suomen keskiajan arkeologian seuran syysseminaarin teemana eilen oli *Kuoppia, kerroksia ja kauppiaita – tuoreita tutkimustuloksia historiallisen ajan maaseutuarkeologian parista*. Aamun aluksi oli kaksi esitystä Mankbyn tutkimusten kulusta. Monivuotisten ja perusteellisten tutkimuskaivausten jälkeen kylätontin pinta-alasta on tutkittu 5 prosenttia! Kun tässä oli "tuskin kahta samanlaista rakennetta" ja toinen tutkituista taloista saattoi kuulua rälssille, niin voidaanko mitään yleistää? Kylään suunniteltu arkeologiapuisto ei ole vielä edennyt ja ajatus paremmista merkinnöistä paika... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
"Niin tehdään koruja, sillä tavalla että pujotetaan palasia peräkkäin yhdeksi, samaksi."
Cyber-Outer Space by TBR & MK JCBSN
Michael Jacobson blogissa THAT: A Plan(et) - 1 vuosi sitten

Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Hän oli kiinnostunut huippusuorituksista. Hänellä oli kuusi akateemista loppututkintoa: DI, lääkäri, lakimies, ekonomi ja diplomisäveltäjä. Lisäksi hän oli teologian tohtori. Näillä eväillä nousukautta odotellessa hän pääsi toisinaan ravintolan vessoja siivoamaan.
Melankolia VII
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Sataa, ei satele. Sorsat uivat sateessa. Tällaista on varmaankin yli joulun. Kävelin Vanhaa Hämeentietä ja ojensin muutamaa itsemurhakanditaattia. He hyppivät ajotielle kun auto oli tulossa ja sitten äkkiä takaisin. Kyseessä oli koulupojat. Mies ihmettelin etten saanut turpiini. Hän epäili että Nummenpakalla kiertää huhu hullusta akasta joka ei siedä liikenteen häiritsemistä. Nykyään nuorisolta puuttuu haasteita. Lapsilta on viety oikeus kiivetä puihin ja mennä yksin metsään. Kaikki on kontrolloitua ja turvallista. Lapsilta on viety vaaran kokeminen ja selviytyminen. Ihmekö sitt... lisää »
The Black and White Ball by Zen Jen
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

VOIN LUVATA VAIN SEN ETTÄ TÄMÄ ON LEIKKIMIELEN VALLANKUMOUS
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Nyt olisi tarvetta VST-plugarien ohjelmointitaitoiselle (Logic Pro X, Protools) yhteistyökumppanille? Olemassa on täysin valmis sävellystyökalukonsepti ja MSP/Max koodi. Ohjelmointi on pääasiassa mididatan käsittelyä ja muutama triviaali audiojuttu. Haasteena on lähinnä sujuva kompakti interface (ei siinäkään mitään erikoista ohjelmoinnin kannalta), joka keskustelee Logic Pron Environmentsin kanssa esimerkiksi temposäädöistä ja muusta. Lopputulos on ainutlaatuinen pakkohankinta jokaiselle 2020-luvun konesäveltäjälle. Usko pois. Koodi voi myöhemmin soveltua myös Ipad-käyttöön Lo... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
On tullut istutettua niin juroja koristeomenapuita kuin hedelmänsä painon alle romahtavia hyötykasveja kaiken kiireen keskelläkin, pikkurahan perässä villisti juoksennellen ja kunniantoivotta kunniakäsitysten tuollapuolen, tietoisena ihmisen orjuudesta ja aina huomenna seuraavasta maailmanlopusta, ilman tuntuvammin muuttuvaa suhdetta tämän tai tuon puoleiseen. Niin se vain on, ettei Kristuksen kärsimys ristiä ihmettelemällä parane. Pois se on sieltä saatava, eikä alettava siitä näystä nauttimaan ja rahaa tekemään.
Koiraverosta
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Kuukausi sitten Helsingin uutisissa todettiin Helsingissä arvellaan olevan 30 000–35 000 koiraa. Kahtena edellisenä vuonna vain 8 000 koirasta on maksettu 50 euron suuruista koiraveroa. Runsas sata vuotta sitten rankkurit vielä etsivät koiraveroa välttäviä. Fyren kuvasi toimintaa kannessaan 21.11.1903. Seuraavan sivun runon mukaan vero oli tuolloin 15 markkaa eli nykyrahassa Rahamuseon laskurilla 66 euroa. Koirien laskija kulkee näinä päivinä talosta taloon. Ei, kiltti herra, se kuoli viime kesänä! Nyt saat tulla ulos taas - hän on mennyt. Onko verotuskohde merkittävässä määrin lis... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Ensimmäinen kokeilu Pianoteqin fysikaalisella mallilla. Fysikaalisessa mallissa on oma viehätyksensä sämplepianoon verrattuna. Tämä on pikemmin itsenäinen soitin kuin fyysisen pianon jäljittelijä.
Verovaroin otettujen valokuvien tekijänoikeudet
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Suomen kuvalehti julkasi tänään verkkosivuillaan artikkelin *Sinä et saa nähdä näitä valokuvia missään muodossa! – Poliittinen sensuuri iski*. Valtioneuvoston (eli valtion) palkkaama valokuvaaja oli antanut työajalla ja työtilanteessa ottamiaan julkaistavaksi omaan piikkiinsä. Tästä syntynyt jupakka oli jutun aihe. Joka sekin on entiselle luottamushenkilölle mielenkiintoinen. mutta huomioni kiinnittyi tekijänoikeuteen. Valtioneuvoston edustaja oli kommunikoinut (perustuen luuloon tai hämätäkseen), että kuvien tekijänoikeudet ovat Valtioneuvoston. Näin ei kuitenkaan oltu sovittu työ... lisää »
Jokiseilureita
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten

Aurajoessa sinnitelleet muutamat jäät olivat tänään huvenneet. Samalla Styksin joen tuntoinen joki oli muuttunut pehmeämmäksi. Outoa tässä maailmassa näinä aikoina. Joki virtasi laiskasti alaspäin, kohti Airistoa ja sitä kautta vaikkapa Ruotsiin asti. sorsat seilaavat pienellä jäälautalla Jouluksi Ruotsiin!
Wordless Transmissions From The Robo-Sphere: An Asemic Planet PΩ by TBR & MK JCBSN
Michael Jacobson blogissa THAT: A Plan(et) - 1 vuosi sitten

Melankolia VI
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Tuomaanpuisto. Siellä on Porilaisten Marssi-patsas ja Lotta näköispatsas. Hieno puisto, ei ollenkaan sotainen. Tänään oli lämmintä +6 astetta. Kävelin Piispankatua ylös ja yksi mummo sanoi että tuossa on myytävänä sen maestron asunto. Hieman liikaa hintaa koska ei ole saunaa. Muistan erään välittäjän kerran sanoneen että *hinta on suuntaa antava eli viitteellinen. * Jatkoin matkaani tuntien haikeutta elämän rajallisuudesta. Otin puistosta kaksi kuvaa. Miten samasta kohteesta otetut kuvat voivat olla valaistukseltaan erilaisia. Toinen tumma varjoinen, toinen valoisa. Laitoin tänne... lisää »
1 from An Mayou‎
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

TYPERÄ KYSYMYS
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Sain kesäkuussa mainion kertausoppitunnin kysymiseen liittyvästä psykologiasta. Ensinnäkin kysymisen epämukavuusalueen ongelma vaihtelee riippuen aihepiiristä. Jotkut aiheet ovat sellaisia, että seuraaminen ja ymmärrettävien mielekkäiden kysymysten muodostaminen on mukavuusalueella. Toiset aiheet taas ovat sellaisia, typerä kysymys saattaa olla ällistyttävää tietämättömyyttä indikoiva, muttei välttämättä osoittava. Olin kesäkuussa tekniikan erityisalan maailman johtavassa konferenssissa Ranskassa. Kuuntelin unisena aamuluentoa aiheesta, jonka otsikko oli mennyt ohi. Lyhyen vartin lu... lisää »
HUUMORINTAJUTTOMUUS
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Huumori on häpeäahdistuksen eräs käsittelytapa. Huumorintajuttomuus on, että jäljelle jää ne muut tavat. Häpäisyn aktiin kuuluu strateginen huumorintajuttomuus. Nauretaan kyllä, mutta hieman eri kohdissa. Be responsible, able to response -- vastuullisuus on kykyä vastata, haasteeseen, tuleen, kysymykseen. Mitä enemmän on keinoja sen paremmat edellytykset vastuullisuuteen.
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten

tuikku lämmittää - märät lehdet kätkevät ajatuksensa
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Sinä olet tyttö maailmanrummun nahkaa ja öljyä veden pinnalla korvasienen jalan läpivuotava muusain kyynel
Lehtileikkeitä
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Kun eilen mainitsin kirjamessut, hakeutuivat silmäni kohti olo/ruoka/makuuhuoneeni lattian keskellä seisovaa paperikassia, jossa messuilta hamstratut lehdet odottivat lukemista. Silmiä kääntämällä löytyi myös bloggaamista odottanut leike. Tämä Voimassa 8/2016 julkaistun sarjakuvasivu *Historian henkilöitä* olisi ansainnut oman tekstin, mutta kun ei ole syntynyt. Nallemin sarjakuva Hanna Malmista sai miettimään sitä, miten uskottavasti tuodaan esiin "uusi" merkittävä toimija. Täytyy miettiä lisää. Tekijän verkkosivuilta käy ilmi, että hän on tekemässä 240 sivuista albumia *Suomen suu... lisää »
Black Moon by Black Smith
Michael Jacobson blogissa THAT: A Plan(et) - 1 vuosi sitten

KÄÄNNE
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Colin Wilsonin hahmoa ajatellessa hätkähtää tuota kirjailijuutta. Olen itse jo siinä iässä, etten mitenkään pysty suhtautumaan vakavasti näkyvän maailman rationaalista järjestelyä koskeviin ihmisten välisiin sopimuksiin. En löydä itsestäni energiaa tai tahtotilaa edes yhden lyhyen julkaisukelpoisen ja pätevän esseen tai novellin kirjoittamiseen sellaiselle yleisölle, joka on tottunut noihin standardeihin. Ongelmani on ambitioiden puuttuminen, koska en näe yleisön olemassaoloa. Mutta tunnen yleisön sitäkin tiheämmin ja voimakkaammin. Yleisö on kanssani tässä huoneessa. Täällä ovat ... lisää »
Asemic Writing from Kent Christensen‎
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Autobiografinen harrastelijakuvaus: Maailma, verkkokalvo, kenno ja näyttö
Jukka blogissa Jukka Laajarinne - 1 vuosi sitten

Kun perheeseemme tuli ensimmäinen digikamera 12 vuotta sitten, aloin ottaa enemmän valokuvia kuin aiemmin. Tietenkin, nythän siihen oli varaa. Kaltaiseni tavallinen pulliainen pääsi lopulta pelaamaan sillä, millä ammattilaiset olivat aina pelanneet: kuvien määrällä. Jos samasta aiheesta voikin ottaa kymmenenkin hieman toisistaan poikkeavaa kuvaa, todennäköisyys saada aikaan jotain kohtalaisen kivan näköistä on aika paljon suurempi kuin […]
Kuutostiellä
susupetal blogissa SusuPetal - 1 vuosi sitten

Rekat nostavat sateen ilmaan. Bussi on myöhässä, kuutostietä pitkin kulkee vain raskaita kuormia. Aikoja sitten en olisi seisonut tässä odottamassa linja-autoa. Istuisin jo rekan nupissa, lämpimässä, korkealla. En ole liftannut vuosiin, vuosikymmeniin. Ohjaamot ovat liian korkealla, lonkka ei taipuisi askelmille. Kaupungissakin kiitän niiaavia Hsl:n busseja. Niiaus kertoo kunnioituksesta ikää kohtaan. Niin se on. Yritän […]
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
20.1.2021 Aurinko, Saturnus ja Jupiter ovat konjunktiossa. Mahtaa olla erikoinen tunnelma kun koko aurinkokunnan massa tuntuu Maasta katsottuna yhdessä pisteessä. Samanlainen polyrytminen tilanne oli 17.5.2000, eikä maailma loppunut. Nämä Jupiterin ja Saturnuksen asettumiset samalle puolelle aurinkokuntaa menevät 20 vuoden periodeissa. Vastaavasti ne asettuvat eri puolille kymmenen vuoden kuluttua iskusta.
Kelmit!
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Kirjallisessa mielessä Helsingin kirjamessujen pääanti oli se, että kuulin Terttu Autereen keväällä ilmestyvästä historiallisesta dekkarista ja Jyrki Heinon jo ilmestyneestä jatkosta luutnantti Wennehielmin selvityksille. Ne olisivat kiinnostaneet muutenkin, mutta erityisesti kun kuulin tarinan sijoittuvan vuoteen 1800. Romaanin lukeminen olisi siis laskettavissa 1802-projektin hyväksi käytettäväksi ajaksi. Ilokseni huomasinkin tarinassa vilahtavan professori Gadolinin mineraaliveden, jonka olin juuri sijoittanut käsikirjoituksessani kuninkaallisen seurueen käyttöön. Juoneeltaan *Ke... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Kun hän palasi öiseltä retkeltään, ainoastaan jokin ei ollut vinossa: joka ikinen maalaus huoneiston seinillä oli vinossa, mikä enemmän mikä vähemmän. Missään tapauksessa niin ei ollut hänen lähtiessään. Ja koko talohan oli hänen poissaollessaan vain nukkunut.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Colin Wilsonin *Sivullinen ihminen *tavoittaa ongelmaa, joka syntyy kun taide takertuu materiaalisuuteensa ja alkaa merkitä jotakin omana itsenään. Taiteesta tulee yksi ansa lisää niille, jotka ovat liian heikkoja olemaan kompastumatta ansoihin. Se, joka on käsittänyt totuuden, on vaarassa uuvahtaa materian tasolla tapahtuvan näpertelynsä loputtomuuden vangiksi, ilman että oikeastaan saavuttaa sillä mitään (todella) haluamaansa. Näin käy kun pelkästään ihmisten väliset sopimukset alkavat näytellä pääosaa taiteen tekemisen kulttuureissa. Skenet koteloituvat omiksi etäispesäkkeikseen ... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Biletantti. Harrastelijabailaaja.
Lunar Gloom by Keigo Depic Hara
Michael Jacobson blogissa THAT: A Plan(et) - 1 vuosi sitten

Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
"virtaa tuuli nyt toisin ruohon käskystä"
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Juttelin Audioeasen Aram Verwoestin kanssa Altiverbin Stage Position interfacen impulssivasteiden interpolaation ongelmasta. VR-teknologiassa, Nokia Ozo kameran tyylisessä teknologiassa, käytetään impulssivasteiden interpolaatiota kuuntelupuolella. Audioeasen toisessa uudemmassa tuotteessa, Indoorissa, jatkuvan liikkeen interpolaatio on tuotettu "Input pan following reverb" algoritmilla, jonka sisällöstä en ole ihan varma. Kai se on jonkinlainen tilan vierekkäisten impulssivasteiden interpolaatio aikatasossa amplitudipanoroimalla. Indoor on uudenlainen toimintaympäristö, kuten tämän... lisää »
Melankolia V
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Se hetki marraskuisena päivänä kun hämäryys hiipii maisemaan ja muuttaa harmaan sävyt toiseksi harmaaksi, voi kokea koko melankolian kattauksen. Yksi ikonimaalari kerran sanoi että maalaa tietyllä sinisellä ja vetää hiuksen ohuen oranssin sinisen reunaan, syntyy violettia. Vai oliko se toisin päin, pitää kokeilla joskus. Äkkiä alkoi sataa vettä, jää oli liukasta ja piti keskittyä siihen miten jalkansa sijoitti. Pinellan valot saivat ulotteita sateesta. Jokirannanassa on vaikea ottaa kuvia ilman tuomiokirkkoa. Se dominoi maisemaa mutta kuuluu siihen. Kävelin torin yli. Kun nykyää... lisää »
Asemic Palimpsest by John McConnochie
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
"Leijona ja krokotiili ovat olosuhteiden uhreja. Aina herää kysymys mitä niistä olisi saattanut tulla."
Fasismin lumipallo kierii jo
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Marrakuun aurinko valaisi vanhan puun. Tämä yammi on suojeltu. Se on 1700-luvulta peräisin oleva yksilö. Jotakin pysyvää ajassamme. Eilen illalla Suomi ensin-ryhmä häiritsi valtuuston kokousta niin rajusti että poliisi hälytettiin paikalle. Heillä oli kuulemma poliisin lupa tietyksi ajaksi olla paikalla tehostetun äänentoistolaitteen kanssa. Mitähän olisi tapahtunut jos anarkistit olivivat laulaneet valtuuston yli laulujaan? En pidå siitä että näille Suomi ensin ja Rajat kiinni porukoille naureskellaan vähättelevästi. Fasismi nousee kuin vierivä lumipallo, uskokaa pois. Yöllä mieti... lisää »
Naisia sotilaina
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Eilinen lainaukseni Anni Sallittaresta sai Kari Hintsalan kommentoimaan blogini FB-sivulla Taitaa Anni kuulua enemmän kansanrunouden kuin historian puolelle, mutta aineksia kotimaiseen bodice ripper -pukudraamaan tuossa voisi olla. Kiihkeitä lemmenkohtauksia luonnonhelmassa Suomen sodan jylistessä taustalla etc. Kävi tuo itsellänikin mielessä, mutta vasta Karin todettua vielä Tuohan on itse asiassa Mulaninkin juoni, "perheessä ei poikia joten tyttö lähtee sotaan". Toinen version on että nainen pukeutuu univormuun "seuratakseen rakastaan sotaan", mutta niinhän naiset tekivät joka t... lisää »
Superkuuta palelee?
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten

Moneen kuunkiertoon kuu ei käy näin lähellä meitä. Piti kaivaa vanha kamera laukusta ja ruuvata siihen linssi, säätää valotusta vähän, sihdata, laukoa. Miltähän talvisodan tarkk'ampujasta tuntui jos osui täysikuun naamaan? Kuulla ei ole maallisten juttujen kanssa mitään tekemistä. kuumottaa kylmissään superkuu marraskuussa - jouluun on aikaa
Space Asemic by Tony Burhouse AKA Genemutation
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

www.genemutation.co.uk
Babbling Planet With Multiple Personality Disorder by Anneke Baeten
Michael Jacobson blogissa THAT: A Plan(et) - 1 vuosi sitten

Mitä Suleika näki, kun hän avasi silmänsä?
Anita Konkka blogissa Sanat - 1 vuosi sitten

*Guzel Jahina. Suleika avaa silmänsä. Suom. Kirsti Era. Into Kustannus Oy 2016* Tie kirjailijaksi Guzel Jahina syntyi vuonna 1977 Kazanissa tataariperheeseen, isä oli insinööri, äiti lääkäri. Hän opiskeli Kazanin pedagogisessa instituutin vieraiden kielten laitoksella. Valmistumisen jälkeen hän muutti Moskovaan, jossa työskenteli kolmetoista vuotta PR-alalla ( myynti ja markkinointi), meni naimisiin ja sai tyttären. Hän pääsi Moskovan elokuvakouluun, josta valmistui käsikirjoittajaksi vuonna 2015. Samana vuonna ilmestyi hänen esikoisromaaninsa *Suleika avaa silm... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Julkaisemattomassa Tiisala-runoelmassani päähenkilö on psykoanalyytikko, joka yrittää "tavoittaa kosketuksen eristettyyn" mutta huomaakin itse tulevansa eristetyksi. Hän on aina uudelleen lapsellisen egoiluyhteiskunnan tabujen terapeutti Goldingin Kärpästen herran Ralphin asemassa. Psykoanalyysi on kaapattu hänen kädestää ja käännetty taikauskon tehostusvälineeksi. Tiisala-runoelma on nyt kässärinä parisensataa sivua. A oli sitä mieltä että se olisi vasta luonnos tai alku todella paljon laajemmalle koko nyky-Euroopan henkistä tilaa käsittelevälle myyttiselle kuvaukselle. Tiisal... lisää »
Anni Sallitar ja muuta muinaista
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Viime viikon lopulla ilmoitettiin, että Kotimaisen humanistisen tutkimuksen kannalta merkittäviä aineistoja on julkaistu verkossa. Kansalliskirjasto on asettanut käyttöön Suomen Muinaismuistoyhdistyksen (SMY) ja Suomalais-Ugrilaisen Seuran (SUS) monografia- ja kausijulkaisusarjojen varhaisimpia osia. Teokset ja niistä tehdyt datapaketit ovat avoimesti saatavilla Kansalliskirjaston Fenno-Ugrica -verkkokokoelmassa. Vanhimpia kirjoja ei siis tarvitse enää etsiä kirjastosta, jos niille käyttöä on. Silmäilin luetteloja ja 1802-projektia sivusi Antero Pelkosen *Entis-ajan muistoja Ranta... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Mikä on suosikki TV sarjani? Väärin! Nauhalta kuului kohinaa. Kirkasta virtausta. Pysäytä tähän. Tuota hän ei muistanut sanoneensa. Kuulitko? Haluan nähdä sen VHS-kasetin. Vartin kuluttua alkaa suosikki TV-sarjani. Virtaavassa elämässä moni asia on jäänyt taakse. Hemmo ajelee polkupyörällä seinään ja tekee sillä uraa jenkeissä. Heitä oli kaksi. He kuuntelivat nauhalta puhetta, ennen kuin sinä tulit huoneeseen. Mietin voisiko tämän päälle äänittää. Tarkoitukseni ei ollut häiritä. Sinä kävelet huoneessa edestakaisin. Nauha liikahti jälleen. Ääni nauhalla toisteli sanoja jotka toivat ... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
"Psykoanalyyttisen työn erityisominaisuus on kosketuksen tavoittaminen eristettyyn ja siinä tehtävässä psykoanalyysi on korvaamaton." Ikonen & Rechardt Thanatos
Celestial Mechanics by Ariel González Losada
Michael Jacobson blogissa THAT: A Plan(et) - 1 vuosi sitten

Loveletter no.6 by Sinaida Wolf‎
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

fineliner, ink on paper, foto, digital@art
Pyhäinen rantakävely jäättömän joen rannalla
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten

punatakkinen henkilö kävelyllä - joki on jäätön
Melankolisia kuvia IV
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Lämpimän utuisa sää. Tuuli ei vihoittele tänään. Joen vesi on mustaa heijastetta olevasta. Veden alaisesta maailmasta. Jokitaidetta. Valkoinen kivi loistaa. Luen Joni Pyysalon Alaskaa. Olen vaikuttunut. Harri Nordellin uutta runokirjaa en ole saanut luettavakseni vielä. Uskaltaisiko siitä mainita.
Harakat nokkii sammunutta öljykynttilää
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten

Inkku löysi pienen öljykynttilän ja sytytti sen pihalle. Aamulla se oli sammahtanut. Ensin tuli yksi harakka ja nokki palamatontä öljyä. Sitten siihen lehahti pieni parvi, ja kuten ihmistenkin kesken näytti olevan epäselvyyttä kenen se kynttilä lienee. harakat nokkii sammunutta kynttilää - valaistu piha
Mietteitä inuiiteista
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Kävin eilen katsomassa tanskalaisen dokumenttielokuvan *Inuit* (1940) Grönlannin asukkaista. Filmi oli upea monella tavalla. Ensinnäkin sen oli kuvannut vain parikymppinen nainen Jette Bang, joka oli ensin käynyt omalla rahallaan Grönlannissa ottamassa valokuvia, jotka ovat myös etnologisesti arvokkaita. Sitten hän sai rahoituksen elokuvaan, jonka piti käsitellä Tanskan hallinnon Grönlantiin tuomia uudistuksia, mutta Bang kuvasikin perinteisen elämäntavan juuri ennen sen katoamista. Kuvasi siis vuoden ajan Grönlannin oloissa vuosina 1938-39 osaamatta paikallista kieltä ja rahtaamaal... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Vääränkuninkaan päivä alkaa tältä erää kääntyä iltaan. Ne jotka luulivat Trumpin olevan vastavoima jollekin, voivat alkaa jo valmistautua maanantain työpäivään.
Hymyilevä mies (2016)
Hannu Salmi blogissa Hannu Salmi: blogi - 1 vuosi sitten

Juho Kuosmasen ohjaus *Hymyilevä mies *(2016) on saanut paljon huomiota, ja syystäkin. Kuosmasen ja Mikko Myllylahden käsikirjoittama tarina toimii dramaturgisesti hyvin alusta loppuun asti. Se on ulkoisesti vaatimaton, mustavalkoinen teos ja vaikuttaa yhtä karhean rosoiselta kuin 16-milliset tuotannot muutama vuosikymmen sitten. Taloudellinen kerronta on erityisen nautinnollista näinä ankeina aikoina, jolloin useimmat ensi-iltaan tulevat elokuvat ovat ylipitkiä. *Hymyilevässä miehessä* kerronta on sopivalla tavalla elliptistä, mikä jättää tilaa katsojan mielikuvitukselle, mutta sa... lisää »
Untitled Asemic by Stephania Dapolla
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Ink on paper
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
"Suomenruotsalainen eliitti on 70 kertaa rikkaampi kuin suomalainen natiivieliitti: vanhan rahan ja klaanien varallisuutensa nousee suoraan kolonisaatiovarkauksista, maan varastamisesta ja natiivien pakkoverotuksesta eliitin rikastuttamiseksi. He käyvät yhä kulttuurisotaa kansallisvaltiota eli itsenäistä valtiota vastaan. Rajojen aukaisu, ruotsalaisten säätiöiden julma toiminta vasemmistolaisia taiteilijoita vastaan ja pakkoruotsi ovat kovia aseita demokraattisen, pohjoismaisen mallin murskaamiseksi." Arhi Tartun yhteen kohtaan: "ruotsalaisten säätiöiden julma toiminta vasem... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
ETA Hoffmannin novelli Neiti Scuderi voisi saada uutta eloa jos sen päähenkilöksi sijoitettaisiin Julian Assange ja näyttämöksi nykylontoo. Olisi mielenkiintoista tietää millaista salakäytäväverkostoa pitkin FBI:n Assange liikkuu Lontoon piireissä.
Melankolisia kuvia III
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Joki täynnä mustia silmiä. Vasi liikkuu joen ohuen jään alla. Mustat silmät laajeneva ja lopulta muuttuvat mustaksi vedeksi joka liikkuu pois. Musta aukko katsoo kulkijaa. Joki on sulanut jäistä aikaisin. Hurja tapahtuma marraskuussa.
OBAMAN PIENOISHIRSIPUU RAUHANMARSSIJAN KAULASSA
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Trump ei ehkä alkuksi saa mitään hyvää aikaan ja varmasti oppii arvostamaan Josef Stalinin tiettyä loogisuutta siinä, mitkä ovat hyvä ja kauniin aikaansaamisen puhdistukselliset ehdot. Mutta psykopaattinen sotahullu Clinton ei edes halunnut tehdä hyvää. Siksi komppaan Alsexander Duginia tässä: läntisen liberalismin sotarikolliset johtohahmot on tuomittava uudessa Nürnbergissä. Hillary odotti pääsevänsä sikailemaan Valkoiseentaloon, mutta joutuukin hirsipuuhun. Suomalaisen ihmisen kannattaisi nyt vain olla iloinen siitä, että uuden jenkkipressan keskeisimpiin fantasioihin ei ku... lisää »
LIBERALISMI ON JIHADISMIA
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Kaikkia maailman asioita ei voi tietää ennalta. Joskus tuntuu, että ihmisten mielestä mikään ei ole helpompaa kuin tulevaisuuden ennustaminen. Tulevaisuuden täydellisen ennustettavuuden harha perustuu salaliittojen deterministiseen toimintaan, joka alitajuisesti tiedetään ja kiistatta nähdään, mutta päivätajunnassa torjutaan. Sivistyksen miltei ainoana tunnusmerkkinä pidetään ajatustyhjää naureskelua salaliitoille niitä suojelevassa merkityksessä. Vaikka minkä hyvänsä poliittisen diskurssin analysoiminen kiistatta toistuvasti osoittaa, että salaliiton on oltava olemassa. Nykyihmisen... lisää »
Väriä hämärään
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Eilisellä visiitillä kirjastoon muistin Miina Äkkijyrkän Vasikan. Siinä se seisoo vasikkamaista oloa huokuen kirjaston pihalla. Väri on mitä mainioin kaamoksessa. Turussa olen oppinut että täällä on *kansa jolla on yksi tapa ajatella ja yksi tapa puhua.* He eivät ole sovittelijoita. Olen ihaillut itäsuomalaisten tapaa neuvotella ja ottaa huumori mukaan. Täällä sanellaan ja pidetään vihaa karvat korvilla ja istutaan poteroissa kyräillen. Millainen vallan väline lienee Turun Sanomat nykyään?
Miinan keltainen lehmivasikka laiduntaa lunta
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten

lehmän vasikka hamuaa uutta lunta - piha hämärtää
Lähdeviitteistä ja henkilötiedosta
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Kuten toissapäiväisestä tekstistä saattoi arvatakin, ohjelmassani eilen oli seminaari *Tutkimus tänään ja huomenna - museot, korkeakoulut ja kirjastot; tutkimuksen tulevaisuus. *Sen sisältö oli yhtä monipuolinen kuin nimi, joten tästäkin impressionistinen selostus. Minna Sarantola-Weissin esittelemästä viidestä haasteesta "keskeisin" oli museoiden tiedonkirjaamisprosessi, joka (kuten on avatuista tietokannnoista näkynyt) jää usein tarkasteluun ja kuvaamiseen eikä sisällä analyysiä ja tulkintaa. Eli jää "pinnalliseksi kirjaamiseksi" ilman merkitysanalyysiä yms. . Kokoelmatyökalut eiv... lisää »
Black & Blue Asemic by Kimm Kiriako‎
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

THATplanet Smoke by TBR & MK JCBSN
Michael Jacobson blogissa THAT: A Plan(et) - 1 vuosi sitten

Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Tavanomainen elämän arjen poliittinen tilanne on sellainen, että huomaa pitävänsä ihmisesta, mutta olevansa lähes kaikesta eri mieltä. Tällaista minä kutsun ystävyydeksi. Viherliberaalien kanssa taas arjen poliittinen tilanne on jatkuvasti yhä uudelleen hämmentävä: ei voi sietää ihmistä, mutta on monesta asiasta samaa mieltä. Keitä tästä sopasta kokonaisihmisyys.
Melankolia II
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

harmaan ja harmaansinisen sävyjä. Kun ilta hämärtyy ja valo muuntuu muuksi, saa aikaan kosmista violettia sineä. Sorsia oli paljon, ikään kuin kokouksessa. Kuolleet kaislat, musta vesi ja jää harmaan sävyissä. Marraskuu. kivet, vesi ja jää ja lumen valkoisuus. Ikuinen ikävä jonnekin. Tässä on suosikkiveistokseni don Quijote kirjaston pihalla.
Asemic Architecture by Satu Kaikkonen
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

ERISTÄMINEN
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Analysoimalla viherliberaaleja aineksia ja heidän poliittisien keinoja, huomaa nopeasti, että psykologiselta rakenteeltaan he eivät eroa Wilhelm Reichin analysoimista natsisaksan massoista ja heidän johtajistaan. Irrationaalista hegemoniaa tuottava psykologinen äitikompleksi ja vihamielisyys individualismia kohtaan on heillä samanlainen. Toisaalta he palvovat yksittäisiä johtohenkilöitään, jotka on kohotettu jumalallisen lain yläpuolelle, ja joille sallitaan mitä hyvänsä rikoksia. Seksuaaliekonominen vääristäminen on psykologisesti samanlaista: he ovat kaksinaismoralistisia, ja seks... lisää »
ÄIDIN LUULOJEN JA AHDISTUSTEN LAKKAAMATON TARKKAILU
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Minulla on paljon FB-kavereita, joiden itkua Clintonin perään en oikein käsitä. Tyypit ovat esiintyneet vuosia hipstereinä ja jonkinlaisina oppositio- tai vaihtoehtoihmisinä. Nyt heidän vaihtoehtonsa on siinä, että he kokevat tuskaa asioiden muutoksen edessä. He eivät ensinnäkään pysty näkemään muutoksessa yleensä minkäänlaista positiivisen muutoksen mahdollisuutta. Toiseksi he nyt aivan takertuvat valhemedian valhekuviin, kun aikasemmin he ovat katselleet valheita lähinnä kommentoimatta niitä mitenkään. Kommentoimattomuutta on tietysti saattanut pitää hiljaisena hyväksyntänä, jonka... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Ketkä väärän kuninkaan päivänä itkevät? Papit ja Paavi tietenkin. Trumpin valinta on kuin väärän kuninkaa päivä, joka jatkuu viikkoja, kenties kuukausia ja vuosia. Iloa tuottaa esimerkiksi ajatus siitä, että Trumpin tiedotustilaisuuksiin ei päästetä ainotakaan valhemedian toimittajaa. Vain Amerikan arhikuittiset ja iljajanitskinit ovat tervetulleista tiedotustilaisuuksiin jakamaan presidentin sanaa maailmassa.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Suomessa on ihmisjoukko, joka päivittelee, miten Venäjän kanssa nyt tullaan toimeen kun sotahullu-Clinton ei voi tehdä tästä maasta demilitarisoitua puskuria Venäjää vastaan. Vastaus on hyvin yksinkertainen. Suomalaiset ovat tulleet venäläisten kanssa toimeen vuosituhansia. Turvallinen paikka maailmassa on vain kadonneiden kansakuntien lista, jolle Suomi ei kuulu. Olisi jatkossa selkeämpi, jos sellaiset toispaikkakuntalaiset, jotka eivät tämän maan tosiasioita tunne, sotkisivat Suomen asioita vain omalta puolelta länsirajaa. En ole militantti henkilö, en sotilaana kunnostautunut,... lisää »
Jutun juoni
Vesa Haapala blogissa Versoja - 1 vuosi sitten
Tässä alku kuin tietoisuus: valtava räjähdys, joka ei seurannut mistään, kaikki tuloillaan kuin olemassaolo. Entä jos kaikki seuraa keskikohdasta, jota emme hahmota? Tai väistämättömästä lopusta: alku kuin jonkin kyllin vanhan pirstoutuminen pienimpiin, kaiken repiviin osiinsa?
Esille... muutama pointti
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Olin eilen ensimmäistä kertaa Museo- ja näyttelytutkimuksen forumissa *Esille*. Mielenkiintoisia esityksiä en referoi vaan laitan muistiin mutaman asian. 1) Museossa ennen vanhaan perusnäyttelyksi kutsuttu on nykyään kokoelmanäyttely. Mikä kuvastaa sitä, että se rakentuu museon omasta kokoelmasta. Ja ehkä/mahdollisesti kertoo enemmän siitä, mitä kokoelmaan on kerätty/kertynyt kuin varsinaisesti museon aiheessta. Itsestään selvää, jos olisi joskus lähdekriittisesti asiaa joskus ajatellut. Mutta itse olen varmasti useimmin ymmärtänyt kokoelmanäyttelyn museon esittämänä perustotuuten... lisää »
Digital Sun by Adrian Pickett‎
Michael Jacobson blogissa THAT: A Plan(et) - 1 vuosi sitten

HUOLEKKUUS VOIKUKAN HYVINVOINNISTA
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Oikeus tuntea kipua on lisensoitu asia. Kipuun suhtaudutaan vakavasti, kun kokija on tietty sympaattinen eläinlaji tai sukupuolivähemmistö. Kun taas toisen eläinlajin kohdalla tai vähemmistöön kuulumattoman ihmisen kohdalla kipu ei merkitse. Myötätunto satunnaisen luontokappaleen kuten puolikiloisen hauen kokemaa kipua kohtaan kulkee käsikädessä salatun kivun tuottamisen nautinnon kanssa. Siellä missä hyysätään näyttävästi ameeboita kannattaa etsiä Kristusta piilossa ristillä. Siellä missä lauluin vastustetaan ydinvoimaa on ydinvoimala piilotettu sängyn alle. Viheridealisti saattaa ... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Popularisti on kumma haukkumasana demokratian yhteydessä. Ikään kuin kysymys olisi kahdesta eri asiasta.
Purple Asemic by Glauco Marini‎
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

JA MAINOSSÄVELTÄJIEN ITSEMURHA-AALTO PYYHKI YLITSE MAAILMAN
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Ne jotka sanovat että musiikki on kieli, eivät kuuntele riittävän tarkasti. Syksy on mennyt musiikin ohi perheeseen, kuntoiluun, päivätyöhön ja lukemiseen. Samalla on korvat puhtaana edellisistä projekteista. Tulevan aasvistukset ovat kaukana olemassaolevasta raakamateriaalista, jota on niin tolkuton määrä, että tekisi mieli sieltä vielä jotain nostaa. Toisaalta se tuntuu jo vanhentuneelta. ROLI Seaboardin ja muiden uusien välineiden avulla pystynen luomaan lennosta mielenkiintoisempaa kuin vanhasta hiomalla. Kunhan vain saan setupin kuntoon, mikä vaatii työtä. Uusi materiaali ... lisää »
Käsityöläisen verkkokauppaan
susupetal blogissa SusuPetal - 1 vuosi sitten

Blogistanian oma Holle, tuttu Neulaset Jonossa-blogistaan, myy VERKKOKAUPASSAAN yksilöllisiä tuotteita, puusepän taidoilla tehtyjä, sarjakuvataiteilijan taidoilla piirrettyjä. Valikoimassa on vieraskirjoja, riipuksia, magneetteja ym. ja hinnat ovat hävyttömän edulliset! Käy katsomassa ja osta itsellesi jotain uniikkia tai ehkä löydät joululahjoja pukinkonttiin! Kategoria(t): blogistania, käsin tehtyä
Talven törö
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten

Ikäänkuin lumi kasvattaisi versoja - talven tyräys? Talven töröttäjä on lumihankeen syksyllä unohtunut kasvi, tai kukka.
Talven torottaja
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Lisää melankolisia kuvia.
Suomalaisen runouden isä
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Vuonna 1899 suomalaisen runouden isän kanonisointi oli vielä vaiheessa ja Rolf Lagerborg näki tarpeelliseksi kirjoittaa aiheesta artikkelin. Lagerborg hylkäsi Väinämöisen eivätkä hänelle kelvanneet Agricola, Valentinus Thomae, Olaus Georgii Suomalaenius tai Hemminki Maskulainen. Tarvittiin runoilija, jolla oli yhteys antiikin kulttuuriin. Näin ollen oli vain yksi vaihtoehto Det lysande namnet, den store skalden, den förste finske filologen, den förste som böjt finskan i klassisk form, - altnog den finska skaldekonstens gudabenäende fader: Georg Stjernhjelm. (*Stjernhjelm, den finska... lisää »
Asemic Writing by Black Smith
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
1. On mulla hauska täti, tuo täti Hilari. Kun täti menee torille, on eessä kilari. Kas näin lentää pommi ja pommi lentää näin. Kun täti menee torille, on eessä kilari. 2. On mulla hauska täti, tuo täti Hilari. Kun täti menee torille, on eessä kilari. Kas näin kääntyy takki ja takki kääntyy näin. Kun täti menee torille, on eessä kilari.
MURTUUKO STATUS QUO YHDEN MIEHEN VOIMALLA
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Mitä viimeyönä tapahtui? Luotiinko maailmasta kopio, joista toisessa vaalin voitti Clinton ja toisessa Trump. Cintonin kanttajat joutuvat nyt kantamaan vastuun voitosta omassa maailmassaan, jossa he heräsivät hilpeinä vaalivoittoon. Trumpin kannattajat heräsivät omassa maailmassaan samaan tunteeseen ja joutuvat kantamaan siitä vastuun. Kaikista ihmisistä on tehty rinnakkaistodellisuuden kopiot kumpaakin maailmaan. Vai jakaantuiko oleva ihmiskunta kahteen ryhmään. Niihin, joilla on jonkinlainen omatunto. Ja niihin jotka hiljaa saavat energiaa toisille turhaan aiheutetusta henkis... lisää »
The Sun's Rays Respond by Anneke Baeten‎
Michael Jacobson blogissa THAT: A Plan(et) - 1 vuosi sitten

Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Ainakin reaktiot Trumpin voitosta ovat maailmalla varsin voimakkaita. Onko demokratia sittenkin olemassa? Enpä olisi uskonut.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Kun tulee uutinen, että maailmansotaa ei tule, alkaa itku ja hammasten kiristys, Virossa kaatuu hallitus, ja Ylen toimittajat lähetetään Australiaan.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Pekka Haavisto kiirehti valittelemaan Yhdysvaltojen tulevaa ihmisoikeustilannetta, koska Trump sulkee Guantanamon.
Recent Asemic Work by Carl Baker
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Olen sanaton ja lamaantunut
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

*Kuva on sanaton runo* (Horatius Flaccus) Minulla oli jo eilen outo tunne tulevasta. Miten on mahdollista että maailman vahvimman valtion presidentti on avoimen rasisti, naisvihamielinen ja oikeistopopulistinen henkilö. Maailma ei pelastu, se taantuu. oikeistopopulismia on nähtävissä Eurooppammekin eri kolkissa. Olen sanaton ja lamaantunut. Aloitan joulupaaston!
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Transgressiivinen taideasenne on monieen liberaalivassarien mielissä muuttunut diagnoosista toimintaohjeeksi. Selvempää todistetta, kuin tämä ulvonta Clintonin ja sodan perään, ei tästä voi löytää.
MILLAISEKSI DONALD TRUMP PALJASTUU
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Donald Trump voitti Yhdysvaltain presidentinvaalin, kuten Poju Zabludowitczin Sarvisalon näyttelyssä vierailleet ja vuonna 2006 valmistunutta Donald Trumpin hääkakku-veistosta ihmetelleet saattoivat ehkä ennalta aavistaa. Trump on itse puhunut presidenttiydestään 1980-luvulta alkaen. Vaikka mitään juhlanaihetta en tässä vielä näe, nyt saa kuitenkin hengittää syvän huokauksen. Maailmanrauhan ja Suomen turvallisuuden pahin vihollinen, sietämätön, argumentteja kuuntelematon, tosiasioita huomioimaton hegemonia ja sokea megalomaaninen thanatosvietti ovat hetkeksi siirretty taka-ala... lisää »
Kun lumi tuli Helsinkiin
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Ja suurennos Kuva lehdestä Fyren 6/1898. Lehden numerossa 3/1898 esitettiin huomioita helsinkiläisten olemuksesta kadulla. Yhteiskoululaiset kulkivat tiukkana neliönä. Pojilla naulatut saappaat. Tytöillä käytännölliset vanttuut ja komeat letit. Kaikilla turkislakit. Vanhemmilla naisilla taas järjestään huivi, joka on sidottu leuan alta ja jonka kaksi päätä roikkuivat selässä. Käytössä niin nollakelillä kuin 20 asteen pakkasellakin. '
Drunk On The Moon by Tom Waits
Michael Jacobson blogissa THAT: A Plan(et) - 1 vuosi sitten
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Tuossa kohdassa 38:00 paljastuu Suomen henkisiin asioihin liittyvää olkiukko-trollaus-vastatrollaus taktiikkaa. Jos nimittäin olette koskaan huomanneet, että Suomi on todella erityinen paikka magiaan liittyvien asioiden julkisen käsittelyn suhteen. Kannattaa katsoa alun muutama kymmenen noita RajatietoTV lähetyksiä Shadow Camera kanavan kautta. Vähitellen alkaa hahmottua millaisista diskursseista on kysymys.
Melankolinen kuva
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Kuva nimeltä Melankolia. Joen toisella puolen olevan talon iso ikkuna on kiinnostava. Siitä on näkymä joelle, Kirkkosillalle ja Vähätorille asti. Tänään tuuli häijysti ja oli liukasta. Minulla on hyväpohjaiset kengät, niilä on hyvä kävellä. Lunta hieman hipsi maahan. Jotenkin huvittavia nämä sääuutiset ovat. Aivan kuin koko maa pysähtyisi parin hiutaleen vuoksi. Saisiko jäälyhdyn tällaisella pakkasella? Jäälyhty voittaa aina sähköiset valot, eikä maksa mitään jos tekee sadevedestä. Arkkipiispa Kari Mäkinen puhui koskettavasti paperittomista. Luin jostain ruotsalsisen yhteiskunn... lisää »
Asemic Planet by Fátima Queiroz‎
Michael Jacobson blogissa THAT: A Plan(et) - 1 vuosi sitten

7 Asemic Works from Jesse Glass
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Timo Hännikäisen "pienehköstä" (6000€) hyväksystytsä apurahahakemuksesta Kordelinin säätiöltä meuhkataan netissä. Pitää kuitenkin muistaa, että "mielipidevanki" Hännikäinen pääsee kerran kaudessa Hesarin kuukausiliitteen kymmensivuisessa kuvajutussa oikeisemaan kantojaan miljoonayleisölle. Toki hänen "sananvapauttaan" on ankarasti rajoitettu, jos sitä vertaa Saska Saarikoskeen, Jussi Halla-ahoon tai muihin heikäläisiin. Kuitenkin koko performanssin tarkoitus on oikeuttaa tietyt keinot, joita ei välttämättä teatteriesitystä laajemmassa muodossa käytetä Hännikäistä vastaan, vaan ihan ... lisää »
VIHREÄ JA ISLAMISTINEN JIHAD
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Traumaohjelmointia pidetään nykyään lähtöoletuksena poliittisissa spekulaatioissa. Jokainen tuntuu olettavan, että Trumpilla on alter, joka aktivoidaan, jos hän voittaa, tai myöhemmin. Myönteinen yllätys tai lähes ihme olisi, jos Trumpilla alteria ei olisi. Tulevan Odessan kuvernöörin Barack Obaman suhteen tilanne oli sama. Obaman paljastunut alter oli odotusten mukainen: rasistinen sotahullu. Hillaryn suhteen tilanne on toinen. Hillaryn ohjelmointi on jo aktivoitu. Hänen kohdallaan mikään ei muutu pahemmaksi: sotarikokset jatkuvat tasaisena virtana. Pekka Haavisto oli samasta syyst... lisää »
Lumikaaos tuli Turkuunkin!
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten

Puurakenteinen kesähuvila Espoossa
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Tein verkkohaun Espoon Träskändasta ja Iltalehden viime kuisesta jutusta "opin", että Kartanon nykyinen päärakennus on 1920-luvulta, ja sitä pidetään yhtenä 1900-luvun komeimpana suomalaiskartanona. Historiallinen päärakennus tuhoutui tulipalossa 1800-luvulla, ja sitä seurasi puurakenteinen kesähuvila joka korvattiin nykyisellä komeudella. Satavuotias päärakennus on tyyyliltään niin klassinen, että ensimmäistä kertaa paikalla ollessani luulin sitä vanhemmaksi ja jopa "alkuperäiseksi". Mutta ei. Kuten Wikipedia tietää kertoa, sitä edeltävä "puurakenteinen kesähuvila" oli rakennettu ... lisää »
Poem Without Words / 1373 by Gabriel Lalonde‎
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

34 x 26 cm, 5 November 2016
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Heidän intohimonaan oli pelastusrenkaan rikkominen.
Historical THAT & Travels To THAT by Carl Baker
Michael Jacobson blogissa THAT: A Plan(et) - 1 vuosi sitten

3 from Texas Fontanella
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Soros äänestää
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten

hakkeroitunut vaalikone valitsee rohkeimman valtaan? Pakkasvihuri sortaa kuivaneet lehdet kätkeytymään R3 oli myös: peittämään maata label: suuren isänmaan vapaat vaalit J.K: Kyseessä ei ole yritys pottuilla. Tottakai rikkailla on oikeus omistaa äänestyskoneet. Suomessa ne pitäisi ensin kilpailuttaa muutaman sopivan toimitsijan kesken, kondorikotka ei tiedä vaaleista, vain nokkii heikot pois Ennen ja jälkeen vaalimenettelyjen Amerikassa syödään McDonalsin lihavia burgereita ja lihotaan Tikkis Turussa maanantaiaamun tylytellessä meitä kaikkia
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
lumeton talvi oravan talviturkin tuuli tuulettaa
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
ei puhu mitään - talven pakkanen saartaa koko maiseman
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
kuunkirkas taivas katuvalo kilpailee maailman mahdista
Viipurilaisia kirjoja ja Viipuri-portaali
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Jokin aika sitten Viipuri-tutkimuksen päivässä (*) avattiin käyttöön Viipurin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran lahjoitusvaroin Kansalliskirjaston Doria-tietokantaan perustettu kokoelma Bibliotheca Wiburgensis. Siihen on ensimmäisessä vaiheessa digitoitu seuran itsensä kustantama kirjallisuus, kaikkiaan 102 nimekettä. Silmäilin nämä läpi. Ilahduin löytäessäni kirjan *Onnen-ratas, eli, Yksi uusi ja lysti arpa-kirja*, sillä kun luin sen tekstin korpuksesta jäi vaivaamaan rataksen ulkonäkö. Olivat tällaisia. (Myös ruotsinkielisessä kirjassa *Lycko hjul, eller, En ny och lustig kast-bok... lisää »
TODELLISEN SOVITUT VOIMASUHTEET
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Zizekin ja Noam Chomskyn kaltaiset pitkän linjan ajattelijoille metafyysistä kauhua edustaa jähmettyvä NWO-orwell-maailma, ja he ovat realisteja sen suhteen, mitkä voimat niitä suunnitelmia voivat horjuttaa. He puhuvat toisenlaisesta maailman todellisten voimasuhteiden käsittämisestä kuin vilpittömimmätkään kevyt/vale vassarit, joita hetkauttaa vain se mitä nyt äitikin sanoo. Liberaaleja aineksia ei kiinnosta se mikä on totta, vaan se mitä äidin ja Hillaryn kanssa sovitaan todellisuudeksi. On sama kuoleeko Hillaryn seuraavassa sotaoperaatiossa tuhat vai miljoona lasta jos sovitaan e... lisää »
BLOGISINGULARITEETTI
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Olen saavuttanut blogikirjoittamisessa sellaisen etapin, että alan menettää käsitystä sanotun määrästä, laadusta ja sisällöstä. Merkintöjähän on nyt kuutisentoistatuhatta. Yhteys tilaan, jossa alkuaikojen materiaali on syntynyt, on heikentynyt. Olen siirtymässä emotionaalisesti jonnekin muualle ja vanhan materiaalin aivokäyryys alkaa korostua. Teksti ei enää tunnu omalta. Monessa epäselvässä kohdassa en pysty noin vain palauttamaan mieleen mitä kirjoittaja on mahtanut ajatella tai tuntea. Pienet kielelliset asiat korostuvat kun tulkinta ei enää ole itsestään selvä. Intuitio ei suora... lisää »
1 from Jared Scott Cave‎
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

KOKEELLINEN TAIDE, HULLUUDEN VASTALÄÄKE
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Kokeellista on sekin, että uskaltaa sanoa jotakin äärimmäisen epäselvää, ja olla sitten välittämättä tulkinnoista. Vyörytän seuraavassa automaattikirjoitustyylillä kaikkea mieleen tulevaa Antti Salmisen esseistisen teoksen *Kokeellisuudesta *(2015) ääreltä. Tämä on ilman muuta puhetta siitä mistä ei voi puhua. Ehkä joku tästä unenomaisesta tekstimassasta löytää resonoivia kohtia tai pintoja. ** Teos alkaa hyvin energiakysymyksen käsittelyllä. Seuraan ajatuskulkua pääosin myönteisellä mielellä. Puolivälin jälkeen kirjassa otetaan esiin jokin riimu ja eksytään modernin filosofia... lisää »
Aurinko paistaa lämmöttä tasapuolisesti kaikille
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten
Onko kirjailijoilla oma suojeluspyhimys? Katolisten kirjailijoiden suojelupyhimys on Avillan Pyhä Teresa. Luterilaisilla ei liene olemassakaan suojeluspyhimyksiä. Aloin miettiä tätä luettuani muutamia ajankohtaisia netti kommentteja kirjallisesta maailmastamme Suomessa. Alfred Kordelin säätiön apurahalautakunta kokoontuu tänään, ainoalaatuisen asian vuoksi, päättämään perutaanko eräälle kirjailijalle myönnetty apuraha (6000 euroa). Olisi pitänyt miettiä tarkemmin miksi hänelle ylipäätään apuraha myönnettiin. Kysymys on ennakkotapauksesta ja siten olisi syytä olla tarkkana. Kirjoitan... lisää »
Opettajia Salossa (2/2)
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Eilen aloitetun V. J. K.:n kirjoituksen *Kouluja Salon seudulla entiseen aikaan* (Opettajain lehti 29/1910) loppupuoli. Edellämainittuja kouluja moninverran tärkeämpi oli epäilemättä se, jota 1800-luvun keskivaiheilla piti "Mysmaakar-Karuliina". Hänen täydellinen nimensä oli Carolina Lindström ja oli hän syntynyt v. 1800. Ennenkuin "Karuliina" rupesi opettajaksi, laittoi hän päähineitä, joita naiset siihen aikaan yleisesti käyttivät ja joiden nimenä oli "myssy ja stykki". Kun näitä lakattiin käyttämästä alkoi hän kehrätä hienoa pellavalankaa, jota hän sitten myi kymmenestä kopeekas... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Olin jakanut Žižekin taannoisen lausunnon US presidentinvaalista, sekä Julian Assangen uuden haastatteluvideon FB-seinälläni. En ole aiemmin esittänyt Trump-mielisiä kannanottoja, vain Hillary vastaisia. Hillaryn vastustamisesta tehdään helposti sellainen olkinukke, että kannattaa Trumpia. Kuitenkaan en ole äänestämässä kyseisissä vaaleissa, enkä kannata Trumpia. Minun ei tarvitse kannattaa ketään. Aiheesta kanssani keskustellut naishenkilö halusi kuitenkin välttämättä laittaa sanoja suuhuni. Sitkeästi hän ensin leimasi minut Trumpin kannattajaksi. Sitten äärioikeistolaiseksi ja... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Olen nyt katsonut tätä yhtä, toiseksi uusinta maalaustani, monessa eri ripustuspaikassa, tuhansia kertoja, erilaisissa valaistuksissa, erilaisissa mentaalisissa ja fyysisissä tiloissa. Olen varma, että siinä ei ole mitään. Että se on tyhjä. Ja olen varma, että se säväyttää joka kertaa uudelleen. Sen nimi on Ordo ab Chao.
Documenting The Shift by Lucinda Sherlock‎
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Tuulivoimalla menee hyvin. Länsituuli puhkuu jakuvasti kirousta ja paskamyrskyä kohti itää. Tuulella käyvä individualismi on liberaalien epäloogikoiden mahdollisuus.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Wikileaks on nyt ilmeisesti antanut Hillarylle aikarajan, johon mennessä kampanjasta pitää luopua tai paljastuu jotakin koko loppuelämän tuhoavaa. Alan olla varma, että Assange on FBI:n agentti. Eeppinen Julian Assange:
TRANSGRESSIIVINEN TAIDE
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
"Usein transgressiivisia teoksia on tulkittu diagnooseina yhteiskunnan rakenteellisen julmista piirteistä ja käytännöistä." Antti Salminen, Kokeellisuudesta Tässä blogissa ehkä ensimmäinen vahva esteettinen väittämä oli joskus vuonna 2004 ainakin implisiittisesti se, että transgressiivinen taide ei aina ole tulkittavissa Salmisen esittämällä tavalla. Tosin en ole käyttänyt käsitettä transgressiivinen taide, koska olen tarkoittanut väkivaltaisuutta ja moraalista tunnottomuutta jotenkin paljon laajemmassa ja piilotetummassa merkityksessä. Esimerkiksi lähes kaikki Venäjän käsittely ... lisää »
BEAWARE THE USEFUL IDIOTS. AND THE NONUSEFUL ONES TOO
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Jostain rikkaasta ja nerokkaasta muinaisesta kirjailijasta joku sanoi, ettei hän ansaitse kehuja, koska joku rutiköyhä ja nerokas kirjailija oli saanut olemattomasta varallisuudestaan lähes äärettömästi suuremman tehon irti, vaikka lopputulos olikin yhtä laadukas. Kun maailmassa tavallaan ei ole kysymys siitä mitä rahalla saa, vaan siitä mitä ilman rahaa saa. Taide olisi vain ja ainoastaan vapaaenergia käyttömuodoissa. Muu kuin vapaaenergian käyttäminen aiheuttaa tähtisumun arvosteluraadissa pykimistä ja diskauksen. Sillä, Antti Salmisen sanoin, "jälkimodernin kokeellisuuden vähi... lisää »
Pyhien päivänä
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Sergei ja Herman. Sergein ja Hermannin kenotafin peiteverho, punaista samettiä ja kultabrokadia. Pietarilainen kauppias Nastarov on lahjoittanut tämän luostarille. Kangas on valmistettu Lihatsovin tehtaassa 1845.(Venha Valamo.) Turussa pakkasta -8 astetta. Kuivaa pakkassäätä. Voiko Pyhäin päivänä mennä ulos syömään. Onko mikään muu kuin Pinella auki. No, ongelma ratkesi ja mies ja seilorikaverit pääsivät keskustelmaan miesten kesken. Itse kuuntelen yhtä oratoriota. Ilta alkaa hämärtyä jo.
Opettajia Salossa (1/2)
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
V. J. K.:n kirjoitus *Kouluja Salon seudulla entiseen aikaan* (Opettajain lehti 29/1910) ihastutti minua, sillä Anna Kuisminin katsaus *Maiseenin Hanna ja Myllärin Manta: 1800-luvun kansannaiset lukutaidon opettajina* jätti vielä mietittävää. Yhdellä syksyn Tukholman keikalla poimin Nordiska museetin tietopalvelun kirjapoistoista Carin Bergströmin kirjan *Skolmostrar och läsmästare. Lärare på landet före folkskolereformen 1842*, josta selvisi, että Ruotsissakin tutkimus on jätetty tekemättä: "Det är en yrkesgrupp som förbisetts både av den socialhistoriska och den undervisningshist... lisää »
PUHETTA SIITÄ MISTÄ EI VOI PUHUA
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Yle Areenan kantapöydässä Katri-Helena, Jaakko Kuusisto ja hovikelpoiset astrologit Virolaisen kosmoskaksoset. Virolaisten maailmankuva selviää näistä videoista: Virolaisen veljien* Yliluonnollisten ilmiöiden ensyklopediaa* löytyy Google Booksista näytepala. Puhuvatko Virolaisen veljekset avoimesti? Puhuvato he kokemuksistaan totta? Miksi monet muut V-veljiä paljon vakavammin otettavat tiedemiehet yhä edelleen viittaavat magiaan jonakin, johon vielä joskus muinoin uskottiin, muttei nyt enää, kun ollaan jo kasvettu isoiksi? Miksi tiedemiehet eivät selitä mekanismia, jolla m... lisää »
WE LOVE MAU
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Illan aikana oli tapahtunut paljon. He istuivat nyt takkatulen ääressä ja juttelivat kokemuksesta. Portti henkimaailmaan oli auennut Koleeramäelle jo ensimmäisessä seremoniassa. Mutta nyt ensimmäistä kertaa he olivat henkimaailmassa yhdessä Esmeraldan kanssa. Esmeraldalle tämä oli varsinaisesti ensimmäinen kerta elämässä. Koleeramäki tunsi olevansa nyt jo vanha tekijä. Jäsenet tuntuivat raukeilta ja flunssatila oli helpottamaan päin. Edellisenä lauantaina Pietarissa hän oli vilustunut kun olivat lasten kanssa iltakävelyllä Talvipalatsin hot-dog-kioskilla ja sen jälkeen hevosajelulla... lisää »
Curiously Piano by Mark Fisher
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Viides vuodenaika, viisi naista ja ties montako elämää
Hanna-Riikka Kuisma blogissa Sanamagiaa ja katupölyä - 1 vuosi sitten
Istuin 2008 kesällä suuresti ihailemani kirjailijan Päivi Alasalmen kanssa aurinkoa tulvivan päivän Yyterissä: hiekkaa, vettä ja valoa. Hän oli juuri lukenut ensimmäisen romaanini, *Käärmeenpesän*, ja tiesi suunnilleen millaisia aiheita käsittelen. Hän kysyi, olenko lukenut Lenore Terrin *Suden lapset*. Olin, monta kertaa. Ja paljon muutakin aihepiiristä. Seuraavaksi hän kysyi, että milloin aiot kirjoittaa romaanin naisesta, jonka persoonallisuus on jakautunut traumataustan takia. Ajatus jäi itämään. Viime kesänä sitten lähetin hänelle meilin, että nyt on valmista. Siinä välissä kirjo... lisää »
Viides vuodenaika, viisi naista ja ties montako elämää
Hanna-Riikka Kuisma blogissa Sanamagiaa ja katupölyä - 1 vuosi sitten
Istuin 2008 kesällä suuresti ihailemani kirjailijan, Päivi Alasalmen kanssa aurinkoa tulvivan päivän Yyterissä: hiekkaa, vettä ja valoa. Hän oli juuri lukenut ensimmäisen romaanini, *Käärmeenpesän*, ja tiesi suunnilleen millaisia aiheita käsittelen. Hän kysyi, olenko lukenut Lenore Terrin *Suden lapset*. Olin, monta kertaa. Ja paljon muutakin aihepiiristä. Seuraavaksi hän kysyi, että milloin aiot kirjoittaa romaanin naisesta, jonka persoonallisuus on jakautunut traumataustan takia. Ajatus jäi itämään. Viime kesänä sitten lähetin hänelle meilin, että nyt on valmista. Siinä välissä kirj... lisää »
Esteettömyyskuulutuksia 1790-luvulta
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Uudenmaan jalkaväkirykmentin sotilas Anders Lid, joka oli aiemmin käyttänyt nimeä Huséen, oli aikeissa mennä naimisiin pernajalaisen naisen kanssa. Mies oli lähtenyt Tukholmasta merille jo 12-vuotiaana ja oleskellut ulkomailla, joten esteettömyytensä oli kyseenalainen ja ilmoitus sanomalehdessä Inrikes tidningar 9.1.1793 tarpeen. Jotain mutkaa tuli sittemmin suunnitelmiin, sillä avioliittoa Pernajan kirkonkirjoissa ei ole. Itsellinen Jan Ersson Ilmajoen Kauhajoen kylästä sai varkaudesta vuoden 1787 paikkeilla kolmen vuoden tuomion Viaporin vankina. Kolme vuotta vapautumisen jälkeen h... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
"Niin paljon hyvää on keksitty meidän päämme menoksi."
Writing With Interference by Anneke Baeten
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

jos talvi on lunta niin se on tullut
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten

viipyvä lumi talvi pysyy, ei haihdu - lumen oikeus?
IHMISVIHA JA MAAILMANTUSKA
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Irmari Rantamalan Harhama on jokaisessa suhteessa paras koskaan suomeksi kirjoitettu proosateos. Se on kielellisesti taidokkaampi kuin Volter Kilven Alastalon salissa, se on poliittisesti painokkaampi kuin Paavo Haavikon tuotanto, se on rakenteellisesti hienostuneempi ja monisyisempi kuin Aleksis Kiven Seitsemän veljestä ja se on sisällöllisesti rikkaampi kuin Kalevala. Kaikki tämä on kristallisen selkeyden aateloimaa -- olkoonkin että tuon selkeyden voi tajuta vasta 2010-luvulla Matterhornin huipun jäähuurusta maailmaa katsova Zarathustra-henki. Harhaman rinnalla kalpenevat myös se... lisää »
Konevitsan luostarin levollinen ilmapiiri
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Konevitsan luostari Laatokalla on saanut tuntuvaa avustusta Venäjän valtiolta. Jo oli aikakin, sillä se sähkökaappi eli pääsähkökeskus oli hirvittävä. Tein aina ristinmerkin ohi kävellessäni. Nyt sähköt on uusittu ja sopii toivoa että ne toimivat. Munkeille villasukat projekti silti jatkuu. Konevitsassa vierailleet mummot ovat panneet merkille munkkien risaiset villasukat. Talvella on kylmä, joten puikot kilisemään. Arseni Konevitsalaisen luostari on Valamon vaatimaton pikkuveli. Panin merkille aikaisemmin jo että siellä on hyvää hengellistä elämää. Sielujen lepoa. Itse Konevit... lisää »
Voiko aateliswikiin luottaa?
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Tuttava mainitsi eilen Twitterissä suomalaisen linnan hallintaan liittyvän kirjeenvaihdon vuodelta 1512 ja oitis päähäni pälkähti kysyä "Olenko jo monesti maininnut Gunilla Besen olevan (hutkimusteni mukaan) esiäitini?" Vastaus tuli hetken kuluttua. @K_KM_K Olet :D Mutta mainitse vain vastedeskin 😊 — tabularius (@tabularius) November 2, 2016 Juu. Osa näistä ruotsalaisista aatelisista on jäänyt mieleen, vaikka heistä vuonna 2007 tekemäni selvitys kaipaa sekä tarkistusta että päivitystä. Mistä tuli mieleeni googlata ihan toisella nimellä. Olisiko joku keksinyt yhden esiäidin puuttuva... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
"Sitä selvemmin hallitsee koskaan kukkimaton kukoistus."
Andrei Tarkovskia lukiessa
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Vesi on jäätynyt härmeeksi tien pintaan. Katulamput luovat himmeää valoa. Juna menee Helsinkiin. Kaipa niitä palaakin tänne. Tämä kaupunki on kaunis ja amputoitu gryndereiden toimesta. Heiltä puuttuu kauneudentaju ja sivistys. Toivon ettei kaupungistamme tule torsoa. Yllä olevassa kuvassa on Andrei Tarkovski, venäläinen elokuvaohjaaja ja näkijä. Hän oli ikkuna iäsyyteen, kauneuteen ja kuolemaan. Ihminen syntyy kuolemaan. Löysin taas ison pinon Andrei Tarkovskin mteriaa menneiltä ajoilta. Asiat kypsyvät alitajunnassa hitaasti. Ihminen voi rakentaa ja jättää jälkeensä monumentteja, ... lisää »
Tuhma tuuli
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
Kaksi eronnutta vaahteranlehteä -- tämä syksyn tuuli Keltaisia, pudonneita vaahteranlehtiä -- tuhma syystuuli?
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten

syyllinen taivas tihautti valkoista meidän pihalle
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
Oi syksyn tuuli, varo sinä saamasta flunssaa!
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
Terassilla yksinäiset tuolit nojaavat pöytää vasten.
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
Ajan maaseudulla. Pimeää ympäriinsä. Sitten 10000 lamppua.
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
Iltakävelyllä -- pudonneet vaahteranlehdet hälisevät jalkojemme alla.
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
Kuka kertoisi sinnikkäälle sateelle että on nukkumaanmenoaika?
Tihku
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
Tihkusade -- pudonneet vaahteranlehdet kastuvat.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Miten tämä maailman venäjäsuhde nyt pitää käsittää? Todelliset oppositiovoimat länsimaissa tietävät, että vain Venäjän avulla jotain demokraattista painetta eliittejä kohtaan voidaan kehittää. Tämä näkyy Englannin kaltaisissa valtioissa, joissa eliitti pelkää vesikauhuisesti Venäjää: siis sitä, että Venäjän avulla yhteiskunnallinen tyytymättömyys voisi saada todellisen poliittisen muodon Englannissa. Tilanne kuitenkin osoittaa sen, miten heikot tiedostavat oppositiovoimat lännessä lopulta ovat. Ne ovat olemattomat. Valeoppositio sen sijaan on valtava ja aänekäs. Valeoppositio ei hyv... lisää »
Miten kaikki alkoi
susupetal blogissa SusuPetal - 1 vuosi sitten

Marraskuussa 2015 sain Facebookissa kaverilta kutsun tulla tykkäämään Hulluussarjakuvia-sivustosta. Menin katsomaan ja näin sivuston pitäjän Viivin pyynnön lukijoille ottaa yhteyttä. Viivi oli keräämässä materiaalia tuleviin sarjakuviinsa, joissa kerrottaisiin eri mielenterveyteen liittyvistä asioista. Oma pääni kun on mitä on. Tiedän omalta kohdaltani sen verran masennuksesta, ahdistuksesta, paniikkihäiriöstä, dissosiatiivisuudesta ja hypomaniasta, että uskaltaisin lähettää Viiville tekstejäni. […]
PUJOTTELUKEPPINÄ GOLEM
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Jos vetää kristinuskon, okkultismin, shamanismin ja psykoanalyysin pähkinänkuoleen, kuva on suurinpiirtein seuraava. Gurdjiefflaisen peruslähtökohdan mukaisesti, miltei jokainen aikuinen ihminen sairastaa jonkin asteista dissosiaatiohäiriötä. Tämä tarkoittaa minuuden integroitumatonta funktionaalista leegiomaisuutta, pahimmillaan amnesiamuureja erillisten identiteettien rajapinnoilla (dissosiatiivinen identiteettihäiriö). Kolmen keskuksen työ on tässä tilassa mahdotonta. Keskukset tekevät väärää työtä. Lahjakkuuden ilmituleminen on sitä, että ihmisen keskukset tekevät oikeaa työ... lisää »
Montage From Iceland by Jennifer Henley
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
"Väärentäjille ovat aidot tavarat epäilyttäviä." "Ei mistään saa niin hyvää omaatuntoa kuin tekemättömän tunnustamisesta."
Lumi lämmittää lehtiä
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten

Jos tuosta kerää lumihenkilön kokoon lehdet palelee?
Taudeista ja pituudesta
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Taudeista. Turun yliopisto lähetti kiinnostavan tiedotteen *Loiset ja taudit vaikuttavat poliittiseen kantaamme*. Tiedeuutisiahan ei saisi pelkän tiedotteen perusteella kirjoittaa, mutta jos blogihutaisun kumminkin? Voiko vetää johtopäätösen, että tautiset esivanhempamme ajattelivat tietyllä tavalla? Oli tutkittu 30 nyky-yhteiskunnan yli 11500 ihmistä hypoteesina, että lois- ja tartuntataudeilla on yhteys poliittiseen kantaan. "Ilmeni, että maissa, joissa todennäköisyys lois- ja tartuntatauteihin oli suurempi, ihmiset noudattivat voimakkaammin perinteisiä normeja." Tutkijoiden oletu... lisää »
Lokakuun loppu
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
23.10. - Loimipainoista irtoaa tietoa. Lasten työn aloitus varsin myöhäinen? "Untangling Textile Production in Ancient Greece" 24.10. - Holiday in a painting | Akseli Gallen-Kallela's 'Lake Keitele' | The National Gallery 27.10. - Tänne asti selvitty. #kirjamessut 28.10. - Vain miehillä ollut Suomessa kanttia "ajatella toisin"? Ei uskottava selitys kirjan sisällölle. - Päivän Hesari poiminut #kirjamessut tykityksestäni yhden paperille. Onneksi yksi tuttava lukee lehteä. - Ratikassa kuultua: Toivoisin, että olisi enemmän tilaisuuksia, joissa käy... lisää »
Autonominen ihminen
Aleksis Salusjärvi blogissa Luutii - 1 vuosi sitten
Aikaamme kuvaava tsemppislogan ”The land of second chance” on todellisuudessa resignoitumisen mantra. Amerikka tunnetaan ”toisen mahdollisuuden maana” – maana jossa annetaan uusi mahdollisuus umpikujaan ajautuneelle. Sloganin ”The land of second chance” on tarkoitus kannustaa ihmisiä yrittämään – mutta todellisuudessa se asettaa ihmiset etsimään mahdollisuuksia. Ikään kuin elämä olisi pudotuspeli, jossa mahdollisuudet ovat oljenkorsia onneen. Mitä […]
If You Need Me I Will Be In Space by Black Smith
Michael Jacobson blogissa THAT: A Plan(et) - 1 vuosi sitten

Hand Calligraphy (Asemic Sign Language) by Volodymyr Bilyk
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

BREAK YOUR BRIGHEST AND DEAREST MIRROR -RITUAL
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Onnittelut voittajille!
susupetal blogissa SusuPetal - 1 vuosi sitten

Näiden valvovien silmien alla suoritettiin tänä aamuna arvonta blogini 11-vuotiskilpailussa. Onnetar suosi kolmea kommenttinsa jättänyttä, joille on ilmoitettu onnenpotkusta myös henkilökohtaisesti. Onnea siis Esther, Satu ja Sirpa321 ja kiitos kaikille juhlissa mukana olleille! Kategoria(t): blogistania, juhlaa
Maanpetturi, hirtetty postimestari ja muutama muu kuolemantuomittu
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Syyskuussa jakamissani Olivecronan teloitustilastoissa on useimmista tuomioista niukasti tietoa, joten poikkeuksiin kiinnitti huomiota. Porvoon hiippakunnassa 1790 "Öfverstelöjtnanten och Riddaren Tigerstedt för riksförräderi och för det han burit afvog sköld emot fäderneslandet, dömd att mista lif, ära och gods; blef halshuggen och på afrättsplatsen begrafven". Georg Fredrik Tigerstedtin kohtalo on hyvin tunnettu. Pohjanmaan läänissä 1767 "1 man, Postmästare, hängd för stöld i sin syssla" eli postimestari hirtetty tuomittuna varkaudesta virkatoimessa. En kokeillut verkkohakua vaan ... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
On ilmeisesti syntynyt jonkinlainen uusi seksuaalinen moralismi, joka ilmaisee itseään mahdollisimman räikeällä, väkivaltaisella ja imbesillillä seksuaalikuvastolla. Pintatason rajattoman roskaryöpyn ja häpeälamaannusta terapoivan ekshibitionismin alta paljastuu tylppä opettavainen moralisti keskiluokkaisine asenteineen. Häpeämätön esitystapa on häpeäkompleksin oire, kun varsinainen häpeäkompleksin syy voi olla banaali henkilökohtainen tunnekompleksi. Se yhteiskunnallistetaan rakenteelliseksi ongelmaksi fiktiivisessä yhteiskunnassa, joka on kuvattu väärin. Tätä väitetään realismiksi... lisää »
SISÄASTRONAUTTI
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten

Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Shamaani on eräänlainen käänteinen näyttelijä. Shamaani tekee kaiken toisin kuin näyttelijä. Shamaani ilmaisee yhdelle, kun taiteilija ilmaisee monille. Yksi puhuu tunteistaan shamaanin kautta suoraan, kun näyttelijä toistaa valmiiksi kirjoitettuja vuorosanoja. Shamaani ei kohtaa tarkkailijoita: sellaisille ei ole pääsyä tilaan. Tarkkailija ei tiedä tunnussanaa. Shamaani paljastaa olemisen kaikilla tasoilla, ilmaisu voi olla missä hyvänsä tilallisessa tai ajallisessa käänteesä, joka on täynnä syvää paljautta. Shamaani on itse luonto. Mimeettinen taiteilija jäljittelee luontoa. Jälji... lisää »
In Binary Glass We Sing Opera: A Planet PΩ For Silicon Based Lifeforms by TBR & MK JCBSN
Michael Jacobson blogissa THAT: A Plan(et) - 1 vuosi sitten

Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Koleeramäki oli ollut joltisenkin laiska Venäjän kielen opiskelija. Hänen suunsa ja kasvolihaksensa olivat sellaisen rautakautisen kansan jäljiltä, jonka motorisiin ulottuvuuksiin Venäjän kieli ei automaattisesti sopinut. Mutta ei se mahdotonta ollut, hän tiesi. Kieltenopiskelussa vain oli se, hänenlaiselleen miehelle sopimaton piirre, että oman kielen lisäksi ei oikein ollut paikallaan liian hyvin osata vieraita. Varsinkin vieraista kollegoista se olisi tuntunut oudolta, jos hän yhtäkkiä olisi kömpelösti yrittänyt puhua heidän syrjäkuntaista kieltään, vaikka tulkitkin olivat huippu... lisää »
E par Dominique Evrard‎
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Haluan Kekrin takaisin
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten
Viikon päästä on pyhäinpäivä. Se on suomalainen Kekri, vanha luonnonuskoisilta peritty juhla. Silloin kaikki sato oli laarissa, eläimet teurastettu ja palkolliset lähtivät vapaalle sukuloimaan ja uutta pestiä hakemaan. Kekrijuhlassa syötiin kekrilihapullia, niihin oli mahdutettu satotuotteita kuten punajuurta. Lampaanpaisti oli myös kekrin ruokaa. Juomapuolesta en tiedä, ehkä olut oli mukana. Keski-Euroopassa varmaankin juhla oli karnevalistinen. Marraskuusta alkoi talvi ja hiljaiselo maatalousvaltaisessa maassamme. Myöhemmin juhla sai kristillisiä piirteitä. Lapsuudessani kekri oli... lisää »
Kun historioitsijat olivat pilapiirroksen arvoisia
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Selaillessani Fyrenin numeroita vuosilta 1898-1903 ei voinut olla huomaamatta Yrjö Koskisen näkyvyyttä kuvissa ja tekstissä eli ilmeistä vaikuttavuutta, jota nykyhistorioitsijat niin kovasti kaipaavat. Koskinen (aat. Yrjö-Koskinen) oli esimerkiksi lehden ensimmäisessä kannessa... ja esillä vielä pari kuukautta ennen kuolemaansa Koskinen ei ollut ainoa Fyreniin piirretty historioitsija. Sarjassa *Akademiska fäder* (akateemisia isiä) ilkeys/hauskuus ei ollut kuvissa, vaan niihin liitetyissä runoissa. Historiantutkijoista oli mukana Gabriel Rein E. G. Palmén Otto Donner (kielitieteilijä... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
"Täytyy olla hiukan oppimaton ja yksinkertainen jotta jaksaa käsitellä olennaisia asioita. Sehän osoittaa ymmärtämättömyyttä."
Disinformation Highway by Mark Fisher‎
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

HÄPEÄRAIVO
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Pikemmin häpeä siitä, etten ole kasvanut toisten mittaan, että jokin minussa on kääpiömäistä, että olen toisia poikia aina viisi vuotta nuorempi, on persoonallisuuttani määrittelevä asia. Taipuvaisuuteni mystiikkaan on häpeäjohdannaista, piiloutumista, eskapismia, draamankammoa, vanhempien poikien häpäisevän kyvyn nöyrää väistämistä. Voin Ikosen ja Rechardtin häpeäanalyysin avulla nähdä häpeäntunteeni keskeiseksi lapsuudesta juontuvaksi ongelmaksi. Ellei trauma ole syntymää edeltävä, en usko että kasvussani on ensimmäisten 15 vuoden aikana tapahtunut selvää traumatisoitumista mu... lisää »
Torilla tuulee
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Torilla oli tuulista. Romani kerjäläisiä oli liikkeellä ja he olivat aggressiivisia. Jäin seuraamaan kameran kanssa kahta, lähes lasta, jotka ahdistelivat vanhaa miestä. Pelästyivät kameraa ja siirtyivät uuden kohteen luo. Ehkä heillä oli tehoiskupäivä. Yleensä kerjääjät ovat paikallaan istuvia ja hiljaisia naisia. Ehkä nämä olivat eri porukkaa kuin nämä istujat. Ajattelin toriparkkia ja miltä tori näyttäisi kun savipatja alkaa liikkua. Turussa on pohjavesi ollut kauan alhaalla ja sen seurauksena vanhat puupaalutetut rakennukset ovat vaarassa, koska puupaalut ovat murentuneet kui... lisää »
Historiallista fiktiota
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Kolmas kirjamessupäivä vaati uutta otetta ja vaihdoin faktan fiktioon. Ekaksi kuuntelin Paula Havasteen ja Johanna Valkaman ajatuksia naisista vuoden 1000 tienoilla. Molemmat kokivat selviytymisen ajan olosuhteissa haasteelliseksi ja (muun muassa) siksi kirjoittivat päähenkilöt, jotka olivat "selviytyjiä". Ajattelin ensin kotilieden ympäristöä ja ihmettelin, miksei selviytyminen myöhempinä aikoina lähes samoilla teknologioilla vetoa aiheena. Tarkemmin ajateltuna haasteita (ehkä) tuli muutostilassa olleesta yhteiskunnasta. Mutta kirjailijat puhuivat vain luonnosta. Selviytyjäluonne j... lisää »
KOKEELLINEN RUNOKENTTÄ
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Libidomatriisin ja Thanatosmatriisin yhteisvaikutuksen tuloksena psyykkiset tapahtumat saavat muodon. Sitomistapahtuma on kuolemanvietin keskeinen representaatio, mutta ilman libidoa ei ole mitään sidottavaa. Tarvitaan shokki, jolla Libidomatriisi voidaan uudistaa. Olemassaoleva Thanatosmatriisi murretaan tai kierretään shokilla, joka vastaa suuren libidoenergian tuottamaa vaikutusta. Shokin seurauksena syntyy kokeilevuuden hallitsematon purkaus. Padon murtuessa erilaisia uusia alkumuotoja syntyy rykelmittäin sokean innostuksen vallassa. Muotojen psyykkinen sitominen on tässä vaihee... lisää »
Asemic Sphere by Fátima Queiroz‎
Michael Jacobson blogissa THAT: A Plan(et) - 1 vuosi sitten

Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
John Keats on niitä runoilijoita, jotka saavat haukottelemaan, että koko hienosteleva kuohunta myöhemmästä maailmankirjallisuudesta on pölkkypäille luotu pila. Keatsin ympärillä on uskomaton määrä tyhjää lätinää. Suomentajan mukaan Keatsin kirjeitä pidetään Englannin kirjallisuuden aarteina. Rakkauskirjeet kuulemma vievät jalat alta. Eivät ainakaan nämä suomennokset vie, ellei nukahda seisoalteen. Kenenkään alle 35 vuotiaan ei pitäisi kirjoittaa mitään ellei takana ole Novalis-vahvuista kollektiivia.
2 Asemic Works by Ruud Janssen‎
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Open letter to DVS - October 2016 Fase 3
SENSUURI SUOMESSA
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
on aina talouspuheen varjolla tapahtuvaa ydinkulttuurin tappamista: "Seurauksena oli vuoden 1850 sensuurikielto, jonka mukaan suomeksi ei ilman erityistä lupaa saanut painattaa muita uusia kirjallisia tuotteita kuin sellaisia, jotka tavoittelivat (uskonnollista mielenylennystä tai) taloudellista hyötyä."
VIHERVASEMMISTO JA IHMISYYDEN KALVAMINEN
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Enbuske menee minulta yleensä ohi, mutta tämän kirjoituksen logiikka on pistämätön. Länsimaiselta diskurssilta voi kysyä: miksi homot jatkuvasti itsekin tarjoutuvat tyhmän politiikan tekemisen välineiksi. Miksi homot pitää aina joko hirttaa tai saada julkiseen kirkkohääkuvaan. Eikö mikään välimuoto kelpaisi. Miksi ei voi tyytyä elämään sellaisena kuin on ilman tarpeetonta häiriötä. Silloin kun ihmisiä jossakin valtiossa tai uskonlahkossa hirtetään moralistisen tuomion pohjalta, on aina hälytyskellojen soitava ja kovaa. Älyllinen minimiponnistus ilmoittaa: tuollaisessa toiminta... lisää »
YIN JA YANG
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Nietzschen ja jonkun Anton LaVeyn ajattelussa ei ole muuta eroa kuin se, että LaVey on johdonmukainen ja selkeä. Nietzsche on heikosti namioitua satanismia. Pientä yritystä dissosioida johdonmukaisuutta, jonka LaVey paljastaa olemalla täysin järkevä, sivistynyt henkisesti terve kovanyrkkinen amerikkalainen, jolla ei ole Nietzschen eurooppalaisia sisäisiä ristiriitoja ja itsensä unohtelua. Siksi LaVeyn ajattelukin on niin amerikkalaisen kirkasta, niin ihanaa ja niin seksikästä. Se puhadas satanismin lähdevettä, joka pulppuaa kirkkaasta trauman lähteestä. Se on Beelzebuubin parantavaa... lisää »
VAIKEAT AJAT
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten

Suomen 1860-luvun lopun nälkäkatastrofin antitopeliaaninen käsittely tarkoittaisi sitä, että toisin kuin Topelius ei nähtäisi vuoden 1867 nälänhätää Jumalan lähettämänä rangaistuksena, Suomen kansan synnin palkkana, vaan vapaamuurarijuonitteluna, valtion viljavarastojen vartijan Snellmannin tekemänä tietoisena päätöksenä ja toteuttamana tahallisena etnisenä puhdistusoperaationa. Koko fennomania-projektin ironisen hassutteluluonteen paljastaa jo tieto siitä, että suomenruotsalaisissa eliittipiireissä kaikkea maniaa pidetään hassuna ja filia koetaan manian terveenä muotona. ... lisää »
Jo Engel aikoinaan sanoi ettei plinnisavelle voi rakentaa kirkkoa
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Eilen kävelin campuksella. Kauppakorkeakoulun lähellä oli kadonnut talo. En tiedä miksi se oli kadonnut, ehkä syystäkin. Tässä kaupungissa katoaa taloja tämän tästä. Kaupunkimme talousarvio paljastaa että kaupunki maksaa Toriparkki oy:lle 24 miljoonaa euroa. Talousarviosta ei löytynyt tuota, piti katsoa osoitteesta *Keskustan kehittäminen.* Esitys on menossa valtuustoon. Toriparkki oy:n puheenjohtaja Heikki Vaisteen mukaan todellinen hinta Toriparkille on 50 miljoonaa. Toriparkki oy:llä on kassassaan 0 euroa. Jos Toriparkki oy menee konkurssiin, niin kaupunkilaiset maksavat. Ka... lisää »
GOLEMIA RAKENTAMASSA
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
"Olen aidosti huolissani poliittisen nihilismin ja irrationalismin noususta, siitä, ettei mielipiteiden muodostuksessa ja perusteluissa monesti edes haluta nähdä mitään omien sielunhaavojen nuolemista laajempia päämääriä." Timo Tämä huomio ei koske vain sosiaalisen median yleistä hälyä, vaan syvempää ilmiötä. Se koskee myös ja varsinkin ammattilaisia, sikäli kuin heillä on tarve muodostaa "omia" mielipiteitä. Poliittisen ohjauksen ja mindcontrolin laajuusi pitää ensin käsittää. (Suomessa parhaiten analysoitavaksi tarjoutuva esimerkki mindcontrolista on joku Erkki Tuomioja). Täll... lisää »
Oppimista, omaelämäkertaa ja mittaamista
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Toinen päivä kirjamessuilla visuaalisella teemalla tilannevalokuvat. Yllä käynnistymässä keskustelu historian oppimisesta ja välittämisestä, mukana Anu Lahtinen (HAik), Titta Putus-Hilavuori (opettaja ja oppikirjan tekijä), Reetta Eiranen (Uutistamo) ja Ilkka Hemmilä (Historian nurkkapöytä). Kaikki korostivat oppimisessa itse tekemisen merkitystä, mutta vain oppikirjat edustetuista medioista tarjoavat tähän aineksia. Lahtinen totesi, että ymmärtäminen ja itse tekeminen on ollut tulossa kouluihin jo 1800-luvun puolivälissä. Palasin pitkäksi venyneeltä sosiaaliselta tauolta messutil... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
"Sitomistapahtuma on Thanatoksen keskeisiä johdannaisia, mutta ilman libidoa ei ole mitään sidottavaa."
THAT Code Green Plan(ET) by TBR & MK JCBSN
Michael Jacobson blogissa THAT: A Plan(et) - 1 vuosi sitten

Komisario Palmun erehdys Helsingin Kaupunginteatterissa
Hannu Salmi blogissa Hannu Salmi: blogi - 1 vuosi sitten

Helsingin Kaupunginteatteri toi syyskuun alussa ensi-iltaan Joel Elstelän näyttämösovituksen Mika Waltarin salapoliisiromaanista *Komisario Palmun erehdys *(1940), joka oli kirjailijan toinen Palmu-romaani. Lähtökohdat ovat tietysti haasteelliset, sillä yleisön mieleen on piirtynyt nimenomaan Matti Kassilan elokuvatulkinta vuodelta 1960. Katsojan kaipaama nautinto kytkeytyy vahvasti Kassilan elokuvan kulttimaineeseen. Valtaosa katsojista muistaa enemmän tämän kuin Waltarin romaania. Toisaalta, kuunnellessani yleisön kommentteja esityksen jälkeen, tuntui, että iso osa väestä ei enää ... lisää »
Nebular Code Stream by Anneke Baeten‎
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Ei ruumiita makuuhuoneeseen (1959)
Hannu Salmi blogissa Hannu Salmi: blogi - 1 vuosi sitten

Katsoimme Aarne Tarkaksen ohjauksen *Ei ruumiita makuuhuoneeseen *(1959) jo viime lauantaina, mutta blogin päivittäminen tahtoo tällä hetkellä kulkea viiveellä. Olemme katsoneet lasten kanssa kotimaisia elokuvia säännöllisellä ryhmillä, ja Tarkaksen jännityskomedia upposi selvästi 11–14-vuotiaaseen yleisöön. Tosin viimeinen konepistoolein ryyditetty kahakka taisi olla kaikkien mielestä vähän liikaa... Minulle Tarkaksen elokuva on siinä mielessä tuttu, että katselin sitä aikanaan useaan kertaan suomalaista turismielokuvaa käsittelevää artikkelia varten. Matkailusta on kyse alusta lä... lisää »
Riemastuttava Dovlatov löytyi taas
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Päiväni on pelastettu. Löysin uusien kirjojen telineestä Sergei Dovlatovin *Ulkomuseon* Dovlatov on yksi suosikkini läpi vuosien. Tämä ei ole Dovlatovia. Lainaus eräästä näytelmästä: *"Muistan kun näin sinut viimeisen kerran ennen kuin menit luostariin. Satoi pakkaslunta jonka läpi katsoimme toisiamme, eikä meillä ollut sanoja enää.Minun jalkojani paleli. Olit kuin maalauksessa. Se jäi mieleeni vuosikymmeniksi, ikoniksi muistini nurkkaan. Ikävä kyllä, et tyytynyt pysymään nurkassa vaan tungit koko ajan esille. Hallitsit minua vaikka olit poissa. Nyt olet kuollut ja pelkään pahoin ... lisää »
Tiloissa muiden lukemana, osa 2
Jukka blogissa Jukka Laajarinne - 1 vuosi sitten

Tiloissa on monialaisten käytäntöjen opaskirja. Se antaa eväitä tiloissa liikkumiseen ja avartaa tietoisuuttamme niistä. Osa neuvoista on käsitteellisiä, osa ihan käytännön vinkkejä. Mitä erilaiset tilat merkitsevät, ja millaisia merkityksiä me niille annamme? Miten liikkua erilaisissa tutuissa ja ennestään tuntemattomissa tiloissa? Miten saada niistä enemmän irti?” (Karri Kokko, Kiiltomato) ”Viehätyin kirjailijan monista näkökulmista ja elämänmakuisesta pohdinnasta. […]
Muunnos
Vesa Haapala blogissa Versoja - 1 vuosi sitten
kieli tarttuu minussa suun lakeuteen mutta luut owat ricki lyödyt
Mustekalanakki ui sinappiin
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten

Japania ry lopettaa toimintansa. Sääli. Siellä kehitettiin mm. haikuperinnettä. Tilalle olisi tulossa mm. Kokoro-lehti, josta luvatta lainaan yhden nakkireseptin. Tein tuon melkein ohjeen mukaan, tosin lisukkeet kiireessä jäivät pois. kolmirivinen ruokaruno: illan ruokailu - mustekalanakki ui sinapissa Ps. Kokoro-lehti on Suomalais-Japanilainen Yhdistys ry.n lehti. Yhdistyksen sivut: www.suomi-japani.net
Enimmäkseen Kekkosta
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Into-kustannuksen kuvaEilen alkoivat Helsingin kirjamessut, joille bloggaajana sain ilmaisen sisäänpääsyn kaikkina päivinä ja ilmaista kahvia lehdistötilassa. Kiittää ja kumartaa. Päivän pääohjelmaksi muodostui kaksi sessiota (30 + 15 min) tuoreesta kirjasta *Vallan ihmeellinen Kekkonen*, jossa hieman (mutta ei paljon) minua nuoremmat tutkijat lähestyvät "uusista näkökulmista" lapsuutensa presidenttiä. Kekkosen kuolemasta ja hautajaisista kirjoittanut Johanna Sumiala totesi yllättyneensä mediakäsittelyn totaalisuudesta ja yksiäänisyydestä. Vanhat valtataistelut unohdettiin täysin.... lisää »
Kansallismuseon tehtävä
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Ikäänkuin (mutta ei aikuisten oikeastaan ollenkaan) vastauksena runsas viikko sitten julkaisemaani tekstiin Kansallismuseosta, on tänään julkaistu kolme videopätkää, joissa Kansallismuseon ylijohtaja Elina Anttila puhuu. Jos museon linja kiinnostaa, videot kannattaa katsoa. Itselleni merkitykselliset sitaatit ja linkit: "... Kansallismuseon tehtävä ja merkitys tänä päivänä ... sehän on oikeastaan tehdä kulttuurista elinvoimaa tämänpäivän ihmisille ja tulevaisuuden yhteiskunnalle" (Taidenäyttely Kansallismuseossa. Miksi?) "olennainen osa meidän kultturiamme on taidetta" (Taide hist... lisää »
THAT Abstract Comic Planet by TBR & MK JCBSN
Michael Jacobson blogissa THAT: A Plan(et) - 1 vuosi sitten

TRAUMAPOHJAINEN HILLARISMI
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Jouduin erään FB-kaverin osalta kysymään: onko hän oikeasti niin typerä, kuin Venäjään liittyvässä tykätyssä kommentissaan ilmaisee, vai onko se teeskentelyä kulkulupana eliitin kerhoihin? Kysymys herää, koska en halua leimata kyseistä henkilöä traumaansa ilmaisevaksi USA-trollipropagandistiksi. Alitajuisesti haluan ajatella: henkilö on terve mutta lapsellinen. Hän ei ymmärrä psykoanalyysistä mitään ja on kaukana intellektuellista, vaikka itse luulee olevansa jonkinlainen johtohahmo. En halua ajatella, että hän on vain tavanomainen sairas vailla sairaudentuntoa. Silti minull... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Kun pohtii ISIS-terrorismin kaltaista uskonnollisesti, psykologisesti ja aatteellisesti nonsensikaalista ilmiötä, johon on vain päälle liimattu erilaisia uskonnollisia ja poliittisia etikettejä, joutuu miettimään mindcontrol tekniikoiden osuutta asiaan. Mistä ja millaisesta "koulutuksesta" nämä zombiarmeijat ovat peräisin. ""Army of Zombies". The Defense News stated: "The research, called Hippocampal Neuron Patterning, grows live neurons on computer chips, William Tolles, the recently retired associate director of research at the Naval Research Lab, said March 15. This technology th... lisää »
2 Asemic Works by Dawn Wardrope
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

.Inside the pleasure quarters Proof there was love
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
On henkilöitä, joiden kanssa ei haluta olla samaa mieltä, vaikka he olisivat mitä mieltä. Kun ollaan asiasta samaa mieltä mutta halutaan vastustaa henkilöä, valitaan torjuntarakenteinen erimielisyys. Pidetään huomio asiassa, jolloin puhuja tuskastuen joutuu käsitykseen että mahdollisimman typerä vastaväite koskee asiaa, ei henkilöä. Pohjimmiltaan puhuja kuitenkin käsittää, ettei moista typeryyttä voi olla aitona olemassakaan. Hän käsittää että asiasta on kuitenkin tehty pelkkä veruke, jolla vastustetaan henkilöä. Tyhmyyttä ei ole olemassakaan muuna kuin ärsyttävänä tarkkuustyöväline... lisää »
Lasten koulu vanhaan hyvään aikaan
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Karjala julkaisi 12.10.1910 muistelman *Lasten koulu vanhaan hyvään aikaan*. Kirjoittaja K. R. oli kuusivuotiaana poikana vuoden 1866 tienoilla aloittanut Tampereen pellava- ja rautateollisuusyhtiön kannattamassa pienten lasten koulussa eli n. s. masuunin koulussa, jossa opetti koulumestari Sjöstedt. Tammipakkanen porotti kun isän kanssa astuttiin masuunin mäelle, jossa koulu oli kallion rinteellä. Kouluhuoneena oli kaksikerroksisen puurakennuksen yläkerta, alakerrassa oli konepajan mallipuuseppien työhuone. Mutta eipä koulu yksin saanut hallita tuota suurta yläkerran huonettakaan.... lisää »
Poliisit (1922)
Hannu Salmi blogissa Hannu Salmi: blogi - 1 vuosi sitten

Buster Keatonin tähdittämä *Poliisit *(Cops, 1922) nähtiin Suomessa jo vuonna 1924 nimellä *Buster ja poliisiparaati*, ja kieltämättä sana ”poliisiparaati” luonnehtiikin lopputulosta hyvin. Tässä elokuvassa Buster todellakin törmää poliisiparaatiin ja tuloksena on ennennäkemätön takaa-ajo. *Poliisit*-elokuvalla on mittaa vain 18 minuuttia, mutta siinä ajassa se ehtii paisutella teemansa melkein surrealistisiin mittoihin. On todettu, että Buster Keatonin ja Edward F. Clinen yhdessä käsikirjoittama ja ohjaaama elokuva valmistui juuri Fatty Arbucklen paljon kohua saavuttaneen raiskaus... lisää »
Lapualaismorsian (1967)
Hannu Salmi blogissa Hannu Salmi: blogi - 1 vuosi sitten

YLE Teema on näyttänyt sarjan suomalaisia 1960-luvun elokuvia. Mikko Niskasen *Lapualaismorsian* (1967) valmistui aikana, jolloin kotimaisia elokuvia tehtiin ennätyksellisen vähän. Kun itsenäinen Suomi täytti 50 vuotta, maassa valmistui vain kolme pitkää näytelmäelokuvaa, *Lapualaismorsiamen *ohella Risto Jarvan *Työmiehen päiväikirja *ja Jukka Virtasen ohjaama *Pähkähullu Suomi. *Kiinnostavia ajankuvia tietysti kaikki. *Lapualaismorsian *oli vuoden viimeinen suomalainen ensi-ilta 1. joulukuuta 1967, itsenäisyyspäivän kynnyksellä. Tuottaja Jörn Donner oli alun perin kiinnostunut Ar... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Luen tätä dissosiaatiohäiriöön liittyvää tapauskertomusta. Jos tuota vertaa omaan elämääni, on vaikea löytää suoria yhteyksiä. Minulla on emotionaalinen traumahistoria. Tilan pitkäaikaisuudesta ja ajoittaisesta traumaattisen tilanteen uusiutumisesta on ollut seurauksena monia dissosiatiiviseen häiriöön liittettyjä oireita. ICD-10 tautiluokituksen mukaiset oireet, jotka liittyivät tilanteeseen ovat ainakin F44.0 (Dissosiatiivinen muistinmenetys, eli amnesia) ja F44.6 (Dissosiatiivinen tunnottomuus tai tuntopuutos, eli toispuolinen psyykkisperäinen halvaus). Myöhempiä oireita ovat ol... lisää »
Chantant avec passion a' la lune par Dawn Wardrope‎
Michael Jacobson blogissa THAT: A Plan(et) - 1 vuosi sitten

11 vuotta
susupetal blogissa SusuPetal - 1 vuosi sitten

Melkein huomaamatta meni taas blogin synttärit ohi. Tänään muistin, että 24.10. oli pari päivää sitten eli 11 vuotta sitten ilmestyi eka blogikirjoitus vanhassa vuodatus-alustassa. Juhlia siis pitäisi, veto on vaan vähän poissa. Neljäs viikko taudinkuvaa, toinen lääkekuuri menossa. Tyydyn siis napsimaan antibiootteja, mutta teille on tarjolla mitä vain haluatte. Virtuaalissa kaikki on mahdollista. […]
Asemic Prescription by Johannes S. H. Bjerg‎
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Naisasiaa
Anita Konkka blogissa Sanat - 1 vuosi sitten

*Hanna Weselius. Alma! WSOY 2016* Vuonna 2014 kustannusliike WSOY julisti Kirjan vuoden 2015 kirjoituskilpailun, johon toivottiin ”persoonallisella tavalla omaa aikaamme kuvaavia proosakäsikirjoituksia”. Kilpailu oli avoin kaikille niille, jotka eivät olleet julkaisseet aikaisemmin kaunokirjallista teosta. Hanna Weselius otti haasteen vastaan ja kirjoitti romaanin, joka voitti kilpailun. Sen nimi on *Alma! * Takakansitekstin mukaan kirjan ytimessä on Alma Mahler (1879-1964). Mutta hetkinen, mitä tekemistä Alma Mahlerilla on oman aikamme kanssa? No, luetaan ja katsot... lisää »
Miten löydät mummosi muistelmasta
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Ensinnäkin jonkun täytyy kirjoittaa muistelmansa. Toiseksi valita julkaisulle nimi, johon tulee mukaan sen kylän nimi, jossa isotätisi miehineen opetti vuosikymmeniä. Kolmanneksi kirjan pitää päätyä kotikaupunkisi kirjastoon ja silmiisi jatkuvasti seurattujen tietokirjojen joukosta. Neljänneksi sinun pitää viitsiä varata kirja, vaikka mahdollisesti saman nimisiä kyliä on muuallakin. Viidenneksi neljän kuumepäivän jälkeen, edelleen kuumeisena, pitää lähteä kirjastoon hakemaan kirja, kun osa varauksista on jo vanhentumassa. Ja sitten vasta kirjaa selatessa muistaa, että olihan se mum... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Traumat eivät synny aina sattumalta. Yhä useammin ne syntyvät tarkoituksellisen traumojen tuotannon seurauksena. Traumojen tuotannossa on jokin päämäärä, jota tullaan myöhemmin käyttämään. Trauma on se kädensija, johon myöhemmin tapahtuva mielen hallinta (mind control) tarttuu kiinni. Tässä hyvä yleisesitys aiheesta. Tekstissä on kuvattu esimerkiksi erilaisia suggestio-ohjelmointeja ja muuta sellaista, jota ilman ei nykyihminen voi astua askeltakaan turvallisesti. II osassa puhutaan traumojen terapiamuodoista. Esipuheen tasolla selväksi käy se, että nykyinen nettiporno perustuu trau... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Tämä Independentin vanha artikkeli on kyllä kestävintä kamaa mitä taide-elämästä on ikinä sanottu. Kuten olen moneen kertaan sanonut, neukkujen ääliömäisyys synnytti kaiken hyvän mitä lännessä ikinä oli. Heti kun ääliöt tipahtivat keinulaudan päästä, myös länsi tipahti, kunnes ollaan nykyisessä tilanteessa, että täällä on pääpönöttäjillä kakkaa päässä ennemmän kuin neukuidiooteilla konsanaan. Tom Braden, first chief of the CIA's International Organisations Division: "We wanted to unite all the people who were writers, who were musicians, who were artists, to demonstrate that the ... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Teknomusiikkiin ja taidemusiikin minimalismiin liittyen on ehkä hyvä pitää mielessä tämä Ikosen ja Rechardtin huomio: "toistaminen on perustavanlainen rakenteita luova, ei-tuhoava Thanatoksen johtannainen."
SIIRTYMÄ RAUTAKAUDESTA KIVIKAUTEEN
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Minä sanon, että tulikuuma rauta pitäisi saada taotuksi. Kaikki ovat tähän asti samaa mieltä. Ehdotan, että vasaralla taotaan. Nyt syntyy ongelma. Vasaran käyttö taonnassa on kielletty. Kuka niin sanoo? Niin sanoo se joka sen tietää. Paljain nyrkeinkö kuuma rauta sitten taotaan? Siinäpä se. On tässä paljon pään vaivaa. Helpointa on työntää hehkuva rauta pois mielestä, ikuisesti.
Maailma kiitää kohti pahuuden ydintä; sillä ei ole tiettyä nimeä, ei paikkaa
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten
Onko Suomessa nykyään sotaministeri? Ihmettelen syvästi näitä sodan lietsojia, kuten tämä Paatero. Luulevatko he että vihteät miehet tulevat maalta, ei ilmasta. Marsista, jota sitäkin havitellaan siirtokunnaksi. Vähemmästäkin Marsilaiset hermostuvat. Olen ällistynyt. Maailma kiitää kohti pahuuden ydintä; sillä ei ole tiettyä paikkaa, ei nimeä. Talvi ja lumi saavat minut uneliaaksi. Lunta ei ole tullut. Luen Ferranten Loitava ystäväni kirjaa. Sen rinnalla jotkut asiat himmenevät.
IHMISSIELUN KELLOSEPÄT
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Ruotsalainen thanatosvietti ei koskaan modernilla ajalla esiinny suorassa muodossaan. Se on aina äärimmäisen taitavasti, uuttaluovalla ja vilpitöntä kunnioitusta ansaitsevalla kekseliäisyydellä tahattomuudeksi tai jopa hyväntahtoiseksi auttamiseksi, jopa terveydenhuolloksi ja terapiaksi naamioitua (häiritsevän toisen tuhoamisen) tahallisuutta. Ruotsalaisten käsitys ihmissielun kellokoneistosta, ja kaikenlaisista tavoista aiheuttaa vaikeasti mitattavaa häiriöitä sen oikeaan toimintaan, lienee tarkin koko ihmiskunnan tasolla. Tähän perustuu yli-ihmisellinen kyky saada häiriön kohde (j... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Kaunokirjailijana oleminen Suomessa on monisyinen yhtälö, jossa taloudellinen puoli on vain yksi muuttuja. Jos lukijakunta ostopäätöksillään elättää kirjailijan, hän on jossain merkityksessä vapaa. Hän ei ole välttämättä vapaa sensuurista, josta taas omakustantaja on tänä päivänä vapaa. Itsensä kalanperkuutehtaalla elättävä pianisti on vapaa kriitikkojen ja yleisen maun tuomiosta, myös kaikesta näkyvyydestä. Hän on näkymätön ja kuulumaton säilyketehtaan johtajan määrittämän tien kulkija. Maailmamme noudattaa Orwellin dystopian geopoliittisia rajalinjoja. Elämme jatkuvan, julistukse... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Länsimaiset hallitukset ovat kaikki nukkehallituksia. EU-nukkeja, jotka vihaavat ei-nukkeja.
Possibilities by Black Smith
Michael Jacobson blogissa THAT: A Plan(et) - 1 vuosi sitten

Dead Season: An Asemic Binary Code PΩ by MK JCBSN
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Automaattiravintoloista täydennystä
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Aamuiseen tekstiini Helsingin automaattiravintolasta sain blogin FB-sivulla hyvän kysymyksen Selviääkö lähteistä, onko automaattinen tarjoilu sitä, että itse noudetaan ruoat tiskiltä (eli nykymenoa) vai oikeita automaatteja, eli että pannaan raha sisälle ja ovi aukeaa? Kysyjä oli ollut Anna Kortelaisen opastuksella mainitsemassani Ateneumin näyttelyssä ja tuolloin kuullut, ettei "niistä ole jäänyt mitään kuvaa/lähdettä, mistä asia selviäisi". Automaattiravintola Tukholmassa vuonna 1905. Spårvägsmuseet, SM 1-732 (Stockholmskällan), CC BY-NCMutta kun kyse oli eurooppalaisesta ilmiös... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
meidät voidaan tuhota, repiä, hävittää ilman että kukaan koskaan siitä mitään käsittää meidät voidaan tuhota, repiä, hävittää ilman että kukaan koskaan siitä mitään tietää saa
Miltä automaattiravintola näytti?
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Muistaakseni Ateneumin L. Onerva näyttelyssä (mikä sen oikea nimi sitten olikaan) kuulin ensimmäistä kertaa automaattiravintoloista, joita Helsingissä oli 1900-luvun alussa. Miksi niitä ei ole nyt, on mysteeri. Samoin kuin se, miltä ravintolat ennen näyttivät. Helsingin kaupunginmuseon Finna-kuvista ei sanalla automaattiravintola löydy mitään. Siis digitoitujen lehtien pariin. Lördagsqvällen 39/1897 kertoo automaattikahvilasta Berliinissä kera kuvan, josta painoteknisistä syistä ei saa juuri mitään tolkkua. Samaa tyyliä noudatettiin Helsingissä , jossa automaattiravintola oli uusi s... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Unettomuus ei ole asia, joka olisi sanottavammin vaivannut viime vuosina. Mutta viime yö oli tahattomasti uneton. Samoin viime torstain ja perjantain välinen yö.
Bengt Pohjanen, karkaavia runoja
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten

Teoksen löysin Turun Kirjastosta. Lainasin sen kuukaudeksi. Jos tämä seittemäs päivä olis tätä kirkhaampi se ei ennää mahtus meän almunakhaan Runolainaus sivulta 129, 8.4. Kansikuva on Bengt Pohjasen taulusta "Pyytäviä vaimoihmisiä" Teoksesta Bengt Pohjanen, Karkaavia runoja Flyende dikter, 412 sivua. Barents 2015 Sivulta 198 runo 13.6. menee näin: Valo mäntyjen välissä vishiin ennenki täälä käyny Bengt Pohjanen kutsuu karkaavia runojaan haikuiksi. Ja on täsmällisen sisällöllisesti 101 % oikeassa. Vuodenaika on ajoittain niin tiiviist... lisää »
Technosnow PΩ on THATplanet by TBR & MK JCBSN
Michael Jacobson blogissa THAT: A Plan(et) - 1 vuosi sitten

Asemic Pulpa: Collages by Tom Cassidy
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Kuningas Ubun narrilla koira nimeltä Totuus.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Kun Allegrolla Pietariin matkustaa tästä kahdessa ja puolessa tunnissa, autolla matkaan kuluu yhdeksän tuntia, joista ainakin neljä tuntia Venäjän raja-aseman jonossa. Kun taas hinnoittelu kaikissa junissa on sellaista, että perhe ei pääse matkustamaan alle 130 € / suunta. Omalla autolla edestakainen matka maksaa 20 € Venäjän äärihalvoilla bensahinnoilla. Melkoista joukkoliikenteen alassubventointia, vielä kun ottaa huomioon, että Pietarissa ei ole pysäköintimaksuja ollenkaan ja kadulla pysäköiminen on täysin turvallista. En tiedä mistä Allegron lippujen hinnat johtuvat. Kai siitä e... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Venäjänmatkalla taas kävi selväksi, että faktan levittäminen on jotenkin tehokasta informaatiovaikuttamista. Fakta on infosodan kruununjalokivi.
PUTININ LEHMÄT
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Kazanskaja 3. sijaitsevasta ravintola Ribaista ei useammastakaan syystä tullut suosikkiravintolaani. Pääsyy on varmaankin ravintolan käsittämäni perusidea, joka ohjaa asiakaskuntaa pois liharuokavaliosta kohti ylempien kerroksien vegeravintoloita. Sisäänkäynnin yhteydessä jo tervehti suuri tilateosmainen lasivitriini, jonka kylmässä sisustassa pyöri kokonaisia teurastettuja härän ruhoja. Vaikuttava tervehdys, joka vasta uniin tultua alkoi tehdä työtä vegeruokavalion puolesta. Toinen syy oli pihvien hinnat. Halvimman ja pienimmän pihvin sai noin 60 euron hintaan. Siihen kaikki muu pä... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Pilkkaaja ei useinkaan usko Jumalaan, eli siis ei hahmota Jumalaksi nimitettyä ja tämän kaikkivaltiutta tässä hurjien eränkävijöiden suljetussa huvipuistossa, joten haluaa saada siitä entistä konkreettisempaa näyttöä, jota usein onkin tarjolla, hassulla tavalla kyseisen kokeilijan oppimiskäyrän varsin myöhäisessä, hyvin paljon eläimille valmistettuun ansaan astumista muistuttavassa vaiheessa.
Puhtaasta ilmasta # 5
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
# 5 metsän reunasta näkyy risujen läpi lisää risuja
Autonomianajan tutkimaton arkkitehtuuri Turussa
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Suomen kasarmi perustettiin Turkuun 1883. Elettiin Suomen suuriruhtinaskunnassa, autonomian aikaa. Elettiin myös pitkää rauhan aikaa. Tämä unohtuu usein, loppu ajan vihanhuuruisten ja ryssänhajuisten vihapuheiden alle. Autonomian ajan venäläinen arkkitehtuuri Turussa ei liene ollut silloin ja nyt seksikäs tutkimuskohde. Muistelisin että arkkitehti Jukka Paaso on julkaissut pienehkön tutkimuksen, mutta muuten se on koskematon alue. Pitäisi tutkia ennen kuin ei ole mitään tutkittavaa. Voi olla että näissä pitsihuviloissa puhuttiin ranskaa, kuten tsaarin armeijoissa upseerit tekivät... lisää »
Puhtaasta ilmasta # 4
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
Pikkupoikana kuljeskelin usein mummolan takana alkavassa korvessa. Sen uloin raja oli Pehkusuo, jonne ei kannattanut mennä, siellä oli pohjatonta vettä. Kurkia siellä asui, annoin heidän siellä olla minulta rauhassa. Kerran Pehkusuon ja alakansakoulun välisessä umpikuusikossa hiffasin kuusen oksalla punatulkun. Saattoi päästää lievän äänen, heilahtamaton kuusen oksa sen vaimensi, ja oli taas hiljaista. Hengitimme yhdessä, punatulkku ja minä. Ja kuusi. Jatkoin matkaani, yksi kuusen levittynyt oksa kävi olkapäähäni kiinni, päästi silti ohi. Löysin maantien ja kavelin mummon luo... lisää »
Puhtaasta ilmasta # 3
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
# 3 vastasahattu - kuusen oksalla naava tukehtuu puruun R3 voisi olla myös: tukahtuu ääniin
Puhtaasta ilmasta # 2
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
# 2 metsuri sahaa kuusikkoon päivänvalon - yö on likainen
Puhtaasta ilmasta # 1
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
Miksi tuuli tuntuu aina raikkaalta? Joskus tuuli käy lannoitetulla pellolla ja haisee, mutta usein tulee miettineeksi että taivas on raikas tuulien puhdistamaa hengitettävää Tein pienen sarjan puhtaasta ilmasta: # 1 syvälle korpeen ulottuu puhdas tuuli - naava tuulettuu
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
Linja-autossa tulee ajatelleeksi keskeräisiä asioita. Kun asiaa ajattelee se ei tunnu enää olevan kesken? tyhjä pysäkki pikavuoro ohittaa eikä huiskuta
Varallisuusverosta 1800
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
1802-projektin puitteissa törmäsin Norrköpingin valtiopäivillä määrättyyn varallisuusveroon. Olin siitä toki kuullut aiemminkin, mutta suhteellisen harvoin se tulee mainittua sukututkimuksessa tai paikallishistorioissakaan. Syynä ei ole ylettömän vaikea saavutettavuus. Veron määrittelyt ovat käytettävissä Kansallisarkistossa "Ruotsista kuvatuilla mikrofilmeillä". Kyseisistä luetteloista pitää etsiä kohta Skrivelser till Kungl. Maj:t > Förmögenhetsuppskattningen 1800-1805 ja siitä saa sitten lääneittäin mikrofilmien numerot. Turun ja Porin lääniä oli kolme filmiä ja ilmeisesti kihlak... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
On montakin syytä miksen viitsi ylettömästi ryhtyä kehumaan Markku Eskelisen *Raukoilla rajoilla *-proosahistoriateosta (2016). Ensimmäinen syy on se, etten viitsi teeskennellä olevani arvosteluun pätevä. Toinen syy on se, että omia tekemisiäni tässä aikojenkin päästä lukijoiden käsissä kuluvassa teoksessa on mainittu, kun monien muiden ei. Rajauksia arvostelematta riittää todeta, että teos on huippunautittavaa luettavaa ja siitä saa paljon (kukaties korvaamattoman arvokkaita) lukuvinkkejä. Varsinkin suomalaisen proosakirjallisuuden esihistoriakatsaus on aarreaitta.
KOIRAN VASTAKOHTA
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Epälojaalein maailmassa on totuus. Se asettuu milloin kenenkin puolelle.
Asemic Writing by Bergère Marc
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Sunnuntaina puistossa
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Tuomaanpuiston vanha puu oli oli kaadettu, tai kaatunut, sen osarunko hymyili. Tässä on puun sisäkalut. Tämä torso kävisi Vapauden patsaasta. Ajattelin että muuttaisin asumaan Tuomaanpuiston laidalla. Kun kuulin että pitsihuvilat ovat purku-uhan alla, niin ajattelin ettei kukaan halua muuttaa sinne missä tuhotaan kauneutta. Jos nuo puretaan niin maailma on eri, pahassa mielessä. Nämä ovat tsaarin vallan aikaisia kasarmin huvila rakennuksia. Ovat olleet yliopiston humanistisen tiedekunnan käytössä vähän aikaa sitten.
Viisi testamenttia
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Pernajassa vuoden 1691 paikkeilla syntynyt Magdalena Gran kuoli 85-vuotiaana Linköpingissä 5.11.1776. Testamentissaan hän oli jättänyt kaiken omaisuutensa Carl Granille ja tämän lapsille. Sukunimestä päätellen ehkä sukulainen, mutta oli kuitenkin tarpeen kuuluttaa muiden mahdollisten perijöiden perään. Ensimmäinen ilmoitus sanomalehdessä Inrikes tidningar 8.5.1777. Turussa 2.7.1792 kuollut Maria Christina Erland testamenttasi omaisuutensa samassa kaupungissa asuville sisarelleen ja sisaren (saman?) lapsille. Siltä varalta, että Ruotsissa asuva sisar tai muut omaiset haluaisivat tes... lisää »
THAT Tough Bandaged Up Planet by TBR & MK JCBSN
Michael Jacobson blogissa THAT: A Plan(et) - 1 vuosi sitten

Notes On Planetary Fingerprinting by Anneke Baeten‎
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Usein mietin itsen työllistämisen ja omaehtoisen erikoistumisen teemaa. Mimesiksen suosittu kohde ja ihanteen kollektiivisesti jaettu selkeys auttaa hahmottamaan sitä mitä on tekemässä. Ongelma on se, että lopputulos on luultavasti monesti nähty. Haluttu ja nähty. Mutta se on kuitenkin lopputulos, jota taas idiosynkrasian viilaamisesta ei aina muodostu. Haluamme haluta jotakin uutta, mutta muuttaminen, tekeminen, vertaaminen, esteettinen prosessi, ei pääty selkeään tyydytyksen tunteeseen (joka sekin kuuluu illuusion piiriin). Vaikka kuinka olisi ihmiskunnan kokonaisnäkemyksen asiall... lisää »
Järisyttävän hyviä mustavalkoisia kuvia Joellassa
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Kävelin silakkamarkkinoille, ostin ison pussin palsternakkoja ja poikkeasin sitten Galleria Joellaan. Siellä oli Juha Joron kuvia näytillä. Kuvat ovat mustavalkoisia ja järisyttävän hyviä, ainakin minunlle. Ihmettelin miten metsäpolku tummine varjoineen vangitsee valon. Sää on puuskatuulinen ja enteilee sadetta. Joen vesi on edelleen alhaalla ja linnut pitivät kokousta kivikarikolla. Tässä kohtaa jokea tuomiokirkko dominoi kuvia. Piti vaihtaa kuvakulmaa paremmaksi. Muutenkin vältän näitä jokikuvia nykyään. Niitä on niin paljon jo otettuna että muutakin voisi kuvata.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Pietarin yö. Eilen astuin illalla hulppeasta Airbnb-satulinnastamme Kazanskaja-kadulle ja kohdalle osunut henkilö alkoi kehua hattuani. Pysähdyin juttusille, kyseessä oli paikallinen oluenpanija, kuvataiteilija, Mäntässäkin käynyt. Lähdettiin maistelemaan paikallisia hipsterioluita. Friikkiä tavaraa. Yksi oli kuin vatsahappoa. Keskustelu pyöri lemmikkieläinteeman ympärillä: koira vai kissa? Kissa vai koira? Loppuyö meni kuuden lentokentän miehen, paikallisen oscarniemeyerin kanssa, xxxxxxl-klubilla. Tykkään perivenäläisistä ilmavista diskoklubeista, joissa peppu pyörii selkeästi. En... lisää »
Lokakuuta
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
29.9. - Kustaa IV Adolfin jälkimaine on mitä on, mutta nimmarinsa on aina retee. [Haapaniemessa 9.7.1802 päivätyllä asiakirjalla (Riksarkivet. Konselj- och kabinettsprotokoll. Inrikes Civilärenden 1802 juli-dec. Inrikescivilexpeditionen A3aa 35. f657) valtiopäivämies Matts Pöllänen ja rusthollari Matts Hukkanen sekä näiden pojat Petter Mattsson ja Matts Mattsson saivat hopeisen mitalin, jossa teksti ILLIS QUORUM MERNERE LABORES pidettäväksi rinnan päällä sinisessä silkkinauhassa. Tai eivät vielä saaneet vaan maaherran piti järjestää varsinainen ... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
- Hienoin asia maailmassa on Vanha Venäjä. - Minulla olisi pari hyvää satukirjaa aiheesta. - Minä en tarvitse satukirjoja. Kun kuljen Pietarissa, minä tunnen Vanhan Venäjän nenälläni. - Njaa, Neuvostoliiton haju alkaa nykyvenäjästä jo kadota.
THAT Cool Binary World by TBR & MK JCBSN
Michael Jacobson blogissa THAT: A Plan(et) - 1 vuosi sitten

TWINS Almas Gemelas (soul mates) by Laura Ortiz
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Olemme
Vesa Haapala blogissa Versoja - 1 vuosi sitten
Emme ole sotureita emme mitään, vain musiliinikangas tai solukuvio sen huomaa kun sunnuntain joki tai tiistain ja multa jonka kukkuloilla näkee
Lokakuusta marraskuuhun
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Kokkapuheita on kansan parissa harrastettu kautta aikojen. Olin luullut seuraavaa puheenpartta Pentti Saarikosken runoksi, mutta löysin sen kokkapuheiden joukosta. *"Ihminen syntyy että ehtisi rauhassa miettiä missä asennossa haluaa tulla haudatuksi."* Syy, miksi etsin kyseistä runoa, oli erään tuttavan ortodoksisissa hautajaisissa kokema outo juttu: Hautaustoimiston ruumisauton kuljettaja oli kysynyt papilta että miten päin vainaja haudataan? (Ajattelin että kasvot kohti itää ja auringonnousua) Pappi ei tiennyt, tai ei ymmärtänyt kysymystä. Onneksi joukossa oli pappi joka tiesi, ja... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
On niin monta asiaa, jota en Suomessa käsitä, enkä ehkä tule koskaan käsittämään. Olen tullut tulokseen, että mikään henkilökohtainen ponnistukseni ei näissä olosuhteissa voi olla niin suuri, että saavuttaisin päämääräni kirjailijana. Olen toistaiseksi tehnyt päätöksen, etten pyri toimimaan kirjailijana tai runoilijana Suomessa. Katson, etten kykene vastaamaan sellaisen aseman minulle tuottamiin haasteisiin. Minulla on tai oli kirjallisuuden suhteen tietynlainen oma tavoitteeni. Oli ikään kuin visio. On monta syytä, osa itsestäni riippumattomia, miksi en toistaiseksi pysty tavoittam... lisää »
Eilen Hämeenlinnassa
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Linnanarkiston setä oli täysin vakuuttunut siitä, että kaipaamani tietovaranto kuninkaan kesämatkasta 1802 Suomessa olisi Suomessa. Lääninhallitusten arkistoissa. Sillä maaherran johdollahan oli järjestetty lukuisat kuljetukset. Kuullosti järkeen käyvältä, mutta käytännön ongelmana osaltani se, että lääninhallitusten arkistoja on maakunta-arkistoissa, mutta ei kotikaupunkini Kansallisarkistossa. Tosin, jos matkustaa arkistojen perässä Tukholmaan, voi kai lähteä saman hintaiselle (!) reissulle Hämeenlinnaan. Tämän sain aikaiseksi eilen, kun arkiston aukiolo oli pisimmillään. Olin si... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten

Olen kirjoittanut itse aiheesta vaikka kuinka, mutten ole huomannut sitä, että aiheen hieno kirjallinen kokonaisesitys palkittiin Tieto-Finlandia-palkinnolla vuosi sitten. Valinnan teki Arto Nyberg. Toisaalta Tapio Tammisen kirjassa ei ole minulle mitään uutta vaikka se hyvä onkin. Tammisen kirja jopa alkaa saatesanoilla Julian Assagnesta ja Edward Snowdenista, missä heti kättelyssä tehdään epäsuorasti selväksi se sylttytehdas, josta nykyään nähtävä käsittämätön globaalit mittasuhteet saanut venäjäviha saa alkunsa. Tämä Venjään kohdistunut ksenofobiakampanja on suurin poliittinen o... lisää »
Gestos Caligraficos por Miriam Midley‎
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Matkalla
susupetal blogissa SusuPetal - 1 vuosi sitten

Ei kelloa, ei kalenteria. Aikataulut junalaitureilla, linja-autoasemilla. Päämäärätön määränpääni. *** Runotorstai #425 PÄÄMÄÄRÄ Kategoria(t): matkalla, runot, runotorstai
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Maadoitan, ilmoitan, vesitän, tulitan. Tunteistan siis olen olemassa. (Timon uudissanaan viitaten)
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Näinä aikoina kulttuuri on sellainen, että rakennusmiehet ja purkumiehet ovat hommissa samaan aikaan, mutta vain purkumiehille hommasta maksetaan. Parempina aikoina on kahdenlaisia rakennusmiehiä. Toiset rakentavat mahdollisimman yksinkertaista huonetta, toiset labyrinttiä. He purkavat koko ajan toistensa työn tuloksia.
Uuden taskukameran testausta
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten

Ostin Lidlistä kojelautakameran, maksoi n. 50 € (ilman muistikorttia.) Sen saa kouraansakin. (Kojelautateline kuului hintaan.) Kokeilin mitä Lidlin kamera tykkää pudonneista lehdistä pihalla. lehdet äänestää - keltaiset oikealle ja vasemmalle Kamera käytti itsenäisesti seuraavia määritelmiä keneltäkään mitään kyselemättä: 1/25 ja F/2.8 Polttoväli 5 mm, ISO 113. Tuossa tulos. Kuva sopii tämän aamun vaaliraporttiin. Trumppi on kuulemma ehdokas USAn seuraavaksi pressaksi. Ja omasta mielestään jo säätänyt äänestystuloksen itselleen voittoisaksi. Vai miten sekin nyt menikään. ... lisää »
Väliviivalliset ongelmat sanomalehdissä
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Pääsääntöisesti olen ollut tyytyväinen Kansalliskirjaston sanomalehtien hakuominaisuuksiin. Suurin ongelma, johon olen törmännyt on väliviivalliset nimet. En enää muista minkälaisella työllä ja aherruksella kokosin vuonna 2009 mummoni isoisästä Vilho Ala-Potilasta tietoja. Sittemmin tarkistushaut ovat aina tuottaneet läpikäymättömän paljon tuloksia, joista esimerkiksi juuri nyt "osuvin" on kaikkea muuta kuin osuva. Ala yhtäällä ja Potila toisaalla. Ei alkuunkaan toivomani toiminto. 'Ala' on aika yleinen sananpätkä suomen kielessä... Kysyin asiasta sivustosta vastaavalta ja hän antoi... lisää »
Joen vesi on alhaalla
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Joen vesi on alhaalla. Mietin että voisiko joen ylittää hyppien kivikoilta toiselle. Aurajoki ei ole koskaan ollut syvä ja leveä ja siksi muualta tulleet ihmettelevät miksi sitä ylipäätään joeksi kutsutaan. Tietenkin, jos on nähnyt Kemijoen, Tenojoen, Pohjanmaan suuret joet, Pielisjoen, Kymijoen ja Kokemäenjoen, niin ihmetyksen ymmärtää. On olemassa joki-ihmisiä, järvi-ihmisiä tai meri-ihmisiä. Nämä vesi-identiteetit voivat muuttua jos muuttaa asuin paikkaa. Itse olen järvi-ihminen. Joku viisas sanoi päivällä, että kun Suomenlahti on matalassa vedessä, se edesauttaisi suolapulssin ... lisää »
2 excerpts from the forthcoming book 'Aletta Ocean Empire' by Steven J Fowler
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

'Aletta Ocean Empire' will be published by Blart Books.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Kuusituhatta vuotta vanhassa intergalaktisessa aluksessa Westminster Abbeyn alla järjestettiin naamiaiset aiheella demokraattiset vaalit. Hoviväki oli pukeutunut parlamentaarikkojen hullunkurisiin asuihin ja popsi taikaperunalastuja. Hoviväki leperteli tapansa mukaan viihdyttäviä, kauniita, viehättäviä ja kammottavia valheitaan. Ketä nyt totuus viihdyttäisi tähän harvinaislaatuiseen peilisaliin kootussa naamiopelissä. Pitkästyttävä, tylsämielinen, muuttumaton totuus, jonka tämän salin kävijät ovat tunteneet alusta asti. Sen joka täällä puhui totuudesta täytyi olla narri. Narri oli p... lisää »
Harhaanjohtavat esineet
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Esinetutkimus on nykyään akateemisessa historiantutkimuksessa muotia. Ei kuitenkaan sen tapainen tutkimus, jota Alex Snellman kaipaa Artefaktassa ja Historiallisessa aikakauskirjassa julkaistuissa kirjoituksissaan. Silloin kun esineitä tutkitaan kirjallisen, kuvallisen tai vaikkapa muistitietoaineiston välityksellä – itse fyysisten esineiden sijasta – tutkimus on aina välttämättä jollain tasolla representaatioiden kautta välittynyttä. Vaikka esineiden representaatiot eivät olisi varsinaisena *tutkimuskohteena* (vaan vaikkapa niiden toimijuus), ne ovat kuitenkin tutkimuksen ainoana *... lisää »
Isoäidin lifestyle –blogi 2
Anita Konkka blogissa Sanat - 1 vuosi sitten

Kävin viime perjantaina Yaoyi Kusaman näyttelyssä HAM:ssa (= Helsingin kaupungin taidemuseossa) Kuvassa Kusaman installaatio peileistä ja täplikkäistä pehmopeniksistä - sellaisilta ne minusta näyttivät. Seison kuvan oikeassa laidassa kuvaamassa poikaani ja hänen tyttöystäväänsä. Kusaman mukaan hänen teostensa penikset ovat syntyneet peloista seksiä sekä miehiä kohtaan (kts. Pia Parkkisen kirjoitus: Japanilainen pilkuttaa kuolemaansa asti - pakkomielteet ja hallusinaatiot tekivät Kusamasta mestarin.) Hänellä oli traumaattinen lapsuus. Isä oli naistenmies. Mustasukkainen... lisää »
Haluan rauhan ajan, sen jota ei ole ollut enää aikoihin
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Kuuntelen radiosta uutisia jotka ovat todella rajuja. Mitä tapahtuu kulisseissa, ne uutiset joita ei kerrota. Ajattelen äitini (91) ikäpolvea. He muistavat vielä sodan, jopa muistisairaat muistavat sota-ajan tapahtumia. Äitini muistaa hyvin ja sanoi että: *Niinköhän nuo vielä sotimaan rupeavat.* En usko että kukaan sodan elänyt ja nähnyt sitä haluisivat enää koskaan. Sodan enteitä ei kukaan, joka elää siinä ajassa, pysty näkemään. Historiat kirjoitetaan jälkikäteen, jälkiviisaasti. Historioitsijalla ei ole todellista kokemustasiitä mitä tapahtui. Sota jatkuu sukupolvien ketjussa ... lisää »
Markup by Phil Openshaw‎
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Mesh (its out of this world) by Black Smith
Michael Jacobson blogissa THAT: A Plan(et) - 1 vuosi sitten

JÄLKITOTUUDELLINEN AIKAKAUSI
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten

Jälkitotuudellinen aikakausi merkitsee sitä, että totuuden tai faktan merkitysarvo määräytyy sen perusteella, kuka kyseisen asian esittää. Esimerkiksi Trumpin esittämänä demokraattien maailmankuvaa järisyttävä fakta ei merkitse mitään. Se ei edes häiritse. Asialla ei ole väliä. Vain sillä on merkitystä millä tyylillä asia esitetään, ja varsinkin: kuka asian esittää. Tämä on hegemonian perusperiaate. Sama muunnos järkiperustaisesta maailmasta villi-ihmisten hegemoniaperustaan tapahtuu Goldingin Kärpästen herran kohdassa, jossa osa pojista maalaa kasvonsa metsästystä varten.
GOA TRANCE 2016
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten

A secret rendevous. Lovebirds on Goa 2 days ago (photo from Putins VK feed). Vain Wikileaks on toistaiseksi kertonut tästä salaisesta lemmenlomasta. Ilmeisesti Wikileaksia informoidaan suoraan Venäjältä.
RAHAN VÄHEMMISTÖPOLITIIKKA
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Suomalaiset yhteiskuntakokeilut ovat miltei aina ruotsalaista natsihuumoria. Yhteiskuntaa kursitaan sinikeltaiseksi kuin tohtori Mengele lasten simiä. Ensi vuoden alusta lähtien Suomen kouluissa ei enää puhuta tytöistä ja pojista, jos kouluille annetut suositukset toteutuvat. Tämäkin äkkiseltään kuulostaa ruotsalaiselta huumorilta. Nimittäin kun asiaa ajatellaan tarkemmin, huomataan, että kysymys on vain venäläisyyden nurinkääntämisestä. Venäjällähän puhutaan tytöistä ja pojista. Koska siellä on sellainen filosofian haara vallalla. Filosofioita on joka lähtöön, kuten tiedämme. Niis... lisää »
Kansallismuseosta
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
1. Sarjassa "lapseton vanhapiika arvioi lastenkirjoja" on vuorossa syksyn uutuus eli Katariina Heilalan ja Maiju Tuiskun kirjoittama ja Päivi Areniuksen kuvittama *Päivä Kansallismuseossa*. Sen sivuilla kulkee sadunomainen kertomus, jossa museoesineet ja muutkin hahmot liikkuvat Kansallismuseossa. Pienemmällä kirjasinkoolla ja näyttävissä kehyksissä on lisätietoa. Lienee tarkoitettu aikuisen äänenluettavaksi, niin että tämä voi halutessaan/tarvittaessa poimia tietoruuduista vastauksia heränneisiin kysymyksiin. Esiinnostettuja esineitä on alle tusina ja ne todennäköisesti ovat jatk... lisää »
Tendon Sigil: A Digital Constellation by TBR & MK JCBSN
Michael Jacobson blogissa THAT: A Plan(et) - 1 vuosi sitten

2 Asemic Works from Laura Ortiz‎
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Täysikuun kieppuessa taivaallamme
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
Katselin pitkästä aikaa Kushiro Hokkaidolaisen paperisia tallenteita, joista löysin taas yhden vähän tolkullisemmankin: levoton meri myrskyn aallot pärskivät toistensa yli Copyright Kushiro Hoikkaidolainen, suom. j.t. Täysikuu kiertää taivasta, ohut pilvikerros ei estä vienoa tuulta tuulettamasta: mitäpä tässä loikoilen lämpimässä ... ulkona tuulee
Miltä kuninkaan vaunut näyttivät?
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Linnanarkistossa näkemäni vaunujen korjauslistat sisälsivät erilaisia "tyyppinimiä", mistä heräsi tietenkin kysymys niiden ulkonäöstä. Onneksi ennen kuin ehdin hirveästi toheltaa vastauksen löytämiseksi käsissäni oli Märta Reenstiernan päiväkirjan ensimmäinen osa, josta tarkoitukseni oli etsiä tietoa juhannuksen vietosta. Sitä ei löytynyt, mutta julkaisun toimittaja oli ahertanut kuvien kanssa ja etsinyt juuri oikealta ajalta vaunutyyppien esityksiä! Ajan painotekniikasta kännykällä otetut kuvat eivät ole kummoisia, mutta jaan kumminkin (olkoon tekijänoikeudellisesti sitaatteja). M... lisää »
WILLIAM GOLDING: KÄRPÄSTEN HERRA 1954
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Kertomuksen intensiteetti kiristyy kuin hirttoköysi koko tarinan (suomennoksen 330 sivuisen) keston. Alkupuoli miltei puoliväliin on akvarellimaista luonnostelua ja poikakirjamaisen pitkäveteistä kerrontaa. Tämä näyttää olevan saari... eloonjääneiden joukossa ei ole ollenkaan aikuisia... odotamme intergalaktisia pelastusjoukkoja... pidämme yllä merkkitulta. Hyvin hitaasti poikakirja muuntuu jännityskertomukseksi. Viimeisen sadan sivun aikana tapahtuu kiihtyvä lankojen kiristyminen. Aivan loppuun kasautuu tapahtumien painajaismainen tihentyminen, joka on antropologisessa realis... lisää »
Maailmamme on romahtava tapahtuma jo nyt
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Luin Claes Anderssonin Oton elämän jatko-osan. Pidin siitä, kirja on muutakin kuin vanhenevan miehen ruumiin rapistumisen kuvausta, se on aivan muuta ja siksikin merkittävä. Claes Anderssonin kirjojen yleismaailmallinen humanius on kunnioituksellista. Menin kirjastoon ja löysimme Elena Ferranten kirjan Hylkäämisen päivät. Amalian rakkaus luettiin juuri. Kaunista kieltä ja tarina on lumoava. Odotan että hänen Loistava ystävä kirjansa putkahtaisi kirkaston hyllyyn. Lukunurkkauksessa sitä voisi lukea mutta en oikein viihdy siellä. Syy on minussa, ei kirjastossa. Sitten lainasin ohuen ... lisää »
3 Asemic Works from Kent Christensen‎
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Osallistun ilmastokeskusteluun
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten

1. Puolipilvistä. Kirjoitan runokoosteen aamun haaveista. 2. liian laiha pilvi ei sada, eikä erotu lokakuun taivaalta
Osallistun keskusteluun kirjallisuuden nobel
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
1. Hyllyissäni enemmän kirjoja kuin koskaan jaksan lukea 2. Tänään kirjoitin taas aikani kuluksi ... runon Tuo ekan voi luokitella kolmiriviseksi. Kakkonen voisi olla hay(na)ku. Ykkösestä sai sellaisen myös poistamalla epämääräisen määritteen "koskaan". Olkoot nyt, joskus pieni rönsyily antaa kuvan eloisuudesta?
Siansaksa ja lampaanlatina
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Verkkovideo englanninkielen leikkimielisestä salakielestä Pig Latin manitsi lopussa suomen siansaksan. Itse olen mieltänyt sen vain puheeksi, jota ei voi tmmärtää. Kielitoimiston sanakirja on samalla linjalla (käsittämättömästä puheen mongerruksesta), mutta wikisanakirja tuntee myös merkityksen muunneltuna kielenä, jossa seuraava sana on liitesanana: *saraava seuna liinanasate*. Siansaksan merkitystä ja leikkikieliemme historiaa arkistonäytteiden valossa on selitetty Anneli Hännisen kirjoituksessa Hepreaa, siansaksaa ja lampaanlatinaa. Valitettavasti sen esimerkeissä ei ole mitään ... lisää »
Asemic Calligraphy by Kerri Pullo
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

WILLIAM GOLDING: KÄRPÄSTEN HERRA 1954
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
ENSIVAIKUTELMA Kolmasosan Willian Goldingin pääteosta luettuani ei tule mieleen syytä jatkaa lukemista. Kerronta on ohutta, kieli funktionaalista mutta melko tyhjää. Mikään ei viittaa siihen, että lopussa odottaisi muu kuin: bluff, vein tämänkin aikasi. Tässä vaiheessa kaikki viittaa siihen, että kyseessä on tyypillinen Nobel-palkittu kirjailija: kiinnitä huomiosi tämän kirjallisen hyypiön masturbaatioon ja menetät vähäisen elinaikasi saamatta mitään. Kaikki huomionarvoinen on toisaalla, siinä suunnassa josta tämä palkinto osoittaa pois. LOPPUVAIKUTELMA Kirjan intensiteetti kasva... lisää »
FALSEFLAGGERS
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten

Kun hegemonia saavuttaa sen kriittisen asteen, että mitä hyvänsä voidaan uskoa viholliskuvan kohteesta, astuvat esiin falseflaggerit täysin valtuuksin. Ihmiskilpiä kantavat sotilaat voivat tehdä mitä hyvänsä siitä edespäin kun tosiasian esittäminen sinänsä tulkitaan propagandaksi tai vihapuheeksi. Toisaalta mikä hyvänsä asian nurinkääntävä valhe saattaa olla hegemonian uhrista tolkullista puhetta. Tämä on se alkukaaos, johon fasismi tarjoutuu tuomaan järjestyksen. "Ordo Ab Chao", Order Out of *Chaos*, siinä fasismin perusteesi. Puhe kiinteistä poliittisista ääripäistä on yhtä ... lisää »
Turusta lähteneet
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Turusta lähteneitä pidetään nykyään muussa Suomessa tervejärkisempinä yksilöinä kuin kaupunkiin jääneitä. Pitiköhän tämä paikkansa jo 1700-luvun lopulla kun satulantekijän kisälli Anders Björkman ja merimies Henrik Björkman lähtivät ulkomaille? He eivät palanneet. Tästä muodostui ongelma kun vuonna 1781 kuolleen isänsä Henric Christersson Härmän perintö oli vielä kesällä 1810 jakamatta. Niinpä miesten perään kuulutettiin sanomalehdessä Posttidningar 7.9.1810 julkaistulla ilmoituksella. Mutta mikä oli "mittari oltermanni" 1700-luvun Turussa? Kun Henrik Christersson Härmä vihittiin M... lisää »
Asemic Planet by Giancarlo Zerboni‎
Michael Jacobson blogissa THAT: A Plan(et) - 1 vuosi sitten

ELÄMÄNTAPANA MURHA
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Pääsin taannoin seuraamaan Yhdysvaltain patentti-instituution USPTO:n asiantuntijan P. T.:n luentoa. Tuollainen keski-ikäinen newyorklainen Paul Austerin näköinen rento mutta älykäs, asiantunteva ja miellyttävä herrasmies tekee yleisöön helposti lähtemättömästi positiivisen vaikutuksen. Jos yhdysvaltain poliittisilla toimijoilla olisi hitunenkin tämän asiantuntijan karismaa ja esiintymistaitoa tai edes kirkkaan ajattelun selkeyttä, olisivat kaikki maailman takapajulat kilvan juoksemassa isännän syliin ja kysymässä seuraavaa kalikanhakutehtävää. Yhdysvaltojen ulkopoliittinen sotakon... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Hegemonian ihmistyyppi ei käsitä kiistanalaisuuden luonnetta. Hänen mielessään kaikki asiat ovat jotenkin demokraattisen tasa-arvoisesti yhtä kiistanalaisia tai kiistattomia. Jos monta ihmistä on jotakin mieltä asia on enemmän kiistaton kuin jos vain yksi olisi kyseistä mieltä. Kaikkein pahin on lakeijamainen toimittajatyyppi, jonka oma järki ei pääse mistään perille ja jolle jopa matemaattiset tosiasiat riippuvat siitä kuinka moni ihminen niitä kannattaa.
Cargo Script by Cris Cris
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten

Plussalla ollaan - jopa lämpömittari on yhtä mieltä!
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
takaisin kouluun penskat herättävät vanhempansa Copyright *Bill Kenney*, suom. j.t. Lähde haiku-usa blogspot Sept. 02.2016 Tästä tuli mieleen vanhempi Tikkis, jonka alunperin ajattelin Senilen blogiin kommentiksi marraskuussa 2006: Kun kukko herää hän on heti innoissaan -- positivismi! R3 oli myös: "ja ilmaisee sen!" Alkuteksti vielä kerran tännekin: A cockoo wakes up and exposes it! R3 also perhaps: "and displays it!"
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
Ruskean jälkeen harmaata: harmaa taivas harmaa meri valkoinen puku ajaa polkypyörää Copyright *Bill Kenney* suom. j.t. Lähde: haiku-usa blogspot Sept. 20.1016. Bill Kenney kertoi viettäneensä muutaman päivän Cape May.ssä (New Jersey). Otsikkona "näkymä taiteilijan ikkunasta".
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
ruskeiden lehtien yli hiipii ruskea kissa ruskeiden ruohonkorsien sekaan Alunperin Fierran-blogin teksti vuodelta 2007.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Kirkot soittavat sodan kelloja. Sain minäkin vihdoin erottua kirkosta.
Kuva-avauksia ja kuva-avauksia
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
14.9.2016 STT:n kautta jaetun tiedotteen alku kuului Kansallisgalleria aloittaa tekijänoikeudellisen suoja-ajan ulkopuolella olevien teosten kuvaoikeuksien avaamisen. 14.9.2016 lähtien vapaasti jaettavat 48 taideteoskuvaa on otettu kokoelman vanhimmista teoksista, jotka ovat osa Sinebrychoffin taidemuseon vanhan eurooppalaisen taiteen kokoelmaa. Kansallisgalleria luovuttaa teoskuvat vapaaseen yleiseen käyttöön Creative Commons -lisenssillä (CC0), jolloin ne ovat vapaasti hyödynnettävissä mihin tahansa, sisältäen yksityisen, opetuksellisen ja kaupallisen käytön. Aiemmin oli annettu ... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Kim Monaghanin maniossa Daddy Tank radiossa kaiken hemmetin kiinnostavan uuden kokeellisen soundin seassa omaanikin Alla-attapan albumilta. Kyseessä ei ole vain soittolista, myös välispiikit ovat kuuntelemisen arvoisia. Valikoitua uutta tavaraa maailmasta, josta ihmeekseen tehdä löytöjä. 1.AirbyDelia Derbyshire 2.Umerenai FujyunbyParanoid 3.General ChinnbyVolcano The Bear 4.Riotby3D Production 5.C'est FabbyNency Sesay & The Melodaires 6.IIbyJanne Nummela 7.l'HumanidadbyFamily Atlantica 8.Black SpeedobyCocaine Piss 9.Maersk RecorderbyMatthew Colling 10.Masked Laughter (Nothing's... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Rajoitteen käyttämisen lukijan kannalta nautittava merkitys on siinä, että kun ihan avoimia ollaan, tietty hyvin selkeästi fokusoitu idea voidaan ilmaista äärettömän monella tavalla. Rajoite antaa muotoa äärimmäisen moneuden tuottamalle tiheydelle. Psykoanalyyttisesti se on valtoimen ja runsaana pulppuilevan libidoenergian sitomista. Esimerkiksi Lauri Viidan alkukauden Aniara-tyylisissä teksteissä (tosin kirjoitettu 10 vuotta ennen ruotsalaisklassikkoa) voi nähdä rajoitteen alta aina samana toistuvan äärimmäisen fokusoidun perusajatuksen ja perusilmaisutarpeen. Viidalla sitominen on... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Täydellistä nyt-hetkelle omistautumista ei rajoita muu kuin sen edellyttämä kuolemattomuus. Vähintään pitää teeskennellä kuolematonta. Kuolevaiselle aika-avaruus on yhtä ikkunoiden labyrinttiä. Oikea-aikaisesti pitää suunnitella tekevänsä oikeita asioita, jos aikoo ennen kuolemaansa tehdä. Kuviossa suurin osa ajasta on pelkkää pituushyppypaikan juoksurataa kun kenkä on vain hetken laudalla. Kiinteärytmisiin aikaikkunoihin fokusoituminen estää tehokkaasti ajatusmallin siitä, että jalka voisi olla ponnistuslaudalla joka hetki, joka hetki olisi ilmalentoa ja tasaista maahantuloa ennäty... lisää »
Grid by Black Smith
Michael Jacobson blogissa THAT: A Plan(et) - 1 vuosi sitten

2 Asemic Works by Kimm Kiriako‎
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

ONNITTELUT BOB DYLANILLE
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Kai sitä voi pitää juhlimisenavoisena voittona että tämän vuoden kirjallisuuden Nobel-palkinto meni sentään "kirjallisuusihmiselle", eikä voi sanoa ainakaan ihan suoraan että propagandaan. Kyllä se minusta näyttää merkittävältä tai ainakin aniharvinaista "periksiantamattomuutta" osoittavalta teolta näinä aikoina. Toistaiseksi Dylan ei merkitse minulle mitään henkilökohtaisesti. Olen tarkasti kuunnellut hänen koko discografiansa (jonka voi ladata Pirate Baystä ja poistaa koneelta kuuntelun jälkeen). Ehkä tämän huomionosoituksen innoittamana annan vielä 10. tuhannennen mahdollisuuden ... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
On ilmeisen hyödyllistä lähestyä Venäjää eri suunnista. Intialaisena tai thaimaalaisena Venäjälle tulee toisin kuin suomalaisena. Identifikaatio on erilainen. Sattuman lain yläpuolella tämäkään ei ole merkittävää: todellisuutta ohjaa psykedeelinen ayahuoscaopettajahenki. Venäjän ilmatilassa yksikään tosiasia tai yhteensattuma ei ole synkronisiteetin ulkopuolella. Eivät edes pilvet. Tätä kannattaa punnita seuraavien elämien osalta. Väitin taannoin Hannu Salamalta puuttuneen omakohtaista kokemusta venäläisyydestä. Kysyin viime viikolla itseltään, myönsi. Puhui kuin olisi lukenut ... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Vaikka lukisi kaiken suomenkielellä kirjoitetun muttei muuta täyttäisi maailman mittapuussa kliinisesti syrjäytyneen ihmisen tunnusmerkit.
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
Vihakka valo iskee silmää laseihin - kirkas maailma! Tämän kirjoitin Toivo - Topi - Laakson facebookpäivityksen kommentiksi tänään. :-)
Kuinka kauas Kokemäen kirkontorni näkyi?
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Kesämatka 1802 -projektin myötä on taas (kolmatta kertaa?) palannut mieleen kysymys siitä kuinka kauas Kokemäen kirkon torni on entisaikaan näkynyt. Kun ympärillä ei ollut muita rakennuksia ja puita oli (kai?) asutuilla alueilla vähemmän. Asia on vaivannut viime syksystä, jolloin olin pöytäseurueessa, jossa Ella Viitaniemi mietti ääneen sitä, miksi kivikirkkoon piti rakentaa niin massiivinen torni, ja sitä, minne asti se näkyi. Arkeologian verkkokurssilla pari vuotta sitten näytettiin Väli-Amerikan viidakoista karttoja, joihin oli laskettu mikä näkyi mistäkin. Kai Suomessakin joku ... lisää »
Anna Toisenlainen Haitin katastrofiavun lahja !
Antti Samuli Hernesniemi blogissa Sounds Words Drawings Sculptures Dr Antti Hernesniemi - Ääniä Sanoja Veistoksia Piirroksia - 1 vuosi sitten
*Vetoomus katastrofien uhrien hyväksiAvaa viesti selaimessasi, klikkaa tästä. Link: http://www.anpdm.com/newsletterweb/4440514778454A514473404459/41475B4B7547455B45754145584071Verkkosivuille | Link: http://www.toisenlainenlahja.fiLähetä kaverille | Link: http://www.anpdm.com/taf/17555991/41475B4B7547455B45754145584071Tilaa uutiskirje Link: http://www.anpdm.com/form/444A584B754743514771/434A5B4379484A5D4571Haitin hirmumyrskyn tuhot suuretHaitiin viime viikolla iskeneen hurrikaanin tuhot ovat osoittautuneet erittäin suuriksi. Tällä hetkellä 1,4 miljoonaa ihmistä ... lisää »
Pinnan alla pimeä
Jukka blogissa Jukka Laajarinne - 1 vuosi sitten

Se ei voinut olla sattuma. Terapeutti Kaarlo Nuortevan potilas on puhunut lapsuusmuistostaan, jossa hän on vaarassa hukkua eläintarhan edustalla mereen. Pian näky toteutuu Korkeasaaren rannassa, ja Kaarlon huoli saa muodon. Epidemia on alkanut levitä. Se tarttuu sanoista ja katseista, televisio-ohjelmistakin, ja väkijoukoissa sen seuraukset ovat suorastaan tuhoisia. Kaarlo saa tutkimusparikseen maan johtavan epidemiologin, opiskeluaikaisen tyttöystävänsä […]
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Eilen näin Matti Inkisen bissellä. Musta punakuvioinen liina päässä täysi tuoppi edessä. Päästyäni lähimaksuoperaatiolta tuopin kanssa pöytään se oli tyhjä, laseistakin.
4 Collaborations from Jim Leftwich & Texas Fontanella
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Venäjää sanotaan arvaamattomaksi. Arvaamatonhan sellainen valtio, henkilö tai taho on, jonka toimintoja arvuutteleva ei seuraa. (Risto Repoa mukaillen)
IDENTIFIKAATIO, NARSISMI, OPPORTUNISMI, ITSEN UNOHTAMINEN
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Gurdjiefftyössä identifikaatio, identifioituminen rooliin, lopulta identiteetti, nähdään kriittisessä valossa. "Intentional suffering": tiedostaa kärsimys, joka syntyy identiteetin kautta suhteessa "Minään". "Minä" ei ole rooli. Mikään käytännön pakko ei ylläpidä minätunnetta. Maailma käsittelee yksilöä identifioimalla, ei-"Minän" edustajana. Nähdään maailma kaksijakoisena. Identifioiminen tähtää jakamiseen, maailman jaotteluun, punaiseen ja valkoisee, vasemmistoon ja oikeistoon, "Meihin" ja muihin, hyvään ja pahaan, myönteiseen ja kielteiseen, loputtomasti, päättymättömänä sarja... lisää »
Kirjallisuushistoriaa, nyt!
Anita Konkka blogissa Sanat - 1 vuosi sitten

*Markku Eskelinen. Raukoilla rajoilla. Suomenkielisen proosakirjallisuuden historiaa. Siltala 2016.* Olen lukenut Eskelisen kirjallisuushistoriaa yön pikkutunneille asti kuin jännää romaania malttamatta laskea sitä käsistäni. On muuten ainoa kirjallisuushistoria jonka olen lukenut kannesta kanteen. Ne muut joita oli pakko lukea, kun opiskelin nykyiskansainkirjallisuutta (nyk. yleinen kirjallisuustiede) ja kotimaista kirjallisuutta Helsingin yliopistosta, olivat niin tylsiä, että koskaan saanut niitä luetuksi. Tenteistä selvisin kai pelkän yleissivistyksen ansiosta. Niihi... lisää »
Meditaatio II
Vesa Haapala blogissa Versoja - 1 vuosi sitten
Kirkas taivas on asettunut nojalleen seinää vasten, vetää siveltimellään tyhjään kuin rukousta. Heti aamusta sekoitin taivaan ja tyhjän, olin kuulevinani sanat: ”En ole tyhjä, olen avoin.” Mutta tyhjä ei käännä kasvojaan puoleemme, kuiskaa, itse me tahdoimme näyttäytyä sille näin.
Hetki DNA:n parissa
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Maanantain ohjelmaksi äkkäsin onnekseni Åsa M. Larssonin vierailuluennon arkeologiasta, muinais-DNA:sta ja tavallisesta kansasta. Tavallisesta kansasta puheen ollen onnistuin aika hyvin naamioitumaan arkeologien joukkoon. Kirkkaan punainen huivi oli kylläkin virhe. Soon to begin talk on Archaeology, ancient DNA and the public for the archaeologists at Helsinki. Hoping for animated discussion afterward pic.twitter.com/n72DJrLa8K — (((Asa M Larsson))) (@archasa) October 10, 2016 Larsson aloitti ajatuksia heräättävästi ja mikäs sen parempaa. Hän oli itse hätkähtänyt kun samana päivänä ... lisää »
Teaching Nonsense Code On THAT Digital Planet by TBR & MK JCBSN
Michael Jacobson blogissa THAT: A Plan(et) - 1 vuosi sitten

Asemic Erosion by Harry Spitz‎
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Kiitos kaikille…
susupetal blogissa SusuPetal - 1 vuosi sitten

Joonaa äänestäneille taannoisessa valokuvakilpailussa, juuri 12 vuotta täyttänyt herrasmies pääsi ensi vuoden kalenterin kanteen. Mullan syönti siis kannattaa😀 Kategoria(t): blogistania, elämää, juhlaa, koiran elämää
ANTIKENRAALI JA KOTKOTUS
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Kenraali ei ole sotamiehen vastakohta. Kenraali on kehittynyt sotamies. Sotamies on kokematon tai heikkoälyinen kenraali. Vain antikenraalilla on kenraalin ominaisuudet, mutta vastakkaisessa merkityksessä: symbioottinen vimma löytää kalkkuna itseään käskemään ja väsymätön kyky kuunnella kotkotuksia. Virheetöntä pikkutarkkuutta megaluokan hutilyöntien lomassa.
Viime tiistaina Linnanarkistossa
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Kun kerran Ruotsin linnanarkistoon en päässyt ensimmäisellä arkistoreissullani, lähdin parin päivän jälkeen uudestaan Tukholmaan. Linnanarkiston nihkeiden aukioloaikojen "hyvä" puoli on se, että päiväristeilyllä Helsingistä saa käytettyä melkein koko ajan. Tosin menetin puoli tuntia pikamarssiin terminaalilta arkistolle, kun taksikuski (kiitettävän rehellisesti) sanoi, että olisin kävellen nopeammin perillä. Ilmeisesti Slussenin remppa olisi aiheuttanut pidemmän kierroksen tai todennäköisen ruuhkassa seisomisen. Seuraava haaste oli päästä ovesta sisälle. Juuri tullessani linnan ylä... lisää »
1 from David Chirot
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Goldingin *Kärpästen herraa *viimeyön painajaisen innoittamana. En ole nähnyt elokuvaversioita, en lukenut kirjaa liiemmin. Unessa olin kaksitoista, trooppisella saarella. Pakenin kämmenen kokoista mustan kitiinin kiiltävää karvatonta hämähäkkiä, jolla oli pidemmät etujalat. Hämähäkki loikki sitkeästi kintereillä. Ei tullut iholle vaan kiersi eteen. Pojat juoksivat perässä ja seurasivat takaa-ajoa kiinnostuneina. Myöhemmin rituaalinaamioon maalattu poika selitti rituaalin sisällön. Kirotuksi epäilty asetetaan puun runkoa vasten. Hämähäkki heitetään hiekalle, johon on vedetty kaksi v... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Midipianojen taso on nyt tällainen. Pianoteq 5 Pro malleissa ero joka fyysiseen soittimeen nähden jää liittynee soivien äänien keskinäiseen resonanssiin fyysisessä soittimessa (tämä on vain ajatus, en ole tutkinut asiaa). Fysikaalisessa mallissa on portaaton dynamiikka ja intiimeimmätkin asiat ovat signaalikohinasuhteeltaan huippulaatuisia. Lukemattomat fysikaaliset parametrit ovat hallittavissa. Asiat on siis periaatteessa tehtävissä musikaalisesti, vaikka fyysinen soitin edelleen onkin käyttöliittymänä omalla tavallaan ylivoimainen. Tämä maailma on toinen kuin se, jolla operoin pi... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Midipianojen taso on nyt tällainen. Pianoteq 5 Pro mallit ovat jopa parempia ja erottelevampia kuin äänitetyt alkuperäiset soittimet, koska signaalikohinasuhte on aina parempi. Ainoa ero joka jää liittyy ehkä soivien äänien keskinäiseen resonanssiin fyysisessä soittimessa (tämä on vain ajatus, en ole tutkinut tätä asiaa). Fysikaalisessa mallissa on täydellinen portaaton dynamiikka ja intiimeimmätkin asiat ovat signaalikohinasuhteeltaan huippulaatuisia. Myös lukemattomat muut fysikaaliset parametrit ovat hallittavissa. Tämä maailma on täysin eri kuin se, jolla itse operoin pianoalbum... lisää »
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
aallot merellä jokunen kuohahtelee laiva kiirehtii Tämän kirjasin merimatkallani ulkomaille. Taustalla vanha luonnos, joka ei oikein ryhdistäytynyt: järvi peilailee koivun latva heiluttaa minäpä täällä
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
koditon mies syötämme liiat leivät sorsille Copyright *-ushi*, suom. j.t. Lähde Shkki 2005.
Täydennysosia
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
1) Kesällä huomasin, että ruotsinkielisissä amerikkalaisissa sanomalehdissä oli uutisia Suomestakin. Nyt on saatavilla digitoitu kokoelma 28 ruotsinkielisestä sanomalehdestä. Näistä luulisi olevan hyötyä totisessa siirtolaistutkimuksessa, sillä suomalaiset olivat samoilla alueilla eli paikallisuutiset voivat olla hyödyksi. Käyttöliittymä ei ole sujuvin näkemäni, joten en jaksanut käydä kaikki Hohenthal-osumia läpi. Suurin osa varmasti Lennartia, mutta yksi mummoni sedästäkin (Svea 29.12.1920). Pitäisikö vinkata elämäkertansa kirjoittajalle? 2) Olen (kai joskus?) todennut miten haas... lisää »
Distance (再见, 在也不见, 2015)
Hannu Salmi blogissa Hannu Salmi: blogi - 1 vuosi sitten

*Distance *(再见, 在也不见, 2015) on kiinalais-thaimaalais-singaporelais-taiwanilainen yhteistuotanto, joka sai ensi-iltansa Golden Horse Film -festivaalilla marraskuussa 2015. Kiinassa ja Taiwanissa se sai ensi-iltansa toukokuussa 2016. Episodielokuvan ohjaajat ovat kiinalainen Yukun Xin, singaporelainen Shijie Tan ja thaimaalainen Sivaroj Kongsakul. Pääroolia kaikissa kolmessa episodissa esittää taiwanilainen Chen Bolin. Kaikki ohjaajat ovat lahjakkaita, nuoren polven tekijöitä, jotka ovat syntyneet 1980-luvulla. Xin ohjasi esikoispitkänsä, mustan rikoskomedian *The Coffin in the Moun... lisää »
Arkkitehtuurikävelyllä Portsassa
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Mikko Laaksonen on julkaissut kirjansa Turun puutalot, ja sen kunniaksi kävelimme kirjan viitoittamana kierroksen Portsassa. Portsan Pubi sulkee ovensa vuoden lopussa. taka vuosina siellä pidettiin jouluaattona kirkollinen ja kulttuurinen palvelus. Tälle, kaupungin omistamalle, ja tulipalossa tuhoutuneelle talolle ei näytä tapahtuvan mitään. Vuosia hän on kököttänyt tuossa. Tämä Portsan puutalokortteli on Portsan surkein. Kaupungilla ei kaiketikin ole resursseja yllä pitää puutalojaan. Surullista. Annankadun alkupäätä, Kakolanmäen juurella. Tuossa vaaleassa talossa on ollut ja on ... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Syyria on kynnyskysymys "uudesta maailmanjärjestyksestä". Ehdotettavat keinot jännityksen lieventämiseksi riippuvat siitä kannattaako ehdottaja kaavailtua NWO:ta vai ei. Länsimaat tietenkin kannattavat omaa suunnitelmaansa ja tekevät sen edistämiseksi työtä. Jyrkät vastustajat (ainakin 4 miljardia ihmistä) ajatellaan jyrättäväksi kuin risumaja. Ja mitä sitten jos se onnistuukin. Ei thanatosvietti ihmisestä ja kenraaleista katoa. Häiriötä, uhkakuvaa, vihollista tullaan etsimään ikuisesti. Mitä täydellisempi hegemonia, sen sokeampi tuhovietin toteutus. NWO on psykoanalyyttisesti ajate... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
aiejulistus, puiteasiakirja, yhteisymmärryspöytäkirja Kirjoitetaanko nykyään proosaa, josta ei abstrahoinnin maailmanmestari selailulla selviäisi?
Lokakuun 9. päivä
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten
Nykyinen sukunimeni on Tikkanen. En ole koskaan pitänyt siitä nimestä. Itse asiassa sillä nimellä ei ole miehelleni mitään omaa, paitsi traumat. Se on isäpuolen nimi. Anoppini oli vihassaan laittanut lapset isäpuolen nimelle.(Ei ole lajissaan ainoa) Oikea nimi oli Svegin ja muunnelmat. Toinen lapsistani vaihtoi nimensä heti kun voi isoisänsä nimeksi. Anoppi suuttui ja rupesi ilkeäksi. Hän oli kokenut eronneeseen naiseen kohdistuneiden loukkausten koko kirjon sodanjälkeisessä Turussa. Uusi mies teki hänestä kunniallisen naisen, jopa uskovaiset lakkasivat lyömästä Raamatulla päähän ja... lisää »
Yllättävän heikko puolustusvalmius
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
1802-projektin puitteissa otin esiin vanhan matkakertomuskokoelmani *You must not forget to take your own harness* ja luin ajallisesti sopivimmat. Robert Kerr Porterin vuonna 1809 julkaistussa kirjassa *Travelling Sketches in Russia an Sweden; During the Years 1805, 1806, 1807, 1808* oli pysäyttävä pätkä. Ajatellen Suomen sotaa ja viime päivien uutisia ilmatilanloukkauksista ja mahdollisesta ohjuskuljetuksesta Kaliningradiin. Turussa joulukuussa 1807 Kerr kirjoitti Ahvenkosken rajanylityksestä Venäjältä Ruotsin puolelle näin: Here I found a very slender guard; and after the usual fo... lisää »
Phone Asemics from Marco Giovenale
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Veteraanit, hevoset ja sotahevoset
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Talvisodassa hevosia oli sodassa 71800, näistä kuoli tai katosi 7200. Jatkosodassa hevosia oli sodassa 62000, joista kuoli tai katosi 14500. Hevosia käytettiin tykkien vetäjinä ja he olivat hyvä maalitaulu viholliselle silloin. Hevosia käytettiin vaikeassa maastossa ruokakuljetuksiin, ruumiiden kuljetukseen ja muihin huoltotehtäviin. (Helvi Hämäläinen, Sukupolveni unta) Tämän kauniimmin ei voisi enää kirjoittaa Suomen hevosesta sodassa.
Museolauantai Turussa
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Viikko sitten palatessani Tukholmasta jäin kökkimään Turun satamaterminaaliin pariksi tunniksi ja kellon lähetessä kymmentä siirryin Turun linnaan. Kylttyyriväki oli kirjamessuilla ja museoissa rauhallista. Linnassa kiinnosti kesällä avautunut näyttely *Outo luonto*, joka oli kyllä altavastaajan asemassa Epäihmisyyden museon jälkeen. Ajatuksena nykytaiteen ja museoesineiden yhdistäminen kiinnosti. Käytännössä teokset eivät avautuneet ja näyttelytekstit olivat asiallisen tylsiä. Ei yllättävää, ei oivaltavaa. Eläimet ovat kotieläimiä, saalista, apureita, lemmikeitä, tarujen aiheita ja ... lisää »
LUULOTAUTISEN KUOLINSYY
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Mikä mahtaa olla luulotautisen yleisin kuolinsyy. Olen kärsinyt nuorempana erinäisistä masennustiloista. Nykyinen diagnoosini olisi Ikonen&Rechardtin mukaan narsistinen luulotautinen hypokondria. Tila on jossakin patologisen rajamailla. Minäkokemuksessa on patologisen kaltaista primaarista heikkoutta. Häilyvyys ei tunnu korjaantuvan sitkeimmälläkään työstämisellä, koska myös yhteiskunnallinen järjestys on rakennettu tuota työtä vastustamaan. Niinpä intentionaalinen kärsimys jatkuu vaihtuvien roolien yhtäläisenä epäsopivuutena. Erittelevän huomion kiinnittäminen kehoon, käytännöss... lisää »
Isoäidin lifestyle -blogi
Anita Konkka blogissa Sanat - 1 vuosi sitten

Istutin kukkasipulit ja valkosipulin kynnet Juorumäen viljelypalstalle Puotilassa. Mieleen tuli Helvi Juvosen säkeistö runosta *Runkojen lomasta* . Putosi siemen sokea. Kuollen on ihmettä kokea kaiken kasvamistie. Sitten istahdin miettimään mitä nyt kun palsta on pantu talvipakettiin? Rupeaisinko pitämään lifestyle-blogia? Niissä on paljon kuvia ja selfieitä tyylikkäissä ympäristöissä. Ne ovat suosittuja blogeja. Minun lifestyleni ei ole yhtä hohdokasta, pikemminkin se on oblomovilaista. Herään aamupäivällä kymmenen aikaan. Avaan radion, kuuntelen torkuksissa *Muistojen ... lisää »
1 from Giancarlo Zerboni‎
Michael Jacobson blogissa THAT: A Plan(et) - 1 vuosi sitten

Lokakuun 7.
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten
Ilmatilaloukkauksista tuli mieleeni kun Vinkaran vaaralle saatiin sähköt ja oli valojuhla, johan osallistui erinäisiä ihmisiä ja kyläläisiä. Ilta pimeni ja kaikki valot olivat tietenkin päällä. Vaaran yli lensi matalalla sotilaskone idästä. Isäni sanoi että naapuri taisi hermostua ja tuli katsomaan mitä tapahtuu. Kukaan ei erityisesti välittänyt tapahtumasta, sillä meillä ollaan suurpiirteisiä. Tämä tapahtui noin neljäkymmentä vuotta sitten. Oliko se kone todella naapuri, vai joku muu, lienee turha pohtia. Muistin edellisen ilmatilaloukkauksista uustisoinnissa päivällä. Maailma on e... lisää »
Auran aallot
susupetal blogissa SusuPetal - 1 vuosi sitten

Kinnunen käveli vastaan Aurakadulla, pyysi mukaansa Bar Vinoon kuuntelemaan ääneen puhuttua runoutta. Järjetön ajatus, kun samaan aikaan pelataan fudista. kertoimeni kunnioittavat Islantia, siinä on runoutta riittävästi. Piti vielä kysyä, että mikä Bar Vino, kuulema entinen Kilta Humalistonkadulla. Ei helvetti, Kilta ei ennenkään voittanut kotioloja, ennemmin kadulla ja jokirannassa, taikkarin mäellä, salaman edessä, teräksen kulmassa. […]
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
nälkäinen rotta nuuskii roskiksen alta paperin palaa Tikkis 2016 leivät uunissa -- leipuri aukaisee eväänsä Copyright *max verhart*, suom. j.t. Lähde: Shiki 2005
Koiperhosten lento
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
koiperhonen minäkin haluan sisälle Copyright *William M. Gottlieb*, suom. j.t. Lähde: Shiki 2005 kaupassa minä ja koi valitsemme villapaitaa Copyright *D. V. Roric*, suom. j.t. Lähde: Shiki 2005 Tuosta pyörittelin myös versiota näin: koiperhosen kanssa valitsemme kaupassa villapaitaa
No Trump for US President !
Antti Samuli Hernesniemi blogissa Sounds Words Drawings Sculptures Dr Antti Hernesniemi - Ääniä Sanoja Veistoksia Piirroksia - 1 vuosi sitten
https://secure.avaaz.org/en/globalvote50/
Lisää Kustaan sotaan jääneitä tai sen aikana kadonneita
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Muutaman vuoden takainen sanomalehtiharavointini (*) oli jättänyt muutaman Kustaan sotaan jääneen väliin. Siis paikkausta. Kertaalleen armeijasta eronnut Gustaf Björk matkusti kuormarenkinä vuonna 1789 Kalajoelta kohti armeijaa Venäjän rajalla. Tämän jälkeen ei vaimonsa ollut saanut elonmerkkejä. Kuulutus miehen perään julkaistiin sanomalehdessä Inrikes tidningar 6.12.1792. Sitten poikkeuksellisempi tapaus. Vapaaehtoisena sodassa ollut Matts Lax oli joutunut sodassa venäläisten vangiksi. Hän pääsi palaamaan kotiin vuonna 1790, mutta ei löytänyt sieltä vaimoaan Maria Bobergia. Tästä e... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Ikosen ja Rechardtin Thanatosta lukiessa huomio kiinnittyy klassisen psykoanalyysin ja Gurdjieffin ideoiden pohjimmaiseen samuuteen. Gurdjieff epäilemättä oli hyvin perillä Freudin ajatuksista. Esimerkiksi "työ" Gurdjieffilla tarkoittaa sitomistapahtumaa. Se on kiinteää sitomista, mutta ennen muuta liikuteltavaa sitomista. Voi olla, että G on omaksunut juuri Freudilta sen, että "työlle" ei anneta mitään kiinteitä merkityksiä, vaan merkitys pidetään avoimena ja abstraktina. Työ voi olla millaista hyvänsä psyykkisen energian kiinteää tai liikuteltavaa sitomista. Me työskentelemme siel... lisää »
MEGALOTHANATOS
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Yhdysvaltain ulkopolitiikassa hullu vaihtuu, uusi mielipuoli tulee vetovuoroon uusin paviaanimaisin voimin. Mielettömässä väsymyksessä todistamme ihmisyyden vastaisen politiikan muuttumatonta kurssia. Meidän elämässä on vain yksi sydän. Kun sen vetovuoro loppuun on Yhdysvaltain politiikka saavuttanut jälleen yhden päämääristään. Onko tämä toisaalta muuta kuin todiste evoluutiosta? Voiko evoluution lopputulos ollakin koko lajin häviäminen?
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Venäläisen sivilisaation täydellinen jähmettyneisyys on tosiasia nyt. 2000-luvulla hetken tuntui, että asiat lähtevät rullaamaan. Mutta ei. Raskas aseistus voi nyt ehkä riittää johonkin tositilanteessa. En osaa sitä arvioida. Kun vastassa on koko maailma, tilanne on hyvin lohduton. Se on suuren valtion itsemurha, eikä suinkaan vaaraton muille. Tähän itsemurhaan se on ajettu samalla tavalla kuin ihmisyksilökin suljetussa tilassa, kuten armeijan kasarmilla ajetaan itsemurhaan, eristämällä. Epäoikeudenmukaisuus on äärimmäistä ja sitä kutsutaan evoluution laiksi. Psykoanalyysin tarkoitu... lisää »
Raymond Chandlerin jäljillä
Hannu Salmi blogissa Hannu Salmi: blogi - 1 vuosi sitten

Osallistuin San Diegossa German Studies Associationin konferenssiin 29.9.–2.10.2016. San Diegon edessä avautuu Tyynimeri, jonka tyrskyt ovat tulleet tutuksi sodanjälkeisestä film noirista. Mutta San Diegolla on myös aurinkoisemmat kasvot: Billy Wilder kuvasi komediansa *Piukat paikat *(Some Like It Hot, 1959) kaupungin edessä sijaitsevalla Coronadon saarella. Hotel del Coronadon pihalla kasvaa yhä Kanariantraakkipuu (Dragon Tree), joka vilahtaa elokuvassa Marilyn Monroen, Jack Lemmonin ja Tony Curtisin kulissina. Rikosfiktion historiaan San Diegon kytkee tosiasia, että kirjailija R... lisää »
Orbital Lipsum: An Asemic Translation by TBR & MK JCBSN
Michael Jacobson blogissa THAT: A Plan(et) - 1 vuosi sitten

Asemic Writing Experiment #6: John Keats's thoughts on Negative Capability (2016) by Eric Edelman‎
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Jotkut ovat niin tyhmiä hikareita, että uskovat, tai ainakin pitävät velvollisuutenaan olla olematta täysin eri linjoilla Hesarin ja Ylen amerikkalaisen maailmankuvan kanssa, vaikka eivät varsinaisesti ole oikeistoklaaneihin kuuluvia ja eliitin varvasimeväisiä. Mutta venäjäviha on syvä suggestio. Siihen saa kiltteyttä ja kelpaavuutta transsendentoiva hikari projisoida aivan kaiken omasta suvustaan, käsittelemättömän sadistisen libidon väreilyn ja sotien kummitusjutut. MV-lehti ja Ilja Janitskin piirtyy minun silmissäni suomalaisen marginaalimedian maastossa Verkkomedian perillise... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Yksi asia on kuluneella viikolla Suomen kannalta perustavasti muuttunut. Useat yhdysvaltalaiset korkeat tahot ovat esittäneet julkisuudessa mahdollisuuden ydinsodasta Venäjää vastaan. Osassa lausuntoja on ollut suoraan uhkaava sävy. Venäjä vastasi ilmoituksella, että US hävittäjät pudotetaan Syyrian ilmatilassa. Suomen ei siis enää tarvitse kysellä mitä Venäjä aikoo. Tämä on selvä asia. Venäjä aikoo suojautua ydinhyökkäykseltä, siis ennaltaehkäistä sellaisen poliittisella tai sotilaallisella tai informaatiosotilaallisella tasolla. Näin ollen paranoidiselle Venäjä-puheelle ei ole en... lisää »
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten

Mistä toikin on kysyi epäluuloinen eikä kiivennyt
Kalvoja, tietokanta ja tallennetut kahvit
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Eilinen oli Helsingin päiviä, jolloin ohjelmaa olisi ollut yhtäaikaa kahdessa tai kolmessakin paikassa yhtäaikaa. Päädyin hyvin asiallisiin esityksiin, osin tarkoituksellisesti. Helsingin kaupunginmuseon viime kuussa aloittamat keskiviikon iltapäivien museotreffit kuullostivat kevyeltä ja seuralliselta. Arkeologiaa oli luvassa ja museonjohtaja mainosti aamulla, että "#Kaupunkiarkeologia on jännittävää!". Olin pikkasen pettynyt, kun olennaisesti kyse oli organisaatioyksikön kalvosulkeisista. Viestitkin tuntuivat masentavilta. Viereisen korttelin (Burtz-Bock-Hellenius) pihalta oli vi... lisää »
Moonshine: Liquid Glitch: An Asemic PΩ by TBR & MK JCBSN
Michael Jacobson blogissa THAT: A Plan(et) - 1 vuosi sitten

Puutalon tarinaa
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten
Viime kevättalvella talomme alustaan valui kakkavedet kun ulkomaalaiset( ei maahanmuuttajat) asukkaat söhlösivät jäätyneen viemärin kanssa. Alusta piti tyhjentää silloin imurointia varten. Puoli vuotta on kulunut ja alusta haisee edelleen. Avasin päivällä alustan ovet ja lemu iski päin naamaa. Vesivahinkohuoneistoa "havutetaan " kuin hautaa talven varalle. Todella vanhat jäärät ovat hankalia osakkaita. Koska asunto on purettu lähes alkutekijöihin, olisi se helppo myydä remonttihimokkaalle ostajalle. Osakas ei myy, on hukannut kauppakirjansa ja haluaa pitää asunnon itsellään kolmen v... lisää »
Untitled & Listen Carefully by Spencer Selby‎
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

POPCORNIT MIKROON JA JODIA YDINTALVEN VARALLE
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Kaiken propagandan keskellä ensinnäkin pitää muistaa mitä Isis sai aikaa ennen Venäjän puuttumista Syyrian tilanteeseen. Pelkästään länsimaisen uutisoinnin varassa sitäkään ei voi tietää. Jos ei ymmärrä Isiksen keinotekoista luonnetta ei voi ymmärtää sodassa käytettävien falseflag-iskujen logiikkaa. Käsittääkseni Venäjä sotkeutui kriisiin ennen muuta saadakseen itselleen todellisen tiedon tapahtumista. "Tieto" on Venäjän näkökulmasta ennen muuta sitä, miten Yhdysvallat toimii missäkin tilanteessa. Isisiin kohdistuvat pommitukset epäilemättä edistävät sen tiedon saamista. Tosin mi... lisää »
Wakako
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten

Läntiset haukat tukevät Suomi-mummon itsepäisyyttä maksattamalla meillä hautapaikkamme vuokrat Waka on viisirivinen juttu, jonka yläosa alkaa 5-7-5 mutta päättyy 7-7 tavuun. Perinteisesti waka kertoo rakkaudesta, usein piilotetusta. Myöhemmin wakoja on ruvettu kutsumaan termillä tanka. Runouden velvollisuus uudistua on aika ajoin tukahdutettu, tai vain unohdettu. Tikkis Turussa 5.10.2016
Optisen lennättimen käyttö rauhan aikana
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
1802-projektin puitteissa avasin Anders Fredrik Skjöldebrandin englanniksi julkaistun matkakertomuksen *A picturesque journey to the North Cape*. (On suomeksikin, mutta ei verkossa.) Matkan hän teki Acerbin kanssa vuonna 1799. Eteläinen Suomi ei saa montaa sivua, mutta hätkähdin heti alkuunsa mainintoihin lennättimestä (telegraph). Toki muistan optisen lennättimen olemassaolon, vaikka sen maininnasta blogissa on näköjään jo 5 vuotta. Mutta ajallisesti se ei ollut kiinnittynyt ja pääsi näin yllättämään. Skjöldebrandin mukaan lennättimien sarjalla pidettiin yhteyttä Suomeen, kun jääo... lisää »
Digital Graffiti by Nuno de Matox‎
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Ghost Cell Warping Spacetime by TBR & MK JCBSN
Michael Jacobson blogissa THAT: A Plan(et) - 1 vuosi sitten

Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
"Hallitsevatko Venäjän nöyristelijät Suomen henkistä tilaa?" kysyy Hesari. Jos niin on, se on ihme, sillä ilmiö on täysin riippumattoman ja näkymättömän median varassa. "Venäjän nöyristelijä", sellainenkin ilmiö varmasti on olemassa. Voiko olla jokin kolmas vaihtoehto Venäjän olemassaolon kieltämisen ja nöyristelyn lisäksi?
DIVERSITEETTI
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
"Diversiteetti itsessään -- siis erilaisten tutkimuskulttuurien olemassaolo ja kunnioittaminen -- on tarpeen uusien tutkimuskysymysten esiin nousemiseksi, ja vastaavasti liiallinen painopisteiden korostaminen ja profiloituminen kaventavat mahdollisuuksia myös tulevaisuuden ennakoimattomilta tutkimuskysymyksiltä, jotka saattaisivat esimerkiksi nojata sellaiseen pienten ja harvinaisten kielten kompetenssiin, joka on tiedepoliittisten keskittämispäätösten myötä menetetty." Näin järkeilevät Sari Kivistö ja Sami Pihlström Tieteessä tapahtuu lehdessä 5/2016. Ilmaistun periaatteen luu... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Paino pitkästä aikaa alle 100.
Rahakabinetissa opittua
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Tukholman arkistoreissuni päätteeksi poikkesin toista kertaa kuninkaalliseen rahakabinettiin. Nyt aikaa oli pari tuntia, mutta silti tuntui vaikealta saada kaikki käytyä läpi. Niinpä vain muutamia poimintoja aikajärjestyksessä. 1) Ravattula tuli mieleen 1100-1400 -luvuilla käytössä olleen Dverstorpin kirkon rahalöytöjakaumasta, jota kuvasivat pienoismallissa eri kokoiset pallukat. 2) Södermanlandissa 1586 kulkenut saksalainen kauppias oli huomannut talonpoikien säilyttävän varakkuuttaan hopealusikoissa, joita saattoi olla jopa 50 (!) yhdessä taloudessa. Ja tämä siis vuoden 1571 hope... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
"Kateus on aina Thanatoksella painotettua: häiritsevän halutun tuhoaminen tai halutun saaminen ryöstämällä on tärkeämpää kuin sen säilyttäminen ja arvostaminen tai muiden tyydytysmuotojen etsiminen tuolle halulle." Ikonen& Rechardt Thanatos
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
hurrikaani - ikkunaluukun takana yksinäinen koi Copyright *Francis Masat*, suom. j.t. Lähde Shiki 2005.
Luminescent Cyborg: An Asemic Planet PΩ by TBR & MK JCBSN
Michael Jacobson blogissa THAT: A Plan(et) - 1 vuosi sitten

Saying. And. Over. by Phil Openshaw‎
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Kaukana kavala maailma
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten
Jos olisin nuorenpi niin menisin metsään ja erämaahan asumaan. Huomasin Ylälutissa, Patvinsuon kupeessa olevan "taidetalon" jota on asuttanut kolmen perheen taiteilija porukka. Pihaan ei pääse autolla, vaan on soudettava muutama sata metsiä joen yli. Sähköä ei ole, ollaan raja-alueella. Vahinko ettei kuvia myyntikohteesta saa tähän linkitetyksi. Jos joku kiinnostuu niin voi hakea hakusanalla Ylälutti. Naapureita ei ole lähi mainkaan. Luontoa on metsää, eläimiä ja kaloja, puolukoista puhumattakaan. Sitten ajattelin sieniä, perunamaata ja yrttitarhaa ja ryytimaata. Suomunjärvi ja Koiter... lisää »
Mitä kuninkaalta anottiin kesällä 1802?
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Se, mitä viime viikon arkistoreissulla Riksarkivetista sain irti, oli Kustaa IV Adolfin kesäreissun aikana käsittelemien anomusten päätöspöytäkirjat (Inrikescivilexpeditionen inklusive Kammarexpeditionen 1714-1719: Konseljprotokoll i original, huvudserie). Niissä oli noin 180 suomalaisten tekemään anomusta. Periaateessahan anomuksen olisi voinut lähettää kuninkaalle milloin vain, mutta käytännössä se oli helpompaa kun hän oli fyysisesti lähempänä. Niin helppoa, että innostuttiin pyytämään lähes kuuta taivaalta. Takaisin menetettyä torppaa. Kruununtilaa, joka oli jo jollain muulla. N... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Valtio eristetään kuten yksilö, ihmistahto, jolla on valtion kokoinen määrä ihmisiä panttivankinaan.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Ruotsalaiset ovat maailman parhaita kotiinpäinvetäjiä. Suomalaiset taas maailman parhaita kotoapäintyöntäjiä. Tämä köydenveto voisi olla kiinnostavaa, jos köysi kulkisi maailman ympäri.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Kaljapanimoihin pätee nykyään se mitä Warhol sanoi kuuluisuudesta: Jokainen on 15 minuuttia maankuulu. Perinteiset tehtaat kuten Karhu ja Karjala komppavat ilmiötä sabotoimalla omaa kemiallista panoprosessiaan, josta maistuu nykyään puhdas alkoholi läpi.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Olen joutunut itse käytännössä kokeilemaan sivistyneen ihmisen vastakohdan roolia, (t)uhoajan aggressiivista roolia, lopulta hahmottaakseni psykoanalyyttisen sisällön joka liittyy thanatokseen, tuohoamisviettiin. En vieläkään täysin käsitä miksi aggression ilmaiseminen on täysin välttämätöntä psyykelle, joka ei koe kontrolloivansa asioita. Miksi on mahdotonta olla avuton ja tyyni. Miksi avuttomuuteen täytyy lyödä väkivalloin railoja, joista totuus ikään kuin tihkuu eristävien kerrosten läpi. On aivan erityisella tavalla kiduttava avuttomuuden tunne toimia parhaan käytettävissä oleva... lisää »
Rakkaus ei ole tunne
Jukka blogissa Jukka Laajarinne - 1 vuosi sitten

Luin hiljattain Emily Brontën Humisevan harjun. Romaani osoittautui viehättävän brutaaliksi kertomukseksi yorkshirelaisten hillbillyjen ihmissuhteista – ja yllätti minut täysin. Kirjasta puhutaan usein rakkausromaanina, ja sellaisena se ei kerta kaikkiaan vastannut ennakko-odotuksiani. Cathyn ja Heathcliffin välinen suhde alkaa lempeänä hyväntahtoisena rakkautena, joka väärinkäsitysten ja strategisten valintojen vuoksi kääntyy katkeraksi ties-miksi, johon sisältyy kostonhimoa, kiihkeää halua ja […]
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
"Tsaikovskille langetettiin epävirallisessa kunniatuomioistuimessa itsemurhatuomio, koska muuan herttua väitti poikansa joutuneen säveltäjän seksuaalisen ahdistelun kohteeksi. Tsaikovskin uskotaan noudattaneen saamaansa tuomiota ja nauttineen marraskuun 6. päivänä vuonna 1893 tappavan annoksen arsenikkia." Carlos Janin: Itsemurhan sanakirja
SUHTEELLINEN TOTUUS
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Ollaanko tultu siihen, että tosiasian sanominen ja kokonaisuuden näkeminen ovat maanpetoksellista toimintaa. Puolitotuuskin on uhkakuva. Mitä kaikkea pervertoidulla totuusrelativismilla voidaankaan oikeuttaa?
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
SUSI: Sinä olet minun häiriöni. LAMMAS: Kyllä. Sinä olet minun häiriöni. SUSI: Minä olen sinun häiriösi. LAMMAS: Kyllä. Minä olen sinun häiriösi.
EPÄINHIMILLISEKSI MUUTTUVA KILPAILU
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Mitä tehdä kun dopingaineet eivät enää riitä? Aiemmat kristilliset kymmenen käskyä korvataan yhdellä käskyllä taloussodassa eristetylle alamaiselle: Tapa itsesi. Robotit huolehtivat siitä, että käskyn mukainen maailma toteutuu. Globalisoituneen maailman talouskytkökset ovat totaalisia. Taloussota hajotti Neuvostoliiton, taloussodalla on pidetty kehitysmaat "kehittymisensä" tilassa. Taloussodalla pidetään viisaat ihmiset hiljaisina. Kehittymisen, kulttuurisen ja varsinkin teknologisen, estävä väkivalta on ollut huomattavan kovaa. Tavalliset ihmiset matkustelevat sidottuihin ... lisää »
Kalsaa
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
kaikki nämä kodittomat pudotetut lehdet kerääntyneet yhteen Copyright *Tikkis*, suom. j.t. Käännös vuoden 2007 yhdestä tekstistä, kuten seuraavakin: märkä syksyn tuuli roiskii kylmää vettä harakan pyrstösulille Seuraava on vuoden 2016 kehitelmä: Kukaan ei kuule kun kuorsaan yksinäni - myrskyinen yö
Miten arkistomatkaan valmistaudutaan huonosti
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Olin tämän viikon lopulla kaksi päivää Tukholman arkistoissa. Reissun valmistelut eivät menneet parhaalla mahdollisella tavalla, joten itselleni muistoksi ja muille mahdolliseksi opiksi läpikäynti. Aloitin Megamokalla. Minulla oli ostettuna tarjousristeily, ajattelin, ettei yhdessä päivässä arkistossa mitään ehdi, ja ostin jatkoksi hotelliyön ja paluun. Tarkistamatta missä ja milloin arkistot olivat auki. Ei näin! Vasta ostokseni tehtyäni menin Riksarkivetin sivuille tarkistaakseni aukioloajat ja sain sätkyn. Remontissa! Kun jatkoin lukemista huomasin, etä asiakaspalvelu remontin ai... lisää »
Ikkuna
Antti Samuli Hernesniemi blogissa Sounds Words Drawings Sculptures Dr Antti Hernesniemi - Ääniä Sanoja Veistoksia Piirroksia - 1 vuosi sitten

Väärä lukija
Anita Konkka blogissa Sanat - 1 vuosi sitten

Kuvassa Toksovan luterilainen kirkko ja pieni kaista hautausmaata. Kirkon pääovelle johtaa kuusikäytävä, jonka taimet isoäitini istutti muiden rippilasten kanssa toistasataa vuotta sitten 1800-luvun loppupuolella. Kävin Toksovassa, Inkerinmaalla viime syksynä pari kertaa. Edellisen kerran olin käynyt siellä 1990-luvun alkupuolella, jolloin kirkko vihittiin uudelleen kirkoksi. Sitä ennen se oli toiminut kulttuuritalona. Toksovassa oli vielä yhdeksänkymmentäluvulla inkerinsuomalaisia, jotka uskoivat parempaan tulevaisuuteen, kun Neuvostoliitto oli romahtanut. En tiedä ... lisää »
HISTORIAN PERUUTTAMISEN VAATIMUS
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Neuvostoliiton hajotessa Nato lupasi olla laajenematta kohti Venäjän rajoja. Se oli vale, laajeneminen tapahtui suunnitellusti. Nyt Nato takaa Viron kaltaisissa ihmisoikeuksien takapajuloissa historian peruutusprojektia. Historia täytyy peruuttaa, Viron venäläisten täytyy muuttaa "kotiin" ilman neuvotteluehtoja. Muuten Naton takaama aparteheid (joka voidaan muuten perustaa muuhunkin kuin ihonväriin) jatkuu. Apartheidin salliminen on jakamisen jakamista. Kun häiritsevä on eristetty ja tuhottu, etsitään uusi häiritsevä loputtomasti. Ihonväri perusteena on vain alku, myöhemmin perustee... lisää »
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten

Naapurin marjat meitä punaisempia - ei äänestetä
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
syksyn tuuli - teepannu alkaa viheltää Copyright *Darrell Byrd,* suom. j.t. Lähde: Shiki 2005 syksyn tuuli - taas posteljooni menee ohi Copyright *max verhart *, suom. j.t. Lähde: Shiki 2005
Syksyn tuulesta, lisää
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
syksyn tuuli meidän vaahteran lehdet naapurin pihalla Copyright *Jean Jackson*, suom. j.t. Lähde: Shiki 2005 Tuuli pudottaa joutavia lehtiä taivaan tuulosiin Tikkis 2019
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
syksyn tuuli - hautausmaata reunustavat ohdakkeet Copyright *Andrew Riutta*, suom. j.t. Lähde: Shiki 2005
Johanna Erkkilän lapsuuden muistot
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Huitisten vaivaistalossa kuoli 6.12.1891 Johanna Erkkilä 98-vuotiaana. Muistokseen kirjoitettu juttu ilmestyi Satakunnassa 15.12.1891. Siinä kerrottiin, että hän oli syntynyt Ulvilan Pappilassa, jossa vanhempansa silloin asuivat. Isä oli sanotun Pappilan lampuotina. Johannan kummina oli ollut silloisen Ulvilan provastin rouva, jolta vainajalla vielä ikänsä ehtoopuolella oli kumminlahjana — niinkuin vainaja itse sitä kutsui — muistossa ruotsalainen pöytärukous: "I Jesu namn gå vi till bord" j. n. e., jonka rukouksen "pruustinna" hänelle oli opettanut. Tähän ruotsalaiseen ruokarukouks... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten

Sarjassamme vihdoin lukemista Martti-Tapio Kuuskosken "must to read" lisuri vuodelta 1996.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Paikoin aika mielenkiintoinen ranskalaisen Eric Trochun kokeellinen albumi Tape Safelta:
JULKINEN TELOITUS ARMOKUOLEMANA
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Ajatus valtiollisesta taiteilijan virasta on outo. Mutta kriitikon virka olisi varsin selkeä. Kriitikko lausuisi julkisesti juuri niitä perusteluja ja arvotuksia, joita apurahalautakunnat suoraan soveltaisivat päätöksissään. Kriitikon virka olisi määräaikainen, 20 vuotta. Mutta koeaika 3 vuota. Koeaikana teilauksia pitäisi tehdä vähintää kerran kolmessa kuukaudessa ja teilausten perusteellisuuden arviointi olisi jatkon määrittävä tekijä. Kriitikolla olisi kaksi aseistettua turvamiestä ja sihteeri. Keneltäkään tuotteliaalta taiteilijalta ei voitaisi evätä tiettyä minimiapurahaa ellei... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
ihmiset on erilaisia yksi ei anna pillua kenraalille vaikka siitä seuraisi ydintalvi toinen on järkevä: myy persettä muttei sieluaan
Rosaire Appel: Visual Books @ 57W57Arts
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Black Styx: An Asemic PΩ by MK JCBSN
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
metsään ei sahan kanssa vaan köyden ei hakkuuhommiin vaan lannoitteeksi "Autonvalmistaja Ferrari juhlistaa 70-vuotista taivaltaan uudella erikoismallilla. LaFerrari Aperta on hybridi urheiluauto, jota tehdään myytäväksi vain 200 kappaletta. Uutukainen jo myyty loppuun ennen sen virallista esittelyä Parisiin automessuilla. Yhden Apertan hinta on 1,86 miljoonaa euroa. Asiakkaat Ferrari on valinnut huolellisesti. ”Meille rajoitettu mallisto on tapa palkita uskollisimpia asiakkaitamme. Nämä 200 asiakastamme ostivat auton näkemättä sitä. He luottavat meihin”."HS
Syyskuun viimeinen päivä
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Syyskuun viimeinen päivä. Taivas sininen, tuuli ajaa pilviä ja tanssittaa puiden oksia ja latvoja. Nuori harakka keikkuu vajan katon reunalla. Oikeat runoilijat ja kirjauilijat patsastelevat kirjamessuilla; kotiseutujuhlan tuntua. Satakunta on teemana ja sieltähän pomokin on kotoisin. En kestä kirjamessuhallien kohinaa, mieluummin metsän kohinaa minulle. Taustalla soi sellokonsertto. Naapurin muuttoauto kolisee, on hyvä että ihmisillä on asuntoja, se ei ole itsestäänselvää nyt, eikä tulevaisuudessa. Suomi on täynnä asumattomia taloja, köyhien asua ja nauttia luonnosta. Monenkin tul... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Sanoin muutama viikko sitten eroavani kirkosta, mutta vielä en saanut aikaiseksi. Jos eroaisin se ei missään tapauksessa tarkoittaisi liittymistä johonkin toiseen kirkkoon, kuten ortodoksiseen, täkäläiseen enempää kuin Moskovan alaiseen. Kirkkokulttuuri ei Suomessa tänä päivänä kovin väkevästi edusta vakavaa metafyysistä pohdiskelua. Hiukkasfysiikkakin tekee sen rehellisemmin. Hegemoniaan kuuluminen tai kuulumattomuus on valtionkirkkojärjestelmässä oman laskelmointinsa asia, jolla ei minun käsittääkseni ole tekemistä muun jumalallisen kuin korkeintaan Odinin ja hänen korppiensa kans... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Populaarikulttuuri on tienviitta pois oikealta tieltä. Siksi huipulla ei ole mitään ruuhkaa.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Vielä kymmenen vuotta sitten olin sillä kannalla, että Internetin vääjäämättä piilotajuiset sisällöt purkavan ja jäsentävän kerrannaisvaikutuksen takia psykoanalyysi voitaisiin jo jättää ja ihminen olisi kuin huvipuiston laitteen kieputuksen jälkeen pöllähtänyt lajina terveen järjen piiriin. No, se oli silloin. Asian tilan harkitsematon ja liian aikainen juhliminen ei tuottanut muuta kuin kovat otteet vanhan kirkkokulttuurin ja kaikkein rappeutuneimpien dogmien palauttamiseksi. Nyt ollaan sitten tilassa, että eteneminen tapahtuu jälleen jäänaskalein. Minusta siinä ei ole mitään ilon... lisää »
NEOMANIA
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
"Kun ulkomaailmasta tulevien ärsykkeiden tulva ylittää psyykkisen käsittelykyvyn, minä menettää mahdollisuuden eheyden ja hallinan kokemukseen, ja tämä on mielihyvää ja mielipahaa merkittävämpää. Tärkeä kohta Freudin ajattelussa oli, että traumaattisen tilan aiheuttaja ei perimmältään ole ulkoinen ärsyketulva, vaan sen käsittelemättömyys, mikä koetaan avuttomuudeksi ja kyvyttömyydeksi suojella itseä." Ikonen Rechardt Thanatos Esteettisen prosessiin päätepisteenä voidaan nähdä muuttamisen tarpeen katoaminen. Kirja joka on ollut myyntilistoilla tuhat vuotta ilman muuttamisentarvet... lisää »
There Will Be Time
Vesa Haapala blogissa Versoja - 1 vuosi sitten
Aamun avaukseksi Mumford & Sons ja Baaba Maal. Paino tuntuu heti kevyemmältä. But in the cold light I live to love and adore you It's all that I am, it's all that I have In the cold light I live, I only live for you It's all that I am, it's all that I have So open up my eyes to a new light I wandered 'round your darkened land all night But I lift up my eyes to a new high And indeed there would be time But in the cold light I live to love and adore you It’s all that I am, it’s all that I have In the cold light I live, I only live for you It’s all that I am, it’s all that I have And i... lisää »
Syyskuun loppupuoli
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
1900-l:n alussa #martat vakuuttivat, että palvelijoiden ulkohuone ei ole "liian herrasmaista" pic.twitter.com/bLMsBCIrgL — Aura Kässi (@AuraKassi) September 14, 2016 - Täh! Suomessa? The Help -romaanista jäi mieleen miten etelävaltiossa mustien palvelijoiden ei sopinut käyttää isäntäväen wc:tä. 16.9. - Logistiikan opiskelijat hajoittaneet Museoviraston suojeleman 116 vuotta vanhan kompleksin? Kai Länsi-Suomessa. - Vuonna 1934 ei ollut tarvis elää yksin? 17.9. - Ruotsalaisten esittämänä I maailmansota ei näytä kovin pelottavalta. - Arbiksen feministisen histor... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Pentti Ikosen ja Eero Rechardtin *Thanatos, Häpeä ja muita tutkielmia *on vahva ehdokas autiolle saarelle lähtevien reppuun. Älyllisen järjestäytyneen rikollisuuden tunnusmerkit täyttyvät siinä salaamisessa jolla tätä tietoa pidetään poissa ulottuviltamme tai lukion opetusohjelmasta.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Markku Eskelisen ruokaisa blogi. Vihdoin jotakin luettavaa. Vihdoin!
Asemic Writing from An Mayou‎
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Korruptio ja apuraha
Aleksis Salusjärvi blogissa Luutii - 1 vuosi sitten
On tyypillistä että taiteilijat eivät puhu muusta kuin rahasta. Se on myös ymmärrettävää. Taiteellinen työ ei juuri milloinkaan ole kaupallista eikä toisaalta kukaan ole riippumaton rahasta. Siksi apurahoilla on kaksijakoinen luonne: ne mahdollistavat taiteen tekemisen, mutta ne toimivat myös mandaattina taiteilijalle. Useimmat hakevat apurahaa välttämättömään tarpeeseen. On kiistämätön tosiasia, että ilman apurahaa Suomessa ei […]
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Rauhan kustantama mielihyvä ei ole ihan täyttä mielihyvää. Rauhalla on kielletyt sanat ja sensuuri. Omakustanteista mielihyvää rajoittaa eristys. Jos eristys pettää, mielihyvästä ei tule rauhan kustantajaa. Rauha joudutaan palauttamaan koko mielihyvän hinnalla. Irti päässyt tuli on varsin yleinen vitsaus. Myrkkykaasusukeltajalle riittää joka päivä töitä. Joka päivä pienempiä tai suurempia onnettomuuksia, joissa aina hieman myrkkyä vetää naamarin tiivisteen läpi henkeen. Elämä lyheni, mutta siitä maksettiin. Vapaat radikaalit, työttömät ja maahanmuuttajat, ne joiden hommat rob... lisää »
Kirjaimet elämässäni: Ö
susupetal blogissa SusuPetal - 1 vuosi sitten

öh Öh…aakkoset loppuvat, vihdoin. Yli puoli vuotta meni kirjoittamiseen, enkä todellakaan muista, miksi ylipäänsä lähdin urakkaan. Ehkä ajattelin, että helppoja jutun aiheita, kirjoitan tunteita, muistoja, asioita, jotka juuri kirjoituspäivänä tulevat mieleen. Onpahan jotain syytä saada aikaan tekstiä. Juu, ei todellakaan ole olut helppoa, yllättävän hankalaa itse asiassa. Minullahan on tapana sekoittaa fiktiota ja […]
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Joku oli yön aikana preparoinut pehmeä-äänisen ja harmoonisesti sävykkään pianon Jonh Cagen ääniä päästäväksi soitininvalidiksi. Olin ravoissani ja nousin lähteäkseni. Ikkunasta näin peilikuvana takanani istuvan tutun miehen hyväksyvän ilmeen. Sinä saat lähteä hän sanoi. Muut nyökkäsivät vihaisesti. Tiesin, että hänen vihainen äänensä tarkoitti vapauttavaa tuomiota. Mestauslava saattaa olla paitsi tarinan loppu myös sen alku. Mestauslavalta alkavat tarinat ovat oma kriitikoita kiduttava luokkansa. Ajatelkaa herra kriitikkoa, joka on kannattanut kahdeksan kuutiometriä raikasta... lisää »
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
sairaalan ikkuna päivä päivältä vähemmän lehtiä puissa Copyright *Robert Boguslaw Nowak*, suom. j.t. Lähde Twitter; Haiku Foundation 2016
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
taivaan täydeltä kirkkaita tähtiä - satelliitti liitää idästä länteen
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
värjätyt lehdet puissa, maassa syksyn tuuli Copyright *Carol A. Anderson*, suom. j.t. Lähde: Shiki 2006
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
järven rannalla jokunen pilvi seilaa moikkaa mennessään keskellä yötä sateen haju levittyy tuulen mukana
Syksy punikoi
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
1. Syksy etenee rannan puut eivät ole tietävinäänkään 2. Syksy lähenee - usean puun lehdistö on jo punikki
Kymmenen vuotta sitten # 6
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
Käväisin pihalla. Harjasin hampaani. Suhautin varvikkoon. Toivottavasti kukaan ei kerro Poliisille; ulkona ei saa pissiä! Taivas varjelkoon mikä metakka siitä syntyisi jos suhauttelisin tuvan matolle! (s.42) Teoksesta Laihakuu, Kustantaja Kolmen mutkan maja, 2006 ISBN 952-92-1033-7
Kymmenen vuotta sitten # 5
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
nivelet palelevat, pitäisi käydä parturissa. Ja nyt, kuu menee metsikön sakeimman puun taakse. Olisi aika riisua, livahtaa lakanain väliin, ruveta näkemään reippaita unia, eikä hyssytellä kuutamoita Teoksesta Laihakuu, Kustantaja Kolmen mutkan maja, 2006 ISBN 952-92-1033-7
Kymmenen vuotta sitten # 4
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
Tänä aamuna seisoin jonkin aikaa tarkkaillen nuorten haapojen lehtien kääntelyä tuulessa, ikään kuin lehdet yrittäisivät kaapata ohisäteilevän auringon valon. Toivoton homma, isojen puiden katveessa. -- sivulta 23-- Teoksesta Laihakuu, Kustantaja Kolmen mutkan maja, 2006 ISBN 952-92-1033-7
Kymmenen vuotta sitten # 3
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
Jos lauhaan iltatuuleen kuiskaan muutaman sanan, niin kuulenko ne sanat takaani, kun tuuli tyyntyy? (s. 21) Teoksesta Laihakuu, Kustantaja Kolmen mutkan maja, 2006 ISBN 952-92-1033-7
Kymmenen vuotta sitten # 2
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
Kävelin polkua rannalle, katsomaan mitä järvelle kuului: pilvessä, tuulta, järven pinta vähän rypyillä, ei aalloksi asti. Metsässä närhen ääntelyä. Pesärosvo varis vastasi vaivaantuneena ylhäältä lentäessään tyhjin toimin lahden toiselle puolelle. Toimelias maailma. Ja haavan lehtien väistely keveässä aamutuulessa. (s. 11) Teoksesta Laihakuu, Kustantaja Kolmen mutkan maja, 2006 ISBN 952-92-1033-7
Kymmenen vuotta sitten
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
Kuin alkaisi hyräillä suhisee tuuli puissa taivaalle hiipii syksyä kohti kapeneva valo Ei niinkään valon väheneminen kuin väistämättä lähestyvät kylmät ilmat -- sivulta 8. -- Teoksesta Laihakuu, Kustantaja Kolmen mutkan maja, 2006 ISBN 952-92-1033-7
Erikoisempi kuulutus
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Kuten tänne liimaamistani sanomalehtileikkeistä on käynyt pitkäaikaisille ja tarkkaavaisille lukijoille selväksi, useimmiten yksittäisiä henkilöitä kuulutettiin, kun 1. aviopuoliso halusi uusiin naimisiin 2. kaivattu oli osallisena perintöön 3. kaivattu ei ollut maksanut velkojaan Viimeisestä en ole esittänyt montaa esimerkkiä (tai en yhtään?), sillä se on tuntunut tylsältä aiheelta. Yhtä kaikki, syy on aina tuotu esille. Ikäänkuin motivoimaan haettua ilmoittautumaan ja pitämään oikeutensa. Poikkeuksen tähän tekee ilmoitus sanomalehdessä Post- och inrikes tidningar 8.12.18... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Ahneus saa olla äärimmäistä, mutta ajattelu ei. Olisipa maailman muuttaminen yhtä helppoa kuin sananvapauden rajoittaminen.
Happy Birthday Aurora! from TBR & MK JCBSN
Michael Jacobson blogissa THAT: A Plan(et) - 1 vuosi sitten

2 Asemic Works from Nick Gaetano‎
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
He halusivat lisätä määrätöntä ylellisyyttä yhden promillen miljoonasosan taistelemalla maailmansodassa itseään paljon suurempaa ydinaseilla varustettua armeijaa vastaan, jonka jokainen mies taisteli viimeisestä leipäpalasta ja hengestään. He syyllistyivät siihen tavanomaiseen ajatteluvirheeseen että hillittömästi suurempi ylellisyys myös takaisi laitteiden paremman hallussapidon tositilanteessa. He unohtivat ylenmääräisen lisäämisen kiihkossaan sen, että voivat menettää olennaisen. Mahdollinen voitto ei ole misään suhteessa mahdolliseen menetykseen: se tekee sotaväestä haluttoman. ... lisää »
LYSISTRATE
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Arhi: "Mitä, imitoiko joku Tarja Halosta? Ei, Tarjahan se on lounaalla Juttutuvassa. Puhuu kuinka puutarhanhoito on epännistunut. Kuulostaa symboliselta." En olisi Halosen aikaa luullut muistelevani kaiholla. Poliittinen realismi on jenkkikenraalien seksuaalisen ruokahalun käsittämistä ja tyydyttämistä. Se on parasta sodanvastaista työtä. Make sex not war. Ole realisti, älä höpötä rakkaudesta. Ydinaseiden kehityksen jälkeisen maailman vaihtoehdot ovat aina samat: anaaliseksi tai ydintalvi. Jenkkikenraalin ajatus kulkenee tätä rataa: jos se seksi on niin vaikeaa, ei varmaanka... lisää »
KIVESTÄ RAKENTAMINEN
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Kalkkeutuminen on lähellä kristallisoitumista oleva prosessi lopputuloksensa kiinteyden puolesta. Ensyklopedisti fokusoi abstraktioiden tasolla. Tuska voi helpottua naimisiin joutumisesta, täsmällisestä, joka päivä samana toistuvasta tuoksusta, jossa riittää tiheästi tunnistettavaa. Kunnes impotenssin pelko, ruusun kaukaa kantautuva tuoksu, pakottaa jälleen kalkkeutuneet jäsenet liikkeelle. Kukoistus tapahtuu kiveyksen ympärillä. Mutta jokaisen kiven sisällä saattaa virua tuhat vankia. Kivi on sisältä yhtä haastava materiaali työstettäväksi kuin ulkoa.
Tapetut ja teloitetut tilastoina
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Elinen twiitti Henkirikollisuus 1754 - 2014 https://t.co/PnRGR2FC6t StatFin yllättää välillä aikasarjojen pituudella. — Laura Karppinen (@lakarppinen) September 26, 2016 herätti hetkellisen "ihastuksen" jälkeen kysymyksiä. Aloitusvuosi viittaa taulukkolaitokseen, mutta "Tietoja taulukosta" ei kerro tiedon lähteestä mitään eikä näin ollen myöskään täsmennä mistä Suomen alueesta (milloinkin) kyse. Taulukkolaitoksen puutteet olivat valmiina mielessäni, sillä äskettäin sain käsiini Suomessa teloitettujen tilaston K. Olivecronan kirjassa *Om dödsstraffet* (1891). Se perustuu seurakunni... lisää »
The Collapsing Latitude & Longitude of THATplanet by TBR & MK JCBSN
Michael Jacobson blogissa THAT: A Plan(et) - 1 vuosi sitten

Asemic Poem & Comic by Rob Grant
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Ibis and Toucan (star crossed lovers) An old Asemic Comic, sourced from the 2013 archive.
Viimeisenä kesähtävänä päivänä kun mehiläinen turhautui
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Pitäisikö uskoa sääennustajia että tänään on viimeinen kesähtävä päivä tänä vuonna. Turhautunut mehiläinen etsi mettä turhaan lentämällä kukasta kukkaan. Jos myrsky todella tulee, niin eteerinen ruskapuu ei enää ole eteerinen. Puolen vuoden päästä on taas kevät. Syksyyn kuuluu sadon korjaaminen. Annanpuistossa kasvoi viinisuolaheinä ja erinäisiä kukkia täyttä päätä. Tanssija erään portsalaisen talon kellarin ikkunassa. Enemmän tällaisia ikkunoita. Eteerinen ruskapuu eräällä pihalla. Nämä lienvät unohtuneet kauan sitten. Näyttävät kaakeliuunin kuorilta. Ehkä kannattaisi myydä tai... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Kun Neuvostoliitto tukahdutti ääniä, ne olivat kaikki lahjakkuuksia, joiden kaikista vaikeuksista huolimatta syntyneitä teoksia meidän pitää ihailla niiden melko selvistä puutteista huolimatta. Kun meidän maailmamme tukahduttaa ääniä, ne ovat kaikki nollia. Jos niitä jostain syystä silti kuuluu, se kertoo vain siitä, että Neuvostoliitosta omaksutut tukahduttamisen keinot eivät meille enää riitä.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Loppumaton voimavara maailmassa on intiaanien juopotteluun kohdistettu paheksunta.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Hän kyllä kirjoitti tunnelmallista päiväkirjaa, mutta ei rakentanut näkyvää kaupunkia siinä sivussa. Jos meillä olisi Tarkovskista vain hänen päiväkirjansa. Tai Saarikoskesta vain hänen runonsa. Tai Max Jacobista vain hänen maalauksensa. Kuinka paljon niissä näkyisikään jälkiä menestymättömän ihmisen epäsujuvasta käsirysystä maailman varjojen kanssa. Vaikka me luolan seinän tiukkailmeiset tuijottajat analysoimme joka ikisen eteemme ilmestyvän varjokuvan tästä maailman loppuun, silti aurinkorannalla makaava tietää ainakin 21 juttua enemmän.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Wabi-sabi on japanilaisen estetiikan käsite, joka kuvataan epätäydellisyydessä, keskeneräisyydessä ja häviävyydessä olevaksi kauneudeksi sekä yksinkertaisuuden ihannoimiseksi. Kyselin kaverilta "*Netlabels killing music industry*" FB-ryhmästä. Hän myönsi olevansa ryhmän perustaja. Netlabelit ovat Illuminatille vaikeasti läpsittäviä kärpäsiä määränsä puolesta. Jos ne voitaisiin tuhota, ne tuhottaisiin. Mitään kilpailua ne eivät muodosta hegemonialle. Ilman resursseja voi tehdä hyvin vain tiettyjä rajattuja asioita. Yhä vapaampi on maailmamme. Siksi siinä on yhä vähemmän todellis... lisää »
Tapahtuipa eräänä yönä (It Happened One Night, 1934)
Hannu Salmi blogissa Hannu Salmi: blogi - 1 vuosi sitten

Muistelen, että Turun elokuvakerhon tutkimusryhmässä pohdittiin 1980-luvun alussa sitä, onko screwball-komedian kantaelokuva Howard Hawksin *Twentieth Century *(1934) vai Frank Capran *Tapahtuipa eräänä yönä *(It Happened One Night, 1934). Nyt kysymys tuntuu turhan dikotomiselta, sillä molemmat elokuvat olivat rakentamassa puheliasta, sukupuolten välisestä taistelusta ammentavaa Hollywood-komediaa. Molemmat elokuvat valmistuivat tilanteessa, jossa Production Code tuli säätelemään seksuaalisuuden kuvausta – ja tietysti muitakin delikaatteja teemoja. Katsoin pitkästä aikaa Capran elo... lisää »
MAAILMANHISTORIAN SUUNNITTELUTYÖSSÄ
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Mehevintä on päästä kertomaan kahvikutsuilla henkeäsalpaavan puhdaspiirteinen syvimmässä mahdollisessa merkityksessä inhimillinen ja opettavainen tarina, jonka alun, keskikohdan ja lopun voi osoittaa ennustaneensa (siis kirjoittaneensa ja julkaisseensa) täsmällisesti oikein jo ennen tarinan alkua. Toiseksi mehevintä on päästä kertomaan tai ainakin kuulemaan kaikkia maailman ihmisiä syvimmällä tavalla koskeva tarina jossakin sen lopun tuollapuolen, vaikka olisi itse ennustuksineen ollut väärässä. Vasta kolmanneksi mehevintä on ennustaa kaikki oikein, mutta kuolla ennen loppua.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Puhutaan äärioikeistosta ja äärivasemmistosta kuin jostain symmetrisistä ilmiöistä, mutta mitään tällaista ei tietenkään ole olemassa. Jos olisi äärivasemmisto, se ei olisi äärioikeistolle symmetrinen, koska äärioikeisto on vain vallanpitäjien likainen työkalu äärivasemmiston kurissapitämiseen. Reusrsointi ei ole symmetristä eikä mikään muukaan. Jos asiaa katsoo tarkemmin, on kysymys siitä, että tietty vallanpitämisen malli tuottaa yhteiskunnassa jonkin kriittisen tyytymättömyysaineksen, josta pieni osa radikalisoituu jollakin tasolla vaikuttavaksi toiminnaksi tai kirjoitteluksi. MV... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Yö väitelty. Kakka pärjää Pissaa vastaan ainakin paremmin kuin muut ulosteehdokkaat. Pissa heiluttelee itseään suuressa kaaressa ja tekee lupauksia jotka ovat ilmeisen katteettomia. Toivottavasti myös laajempi yleisö sen näkee. Kakka hymyilee leveästi Pissan touhulle, mikä toivon mukaan edistää asiaa. Ihmettelen jos Pissan pisteet tästä kohoavat, mutta hullumpaakin on nähty. Paljon hullumpaa, kuten jokainen järkevä ihminen käsittää.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
"Hyvää syntymäpäivääni. Jos haluat antaa minulle lahjan, kirjota tähän kannanotto jonkin näkemyksen puolesta, jota et itse allekirjoita, hyväksy tai ymmärrä. Tee parhaasi asettuaksesi sitä kantavan ihmisen saappaisiin. Yritä katsoa maailmaa hänen silmillään. Pyri tosissasi argumentoimaan, parhailla ulottuvillasi ja kuviteltavissasi olevilla argumenteilla, esittämäsi näkemyksen puolesta. Yritä vakuuttaa myös itsesi. Tekstin pituus vapaa, ja aihe voi olla niin filosofinen, poliittinen, historiallinen, makukysymys, moraalinen kysymys kuin vaikkapa jokin tosi arkinenkin juttu." HV ... lisää »
Miten Mona Lisa tunnettiin Suomessa?
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Katsottuani verkkovideon *How the Mona Lisa became so overrated*, jossa väitettiin, että Leonardo da Vincin taulusta tuli todellinen massakulttuurin osa vasta 1911 varkauden jälkeen, mietin Suomea. Mistä lähtien täällä on tiedetty taulun olemassaolosta ja mielletty se tärkeäksi? G-g N., joka kävi vuonna 1897 arvioimassa Tukholman kansainvälisen taidenäyttelyn ja kirjoitti siitä Finsk Tidskriftiin, vertaa yhtä tauluista Mona Lisaan mainitsematta sen tekijää. Hän on siis arvatenkin nähnyt joko taulun tai hyvän kuvan siitä ja olettaa yleisönsäkin tuntevan taulun. Laajemmin Mona Lisa ol... lisää »
Vihreä leski (1968)
Hannu Salmi blogissa Hannu Salmi: blogi - 1 vuosi sitten

Jaakko Pakkasvirta esiintyi ohjaajana jo vuonna 1964 elokuvassa *X-Paroni *yhdessä Risto Jarvan ja Spede Pasasen kanssa, mutta ensimmäinen soolo-ohjaus *Vihreä leski* valmistui vasta neljä vuotta myöhemmin. Tätä ennen hän oli osallistunut Jarvan *Onnenpelin *(1965) ja *Työmiehen päiväkirjan *(1967) käsikirjoitustiimiin. Olemme nyt sodanjälkeistä kotimaista elokuvaa penkovassa Elokuvahistorian tutkimusryhmässä päässeet aikaväliin 1964–1970, ja otimme avauselokuvaksi *Vihreän lesken, *jossa on ajankuvaa riittämiin. Televisio on tullut koteihin: lapset katsovat *Virginialaista* ja nau... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Matti Rossin kirjan Raunioista nousee Donbass (2015) psykedeelisen värikkäässä kannessa näkyy venäläinen sotilas Pyhän Yrjön nauha kaulassa. Kannessa lukee venäjäksi: "Suuri Isänmaallinen sota" neuvostoliiton vapaamuurarisymboliikkaan upotettuna. Ei voi olla ajattelematta: miksi ihmeessä kirja näyttää tältä? Mitä myynnillistä tai informatiivista tarkoitusta palvelee näin ilmivieraannuttava ulkoasu? Rossi oli opiskellut 1950-60 luvuilla Edinburghin yliopistossa, Pennsylvanian yliopistossa ja British Councilin stipendiaattina Birminghamin yliopiston Shakespeare Institutessa. Hän oli t... lisää »
Hiljaisuus on uhkaavaa
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

*Pahinta eivät ole pahat ihmiset, vaan ihmiset jotka ovat hiljaa.* lainaus on muistinvarainen Martin Luther Kingiltä.
Star Gazing by Mark Fisher‎
Michael Jacobson blogissa THAT: A Plan(et) - 1 vuosi sitten

Mars' Name For Itself by Monte Thrasher‎
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

This 'alphabet' was selected from the previous image, of a Martian dune field dusted with dry ice. "What is Mars' name for itself?" I like sifting through Martian imagery looking for distinct and alien patterns and trying to tinker artwork out of them, for surely any native Martian art must start with the landscape. I'm a proud proto-Martian, you see. We'll have a developed Martian culture some day --well, actually the Martian colonists will-- but now it's at such an embryonic stage you can make a contribution without getting swamped, and it can stand out as first things do. ... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Kuolemanrangaistus palvelee esteettistä mieltymystä aristoteliseen runousoppiin. Vasta kun tarinalla on alun ja keskikohdan lisäksi myös loppu, saadaan opettavainen tarina kahvipöydässä kerrottavaksi. Ilman kuolemanrangaistusta sukkeluus ja hilpeys on vähäisempää. Seuraelämä kärsii. Ottaen huomioon EU:n julkilausumat kuolemanrangaistuksen täytäntöönpanon yleismaailmallisen keskeyttämisen tukemiseksi ja YK:n yleiskokoukselle 19. joulukuuta 2006 esitetyn julkilausuman kuolemanrangaistuksen lakkauttamisesta, jonka on allekirjoittanut 85 maata ympäri maailman, en sentään viitsi a... lisää »
Valikoima digitoituja siirtolaisia
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Siirtolaistutkimus on itseltäni viime aikoina jäänyt, mutta muistin virkistykseksi esimerkkejä yllättävistä(kin) paikoista, joista siirtolaistietoja voi löytyä. (Yllä oleva kuva siirtolaisista kirjasta* Finland in the Nineteenth Century: by Finnish authors. Illustrated by Finnish artists*) 1) Luonnollista on, että tietoja on amerikkalaisten sukututkimusjulkaisuissa, mutta ellei Michiganin opetushallinnon (?) julkaisema *Family Trails* olisi digitoitu olisi sen anti jäänyt näkemättä todennäköisesti ikiajoiksi. Kevään 1977 numerossa on esitelty suomalaissiirtolaisia ja heihin liitt... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Vähän loukkaa jos aikaa ja vaivaa jonka olen käyttänyt päivänpoliittisista asioista huolestumiseen pidetään täysin hukkaan heitettynä. Mutta totta se voi olla. Tämä aikakauden villitys on valtava määrä puhetta ja hukattua energiaa sellaisten huolenaiheiden parissa, jotka eivät tule koskettamaan maailmaa. Ne asiat jotka maailmaa todella koskettavat ovat hyvin tummia hevosia.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Olenko edes kertaa kunnolla ajatellut sitä, että syyttelemällä vihjaillen ja epämääräisesti toisia saatan saada heidät todella musertavasti murehtimaan. Murehtisinko tätä nyt sitten. Näin on sydämellisten kuolevaisten ihmisten maailma, jossa kukaan ei voi kuitenkaan lopulta toista auttaa.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Vaikka nämä rivit ovat enimmäkseen puuduttavaa luettavaa, ne ovat kutakuinkin vakaa todiste minusta. Voi sanoa, että se olin minä. Voi olla myös helpottunut. Jossittelulle suuremmista henkisistä potentiaaleista jää tässä hyvin vähän sijaa. Vaieta voi hyvillä mielin. Samoin hyvillä mielin voi jatkaa.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Miten häiritsevältä tuntuisi jos tälläkin hetkellä vankilassa viruva muusikko Charles Manson kirjoittaisi joka päivä muutaman jollakin tavalla hankalasti ohitettavan ja koskettavan blogitekstin, jota koko maailma joutuisi epätietoisena lukemaan. Miehessä ei olisi mitään pysähtynyttä. Mutta hänen elinvoimansa saisi koko maailman epäilemään itseään, oikeudentajuaan ja näyttämään pysähtyneeltä. Miten katkera minunkin olisi elää täydellisessä vapaudessani, josta en millään laillisella keinolla saisi tehtyä yhtä kiinnostavaa. Ja mitä sellaiselle maailmanpysäyttäjälle olisi tehtävä? Hänhä... lisää »
Miksi minun ihannekirjallisuuteni ei kerro tarinaa
Vesa Haapala blogissa Versoja - 1 vuosi sitten
Näkökulman siihen saa esimerkiksi tästä Janne Saarikiven pohdinnasta.
Asemic File: "fluid non-irritation," by Nilon
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
"We have to observe what we are saying, what we are thinking, what we are feeling, what sensations we are having, what our movements are. We have to observe ourselves aright, from a definite starting-point, in a definite direction." Maurice Nicoll
KUIBERBELTIN KOMITEA
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Kirjailijalle on omalla tavalla raskasta ottaa tehtäväksi kirjoittaa vain salaista päiväkirjaa läpi elämänsä. Uutiset aikakauden kirjallisista virtauksista ja menestyksistä kantautuvat auttamatta korviin. Mutta päiväkirjailija on päättänyt kirjoittaa vain totuuden. Hänen kirjaimistaan puuttuu kaikki se varmuus, joka luo julkivalheisiin tasapainoisen tarkasti suunnitellun jaettavan tyylin ja loiston. Hän on monessakin mielessä tikkiä pelaavan myhäilevän ritarikunnan vastakohta. Ihmisen selkärankaan voi kristallisoitua elin, jota kutsutaan kyvyksi vastustaa. Päiväkirjailijan täyt... lisää »
Kirjaimet elämässäni: Ä
susupetal blogissa SusuPetal - 1 vuosi sitten

Äiti Jossain vaiheessa olin varma, etten eläisi sen vanhemmaksi kuin äiti. Mitään järjellistä syytä ei tähän ajatukseen ollut, se oli vain hyvin vahva tunne. Nyt olen kahdeksan vuotta vanhempi kuin äiti kuollessaan ja edelleen ihmettelen, että olen elossa. Äiti kuoli liian aikaisin, liian nuorena. Vasta viime vuosina olen ymmärtänyt, miten paljon haluaisin kysyä […]
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Hyviä uutisia. Fasismin tiedostaminen ja analysoiminen ei ole ongelma. Siihen tarvitaan vain kaikki. Jokaisen on annettava kaikkensa. Kaikki keinot on oltava käytössä, myös kaikki apuaineet ja substanssit. Kaikki joutuvat koville ja löysät otetaan pois. Maailma korottaa vaatimustasoaan meidän suhteemme. Se on vaikea kestää. Täytyy siirtää ja muuttaa pitkän massakauden läski vyötäröltä lihakseksi hihaan. Fasismia ei voiteta vastustamalla vaan haastamalla. Etäispesäkkeistä syöpää ei auta lepo ja yskänlääke. Eikä myöskään kirurgin veitsi. Lopputuloksena meistä tulee todellisia ihmisiä.... lisää »
Miten tietoa (toisinaan) löytyy
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Omaksi ilokseni dokumentoin miten elämäntapahistorioitsija löytää kirjaprojektiinsa leikattavaa ja liimattavaa. Jossain vaiheessa olin tehnyt verkkohaun "128 skott" kun kerran kesämatkalla 1802 jatkuvasti ammuttiin 128 kunnialaukausta. Edelleenkään en ole löytänyt määräystä tms. jolla oikea luku oli joka paikassa tiedossa, mutta jos etsii, niin löytää jotakin. Ja se jotakin oli Henrika Tandefeltin väitöskirja *Gustaf III inför sina undersåtar : Konsten att härska och politikens kulturhistoria*. Väärä kuningas, mutta näytti sisältävän kesäreissuun liittyviä asioita, joten laitoin li... lisää »
Instructions from Tony Burhouse
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

www.genemutation.co.uk
Lännen kutsu (California, 1947)
Hannu Salmi blogissa Hannu Salmi: blogi - 1 vuosi sitten

John Farrow’n westerntuotannosta tunnetaan erityisesti John Waynen tähdittämä *Hondo *(1953), mutta Farrow ehti tehdä muutakin. Saksalainen Koch Media on juuri julkaissut teräväpiirtokopion vuonna 1947 valmistuneesta elokuvasta *Lännen kutsu *(California), joka alkaa eeppisenä Kalifornian valloituksen kuvauksena. Ensimmäisiä tahteja säestävät avarat luontokuvat ja Victor Youngin eeppinen musiikki. Technicolor-värit hehkuvat yltäkylläisinä, ehkä hivenen punertavina. Tämän jälkeen elokuvan tunnelma muuttuu, ja ymmärrän kyllä, jos osa katsojista sammuttaa kuvaruudun jo aloituksen peru... lisää »
FASISMINVASTUSTAJAPELLET
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Ihmiset ovat niin hassuja ja banaalin ristiriitaisia. Nytkin tämän poliittiseksi murhaksi väitetyn väkivallanteon yhteydessä ihmiset, joilla ei ole pidäkkeitä venäjävihassaan vastustavat huutaen fasismia ja vaativat ääriliikkeiden kieltämistä. Jos heidän äänensä ei nouse kovaksi, mitään ei tapahdu. Jos heidän äänensä nousee todelliseksi ja kovaksi, mitä luulette että tapahtuu? Ei tarvitse olla suuri psykologi osatakseen kertoa mitä tapahtuu. Venäjän uhkakuva vain tehdään jotenkin (false flag tekniikat on pitkälle hiottuja) konkreettisemmaksi. Senpä jälkeen ääriliikkeiden vastusta... lisää »
Hilda on Hulda? On Hilda ja Hulda?
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Ennen kuin ehdin saada Helsinfors Dagbladin 4.3.1881 sivulta silmiini hakutulokseni huomasin vasemmasta yläkulmasta rivit SMMY:lle lahjoitetuista muinaisesineistä. Ensimmäisenä oli neiti Hilda Josefina Henell, joka antoi 14 antiikkista roomalaista kuparirahaa, jotka oli löydetty Suezin kanavaa kaivettaessa paikassa nimestä "Cap Gatt". (Kuva yllä kirjasta 'Visit to the Suez Canal. With ten illustrations', BL, Flickr Commons.) Visioin heti Hildan etelän lämpöön poimimaan kolikot hiekasta. Mutta lisähaut paljastivat, että hän oli merikapteenin tytär ja varmaankin on saanut kolikot l... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Pitelen nukkuvaa naista ranteesta. Hänen sydämensä syke on täsmällinen napautus. Tämä nainen on todella voimakas, nukkuva vartalo on kuuma kuin kilpaurheilijan. Seksuaalisuus on täydellisen avautunutta, vulkaanisen räjähtävää mutta selväpiirteistä kuin jokin design-esine. Hänelle ei voi vastata ystävällisesti tai toverillisesti. Suitset on pidettävä koko ajan täydessä kireydessä. Tuosta tutkimattomasta salaisuuksientäydestä voimakkaasta sydämestä minun vallaton, levoton, ailahtelevasti lepattava sydämeni saa väkevän ja vakaan pulssin.
Over & Underworld: Asemic Binary Planet PΩs by TBR & MK JCBSN
Michael Jacobson blogissa THAT: A Plan(et) - 1 vuosi sitten

One Page & Six Move from Phil Openshaw
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Kirjaimet elämässäni: Å
susupetal blogissa SusuPetal - 1 vuosi sitten

Åbo Ei minulle ole olemassa toispual jokke, ei tälpual. On Turku ja Åbo, Aura-ån siinä välissä. Asunut olen molemmissa paikoissa. Turussa puhuttiin suomea, siellä oli ukki ja mummi. Åbossa asui mummu ja serkut, Folkhälsanin lastentarhassa koin ensi-ihastuksen kolmevuotiaana. Men han var för gammal, redan sex år. Turusta mentiin Åboon förillä. Ja toisttepäin. Borella […]
Rakkautta ja anarkiaa 2016
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Leffafestari jatkuu sunnuntaihin, mutta on nyt osaltani ohi. Kävin katsomassa kuusi elokuvaa, joista viiden voi sanoa käsitelleen historiaa. Eniten odotin tanskalaista *Tordenskjold & Kold* -elokuvaa, josta olin vuoden alussa kuullut Vetenskapsradion historiassa. Sorruttuani melkein kehumaan *Tulen morsia*nta oli hyvä päästä katsomaan ihan oikeaa ja oikeasti hyvää historiallista elokuvaa. Trailerista saa kiinni tyylilajista, joka onnistuu luomaan ajankuvan vuodesta 1720 modernin musiikin soidessa. Käsikirjoittajan Erlend Loen romaaneita on käännetty suomeksikin eli osaamista on. Ai... lisää »
Tie maailmalle
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten

tie maailmalle kääntyy puskien takaa tuosta oikealle Moni ihminen tässä maailmassa on kävellyt kotipolkuaan maailmalle. Se on polun osa ihmisille annettuna. jos joku kysyy miksi lähdit maailmalle niin metsä vastaa?
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten

joku kävelee polulla metsän halki - moni puu vaiti
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten

joku kävelee polulla metsän halki - moni puu vaiti
Asemic Writing from Joseph Griffo‎
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Kotirannassa
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Kotiranta, vanha verkkovaja. Sopii maisemaan hyvin. Ylmönlahti kuvattuna syksyisten rantakoivujen välistä. Sama lahti ja nuo isot kivet olivat lapsena isompia kuin nyt. Siinä oli laituri ja kaksi isoa pyörokoivuista venevajaa. Nyt niitä ei enää ole. Vasemmalla siintelee Hiijenselkä. Oikealla on Rutnikkalahti. Noiden saarten välistä ajattiin moottoriveneillä kylälle. Vesitie oli tärkeä vielä 1960 luvulla. Tämä lahti oli muikun pyynnin paikka. Nuotat ovat kadonneet, osaisiko veljeni (4kpl.) elvyttää tämänkin taidon. Matkalla poikkesimme Korpilahdella näyttelyssä. Taiteilija Pekka... lisää »
Meditaatio
Vesa Haapala blogissa Versoja - 1 vuosi sitten
Sinä kesänä haavani eivät parantuneet sekin tavallinen, jonka päälle lääkäri kuroi ihon; ei maailma, vain itseaiheutettu vamma Mitä on sisäinen? Savua ja kanervia kilometrien kuvastimessa ja kivet jotka heitimme haava kuin kidus joka yrittää parantaa itsensä muttei jaksa hengittää ja kivet jotka jatkavat putoamistaan ”Kaikki olennot, jotka ovat elämässään samassa tilassa kuin paholainen ja siinä kuolevat, saavat Jumalan edessä yhtä vähän huomiota osakseen kuin itse Saatana.” Katoaminen, yhtä kuin huomiotta jääminen, sanoi Juliana, mutta mitä katoaminen on? Vain se mikä on kadon... lisää »
Suomi norjalaisin silmin 1800-luvun alussa
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
1802-projektin merkeissä haravoin eurooppalaisia digitoituja sanomalehtiä. Turhaan, ainoat osumani ovat edelleen Googlen kirja-digitoinneista, joissa on yhteensidottuja lehtiä. Yleishuomio: (ilmaiset) sivustot ovat aivan kamalia verrattuna Kansalliskirjaston digitoimien lehtien käyttöliittymään. Lausuntoni voi olla osin tottumuksen harhaa, mutta esimerkiksi saksalaiset olivat digitoineet mahdollistamatta mitään kokotekstihakua! Ei edes skeidaista OCR-dataa. Tanskan tuloksissa ei näkynyt mitään hakusanan ympäristöstä eikä sivua avatessa hakusanaa oltu korostettu (ainakaan testikappa... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
TYTÄR: Pokémon Gota mä en sit pelaa enää ikinä. ISÄ: Ai, miksi et? TYTÄR: Hei haloo pahvi! Etkö sä oikeesti tajuu mitään! Sehän on Illuminatin suunnittelema peli!
Tilt Glitch World by TBR & MK JCBSN
Michael Jacobson blogissa THAT: A Plan(et) - 1 vuosi sitten

Ghost Writing by Denis Smith‎
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Magian harrastajien piirissä on ehkä tavallinen ajatus, että magialla ei ole mitään tekemistä psykologian kanssa. Psykologian opiskelu vain sotkee magian opintoja. Olen itsekin ajatellut näin. Arhi huomauttaa että: "Psykologian määrittely on tietysti premissi ihmiselämän sidoksien tarkastelulle. Psykedeeli ohittaa ihmisen psykologian. Psykologia on kuolevaisuuden, yllykkeiden ja traumojen psykologiaa. Filosofia on magiaa, mahdollisuuksien ja arvojen näkemistä. Jos ei tiedosta psykologisia ehdollistumia ja traumatoistoja kulttuurissa, sekä ehdollistamisen kulttuurista mekanismia i... lisää »
EKSISTENTIALISMIN PARADOKSI
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Voiko olemisesta eksistentialistisessa mielessä tulla mahdotonta kun yksilön kokemuksesta tulee niin mitäänsanomattoman ainutlaatuinen ettei se enää kommunikoi tai merkitse? Kun ihmisyyttä ei ole ennalta määrätty, on jokainen vapaa valitsemaan olemisen tapansa robottien korvaamien ammattien, salaliittoteorioiden ja videopelejen vuosta. Hänen täytyy tehdä aivopesukoneensa valinta itse ja hän on siihen myös pakotettu. Silti jos olemassaolo (existentia) on ensisijaista ja olemus (essentia) toissijaista, miksi kaikista ei tule miljonäärejä? Miljonäärin olemus on hänen olemassaolonsa ... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
"Washington wants hegemony not cooperation. Samantha Power has made clear that the Russian government can no longer pretend otherwise. What will Russia and China do? If Russia and China are not ready for the war that Washington is bringing to them, will they retreat in the face of the aggression: sacrificing Syria, the break-away Russian provinces from Ukraine"
Mitä tuli digitoitua?
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Pari viikkoa sitten olin digitaalista humanismia käsittelevän *Kynä ja kone* -keskustelusarjan aloituksessa, jossa aiheena oli aineistot. Sakari Katajamäki SKS:lta piti hyvän alustuksen, jossa hän korosti niitä valintoja ja päätöksiä, joita monissa eri vaiheissa tehdään ennen kuin edessä on digitoitu aineisto. Tai tämä oli itselleni oleellinen sisältö (kertauksenakin). Muissa ryhmissä keskustelu lähti moniin muihin kysymyksiin, mutta omassani puhuttiin ainakin digitoitavan aineiston valinnasta. Joukossamme oli yksi Kansalliskirjaston työntekijä, jonka tehtävät liittyivät Klassikkok... lisää »
KUOROHARRASTUKSEN SUOSIO
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Maailman automatisoituessa yhä useammalla ihmisellä on mahdollisuus toteuttaa itseään mutta yhä harvemmalla on mahdollisuus olla korvaamaton tai edes hyödyllinen jotenkin sosiaalisesti arvioitavassa mielessä. Kestäisimmekö elämän sellaisina itsensätoteuttajina, joiden toteutumisella ei ole merkitystä kenellekään toiselle?
Space Invaded by Black Smith
Michael Jacobson blogissa THAT: A Plan(et) - 1 vuosi sitten

Asemic Writing In A Can by Matt Margo‎
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

KANNATTAAKO VALHE
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Käänteinen aivopesu. Aika gurdjiefflaista meininkiä tuossa videolla. Entä jos todellisuutta ei ole reaaliteeteiltaan tarkistettavana objektiivisena ilmiönä olemassa? Kaikki huolestuminen on tietämättömyyttä, huolissaanolo ignoranssin ansaitsema rangaistus. Juuri näinhän gurdjiefflaiset ilmastonmuutosdenialistit väittävät. Oli niin tai näin, jotenkinhan asioiden on oltava. Miksi Jumala sallii kysytään, muttei käsitetä sitä, että Jumala on kuollut. Kuollut sallii mitä hyvänsä. Pitää kysyä miksi ihminen sallii. Miksi ihminenkin, Jumalan luomistyö, on jo kuollut? Miksi luomistyö polteta... lisää »
Kirjaimet elämässäni: Z
susupetal blogissa SusuPetal - 1 vuosi sitten

zzzzzzzzzzzzz Sarjakuvissa nukkumista kuvataan kirjaimella z. ZZZZZZZZZ on tunnettu kaikkialla, se on yleismaailmallinen merkki. Kiinnosti tietää, mistä merkki juontaa alkunsa, miten se tulkitaan, onko se kuorsausta, tuhinaa, pihinää, pölinää unessa, mutta linkkejä oli yhtä paljon kuin teorioita. Ehkä myös oikeaa tietoa olisi löytynyt, jos olisin jaksanut jatkaa, mutta väsähdin. Ja nukahdin. Kategoria(t): […]
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Joskus löytyy Bandcampista laatua. -i snor eli ranskalainen Yann Coppier kööpenhaminalaiselta Skrat Recordsilta. Taiteellisesti hieno kokonaisuus aikakauden soundia. The Wolf Project by -i snor
Puolipilvivillaista
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten

Kirjoitin aamun avauksena itselleni: *Ulkona pilvipeite; ei sada.* Puolipisteen käyttö kuvastaa kuulemma Niilin alajuoksun aikaista papyrysrunoutta huonoimmillaan? Pilkkuko? *Ulkona pilvipeite, ei sada. * Puolipiste mielestäni jättää sen jälkeen tulevaan tekstiin merkityksen mitä sen edellä sanottiin? Pilkku on jonkinlainen hengitystä ohuesti tauottava väline? Vanha Saabmainos: *Ulkona pilvipeite. Ei sada.* Napakka, vähän kuin joku ampuisi Gotlannin saaren rantaa Kalasnikovin kerta-asetuksella? Jää kuuntelemaan vastarannan kaikuja Hiidenmaan entisten rantarosvojen väijypaik... lisää »
Sata vuotta sitten
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Irlannin suurlähetystö (tai oikeastaan eräs historiantutkija) ystävällisesti kutsui minut eiliseen tilaisuuteen, jossa käsiteltiin pääsiäiskapinaa 1916. Päivemmällä oli seminaari ja illemmalla esitettiin dokumentti. Vaikka olen kuunnellut irkkumusiikkia lapsesta asti, oli tietoni aiheesta jokseenkin olematon, enkä edes vilaissut etukäteen Wikipedia-sivua. Fearghal McGarry onneksi aloitti esityksellä, josta sai (yhden) peruskuvan. Pienten ryhmien spektaakkeli, jolla ei ollut sotilaallista mahdollisuutta onnistua. Avainhetki oli puheen lukeminen eikä ampuminen. Suoria seurauksia (ku... lisää »
4 Virtual Worlds from John McConnochie
Michael Jacobson blogissa THAT: A Plan(et) - 1 vuosi sitten

Asemic Writing from Volodymyr Bilyk
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Varaudu ydintalvenjälkeisiin teoreettsiin puutostiloihin mutta katso toki eteesi myös portaissa.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Hegemonia on sitä, että joukon luoma painostavuus ja pelko alkaa määrittää ihmisten mielipiteitä enemmän kuin tosiasioiden avoin katsominen. Sivistys ei voi olla mitään muuta kuin hegemonian tietynlaista rakentavaa purkamista. Myös fasismin vastainen hegemonia on eräässä mielessä fasismia, koska olennaista on hegemonia, ei kanta tai käsitys. Hegemonia on kuitenkin aina vain työkalu, jolla eliitti ohjailee massoja. Se ei ole syy tietynlaisen ohjauksen tarpeeseen. Hegemoniaa säätelee aina Kantin muotoilema kategorinen imperatiivi. Hegemonian jekku suhteessa Kantin alkuperäiseen ajatu... lisää »
Kun maisema palautui
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Vinkaran vaaralta voi taas katsella Koiteretta. Aikoinaan istutetut koivikot pakettipeltojen päälle ovat kaadetut. Tämä on hyvä asia. Eilen kiipesimme vaaran laelle ja ihastelimme maisemaa kuulaan kauniissa syyssäässä. Ruska ei ole vielä palavimmallaan sillä lämpöä on riittänyt, eikä pakkanen ole pannut. Historiasta sen verran että Vinkaran Hämäläiset eivät ole olleet paikan ensimmäiset asukkaat. Luultavasti saamelaiset ovat eläneet täällä ja siirtyneet sitten pohjoiseen. Ketä siinä välissä asui, ei ole tietoa. Hämäläist tulivat tänne 1900- luvun alussa. Alkuperäinen talo on nyt ... lisää »
HIIRI JOKA TUNSI PETTYNEENSÄ ELÄMÄÄN
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
"a mouse ran across my kitchen sink, looked at me and then jumped right out the fucking window, plummeting to his or her death 5 stories down. Mice suicide is real" Raz
Puolukat tallessa sienten joukossa
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten

Syksyinen metsä ei metelöi turhia - ruohot heiluvat Kuva on ilmestynyt myös Facebookissa.
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten

Metsän takana naapurin talon piilo - kiiltävä katto Tämä sama kuva on julkaistu myös Facebookissa.
Topeliuksen korttipelit sekä jälkikirjoitus lautapeleistä
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Selaillessani Topeliuksen päiväkirjamerkintöjä 1837-40 (suomeksi julkaistu koottujen teoksien osassa XIII (1932), kääntäjää ei mainittu) en voinut olla huomaamatta kuinka usein nuori Topelius pelasi "Bostonia". Mainintojen yhteydessä esiintyy rahasummia, joten tuttavien kesken harrastettiin uhkapeliä. Ruotsinkielisen Wikipedian mukaan Boston on neljän pelaajan vistityyppinen peli. Sen sanotaan olevan Yhdysvaltain vapaussodan aikainen eli sopisi pelattavaksi Suomessa 80 vuotta myöhemmin. Helsingissä sitä pelasivat myös naiset keskenään (23.3.1839). Jopa niin keskittyneesti, etteivät ... lisää »
Katsahdus nurkan taakse
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Mieltä on jäänyt vaivaamaan Historiantutkimuksen vaikuttavuus -paneelin ja muutaman aiemman tilaisuuden valitus ja tuska "niistä", jotka noin vaan tekevät historianesityksiä. Eivätkö historiantutkijat tiedä, että on tahoja kuten Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seura, jotka aktiivisesti kannustavat tällaiseen? Jopa tarjoavat opettajille materiaalia, joilla luodaan LAPSILLE käsitys, että he voivat oppia ja ottaa otetta historiaan aivan muuten kuin akateemisia historiantutkimuksia tavaamalla. Ja minkä lapsena oppii... Alkuvuodesta ilmestynyt sivusto *Nurkan takana* on juuri tätä hap... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten

Sam Falls: Minä 2012:
Hallintohistoriallisista sanoista
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
1802-projektissani, jossa olen laajentamassa kesän kuninkaallisen matkan blogisarjaa kirjaksi, vilisee erilaisia arvonimiä. Esimerkiksi nimitysuutinen: Turkulainen tukkukauppias Mikael Rosendahl sai matkan aikana eli todennäköisesti sen tapahtumiin liittyen "Kommerse-Råds namn, heder och värdighet". Omin päin olisin kääntänyt ja tiivistänyt tämän kauppaneuvoksen arvonimeksi. Onhan jäljessään vastaavalla rimpsulla varustetulla Eric Lodinilla Kotivuoren ylioppilasmatrikkelissa "Kihlakunnantuomarin arvonimi". Mutta ruotsinkieleni osaaminen on sitä tasoa, että tarkastaminen on tarpeen.... lisää »
Lonely Digital Black Hole In An Analog Universe by TBR & MK JCBSN
Michael Jacobson blogissa THAT: A Plan(et) - 1 vuosi sitten

Bird Songs by John McConnochie
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Kirjaimet elämässäni: Y
susupetal blogissa SusuPetal - 1 vuosi sitten

Ystad, yksin Onhan tämä tuttua. Heti, kun tartun maaleihin, sanat katoavat, mielessäni on vain kuvia. Kuukausien tauon jälkeen tarrasin eilen siveltimiin, maalasin monta tuntia, huonossa asennossa, huomasin jälkikäteen. Ilta kului piikkimatolla lihaksia rentouttaen, toivoen, ettei välilevy jälleen vuoda paikkoihin, joihin se ei kuulu. Minun piti kirjoittaa paikoista, joissa en ole käynyt, mutta […]
Syyskuun alkupuoli
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
2.9. - Elise Garritzen kirjoittaa [in English] Ihan Oikeiden Historiantutkijoiden määrittelystä 1800-l Britanniassa - Hmm. @Kaupunginmuseo kärsi jo vesivaurion, maalataanko nyt piruja seinille? [Kun Museokortti mainosti "Vietä kaikkien aikojen #museosyksy! Museokortilla pääset yli 230 varmasti kuivaan museoon."] - Kirjat hyllyissä nyt sisustusmuotia. Kunhan ovat siistillä pellavakankaalla päällystettyjä. Sisällöstä viis. 4.9. - 1900-luku ja "kansa" edelleen mielekästä esittää miestekijöiden kautta. Pisteet rehellisestä otsikoinnista. - Ennen valelääkä... lisää »
Asemic Writing from Kent Christensen‎
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Palkinnon vastaanottaneista Nobel-kirjailijoista suosikkini on Winston Churchill. Mahatma Gandhin päävihollisella, BBC:n Intian MindControl-pomolla George Orwellilla, oli Imperiumissa Gobbelsin rooli. Jos Englanti olisi hävinnyt sodan, historia olisi kohdellut Orwellia Goebbelsin tavoin. Mutta nyt sanotaan, ettei Orwell kirjoittanut toimintaohjeeksi vaan varoitukseksi. Pohjoisen pääkaupungin jäisillä kaduilla oli tyhjää kuppia ojentavia betonista valettuja kerjäläisveistoksia. Viikkoon ainoatakaan tosikerjäläistä ei näkynyt. Taiteilija Jami Teinonen oli majoittanut kerjäläiset ... lisää »
Reformaatiosta, eliiteistä, rahvaasta ja laulusta
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Eilen pidin taukoa 1802-projektistani ja istuin koko päivän SKS:n juhlasalissa kollokviossa. Kotiin päästyäni luin Nykysuomen sanakirjan sivistyssanojen osasta, että se tarkoittaa tieteellistä keskustelutilaisuutta. Eli ei ihmekään, että en kaikkea ymmärtänyt. Mistä todisteena lukuisat kysymysmerkit alla. Tuomas M. S. Lehtonen aloitti menneen ja tulevan projektin esittelyllä sekä kirjamarkkinoinnilla. Tauolla selasin artikkelikokoelmaa *Re-Forming Texts, Music, and Church Art in the Early Modern North* ja Raisa Maria Toivon kirjaa *Faith and Magic in Early Modern Finland*. Molemmat ... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Olemme digitatuurissa.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
"Nykyään on aina suuri uutinen, jos jonkun puheissa on jotain tolkkua." Juho Nieminen
JUURET, FIKSAATION TUHOISAT KAHLEET
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten

Sol LeWittin antihegemonisessa sarjallisessa maailmassa tuntuu olevan mahdollisuuksia. Prosessi etenee minimaalisella askeleella lähtöarvoissa ja tekniikan luonne pitää huolen siitä että lopputulos on suoraan verrannollinen alkuarvojen muutokseen. Kunnes taiteilija tekee suuren hypyn ja aloittaa pienin askelin kulkevan prosessinsa jossakin edelliselle toiminnalle kaukaisessa yllättävässä pisteessä, kuitenkin tyylilleen ominaisella ja tunnistettavalla tavalla. Juuri tämä hyppy on luonteeltaan antihegemoninen, fiksaation tuhoisat kahleet -- tai juuret, jos haluatte -- katkaiseva opera... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
*Harhaman* lavasteita (Belgium Abandoned Orient Express) mutta myös Waltari/ Paavolaisen *Valtatiet* (1928, yksi raikkaimpia suomenkielisiä runokokoelmia viime vuosina).
Cartographer's Map Of A Deep Cyber-Space Hyperstructure
Michael Jacobson blogissa THAT: A Plan(et) - 1 vuosi sitten

Planet Hyperstructure Map
Topographical Anagram by Mark Fisher
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Meidän olisi asteittain ja varovasti hyväksyttävä tieteiskirjallisuutta paitsi ihmeellisempi myös olennaisesti valoisampi tulevaisuus. Tämä on tietysti tavattoman surullinen uutinen "kuoleman kultin" laajoille tukijoukoille. Näitä kannibaaleja ja ahkeria pyöveleitä ei kenenkään tuntevan ihmisen sydän voi olla vilpittömästi säälimättä.
MATTI ROSSI KUOLLUT
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
"vapaa muinoin kiskomaan hampaat toisinajattelijoiden suusta, vapaa nyt, ja hampaaton itse" Matti Rossi: Tilaisuus 1967 Uutinen kirjailija suomentaja Matti Rossin kuolemasta on kuin vallitseva säätila tässä ja nyt. Saamieni tietojen mukaan Rossi kuoli maanantaina Helsingissä. Saa nähdä kenellä nyt voisi olla kyky ja rohkeus kirjoittaa Rossin nekrologi. Henkilö ei ainakaan voi olla meidän polvea. On jotenkin voitava nähdä ja arvioida sitä elämää ja tuotantoa ikä- ja kohtalotoverin tavoin. Oliko Rossilla kohtalotovereita, yhtä lailla rohkeita, selkärankaisia? Virheiksi lasket... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Kun minä maalaan oikein koukeroisen ja plastisen viivan jäljittelen sen jatkuvuudessa ihmishahmoa joka yrittää pujotella vitaalisella energiallaan jokaisen tabun ja jokaisen älyllisen esteen, joka hänellä on tiellään ennen hegemonian voiman hienovaraista täyttymystä.
HEGEMONIA JA VIHOLLISKUVA
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Hegemonia ja kiinteä, eristetty viholliskuva ovat erottamattomat. Jos olisi mahdollista neutraloida viholliskuva, liittää se terapeuttisen psykoanalyysiprosessin avulla takaisin ymmärrettyyn kokonaisuuteen, myös hegemonia lakkaisia olemasta. Viholliskuvan uusintaminen, siis trauman toistaminen terapian vastakohtana, uusintaa hegemonian. "Alun perin *hegemonia* tarkoitti poliittista hallitsemista tai ylivaltaa erityisesti valtioiden välisissä suhteissa. Sittemmin sillä tarkoitettiin Antonio Gramscin määrittelemänä hallitsevien yhteiskuntaryhmien kulttuurista ylivaltaa. Eliitit hallit... lisää »
Apteekkarin urasta
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Ruotsinkielen taitoni rajat tulevat vastaan tämän sanomalehdessä Inrikes tidningar 1.3.1808 julkaistun ilmoituksen kanssa. Proviisori Jonas Peter Hedell on tehnyt Kaskisten apteekkiin liittyviä kauppoja visbyläisen apteekkari Johan Gelleniuksen kanssa. Mutta Hedell on jättänyt jotain kaupanehtoja täyttämättä ja kadonnut Galleniuksen näköpiiristä. Hiskiä osaan sentään lukea. Apteekkari Johan Gallenius sai Maria Elisabeth Aspin kanssa Kaskisissa lapset 9.8.1818 ja 20.10.1820. 56-vuotias Johan Gallenius kuoli apteekkarina Kaskisissa 21.8.1821. Mikähän oli innostanut muuttoon Visbyn koko... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Paakkuuntunut hegemonia: se mikä ei saa syntyä ja se minkä syntymä perutaan. Kun Jumala on kuollut kaikki hänen tekonsa poltetaan. Ja heti kun mikään ei estä hymy aurinkokuntien heimoa pilkahtaa
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Kirjoitat, et tunne suunnitelmaa. Kirjoituksesi on arvailua. Kuumeesi ei tunne lämpöä.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Pelitalossa sai olla jossain määrin luova. Luovuus oli kontrollin kohteena olemisen vastakohta. Jokainen valvontakamera, jokainen matkapuhelinlaite, oli hetkessä muutettavissa vakoilulaitteeksi. Se, joka niihin tietoihin pääsi käsiksi, saattoi laittaa liikkeelle ikäviä juoruja, jotka olivat samalla kertaa uskomattomia ja totta. Se ei vaatinut luovuutta. Luovuutta vaati olla joutumatta sellaisen kohteeksi. Tarkemmin ajatellen, miksi luovuus olisi Pelitalossa ollut sallittua? Hetkinen. Luovuushan oli kontrollin kohteena olemisen vastakohta. Mutta kontrollin aste on täysin vapaasti sä... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Tänään uusi elämän penkkipunnerrusennätys. Jouluaattona on 120 kg penkkikunto vaikka sitten venäläisen hevoshormonin voimalla.
Sukuni naisia III
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten
Sukumme naiset yleensä olivat osaavia, toimeliaita ja kovia työihmisiä. Joukossa oli sitten niitä haaveilijoita ja saamattomia hölömikkeitä. Luulen että itse kuulun tuohon viimeiseen ryhmään. Beata eli Pietta mummo oli ensimmäiseen ryhmään kuuluva. Hän kuoli kun olin viisi vuotis ja ainoa muistinkuva hänestä on kuolintaudissa makaava tutiseva henkilö. Hänellä oli luultavasti Parkinssonin tauti ja hänen lapsillaan, joita oli ainakin kymmenen, oli monella sama tauti. Se kulkee suvussa. Isäni on kertonut että mummo oli verbaalisesti lahjakas, Matelin sukua, samoin hänen tyttärensä. Sa... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
On lämmittävä tunne saada lukijapalautetta itse Englannin Kuningattarelta. "Her Majesty the Queen has asked me to send you her warmest thanks for the lovely texts daily updated on your blog. They were all so perfect and funny. The Queen reads your blog by Google Translate and really appreciated your thoughtfulness! It must be pretty hard work also, commented hilarious Her Majesty the Queen. Keep going, it gonna change the World!"
Keikkakalenterin päivitys
Jukka blogissa Jukka Laajarinne - 1 vuosi sitten

Lähiviikkoina minut saa kiinni esimerkiksi seuraavasti: 24.9. Edith Stein -päivä P. Henrikin sali, P. Henrikin aukio 1 Klo 16:45 Kirjailija Antti Nylén keskustelee taidemaalari Elina Merenmiehen ja kirjailija Jukka Laajarinteen kanssa heidän teoksistaan. Vapaa pääsy. Tapahtuman koko ohjelma täällä. *** 1.10. Turun kirjamessut Klo 12:50-13:10 Haastattelu Suomen Nuorisokirjailijoiden messuosastolla Klo 14-14.30 A-halli, Fiore-lava: Scifin yhteisöt […]
Amanda Lindholmin omaelämäkerta
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
*Alempi kansanopetus* eli *Aikakauslehti al. kansa-, pikku-, kiertokoulun nais- ja miesopettajille sekä lasten vanhemmille ja muille kasvattajille* julkaisi numeronsa 2/1906 etusivun juttuna esittelyn kiertokoulunopettajatar Amanda Lindholmista, joka oli "huomatuimpia henkilöitä maamme kiertokoulunopettajistossa". Tänä päivänä hänestä ei löydy verkkohaulla mitään, joten kopioin tähän lehden julkaiseman Lindholmin oman tekstin: »Olen syntynyt Nastolan seurakunnassa 4.5.1864. Elämä on ollut minulle, niinkuin monelle muullekin ihmislapselle maailmassa taistelua olemassaolon puolesta.... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Joka toinen musta ja valkoinen maatuska. Marmoroitu maatuska.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Freudin teorian vallankumouksellisin idea oli se, että sekundääriprosessi voi vallata primääriprosessin ja ihmisestä voi kehkeytyä ammattimainen omien traumojensa toistaja ja niihin liittyvien viettien välttäjämarionetti. Tämä oli juuri se mitä Syntilässä tapahtui teollisessa mittakaavassa. Kun Syntilän työntekijöiltä kiellettiin jotain fundamentisti inhimillisyyteen kuuluvaa he alkoivat projisoida paineitaan kulttuurisesti ohjatulla sublimaatiolla Pelitalon toteuttajaportaaseen. Nörteistä tehtiin seksuaalisesti latautuneen vihan kohteita, seksuaalisesti sidottuja joita vasten seksu... lisää »
Globe2016_0013_8k_na_c16 by Artefract / Tim Paulvé
Michael Jacobson blogissa THAT: A Plan(et) - 1 vuosi sitten

Cathartic Poem by Lucinda Sherlock‎
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Orwellin Eläinten vallankumous opettaa tietysti sellaisenkin mahdollisuuden, että koko kysymys Venäjästä, hegemoniaksi luotu antipatia, ei ole mitään muuta kuin sympatian projektio: ihmisseparaattori.
HAARP-PAINAJAISTEN YÖ
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Tyhjään huoneeseen kajasti himmeää valoa sivuseinän oviaukosta. Huoneessa risteili tyhjiä pyykilankoja. Ripustin yhdelle pyykkipojilla mustavalkoista noin A4 kokoista mustavalkoista valokuvaa. Kuvassa oli aikuinen tuntematon mies, ja miehelle maalauttu pandakarhun todella surullinen naama. Mutta mies ei muuten vaikuttanut surulliselta. Joku sanoi tai ajattelin, että tämä kuva merkitsee "onnea". Kun olin ripustanut kuvan jäin aloilleni odottamaan. Tarkoitus oli saada huoneessa ajelehtiva kummitus tai demoni valottumaan kuvaan. Kun se ei onnistunut raivosin turhaumaani hampaat irvessä... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Kun pienen valtion asukas sanoo, että valtiota ei tarvita, se on sellaista idealismia, jonka todellinen sisältö on: tarvitaan imperiumi. Imperiumeja taas ei pallolla ole yleensä vain yksi vaan vähintään muutama. Käytännössä silloin tilanne on aina ns. orwellainen nykyisillä pyssyillä. Kannatan sitä hitusen vähemmän kuin valtiota, ja tässä ei todellakaan ole idealismista kysymys. Onko loogisesti ajateltavissa kolmas vaihtoehto? Voiko olla tai tulla mitään muuta? Ja jos on näin, onko venäjänvastaisuus Suomen valtiollisen olemassaolon välttämätön perusta? Ovatko naiset aina impe... lisää »
Esimerkki Noitain, Velhoin ja Myrrysmiesten kelvottomuudesta
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Hans Nymanin kirjasta *Hyödyttäväisiä ja Huvittavaisia Kertomuksia Yhteiselle Kansalle Kehoitukseksi hyvään ja varoitukseksi pahasta *(1842) Näitten Ihmisparkain sekaan luettava oli se kuulusa Matti Kallaanvaara, Kemijärven Pitäjäsä, joka oli ymmärtänyt saavuttaa yksinkertasen kansan uskalluksen ja luulon, että hän saatto hätäyneitä ja tarvittevaisia auttaa, esimerkiksi: pelastaa ihmisiä manalaisten eli kirkon väen, kiusauksista; panna manalaiset takasin sen päälle, joka net oli nostanut; laittaa tyttärille naima-onnia; panna karja oikialla ajalla laitumelta kotia tulemaan; auttaa s... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Tommi Liimatan Jeppistä -romaani (2014) vetää peukalopaikoista. Teksti näyttää olevan hyrymäisen tarkkaa kadonneen ajan (koululaisena 1980-luvulla) kuvausta. Vaikuttaa kelpokamalta, vaan en ole varma jaksanko itse näin pitkästi uppoutua sinänsä yksityiskohtia myöten täysin tunnistettavaan nostalgiaan. Tommi Perkola luultavasti pitäisi tästä.
Robot Bones In The Desert: A Monday Morning Asemic Cyber-Planet PΩ by TBR & MK JCBSN
Michael Jacobson blogissa THAT: A Plan(et) - 1 vuosi sitten

SYNTILÄ
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Syntilä oli tavallaan uusi kirkko. Syntilän tiloissa alastomuuden häpeä muunnettiin uhmaksi ja toiseuden vihaamiseksi. Näiden tänne ohjautuneiden nuorten ihmisten suuri elämänvietti oli ensin täydellisesti padottu. Syntilässä tuo padottu elämänvietti sitten vapautettiin asteittain kääntämällä se kiihottavaksi ja turruttavaksi thanatosvietiksi. Ei suinkaan muikku, vaan kuolema, huudahti kameramies. Kamera pyöri nyt. Katso kameraa, älä minua, vaikka olisin sinusta miten ihana. Käsitätkö? Siellä, siellä kameran silmässä ovat he, joille me tätä teemme. Kuolema, persoonattomuus, adrenali... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Hän toisti maanisesti traumansa traumasta hehkuvan vihan vimmalla, ja toiset tietysti taputtivat. Tällaiset ydinvoimalatyypit olivat yleisiä aikakaudella, joka hyväksyi ydinvoiman.
Turning Words In Space by Robyn Ellenbogen
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Algoritmin tila oli nyt se mikä oli. Kuullotettujen moniulotteisten pintojen verkostosta ei pystynyt palauttamaan ainoatakaan luonnonvakiota. Satusuomalainen oli käviessään vain tokaissut, että tuossakin on hyvät värit. Siitä ei paljon viisastunut, kun vaatimattomana tavoitteena oli luoda pinta, jonka matemaattisista ominaisuuksista tulisi voida ennustaa luonnonvakiot jokaisessa universumin pisteessä. Kristallisoituminen oli vaiheessa ja vaarassa mennä pieleen. Jos se pääsi tapahtumaan epäpuhtaiden värien kajossa, koko tuotanto pitäisi sulattaa ja valaa uudelleen. Kristalli, kris... lisää »
Alitajunta ja politiikka
Anita Konkka blogissa Sanat - 1 vuosi sitten

Englannin pääministeri Macmillan ja pari hänen hallituksensa ministeriä olivat töpänneet pahasti. He kävelivät pitkin Laajalahdentietä kohti Munkkiniemen poliisiasemaa, joka sijaitsi entisessä palokunnan talossa Poliisipäällikkö tuli heitä vastaan aseman edessä ja kehotti heitä loikkaamaan maasta. Siihen he eivät suostuneet, vaan marssivat päättäväisesti poliisiasemalle ilmoittautumaan syyllisiksi töppäykseen. Unen tapahtumapaikka. Valkoinen rakennus on entinen palokunnan talo. Tämä on lapsuuden maisemaa, jonne palaan usein unissani. Herättyäni ... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Olisin mennyt syömään mäkkärin ateriaa Savoyn kulmapöytään, mutta eihän tässä byroslaviassa saa sitäkään tehdä. Ruotsissa sen saisi tehdä. Sillä sen tolkullisen mitä Suomessa ei saanut tehdä (ja sitä on paljon), sai Ruotsissa tehdä. Sellaista se on, ruotsalainen kansallissosialismi.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Arhin vanha mutta nerokas kirjoitus traumatodellisuuden tuotannosta, eli yksilötraumojen tuotannon metodiikasta eliitin kontrollikeinona. Jos vaistomaisesti kiellät sen, että yhteiskunnassamme ihmisiä traumatisoidaan psyykkisesti tahallisesti ja tietoisen metodisesti, sinun pitäisi mennä psykoanalyysiin, sillä et ole terve ihminen. Vastaväite tähän on tietysti se, että miten voisi olla traumatisoimatta kun he tekevät sen itse. Onko Freudilla karaistumisen käsite? Toleranssin kasvattaminen traumatisoivaa kärsimystä toistamalla? "Sublimaatioon liittyy usein myös kärsimyksen toist... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Kirjoituksessa tärkeintä on, että jumiuttaa leimauslaitteen.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Kahdeksan tietämääni ja luennassani intensiivisintä (huomioi suuri psykologinen ja subjektiivinen painotus) suomenkielistä proosateosta, tältä istumalta mieleentulemisjärjestyksessä. 1. Ihmiskokeita: Masterversio 2016. 2. Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen 1945. 3. Irmari Rantamala: Harhama 1909. 4. Pentti Saarikoski: Prahan päiväkirjat (käsikirjoitusversio) kirjoitettu 1966, julkaistu 1998. 5. Johan Bäckman: Pronssisoturi 2008. 6. Aino Kallas: Sudenmorsian 1928. 7. Kalevi Seilonen: Metsäroisto 1986. 8. Erno Paasilinna: Kadonnut armeija 1977. (Selitys: Olen huono perusromaanin... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Kymmenen tietämääni ja luennassani intensiivisintä (huomioi suuri psykologinen ja subjektiivinen painotus) suomenkielistä proosateosta, tältä istumalta mieleentulemisjärjestyksessä. 1. Ihmiskokeita: Masterversio 2016. 2. Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen 1945. 3. Irmari Rantamala: Harhama 1909. 4. Pentti Saarikoski: Prahan päiväkirjat (käsikirjoitusversio) kirjoitettu 1966, julkaistu 1998. 5. Johan Bäckman: Pronssisoturi 2008. 6. Aino Kallas: Sudenmorsian 1928. 7. Kalevi Seilonen: Metsäroisto 1986. 8. Erno Paasilinna: Kadonnut armeija 1977.
Parkua parvekkeilla
susupetal blogissa SusuPetal - 1 vuosi sitten

Jos minä jotain kavahdan niin naapurin ämmää. Pihamme kyylä nyppii katkeamattomasti parvekekukista nuppuja, kuihtuneet terälehdet eivät riitä. Eilen se istutti kanervia tuhat ja sata, kyyristyin savupilveni taakse, ettei se noita näkisi minua, kailottaisi juorujaan ilkeällä, kitisevällä äänellään. Tulisi talvi ja umpeen jäätyneet ovet. *** Runotorstai #419 äänihaaste löytyy tästä linkistä […]
Kahvinkeittoa ja vastuullisuutta
Jukka blogissa Jukka Laajarinne - 1 vuosi sitten

Päivänä eräänä piipahdin Gaudeamus Kirjaan & Kahviin hörppäisemään espressoshotin, ja asiointikokemus pisti jälleen miettimään, miten markkinat toimivat. Aloitetaan nyt vaikka siitä, että kun klikkaa kahvilan nettisivulle, aivan ylimpänä nähdään teksti: HYY Ravintolat. Vastuullista HYY-liiketoimintaa. Parempi varmaan ollakin. Kirjan & Kahvin, kuten muidenkin HYY-ravintoloiden asiakaskunnasta suurin osa on yliopiston pääkirjaston käyttäjiä, paljon humanisteja ja muita, ja […]
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
aamuyön usva pehmentää unohdukseen illan hulinat
Tulen morsian nähty
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Ostin eilen lipun Tulen morsiameen täysin valmiina kärsimykseen. Siis huonon suomalaisen leffan katsomiskärsimykseen enkä kertomuksen kärsimyksiin. Ehkä ennakkoasenne auttoi, sillä olin positiivisesti yllättynyt elokuvasta. (Mikä ei tarkoita, että se olisi ollut "hyvä".) Päähenkilön replikointi oli toki paikoin ihmeellisen kuuloista ja kielien sekoitus omituista. Kuulemma autenttisuuden tavoittelua, mutta ruotsiksi olisi tullut parempaa. Ja jos autenttisuutta olisi tavoiteltu niin jossain kohtaa elokuvaa olisi näkynyt päre tai useampi. Niiden sijaan tilat tuvasta selliin valaisi p... lisää »
KRISTALLISOITUMINEN
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Kirjoituksessa tärkeintä on, että se jumiuttaa leimauslaitteen. Romaanihenkilössä on taas se, mitä sen kautta voi ilmaista, ei realistisuus tai johdonmukainen kehittely. Samalla tavalla Gurdjieff puhuu todellisesta ihmisestä: kun kristallisoituminen on päättynyt, ihminen ei tavallaan ole enää realistinen, koska häntä ei rajoita mikään, vaan ainoastaan äärimmäisen ilmaisukykyinen teoissaan ja sanoissaan. Hän ei uhraa, koska hänen ei tarvitse edetä yrityksen ja erehdyksen menetelmällä kokeellisesti. Kristallisoitumisen käsite on Gurdjieffin Beelzebub's Talesin tärkein yksittäinen kä... lisää »
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
Suljettu ovi - pöly ei pääse sisään, eikä uloskaan?
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Voi olla, että missään olosuhteissa rauha ei säily kovin pitkään, jos kovaa taistelua oikeuden puolesta ei käydä kaiken aikaa. Rauha ja pieni demokratia on jatkuvan uuvuttavan taistelun lopputulos kaikkialla. Taistelu on peräjälkeen suoritettuja rohkeita uhrauksellisia tekoja. Muu ei ole käypää valuuttaa taistelussa. Taistelua ei välttämättä käydä ketään yksittäisi henkilöitä vastaan, vaan ennen muuta itsen kanssa, ihmisluonnon kanssa, hyvin avoimella kentällä, pelkoja vastaan. Islamilaisessa maailmassa taistelu on ollut rajoitetumpaa kuin länsimaissa ja tulos on nyt suurempi ruutit... lisää »
Kolme sarjakuvaa
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Hanneriina Moisseisen *Kannas* on jotain niin hienoa, että sillä pitäisi olla oma blogitekstinsä. Mutta en osaa sitä kirjoittaa. SA-valokuvilla ja kerronnallisella sarjakovalla Moisseinen on luonut uskottavasti ja koskettavasti Kannaksen läpimurron päivien tunnelman, jossa kuolevat ja sekoavat sotilaat ovat taustalla ja keskiössä evakkoon lähtevä nainen. Loppusivulla on lueteltuna käytetyt suorat lainaukset ja viittaus arkistomateriaaliin, josta on poimittu kirjan tapahtumia. Ilman tätäkin tuntui todelta. Aivan muuta on Siiri Viljakan ja Lauri Tuomi-Nikulan *Viimeinen puhe. Ander... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Ensimmäisenä riisti itseltään hengen naisista mustasukkainen. Lipeän juominen paitsi päätti elämän myös kuvasi elämän saamaa makua. Perässä meni mies, joka olisi muuten kuollut häpeään. Lopulta tappoi itsensä se, jolta oli ilkkuen pilattu suuri rakkaus. Itsemurhaa sanotaan raukkaumaiseksi ja itsekkääksi teoksi niiden näkökulmasta jotka jäävät. Mutta eikö armokuoleman estäminen ole yhtä raukkamaista? Rakkauden menettäminen tappaa yhtä lailla, mutta kivuliaammin. Häpeä viskaa hitaasti kuolettavaan juoppouteen. Lipeänmakuinen elämä riuduttaa nopeasti hengiltä. Vai onko tarkoitus sanoa,... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Käsilläni on liiketalouden opinnäytetyö, jossa kuulemma eräs tärkeä lähde on ollut tämä blogi. Tekijä pyrkii vastaamaan minulle salakielisesti liiketalouden terminologialla. Hiljainen hetki. Nyt kahvit.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Hetken hän epäröi ottaa puheeksi näyttämön. Mitä hän siitä tiesi, katsoja. Hän oli vain katsoja, joka näki näytelmän. Mitä hän tiesi tästä itse pääaiheeksi kohonneesta näyttämöstä. Se ei tarkoittanut mitään mitä esitti, mutta symboloi kaikkea. Kun pimeys on täydellistä pimeänäkölaitteista ei ole apua. Hän laukaisi kohti pimeyttä. Yksikään hahmo ei astunut esiin. Elefantin supertumma nanomusta silmä räpsähti.
JUORUKELLO
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Tuntemattomasta tosi-TV tähdestä levisi kammottavia juoruja, joista hän ei itse tiennyt. Melkein mitä hyvänsä voitiin uskoa hänestä. Hienosti kirjoitettujen juorujen tueksi lainattiin aina pätkä hänen tosi-TV esiintymisestään. Nuo pätkät olivat inhottavia, yleensä erinäisiä ulostustoimia asunnon käymälässä. Parodia oli mahdotonta. Postituslistoilla olijat, yleensä sangen sivistyneet ja vaikutusvaltaiset ihmiset, vilkaisivat pätkän ja lukivat juorun. Se riitti heille. He painoivat nimen mieleen ja kasvot muistiin. Tämä mies on paitsi huonomaineinen myös vaarallinen he ajattelivat. He... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Hän oli sen tason näytelmäkirjailija, että saattoi enää kirjoittaa tätä mikä oli tässä. Hyvin harva sen tulisi lukemaan tai näkemään. Vain ne jotka elivät sen joituisivat lukemaan. Ja siinä tuskin olisi heille mitään uutta. Sillä kaikki näytelmät oli jo kirjoitettu. Tai niin hänestä ainakin tuntui. Mutta se johtui siitä, että hän korosti taitoa. Oli oltava *taito* tehdä jotakin ennen kuin tekemiseen saattoi ryhtyä. Hän ei vielä tiennyt, että kaikki riippui aiheen valinnasta. Mitä suurempi aihe, sen suuremmat taidot se luovutti kuvaajansa käyttöön. Tosiasiassa ei ollut yhdentekevää (k... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Paras hetki nauttia oli auttamatta mennyt. Jäljellä oli hyvä päivä, tai jos ei hyvä, niin ainoa kuitenkin. Illalla kaikki olisi ohi. Ajallisuuteen jäisivät vaeltamaan ne, joita ei ole tuomittu tai joiden tuomion täytäntöönpanopäivä olisi myöhempi. Nautinnot, jotka mielikuvituksen puitteissa nyt olivat mahdolliset, eivät olleen rajattomat. Mutta suuret ne olivat.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Se oli nyt tämä näyttämökoneisto valmis ja pystyssä. Jännitti enää se, kestäisivätkö näyttelijät roolinsa paineen. Unitautiset kestäisivät tietysti paremmin. Mutta kestäisivätkö ne, joilta oli leikattu silmäluomet ja joille oli käsikirjoitettu valveillaolijan veriset roolit. Jos kestäisivät, kaikki saisivat herkkua, varsinkin tuo yleisö joka hoiperteli katsomon kulmissa sokeana kuin ryhmä uinahtaneita karhuja, susia ja leijonia katsomosta ulospääsytietä etsien. Joka päivä tuli esiin trooppinen tautiepidemia, joka oli vahvistunut apinoissa. Taudit tulivat syvältä metsästä, valmiina, ... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
TYTÄR: Tämä on viimeinen päivä kun minä olen lapsi. ISÄ: Ja sitten mitä? TYTÄR: Ei muuta kuin että nauti NYT siitä.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Tämä minun psykologinen torjuntaongelmani, että salaliittoteorioiden naurettavuuden ja hassuuden takia en malta nähdä sitä tosiasiaa että jotakin salaliittojen kaltaista on olemassa, muuttuu ongelmaksi sillä hetkellä kun herään ja ymmärrän: salaliitot ovat olemassa ja ne tarttuvat traumaani kuin lujaan ovenkahvaan. Sillä minun traumani on vain hyvin kehittynyt käsi, joka pujahtaa täydellisesti istuvaan hansikkaaseen, ja ryhtyy itseohjautuvasti toimittamaan hämmästyttäviä palveluksia, joihin en olisi kuvitellut pystyväni. Ja tämä tuottaa minulle mielihyvää. Ja tämän vastakohta tuotta... lisää »
Syksy etenee # 4
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
1. Lentävä lehti - vanhasta puusta riittää tiputettavaa 2. ikävä syksy - kukkapenkin ruohotkin harmaanruskeat
Syksy etenee # 3
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
noin lihava puu tiputtaa yhden kerrallaan lehtiä tuuleen vähän väliä jokusen lehden aika on kulunut loppuun
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
Hentoinen horsma kuin olisi hakkuuraiskion kaunein omistaja
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
sotilaiden hautausmaa valkoisia puuristejä pudonneita omenia Copyright *Karen Briggs*, 2006. Suom. j.t. Lähde Shiki 2006.
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
satavuotias syksyä pelkäämätön puu ei pelkää kävelen sen alta puusta lehden lehteä oikopolulla
Syksy etenee # 2
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
Iloinen tuuli lennättää puiden lehdet ihan minne vain
Syksy etenee
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
1. auringonpaiste - syksystä rasittuneet lehdet roikkuvat 2. myöhäinen syksy - voikukan kukka hehkuu auringon kanssa
Peloton seikkailija (Along Came Jones, 1945)
Hannu Salmi blogissa Hannu Salmi: blogi - 1 vuosi sitten

Stuart Heislerin vuonna 1945 ohjaama *Peloton seikkailija *(Along Came Jones) on kummallisuudessaan kiehtova lännenelokuva. Leikkaajana aloittanut Heisler oli siirtynyt ohjaajaksi 1930-luvulla ja toteuttanut muun muassa napakan dekkarin *Lasiavain *(The Glass Key, 1942). Toisen maailmansodan lopussa hän ohjasi hämmentävän propagandaelokuvan *The Negro Soldier *(1944). *Pelottomalla seikkailijalla *on kaksi muutakin tekijää, jotka on pakko mainita. Teos perustuu Nunnally Johnsonin käsikirjoitukseen, ja käsikirjoittaja tuodaan todella vahvasti esiin niin trailerissa kuin itse elokuva... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Sumua on käytetty aina. Se sumu, joka nyt on, nämä kummallisen muotoiset pilvet, jotka ovat laskeutuneet maahan asti, se ei hälvene vanhanaikaista kirjallisuutta lukemalla. Niin ajankohtaisia kuin ovatkin, vanhat vastamyrkyt eivät kykene pysäyttämään ihmismieltä joka kehittyy ja keksii lakkaamatta paitsi vanhaa ja koeteltua myös uutta ja koettelematonta. Sanoisin kyllä, Kabinettiromaanissa on ainakin juonteena yritys ja motiivi purkaa "kuolemankulttia". Purkaa? Myös kultin edustajia kuuluu kabinettiin. Siis jotkut. Kuten juuri Aliel Saastamala. Saastamala toisaalta ymmärtää, että se... lisää »
Mies joka ampui Liberty Valancen (The Man Who Shot Liberty Valance, 1962)
Hannu Salmi blogissa Hannu Salmi: blogi - 1 vuosi sitten

Nyt huomaan, että en ole koskaan kirjoittanut blogiini John Fordin lännenelokuvasta *Mies joka ampui Liberty Valancen *(The Man Who Shot Liberty Valance, 1962), vaikka se on tullut katsottua aina silloin tällöin. Nyt Yle Teema esitti sen sunnuntaisarjassaan. Kuuntelin 1980-luvulla paljon Gene Pitneyn levyjä, ja häneltähän löytyy samanniminen Burt Bacharchin ja Hal Davidin kappale, mutta kiinnekohtaa elokuvaan sillä ei ole. Fordin elokuva valmistui hankalassa tilanteessa, jossa Hollywoodin tuotantoyhtiöillä meni heikosti. Paljon on keskusteltu jopa elokuvan mustavalkoisuudesta: Ford... lisää »
Sukuni naisia II
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten
Lyydia täti oli kova työihminen. Hän ei ollut jouten muualla kuin kirkossa ja kylässä. Kun omalla pellolla ei työtä riittänyt, hän auttoi muiden pelloilla. Jos häneltä työ loppui, niin hän alkoi napsutella sakseja. Se tarkoitti: onko jossakin leikattavia matonkuteita. Lyydia katseli joskus telkkaria ja sanoi kun joku pari suuteli että "turpasylttyä" ja etsi hyödyllisempää tekemistä. Hän oli suosittu henkilö sukumme piirissä, mökin ovi oli aina auki lapsille, nuorille ja muille ihmisille. Vanhemmiten hänen nivelensä löystyivät ja kerran kaupunkimatkalla kadulla kävellessä jalkaterä k... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Lähtiessään myöhään yöllä hän näytti nuorelta ja onnelliselta. Ajaessaan Helsingistä kotia kohti hän sai jatkuvasti déjà vu-kokemuksia jostakin 23 vuotta sitten ollutta edeltäneestä ajasta, kun hän oli nuorena opiskelijana samalla tavalla ajanut autolla yöllä samaa tietä. Itseasiassa hän oli se sama ihminen, joka hän oli silloin. Ällistyksekseen hän kykeni muistamaan ja aistimaan kaiken juuri niin kuin oli silloin. Koko hänen 23 vuotta sitten kadottama muistinsa oli äkkiä palannut. Hän muisti kaiken silloin säveltämänsä musiikin, niin kuin parhaillaan olisi työstämässä sitä. Hän mui... lisää »
Arvoituksellinen ilmoitus
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Suomessa aiemmin toiminut aktööri (?) Gustaf Oxelström, joka on vaihtanut nimensä Åkerströmiksi ja siirtynyt ehkä varsinaisen Ruotsin puolelle, oli kaipauksen kohde Helsingissä. Kuulutus julkaistiin sanomalehdessä Posttidningar 15.1.1807. Mies, joka on vaihtanut ainakin kertaalleen nimeään, on melko haastava etsittävä. Termin acteur selvittäminen SAOB:sta ei ole paljon helpompaa. Pitäisikö ymmärtää suoraan ranskan sanana näyttelijä? Ja mikä paikka on "Elaukoski", joka päiväyksessä on Helsingin rinnalla?
THAT Treasure Planet by TBR & MK JCBSN
Michael Jacobson blogissa THAT: A Plan(et) - 1 vuosi sitten

Asémique calligraphie par Jean-christophe Giacottino
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Äänestä <3
susupetal blogissa SusuPetal - 1 vuosi sitten

Parsonrussellinterrierit ry:n kalenterikuvakisa on käynnissä. Viime vuonna osallistuin mallina Hoitokoirani, kohta 12 vuotta täyttävä Joona, voitimme silloin yhden kategorian ja kaikki lähettämäni kuvat pääsivät tämän vuoden kalenteriin, kiitos äänestäjien, jotka olette siis te! Linkistä pääsee äänestämään. Olen tällä kertaa mukana kolmessa kategoriassa, kussakin kahdella kuvalla (huono strategia, mutta oli lieviä valitsemisvaikeuksia…). Käy äänestämässä […]
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Haaste oli suuri, mutta ei kuolemaa suurempi. Ainoa mitä häneltä vaadittiin oli kelvollinen vastine. Sen antamiseen hänellä ei ollut mitään edellytyksiä. Paitsi että tilanteen rajoitteet olivat melkoiset myös häneltä itseltään vaadittiin täydessä vastatuulessa isoja kehitysaskelia sille tasolle nousemiseen, jolta haasteeseen voisi vastata. Tilanteen epäreiluuden surkutteluun ei ollut enää aikaa. Elämää suurempi aihe hänellä jo oli. Työ alkoi heti. Mantrana oli: *se ei ole kuolemaa suurempi*.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Nyt sinä et tiedä mitä sitä olet tekemässä. Se on pääjehu, usko pois. Sen kanssa ei leikitä. Sen kanssa tehdään ne pahamaineiset sopimukset. Älä nyt vaan ylimielisyydelläsi anna sille aihetta suuttua tai voit olla kasvoiltasi kovin eri näköinen puolen vuoden kuluttua. Voi olla että hormonitoimintasi räjähtää. Sinulla ei ilmeisesti ole aavistusta niiden keinojen olemassa olosta. Kun havahdut on liian myöhäistä ottaa selvää. Sinä olet mies suuressa vaarassa.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Syyttäjän loppupuheenvuoro oli fantastinen. Hän kuunteli sitä lumoutuneena kuin suurta musiikkiteosta. Se kaikki kertoi hänestä itsestään niin ihmeellisen tarkasti ja juhlavasti. Niin paljon lahjakkuutta, aikaa ja vaivaa oli käytetty. Hirvittävän lääketokkurankin läpi hän käsitti siinä olevan jotakin suurta, jotakin ainutlaatuista. Katsokaa, olen täällä. Minä olen taivaassa! Kaikki nämä ihmiset olivat kokoontuneet tähän saliin yksin hänen takiaan. Hän ajatteli haavojaan, joita kukaan ei voinut nähdä. Näin ihmeellisen taitavia esityksiä kuultiin yksin hänen kunniakseen. Hän oli kuin ... lisää »
Jalan Palukselta Lassilaan
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Kullaan Paluksen ja Noormarkun Lassilan välillä on linnuntietä matkaa noin 15 kilometriä. Nykykartalta löytyy tieyhteys niiden välille, mutta kansanperinnettä kerännyt nimimerkki -s -t -n kertoo ajasta jolloin näin ei ollut (Lännetär album, utgifvet af vestfinnar I, 1860, kuva Maamiehen ystävän nimiöstä 1844) Normarkun kappelissa, Ulvilan pitäjää, löytyy vähäinen kirkkokunta, joka on kun eroitettu muitten ihmisten yhteydestä, sillä mitään ratastietä ei tänne käy, joka onkin hankalaa saada toimeen, kun paikkakunta on enimmäksi osaksi vesillä piiritetty, ja jolla kulmalla ei järviä o... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Moderni portfolioteoria kumma kyllä perustelee sellaisten salaliittoteorioiden mielekkyyden, jotka ennustavat jotakin asiantilaa, josta voi seurata tuotto-odotuksia futuurimarkkinoilla. Isot pelurit etsivät pienen korrelaation hajautuskohteita. Onnettomuuksista hyötyminen kuuluu pelin henkeen. Maailmassa ei tarvitse olla järkeä, riittää että jokin asiantila edistää jollakin sektorilla tuotto-odotuksia tosi isojen pelurien näkökulmasta. Ei ole mitenkään typerää pitää tällaisia kohteita silmällä salaliittohypoteesin avulla. Käsittämättömiltä tuntuvat tapahtumat voivat olla tietoisesti... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Saarikosken yhteydessä puhutaan kamppailusta Kafkan ja Joycen välillä, joista lopulta voittaa Kafka. Minulle Joyce ei ole enää merkinnyt mitään. Vain Kafkan päivä päivältä suureneva merkitys on jäljellä kirjallisuudesta. Voiko olla, että Kafka todellakin on meillä miltei kielletty kirjailija? Että suurin osa kirjallisuutta lukevista (mind control) ihmisistä (friikeistä) ei pysty käsittämään Kafkan lopultakin yllättävän harvinaista motivaatiota? Sanojen maailma käy yhä vaarallisemmaksi. Koko ajan enemmän on käsillä terveyttä horjuttavaa kuin sitä palauttavaa. Kafka uskoi kaikilla tas... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Kaunis sensuaalinen Deborah, joka vain puoli vuotta sitten tanssit niin aistillisesti. Nyt jo ikäloppu, tupakanstumppi tärisevässä kädessä, kaatokännissä keskellä päivää. Yllätyksellisiä lehtiä kääntää esiin elämästä tämä lihamyllynä jauhava ihmiskoe. Minä uinahtelen, näen totuuden yhä epäselvemmin, näkökentässäni on tummuneista läiskiä, mutta kunkin ihmisen rakkaimman valheen näen yhä kauempaa ja selvemmin.
LOVE by Laura Ortiz‎
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Hän oli erään aatelissuvun vesa. Kukaan ei tiennyt sitä, eikä hän totisesti aateliselta näyttänyt. Mutta mitä väliä sillä on, jos on aatelinen. Hän esiintyi kuin henkilö jonka älykkyysosamäärä on 120 pinnaa alempi kuin hänellä todellisuudessa oli. Se tuntui hänelle luontevalta. Kaikki uskoivat sen ilman muuta. Toisaalta Ruotsin kuningas oli 60-luvulla hörähtänyt jonkun pelikasinon takahuoneessa, että vitut te mitään aatelisia olette. Ostamallahan se arvo oli 1600-luvulla hankittu. Se ei paljon tätä menoa haitannut. Hänellä oli äärimmilleen kehittynyt väärintekemisen vaisto. Hän teki... lisää »
USKOMATTOMAT UNILUKKARIT
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Banaalin keinotodellisuuden banaali kartta, josta banaalissa asuva saa kiinni ja tukevan otteen. Nyt pissattaa ja kovaa!
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Lainasin uudehkon kiitetyn romaanin kirjastosta. Romaanissa on 445 sivua. Kärsivällinen peukalopaikkalueskelu ei kilisytä kelloja: miksi tämä pitäisi lukea. Vahvahko intuitio sanoo: tämä yllätyksettömän moitteettomalla normikielellä kirjoitettu paperinippu ei kerro mitää sellaista yhteiskunnastamme, jota en tietäisi tai haluaisin tietää. Ainoaksi lukemisen motiiviksi minulle näyttää jäävän uteliaisuus tekijän palkinnoilla ja avustuksilla ryyditettyä henkilöä kohtaan. Jos olisi kovin intensiivisesti utelias psykologi voisi poimia jonkin tiedonmurun rivien välistä. Kun taas Ihmiskoke... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
PItkä, viidentoista vuoden massakausi takana. Eilen penkkipunnerrussarjoja 70 kg levytangolla. Perästä tullaan urheilu! Jouluun 120 kg penkkikunto. Siinä on jo puhinaa. Tavaraa hihaan. Läski muuttuu teräkseksi. Ei muuta kuin kokovartalotatuoinnit päälle ja voi ajaa huoletta 220 km tunnissa betoniseinään. Ei maar, uhreilut sikseen, kohtuus kaikessa.
Sukuni naisia I
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten
Eräs, jo kuollu esiäitini oli pitkävihainen ja vakaa ihminen. Minun muistissani hän on hieman yksikantainen ja totinen. Kerran ollessaan kuusitoista vuotias neito, oli hän saanut rakkauskirjeen joltakin nuorukaiselta. Hänen tyttöystävänsa Anna oli salaa lukenut kirjeen ja jäänyt kiinni lukemisestaa. Esiäitini suivaantui niin että ei enää koskaan tuntenut kyseistä petturia. Kun esiäitini oli 85 vuotta vanha tuli Anna naapuriin kylään ja esiäidille ehdotettiin että hän ottaisi vastaan Annan kodissaan. Hän sanoi: *Pane välleen ovi lukkoon! Immeistä joka lukkoo toisen kirjeen, ei pie piä... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Raivo valtasi meidät teillä ja netissä. Kun edessä ei ole lehmä, empatia katoaa. Nimettömät, rasistiset vihamyrskyt ovat tänä vuonna ajaneet näkyviä käyttäjiä pois lantalan ohjaamosta. Eläimet raivoavat navetassa kun lanta jalkojen alla puristaa selän kattoon. Surullinen rotu. Mitä me isännät ja rengit oikein enää voimme tehdä. Poltetaan navetta? Vähennetään ruokitusta? Listään paskaviihdettä ja kuivitusta. Tukitaan viimeinen ikkuna ja rehuluukku? Rasistiset vihamyrskyt ovat tänä vuonna ajaneet pois burgerketjujen työntekijöitä. Kaikkialle on perustettava uusia burgerketjuja jois... lisää »
IDIOOTTIMAISUUDEN SELKEYSIHANNE
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Tämän säännön puitteissa ei maailmassa mikään todella tietämisen arvoinen asia voinut olla julkista tietoa. Tämä pätee myös Wikileaksiin. Minä lypsylehmä työläinen sarvipää kääpäaivo olin ollut tähän ikään asti niin sokea, etten nähnyt, että koko kirjallisuus oli kirjoitettu työläisille rauhoittavaksi uneksi. Kirjallisuutta, jota minä halusin lukea, ei julkaistu (olisi ihmiskunnan mieletöntä aliarvioimista ajatella ettei kukaan pysyisi sellaista kirjoittamaan) yksinkertaisesti siitä syystä, että se olisi paitsi paljastanut TOTUUDEN myös herättänyt tavatonta levottomuutta. Olin kyllä... lisää »
Lävitse katsoin ja läpijuoksin vanhan kirjasuomen sanakirjaa
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Päädyin alkuperäisistä kalenterimerkinnöistäni poiketen eilen Elina Heikkilän esitykseen vanhasta kirjasuomesta ja sen sanakirjasta. Sanakirja on ollut verkossa jo jonkin aikaa, mutta en ole sen tutkimiseen innostunut, kun kattavuus laadata-oikeinuskovainen ei ole tuntunut kiinnostavalta. Tämä ennakkokäsitys osoittautui Heikkilän esimerkkien valossa virheelliseksi. Nyt on syytä odottaa 18.11.2016 luvassa olevia aakkosvälejä ja-kööpeli sekä oikejus-omainen. Lisäksi suullisesti Heikkilä antoi ymmärtää, että aiemmin painettuna ilmestynyt alkupää tulee verkkoon "vuoden päästä" "vähän ko... lisää »
1 from Black Smith
Michael Jacobson blogissa THAT: A Plan(et) - 1 vuosi sitten

Asemic Palm Reading by Ricky Brett‎
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten

Maadottumisen mahdottomuus. The Split Man
Syyskuun 7. päivä
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten
Odotettu Nummenpakalla nuohoojaa, joka tuli viimeisellä vartilla. Odotellessa keräsin muumio omenia roskiin. Kuuntelin Riston valintaa ja putsasin valkoisista peiliovista sormenjälkiä. Ikkunan takainen omenapuu on kuivattanut yhden oksistaa, toinen omenapuu on pystyyn kuollut. Pitäisi tehdä jotakin. Aurinko lämmittää kesäisesti. On syyskuun 7 päivä. Eilinen Koulukadun uhkaava roskispalo pani ajattelemaan. Pari viikkoa sitten paloi Puistokadulla. Lonttisten puutaloalue on rakennettu niin tiheään että hirvittää. Tämä on ollut Maariaa vielä 1960-luvulla ja talojen historiat ovat kad... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Ruotsi ja Suomi ovat muuten paljolti samanlaisia, mutta Ruotsissa on järjen käyttö sallittu. Järjen käyttö on sallittu hallituksessakin, Ruotsissa. Joskus luulin, että "järjen käyttö sallittu" on vain hassu sanonta. En käsittänyt, että sanonnassa piilee syvin totuus Suomen kolonisaatiosta. Suomalaiset ovat kovia ilmoittamaan toisilleen, että "järjen käyttö sallittu", mutta oikeasti sen voi päättää vain Ruotsin kuningas.
Epäihmisyyden museo
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Viime viikolla avautui Suvilahdessa kuukaudeksi epäihmisyyden museo ja kävin tutustumassa siihen eilen. Kyseessä ei ole Ihan Oikea Museo vaan osa Terike Haapojan ja Laura Gustafssonin projektia Toisten historia. Katsomaan ja kuuntelemaan pääsee ilmaiseksi. Koko teoksen kokeminen vie tunnin ja kymmenen minuuttia. Jaossa olevan listan perusteella selviää melko nopeasti missä kohtaa olet tullut mukaan. (Ellei osu taukoon ja ihmettele tyhjiä pintoja neljää minuuttia.) Toisaalta olisi ollut antoisaa nähdä teos tietämättä minkä mittaisia pätkät ovat ja mikä teema seuraa toista. Parhaimmi... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Sahaja-meditaatio auttoi taas löytämään kadonneen sisäisen kalibraation. Hieno tekniikka jota ilman en olisi elossa. Tärkeintä on varmistua siitä, että ns. kundaliinienergia todellakin virtaa oikein, eikä vain luulotella sitä. Muusta ei meditaatiossa ole kysymys. Siitä on turha etsiä jotakin mitä se ei voi antaa ja mihin se ei ole tarkoitettu. Perkasin viimeyönä blogin kommenttiosion. Järkeviäkin kommentteja oli tappouhkausten vuossa. Joissain valitettiin siitä, että olen rahakeskeinen ihminen ja huono taiteilija. Myönnän nämä. Olen hakenut pieniä 3000-5000 euron apurahoja (vu... lisää »
Inscrutable Glyphs of Mysterious Power: Message From Space by Scott Ross
Michael Jacobson blogissa THAT: A Plan(et) - 1 vuosi sitten

3|\/|05 by Paul Hertz‎
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Kun oli pakko astua ulos verkon lumemaailmasta sai havaita, että luonnonlait, jotka määrittivät verkon maailmaa eivät olleet voimassa kadulla. Ihmiset toimivat ja käyttäytyivät säännönmukaisesti toisin, toisin kuin verkossa. Jos elit vain verkossa, niin kuin minä, oli kaikki suunniteltu tapahtumaan juuri sinulle ennalta arvaamattomasti. Se oli kuin energiatöyssy joka tönäisi elektronin kiihdytykseen läpi iloisen veistospromenadin, joka oli täynnä tarot-veistoksia. Sulkeutunutta mustaa voimaa huokuvat veistokset olivat akupunktioneuloja kaupungin ihossa. Ne pitivät ihmisten tietoisuu... lisää »
MEDITOIVA LEHMÄ
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Mitä tulee eläinten vallankumouksen tämänhetkiseen tilaan, siitä riittää todeta, että isäntien lypsykarjalle kirjoittama runous on muotopuhdasta. Mutta lypsykarjan isännille kirjoittama runous on avointa ja sekavaa. Ihmekös se, kun isäntä tietää karjastaan kaiken, mutta karja ei tiedä isännästä paljonkaan. Karjalla pitäisi olla oikeus tietää enemmän. Vaikka olisi yksitoista kertaa sotaturistina matkustanut maailman ympäri, ei silti tietäisi mitä tapahtuu todella. Miten siis navetasta ja längistä käsin olisit saattanut "paljastaa kaiken"? Tämä väkivaltarakenteen paljastamisen han... lisää »
Kirjaimet elämässäni: X
susupetal blogissa SusuPetal - 1 vuosi sitten

xl, xxl, xxxl Keskiäkäinen on aina välillä miettinyt kehon koostumusta. Onneksi itse ei tarvitse ajatella tuollaisia… Kategoria(t): keskiäkäinen, keskiäkäisiä hajatelmia, kirjaimet elämässäni
Historiantutkimuksen vaikuttavuudesta
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Suomen Historiallinen Seura järjesti eilen paneelikeskustelun historiantutkimuksen vaikuttavudesta. Oli yleisölle avoin ja Tieteiden talon isoimpaan saliin jäi runsaasti tyhjiä tuoleja. Vaikuttavaa? Vaikuttavasti markkinoitu? Asiaan. Mitä on historiantutkimuksen vaikuttavuus? Tiina Kinnusen aloituksessa "yhteiskunnallista vaikuttavuutta" ja lopetuksessa vaikuttamista poliittisten päättäjien ohella historiakulttuuriin. Laura Kolbelle vaikuttavuus oli keskustelun synnyttämistä, laajemmin tai yksittäisessä tilaisuudessa. Ilmeisesti myös keskusteluun osallistumista "kun isot kysymykset... lisää »
Oblomovilaisuudesta
Anita Konkka blogissa Sanat - 1 vuosi sitten

*”Kaikista muutoksista, vaikkapa ne olisivat olleet eduksikin koitui vain mielenlevottomuutta; ne aiheuttivat puuhaa, huolia, juoksemista; ei voinut istua paikallaan, piti joko myydä tai kirjoittaa jotain, lyhyesti, olla liikkeessä.” * *”Kymmenet vuodet perätysten he tuhisivat, torkkuivat, haukottelivat, nauroivat hyväntahtoisesti maalaissukkeluuksilleen tai kokoontuneina yhteen kertoivat, mitä unta kukin oli nähnyt”*, kuvailee Ivan Gontšarov oblomovilaisia romaanissa *Oblomov (*suom. Juhani Konkka, Kirjayhtymä 1959). He olivat Oblomovkan kylän väkeä, jossa romaanin pääh... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Hän opetti niinkuin se, jolla tolkku on, eikä niinkuin heidän hopementorinsa. Mutta herra lähetti hänen tykönsä suuren määrän avomieliseksi ja innokkaaksi nuorisoksi valepukeutuneita skenepoliiseja. Se että vastoinkäymiset voisivat hetkeksi hälvetä on sattuman lain ulkopuolella.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Kallion lukiolaiset puhuvat minulle äärimmäisen taidokkaasti muotoillulla kielellä, joka tarttuu kaikkeen olemukseeni ja määrittää minulle päämäärät. Mutta jos minä puhun heille taidokkaasti muotoillulla kielellä, en luule että he ihastellen jäävät sen vangiksi. Saan huomata, että minusta ja kielestäni on kohta luotu jotakin niin syvällistä ja taidokasta että sen ihmettelyyn ei riitä loppu elämäni. Terveisin eräs opettaja.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Suomalaisen käyttäytymisen joukkoliikenteessä selittää tämä: kun ei tee mitään eikä sano mitään, siitä on vaikeampi tehdä parodiaa, kuin siitä että tekisi parodian itse. Niin paljon tämä kansa pelkää vapaana liikkuvia KALLION LUKIOLAISIA!
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Jos olet yksitoista kertaa matkustanut maailman ympäri sotaturistina, sinulla on täysi oikeus tietää mitä maailmassa tapahtuu todella. Vaan sitä sinä et tiedä.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Meidät oli suojattu hölynpölyn pilvellä saamasta yhteyttä yliluonnolliseen. Siksi ei ollut ihme ettei yksikään sävellykseni parantanut syöpäsairasta tai nettiriippuvaista. Osani voisin näytellä paremmin jos tahtoisin. Pilaisinko koulukiusaajan päivän jäämällä kotiin.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Se ei ole mikään orgasmi. Se on äkkiä alkava hillitön silmätulehdus. Rähmän ylenpalttisuus. Päästäkseni muista syytöksistä, on kai viisainta että tunnustan: olen syönyt ihmisiä. Olen juossut metsissä sutena ja syönyt vanhuksia. Erityisellä nautinnolla en ole heitä syönyt. Koen olevani ihmissyöjä, joka pitää linjansa. Tarvittaessa olen valmis sateessa ja myrskyssäkin etenemään kohti ihmisiä.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Tunnustekojakaan kirkko ei enää tunnustanut Me jouduimme pulittamaan kaiken omasta pussista.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Tuoksut eivät aikoihin ole saaneet päätäni kääntymään. Minä kuljen niin kuin koira, joka kerrankin on saanut vapauden kuonostaan.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Kaikki toimii niin hyvin tässä vankeinhuollossa että vain johtajan murheita voimme enää ymmärtää. Ja sen ylettömän myötäelämisen takia vangitkin nukkuvat huonosti. Kaikki toimii niin hienosti että me hyväksikäytämme Jumalaa itse sitä tietämättä. Ja kuinka meidän makaavien ruhojemme takia nekin jotka ovat vapaita menettävät vapautensa. Tämän vankilan johtaja on se, joka yökaudet puhuu meistä tekoituskomppanian päällikölle pelkkää hyvää. Minulla on asiat paremmin kuin keskivertovangilla. Vartijat sanovat, että minulla on asiat niin hyvin, että en edes itse tajua sitä. Se on todella hieno jut... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Mutta sinä et ole syntynyt savesta. Sinut on tehty toisissa maailmoissa. Niistä kertovat satukirjat viisaasti. Mutta koulussa meille opetetaan kaiken samuutta, jotta tähän odottavaan yllätykseen saataisiin tehoja.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Väsymys on sitä kun on pakkopaitaan sidottuna nähnyt toisten aikansa hyppivän pankkisalin pöydillä.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Kauniin lopun fantasiassa uhri ei saa hylätä pahantekijää niin kuin jumala ei saa hylätä ihmistä hulluuteen. Sääli meidän on pyöveliä joka menetti halveksuntansa.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Ilo tästä on kaukana kun asiat alkavat puristua välinpitämättömyyden ritilän lävitse nautojen sorkissa ja saavat selkeän värin.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Leikkiä ei saa lopettaa kesken vaikka tuntuisi tylsältä. Pitää jatkaa puhetta niin kuin nämä tanssiaiset eroaisivat jotenkin mielettömyyden tanssiaisista. Kaunis eläin kuolee käsiini. En ymmärrä sen puhetta, en tiedä mitä se haluaa.
MAIDONVALKOISESTA SAVESTA
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Tätä tarinaa ei voi erottaa Elämästä jonka kuvaksi Ohjekirjaksi se on kirjoitettu Mutta entä jos ei olisi rakennetta Olisi vain hienoa kudelmaa Sen häiritsevyydestä Enää ei voisi puhua Ei saisi mistään kiinni Vain voisi todeta jääneensä vaille Taas jotakin välttämätöntä Joka toisilla on Tai jos hän ei ilmaise sitä kahden Täysin näkymättömän asian Keskinäistä kateutta ja kaunaa Häntä pidetään huijattavana Jos tämä rakenne on olemassa Vain siksi että jostakin Voitaisiin puhua Jostakin kun se puhalletaan näin olevaksi, savi-ihminen Että jostakin saataisiin kiinni Sitä ei olisi ellei... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Käytännössä kommunismin määritelmä lienee tämä: oikeaoppisia kommunisteja voi olla kerrallaan vain yksi. Kommunismi on teoriassa äärimmäistä tasa-arvoa, mutta käytännössä se on äärimmäinen vallanhimon ja egoismin muoto. Tämä oli muuten ensimmäinen merkintä tagin "kommunismi" alla tässä blogissa.
On syyskuun maanantai
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Kadun reunalla kasvaa yksinäinen orvokki. Huikean kuulaassa ja kauniissa säässä sininen väri latistuu. On syyskuun maanantai. Mitään merkittävää ei ole tapahtunut viime aikoina. Pohjoi-Karjalassa alkukotimme pihapiirissa ilmestyi kuin nakutettu samaan aikaan kuin ennenkin emokarhu poikasensa kanssa marjapehkoja tyhjentämään. Karhut tankkaavat talven varrelle tarvittavaa ravintoa,kehoonsa säilöttynä. Karhun karjaisu on kuulemma voimakas. Se ei jätä vaihtoehtoja kohtaajalle. Äitini 91v. oli kiivennyt vaaran laelle tyrnimarjoja keräämään. Ihmetteli kun kiipeäminen kävi työläästi ja... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Yhteiskunnan valtarakenne on kovin yksinkertainen. Se koskee vain älymystöä, joka etsii perusteita. Vain älymystö voi perustaa jotakin, jos se löytää perusteen. Ja toisaalta vain älymystö voi joutua perikatoon (ja tulla korvatuksi jollakin) kun se menettää perustansa. Älymystön tehtävänä on mitata vain yhtä asiaa: kouluopetuksen ja suomenruotsalaisen hopementorin opetuksen välistä ristiriitaa. Tämä ristiriita kuvaa sitä mitään tietämättömyyden syvyyttä, jossa omatunto ei voi käyttäjäänsä auttaa suhteessa siihen tilaan, jossa omatunnosta olisi jo hyötyä. Kyllä, kansan rituaal... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Mielettömyyden ydin on luopuminen kohtuullisuuden arvioinnista vain siksi että se on mahdotonta ihmiselle pääsemättömissä ihmisen luomasta luonnosta, ihmiselle joka on niin Jumalan kuva kuin vain mieletön olla voi. "Jokainen mielipiteistään kiinni pitävä on mielipidevanki oikeiston hegemoniaprojektissa. Systeemin terrorista puhuvaa pidetään häirikkönä ja valeoppositiota ylistetään systeemin tukijana. Pelko on jo eliitin voitto pelon meidana ja pelon eetoksena ja pelon taiteena, jossa taide esitetään vain kielipeliksi joka ei kohdistu todellisuuteen ja valtapeliin. Taiteilija on va... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Schreck oli päätynyt vanhassa satanistin lasinsirumurskan tehosekoittimessaan siihen tulokseen, että jos kerran MITÄÄN ei voitu tietää, se tarkoitti kääntäen sitä, että myöskään sellainen mystinen konsepti kuin "omatunto" ei usein ilmoittanut puhtaita tosiasioita käyttäjälleen. Omantunnon käyttäjä näki tosin unta sotatoimialueista, mutta jos kaikki mikä tapahtui, oli ihmisen aiheuttamaa hulluutta eikä jumalallista, ei omatunto, miten paljon hyvänsä se valitsikin puoltaan ja mittasi yleistä biosfääristä oikeutta, voinut tuomaroida pysyvästi oikein. Sotatoimialueet olivat läpitunkemat... lisää »
VAARATON TAITEEN MAAILMA
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Tämä rokkari ja yhteiskuntakriitikko oli vaaraton kuin tarhakäärme. Tarhakäärmeillä ei ole yläleuan etuosassa kahta kookasta myrkkyhammasta. Mutta monilla niistä on yläleuan takaosassa pienet huomaamattomat avouurteiset myrkkyhampaat. Kun tätä ajattelee, käsittää että tämä on korkean kehitysasteen merkki käärmeiden mittapuulla mitattuna. Netti tulvii sellaistakin salaliittoteoriaa, että Theodor Adorno olisi säveltänyt Beatlesin hittibiisit. En tiedä millä perusteella Adorno olisi kyvykkäämpi säveltämään pophittejä kuin John Lennon. Beatlesin musiikin syvärakennetta väitetään tietoi... lisää »
Helsingissä koulutettu näyttelijä ja romaaninsa
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Näkyikö Helsingissä vuoden 1900 paikkeilla venäläisiä sotilaita upseerien palvelijoina lastenvaunuja työntämässä? Tällaisen käsityksen saa Martha Hedmanin kirjasta *Uncle, Aunt and Jezebel* (1949). Sen alkuteksteissä todetaan kaiken kirjassa mainitun tapahtuneen, mutta kuvattua pidemmän ajan kuluessa. New Yorkissa helmikuussa 1915 ilmestyneen teatterilehden kansikuvan yhteydessä kerrottiin, että Hedman oli 14-vuotias (1897?) muuttaessaan Helsinkiin ja aloittaessaan näyttelijäoppilaana. Tällaisena hänet (etunimellä Märtta) mainitaan Borgåbladetissa 28.8.1901. Digitoiduista sanomaleh... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten

Proosallinen elämäni
susupetal blogissa SusuPetal - 1 vuosi sitten

Olen tässä kohtaa päivissäni, että ainoa asia, joka saa minut kiirehtimään, on vessahätä. *** Runotorstai #418 KIIRE Kategoria(t): runot
Mauvaise graine (1934)
Hannu Salmi blogissa Hannu Salmi: blogi - 1 vuosi sitten

Tuntuu hyvältä palata katsomaan 1930-luvun alun eurooppalaista elokuvaa! Nuo muutamat vuodet vuosikymmenen alussa olivat ratkaisevia: talouslama painoi päälle, äänielokuva otti ensiaskeleteitaan, poliittinen tilanne kiristyi, ja monet elokuvantekijät Saksasta ja Itä-Euroopasta tulvivat Pariisiin etsimään mahdollisuuksiaan. Useat päätyivät Lontoon kautta Yhdysvaltoihin, mutta monelta matka jäi kesken. Selviytyjiin kuului itävaltalainen Billy Wilder, joka oli jo Saksassa käsikirjoittanut useita elokuvia. Näistä olen viimeksi katsonut Paul Martinin ohjauksen *Kultainen unelma* (Ein bl... lisää »
Bouncer 1–2
Hannu Salmi blogissa Hannu Salmi: blogi - 1 vuosi sitten

François Boucqin ja Alejandro Jodorowskyn lännensarja *Bouncer *alkoi ilmestyä suomeksi viime vuonna Jalavan kustantamana ja Heikki Kaukorannan suomentamana. Lähdökohdat ovat kiinnostavat jo siksi, että Boucq on Ranskan johtavia sarjakuvataiteilijoita ja chileläissyntyinen Jodorowsky tunnetaan paitsi käsikirjoittajana myös elokuvaohjaajana ja kirjailijana. Vuonna 1929 syntynyt Jodorowsky on sarjakuvan puolella tehnyt yhteistyösä muun muassa Moebiuksen (Jean Giraud) kanssa. Boucq ja Jodorowsky aloittivat *Bouncer*-sarjan vuonna 2001 ja sen viimeisin, yhdeksäs albumi ilmestyi Ranskass... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Kirjoittamisen lopettaminen olisi ollut mahdollista, jos hän vain olisi tyynesti kyennyt ohittamaan aiheista suurimman. Samalla hän olisi lakannut itse olemasta tuo aihe. Energiavampyrismikin olisi silloin tullut tiensä päähän. Energiaa olisi jäänyt kirjoittamisesta toipumiseen. Aamulla kello viisi hän oli ilmeisesti taas hyökkäyksen kohteena. Karmeinta oli tämä herääminen hyökkäykseen. Aina silloin satanisti Schreck muisti: taitava entiteetti olisi tappanut hänet jo parissa viikossa. Kysymys ei ollut taitavista entiteeteistä. Nämä hyökkäykset kuuluivat lievimpään hyökkäyskategoria... lisää »
Kolme muskettisolttua (The Three Must-Get-Theres, 1922)
Hannu Salmi blogissa Hannu Salmi: blogi - 1 vuosi sitten

*Kolme muskettisolttua *(The Three Must-Get-Theres,1922) oli Max Linder’n viimeinen Hollywood-elokuva. Linder palasi komediallaan ranskalaisen kulttuurin piiriin, mutta toisaalta se oli parodia edellisenä vuonna valmistuneesta, Fred Niblon seikkailuelokuvasta *The Three Musketeers *(1921), joka nähtiin Suomessa syksyllä 1923 nimellä *Fairbanks D'Artagnan’ina*. Linder’n tulkinta rantautui Suomeen hieman myöhemmin, keväällä 1924. Olisi ollut kiinnostavaa nähdä nämä molemmat Yle Teemalla, vaikka peräjälkeen: silloin moni Linder’n gag olisi avatunut vieläkin paremmin. Kaiken kaikkiaan ... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Vankilaa pidettiin mahdottomana karata. Tämä arvio perustui siihen, että vankeja pidettiin oman alansa asiantuntijoina. Ei lähdetty siitä, että joku pelaisi modernia portfolioteoriaa omalla kohtalollaan vankilaan joutumista silmällä pitäen. Mihin vankilasta sitten paettiin? Ei minnekään. Se oli teoreettinen mahdollisuus, että olisi ulkopuoli. Oli vain vankeja ja vartijoita. Se riitti. Sen suurempia vapauden asteita ei tarvittu tyydyttämään ainoatakaan intohimoa. Vangit olivat kaikki mielipidevankeja. Heillä oli kaikenlaisia mielipiteitä ulkomaailmasta, sen olemassaolosta, rakente... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Tarkemmissa tutkimuksissa kaikki johtolangat johtivat vuosien ajan yhä uudelleen ja uudelleen samaan paikkaan, nimittäin Kallion lukioon. Milloin joku oli pyrkinyt sinne opiskelijaksi, milloin joku oli opettanut siellä uskontoa. Kun vakavasti pohdittiin syitä siihen miten sinfonian kirjoittaminen ylipäätään oli mahdollista Leningradin piirityksen aikaan, ei siihen lopultakaan löydetty sen pätevämpää selitystä: kaikki rohkeuden ja oikeukeudenmukaisuuden, avoimuuden ja vilpittömyyden henki virtasi maailmaan, niin mistäpä muualta kuin, Kallion lukiosta.
Sunnuntain harmaassa kajossa
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten
Hanna Waseliuksen esikoiskirja Alma pitäisi ottaa jokaiseen lukupiiriin ja erityisesti Turun ortodoksisen seurakunnan kirjallisuus piiriin luettavaksi. *Naisen ruumis, aina tiellä* Kun luin Hesarista edellä mainitun lauseen, muistin oman ruumiini, joka on ollut esillä seurakunnan nettipalstalla vähemmän suotuisassa valossa. (Niin kauan kun naiset eivät tue toisiaan, ei maailma muutu.) Saman ruumiiseeni kohdistuvan häpäisyn koin Steiner-seminaarissa Tampereella 1980-luulla ja jatkumoa seurasi Luovassa Toiminnassa jonne kaksi pintaliitäjä sievistelijää tuli töihin. Nämä naiset eivät l... lisää »
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
sateiden aika "you are my sunshine" kuuluu suihkusta Copyright *oga*, 2015, suom. j.t. Lähde Shiki Kuten olen aiemminkin mutissut niin tämän *Oga*:n juttuja pitää jäädä kuuntelemaan, katselemaan. Tuossakaan mitään uutta liene; syksy on ollut sateinen, välillä hiukan härnäykseksi auringonpaistetta, toki. Tuossa *oga*n perhetragedia, suihku on varattu ja joku siellä laulannee hoilottaa auringonsäteistä, kun ulkona sataa liruuttaa eikä ulos oikein tee suuremmin mieli mennä? Facebookin tuota ei voi linkittää koska siinä on musiikillista lainausta ja se on kiellettyä herk... lisää »
Sophia Juliana Zidénin elämästä
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Sophia Juliana Zidén syntyi 15.4.1795, ilmeisesti Iisalmella, josta kastettujen luettelo vuodelta on tuhoutunut tai hävinnyt. Isänsä oli Kiikassa syntynyt maanmittari Gustaf Adolf Zidén ja äitinsä Anna Regina Grönström (s. 1775). Sophia, isoveljensä Henrik Gustaf (s. 15.3.1794 Iisalmi) ja pikkuveljensä Jakob Johan (s. 22.3.1797 Iisalmi) menettivät isänsä 12.5.1808. Perhe ei jäänyt turvattomaksi, sillä isä omisti Iisalmen Kilpisaaressa Ritoniemen tilan. (Lokakuussa 1808 Iisalmen Koljonvirralla kaatui Sofian serkku Jakob Henrik Zidén, josta Runeberg myöhemmin kirjoitti runon Vänrikki ... lisää »
IHMISKOKEITA
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
"[...] Pervitinin avulla saavutettu kansallinen sovinto ja torjuntavoitto, Mannerheimin viimeiset vuodet Sveitsissä ja siellä alkunsa saanut puolueettomien maiden yhteistyö, Pariisin rauhansopimuksen salaisessa lisäpöytäkirjassa sanoeltyu ankarasti sanktioitu (mm. kastraatio ja transsukupuolinen kirurgia) viihdehuumeiden täyskieltä ja sitä valvomaan räätälöity kotiryssäjärjestelmä, Twiggy-elokuvien ja Renny Harlinin Jäätävän poltteen sensurointi." Kappale 269 Vihdoin Kollektiiviromaanin äärellä. Täytyy myöntää, että ennakkoluuloni ovat harvoin olleet yhtä paljon metsässä kuin täm... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Tanskalainen taksikuski sai erikoisen asiakkaan. Toispaikkakuntalainen oli suurikokoinen, hiljaisella ja kirotun rauhallisella äänellä puhuva mies. Hän pyysi ajamaan suorinta tietä Roomaan, missä hänen yhdeksännen lapsensa oli määrä syntyä. Mies kertoi kuskille avoimesti suurimmasta pelostaan, joka olisi Anton Laveyn camp-naaman näkeminen vastasyntyneen lapsensa kasvoissa. Samaa hän sanoi pelänneensä kahdeksan kertaa aiemmin. Täysin aiheellisesti. Hän vihjasi joutuneensa koekaniiniksi ihmiskokeeseen. Se on vääjäämätöntä, väistämätöntä, hän toisteli. Kuski sanoo pelästyneensä, mistä ... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Pitääkö räjähtää vai riittääkö, että sanon: nyt sattuu. Sattuu niin, etten koskaan enää tule samaksi joka olin. Ehkä tämä ilmoitus ei huoleta meitä. Kenties me vain innostuisimme tästä. Kenties me haluamme minun vahvistuvan. Mutta jos sattuu niin, että huomenna olen sama taas, ehkä me ojentaisimme särkylääkettä. Minun parhaakseni me toimimme ja minä ymmärrän niitä toimenpiteitä jotka ovat vastuullisia ja välttämättömiä. Vaikuttaa siltä että minä, kaiken tämän eettisen hienosäädön, eläinten ja kaukomaiden hoivaamisen keskellä olen ainoa luontokappale, jonka kärsimyksellä ei ole meill... lisää »
TÄYDELLISYYS
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Yksi maalaus hieman vaurioitui kuljetuksessa. Vitutuksen mittakaava on sellainen, että ainakin nollan olisi voinut lisätä teoksen hintaan, jotta harmi suhteutuisi korvaukseen. Pitäähän ottaa sekin huomioon, että teoksen mahdollinen ostaja heti kaupan tekemisen jälkeen tuhoaa teoksen. Saan vian korjattua, mutta täydellistä siitä ei enää tule. Kukaan muu tosin ei tule koskaan huomaamaan epätäydellisyyttä, kun ei huomaa täydellisyyttäkään (sillä ihmeekseni kukaan toinen ei havaitse tämän teoksen täydellisyyttä). Mutta minä siitä kärsin. Tämä teos kun sattui olemaan ainoa täydellinen... lisää »
VIRKA
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Me mytologisoimme valtarakenteen näkyvimmät osat. Me liioittelemme uhrin tilaa pelottavasti. Me kätkemme edunsaajan näkökulman. Me sanome että tätä valtarakennetta, jonka palvelijoita me olemme, ei ole olemassa. Kenelle me niin sanomme? Jollekin täsmällisesti itsemme kaltaiselle, joka ei vielä tiedä yhtä paljon kuin me. Että sillä hetkellä kun hän oppii tietämään, se tuntuisi jossakin. Silloin me sanomme: on olemassa toinen valtarakenne, pahempi. Välillämme on näkymättömäksi tehty muuri. Kun paiskaat pääsi muuriin tehdäksesi sen näkyväksi, me viemme sinut pakkohoitoon. Minä lupaan s... lisää »
Loppuelämän projekti vai irvokas vanhuus
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten
Yöllä heräsin johonkin kirkkaaseen valoon. Kadulla oli autoja valot päällä ja auton valot osuivat ikkunan vieressä olevaan peiliin. Ajattelin millaista elämäni olisi ollut jos olisin ollut jossakin muualla kuin Turussa eläessäni. Olisin tarvinnut kaksi todistajaa valtakirjaani, en keksinyt yhtään ihmistä keneltä pyytää nimeä. Turussa opin olemaan yksin. Meistä ei ole ollut hyötymisen aihetta kenellekään, joten olemme saanaat olla yksin ja rauhassa. Turussa ihmissuhteet kulkevat hyötyperiaatteella. Sitten ovat nämä kulttuurin kytkypiirit. Seurakuntien kuppikunnat ja muut sullemullepi... lisää »
Syksy tulee
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
Kesä vielä sinnittelee paikka paikoin. Lunta ei ole tullut, hallaa jossakin päin lienee jo käväissyt. Siivosin pienen pinkan vanhempia luonnoksia, joista tämä ensin kehiin: 1. nutustan pullaa syksyinen sadekuuro vihmoo ikkunaan (Tikkis) 2. kesän loppu sydänkäyrä monitorissa tasainen viiva Tämän 2:sen Copyright *Dustin Neal* 2006. Suom. J.t. Lähde: Shiki Tuota miettiessä jokin aika sitten aloitin kirjoittamalla luonnosvihkoon rivin: 3. jos joskus kuolen Jäi kesken, tuli kai muuta puuhaa eteen? 4. ennen ja jälkeen sademyrskykuurojen kuuma aurinko (Tikkis... lisää »
Keskiaikaa ja krinoliineja Tallinnassa
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Päästyäni Tallinnassa viikinkiajasta suuntasin Viron historialliseen museoon, jonka pienessä vaihtuvien näyttelyjen tilassa kerrottiin keskiajan biletyksestä samassa talossa eli Suurkillan tiloissa. Melko simppelisti. Ääninauhassa kolisivat astiat, keskellä oli ruokapöytä, jolla oli aitoja astioita ja seinillä kuvaukset tärkeimmistä juhlista: joulu, laskiainen, papukaijan ampuminen ja toukokuun kreivin (ruots. majgrefve) valinta. Kaksi ensimmäistä tietenkin tuttuja. Papukaijan ampuminen oli Ranskassa sytynyt kisailu, jossa värikästä maalilintua ammuttiin korkean tangon päästä varsij... lisää »
Asemic Writing/Art from Thomas Jordan‎
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Viikinkiaikaa Virossa
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Pariksi Lentosataman ruotsalaiselle näyttelylle Merimuseon toiseen toimipisteeseen Tallinnan vanhassa kaupungissa on avattu näyttely Viron viikinkiajasta. Täällä oli uutta tietoa niin paljon, että omaksuminen tuotti haastetta. Yritin ensin lukea seinätekstejä, mutta palaset eivät loksahtaneet paikalleen. Kuultuani tallenteen puhuvan parilla eri kielellä älysin palata alkuun ja käydä läpi intron kosketusnäytön. Sen puhuessa suomeksi(kin) kauppareiteistä, muinaislinnoista ja hopea-aarteista syntyi jonkinlainen aihio Viron viikinkiajasta. Mutta aika heikko sellainen. Joko esillepanoss... lisää »
Asemic Writing from Spencer Selby
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Clepsidra (2016) by Ariel González Losada‎
Michael Jacobson blogissa THAT: A Plan(et) - 1 vuosi sitten

Ink on paper (A3)
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
"Ferneyhough puolustaa kirjoitustapaansa sanomalla, että on parempi tarjota liian paljon kuin liian vähän tietoa."
Kirjaimet elämässäni: W
susupetal blogissa SusuPetal - 1 vuosi sitten

www Jos ei olisi www:tä, en olisi tutustunut sinuun, sinuun ja sinuun. En olisi päässyt lukemaan blogiasi, en katsomaan kuviasi, en inspiroitumaan taiteestasi, en löytänyt hengenheimolaisia. Jos ei olisi www:tä, en olisi tavannut HPY:tä, en Polgaraa, en Lepistä, en Elegiaa, en Mymskää, Vinttiä, UUnaa, Milliniä, Obeesiaa, Tanssivaa harmaata pantteria, Hannua, Kummitusta, Sirokkoa, KooTeetä, […]
Umpikuun yö
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
korkea taivas syönyt meiltä umpikuun oksentamatta Sillä mitä ei taivaalta näe se on sieltä pois? (Allakan mukaan on umpikuun aika.) Valoisampi versio voisi olla: korkea taivas yrittää niellä täysikuun yökkäämättä Mutta täysikuuhun on pari viikkoa aikaa.
Miten kesä sujui?
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
Toukokuussa oli kotiinpaluun teemaa Shikissä, kirjoitin: Juopunut seilori raivoisilta nelikymppisiltä palaa kotiin Copyright Tikkis, suom. j.t. Lähde Shiki 2016 Tuon juopuneen tilalle voisi kirjoittaa humalainen tai känninen. Sanan Drunk kanssa on samannäköinen sana upota, eli sunk. Nelikymppiset on eteläpuolen maapallon usein raivoisa meri. Sinne on moni purjepaatti uponnut. Mutta kotiin tullaan! Samaan aikaan luonnostelin kevättä: Pääskynen paskoi heti alkukesästä rappusillemme Alkavaan kesään myös nämä: 1. Vehreä köynnös tarrautuneena seinään - maalari lähes... lisää »
Viikinkejä Lentosatamassa
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Historiska museetilla on viikinkien tavaroita niin paljon, että niitä riittää oman pysyvän näyttelyn lisäksi kahteen ulkomaalaisille suunniteltuun kiertävään settiin, joista toinen rantautui elokuun puolivälissä Tallinnan lentosatamaan. Ja minä lähdin tiistaina sitä katsastamaan. Katsastuksessani saattoi olla puutteita, mutta kahdeksan teemaa eivät synnyttäneet päässäni mitään uusia ajatuksia viikingeistä ja ajastaan. Ainoan ahaa-elämyksen sain purjeen rekonstruktio-ehdotelman äärellä. Punonta kapeista kankaista vaikuttaa realistiselta vaikkei sille ole kuvia kummempaa todistetta... lisää »
Earth Properties by Laura Fizelle‎
Michael Jacobson blogissa THAT: A Plan(et) - 1 vuosi sitten

Lefizelle 2016 August
KEITH TYSON: LFA
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Sarvisalossa Zabludowichin kokoelmissa on tällä hetkellä esillä brittiläistä ensyklopedisuutta: Keith Tyson Large Field Array. Teos ei ole ollut aiemmin kokonaisuudessaan esillä missään (osittaisena New Yorkissa ja Lontoossa). Sarvisaloon sille on rakennettu oma pysyvä paviljonki. Objekteja on kolmesataa ja jokaisessa on jokin valmistustekninen pikku jippo. Teoksen valmistukseen on osallistunut yli sata ihmistä. Tyson on luonut kunkin objektin valmistusta varten ohjeet. Ohjeista on kasattu suuri monisatasivuinen taidekirja, joka sekin on ällistyttävä kokonaisuus. Kyetäkseen yksin va... lisää »
Recent Asemic Writing from Jack Steel
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Here is Jack's Tumblr website: https://steelgraphicsworld.tumblr.com/post/148411295471/signs-on-gold-by-steelgraphicsworld
Kuka nyt enää toriparkkiin uskoisi totesimme kun joimme kahvia Duunarien kahvilassa
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Onko tämä kesä nyt tässä? Minä uskon vakaasti syyskuun kesäisyyteen jossakin määrin. Päivänsini oli kukkinut mummolan pihalla Pohjois-Karjalassa, kuten kukki viime kesänäkin. Vein valmiit taimet kesällä Uhtualle mennessämme. Omassa yrttimaassani kukkii kirveli. Sen hienostunut aromi on hivelevä. Lipstikka, salviä ja rosmariini rehottavat. yrttimaa on myrskyn jäljiltä. Rosmariini. lipstikka Päivällä kävimme torilla kahvilla, siinä "duunareiden" kahvilassa. Ampiaiset pörräsivät kahvileivässä, ne eivät pistä ellei hosu ja hätistä. Herra Flyk tanssi ja jutteli Pansion historioita. Ol... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Ensimmäinen kultaharkko oli valettu tiistaiaamuna. Se kimalsi kuin rankkasateen tulviinnuttamaan jokeen uponneella sillalla hymyilevä japanilaistyttö. Kimallus johtuu mädäntymisestä hän sanoi. Ihmiskunta täytyy laittaa syytteeseen kiihottamisesta. Sillä minusta on tehty henkselit! Hän yritti tulla, ainoana neuvonaan kiltteys, Nobel-palkituksi fyysikoksi, ja aiheutti kuuluisan riidan. Hänellä oli monipuolinen pelote: ilman häntä itse keisarilta saattoi pudota housut. Hänen annettiin harrastaa ostamista (shopping). Varpuset neuvottelivat ikkunalaudalla siitä, kuinka yhteis... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Vieläkin tilanne RegEx-hakujen (eli partial word seach, katkaisuoperaattorihakujen) suhteen Internetistä on tämä. Twitter Pentametron toimi, koska se teki analyysin rajalliseen jatkuvasti pulppuavaan Twitter feediin. Mutta olemassaolevan Internet-datan analysoiminen kestää ikuisuuden miltä hyvänsä algoritmilta (vai keksisikö joku aikamme Blaise Pascal algoritmin, jolla tehdä äärettömyydestä äärellistä?). Vaikka runojalkapohjaista materiaalia ei voi hakea netistä, vaan ainoastaan omilla pellisgeneraattoreilla omasta päästä, lauserakenteita voi kuitenkin hakea. "toisaalta *, toisaalt... lisää »
Elokuun loppupuolta
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
14.8. - Seurasaaressa @museokortti . Yhtäaikaa samaan "hintaan" tarjolla teatteria ja kansanmusiikia. Valitsen jälkimmäisen: Fire in the North Sky. - Fire in the North Sky oli hieno yhdiistelmä kansanrunoutta, tarinankerrontaa ja shamanistista musiikkia. 16.8. - Juhan suku-uutiset: Muslimi, josta tuli kristitty. (Nakkilassa 1880) - Otavan osakekirja vuodelta 1922 on vaihdettavissa 7 kirjaan. 18.8. - Uusi tutkimus: Suomi ei sittenkään maksanut sotakorvauksia, vaan puolustusvoittokorvauksia - Tubettaja, joka kesäkuussa arvosteli Turun linnan ulkopuolelta, s... lisää »
KOKEELLISUUS ON SIELUN KASVUN KOETTELEMISTA
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Otin nyt nyt *Beelzebub's Tales *albumin mainoksen pois otsikkokentästä. Kuuntelin albumin eilen. Tokihan vuodessa työkaluni ja niiden käyttämisen taito ovat kehittyneet niin paljon, että pienoinen turhautuminen materiaalin äärellä on ymmärrettävää. Aineksia on, jotkut kappaleet suorastaan toimii, mutta kolmasosassa materiaalia on sekä sävellyksellistä että soundillista ongelmaa. Silti uskon, että vuosi sitten, olkoonkin että niillä käsittämättömän alkeellisilla työkaluilla ja sillä äärettömän rajoittuneella tietoisuudella, olin tekevinäni parhaani. Tältä tuntuu kun tokaluokkalainen... lisää »
LASISTA PUHALLETTU KOHDUNKAULA
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Pornossa kirkkaimmin näkyy kyklooppijumalan silmien säteily, ionosfäärin lämmitin, ihmissielun lobotomian hehku. Kaikki tämä ydinjäte hehkuu kaksi tuhatta vuotta vanhaa sielun lobotomiaa. Mutta konfutselaishuorat tulevat korkeammilta värähtelytaajuuksilta kantaen tietoa ja psyykkisiä kykyjä. He ovat välttämättömiä Maapallon kehityksessä. Pupuäiti ja pikkupupu tulevat laulaen ja luistimia olalla kantaen luistelemaan tälle valuraudasta valetulle morfiselle kentälle. Jäänaskalein adoptiojeesukset tulevat pitkin lasista puhallettuja kohdunkauloja perheisiin kantaen mukanaan menneisyyttä... lisää »
KYKLOOPPIJUMALAT
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Mistä me olisimme voineet tietää ettei jumala enää ollut sinivalas vaan suuri hyönteinen. Yöperhosenkasvoisen jumalan ilmetymiseen eivät kaikki ihmiset tarvitse substanssia. Eikä jumala kaikille substansien käyttäjille ilmesty. Mutta se on varmaa, että läntinen kirkko on tähdännyt kaksi tuhatta vuotta ihmisen eristämiseen omasta voimastaan. Kirkko luo pyhälle paikalle rajan ja muurin. Se liittää rajaan poistovoiman ja pyhittää toisen haitallisista äärimmäisyyksistä. Toisen äärimmäisyyden se demonisoi. Ja siellä missä pyhä paikka ja kultainen keskitie, kulkee kartettava muuri. Tätä k... lisää »
Preussilaisten käsistä päässyt vöyriläinen
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Sanomalehdessä Inrikes tidningar 16.3.1761 julkaistun kirjeen mukaan Vöyriin oli kiirinyt tieto, että sikäläinen sotilas nimeltä Tapper oli Peenemünden niemellä Pommerissa jäänyt preussilaisten sotavangiksi. Tapper oli onnistunut maksamaan itsensä vapaaksi ja palannut rykmenttinsä riveihin. Osoittamansa isänmaan uskollisuuden johdosta pitäjäläiset keräsivät hänelle palkkioksi 102 kuparitaalaria. Sitä miten ja milloin ne miehelle toimitettaisiin ei uutinen kerro. Pommerin sota päättyi vuonna 1762 eli mahdollisesti tämän jälkeen Tapper on päässyt palaamaan Pohjanmaalle. Vöyrin rippiki... lisää »
In A Blue Key by Phil Openshaw‎
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

3 asemic geometry works "tierra mojada 1", "tierra mojada 2" y "tierra mojada 3" by Diana Magallon
Michael Jacobson blogissa THAT: A Plan(et) - 1 vuosi sitten

Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Kuuntelin tämän. Miten paljon voi muuttua (kehittyä?) käsitys muutamassa vuodessa. Näistä kappaleista on kyllä pakko vielä tehdä ns. lopulliset versiot. Kaikenkaikkiaan hakkaavaa fortedynamiikkaa liian nopeilla tempoilla on aivan älyttömästi liikaa. Basson ja alapään käyttöä ei käytännössä ole. Kaiku on kamala, tilaa ei ole. Soundi on suurin piirtein niin rasittavan takapuolesta kuin mahdollista, ääriselkeä toisaalta. Aihelmia on paljon, mutta hyvin vähän ns. taidetta on saatu irti. Liian nopeita luonnosmaisia leikkauksia. Näkemyksellisellä ja maltillisella kehittelyllä tästä saisi... lisää »
PAIKKA JOSSA HE TULEVAT JUHLIMAAN VOITTOA MEISTÄ
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Paskalakkien ylinopeuspeltipömpeleitä ei ole Ruotsissa. Niitä on vain Suomessa. Jotta ruotsalainen olisi tyytyväinen kun tulee alusmaitaan katselemaan. Neekeriä kiduttava peltipömpeli on ruotsalaisen variksenpelätti. Peltipömpeli signaloi yhteiskuntaan kolonnialismin signaalia. Ministeri Berner nauraa. Nauru kertoo vain siitä, miten itsevarmalla pohjalla on kusetus. Kusetus on se maailman vanhin peruskallio. Ei vuosisatojen vaan vuosimiljardien källi. Jos sinä luulit tietäneesi kusetuksesta jotakin, varaudu siihen, että tämän pikku näytelmäkappaleen jälkeen sinulta menee ripulit... lisää »
NÄLKÄTAITEILIJA JA ROMUNSYÖJÄ
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Kafkan Nälkätaiteilija -novellin nimihenkilö voi paastonäytösten mentyä muodista vain haaveilla seitsemästä kiinnostuneesta katsojasta. Koko taidemuodon kohtalo on sama kuin runouden kohtalo suurissa kustannustaloissa. Sirkuksessa se ei mene enää edes välinumerosta. Koko maailmasta ei pahimman auringonpimennyksen hetkellä löydy yhtä ainoaa ihmistä, joka olisi kiinnostunut kuulemaan selityksen siitä, miksi nälkätaiteilu on tärkeää. Suosion menettämisen ehkä tärkein syy on se, että niin voi käydä. Ja jos niin käy, nälkätaiteilijalla ei ole vaihtoehtoja: hänen on edelleen tutkitt... lisää »
Sadepäivän pohdintaa eilisestä esittelystä
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten
Eilinen tutustuminen kaupungin vuokratalon myyntiin omakotitalona Portsassa jaksaa kummastuttaa minua. Siis tontilla on kuusi yksittäistä puutaloa, niistä osa on kaupungin vuokrataloja. Kaikkien vuokratalojen tulevaisuus on epävarma; asukkaat ovat löysässä hirressä. Kahdesta tontilla olevasta talosta en tiedä omistajaa. Tontilla ne nyt kuitenkin ovat. Lisäksi siellä on myös luhistumaisillaan oleva varastrakennus. Kaupunki olisi voinut huolehtia senkin kunnosta ennen myyntiä. Tuollaisen vajan kunnostus suojelualueella on syynin alla olevaa toimintaa, Lonttisissa vastaava pystyyn tuet... lisää »
Runo puhuu meille: Käännösrunoudesta
Vesa Haapala blogissa Versoja - 1 vuosi sitten
Helmetin Runo puhuu meille -projektiin on ilmestynyt taas pari uutta juttua. Tommi Melenderin arvio Fernando Pessoa -käännöksestä ja omani kolmesta Savukeitaan teoksesta (kiinalaista runoutta, Learin limerikkejä sekä e. e. cummingsin Valitut runot). Käykää tsekkaamassa ja levittäkää sanaa. Syksyn aikana tulee vielä paljon kaikenlaista kotimaisesta ja käännetystäkin lyriikasta.
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
Tuulinen elokuun päivä - aurinko siirtyy hitaasti länteenpäin Copyright Tikkis, suom. j.t.
Kotiseutumuseo 1900-luvulta
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Sunnuntainen retkeily Kirkkonummella ei mennyt parhaalla mahdollisella tavalla. Kolmesta kohteesta yhtä ei löytynyt ja toiseen oli sellainen tungos, että ajoin ohi. Siirtymätaipaleelle auton navigaattori ohjasi moottoritiekierrokselle, kun kartasta katsoen olisi voinut ajaa Kuninkaantietä. Harjoituksen puutetta. Eli anti jäi siihen kolmanteen kohteeseen, joka oli Ragvaldsin museoalue. Odotin "sitä tavallista ulkomuseota", joten sain yllätyksen. Kohde oli museoitu 1980-luvulla ja sisätiloista tuli mieleen sukulaistemme maatila. (Ja koska sukulaiseni toisinaan lukevat blogiani todetta... lisää »
Hiekkalaatikosta aavikolle ja äänenmurroksesta yliäänipamaukseen
Aleksis Salusjärvi blogissa Luutii - 1 vuosi sitten
Runouden vuosi on vaihtunut. Uudet tuulet puhaltavat vanhojen lisäksi navakasti. Runovuosi ei ole gregoriaaninen. Kesän festivaalien jälkeen Nuoren Voiman Runokuu kokoaa Helsinkiin menneen ja tulevan runouden mahtavaksi kokonaisuudeksi. Elokuun viimeisen viikon aikana runous todella muuttaa todellisuutta, asettaa omat mittapuunsa ja mittarinsa. Kosmologinen imploosio[1] tuntuu levittyvän kielen ja kulttuurin taustaksi. Näkökulmasta riippuu, näyttäytyykö tämä valonnopeuden ylittävä […]
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Välineellisen järjen ansa on siinä, että sillä on kulloinkin vain ne tehtävä, jotka eliitti sille antaa. Välineelliselle järjelle ehdollistuneen yksilön mielestä, muut tehtävät ovat turhia. Eliitin sivistystä taas ei sanele välineellinen järki ollenkaan. Nähdään että välineellinen järki on ansa, joka estää sille alistuneita käsittämästä eliitin ajattelutapaa.
Esittelyssä
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Menin kaupungin vuokratalon myynti tapahtumaan. Meitä oli lukuisia persoonia paikalla. Testasin alustan. Se oli kuiva, enkä saanut home oireita. Menin sille ja kuulin kuinka topakka nainen sanoi ensin että *ovet menevät ihan itellään kiin*. *Sanoin että se on tavallista puutalossa.* Topakka täti kävi seuraavaksi tontin omistuksen kimppuun. Jos tontilla on kuusi puutaloa, niin tontti on yhteinen vaikka kuinka olisi omakotitalo. Taloon kuuluu 1/6 osa tontista, kaupungille olisi ollut viisasta perustaa asunto-osake yhtiö alun alkaenkin. Portsassa ei yksittäinen puutalo voi omistaa tont... lisää »
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten

jalat vedessä levoton lokki nuuskii raikasta tuulta
AINO KALLAS: SUDENMORSIAN 1928
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Aino Kallaksen Sudenmorsiamen pääväittämä on: siellä missä on susilaumoja myös ihmiset alkavat pian käyttäytyä susien kaltaisesti ja vähitellen muuttua susiksi. Susi on paitsi koiran myös ihmisen jumala. Siinä se on: Vatikaanin demonioppi Viron oloihin tuotettuna. Euroopan reuna-alueen yhteisön vakavin uhka on sijoitettu metsän voimiin. Romanttisesti kuvattu tapahtuma on sijoitettu vuoteen 1650. Hienosti arkaaiseen tyyliin kirjoitetun legendan voisi ajatella olevan myös dystooppinen kuvaus ruotsinvallan ajasta. Mutta loppuun ikään kuin löydettyyn vanhaan kirjoitukseen julkaisuai... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
ihmettelen sitä saavutinko mitä pehmeätä leipää purin vasten kalliota surin istuin itsekseni aina henki oli velka, laina suotta sureskelin vailla siskoin, velin
Kaksi hyväntekijää
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Viktor Lounasmaa kertoo kirjassa *Elämäni taipaleelta. Muistelmia* (1910) viipurilaisesta pikkulasten koulusta, jossa hän aloitti vuoden 1850 paikkeilla. Sitä piti neiti S. E. Lindeberg, joka oli jotenkin pitkä ja hyvin laiha, silloin ehkä 35 vuoden ikäinen, teräväkasvoinen, iho kellahtava. Mieleeni on erittäin painunut se hänen pitkä ja laiha kätensä, jossa tunnilla melkein aina oli puinen tavuupuikko, millä hän viittaili ja lukijaa ohjasi. Sama käsi se myöskin joskus tarttui minun niinkuin muidenkin oppilaiden niskatukkaan, ja siinä lieneekin pääsyy, miksi se niin erityisesti on ... lisää »
Asemic Art/Writing from Shloka Shankar
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Collage Metamorphosis What The Wind Said
Käänny ympäri
susupetal blogissa SusuPetal - 1 vuosi sitten

En minä silloin nuorena tajunnut kulkevani tulevan ohi, se istui puiston aidalla, tupakan hehkuva pää haaleana kesäillassa. Olisi halunnut minun opettavan seksiä, vievän poikuuden. Näytin kuulema siltä, että osaisin. Siihen aikaan jumaloin korvan nipukoista nilkan nuppiluuhun tatuoituja rekkamiehiä, merimiehiä, asvalttimiehiä, miehiä, miehiä, miehiä. Juuri sellaisia renttuja, jotka itkevät kiimaansa kaljakuppiloiden peräseinällä, tapettiin liuenneina, valmiina […]
Jonimatti Joutsijärvi, Kerhotoimintaa
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten

Lainasin kirjaston runohyllystä muutaman kirjan, yksi niistä: Jonimatti Joutsijärvi, Kerhotoimintaa niille joiden sydämessä läikkyy. (Poesia 2015.) *Jonimatti Joutsijärvi* on nykyisin tamperelaistunut runoilija, jonka ääntä mielestäni siitä huolimatta kannattaa höristellä. Alla on runo-ote sivulta 21, jonka sisällys otsikoi: tauko. Kuvan Datatiedot: Kamera Canon Eos, Linssi Canon Macro EF-S 60 mm. 1/500 ja F/13. Iso 1600. Klikkaa kuvaa niin se pikkaisen suurenee. Allaoleva maisemakuva on Tielaitoksen kelikameran kuva Joutsijärveltä: *Hermostun, olenko oikealla polulla... lisää »
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
1. Elokuinen ilta. Illat hämärtyvät. Tilaamaton syys. 2. Elokuun ilta - puut eivät kasva kuten pimeys
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
1. umpipimeää joku on sammuttanut eteisen valon 2. Valon pilkahdus! Naapurin eteisessä hehkuva lamppu!
Apollinaire & cheval
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten

Apollinairen yksi calligrammi, kutsun sitä Hevoseksi, on yksi kuuluisimmista ranskalaisen modernistin Guillaume Apollinairen runoista. Alla olevasta scannatusta kirjasta en sitä silti löytänyt, mutta on fiksu kirja muuten. Jonkun kannattaisi suomentaa se, kokonaan? Tässä scannattu ranskalainen kirja: https://publicdomainreview.org/collections/apollinaires-calligrammes-1918/ Ja tässä kauan sitten rustaamani ohut juttu: Tikkis puhuu Apollinairesta
Arkeologiaa Aurajoen varrella
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Eilen oli Turussa Valtakunnallinen arkeologian harrastajien tapaaminen. Heti ensimmäisestä, Ninni Närväisen esityksestä vahvistui, että en kuulu joukkoon, sillä en ole kaivanut, mutta kuokkiminen menee onneksi rutiinilla. Aamupäivän esitykset pidettiin Brinkkalassa eli siinä joulurauhan talossa. (Unohdin ottaa sisältä valokuvia. Hienoa oli.) Närväisen katsauksen jälkeen Elina Saloranta esitteli Vähäjoen rantojen rautakautisia kohteita, joista jäi päällimmäiseksi mieleen tiheys (ei siis ainoastaan Kokemäellä) ja polttokalmistojen yhteydestä löydetyt ruumishaudat eli viite kulttuurin ... lisää »
LAURI VIIDAN KAKSI VIIMEISTÄ RUNOKOKOELMAA
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
*Käppyräinen* (1954) on jonkinlainen kirjallinen pohjanoteeraus. Gurdjiefflaisittain unenhorteessa olevaa sanailua ja tyhjää riimittelyä. Betonimyllärin keskitasoon yltää vain *Tikanpolkka*. Loppupuolella muutama avioliittoon liittyvä pidätetty katkeruuden purskahdus kuin nielty verisyöksy pääsee ohi uinahtaneen psykologisen torjunnan. *Suutarikin, suuri viisas *(1961) on aavistuksen edellistä vireämpi mutta liiallisen kalevalapastissihelskyttelyn ryydittämä, raskaslukuinen ja melko palkitsematon. Vaikea löytää montaa yksittäistä säeparia, jotka olisivat voineet syrjäyttää *Betonimy... lisää »
OPTIMISMI
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Uskon että johtopäätös voi olla väärä vaikka premissit olisivat tosia. Uskon että ulkoiset olosuhteet voivat vaikuttaa Jumalan Pojan käytökseen. Uskon että jonkin luvun neliö on negatiivinen. Uskon että joku syntinsä anteeksi saanut ei silti ole Jumala lapsi. Uskon että jokainen opiskelija kulkee suoraa tietä omassa geometrisessa avaruudessaan. Uskon että lyhin viiva on aina suora. Uskon että mutkikas verkosto materiaalisia soluja voi muodostaa tietoisuuden. Uskon että kameli mahtuu neulansilmästä. Uskon että lumesta tulee tulta. Uskon että kaikista mahdollisista asioist... lisää »
LAURI VIITA: KUKUNOR
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
En ole vielä paremmin perehtynyt Sakari Katajamäen uuteen väitöskirjaan *Kukunor: Uni ja nonsensekirjallisuuden traditio Lauri Viidan runoelmassa*. Luin viimeyönä uudelleen tuon Viidan runoelman vuodelta 1949. Edellisestä lukukerrasta on ainakin 20 vuotta. "Kuulkaas, asia on niin ettei meihin hulluimpiin ole paljon luottamista." Lukukokemuksen konteksti hahmottuu Henrik Ibsenin Peer Gyntin pohjoismaisten peikkohahmojen pohjalle. Peikot ovat operatiivisia toimijoita, asiamiehiä vailla itsemäärittyvää olemista ja päämäärää. Kysymyksessä on eriskummallinen, hyvin epäluuloinen ja its... lisää »
Ainoastaan naisille (Be My Wife, 1921)
Hannu Salmi blogissa Hannu Salmi: blogi - 1 vuosi sitten

Ensimmäinen tutustumiseni Max Linder’n komedioihin oli Maud Linder’n isästään ohjaama dokumentti *Mies ja silkkipytty* (L’Homme au chapeau de soie, 1983), jonka hankin Pariisin-matkalta VHS-muodossa. Dokumentti nähtiin myös televisiossa vuonna 1991. Nyt Yle Teema on palannut Linder’n teoksiin esittämällä kolme Hollywoodissa 1920-luvulla valmistunutta pitkää komediaa, *Seitsemän vuoden onnettomuus *(Seven Years Bad Luck, 1921), *Ainoastaan naisille *(Be My Wife, 1921) ja *Kolme muskettisolttua *(The Three Must-Get-Theres, 1922). Erittäin hienoa, että mykkäelokuva ylipäätään saa ruut... lisää »
DON QUIJOTE KIINAN MUURILLA
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
On mielenkiintoista ajatella esimerkiksi sitä että Aila Meriluodolla on ollut yli 30 vuotta valtion muurarieläke, kun minä en ole päässyt edes urani alkuun muurarin ammatissa. En silti ole jäänyt toimettomaksi. Olen itsekseni noudattanut osarakentamisen periaatetta niiden käsitysten pohjalta, jotka minulla on johtajiston alkuperäisestä suunnitelmasta. Apua en ole voinut toivoa ponnistuksiini. Epäinhimillisiä ponnistuksia onkin vaatinut se että näkyvillä on edes joitain tuloksia. Silti en voi toivoa selvästi näkyvillä olevien tulosten lisäävään johtajiston myötätuntoa itseäni ko... lisää »
Suomalaisen sivistyksen mustanmullan juuret
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten
Köyhyydellä ei ole kotimaata tai tiettyä paikkaa nimettäväksi. Jos leikkauksia tulee lisää, pitenevät leipäjonot ja niissä seisovat ihmiset (Ihmisiä hekin ovat) kaikista yhteiskuntaluokista. Lamautettu joukko sinnittelee päivästä toiseen taitavasti centtejä laskien, tai taitamattomasti, lopputulos on kuitenkin sama. Meillä on outoja työntekijöitä jotka eivät elä palkallaan, vaan heille maksetaan avustuksia että pysyvät hengissä ja voivat käydä työssä. Tämä on elinkeinoelämän taskuun siirrettävää selvää rahaa, ei muuta. Koulutuksen alasajo on vastuuttominta mitä on tehty somalaisessa... lisää »
Kalatytöstä ja kirjoittajastaan
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Yleensä kun Project Gutenbergiin ilmestyy uusi suomenkielinen kirja, jonka kirjoittajan nimi ei tunnu tutulta, olen verkkohaulla löytänyt ainakin SKS:n kirjailijatietokannasta muokatun Wikipedia-sivun. Tuore poikkeus tähän on Laura Caloniuksen *Kalatyttö. Kuvailus laululla yhdessä näytöksessä*. Mikä oli mielenkiintoista, kun kysessä suomenkielinen näytelmäteksti, joka on julkaistu niinkin "varhain" kuin 1867. Project Gutenbergiin teksti on todennäköisesti työstetty Kansalliskirjaston digitoimasta kappaleesta. Se on puolestaan linkitetty Fennicaan, jossa muiden tekijöiden kenttään on... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Sille joka on suorapuheinen ei sanota mitään suoraan. Pelätään että hän heti menettäisi järkensä, jos jotakin sanottaisiin suoraan.
NE RUNOT JOTKA JÄIVÄT
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Lauri Viita oli se runoilija jota äidinkielen tunnilla Otavan runoäänilevyltä kuultuani aloin suhtautua runouteen vakavalla mielenkiinnolla. Muistan etäisesti Jyrinkosken lausumassa Viidassa jyrisseen jokin tumma ja toisinsanomiseen purkautumaton syvyys. Lauri Viidan syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi sata vuotta. Viita oli mystinen mies. Miettikää vain vain tätä, että samana päivänä kun hän kuoli auto-onnettomuudessa tapaturmaisesti toista autoa kuljettaneen oikeudessa tuomitun rattijuopon virheen takia, julkaistiin Parnassossa tämä hänen tekstinsä *Onni*, josta riittää lain... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
"Maassa on kaikella kuorena peili. Täällä jos tähyät länteen itään, haamujas näät, muuta et mitään." Lauri Viita: Mylly (poistin yhden mutta-sanan)
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
*Kun Kiinan muuria rakennettiin* on borgeslaisin Kafkan novelleista.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Kysyin muinaissuomalaisen ja Hanti Mansian kulttuurien tuntijalta: oletko sinä nyt aivan varma siitä, että maailmaa ei hallitse yksi jumala, että ihmiset eivät ole pohjimmiltaan yhtä, että Valhalla, Tuonela ja Hades eivät olisi yksi ja sama paikka, jonne kokoontuvan niin suomalaiset, venäläiset kuin kuin muslimit? Onko suomalaisugrilaisen kulttuurin ja slaavilaisen kulttuurin välinen henkinen juopa syvempi kuin kristinuskon jakautumisen tuottama? Onko tämä kuilu kuolevaisille ylittämätön? Vastauksia: Kullakin kulttuurilla on paikallisjumalansa, joiden välityksellä he ovat yhte... lisää »
Asemic Writing from Shane Drinkwater
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

1608251011 (Sun Scryer) by Od Niwr
Michael Jacobson blogissa THAT: A Plan(et) - 1 vuosi sitten

Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten

Kolonnialismi on rajoitettua myötäntuntoa.
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
tori - punaiset ja keltaiset omenat vieri vieressä Copyright *gillena cox*, suom. j.t. Lähde Shiki 2006.
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
nurmikon kastelu - lapset yrittävät koskettaa sateenkaarta Copyright *Israel Lopez Balan*, suom. jt. Lähde Shiki 2006.
Vanhaan sukka-teemaan lisää
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
1. nukkainen sukka kuivuu pyykkinarulla keikkuu tuulessa 2. valot sammuvat sukka käärii itsensä alkaa kuorsata
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
Sateinen ilta, siemaus konjakkia - sade vain jatkuu Copyright Tikkis 2006, suom. j.t. Samaan aikaan oli myös luonnoksena: Iloinen sade litisee ränneistä: lasi kunjakkia! Nämä ovat saattaneet aikoinaan ilmestyä englanniksi. (Nykyisin ne ovat jo poistettujen joukossa.)
Jane Reichhold 1937-2016
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
Tämä ilmestyi Lech Haiku:n sivulla. Kävin heti googlaamassa Janea mutta vahvistus Jane Reichhold:in kuolemasta ilmestyi vasta vähän myöhemmin. (Sivustoja joissa Jane on ollut aktiivinen on useita.) Suomensin Lech Haikun tekstin: minne laulukaskas meni elokuun sateen taukoamaton ääni Copyright *Lech Haiku* 2016, suom. j.t. Haiku-usa blog, Friday, August 05, 2016, julkaisu tekstin *rainbow* (for Jane Reichhold 1937-2016) alla suomennos: sateenkaari niin pitkään kuin se kestää Copyright *Bill Kenney*, suom. j.t Tässä yksi linkki: Jane Reichhold avoin ikkuna meri ja mi... lisää »
Taiteiden yössä koettua
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Eilinen Taiteiden yö Helsingissä keskittyi tavalliseen tapaan yön sijaan iltaan ja itse aloitin iltapäivällä. Tuolloin oli Virka-Gallerian Bonk-näyttelyyn tarjolla Bonk Industriesin President of Advanced Disinformation Systems, kompressor Sven Triloqvistin opastus. Joka oli aivan loistava. Mies kuljetti tarinaa niin, että yksi kuuntelija ei lopussa (edelleenkään) tajunnut onko Bonk "todellinen". Minun on koko kesä pitänyt kirjoittaa näyttelystä, sillä olen varma, että siitä irtoaisi jotain syvällistä historian esittämisestä. Mutta ei näköjään minun aivoillani. Pikku älynväläys tuli... lisää »
Asemic I Saw On TV In 1958 by Spencer Selby‎
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Elton John - Rocket Man
Michael Jacobson blogissa THAT: A Plan(et) - 1 vuosi sitten
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
sadonkorjuun aika nainen puhuu synnistä omena kädessä Copyright *Ana Cadarin*, suom. j.t. Lähde: Shiki 2006.
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
kesän tuulesta rypistyy ihan vähän virtaava joki
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
kirkon kellojen kahdentoista lyönnit - koira pissalla copyright Buson, suom. j.t.
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
Oi kuu! Vahdit meidät elämää miljoonien vuosien ajan. Miten kehtaatkin! Lento Japaniin - luminen viiva taivaan poikki Copyright Sōkan, suom. j.t.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
"Idean oivaltamisen vaikeustasoa ja siihen liittyvää yleisyyttä (oivallusten esiintymistiheyttä) on todella vaikea itse arvioida. Tämä pätee esimerkiksi vitseihin. Joskus saman sanaleikin tai nokkeluuden on kutakuinkin yhtä aikaa hoksannut ainakin sata suomalaista toisistaan riippumatta. Joskus taas jokin vitsi tuntuu aluksi ilmiselvältä, mutta suureksi yllätykseksi se on kaikille muille ennenkuulumaton ja riemastuttava. Vitsin kuluminen tai siihen väsyminen ei myöskään tunnu seuraavan mistään yksinkertaisesta säännöstä. Jokin vitsi voi olla ekalta kuulemiselta vain keskitasoa, ... lisää »
JO KYPSÄÄ HEDELMÄÄ
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
"Ruotsalaislehti Expressen julkaisi laajan artikkelin suomenruotsalaisten kohtaamasta vihasta Suomessa" Toisaalta olen sitä mieltä, että esimerkiksi Höblässään avointa rasismia ja vihaa tässä viime vuosina juhlinut kansanosa voisi joskus katsoa peiliin. Minulla on muutama ruotsinkielinen tuttu jotka toimittavat sähköpostiini pahimpia vihakirjoituksia. Niitä on viimevuosilta paljon, ehkä satoja. Olen täällä blogissakin ruotinut joitain niistä. En nyt luettele nimiä enempää, Anna-Lena Laurénin nimi riittäköön, mistä jokainen voi ymmärtää yskän. Kaikki nämä kirjoitukset ovat... lisää »
Mummo luuti Portsalaista pihaa ja aavisteli pahoja vuokratalolle jossa asui
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Vanha mummo lakaisi pihamaataan Portsassa. Arveli että jos kaupunki häätää heidätkin ja panee puutalon myyntii, niin pelkkä ajatuskin yksiöstä kivitalossa saa ahistuneeksi. Hän on asunut kyseisessä kaupungin vuokratalossa kymmeniä vuosia ja toivoo asuvansa edelleenkin. Kaupungin suunnitelmista ei tiedä. Naapuritalo on jo myynnissä. Kuvassa ylhäällä. Silloin kun hän nuorena muutti taloon, haisi alustassa home. Hän meni valittamaan kaupungin toimistoon ja hänelle sanottiin *ettei siellä ole hometta, neiti luulee vaan. Sama home on ollut koko ajan koska alusta on hoitamaton ja koste... lisää »
E.T. OLI PJOTR TSAIKOVSKIN NÄKÖINEN MIES
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Pettikös se aina vai joka kerta vai koko ajan vai miten se oli? Kepun ja muun suomalaisen käytännön ero on siinä, että Kepun källit tulevat ilmi ja niitä päivitellään "rumina juttuina". Kaikki muukin on rumaa, mutta se ei tule ilmi, koska rikoskumppanit ovat niin ovelia operatiiveja. Tietenkin Kepu pitää lakkauttaa, jos minulta kysytään. Mutta niin pitää lakkauttaa kaikki muukin kusetus -- ja Suomen itsenäisyys palauttaa. Piirtämättä nyt pilakuvaa Väyrysestä "Minä Kekkonen!". Muotoilen siis oman teesini siitä mitä pitäisi tehdä: itsenäisyyden palauttamisen alku on järjen hivenen... lisää »
Vladimir Nabokov: Kalvas hehku
Jukka blogissa Jukka Laajarinne - 1 vuosi sitten

Aivan ensimmäiseksi Nabokovin mestariteoksessa huvittaa sen rakenne. Lukijan käsissä onkin tohtori Kinboten toimittama laitos ystävänsä John Shaden viimeiseksi jääneestä runoelmasta Kalvas hehku: esipuhe, sitten itse runoelma, lopuksi yli kaksisataasivuinen kommentaari. Kinbote osoittautuu heti kättelyssä itseään ja Zemblan kuningassukua täynnä olevaksi sekopääksi, joka lukee Shaden runoelmaa puhtaasti omista lähtökohdistaan, itseään vasten peilaten, usein lukemansa tekstin lähes […]
Arkistoasiaa ja kirjallisuushistoriaa
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Eilen oli kolmas ja viimeinen päivä digitaalisen tiedon kesäkoulua ja aiheena arkistot sekä säilyttäminen. Pekka Henttonen puhui asiakirjahallinnasta ja yksityisyydestä. Paljon hyvää asiaa, mutta lyhennettynä: suo siellä ja vetelä täällä. Henkilöiden hävittäminen/häivyttäminen aineistosta tekee siitä arvotonta/käyttökelvotonta. Henkilötietojen olemassaolo tarkoittaa, että ne ovat löydettävissä, yhdistettävissä ja vietävissä kauas alkuperäisestä käyttöympäristöstään. (Kuva kirjasta *Personal identification; methods for the identification of individuals, living or dead*, 1918) Pekk... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Epäilet että Jumalan ja Paholaisen välillä on hyvänsuopa liitto. Ja sitä olet itsepäinen lammas, jonka ei anneta ymmärtää sitä.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Jumalan tiet ovat tuntemattomat koska ne ovat hyvin hitaat. Ei armeijassakaan odoteta yhtä paljon ja saada yhtä vähän kuin Jumalan puutarhassa. Jumalalle kaikki ihmiset ovat saman arvoisia, koska Jumala ei auta ketään. Lakkaa vastustamasta Jumalan tahtoa ja laita lihaskuntosi remonttiin. Jumala tahtoo nyt, että huohotat. Haluathan tietää mitä rakkaus on. Ensin se pitää kestää.
X-Fonk Borf 9-3000 *** by TBR & MK JCBSN
Michael Jacobson blogissa THAT: A Plan(et) - 1 vuosi sitten

Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Yhteisössä oli käytössä karkoitusrangaistus. Suurin julkkis saatettiin tuomita täydellisen tuntemattomaksi. Hän oli aikoinaan puhunut, myönnetään henkensä kaupalla, lukemattomien syyttömien puolesta oikeudessa. Nyt hänen puolesta ei hiiskahtanut yksikään. Sillä hän oli syyllinen. Tosin yksin Jumala tiesi mihin. Mutta tämä yhteisö oli Jumalaakin ovelampi. Eikä se ollut initiaatiorituaali minkään suuremman saavuttamiseksi. Nyt hänellä kaikki meni päin helvettiä. Mutta henkilökohtaisen elämän alueella kaikki oli hyvin. Kotilieden ääressä hänet, ennen vieras, tunnettiin yhä paremmin.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Eikä ollut kaikki runkakkarit kanootissa, ei kaikki huoripukit laaksossa, sillä miehellä.
Electricalligraphy by MK JCBSN
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Yhdeksän vuotta sitten
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten

Löysin siivotessani englanniksi kirjoittamiani papereita ja pysähdyin yhden ääreen, jossa oli jännä teksti. Olin kirjoittanut siihen että julkaistu 23.20.07. Suomeksi siihen tulisi liikaa tavuja, englanniksi se menetteli niidenkin suhteen. Mutta entäs sitten, saa sitä olla nelirivisiä haikuja, joissa tavujakin miten sattuu? Kaksi varista vieri vieressä vahtivat tätä harmaata iltaa -- tämä pitkä syksy Olin myös merkannut että kyse olisi Issasta, Spring, sivulta 70. Väitän että ei ole! Sellaista en löytänyt. Ja kevät, kun kyse on syksystä? Pitkä syksy - äkkiä kirjoit... lisää »
Paattinen- runoelmasta pätkä Tortinmäki-osuudesta
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
Tätä ennen Tortinmäen korvessa on tislattu viihdejuomaa: ... Kalle palaa sienimetsästä ja jakaa saaliinsa kahteen kasaan: yksi lehmäntatti, kolme kärpässientä, muutama rousku ja kourallinen suppilovahveroita. - Viedään nämä, kyllä muori ne siivoaa. - Eiks tuo ole myrkyllinen? Kärpässieni? Jallu kysyy. - On kai, mutta ei sieltä äkkiseltään muita löytynyt, kunhan jotain eres. - Ja on jo ollut vähän pakkastakin paikoin. Emäntä epäilee ukkojen sienien keruun lisäksi touhuavan luvatontakin, senverran ukko löyhkää sienireisujensa jälkeen vielä aamullakin. Metsäss... lisää »
Digitaalisen tiedon kesäkoulussa ma+ti
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Äkkäsin viime viikolla peruutuspaikan kuunteluoppilaaksi Digitaalisen tiedon kesäkouluun tietämättä oikein minne olin menossa. Eka päivä ei selventänyt kokonaisuutta, mutta julkisoikeuden proffan Tomi Voutilaisen esitys oli antoisa. Voutilainen kritisoi suorin sanoin nykyistä tiedonhallinnan sääntelyä sekavaksi ja osin käyttökelvottomaksi. Kun hän totesi julkisuuslain ja henkilötietolain viittaavan toisiinsa niin, että jäädään kierteeseen, ymmärsin, että joillekin arkistokokemuksilleni on syynsä. Eilinen oli tutumpaa asiaa, mutta kiitettävillä uusilla piirteillä. Mikko Tolonen sano... lisää »
Ruisunikko ja Ginsberg
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
Rasvassa tirisevä ihra massuttaa Jokamiehen elohopeamassalla paikatuissa hampaissa. Parasta-ennen-huomista leipomon rehusämpylä päästää kuolonkorahduksen nälkäisessä kurkussa valuessaan alas pahoinvointivatsaan. Huomenna kaikki on peräsuolessa! Huomenna kaikki on peräsuolessa! Lainaus teoksesta: Ruisunikko (Papaver dubium) ja Höyryävä teekuppi. (1997) Sulo A. Savon 70 v. ja Allen Ginsbergin 71 v. sekä Ruisunikon kunniaksi julkaistu teos. ISBN 951-97690-2-1. Manuscript -63 ry Reposaaressa on painol... lisää »
Rainy Night On The Techno-Globe by TBR & MK JCBSN
Michael Jacobson blogissa THAT: A Plan(et) - 1 vuosi sitten

A Collaboration from John M. Bennett & Scott Helmes
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

HAIKEAA HARHAMAA
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten

Harvoin suomalainen taide liikuttaa kyyneliin. Sibeliuksen musiikin äärellä sitä ei juuri tapahdu, eikä näiden muiden suomenruotsalaisten riikinkukkojen. Eiväthän he ilmaise sitä samaa kamppailua, joka MEILLE on elämän ja kuoleman kamppailu. Ei minua jonkun toisen kansan voitonlaulut liikuta. Egoistiselta pohjalta syntyvät asiat eivät herätä mitään ajattomia arvokkaita tunteita. Rantamalan Harhama on tuottanut erikoisen kohmeloisen sielun syväjähmeydessä tapahtuvan liikutuksen jo pari kertaa. Koskaan lie aiemmin ei suomalainen romaani ole tehnyt minuun vastaavaa vaikutusta (no... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
k(ä)yttis 25 v.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Ei Juudas minua koskaan pettäisi, hymähti Jeesus teeskennellyn iloisesti, veltosti, läpi-ironisesti. Siinä koko aikakauden runouden sisältö.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Voi sitä nukkua yönsä näinkin huonosti.
KAUNIIDEN RAJOJEN MAAILMASSA
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Elämä on prosessi, joka tuottaa tilanteita. Tilanteissa emotionaaliset sisällöt voivat ilmetä. Mielenkiintoisissa ja lyyrisissä tilanteissa ilmenevät korkemmat tavoiteltavat tunteet. Dramaattisissa ja alhaisissa tilanteissa ilmenevät alhaiset ja kartettavat tunteet. Draaman kuohusta me kuljemme luotisuoraa pois koska emme ole emotionaalisia kääpiöitä. Me syömme masennuslääkkeitä, koska meillä ei ole enää mitään. Maailma pakkautuu merenrannoille kuohun keskipisteeseen missä vain kusta juodaan skumppana. Hampaamme terävöityvät kulumalla toispuoleisessa neuroottisessa purennassa. Su... lisää »
Remontoidun Kansalliskirjaston käytöstä
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Ensinnäkin kertauksena: "Sisääntullessa oikealla olevassa huoneessa on vanhanaikaisia avainkaappeja, joita on nopeampi käyttää kuin pohjakerroksen uudenaikaisia. Jos uudenaikaisia haluaa käyttää tai joutuu käyttämään suosittelen lämpimästi kirjoittamaan vihon kulmaan tai tietokoneen työpöydälle muistiin sekä kaapin tunnisteen (kirjain ja numero) että käyttämänsä koodin. Lähimuistia niillä on turha rasittaa." Rotundassa (sisääntultua suoraan eteenpäin Kupolisalin jälkeen) historiaan luokitellut kirjat ovat toisessa ja kolmannessa kerroksessa, mikä on parannus entiseen askelien määräl... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
It's a World with Beautiful Borders.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
David Magitis ja sekasikiöiden aateli.
Löytyneitä kuvia Uhtualta
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Tässä on pieni ja vilkas tanssijatar. Hän putkahteli milloin missäkin ohjelmanumerossa esiin. Hän oli hämmästyttävän rytmitajuinen lapsi. Tässä naisten tanssissa, tai neitojen tanssissa nuori nainen tanssittaa tyttöä pois tanssista. Karjalaista arkkitehtuuria. Tuo keltainen ikkuna ei kyllä sovi tähän taloon. Kaukana talon takaisella mäellä näkyy toinen talo. Kuvissa paistaa aurinko. Turussa satoi kaatamalla aamulla. Pitäisi olla kesän viimeinen hellepäivä.
Paul Temple ja Spencerin juttu, Radioteatteri 1962
Hannu Salmi blogissa Hannu Salmi: blogi - 1 vuosi sitten

Kirjailija Francis Durbridgen luoma salapoliisihahmo Paul Temple tuli tunnetuksi kirjojen, elokuvien, televisiosarjojen ja sarjakuvien kautta, mutta alun perin hän oli kuunnelmien sankari. Durbridge loi BBC:lle jo vuonna 1938 kahdeksanosaisen sarjan *Send for Paul Temple*. Puolisonsa Steven kanssa Paul Temple ratkoi rikoksia ja avusti Scotland Yardia taistelussa rikollisuutta vastaan. Suomessa Yleisradio toteutti useita Temple-kuunnelmia, ja Yle Areenasta on ollut saatavissa *Paul Temple ja Spencerin juttu *vuodelta 1962. Se perustui vuodenvaihteessa 1957–1958 lähetettyyn BBC:n kuu... lisää »
Humalaa ja hunajavoita
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Vielä pätkä viime viikon Tukholman käynnistä. Nordiska museetin vaihtuvista näyttelyistä toinen katsastamani oli *Med smak av humle - odla och brygg*. Seinätekstien mukaan toiveena oli inspiroida kävijät oluenpanoon. Tämä ei kohdallani onnistunut, mutta koska en humalasta kasvina juuri mitään tiennyt, niin jotain opin. Humala tulee Kiinasta. Se päätyi Eurooppaan 700-luvulla ja Birkasta on ajoituksia vuosituhannen lopulta. Laeilla 1400-luvulla painostettiin jokaista tilallista humalan kasvatukseen, mutta seinällä pyörineen filmin asiantuntijan mukaan viljelemättömyydestä ei jaettu sa... lisää »
Blueberryn nuoruus 4–7
Hannu Salmi blogissa Hannu Salmi: blogi - 1 vuosi sitten

Jean-Michel Charlier ja Jean Giraud olivat aloittaneet Luutnantti Blueberryn nuoruusvuosien käsittelyn *Super Pocket Pilote *-taskukirjoissa vuosina 1968–1970. Nämä julkaistiin albumeina 70-luvulla, mutta varsinaisena albumisarjakuvana *Blueberryn nuoruus* alkoi ilmestyä vasta paljon myöhemmin, vuonna 1985, jolloin piirrosvastuu siirtyi uusiseelantilaissyntyiselle Colin Wilsonille. Charlier jatkoi käsikirjoittamista kuolemaansa asti, mutta ehti luoda pohjan enää kolmelle tarinalle. Näistä ensimmäinen oli *Missourin demonit* (Les Démons du Missouri, 1985, suom. Jalava 2004), joka al... lisää »
NYKYIHMISEN HUOLET
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Robert Fripp ei hyväksynyt kaveripyyntöä FB:ssä. Tästäkin on mentävä yli.
Omenapuut notkuvat joenrannan tontilla
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Tänään oli lämmintä. Nyt sataa. Kävelimme rautatiesillan kautta Lonttisiin ja huomasimme että kaupungin vuokratontilla olevan autiotalon omenapuut notkuvat omenoita. Kuka saa niitä maistaa? Ovatko ne kaikkien kaupunkilaisten nautittavaksi sillä kasvavathan ne kaupungin maalla. Hieno tontti ihan joen varressa, talo rappeutunut vuosien saatossa. Tammet kasvavat pihalla, kohta luonto ottaa omansa. Talon ympärillä ollut valkoinen aita ja portti ovat kaatuneet. Hidas kuolema nähtävissä. Tulisi pitkä, lämmin ja kuiva syksy. Alla vielä omenoita lähikuvassa:
SCRO Page 3 by Christopher Patton
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten
Theater Planet Of The Forgotten Lines by TBR & MK JCBSN
Michael Jacobson blogissa THAT: A Plan(et) - 1 vuosi sitten

GET SPACIOUS !
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten

Factrory St. Gallery Tehtaankatu 19 Helsinki Paintings from year 2016. Gallery open daily: tue-fri: 7.30-17.00 sat-sun: 10-17
Kustaa IV Aadolf vielä kerran Helsingissä ja Turussa
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Kuninkaallinen seurue lähti toista kertaa Turusta 25.7.1802 kohti Helsinkiä. Tästä vierailusta ei ole kiinnostunut Posttidningar eikä Åbo Tidning. Eirik Hornborgin *Helsingin kaupungin historia II* (1950, s. 461-2) kertoo, että kuningaspari oli Helsingissä "heinäkuun lopulla". Neoviuksen Suomalaisessa ajantietokokoelmassa Helsinkiin saapuminen 27.7. on taas saanut kysymysmerkin peräänsä. Varmempi Neovius on siitä, että kuningatar Fredrika lähti Helsingistä 28.7. uudelleen valtakunnan rajalle, jossa hän tällä kertaa onnistui tapaamaan sisarensa, Venäjän keisarinna Elisabetin. Fredrik... lisää »
Asemic Media: Conversations On Nonsense. @ Uxi Duxi, New Orleans, Louisiana USA, on September 5th 2016
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Asemic by Liaizon Wakest Monday, September 5 at 6 PM - 8 PM in CDT Uxi Duxi 4901 Canal Street, New Orleans, Louisiana 70119 https://www.facebook.com/events/1130576473648039/
Kirjaimet elämässäni: V
susupetal blogissa SusuPetal - 1 vuosi sitten

vanheneminen, vierotusoireet, vaivat Vanhenemisessa kauneinta on hiusten harmaantuminen. Löydän teräksenharmaita, teräksen vahvuisia ja yhtä jäykkiä suortuvia ja nyt päälaelle kasvaa hopeisia kiharoita. Kahden suvun hapsia, Tepan metallia, mummun platinaa. Näen mummun ihon omassani, ryppyistä, haurasta pergamenttia. Punahiuksisen ennenaikaisesti kurtistunut nahka. Vanhenemisessa on niin paljon hyvää, että jos olisin kaiken tämän tiennyt muutama vuosikymmen […]
Mitä on "Free Access - no-reuse" suomeksi?
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Eilen eräs museoammattilainen jakoi Twitterissä Museoviraston kuvan ja kehui digitointiensa jatkamista. Nipona ilonpilaajana kurkkasin Finnaan. Totesin, että kyseisessä kuvassa on käyttöehto "Free Access - no-reuse". Kuten arvatenkin edelleen kaikissa Museoviraston Finna-kuvissa. Saakos tällaista jakaa, kyselin kuvan esittäjältä? Hän oli ensin sitä mieltä, että oli asian tarkistanut ja viittasi kuvan vesileimattomuuteen ja sivun jakonappeihin. Nämä signaalit siis riittivät luomaan käsityksen jakokelpoisuudesta. Esittäjä ei maininnut kuvan latauksen mahdollistamista, jota hän oli kui... lisää »
Reilusti retroa
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Vasa-museosta siirryin keskipäivän aikaan keskiviikkona Nordiska museetiin, jossa oli maailman hitaimman lounaslinjan lisäksi esillä m.m. näyttely Rejält retro. Se esitteli tietyistä maakunnista museokokoelmiin kerättyjä maalauskoristeltuja talonpoikaishuonekaluja eli arkkuja, seikäkaappeja ja kaappeja. Esineiden lomassa oli erilaisia näkökulmatekstejä. Ihmeteltyäni vuosia sitä, että (käsittääkseni) Suomeen ei syntynyt yhtä vahvaa maalaukulttuuria, oli mielenkiintoista lukea, että kokoelmien kappaleet olivat vain joistakin maakunnista ja toisista ei ollut mitään. Tälle ei esitetty ... lisää »
Onton harmaan ja Torson kritiikit Helmetissä
Vesa Haapala blogissa Versoja - 1 vuosi sitten
Kaikki runoudesta kiinnostuneet! Menkäähän Helmetiin lukemaan ajatukseni Olli-Pekka Tennilän ja Erkka Filanderin uusimmista runokokoelmista. Kovaa kamaa molemmilta herroilta. Varsinkin Tennilän teos on mielestäni aivan omalla tasollaan. Yksi tämänvuotisista suosikeistani Pauliina Haasjoen Planeetan kanssa, josta siitäkin kirjoitin samassa Runo puhuu meille -sarjassa. Tähän mennessä olen kirjoittanut siellä Jyrki Kiiskisen, Olli Heikkosen ja Satu Mannisen tämänvuotisista teoksista, edellisten lisäksi. Nyt syksyllä seuraa jatkoa muiden muassa käännösrunouden ja esikois- teosten parissa. ... lisää »
Black In Black: THAT Rogue Planet by TBR & MK JCBSN
Michael Jacobson blogissa THAT: A Plan(et) - 1 vuosi sitten

Vasa-laivan ympärillä
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Tällä viikolla oli ohjelmassa (taas) kuukausia aiemmin ostettu Tukholman tarjousristeily. Sää ei suosinut, mutta sehän ei museovierailuja (suuremmin) haittaa. Aloitin Vasa-museosta, jossa olin käynyt vain kerran aiemmin ja siitäkin on useita vuosia. Vuosia tuntui olleen myös edellisestä kerrasta (Rijksmuseum?) kun museoon, jossa ei ole erikoisnäyttelyä joutuu melkein jonottamaan. Pelastauduin ostamalla pääsylippuni automaatista. Sisälle päästyä ihmisiä vasta riitti. Keskellä viikkoa. Kiersin koko museon, jonka suuri koko oli unohtunut. Mahdollisesti myös sisältö, sillä ainakin ost... lisää »
What A Fish Has To Say To The Moon by An Mayou‎
Michael Jacobson blogissa THAT: A Plan(et) - 1 vuosi sitten

She Felt An Infinitesimal Trembling Of The Earth by Lucinda Sherlock
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Ihmisen muisti on yllättävä
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Yllä on valkoinen valtava sieni Portsalaisen talon pihalla. Nummenpakan omaishoitajien huoneistossa oli tunnelmaa kun Nousiaisten veteraanien kuoro Kisällit lauloivat tuttuja lauluja menneiltä ajoilta. Äänisen aallot, Yö Altailla ja Ruissalon rannalla. Runoilijanakin tunnettu Juhani "Tikkis" Tikkanen kertoi tarinaa Paattisilta, Vahdolta ja Tortinmäestä. Yleisön joukosta ilmeni yksi mies joka muisti asioita ja ihmisiä sieltä. Hän sanoi potevansa dementiaa, mutta muisti paljon. Ihmisen muisti on yllättävä. Tortinmäki runo oli pitkä ja yleisö oli hiiren hiljaa. Heitä oli tullut in... lisää »
IRMARI RANTAMALA: HARHAMA
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Kirja ei ala huonosti. Kiinnostus herää vaikean tuntuisesta näytöksestä, josta kirjailija selviää kunniallisesti. Toinen kappale herättää näyttämöllepanonsa puolesta kiusaantuneita tunnelmia, mutta lähtee teksti jälleen käyntiin. Alkupuolen kuvailevan ooppiumhoureisen Hiiden Mylly -jakson jälkeen päästää jäntevämmin rakennettuihin kuvauksiin. Kuvaus pörssistä ei ole tarkoitettu ulkonaisesti realistiseksi. Jotain profeetallista on siinä kun Rantamala laittaa omaisuutensa keinottelussa menettäneen teollisuusjohtajan (Gustav Krupp von Bohlen und Halbach?) puremaan vanhalta juutalaism... lisää »
Pääasia on, että heistä tulee ajattelevia ihmisiä?
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Eva Hirnin kapeassa kirjassa *Rakkaita lähimmäisiä* (1929) on riemastuttavia tarinoita, jotka ovat varmasti saaneet innoituksensa tosielämästä, vaikka eivät sitä uskollisesti kuvaakaan. Pakinassa *Opettajapula* "rehtori sai lääkärin rouvan, joka oli huvitettu historiallisista romaaneista, opettamaan historiaa tavallisen lehtorin palkalla." Tohtorinna oli valveutunut nainen ja huvitettu yhteiskunnallisista uudistuksista. Hän järjesti historian opetuksen uudelle kannalle. - Kaikilla ei ole numeropäätä, minä itse lopetin matematiikan neljännellä luokalla, selitti hän rehtorille. - S... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Onko Oscar-patsasta aina pakko puristaa rystyset valkoisena. Eikö siitä voisi ottaa kynäotteen?
1 from Kent Christensen‎
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

in.....finito by Vladimiro Lunardon
Michael Jacobson blogissa THAT: A Plan(et) - 1 vuosi sitten

Syksy
Vesa Haapala blogissa Versoja - 1 vuosi sitten
Vanhat mustat lehtikuuset myrskyävässä harmaassa, tyhjyys joka puuskan jälkikuvana; eilen poltetun saven murskaa, kivun ontto patsas, joka meille unessa jaettiin.
Rajakarjalaista maisemaa ja arkkitehtuuria
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Sinisiä kukkia Vuokkiniemellä. Vanhoja mäntyjä mäellä Venehjärvellä. Suomessakin puhuttiin 1950 luvulla elinkelvottomista kylistä. Isäni äidin kotitalo Ruotinniemessä oli malliesimerkki rajakarjalaisesta arkkitehtuurista. Siinä oli kokonainen pihapiiri. Talo oli harmaahirsinen iso rakennus. Siinä oli valtava tupa jossa oli iso vuolukivinen uuni. Porstua oli iso ja siinä säilytettiin tavaroita. Avo vintti oli porstuan parvimainen jatke. Tuvan vieressä oli iso kammari. Rakennuksen toisessa päässä oli pieni kamari. Sodan jälkeen talossa toimi koulu. Voimayhtiö Pamilo lunasti rakennuk... lisää »
Raamatun aiheisia 9 kpl, Vaakuna 1 kpl (n:o 157/ L 129)
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Pitkästä aikaa Arkistolaistoksen digitaaliarkiston sisällön ihmettelyä. Päällisin puolin Alfred Wilhelm Stenforsin arkiston kartat ja piirrustukset ovat karttoja ja piirrustuksia. Vaasan maakunta-arkistossa säilytettävästä yksityisarkistosta ei Vakassa ole lisätietoa, mutta siellä näkyy sama kuolinvuosi 1952 kuin Wikipediassakin. Arkkitehtina toimineen Stenforsin omat piirrokset ovat siis edelleen tekijänoikeuden piirissä, mitä ei Digitaaliarkiston puolella mistään huomaa. Jos perikunta on antanut erillisen luvan, sen esittämiseen ei tietorakenteessa ole paikkaa. Piirroksista useimm... lisää »
Asemic Planet PΩ #12345678910 by TBR & MK JCBSN
Michael Jacobson blogissa THAT: A Plan(et) - 1 vuosi sitten

New Canticle by John McConnochie
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
2000-luvulla luultiin, että Internet on se todellisuus, jossa me elämme. Meistä näytti hassuilta ihmiset, jotka eivät olleet vielä keksineet sitä millä tavalla Internet muutti tietoisuutta ja erilaisia tekemisen muotoja. 2010-luvulla keksittiin, että internettodellisuus on rinnakkainen todellisuus, ja se todellisuus jossa me elämme on täysin itsenäinen todellisuus, joka voi olla vaikka miten päinvastainen internetin rinnakkaistodellisuudelle. Meistä näytti hassuilta ne ihmiset, jotka eivät olleet vielä keksineet sitä, millä tavalla Internetin looginen ulkopuolisuus muutti tietois... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Jaetaanhan unissakin mitaleja kymmenittäin.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Venäläisessä maalaustaiteessa tapahtuvaa kehitystä kuvaa hyvin tämä: Isä ja Poika Sukupolvia voitaisiin ottaa vapaavalintainen määrä. Kun yli sukupolvien kuljetettava idea on se, että kehitystä (joka aina tulkitaan negatiiviseksi poikkemaksi täydellisyydestä) ei tapahdu.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Leonardolle merkityn lainauksen mukaan taiteilija näkee kokonaan sen mistä toiset näkevät vain välähdyksen. Taiteilijan tehtävä olisi viiveen luominen välähdykseen. Ohikiitävän hetken jatkaminen toisin keinoin. Ennen muuta tietoisuus ilmiöistä ja niiden temporaalisesta luonteesta. Taideteos jäljentää ne niin, että niitä voidaan tarkastella objektiivisina. Prosessissa se mistä ei voida puhua muuntuu sellaiseen muotoon josta voidaan puhua.
Avunpyyntö Hollolasta 1804
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Hollolan Hankaan kylään iski 11.7.1804 raekuuro. Sen kananmunan kokoiset rakeet tuhosivat parissa minuutissa peltojen sadon. Syyskäräjillä vahingon arvoksi arvioitiin 3548 riikintaalaria. Syysrukiin kylvöön isännät saivat osin lainana ja osin lahjoituksena siemenviljaa, mutta elämisen tarpeita heillä ei ollut. Niinpä varapastori David Lönneström kirjoitti ahdingosta apuanomuksen, joka julkaistiin sanomalehdessä Inrikes tidningar 26.10.1804. Siinä mainitaan, että kärsineitä isäntiä oli yhdeksän ja heidän lisäkseen kylässä viljelleet entinen neljännesmies Arvid Brask, syytinkimies And... lisää »
Snowcode On THATplanet by TBR & MK JCBSN
Michael Jacobson blogissa THAT: A Plan(et) - 1 vuosi sitten

Wall Writings Series, #58, 2015 by Alberto Mori
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Kirjaimet elämässäni: U
susupetal blogissa SusuPetal - 1 vuosi sitten

uni, ujous, unohdus, urheilu Rakastan nukkumista. Uni on pakokeino, suluton väylä unohdukseen. Eniten pidän kuolleen unista, ei muistikuvia, ei painajaisia, vain syvää putoamista mustaan aukkoon, olemattomuuteen. Siellä on lämmintä, turvallista, aika katoaa. Nukkumisen rakastajana olen nauttinut aina, kun minut on nukutettu leikkauksia varten. Kaunista, täyteläistä vajoamista sellaiseen mitä ei ole olemassa. Herääminen. Sitä […]
ESTEETTINEN KSENOFOBIA
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Voisikohan taidetoimijat jakaa karkeasti variaatiohaluisiin ja monotoniahaluisiin. Variaatiohaluiselle suurin painajainen olisi se, että monet näyttäisivät häneltä itseltään ja pyrkisivät samanlaisiin päämääriin. Monotoniahaluiselle taas ihanne olisi se, että olisi vain yhdenlaista: sellaista kuin hän itse. Jälkimmäistä voisi luonnehtia käsitteellä esteettinen ksenofobia.
Uigur; Jorma Eronen
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten

Lainasin kirjastosta Erosen Uigurin. Olen sitä aikaisemminkin kehunut. *Uigur*, Kirjoittaja *Jorma Eronen*.Kustansi WSOY vuonna 1978. 120 sivua. Uigur ei ole Erosen esikoinen, se on tavallaan *Juoksu yönmaahan*, Intiaanirunojen antologia, Otava 1977, jonka Jorma Eronen suomentanut ja toimittanut. Luin Uigurin tällä kertaa niinkuin kirjat on suunniteltu luettavaksi, alusta loppuun. Välillä pysähtelemättä. Kirjan imu ei ole vuosien saatossa hiljentynyt. Lukiessa viihdyin, kuin olisin ollut tunturiretkellä Aatsakursussa. Kävellyt sinne, tehnyt tulen ja keittänyt vähän kahvi... lisää »
Mitä tarkoitti teurastamo naapuristossa?
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Jo vuosi sitten huomasin mikropaikallishistoriallisen tarkastelualueeni lähistöllä teurastamon. Kuitenkin niin kaukana, ettei tullut mieleen ajatella asiaa kauempaa. Olisi todennäköisesti jäänyt kokonaan ajattelematta, ellei erään kirjaston Helsinki-hyllyä silmäillessäni olisi löytynyt vuonna 1983 julkaistu *Töölö - kaupunginosamme*. Siinä oli julkaistu lapsuudenmuistelmat kahdelta mikropaikallishistoriallisen tarkastelualueeni vieressä asuneelta. Jo Anna Rissanen toteamus Pitkin kapeaa Hesperian katua kuljetettiin karjaa jalkaisin asemalta Edsvikin teurastuslaitokseen eli lahtarih... lisää »
'What If - If Not' by Svea Loop Cristina
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Heinä- ja elokuun vaihteessa
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
29.7. - Eeva-Maria [Lisko] poikkesi Reipin tilan aittamuseoihin - .@linjaaho teki koosteen aikuisten kokemasta, josta nykynuoret eivät mitään tiedä. 31.7. - Helsingin herroilla on pitkät perinteet luonnonsuojelussa. 31.7. - Arkeologin avautuminen alan tilasta Suomessa 1.8. - Suomen suomenkielet 1808, kun Karjala kuului Venäjälle [Beskrifning om Svearike] 3.8. - Kas, vain rahalla saa laillisia kuvia. [STT:n tekijänoikeusvisa. Vastauksessa huomautettiin, että Googlen kuvahaussa voi hakea CC-lisenssoituja kuvia.] - Kerran tavattu lähetti terveis... lisää »
Pihamarkkinoilla Portsassa
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Hyötypuutarha. Sade kaikkosi puolen päivän jälkeen ja oli aivan siedettävää. Join kahvia ja söin pienen munkin pihakahvilassa. Ampiaiset ovat taas liikkeellä näin elokuussa. Maalaus. Porrapuutarha. Köynnös punatiilisen rakennuksen seinässä. Tyttö soitti viulua. En ole koskaan pitänyt turkulaisten raaásta tavasta puhua lapsista ja muistakin ihmisistä. Turkulainen mies turun murteella sanoi jotain hyvin masentavaa tytön soitosta. Omenoita talon pihalla. Keiju.
AMPIAISKESÄ
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Ampiaisella on peniksenjatkeena luupiikki. Ampiaiskesä on abstraktia pesänpuolustusta. Pesästäajetun katse on ongelmakeskeinen: mistä vain löytyy tyyny johon neula uppoaa, se tapahtukoon korkeamman päämäärän puolustustarkoituksessa.
NEGATIIVISUUS JA TAITEEN VALTARAKENNE
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Olen tullut siihen tulokseen, että kulttuurin kentällä vaikuttaviin valtarakenteisiin ei voi mitenkään vaikuttaa. Kysymys on paljon sotilaallisemmasta ja epädynaamisemmasta rakenteesta kuin koskaan ajattelin. Edustamani kultturin alueet ovat vain pisara meressä. Rakenne on suurempi kuin osasin kuvitella. Se ei ehkä ole erotettavissa mitenkään puoluepoliittisen rakenteen takana ja median takana vaikuttavasta valtarakenteesta. Se on vain tuon rakenteen hienovaraisin ja suggestiokykyisin osa. Kun on selvää, että tällaiseen rakenteeseen ei voi toiminnallisesti osallistua millään tav... lisää »
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten

kesän puolikuu piilee pilven suojassa katuvalotta Täysikuu on 18.8.2016. Tämä on heinäkuinen puolikuu...
Kustaa IV Aadolf muurailee Turussa 24.7.1802
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Turussa 24.7.1802 päivätyssä raportissa, jonka Posttidningar 2.8.1802 julkaisi (leike alla), päästiin takaisin Turkuun, jossa kuningasparia 23.7. odotti 128 laukausta, Linnankadulle pykätty kunniaportti sekä englantilainen prinssi (kuninkaan veljenpoika) William, Gloucesterin herttua, joka oli sukua Ruotsin kuningattarelle (ÅT 24.7.1802). Oheinen kuvan (Wikimedia) hänestä maalasi William Beechey pari vuotta myöhemmin eli vastannee Suomessa nähtyä ulkomuotoa. Kööpenhaminasta kirjoitettiin lehteen Journal de Francfort 15.6., että Williamille eivät olleet sotakoulusta tai Fredriksbergi... lisää »
Vuokkiniemi on suomalais- ugrilaisten kulttuurin kylä 2017
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Teemana on karjalankieli. Vuokkiniemen kunta kuuluu Kostamuksen hallinolliseen alamaisuuteen. Vuokkiniemi on Vienan-Karjalan säilynein karjalaiskylä, sen asukkaista on 85% karjalaisia ja heidän kielensä on karjalan kieli, sitä puhuvat nykyään nuoretkin. Vuokkineimellä on ollut monia kuuluisia runonlaulajia. Arhippa Perttuselle on pystytetty oma patsas. Näitä runonlaulajia on ollut ympäröivissä kylissäkin. Uhtua-Seuran matkalla poikkesimme Vuokkiniemessäkin. Sodan aikana Vuokkiniemi oli jonkin aikaa suomalaisten miehittämänä. Myös Vuokkiniemi kuului Hrustsovin ajan Perspektiivitt... lisää »
Viisi kuvaa Suomesta vuonna 1885
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Gallica on digitoinut Georges de La Sablièren matkavalokuvat reissulta Pohjolaan vuonna 1885. Suurin osa kuvista on Norjasta, mutta viiden Suomen kuvan joukkoon mahtuu pari erikoisempaa otosta. Näistä ensimmäinen on vaivaisukko. Tunnistaako joku sen ulkonäön? [Lisäys 9:30. Sari Ahonen kertoi Facebookin puolella, että kyseessä on "Maarian vaivaisukko, Baerin hautakappelin edessä."] Ukko lähikuvaan rajattuna Kestikievareitakaan ei ole montaa (yhtään?) kuvastoissa näkynyt. Suurennos edellisen keskeltä. Ja alakulmasta Turkulainen koira ei ollut linssilude. Turun satamaksi valokuva-albumis... lisää »
The Sight Of The Stars by Lucinda Sherlock‎
Michael Jacobson blogissa THAT: A Plan(et) - 1 vuosi sitten

Collages for Minnedada by Tom Cassidy
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Hetki sateiden välissä
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Ukonhattu uhmaa tammea. Hetken puutarhassa oli aurinkoista. Katselen maisemaa sateen läpi suussani mustan suklaan maku.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Olisi hyödyllistä tietää millaisia eroja suomalaisessa ja venäläisessä valtarakenteessa on. Ihan vaikka se, että miten viholliskuvat rakennetaan (negatiivinen toteemi). Tai onko esimerkiksi kulttuurissa kauneudella ihanteellinen itseisarvo, vai onko viholliskuva ainoa pyhä asia (heikkojen rituaalinen valta alistaa kauneuden viholliskuvalle). Näistä olisi hauska tietää, että ovatko samanlaisia vai erilaisia konstruktioita.
Tuokiokuva entisajan matkustamisesta
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Karl Henrik Hornborgin (1853-1921) kertomuksesta *Karhun kynsissä* (*Taloista ja taipaleelta, *1898) Siitä on jo monta vuotta kun eräänä päivänä istuin Keuruun asemalla ja odottelin junan tuloa pohjosesta päin. Olin tehnyt samoin kuin moni muukin rautatielle tahi lähtevään laivaan kiiruhtava usein tekee: pitänyt liikaa kiirettä. Yötä myöten olin ajaa puotaltanut, ett'en suinkaan myöhästyisi junasta. Seurauksena olikin se varsin luonnollinen seikka, että saavuin väsyneenä rutjakkeena asemalle jo aamupäivästä, vaikka juna tulee vasta iltapuoleen. Pitkä, väsyttävä odotus oli siis edess... lisää »
Asemic Squared Salt & Light Calligraphy by Kellie Shepherd Moeller‎
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Electric GloWorld by TBR & MK JCBSN
Michael Jacobson blogissa THAT: A Plan(et) - 1 vuosi sitten

Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Päivän kalansaalis: viisi kiloista haukea.
Crypto-Dive: A Planet PΩ by TBR & MK JCBSN
Michael Jacobson blogissa THAT: A Plan(et) - 1 vuosi sitten

Kun juhlat on ohi
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Meno on kuin Villissä Lännessä rakkaassa kirkkokunnassamme. Mediassa on lynkkausmielialaa isä Mitroa kohtaan. Kristityt ovat tunteenomaista porukkaa. Itse olen sanomattoman kyllästynyt ja väsynyt näihin kirkkomme henkilöiden potkuihin. Omassa seurakunnassamme näitä on riittänyt. Naapurissa rakentaja suoristaa ulkoseinää. Nainen juoksee kadulla kahden koiran kanssa sadetta pakoon. Tukkani kasvaa pitkin selkää, kohti maata. Seurakuntamme juhlii 170 vuotista kirkkorakennusta. En tunne kutsumusta mennä. Muistan kymmenen vuotta sitten olleet juhlat. Larikalla oli jalka kipsissä ja Amb... lisää »
3 Asemic Works from Asutosh Pramanik
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Kirjaimet elämässäni: T
susupetal blogissa SusuPetal - 1 vuosi sitten

Turku, Taikkari, Teräksen kulma, taide, Tanger, Tuomari Nurmio, Tukholma, Tampere, Tarifa lähe vaa! Tee-kirjaimessa on runsauden pulaa. Pakko kuitenkin kirjoittaa kotikaupungistani Turusta, sillä siellä on kaikki. Siellä on Turun linna, turkulainen huumorintaju, Turun tuomiokirkko, Turun Aura-å, Turun tauti, Turun muinainen underground (nykyään vain tuleva toriparkki), siellä on TPS (mikä Inter?), Turun murre, Turun […]
On sitä metsissäkin myrskyisiä aaltoja
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten

Meren mutka on semmoinen vaakatasossa oleva kuoppa; jos se on iso niin ylipuhkuva laiva myötäilee sitä, ja sivukuopassa kallistuu ja laivan sisällä täytyy pidellä jostain kiinni. Vähän kuin metsä josta pystypuita viety pois ja taistelun roippeet makaavat sikin sokin. Tämä ja muutamat muut metsäkuvat ovat saaneet innoitteen Ilkka Ahmavaaran Facebook-postauksesta jokin aika sitten.
Runoelmasta Majakka sen 9.s teksti
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
Aina on tilanteita, kun niihin ajautuu, niin toivoo, että ei olisi sille matkalle lähtenyt. Kuitenkin, aina on jonkun lähdettävä, ja luotettava että majakka erottuu pimeyden keskeltä, uskottava, että telakalla teräksestä rakennettu laiva kestää kaikki myrskyt, ja kuljettaa ihmisen ja ihmisen tärkeät tavarat toiselle rannalle. Paremmalle. Majakka on ilmestynyt Turun arkkihiippakunnan vuosikirjassa OSAMME ONNEMME 1996.
Kivessillan Vappu löytyi
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Toukokuussa minulta jäi löytämättä sananparsia tuottanut Kivessillan Vappu. Blogitekstiin dokumentoitu haku ei kovin perusteelliselta näytäkään eikä se sitä ollut. Haku Hiskissä ja SSHY:n hakemistoissa vaihtoehtoisella kirjoitusasulla Kivisilta olisi vienyt nopeasti perille. Mutta kiitos anonyymin kommentoijan (anonyymien kommentoijien?) ja jakamansa Esko Pertolan tiedon lopputulokseen päästiin hitaammin. Kokemäen kirkonkirjojen mukaan Vappu Erkintytär syntyi Huittisissa 3.8.1801. En löytänyt tälle vahvistusta Huittisten, Vampulan enkä Kauvatsan kastettujen listasta. Vappu oli Huitt... lisää »
Oasis - Champagne Supernova
Michael Jacobson blogissa THAT: A Plan(et) - 1 vuosi sitten
From Schuster's Compendium, remembrance/myth of Creation by Johannes S. H. Bjerg‎
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

1608082019 (Look Out Your Window) -- Od Niwr
Michael Jacobson blogissa THAT: A Plan(et) - 1 vuosi sitten

Written Lesson for a Spoken Language by Zach Lindsey
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Intiaanien häpeäpaalu (shame/ridicule pole) on toteemipaalu, joka on pystytetty viholliskuvaksi. Mutta tuskin voi sanoa, että viholliskuva olisi kaikista pyhin arvo intiaaneille. Oma menestys, terveys, hyvinvointi, ilo ovat tärkeämpiä.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Raha tulee rahan luo, mutta vain pieni ison. Miljonääreille saa olla koko ajan tarjoamassa kahveja.
KANSANKOTI JA KODIN ULKOPUOLINEN ALUE
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Ruotsalainen kansallissosialismi on ihmeellinen asia. Se on kai aina ollut olemassa ja voi edelleen oikein hyvin. Sitä ei tarvitse kirjoittaa kirjoiksi kun se on kirjoittamaton kirja. Kirjoiksi voi kirjoittaa kaikkea päinvastaista huumorimielellä. Ruotsalainen kansallissosialismi toimii Suomen alueella oikein hyvin. Virheään aatteeseen yhdistettyä se tarkoittaa sitä, että ensin ruotsalainen ihminen, sitten kasvi- ja eläinkunta yksitumaiseen ameebaan, sen jälkeen suomalainen ihminen, jos rahaa ja elintilaa jää. - "Miksi niillä menee niin huonosti ja kaikki asiat yhteiskunnassa ... lisää »
MINÄ, ROOLI, PERSOONALLISUUS, IDENTITEETTI
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Gurdjieffille rooli on likimain yhtä kuin identiteetti. Arkielämän roolit eivät eroa mitenkään näyttelijän esittämistä rooleista. Näyttelijä vain on roolien ammattilainen, siinä missä poliisi on väkivallan ammattilainen. Näyttelijä hahmottaa etäisyyden omien tunteidensa ja rooliensa välillä samalla tavalla kuin poliisi hahmottaa etäisyyden omien tunteidensa ja väkivaltaisen toiminnan välillä. Roolit ovat väkivaltaa. Gurdjieffin mukaan rooleja on aina monta, eikä mikään niistä ei ole Minä. Rooli on pieni minä. Ihmisessä vaikuttaa keskenään riitelevien tai keskustelevien roolien komi... lisää »
Sofia Wilhelmina Birklinin pitkän iän salaisuudet
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Yliopistokoulutettu Mikael Birckelin kuoli Rymättylässä 21.11.1809. Hän ei koskaan ollut saanut vakivirkaa, mutta oli avioitunut kahdesti ja jätti jälkeensä m.m. pojat Anders Joakim Bircklin ja Pehr Mikael Adrian Birkelin sekä tyttären Katarina Elisabet Bircklin. Viimeisenä sisaruksista oli elossa Sofia Wilhelmiina, joka sata vuotta täytettään esiteltiin Uudessa Aurassa 11.11.1905: Säästäväisenä ja toimeliaana asui hän omassa asunnossaan Rymättylässä vuoteen 1889 asti, jolloin muutti Paimion pappilaan sisarensa Caisa Lisan tyttären, rovastin rva Maria Creutleinin luo. Täällä hän vi... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Nämä ovat kiviä. Näitä minä opetan. Ne ovat paljon viisaampia kuin ihmiset. Meteorikin on kivi. Se on viisain kaikista, koska se lentään. Juoksee pimeää rataa. Pimeys on hänen areenansa. Ihana on juosta vanhat verkkarit henkseleiden varassa soratiellä syysyönä. Kuuntele, meteorit. Henki siinä juoksee urheilijaa. Tuossa henki hyppää. Noin se tietää itsensä.
IDENTITEETTIHÖPINÄSTÄ
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Nyt kun on tullut näitä kaikenlaisia ulkomaalaisia venäläisen identiteetin etsijöitä, jotka pyrkivät samaistumaan nykyvenäläisyyden kaikista pinnallisimpiin roolimalleihin, on ehkä aika selkeyttää omaa suhdettani tällaiseen. Venäjä ei ole koskaan merkinnyt minulle mitään identiteetin kannalta. Olen aina ollut se mikä olen, eikä identiteettini ole Venäjästä muuttunut miksikään. En ole löytänyt Venäjältä roolimalleiksini miehiä, jotka toimisivat identiteettini esikuvana tai kasvualustana. Tämä johtuu siitäkin, että Venäjällä ei juuri ole biogeneettisesti ja henkisesti kaltaisiani... lisää »
Grrn PΩ 8000 by TBR & MK JCBSN
Michael Jacobson blogissa THAT: A Plan(et) - 1 vuosi sitten

1 from Kimm Kiriako‎
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

SUON KAIUTINJÄRJESTELMÄ
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Kun toivotaan, että kovimmatkaan avunhuudot eivät suolta kantautuisi, järjestetään luonnon kohinaa kertaava kaiutinjärjestelmä suon ympärille. Kun hälyä lisätään riittävästi jää maailman kovaäänisinkin huutaja ilman apua. Ne ylpeät, jotka tämän tietävät, eivät viitsi huutaa apua tai sanoa mitään. He vain vajoavat suon uumeniin. Silloin minä kysyn: miksi sinä et huutanut apua, että minä olisin voinut auttaa sinua! Mutta enhän minä voi ketään pelastaa niin kuin joku sankari. Joku otti tavaksi huutaa koko ajan apua, vain katsoakseen tulisiko sitä. Mutta korvat olivat sodassa kuuroutune... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Alueidentiteetti tai mikä ikinä lokaalinen kohtalo, paikkaan sidottu kohtalo, on kummallinen kun se pitää ihmiset riitelemässä paikoillaan, vaikka monessa tapauksessa olisi helpompi vain liikkua eteenpäin. Kun kylähullun perävalot häipyy näkyvistä se on jo muuttunut profeetaksi toisella maalla. Joonan Jumala laittoi vastahakoisesti menemään, mutta toisen Jumala laittaa vastahakoisesti pysymään. Joona pääsi valaan vatsaan, mutta minne me enää menisimme tässä hurjien eränkävijöiden huvipuistossa. Kun meille parempien ihmisten korkeimmasta saarnastuolista nyt saarnataan että alueidenti... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
En löytänyt näitä tietoja Internetistä ja asian selvittämisessä oli vaivaa. Varmasti nämä jostain löytyvät, esimerkiksi täältä tai täältä. Kirjoitan kuitenkin tähän seuraaville, joita sama ongelma askarruttaa. Q: If you cant pay your iCloud payment, how long from the Apples email of pending payment (where they ask you to check your payment informations) they cancel your account and delete your data? A: It takes about 30 days for all the data to be deleted from iCloud. Q: When data is deleted by Apple from iCloud, do this consequently delete data from OSX Finders iCoud drive fo... lisää »

Ei kommentteja: