Aika harvaa suomalaista kirjailijaa olen lukenut kymmenentuhatta sivua, vissiin ketään, muutakaan. Jos huomenna rytmiikka sallii, lähden vaimon kanssa ihmettelemään Seinen vasenta rantaa. Jos viimein löytyisi Shakespeare ja kumppanit. Kantakahvila jo löydettiin. Ei täältä muu kiire olisi mutta kissan luo. Otan kyllä huomenna selkoa mitä se raamattupaperinen yhteisnide Pereciä maksaa. Hypistelin sitä taas tänään. Ranskassa ainakin kirjallisella alalla näyttäisi olevan vapaata, saapi paljolti tehdä mitä lystäyttää. Ei sitä pikkukivaa sontaa mitä Suomessa on riittämiin, vaikka on sitä täälläkin, mutta kun on paljon muutakin. Tykkään semmoisesta koetteellisesta, mutten leikkaa-liimaa-tyylisestä, vaan rajoitteista ja koettelusta. Ihan niinkin pitkälle veisin, että teos olisi luettava. Siksen innoitu STT-poetiikasta mutta ovat nämä makukysymyksiä, ei sillä. Taisin ottaa kantaa. Olen kieltämättä onnellisessa asemassa kun ei tarvitse lisätä peräkaneettia "mutten ota kantaa", tosin oli minulla peräkaneetti ("makukysymys"), millä tahdoin sanoa että yksi on enämpi tyttären kuin toinen äiteen perään. Eikä ole kamalaa jos poetiikka on eriävä, itse en ole katu- enkä varsinkaan hakukonerunoilija, mutta arvostan ihmisiä, jotka ovat, kenties myös heidän teoksiaan vaikkei poetiikkansa olekaan minun poetiikkaani. Yksikin valitteli kun ottaa niin itseensä poetiikkaansa kohdistuvan moitteilun, vaikkei häntä itseään moitteiltaisikaan. Tilanne on huolestuttava, mielestäni, jos tuollainen asenne on ihmistä laajalti määrittelemässä. Psykotieteessä puhutaan self-objektista. Kellä meillä ei tämmöistä olisi. Minulla ainakin on ihan riittämiin. Eli jos muistaisin ymmärtää. Minähän olen täyshullu. Melkein kaikki tässä sakissa ovat, päihdeongelmaa, neuroosia, promiskuiteettia, yleensä vähintään kaksi kolmesta.

Poetiikka. Just. Ice. 4. A.