liikaa

Parasta olisi, ettei tarvitsisi mennä mihinkään. Olisi vain kotona kun koti on. Ei siihen pysty. Joskus tulee menoa. En pidä menoista. Muutoksista. Yllätys kauhistuttaa minua. Muutoksen luonne näyttäisi olevan, että asia muuttuu huonommaksi. Mutta silti on muututtava, mentävä. Näköjään. Se on turhaa. Ja on hyvä muistaa, mikä ihminen on. Sitten alkoi ovi kitistä. Niin alkoi juhannusaatto. Ihmisillä on usein menohalukkuutta, vaikka heillä on koti. Vihaavatko he kotiaan? Miksi on mentävä maan ääriin? Ehkä he eivät ole täysin kaltaisiani. Mutta hekin ovat mitä ihminen on. Juhannuspäivä oli mieletön. En pidä juhlista. Ihmisten seurassa on hyvin rasittavaa. Kaikilla ei ole näin. Tiedän ihmisiä, jotka nauttivat ihmisten seurasta. Me emme ole samanlaisia. Vain ihmisiä. Ihmisten seurasta nauttivat ovat erityisen rasittavia ihmisiä. Heillä kai on hyvä elämä. He eivät tiedä, ettei tässä käy hyvin. Onneksi maanantai alkaa olla jo. On levätty taas. Ei tämä lepoa ole ollut. Kun on hyvä hetki, se mustuu jo siitä, että tietää, että kohta ahdistaa taas. Ahdistuksessa kuitenkaan ei tule mieleen, että kohta on hyvä olla. Ja tämä jatkuu ja jatkuu. Ei ole tähän mennessä loppunut. Joka hetki saa pinnistellä että selviytyy ja mihin sitä selviytyy, ei mihinkään. Entä jos ei selviydy? Sanon nyt vähän ikävästi, ettei näitä asioita voi tajuta ellei ole ollut mielisairaalassa. Älkää olko kateellisia kärsimyksestä. Ei se ainakaan jalosta niin kuin näkyy. Ehkä joku jalostuu. Rasittaa, ettei näistä asioista voi sanoa, kun ihmisille tulee paha mieli.

"armosta"

Tusinaromaanin vei pakkoneuroosi, kyllä minä arvelin että niin siinä käy, mutta olin silti toiveikas. Se pilaa aina kaiken. Jos jokin asia on minulle tärkeä, se suuttuu ja alkaa työntää kapuloita rattaisiin. Näin kävi taas. Ilmeisesti en voi tehdä mitään todella tärkeää, koska se tuhoaa sen. Jotenkin sivukautta voin tehdä asioita, niin, ettei se huomaa. Eli jos tahtoisin vaikka kiivetä Mount Everestille, olisin reissun jälkeen sitä mieltä etten ollut huipulla vaan metrin alapuolella. Semmoinen se on. Ihan sama mitä teen. Se vie sen. Turha tehdä mitään. Kirjoista jää aina sana lukematta, enkä sitten voi sanoa lukeneeni kirjaa. Semmoinen se on. Joku puhui "armosta", muttei sitä kaikille ole suotu. Minulla on asiasta todistusaineistoa. Minä itse.