Minulle sanottiin, että sananeliöni ovat konkretismia. Enkä tiedä mitä konkretismi on! Kohta tiedän. Opin mieluusti ja olen kiitollinen minulle-sanomisesta. Siivosin kaksi neliötä kirjahyllyä hirveästä pölystä. Runot ovat tällä puolella ja kamalassa pölysaastassa. Löysin myös kaksikin runokirjaa, joihin laiskuudeltani en ole tutustunut. Nyt ne ovat tuossa. Lisäksi luen ihan kohta todella lupaavaa romaanikäsikirjoitusta, jonka tekijöistä toinen aloitti juuri kahdeksannen ja toinen yhdeksännen luokan peruskoulussa. Heillä on jo oma kieli, tai vielä, joku kustannustoimittaja voi sen heiltä viedä, ja olen päättänyt suojella näitä nuoria ronkkijoilta, sorkkijoilta ja muilta rikollisilta, jotka pilaavat muiden taiteen kun heillä itsellään ei riitä rahkeet mihinkään omaan taiteeseen. Syvä onni täytti synkän sieluni lukiessani tekstiä. Nämä ovat puhtaita. Heidän isänsä olivat opiskelukavereitani, lukeneita nuoria, joiden lukeneisuuden otin tavoitteekseni. He olivat aivan tärkeimpiä esikuviani silloin kun olin kaksikymmentävuotias. Oli kolmaskin... jo kuollut, kirjoitan hänelle tuotantoni niin kuin tiedätte. Olen hyvin onnellinen ihminen!