No eihän mulla ole sähköpostinesto käytössä paitsi yhden osalta, se on ollut jo vuosia.
Juon keltaista Jaffaa. Tämä taitaa olla niitä "toimivat enintään osana kokonaisuutta" -merkintöjä. Ei ihan paha.
Ehkä luen kohta Zurnia. Waltari on kohta puolessa. Se on vähän sekava. Ei olisi pitänyt aikoinaan esiintyä kokeellisuuden vihollisena, se oli performanssia, eli kokeellista, muttei niin olisi pitänyt toimia kun en tajunnut esiintyväni hölmöille. Mutta oli siinä asiaa, ei sitä kukaan tajunnut, en minäkään.
Nyt sitten makailen kuten aikoinaan petailin.
Olen minä sitä mieltä että on olemassa Poesiantamon piiri, joka ei välttämättä aina toimi hyvin. Olen minä sitä mieltä, ettei leikkaa-liimaa-poetiikka ole mistään kotoisin. Sen sijaan arvostan kovasti esim. lipo- ja anagrammeja, ja muutamia muita asioita.
Voisin sanoa samat muutettavat muuttaen vaikka turkulaisesta katurunoudesta (pahoittelen anonyymille että käytin tätä termiä).
Itse asiassa en ole valinnut puoltani. Jos Suomesta löytyy vaikkapa metronunoilijoita niin olen sitten vaikka heitä. Sillä ikävä totuus on että minä olen runoilija. Kevytmodernisti en ole, katurunoilija (pahoittelut!) en tahdo olla, olen siis itsekseni. Oikeastaan litanian kaksi ensimmäistä pitäisi olla toisin päin.
Juon keltaista Jaffaa. Tämä taitaa olla niitä "toimivat enintään osana kokonaisuutta" -merkintöjä. Ei ihan paha.
Ehkä luen kohta Zurnia. Waltari on kohta puolessa. Se on vähän sekava. Ei olisi pitänyt aikoinaan esiintyä kokeellisuuden vihollisena, se oli performanssia, eli kokeellista, muttei niin olisi pitänyt toimia kun en tajunnut esiintyväni hölmöille. Mutta oli siinä asiaa, ei sitä kukaan tajunnut, en minäkään.
Nyt sitten makailen kuten aikoinaan petailin.
Olen minä sitä mieltä että on olemassa Poesiantamon piiri, joka ei välttämättä aina toimi hyvin. Olen minä sitä mieltä, ettei leikkaa-liimaa-poetiikka ole mistään kotoisin. Sen sijaan arvostan kovasti esim. lipo- ja anagrammeja, ja muutamia muita asioita.
Voisin sanoa samat muutettavat muuttaen vaikka turkulaisesta katurunoudesta (pahoittelen anonyymille että käytin tätä termiä).
Itse asiassa en ole valinnut puoltani. Jos Suomesta löytyy vaikkapa metronunoilijoita niin olen sitten vaikka heitä. Sillä ikävä totuus on että minä olen runoilija. Kevytmodernisti en ole, katurunoilija (pahoittelut!) en tahdo olla, olen siis itsekseni. Oikeastaan litanian kaksi ensimmäistä pitäisi olla toisin päin.
5 kommenttia:
Hyvä, että sanot asioita ääneen, vaikka sitten saisitkin kärsiä jonkun "ajan hermolla olevan" näsäviisasteluista. Kun on vain näitä kaverikerhoja, joissa ei kukaan uskalla sanoa mitään kriittistä kaverin tekemisistä. Ikään kuin valitsemalla jonkun tietyn tyylisuunnan (tai miksi sitä haluaakaan kutsua) olisi kritiikin ulkopuolella.
Niin, ja tällaisesta toiminnasta toki nauretaan, niin pelottavaa se on. Minuun ei voi luottaa. Susupetal tuolla alempana viittasi Croucho Marxiin, jonka mukaan ei liittyisi sellaiseen klubiin joka hyväksyisi hänet jäsenekseen. "Älä kirjota tätä blogiin." Turpa kiinni sitten. Enkä minä pane blogiin, jos jonkun akka on käynyt vieraissa, mutta ehkä sen, jos hän itse on käynyt vieraissa. Siinä on se ero. Minä en tahdo kuulla. Minua ahdistaa semmoinen. Olen avionrikkojien lapsi.
Missä se on kun Kierkegaard viittaa Goetheen, että Faustkin nauroi kun ensikerran näki Mefiston? Minulla on tuo Kierkegaardin huomio usein mielessä. Naurun jälkeen sanotaan, ettei ole aikaa, että on taiteilija. Minusta tuo on sanalla sanoen alhaista, etenkin, ettei rääkyminen lopu vaan jatkuu pian uudelleen. He eivät opi mitään. Ehkei heillä ole kapasiteettia keskusteluun, mutta olisi edes nöyryyttä sen verran että älyisivät olevansa tolloja. Kapasiteetin heikkouden ehkä näkee siinä, että näillä todellakin on otsaa sanoa muita tyhmiksi. Nämä, jotka pakenevat heti kun kysellään. Ja toki syytävät muita pakenemisesta. Oppikirjatapauksia. Minulla on hyväksikäytetty olo heidän kanssaan, mutten todellakaan laula heidän kuorossaan.
Kerro lisää tästä piiristä!
Ei oo aikaa. Mä oon runoilija.
Sitten mainontaosasto:
Tusinaromaanissa kerron. Jos se joskus valmistuu. Valmistuu se. Sitten on kyllä lähdettävä maanpakoon.
Tää on vähän tämmönen oksaslainen tuotantoblogi. Hän on T-romaanissa kans. Onko tää nyt jo vähän huolestuttavaa? Jossain neljännen romaanin kohdalla aloin kirjoittaa teokseen hahmoja, joiden todellisuusvastaavuus oli aika ilmeinen. Kun oli tarpeeksi ärsytetty ja paskottu päälle ja sanottu että oot tyhmä. En enää viitsinyt peitellä inhoani. Tosin on mulla sympaattisiakin hahmoja, esim. eräs kevytmodernistirunoilijatar ja metsäperijä ja kriitikko. Ja gendertutkija. Nää onkin aika fiktiivisiä, todellisuusvastaavaiset on sitten enempi mulkeroita.
Maanpakoon?
Mutta voiko itseään lähteä maanpakoon?
Sanoin joskus yhdelle tyypille, että ole äärettömän rehellinen, mutta kirjoita siten, että voit seisoa tekstin takana, kun siinä esiintyvät hahmot tulevat vastaan - jossain vaiheessa ne tulevat...
tekstin pitää kestää pitempään kuin yhden yön yli, muuten tulee kirjoittajalle univaikeuksia ja kauhun tunnetta.
Palasin Turkuun, kohta alkaa mellakat.
Lähetä kommentti