Kysyin häneltä, miten hän kykenee käymään tilaisuuksissa, joissa vaeltaa kuolleita. Kai se vähän katsoi. Tarkensin, että verottajan mielestä he ovat eläviä. Hyvä. Sitten päästiin siten eteenpäin. Tämä on ollut ihan paska vuosi tämäkin. Myönnän, että on miellyttävää nähdä muutamia ihmisiä, mutta suurinta osaa pidän täysin epäinhimillisinä kusipäinä, joiden perään en jäisi enkä jää itkemään. Heitä ei tule ikävä. Olen niin totaalisen väsynyt 364:n päivän jälkeen. Eräs näki minussa myönteistä, koska meillä on kissa. Eräs toinen sanoi, että olen paskapää mutta joskus ihan jees. Tällaisia juttuja näiltä pääsee. Ehkä aikojen alussa olen alkanut vastata, että paskapää sinä olet ihan aina, kun olen kyllästynyt jatkuviin solvauksiin. Minä en muista. Joka tapauksessa ei ihmisistä pitäisi puhua noin. Vai olenko minä aloittanut nimittelemisen? Se on mahdollista. Minä en tiedä eikä tämä ole mikään Kemppisen blogi, jossa luetaan Markku Kuismaa. Ajatuskin ensi vuodesta vituttaa ja tässä on ollut jo 365 päivää, kun oli karkausvuosi. Menen viideltä nukkumaan, olen läski ja vihaan itseäni todella paljon. Yksi asia mikä vituttaa erityisesti on se, että on olemassa vanhoja miehiä, jotka tunaroivat eivätkä voi myöntää tunaroivansa. Selityksiä löytyy. Siinä he ovat hyviä eli uutteria, ovathan he voineet harjoitella selittämistä vuosikymmeniä, sillä eivät selitykset ole hyviä vaan pitkiä, toisteisia hirvittävyyksiä. He eivät osaa edes selittää, mikä on jo ihmeellistä, vaikka ovat harjaantuneita selittäjiä. Viime yönä mietin, että pitäisi kirjoittaa blogiin ja minulle on sanottu että kirjoitan nykyisin ihan päin vittua, mikä on totta, ja on sanottu että blogiaikoina pystyin sentään johonkin, mikä on totta, tai en minä silloinkaan pystynyt yhtään mihinkään, mikä on totuus. En minäkään osaa selittää.

Kaikki mitä ja keitä vihaan

Luin blogikirjaa tämän blogin päivityksistä ja kommenteista vuodelta 2012 ja jouduin huomaamaan, etten ole oppinut yhtään mitään. Jo viisi vuotta sitten pääsin kokemaan, että ns. kirjalliset piirit, joita piirien mukaan ei ole olemassakaan (eikö ole aika klassista piirien toimintaa), jo viisi vuotta sitten tuli ilmi, että kirjalliset piirit ovat epäinhimillisen pelin paikkoja. Oli päässyt unohtumaan.

Huoneentauluksi heti tämä:

MUISTA, ETTÄ KIRJALLISET PIIRIT OVAT TÄYTTÄ PASKAA, PYSY NIISTÄ KAUKANA

q q q

w

e

r

t

y

u

i

o

p

å

a

s

d

f

g

h

j

k

l

ö

ä

z

x

c

v

b

n

m

w

e

r

t

y

u

i

o

p

å

a

s

d

f

g

h

j

k

l

ö

ä

z

x

c

v

b

n

m

w

e

r

t

y

u

i

o

p

å

a

s

d

f

g

h

j

k

l

ö

ä

z

x

c

v

b

n

m

En millään tahtoisi sanoa, mutta kerrottiinhan minulle (ja eräälle toiselle) jo yhdeksänkymmentäluvulla Elielissä, että te ette tule julkaisemaan tässä maassa milloinkaan. No, minä olen julkaissut, toinen tähän mennessä ei, joten puoliksi piti lause paikkansa. Varmaan vituttaa, että vain puoliksi. Siltä se on näyttänytkin. Että vituttaa. Eivät nämä tunne toisiaan, välttämättä, mutta toimivat samaa määränpäätä silmällä pitäen: häiritsevät ainekset tuhotaan. Ihan ei ole onnistunut. Hannu Helin kuoli syöpään, mutta on meitä päänaukojia yhä. Suomalaisen runokouluttajan mielestä Helin teeskenteli syöpää, jotta saisi sääliä osakseen. Tällaisia kouluttajia nämä ovat. Opettavat vapaan mitan rajoituksia, eivätkä he näe tilanteen syvää ironisuutta. Moni asia tässä ihmetyttää ja yksi ihmetyttävä asia on se, että kun olet itse sotajalalla niin vierestä kehotetaan ottamaan rauhallisemmin vaikka tämä kehottaja itse on kenties hetken päästä sotajalalla. Mitä vittua minun pitäisi silloin sanoa? Kirjoittaa vaikka tuhat blogimerkintää jonkun Kemppisen tapaan? Kiitos älyttömästi, mutta minä en tanssi. Mitäpä jos teen ainoan järkevän ratkaisun ja tuen sotijaa? Olen niin kyllästynyt ihmiskuntaan, koko paskasakkiin, että vihdoinkin olen lopettanut häpeämisen, melkein kokonaan, enkä enää välitä ihmiskunnasta hevon vittua. Vissiin se säkin pohja sitten löytyi. Viime yönä tai aamuna, kello oli ehkä viisi, olin hereillä ja mietin että katumuskin on häipymässä. Nyt kello on kolme.

Lattialla on kirje jonka olen osaksi lukenut

tuskin luen sitä enää pöydällä turhimpia kirjoja

luen niitä olen alkanut kyllästyä vihreään

tarkoitan väriä ja tuoksuhallusinaatio viittaa

hengitysaineisiin kävelin valmiiksi pimeällä

kadulla kuin metrovaunussa öisin luen

tiettyjä blogeja vierailen muutamissa keskusteluissa

Luen teosta Romaani, jonka kirjoitin itseäni varten. Kolme romaania: Ensimmäinen romaani, yritän saada selville, paremmin saada selville sitä kokonaisuutta, joka muodostuu tekijän elämän erityisesti myöhemmistä vaiheista, joihin oleellisesti kuuluu ihmeellinen tuotanto. Hän on sisäisessä karkotuksessa 60 kilometriä pääkaupungista, hän yrittää saada myydyksi entistä kotiaan, Kemiönsaarella on asunto myös. Tekijä on sitä mieltä, että kaikki on alkanut vuonna 1958, jolloin hän täytti kolme vuotta. Sitten olivat 80-luvun vaiheet, mutta noin vuonna 1993 alkoi todellinen salaisen poliisin vaino. Tai vaino aktivoitui. Hän käy yhä uudelleen ja uudelleen läpi näitä vainon asioita. Esitys on skitsofreenistä ja tekijä näkee syytöksen paranoidisesta skitsofreniasta kuuluvan siihen kidutukseen, jonka kohteena hän on. Hän ennakoi syytöksen ja salainen poliisi tietää, että hän ennakoi syytöksen. Mainitsemassani romaanissa hän myös huomauttaa, että Suojelupoliisi on yhtä kuin salainen poliisi. Hänellä on myös 1004-sivuinen runokirja. Tekijän teksti tuo toisteisuudessaan mieleen Nijinskyn, molemmat tutkivat itseään ja maailmantapahtumien kautta, Nijinskyn päiväkirjojen esipuheessa kerrotaan ja selitetään tämä toisteisuus, itsen tutkimus ja itsen tutkimus maailmantapahtumien kautta. He ovat menneet sinne, minne ei kannata kaivata. Eikä sieltä ole tapana palata. Kun Nijinskyn tutkimus kesti viikkoja, tekijän tutkimus kesti vuosia, yli kymmenen vuotta. Se on hämmästyttävä todistusaineisto Manalan matkasta, laaja, toisteisuudessaan syvenevä, syventävä. Mielestäni on toissijaista eli merkityksetöntä miettiä sitä, miten paljon tekijän väitteissä on perää, kunhan muistaa, että hän on käsittänyt väärin melko vähän. Tässä ollaan vaarallisilla vaiheilla, kun olisi helppo suistua yksinkertaisuuksiin.

Tällaisia väliajan merkintöjä. Viime viikolla opin, että seksuaalisuus tulee ennen maailmankatsomusta.

Kirjastossa on kaksi nidettä Tiisalaa odottamassa. Aika paljon tässä kahlaa umpihangessa ja hyvä niin. Kevätvitsit alkoivat aikoja sitten. Kirja odottaa taitto-ohjelmassa, lepää, olen vuoden harjoitellut taittamista ja sujuu taittaminen jotenkin, ei kovin hyvin. Huomenna on taas kerrottavaa jos huomiseen päästään. Uomini.

Aavistuksen tai vähemmän enemmän kummastuttaa, että Salò Romanon tapaukset alkaa kuvauksella ruotsalaisesta yleisestä WC:stä, mutta näin on. Kirja ei enää mitenkään liity Canti di Assisiin, vaikka kirjassa Assisissa käydäänkin. Päähenkilö näki auton ikkunasta huoria, jotka esitteli runossa:

- -

sanoisin vuoria oleellisiksi elementeiksi
ja yllämme kemikaalivanojen risteys
2 0 4 incroci
mais non spazzo disponibile
controllo elettronico della velocità
vuoret idässä ja sanarunouden
maa assitalia e rallentare
saavumme vuorten väliin molti
lupi a strada statale
en taida taivuttaa prodotti
tipici polizia stradale a
destra parcheggio comunale c'est
spoleto etelään kerääntyy paska
rakastan umbriaa napoliin en
saa mennä yksi joudun
ryöstetyksi väärin käsityksellä olen
nähnyt tarpeeksi elämäni verran
yövyn rapallossa turhaan muistelen
sanarunoa siitä tien varresta
lisäksi sassi d'assisi etsikää
luottamuksella valehtelen muulloin ja
palasport serie di curve
pericolose vesirajan jälkeen lumiraja
kuiva uoma autofficina alberi
sporgenti in banchina kusin
monte subasiolla due centi
metri a vetta salò
romano synkkä paikka alkaa
leikki menee mutta menköön
yksinpuheluksi ostan paskaharjan lahjaksi
säätiölle luen la repubblicaa
mustaan säkeen osan tummaan
sineen vain yksi minulla
sen mukana kaikki vitutus
koottujeni nimi kuin väritön
paperi ja kannessa kuollut
vanhenen kutsumme sitä elämäksi
jonota äijä koppiin kusemaan
istunnon jälkeen avuton katse
hyvin meni oppi perille
kaikkia välilaskuja ei kaipaa
maksan tiskillä resideeraan pöydässä
lentokoneessa kusen housuun ja
käyn vessassa runkkaamassa tuloksetta
väliajat luen vaikka maldororin
lauluja ääneen minä vihaan
ihmiskuntaa tällä kertaa erityisesti
salò romanoa huudan piazzettalla
yksin il ducea esiin
en oppinut rakastamaan canti
di salò romano raskas matka Assisiin

- -

En ole käynyt moneen päivään ulkona.

Oikeastaan pitäisi kirjoittaa kirja Salò Romanon tapaukset. Päiväkirja ajalta, kun minut yritettiin tappaa tai onhan sellainen jo, julkaistuna, muutamat ovat sen nähneet. Kirja kertoo siitä, kun fasistit yrittivät tappaa minut Roomasta pohjoiseen, vaikken ole varma olivatko he fasisteja vai kommunisteja. Kirja tuskin tulee milloinkaan saamaan ISBN-koodia, koska kirjassa paljastuu muutamia hirvittäviä asioita kuten suomalais-italialainen fasistinen (tai kommunistinen) yhteydenpito. Minä en jättänyt todisteita olostani Salò Romanossa jälkeeni, olin sen suhteen, todisteiden jättämisen suhteen, hyvin tarkkana. Päiväkirja on hirvittävä dokumentti. Luullakseni yhteydenpitoon liittyy myös eräs tunnettu kirjallinen politikoija, joka yhä kuuluu Europäische Schriftsteller-Vereinigungiin, vaikka liitto lakkautettiin jo vuonna 1945.

Salò Romanon tapaukset. Päiväkirja ajalta, kun minut yritettiin tappaa, 120 sivua, olemassaolo epävarma.

Luen taas Olavi Paavolaisen Synkkää yksinpuhelua. 17.12.2014 on viimeksi tallennettu tämä kritiikki, joka on julkaistu Nuoressa Voiman Kritiikissä nro XI (syksy 2014):

OLAVI PAAVOLAISESTA KATTAVA ELÄMÄKERTA GUMMERUKSEN LAISKOTTELUSTA HUOLIMATTA

H.K. Riikonen, Nukuin vasta aamuyöstä. Olavi Paavolainen 1903-1964, Gummerus 2014, 584 s.

Olavi Paavolainen pani Ristin ja hakaristin (1938) motoksi "Je ne propose rien; / je n'impose rien ; / j'expose" ("En ehdota mitään; / en tyrkytä mitään; / minä esitän." Sitaatin alkuperä on epävarma, se löytyy esim. Stracheyn Eminent Victorians -teoksesta.). Oli vajaa vuosi toisen maailmansodan alkuun, ja esittäjä oli viimeisen kerran etukäteen näyttänyt asioiden tilan. Tämän jälkeen Paavolainen oli hiljempaa ja Suomen kirjallisuudenhistorian yksi loistavimmista teoksista, Synkkä yksinpuhelu (1946), saikin sitten syytöksiä jälkiviisaudesta. Paavolainen ei enää jaksanut sormella osoittaa, mikä on asioiden nimi, ehkä siksikin, että Paavolainen oli kyllästynyt sormea tuijottaviin ihmisiin.

Paavolaisen kuolemasta tuli vuonna 2014 kuluneeksi 50 vuotta ja kohteesta julkaistiinkin merkkivuonna yksi väitöskirja, Ville Laamasen Suuri levottomuus. Olavi Paavolaisen kulttuurinen katse ja matkat 1936-1939, ja kaksi elämäkertaa. Toinen elämäkerroista on tämän juhlavuosikirjoittajan letkautteleva referaattiessee Paavolaisesta, jonka aikakauden hän jo useaan otteeseen on käynyt läpi ja pienellä uuskohdistuksella taas mentiin kohti kirjasyksyä. Toinen elämäkerroista sen sijaan on professori H.K. Riikosen korkeatasoinen ja syvää oppineisuutta ja sivistyneisyyttä osoittava Nukuin vasta aamuyöstä. Olavi Paavolainen 1903-1964.

Aivan epäsuomalaisena hahmona Paavolainen on tietenkin ollut useiden kuvausten kohteena ja on hänestä julkaistu tätä ennen kaksi elämäkertaakin, jotka valitettavasti jäivät melko puutteellisiksi. Matti Kurjensaari olisi Paavolaisen ystävänä voinut kirjoittaa Paavolaisesta mahtavan kirjan, mutta Loistava Olavi Paavolainen. Henkilö- ja ajankuva (1975) kärsii siitä, että Paavolaisen entinen vaimo oli häiritsemässä ja rajoittamassa kirjoitustyötä. Sukulaismiehen Jaakko Paavolaisen Olavi Paavolainen - keulakuva (1991) puolestaan on erinomaisen historiantutkijan vaisu myöhäistyö.

Onneksi meillä on nyt H.K. Riikosen Nukuin vasta aamuyöstä. Olavi Paavolainen 1903-1964, josta tutkimus voi tästä lähin tarkistaa faktat Paavolaisen osalta. On ihmeellistä, että kaiken talousvouhotuksen keskellä tässä barbaarivaltiossa yhä on Riikosen kaltaisia ihmisiä, jotka muodostavat maamme aivan harvalukuisen sivistyneistön.

Riikonen kuvaa teostaan kirjalliseksi elämäkerraksi, jonka alaotsikoksi sopisi "toiminta ja teokset" eikä "elämä ja teokset". Tämä on hyvin miellyttävää, eikä Riikonen ns. juoruile lainkaan. Kirjallisessa elämäkerrassa "tarkasteltaviksi tulevia aihepiirejä ovat Paavolaisen lukeneisuus, kirjalliset lähtökohdat ja esteettiset ihanteet sekä kielitaito, hänen toimintansa aikansa kirjallisessa kentässä kriitikkona ja ateljeekriitikkona, hänen teostensa synty ja yleinen luonne sekä niiden herättämä kirjallinen keskustelu." (s.15) Kaiken tämän lisäksi Riikonen kuvaa huomattavan laajasti kontekstia, hän tosiaan tuntee etenkin kirjallisuuden alalta lähes kaiken, tai kaiken. On erittäin virkistävää lukea kokeneen tiedemiehen tekstiä! Lukiessani aloin oikein odottaa, milloin taas kaivetaan esiin jokin kaikkien jo alun perin unohtama kirja, jonka alaviitteen Riikonen nivoo Paavolaiseen. Varsinkin elämäkerran loppupuolella Riikosen selostaessa Paavolaisen sodanjälkeistä toimintaa Radioteatterin päällikkönä, Riikonen alussa antamansa lupauksen mukaisesti kertoo perinpohjaisesti tuosta ajasta, joka yleensä Paavolais-esityksissä jää vähemmälle huomiolle. Riikonen käy läpi kotimaiset kuunnelmat, käännökset, Radioteatterin ruotsinkielisen osaston päällikön Karin Mandelstamin vaiheet, syytökset Paavolaisen valitsemien kuunnelmien vanhanaikaisuudesta, kääntäjät, säveltäjät, arvostelijat, viihteen, kuunnelma-antologiat ja muutamia muitakin käsiteltävään aiheeseen kuuluvia asioita.

Elämäkerrassa myös vertaillaan Paavolaisten teosten eri laitoksia. Vertailuun tulevat näin tekijän tekemät muutokset käännöksiin ja Valittuihin teoksiin (1960-1961). Paavolaiselle tärkeä kuvitus on Lähdön ja loitsun taskukirjapainoksesta (1978) jätetty pois, mitä Riikonen oikein pitää anteeksiantamattomana tekona. Synkkää yksinpuhelua Paavolainen muunteli Valittuihin teoksiin jonkin verran. Hänen teoksensa olivat alituisessa liikkeessä ja mitä tulee Synkän yksinpuhelun "autenttisuuteen", niin Riikonen osoittaa, miten teos jo alun perin oli muokattu ja "epäautenttinen": ensin Paavolainen kirjoitti vaikutelmansa muistilapuille, joista kirjoitti ne sitten puhtaaksi koneella ja hävitti muistilaput. Vasta tämän jälkeen alettiin tehdä kirjaa.

Monissa elämäkerroissa näkee kyllästymistä kohteeseen, esimerkiksi Pekka Tarkan Pentti Saarikoski. Vuodet 1964-1983 on erinomaisen ensimmäisen osan jälkeen kyllästynyt ja ivallinen kohdettaan kohtaan. Riikosella toki ei ole näin. Hän on herrasmies ja hän pyrkii näkemään hyvää.

Tarkastellessaan Paavolaisen lainauksia Lähdössä ja loitsussa ja Ristissä ja hakaristissä Riikonen sijoittaa Paavolaisen toimintatavan Paavolaisen omaan aikaan, eikä hämmästele asiaa nykyajan näkökulmasta. Riikosen mukaan "- - aikana, jolloin Paavolainen kirjoitti, ei suinkaan aina esseistisessä tekstissä pyritty tarkkuuteen lähteiden suhteen; myöskään kuvalähteistä ei juuri luetteloita ollut." (s. 298) Sitten Riikonen kertoo, miten muutamat Paavolaisen aikalaiset ovat toimineet samaan tapaan kuin Paavolainen lainaillen lähdettä ilmoittamatta toisten tekstiä.

Olavi Paavolainen oli makutuomari ja se on masokismia, ellei sitten pidä mielipiteitä vain itsellään. Mika Waltarihan joskus kuvaili olleensa 30-luvulla piilovasemmistolainen ja hyvin Waltari tosiaan onnistui vasemmistolaisuutensa tuolloin piilottamaan. Paavolainen toki avoimesti sympatiseerasi vasemmistoa, vaikkei tulenkantajaystävänsä Erkki Valan tavoin sitoutunutkaan vasemmistoon. Paavolainen kun ei ollut sitoutuvaa tyyppiä. Ystävälleen läpi vuosikymmenten Lauri Viljaselle Paavolainen perusteli riippumattomuuttaan juuri Valaan viitaten: "vain se takaa minulle mahdollisuuden salakuljettaa joskus dynamiittia tähän maahan". (s. 190) Tämä oli 30-lukua, jolloin Paavolainen oli hutkinut ystäviään Suursiivouksessa (1932), joka oli ajankohtaista kritiikkiä, samoin kuin ajankohtaisia olivat Kolmannen valtakunnan vieraana (1936), Lähtö ja loitsu (1937 ) ja Risti ja hakaristi (1938).

Tämän jälkeen Paavolainen kuitenkin tuli varovaisemmaksi, sillä aivan käsittämättömästi mutta niin liikuttavan inhimillisesti Paavolaista syytettiin Kolmannen valtakunnan vieraana -teoksen pohjalta "natsiksi". Riikonen on tietenkin analysoinut tämänkin asian perinpohjaisesti. Hän osoittaa, miten saksalaisetkin olivat ärsyyntyneitä kirjaan: "Teoksen katsottiin olleen vahingollinen Saksan kannalta, mikä ilmenee Saksan Suomen-lähettilään Wipert von Blücherin raportista Auswärtiges Amtille (ulkoministeriölle), jossa hän katsoi Paavolaisen teoksen olleen suorastaan vaarallisinta, mitä ylimalkaan oli Saksasta Suomessa sanottu." (s. 254) Osoittaa riippumattomuutta, että kaikki hermostuvat. Tämän on oltava kaikkien kulttuurikriitikoiden tavoitteena ja Olavi Paavolainen on Suomessa onnistunut tässä parhaiten, vaikka on todettava, ettei Paavolainen tässä maassa ole saanut yhtään vastusta.

Riikonen aivan oikein sanoo Synkkää yksinpuhelua Paavolaisen tärkeimmäksi kirjaksi, päätyöksi. Kysymys Synkän yksinpuhelun autenttisuudesta on tylsä ja merkityksetön, sillä teoksen lukijan on älyttävä, että tässä puhuu innostuja, jonka teksti muuttuu taideteokseksi faktojen jäädessä toissijaiseksi. Paavolainen oli impressionisti. Hän kuvasi, esitti, näytti, sanamaalaili. Hänen tekstinsä todellakin vetää mukaansa, vaikken voi ymmärtää miten joidenkin mielestä Kolmannen valtakunnan vieraana on hänen paras teoksensa, se kun on toisinaan hieman puuduttava selostus tympeästä aiheesta, mutta ymmärrän toki, että monia aihe vastustamattomasti kiehtoo.

Paavolaisella, impressionistilla, muotoilu on tärkeämpää kuin tosiasiat, jotka kaikki kuitenkin jo tietävät ja ne voi tarkistaa tietosanakirjasta ja nykyään Wikipediasta. Riikosen mukaan "Paavolainen on parhaimmillaan epäilemättä silloin kun hän kuvaa asioita omien havaintojensa ja kokemustensa perusteella ja silloin kun hän tarkastelee asioita ja ilmiöitä satiirin keinoin, samoin silloin kun hän kuvaa omia mielialojaan." (s. 299) Tämän kaiken pitäisi olla ilmiselvää, jos Paavolaista on lukenut sivunkin, mutta ei ole ollut. Kerta toisensa jälkeen Paavolaista on kuorossa moitittu niistä asioista, jotka olivat hänen vahvuuksiaan. Riikonen summaa Paavolaisen kuvaa: "Hän ei ollut niinkään ilmiöiden analysoija kuin niiden tarkastelija ja esittelijä, nimenomaan eläytyvä esittelijä. Samalla hän oli myös etsijä, mihin myös esseekokoelman Nykyaikaa etsimässä otsikko viittaa." (s. 115)

Kun 30-luvun Paavolaista sanotaan"natsiksi", sodan jälkeinen Paavolainen toki sitten on kommunisti. Niin se aina menee. Kuitenkin Paavolainen oli sodan aikana poliisin seurannassa, koska hän juuri sodan alla oli käynyt Neuvostoliitossa ja oli pitkin 30-lukua ollut tuomitsematta vasemmistoa. Riikonen kuvaa "laatikossa" nimeltä "Paavolaisen lomapäivä jatkosodan aikana - poliisin silmin" (ss. 333-334) hauskasti sankarimme edesottamuksia Helsingissä. Hän käy kahdella hammaslääkärillä, mutta Riikonen, kuivan huumorin ystävä (ks. esim. s. 144), muistuttaa, että saa hammaslääkäristä pirtureseptejäkin.

Jos jotakin virhettä Synkästä yksinpuhelusta tahtoo etsiä, se löytyy muodon suunnalta eli miksei Paavolainen muokannut tekstiään pois päiväkirjamuodosta etäännytetympään elämäkerralliseen tai esseemäiseen muotoon. Nyt tekstin päiväykset tuovat tekstiin tunnun tietystä ajasta ja vaikka tuo aika olisikin eksakti, niin joku Martti Haavion kaltainen henkilö saattaa päästä sanomaan, ettei Paavolainen tuolloin tullut suutaan avanneeksi paitsi Suur-Suomea kehuakseen. Kukapa ei olisi Suur-Suomea kehunut, ettei olisi aivan joutunut silmätikuksi? Riikonen osoittaa Haavion olleen pitkälti syyllinen siihen, että Paavolainen sai jälkiviisastelijan maineen, joka oli sodan jälkeen eikä suinkaan sodassa kirjoittanut päiväkirjansa. Muistelma- tai esseemuoto olisi tukkinut Haavion suun. Vuonna 1969 Haavio julkaisi oman sotapäiväkirjansa, josta Riikonen toteaa: "Me marssimme Aunuksen teitä on puolestaan varmasti vielä kauempana autenttisesta päiväkirjasta kuin Synkkä yksinpuhelu konsanaan. Katariina Eskola [po. Katarina, viitteissä, kirjallisuusluettelossa, hakemistossa ja s. 343 kirjoitettu oikein; huomionarvoista on, että Eskola on Haavion tytär] onkin asettanut päiväkirja-sanan lainausmerkkeihin Haavion teoksesta puhuessaan. Hän on myös osoittanut, miten Haavio on kirjansa julkaistessaan ottanut huomioon myös julkaisuajankohdan, 1960-luvun lopun tilanteen, jolloin käytiin keskustelua Suomen osallistumisesta jatkosotaan, ja miten Arvi Korhosen ns. ajopuuteoria oli joutunut voimakkaan kritiikin kohteeksi." (ss. 405-406) Martti Haavio alias P. Mustapää onkin Suomen kulttuurihistorian suuria kelmejä.

Riikosen tehtyä suurtyön olisi toivonut, että kustantajakin olisi jotain tehnyt. Nyt perinteinen Gummerus on häpeällisesti päästänyt julki teoksen, jossa on virheitä, kömpelyyksiä ja keskeneräisyyksiä, jotka viikon työllä olisi voinut korjata. Tätä tapahtuu nykyisin niin usein ja MYÖS JA ERITYISESTI perinteisten kustantamojen taholta, joten asialle on tehtävä välittömästi jotain. Eivätkö kustannustoimittajat voisi vähän katsoa kieliasun ja virheiden perään? Tarpeeksi on jo yhden hengen nyrkkipajoja moitittu virheistä, kun isot kustannustalot ovat samassa jamassa, eikä isoilla kustannustaloilla ole edes tekosyitä huonoon toimintaansa, heillä on oltava väkeä tekemään perustyöt, muuten voi panna lapun luukulle. Ehkä niin olisikin parempi, sillä aika on ajanut ohi sen kustannustoiminnan, joka oli vallalla noin vuosina 1850-2000. Gummerus ja nämä kolme muuta (Otava, Tammi, WSOY) voisivat keskittyä painamaan vientituotteitaan ja jättää taiteen ja tieteen rauhaan. Luullakseni kaikki olisivat tyytyväisiä.

Nyt Riikosen loistavassa teoksessa on kirjoitusvirheitä jopa lainauksissa. Tein niistä luettelon samoin kuin kaikista muistakin kömmähdyksistä ja voin antaa luettelon Gummerukselle kunhan hinnasta sovitaan. Samalla voin antaa pätevien kustannustoimittajien, jotka huolehtivat myös kielentarkastuksesta, yhteystietoja. Luonnollisesti laskutan siitäkin. Ilmaistyöni ei ulotu kaupallisiin kustantajiin.

Toivon, että tälle kamaluudelle pian tehdään jotain, eli aletaan töihin, kuten töitä on tehnyt elämäkerturikin. Eikö häntä ja tutkimuksen kohdetta kunnioiteta sen vertaa, että saatettaisiin julkisuuteen valmis kirja. Muttei nykyään enää ole kunnioitusta ja kunniallisuutta. Paavolaisen kaltaisia ihmisiä nykyään vain pilkattaisiin, hyvä ettei hän joudu tällaista katselemaan.

Ei ole epäilystäkään, etteivätkö Niityt höyryävät kuin joki ja Nimeämätön (2006) ole vuoden 2006 parhaita romaaneja. K.K. epäili että viisi henkilöä on lukenut ne, nyt lukijoita on sitten kuusi. En ole todellakaan tätä ensimmäisenä sanomassa, mutta miten paljon hyvää onkaan kätkeytyneenä tuon hirvittävän paskan alle.

Kommentti erääseen keskusteluun:

Tää on kyl mielenkiintoinen kysymys. Rupesin oikein itekin miettimään ja sattumoisin puhuttiin tästä pari päivää sitten Karri Kokko -ystäväni kanssa, jolle sanoin että tulen paremmin toimeen nais- kuin miesseurassa, mikä kenties johtuu siitä, etten ole niin välittänyt moottoreista, jotka olivat lapsuus- ja nuoruusympäristöni poikien ja miesten keskeinen harraste. Varmaan siinä jotain äiti-ikävääkin on. Homojen kanssa on myös miellyttävää, lesboja en tunne kovin monia, no jaa, jokusen sentään, ja pidän heistä. Tosin ei se lesboudesta johdu (pikku extrakivuus ehkä), mutta miesten homokulttuuri vetoaa muhun, tähän heteropösilöön! Urheiluasiat on ehkä sitä heteromiehistä sitten. Vaimokulta piti liikuttavana sitä, että johonkin nettitestiin panin parhaan ystäväni ammatiksi "päätoimittaja" ja ko. päätoimittaja on nainen! Eli tämmönen misogyyni ja journalismin (äiti oli toimittaja) vihaaja minä olen. Itse asiassa joskus vituttaa, kun mua sanotaan misogyyniksi, koska toki misogyyni olen, mutta olen myös paljon muuta. Ilmeisesti kaikilla ei ole näin, he tuntevat jotenkin vaisusti, vai tuntevatko lainkaan, minä poika sen sijaan tunne täysillä! Rakastan ja vihaan!

Maisteri X.Y.Z.:n murheet

Ehkä tosiaan pitäisi kirjoittaa kirja Suursiivous sikalassa. Muistelmia kuolleista sieluista. Kun tässä nyt ollaan epäonnistuttu kaikessa niin voisi ottaa muutaman muunkin tänne epäonnistumisen maisemaan. Pidetään puheita. Kerrotaan huolestuneisuudesta. Se on täyttä paskaa kaikki. Todellisuus on aivan toinen. Näiden ihmisten ei pidä itkeä Sipilästä, koska he ovat samaa tasoa. Lähetin toissapäivänä kuumehoureissani sähköpostia kirjallisvaikuttaja X.Y.Z.:lle, että hän ei sitten tästämisin anna julkilausumia milloin mistäkin kuvitellusta kansanmurhasta tai siitä miten milloin mikäkin on maailmassa pielessä vaikka nimenomaan hän on se mikä on maailmassa pielessä, hänenkaltaisensa, sillä hän ei kuitenkaan halua että kerron kaikelle kansalle mikä hän ns. oikeasti ns. on, tai lähinnä "on". Hän pani erään palvelijansa vastaamaan minulle, että asia on ymmärretty. Tietenkin hän unohtaa ymmärtämisensä. En minä näiden kanssa rauhaan pääse, kun ei minulla ole haluakaan ja he vaativat kuuliaisuutta, jossa minä en ole juuri menestynyt. Canti di Assisi on valmis, teen siihen vielä yhden merkinnän ja lisäksi on tarkistettava pitkä palindromi. Vituttaa palindromit. Vituttaa sananeliöt. Vituttaa anagrammit. Ehkä minä vielä tunnisteet näille panen. Minulle on sanottu, että ennen kirjoitin paremmin, mikä on totta, sillä nykyään minä tunnen ja sitä kautta pelkään.

Viittauksena edelliseen merkintään:

On tietenkin lapsellista luulla, että ihmiset älyäisivät tarkastella omia tekojaan, jos joku tarkastelee omia tekojaan, tuo näytille vihansa, pelkonsa, ennakkoluulonsa jne. Muistan kun sanoin, että minulla on ennakkoluuloja saksalaisia kohtaan, miten minulle sitten näytettiin että on ne kato saksalaisetkin ihan jees, vaikka tuskin minulla erityisiä ennakkoluuloja saksalaisia kohtaan edes on. Tulin vain sanoneeksi. Kerran toimin niinkin mielisairaasti, että ilmaisin että minulla on ennakkoluuloja romaneja kohtaan, ihan kuin välttämättä olisin tahtonut puukosta hyödyllisten idioottien vierestä osoittaessa suosiotaan. Suurin osa ihmisistä maailmankatsomuksesta riippumatta on hyödyllisiä idiootteja sekä vähemmän viattomia sivustakatsojia. Eilen opin senkin, että seksuaalisuus tulee ennen maailmankatsomusta, minkä ei olisi senkään pitänyt yllättää. Onneksi oli Freud, hän kuvasi tämän mielisairaan aikamme, joka on Freudin syyksi pannut omat tekonsa, kas kun Freud kuvasi aikansa.

Sven Laakso:

"Tunnustuskirjallisuus on todellisten vihamiesten edessä tehty raskauttava tunnustus, joka viedään ruutukaappauksena syytekirjelmään, olipa se miten fiktiivinen ja todellisuudessa olemattomia seikkailuja naisten parissa liioitteleva hyvänsä."

- - 

"Ilmaistun vihan luulisi toimivan katarttisesti ja päin vastoin pelkoja vähentävästi, koska paljon pelottavampaa ihmisyyttä on haudottu ja salattu viha, kuin sanoin ilmaistu ja aito viha sellaiseen kohteeseen jota harva hoksaa vihata."

- - 

"Kirjoittaja antaa tilaa fanaattisille innostuksilleen todistaakseen niiden oikeutuksen tai sokeuden omaa itseänsä koekaniinina ruokkien."

Lukekaa koko juttu. Jotain tällaista yritin Sotaanlähdössä, en tiedä menikö viesti perille (nyt se myöntää viestillisyyden).

Kirjailija, jota ei olisi tarvinnut milloinkaan julkaista, näköjään tekee lähes päivittäisiä itsehakuja, selviää tilastoista. Ymmärrän, että historiallisen romaanin kirjoitustyössä tarvitsee hengähdystaukoja, ei sellaista voi kirjoittaa kerralla kovin pitkään.

Mitä tulee omiin tylsyyksiini, olen melko varma siitä, ettei Canti di Assisi ole vieläkään valmis. Viime yönä mietin sille laajennusta ja sitäkin mietin, että kirja voi levitä useampaan kirjaan, eli kannet eivät välttämättä ole rajoina. Samoissa kansissa voi olla osia useista kirjoista. Sitten on tämä "avantgardistis-menetelmällinen runoteokseni", joka näyttää levittäytyvän vähän kaikkialle eikä mihinkään. Kyllä sitä on Canti di Assisissa, Urstaatissa ja vähän muissakin kirjoissa, joita ei välttämättä edes julkaista juuri mainitsemillani nimillä, ne vain näyttäytyvät joidenkin kansien välissä kuten myös "avantgardistis-menetelmällinen runoteokseni", jos nyt muistin oikein kirjan nimen. Lukija / kokija voi ja voisi vähän haeskella teoksia, että missä niitä on, eräänä ideana oli että CdA ilmaantuisi lehdissä, julisteissa, blogeissa, kirjojen liitteinä, kirjojen osina ja niin edelleen. Siitä sitten kokoamaan. Joitakin kohtia CdA:sta olisi oikeastaan mahdoton löytää, spreijaus voimalan seinään, joka peitettiin nopeasti. Siitä liikkuu huhuja.

Tällaisia mahdollisuuksia historiallisen romaanin kirjoittajalla ei ole, ellei hän sitten ole Thomas Pynchon, joka kuvaa historiaa erittäin akkuraatisti. Nyt näyttää siltä, että CdA:han nivoutuu myös tusinaromaanieni sarja, joka puolestaan nivoutuu myös siihen sarjaan, jonka aloitti Sotaanlähtö, tuon sarjan nimi on Sielunhistorialliset muistelmat, johon kuuluva välisoitto Tuskien tiellä tunkeutuu CdA:han ja Tuskien tiellä puolestaan sisältää tusinaromaanit VII-XIII. Ilmeisesti CdA:han menevät tusinaromaanit IX ja X, jotka puolestaan muodostavat Tuskien tiellä -romaanin osiot III ja IV. Mielestäni kirjaan Tuskien tiellä. Välisoitto ei tule osioita III ja IV, siihen tulee osiot I, II, V, VI ja VII. Näillä näkymin. Voi Tuskien tiellä -romaani hajota lisääkin. Siinähän on se hauska juttu, ettei siinä ole yhtään A-kirjainta. Kuten kukaan ei ole älynnyt, Sotaanlähdön lopussa ei ole yhtään Ä-kirjainta, joten välisoittoon sopiikin sitten A:n puute. Olin pitkään harkinnut A:ttoman kirjan kirjoittamista, mutta vasta keskusteltuani Markku Eskelisen kanssa ryhdyin toimiin. Melko nopeasti kirjoitin reilut 30 000 sanaa, nyt tekstiä on koossa enemmän, ehkä 50 000 sanaa. Tuskien tiellä on siis lipogrammi. Palindromiteos minulla jo on (tosin teos ei ole yksi palindromi vaan monta), joten lipogrammi sopii tähän sarjaan. Sitten olisi anagrammiteos. Niitä löytyy CdA:sta, mutta anagrammiteosta yhä uupuu. Kaksi anagrammirunoa on myös teoksessa Pan kai luo sulla. Kyykansan runoja.

Urstaatia en ole tehnyt aikoihin. Sitä on olemassa noin 8 000 säettä. Teoksen poetiikka tai rakenneperiaate on yksinkertainen: säkeessä on neljä sanaa, säkeistössä neljä säettä, sivulla neljä säkeistöä. En tiedä miten kirjan käy. Sivuja on siis noin viidensadan verran. Viime yönä mietin, että laajennan CdA:ta kenties 658:aan sivuun saakka, jolloin Fibonaccia mukailevaan sivumääräsarjaani tulisi tyhjä tila kohtaan 250 sivua, joka oli varattu CdA:lle. Siihen sopisi Urstaat, kuten myös kohtaan 408 sivua.

ilonirunonurinoli, 66 sivua

on kirjoittanut runoja 92, sivua

Pan kai luo sulla. Kyykansan runoja, 158 sivua

VASTAUS KESKUSTELUSSA:

Mulla on tää ei-stubbilainen estetiikka, joka ei näe taidetta palautumisvälineenä tuottavasta työstä, vaan ihan autonomisena juttuja johon kuuluu myös ahdistavuutta. Mua on toki koitettu suitsia useampaan otteeseen. Mun mielestä jokaisen suomalaisen etunimeksi pitäisi muuttaa Vittu, vähän niin kuin Hunter S. Thompson ehdotti, että Aspenin nimi pitää muuttaa Läskikaupungiksi. Näen tässä metodin ja oon yrittänyt sitä itse käyttää eli vähän herättää kokijaa, niin kuin joku David Lynch Inland Empiressä ja muissakin töissään, Kalervo Palsa tietenkin, ja keitä niitä on. Sotaanlähtöön mä tarkotuksella lisäsin kuvottavuutta (abjekti, Unheimlich) että se oikein vituttais (sic!). Siinä ei oo "vapautusta", jota vastaan oon taistellut ainakin 20 vuotta, en pidä katarsista yhtään minään. Lisäksi oon sitä mieltä, että rumaa on kuvattava sitäkin, tässä maassa on jo ihan riittämiin näitä Juha Itkosia. 

Tilastojen mukaan täällä lappaa väkeä kuin parempien piirien takaovilla. Sehän on kiva asia.

Tässä

Näin Suomen Kirjailijaliiton johtokunnan jäsenet ja varajäsenet antavat itselleen täydet pisteet:

Tittamari Marttinen on johtokunnan varapuheenjohtaja, Marjo Heiskanen ja Juha-Pekka Koskinen johtokunnan jäseniä, Tommi Parkko ja Antti Leikas johtokunnan varajäseniä.

Muokkaus klo 16.23: myös johtokunnan jäsen Irja Sinivaara antaa itselleen täydet pisteet:

Muokkaus klo 16.49, tältä näyttää tähtijakautuma nyt:

Kolme tähteä on antanut aiemmin eräs nainen, sitten minä annoin yhden tähden eilen, minkä jälkeen varapuheenjohtaja ja kolme johtokunnan jäsentä ja kaksi varajäsentä ovat antaneet viisi tähteä. Siinä on kuusi viiden tähden antajaa. Seitsemäs viiden tähden antaja on hyvä mies, ei paha, hän on kannustava.

Muokkaus klo 19.25, johtokunnan varajäsen Marja-Leena Tiainen:

Johtokunnan varajäsenistä puuttuu enää Laura Lähteenmäki, jäsenistä puuttuvat Sari Peltoniemi, Venla Hiidensalo ja Paula Havaste, myös toinen varapuheenjohtaja Hannu Niklander uinuu vielä samoin kuin puheenjohtaja Jyrki Vainonen, mutta hän onkin tunnetusti hyvin hidas mies.

Muokkaus klo 21.03, johtokunnan jäsen Sari Peltoniemi näkee toimintansa täydelliseksi:

Otetaan tähän taas tähtijakautuma:

Linkitin tämän blogipäivityksen Facebook-seinälleni, mutta sitten Facebook kyseli, onko tämä roskapostia, eikä Facebook-päivitystäni enää näkynyt, sitten yritin linkittää uudelleen, jolloin Facebook ilmoitti:

Muokkaus, klo 22.55, tällainen oli oma arvioni:

Tuohan on yleisesti hyväksytty arvio, jonka olen kuullut monesta suusta, en tietenkään julkisesti mutta sillä tavalla pienessä seurassa.

Muokkaus 9.12. klo 15.54, johtokunnan jäsen Paula Havaste jatkaa hyväksi havaitulla linjalla:

Kaiken typerän pienuuden keskeltä nousee jotain todella loistavaa:

TAITEILIJA ROI VAARA 40.000 €Roi Vaaran taiteen arkistojen julkaiseminen internetissä

Taiteellinen työ / siihen pohjautuva työ | 3-vuotinen hanke

Hankkeen pääsisältö on avata taidettani käsittelevät arkistoni, saattaa julkiseen ja avoimeen jakoon internetistä vapaasti ladattavaksi ja levitettäväksi. Taiteeni perusluonne on taiteiden välinen, kuvaa ja ääntä, liikettä ja sanaa jakamattomaksi kokonaisuudeksi yhdistävää. Se on esiintynyt paikka- ja tilannesidonnaisina installaationa ja performansseina, videoina ja piirroksina, valokuvina ja kirjoituksina.

Vuonna 2018 neljä vuosikymmentä täyttävä arkisto kattaa satoja ellei tuhansia valokuvia, satoja tunteja videoitua materiaalia ja äänitteitä, artikkeleita monilla eri kielillä ja valtaisan määrän linkkejä. Ne ovat monissa eri formaateissa, analogisina ja digitaalisina. Ne ovat filmeinä, analogisina videokasetteina, c-kasetteina, printteinä painetuissa ja digitaalisissa julkaisuissa. Arkistomateriaalista ylivoimaisesti suurin osa on yleisölle tehtyjä performansseja, joita olen tähän mennessä tehnyt yli 500 erilaista 45 maassa.

Arkistomateriaali on ensin käytävä läpi ja digitalisoitava, sitten editoitava ja jälkikäsiteltävä. Hankkeen teknisen puolen, digitalisoinnin ja koostamisen nettiin kuuluu ammattilaisille. Itse hoidan kuvien käsittelyn, videoiden editoimisen ja muun taiteellisen jälkikäsittelyn. Oletan tämän työn vievän 3–4 vuotta. Tätä työtä tehdään muiden taiteellisten töiden, performanssien ja näyttelyihin osallistumisen ohella.

Tämä avaus on rohkea kootessaan yhteen olennaisen arkistojen kätköissä olevasta datasta allekirjoittaneen taiteesta avoimeen jakoon. Taiteeni on ollut rohkeata avausta alusta alkaen siksi, että hylkäsin perinteisen taiteen jo alussa. Perinteinen taide tuottaa objekteja, mutta minun tehtäväkseni taiteessa tuli kiinnittää huomio taiteeseen materiaalittomien arvojen vaihtona, siihen mitä tapahtuu tässä ja nyt. Arkisto kattaa alan keskeisen tekijän neljä vuosikymmentä. Avaus on historiallinen. 

Lähde

Vielä on lähes kaksi kuukautta aikaa "luoda" Koneen rahoilla. Tai siis tehdä sitä avantgardistis-menetelmällistä teosta, joka on kieltämättä aivan kesken mutta olen ohjannut sen materiaalia vähän muuallekin. Kuten viime vuoden hakemuksessani esitin, pyrin kokonaistaiteelliseen työhön, joka ei rajoitu vain kirjaan. Olen edistynyt vuoden aikana ihan hyvin, toki olen vielä aivan ruohon juurten tasolla, mutta nousupyrkimys on vahva. Kartoitan kenttää yhä. Etsin ruohon juurten seasta apilan juurta, josta lähtee nelilehtinen kasvi!

On palattu normaaliin viikkojärjestykseen, Helsingin piispa Irja Askola sai mitalin / kunnianosoituksen / palkinnon / arvonimen / tai muuta sellaista paskaa. Viime viikolla ei saanut.

Maailma tuntui oudolta.

Mä oon kyllä vanhanaikainen, toivoisin että posti kantaisi postia ja kirjastossa pidettäisiin turpa tukossa.

En nyt TAAS oikein ottanut vastoinkäymistä kuin mies, suomalainen mies.

päivän saldona
vaikeuksia on tullut lisää

En ole tehnyt tänään mitään
merkittävintä on nukkuminen
hereilläolo menettää merkityksensä

Vaatimattomuus kaunistaa

Näin Suomen Kirjailijaliiton johtokunnan jäsenet ja varajäsenet antavat itselleen täydet pisteet:

Tittamari Marttinen on johtokunnan varapuheenjohtaja, Marjo Heiskanen ja Juha-Pekka Koskinen johtokunnan jäseniä, Tommi Parkko ja Antti Leikas johtokunnan varajäseniä.

Muokkaus klo 16.23: myös johtokunnan jäsen Irja Sinivaara antaa itselleen täydet pisteet:

Muokkaus klo 16.49, tältä näyttää tähtijakautuma nyt:

Kolme tähteä on antanut aiemmin eräs nainen, sitten minä annoin yhden tähden eilen, minkä jälkeen varapuheenjohtaja ja kolme johtokunnan jäsentä ja kaksi varajäsentä ovat antaneet viisi tähteä. Siinä on kuusi viiden tähden antajaa. Seitsemäs viiden tähden antaja on hyvä mies, ei paha, hän on kannustava.

Muokkaus klo 19.25, johtokunnan varajäsen Marja-Leena Tiainen:

Johtokunnan varajäsenistä puuttuu enää Laura Lähteenmäki, jäsenistä puuttuvat Sari Peltoniemi, Venla Hiidensalo ja Paula Havaste, myös toinen varapuheenjohtaja Hannu Niklander uinuu vielä samoin kuin puheenjohtaja Jyrki Vainonen, mutta hän onkin tunnetusti hyvin hidas mies.

Muokkaus klo 21.03, johtokunnan jäsen Sari Peltoniemi näkee toimintansa täydelliseksi:

Otetaan tähän taas tähtijakautuma:

Linkitin tämän blogipäivityksen Facebook-seinälleni, mutta sitten Facebook kyseli, onko tämä roskapostia, eikä Facebook-päivitystäni enää näkynyt, sitten yritin linkittää uudelleen, jolloin Facebook ilmoitti:

Muokkaus, klo 22.55, tällainen oli oma arvioni:

Tuohan on yleisesti hyväksytty arvio, jonka olen kuullut monesta suusta, en tietenkään julkisesti mutta sillä tavalla pienessä seurassa.

Muokkaus 9.12. klo 15.54, johtokunnan jäsen Paula Havaste jatkaa hyväksi havaitulla linjalla:

"Elämä on elämää. Paska on paskaa. Paras huume on parasta huumetta." - eräs runoilija(kin)

"You wanted The Best! Well they didn't fuckin' make it! So here's what ya get, from Hollywood! GUNS N' ROSES!!" - McBob

"With your bitch slap rappin' and your cocaine tongue you get nothin' done." - Stradlin / Rose

"Runoilijan ainoa ongelma on kysymys siitä miten olla jotakin kansainvälistä tiedustelupalvelua tietoisempi kaikesta siitä mitä todella tapahtuu." - Janne Nummela

"Kyllähän se nyt pitää kaapin paikka käydä näyttämässä, vaikka pöydästä puhuttiin." - Tero Hannula

“[Liam is] like a man with a fork in a world of soup.” - Noel Gallagher

"Ennen vanhaan autistit hamstrasivat tavaraa ja kutsuivat sitä keräilyksi, nykyään autistit vähentävät tavaraa ja kutsuvat sitä minimalismiksi." - Juri Nummelin

"Aami, MINÄ VÄLITÄN." - Maaria Pääjärvi

"Vastoinkäymisiä kohdatessaan voi jatkaa elämää, kauheisiin metaforiin vaan kuolee." - ed.

"Toisaalta jos asiaa lakkaa ajattelemasta Austerin totaalisen paskuuden kannalta ja miettii sitä, että Petäjän kaltainen paatunut toimittaja pystyy rakastamaan jotain kirjailijaa noin nololla ja peittelemättömällä tavalla, niin koko asiassa on jotain kaunista." - ed.

"Ei pitäis olla koko maailmassa muita kuin Susiluoto, Koskelainen ja puoli miljoonaa lukijaa jotka pitävät turpansa kiinni." - anon.

"Mutta toi on kyllä justiinsa että kun ironiassa ei voi olla väärässä. Se on vähän kuin pukeutuis semmoseen peiliin, josta näkyy toiselle koko ajan Hitler-kortti." - Tero Hannula

"Suomessa kokeellisetkin taiteilijat pelkää, ettei ne vain tee mitään liian outoa, kun outo on kauheeta. Mut ainoastaan omaperäinen taide on mielenkiintoista." - Riikka Ala-Hakula

"[A]viomieheni uutisoi että 'seppäskä on hankkinut kiharruslaitteen!'" - Vaimo

"Oon opastanut ihmisiä että menkää nyt jo Sven Laakson Käymälää katsomaan, että se on blogi eikä paskahuussi ja se on täynnä kovaa meininkiä." - Simo Hutila

"Well, I feel dubious about rights altogether. I don’t think we have any rights. I think if we all got what we deserved, we would starve. Um . . . The thing is not to wake up and say, 'I’M GONNA GET MY RIGHTS!' Then the whole day is ruined. You wake up and say, 'I am nothing, and I deserve nothing.' And then everything is a bonus. You’re happy. You’re grateful." - Quentin Crisp

"Nyt kannattaisi muistaa hyvän ystäväni [Jose] Mourinhon koko maailmalle kohdistamat sanat. Hän totesi, että [Iker] Casillas ei ole nykyisellään riittävä hyvä ykkösmaalivahdiksi. Lausunto kävi Mourinholle kalliiksi, mutta minä ymmärrän häntä." - Diego Maradona

"Ja mun mielestä feminismiin on lähtökohdin juurtunut vapaus siitä, että oman sukupuolensa saa kantaa juuri valitsemallaan tavalla, ja olennaista on nimenomaan mahdollisuus valita." - Maaria Pääjärvi

"Kaikenlainen tekoäly blogin hakutoiminnoissa ja tageissa olisi hyödyksi. Voisi esimerkiksi järjestää vanhemmat merkinnät sen mukaan kuinka paljon ne muistuttavat uusinta, sanojen frekvenssin perusteella, tagien perusteella, myös vähän merkinnän pituuden perusteella. Blogger voisi ehdottaa tageja itse, jolloin tagien määrää voisi laajentaa ja hallita helpommin. Lyhyet merkinnät voisivat linkittyä entistä tehokkaammin. Olisi helpompi vain tehdä yhden rivin merkintöjä, joista blogger kasaisi erilaisia teoskokonaisuuksia tarpeen mukaan." - Sven Laakso

"Ei Erosta, ei ajuria vaunuissa. Samalla käsitän, miksi eliitti vetäytyy, eristyy kaksikerroksisen seinän taakse: se ei kestäisi yhdenkään Saarikosken pääsyä keskuuteensa. Miksi se kesti 1960-70 luvulla? Koska ei ollut Internetiä, ei niin suurta pelkoa, että yhtenä humalansekaisena yönä PS lataa päiväkirjansa nettiin. Pelko on aina sama, mutta toisenlainen. Kun fasistille sanotaan että hän on fasisti, onhan se aluksi järkyttävää, kun saa tietää, että suojaväri on pettänyt." - ed.

"Minusta on hauska sanoa, että olen oikeistolainen, koska kaikki sanovat itseään vasemmistolaisiksi ja se ärsyttää minua." - Jean-Pierre Melville

"Suomalainen kirjallisuus kuoli kun Image alkoi kirjoittaa." - Petteri Paksuniemi

"Jos ei sukusi asunut 1100-luvulla Turussa, et ole oikea turkulainen." - Sven Laakso

"Mä vihaaaaaan miehiä!" - Sami Liuhto

"Muuten olen sitä mieltä, että kritiikin kiinnostuksen herääminen vasta tekijän siirryttyä Teokselle kahden ntamolta julkaistun kokoelman jälkeen saattaa kertoa jotain merkkiarvon rakentumisen mekanismeista." - Juha-Pekka Kilpiö

"Sami on tilaaja, Sami saa lehden." - Tommi Parkko

"Mun täytyy skarpata! JOPA MAARIA on päässyt useammin Samin suosikkilainauksiin!" - Tero Hannula

"Mulla ei mee mikään jännästi. Jos maailmassa on asioita, joita rakastan, ne on elokuva, lapset, miehet, kuvataide ja paneminen. Adrianmeri." - Maaria Ylikangas

"Sven Laakso on kana joka näyttää monien mielestä sokealta, mutta jostain syystä sattuu kerta toisensa jälkeen löytämään, ei ainoastaan jyvää, vaan koko laarin. Ja tietää ketkä siihen laariin kusee." - Tero Hannula

"Sit mä hoksasin, että tanssin ja teatterin suhde on vähänniinku runouden suhde proosaan. Että tanssi ja runous on omaa materiaaliaan käsitteleviä kieliä, jotka voi hajottaa sitä materiaalia sellaisilla tavoilla, että se voi näyttää sairaalta tai rikkinäiseltä, jos sen ajattelee esittävän jotain." - Maaria Ylikangas

"Kun nää on kaikki järkiään paskantärkeitä ja omien perusopintoesseidensä sokaisemia typeryksiä." - Maaria Ylikangas

"Tykkääköhän herkät aina Bergmanista." - anonyymiutta ymmärrettävästi pyytänyt

"Monelta turhalta porulta vältyttäisiin, jos poliittiset provokaatiot eivät niin tehokkaasti palvelisi taiteilijasielujen huomionkipeyttä." - Timo Salo

"Luterilaisuus on sitä että ostetaan Reilua Kauppaa, islam sitä että kiivetään öljynporauslautalle ja kahlitaan itsensä siihen kiinni." - Tero Hannula

"Kai se on parempi unelmoida olevansa runoilija kuin olevansa palkkamurhaaja." - Kreetta Onkeli

"Suomalaisen sananvapauden luovuttamattomat kulmakivet ovat oikeus pilkata toisen vakaumusta ja oikeus mainostaa viinaa." - Paula Raitis

"Joskus tekee mieli facepalmata silleen että läpsyttelis vaan naamaansa tunnin tai pari." - Tero Hannula

"Se on tommosta aforistikon maailmanparannusta. Puututaan johonkin mitättömään, jonka muuttaminen ei muuta mitään." - Tero Hannula

"Täytyy kytkeä pois ne ajatuskulut, joihin on kaavoittunut jo vuosia, ja kääntää mielensä primitiiviseen loogiseen päättelyyn samalla tavoin kuin opiskelija lähestyisi asiaa." - Shinichi Mochizuki

"Kirjailijan heikkous on kyvyttömyys pitää tunteita omana tietonaan." - Sven Laakso

""If love is blind I guess I'll buy myself a cane." - W. Axl Rose

"Mä en oo tienny että vassarimiehetkin voi olla kunnon ihmisiä, mutta nyt tääkin on nähty." - anonyymi

"Kreikkalaiset keulivat keksineensä demokratian. Taisi olla vähän vitun tyhmä idea." - muuan filosofi

"Teoriassa voidaan johtaa hyvän kirjan kaava. Siis joukko sääntöjä. Toisaalta sääntöjen rikkominen kai tekee kirjallisuudesta kiintoisaa." - ilm. rva Tähtinen

"Niin ihana, että luulisi, että alkaisi jo ärsyttää, mutta ei ärsytä yhtään." - vaimo

"Sen minä sanon, että sitten kun lakkaan hurahtelemasta erilaisiin asioihin, niin mut saa kärrätä saunan taakse." - Saila Elina

"If a man demands a lot from fate, he will probably receive something; if he wants but little, he will almost certainly get nothing." - Quentin Crisp

"Herrajumala sun kanssas." - Karri Kokko

"Tiede on paras kaikista tarjolla olevista kulteista." - Juho Nieminen

"I survived through politeness. My politeness is my defense against the world." - Quentin Crisp

"Politiikka on oopiumia kansalle." - Elias Hämäläinen

"Mä voisin olla taiteilija mut mä oon mielummin kasa paskaa." - Pentti Otto Koskinen

"I never did a good thing in my life." - Cain Dingle

"Ja sitä paitsi jonkun on nämäkin asiat mietittävä." - Karri Kokko

"Keskustelusta lähtee kamala ääni, suosin hiljaista ajattelemattomuutta." - Susupetal

"Katkerot erottavat pojista miehen." - Antti Reini

"Klassista, klassista, sano Tähtiskä ku korvapuusteja paisteli." - rva Tähtinen

"Clinton vois varmaan puukottaa vauvaa suorassa TV-lähetyksessä ja se olis ryssien vika" - Janne Kortteinen

"Hei ystavat hyvat,jattakaa nyt herrajumala Valavuori rauhaan ja keskittykaa johonkin muihin asiohin ,vai pitaa pahaa Han on teille tehnyt?!" - Aleksi Valavuori

"The hard sciences are successful because they deal with the soft problems; the soft sciences are struggling because they deal with the hard problems." - Heinz von Foerster

"Virkkeellä silmään sitä, joka lauseita muistelee." - rva Tähtinen