Sivut

keskiviikko 30. toukokuuta 2018

Suvaitsevaisto ei oikein tykkää, kun meillä käy turvapaikanhakija siivoamassa, jotta työllistyisi ja saisi oleskeluluvan. Suvaitsevaiston mielenliikkeet ovat kummalliset, miten tuostakin hermostuttiin ja kun ehdotin, että ottakaa osaa tähän toimintaan niin ei sopinut. 60 euroa kuussa. Toivoisin, että suvaitsevaisto karkotettaisiin vähintään Saharan eteläpuoleiseen Afrikkaan, mieluummin vielä kauemmas. Etelämantereen pingviinit vittuuntuisivat ja muut eläimet, jos tuollaisia tolloja heidän mailleen tulisi.

Olin tässä kahvilassa, missä joku nuori jätkä istui apeana pöydässä ja kuunteli kun nainen selosti, että miten meillä menee, nimitellään, nuori jätkä on pakolainen, hän on suvakki ja pöydän kolmas jäsen oli jotain kanssa en onneksi enää muista mitä. Torveaja oli panoiän ylittänyt, joten siinäkin mielessä minun olisi pitänyt kutsua jätkä pöytään, olisi piristynyt, olisimme voineet puhua jostain älyllisestä. En kutsunut, kun olen varmaan rasisti, kun en kerro ympäriinsä olevani suvaitsevainen. Olisi pitänyt kutsua.

Onko niin, että nuo suvaitsevaiset pitävät pakolaisia panttivankeinaan, että jos sanotaan että painu nyt ämmä vittuun siitä selvittämästä, niin suvakit tekevät ilmiannon viranomaisille, että raiskari on tullut Suomeen tai muuten vain rikollinen. Luullakseni jotain tällaista tässä on, kiristämistä ja uskottelua, että me voimme vaikuttaa. Maahanmuuttoviranomaisten pitäisi sanoa pakolaiselle heti aluksi, että suvaitsevaisilla ei ole mitään valtaa, paitsi ehkäpä heillä on, onhan niitä paskiaisia päättämistehtävissäkin.

Miksi en mennyt sanomaan sille nuorelle jätkälle, että tule tänne. Joutuiko se panemaan sitä kauhistusta, kenties hänelle oli sanottu, että muuten ei oleskelulupaa tule. Jotain tällaista tässä on. Olen tutkinut jo pidempään näiden ihmissaastojen psyykettä enkä ihmettele heidän alhaisuuttaan enää lainkaan. Heille on olemassa pelkästään välinearvoja, esim. pakolainen on heille pelkkä väline, seksileikkikalu ynnä poliittisen vaikuttamisen väline.

Olen miettinyt rikosromaania, missä joku arabijengi raiskaa naisen ja tämä lähtee siitä sitten poliisiaseman suuntaan, mutta suvaitsevaisto pysäyttää ja kertoo, että tässä poliittisessa tilanteessa rikosilmoitusta ei voi tehdä ja yksittäistapaus. Tai ehkä hän tekee rikosilmoituksen, mutta peruu sen kun alkaa saada uhkausviestejä suvaitsevaistolta. Sitten hänet tapetaan.

Poliisi on vähän että voi vittu, tässä menee loputkin määrärahat, kun hyvää syyllistä ei nyt voida löytää, sillä ei edes persu voi uskoa, että persu tappaa naisen kun nainen on ensin joukkoraiskattu ja suvaitsevaisto uhkaillut naista niin että akka meni ja perui rikosilmoituksen. Tutkinnanjohtaja masentuu kovin, alkoholisoituu, vaimo jättää ja lapset toki vaimolle ja tapaamiset sosiaalityöntekijän läsnäollessa. Toisaalta tutkinnanjohtaja voisi olla nainen ja kotona se ravintoketjun alin, cityvihreä, ruikuttamassa milloin mistäkin.

4 kommenttia:

Vesa Haapala kirjoitti...

Tästä tulee hauskasti mieleen Turkka - ei olenkaan anastelevasti vaan lämpimästi - Turkka varmaan kirjoittaisi tällaisen jutun jos vielä eläisi. Mutta tarkemmin kun ajattelee, niin kyllä tässä on nyt sitten omittu varsin geneerinen juttu toiselta suomalaiselta valkoiselta mieskirjoittajalta, isältä on varastettu, siltä näyttää, ja mikä pahinta vielä luonnollisen kuoleman kohdanneelta isältä, joku lautakunta voisi selvittää, miten SL kultsa-approprianastuksen keinoin hauskuuttaa ja vakavoittaa kanssaihmisiä, vaikka Turkkahan se...

Sami Liuhto kirjoitti...

Mullekin tuli mieleen Turkka, kun tuota aihetta tuohon sovittelin.

Sami Liuhto kirjoitti...

Sitten innostuinkin taas hankkimaan lisää ongelmia itselleni.

Vesa Haapala kirjoitti...

Itse hankittu ongelma on paras ongelma. Kokoelmallisella pääsee jo pitkälle.