sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Katsoin vähän noita Tanssiva Karhu -ehdokkaita. Siellä on ensimmäistä kertaa oikein omakustanne ehdolla, mutta en sitä merkittäväksi sanoisi, kun tekijänä on kulttuuripiiriemme suvaitsevaisuusnäytöksen lempikohde Dani Kozlov (ilmeisesti nimellä Susinukke Kosola).

En ole aivan varma, olenko hänelle sanonut, että varoo ajautumasta lopullisesti noiden paskapäiden sirkusapinaksi, mutta kenties hän tykkää roolistaan, kun lensi kotoa ulos (kuka meistä ei olisi lentänyt kotoa ulos), on seksuaalisesti jotenkin poikkeava (en tiedä miten, mutta koska siitä puhutaan niin minua on alkanut kiinnostaa että miten, saatan kysyä sitä häneltä vielä, varmaan jonkinlainen biseksuaali, niitähän onkin tosi vähän) ja nyt tämä viimeisin ennenkokemattomuus ja ajallemme niin tyypillinen piirre, omakustanne. Lisäksi sitä saa vain jos kertoo jotain itsestään anonyymisti tai jotain, mikä toki herättää kysymyksen, miten Tanssivan Karhun raati on teoksen yhyttänyt ja onko teoksessa ISBN-numeroa.

Tämähän on täyttä pelleilyä ja jo vähän syytän siitä Kozlovia, joka päätyy tällä menolla Jari Tervoksi. Entä jos teos voittaa? Siitähän tulee kiva sirkus sitten, kun kukaan ei edes tiedä, miltä teos näyttää ja tekijän eteen muodostuu jono. Hyvä ihme että vihaan tätäkin aikaa.

Uutisia ei pitäisi lukea ja eniten minua ihmetyttää itseni, joka joskus syksyllä lähetti Kozlovin et aliin kustantamoon Koleraan käsikirjoituksen, josta toki ei ole mitään kuulunut mikä on pelkästään hyvä asia, vaikka tämmöisenä traditionaalisena ihmisenä, joka ei esim. kysele toisten kammaripuuhien perään (paitsi sitten kun niihin erikseen viitataan), odottaa vastausta eikä loputtomiin kysele tekstinsä perään. Mutta eihän nykyisin ole käytöstapojakaan. Vastausta ei yleensä tule milloinkaan ja sitten kun hermostuu, että mitäs vittuilua tämä on, niin sanotaan että toi on kamala ihminen.

Kozlov on pelkkä viimeisin juonne, eikä ehkä enää edes viimeisin juonne, siinä loputtomassa sarjassa kulttuurivastenmielisyyttä, että kulttuuripiirit, joiden olemassaolon kulttuuripiirit kieltävät, ottavat haltuunsa jonkun tekijän (Miki Liukkonen on tästä hyvä esimerkki, hänkin kirjallisuuden parista) ja vievät hänet sirkustelttaan esiteltäväksi ja kiertue ulottuu ulkomaille saakka. Sitä ihmettelen, miksi tähän suostutaan ja kenties ei aina suostutakaan, esim. Janne Kortteinen ei tainnut suostua ja päätyikin jonnekin Tampereen kylkeen runkkaamaan. Miksi ei osata sanoa ei. Kun ei haluta sanoa ei. Tässä nyt käsiteltävässä tapauksessa olen kuullut objektin ihmetelleen, että eihän hänellä mitään erikoista, eli jopa hänkin tietää missä mennään mutta ei se ole menoa haitannut. Eikö tässä ole taustalla aatteista lapsellisintakin, jonka rinnalla kommunismikin vaikuttaa asialliselta, anarkismia?

Mitään yhteiskuntakriittisyyttä ei ainakaan ole. Tai kriittisyyttä instituutioita, rakenteita ja vallassa olijoita kohtaan. Nämä tyypit imetään nopeasti sisälle ja jos kriittisyyttä ilmenee, potkitaan pihalle. Tai on siinä imuvaiheessa jonkinlaista tarkastelua jo, muistan itse kun minua oltiin imemässä että vähän koeteltiin että kenen joukoissa seisot ja nopeasti huomattiin, että tuohan on täysi paska, ei kuulu meidän jengiin. Minun olisi pitänyt ymmärtää. Kozlov ymmärsi. Siinä meidän eromme.

Nyt kun olen lopullisesti päätynyt omaan tyhjiööni, johon kieltämättä myös tietoisesti hakeuduin ja luonne hoiti loput, niin voin kertoa olevani onnellinen siitä, ettei minun tarvitse valehdella tiedotusvälineissä ynnä muilla esiintymislavoilla milloin mitäkin, vaan voin jatkossakin kertoa oman mielipiteeni vapaasti vaikka tässä blogissa. Tosin huomaan pelkääväni, että ketä tässä taas täytyy vältellä tai ehkä minuakin pidetään sirkuspellenä, jonka juttuja ei tarvitse ottaa tosissaan, mutta eihän sirkuspellen juttuja missään tilanteessa oteta tosissaan ja sirkuspelle on aina vaihdettavissa, nämä asiat kannattaisi elämiemme Liukkosten ja Kozlovien muistaa. Heidät vaihdetaan ja unohdetaan. Jossain taidelukiossa tai anarkistien kerhotilassa jo odottaa heidän korvaajansa, jolta Minna Joenniemi kysyy yhä uusia samoja kysymyksiä.

Tarkemmin ajateltuna minä olen sirkuspelle, mutta Liukkoset ja Kozlovit ovat sirkusapinoita. Pelle on vähän arvaamaton, mutta eläin opetettu, koulutettu. Hyvä ettei kumpikaan ole neekeri, ei tule rasismisyytöksiä. Apinalle annetaan palkinto hyvästä teosta, jopa teoksesta, jos on tehnyt ulosteensa kivasti ja oikeaan paikkaan ja oikeaan aikaan.

Onneksi tätä ei kukaan lue, ainakaan enää. Mutta epäilen, että nostelen tässä itseäni muiden yläpuolelle sanomalla olevani sirkuspelle enkä sirkusapina. Pitäisiköhän sieltä Kolerasta vielä tiedustella "käsikirjoitukseni kohtaloa"? Pidin sitä Vairistakin ihan mukavana tyyppinä, joten kummallista ettei mitään ole kuulunut vaikka olen kysellyt, muistaakseni kahdesti. Ehkä Vairinen hermostui, kun syksyllä ex tempore esitimme kappaleen, jonka sanat olivat hänen runokirjastaan. Kuulemma oli itkenyt esitystä kuunnellessaan, luulin niitä onnen kyyneleiksi, mutta taisivatkin olla harmia ja raivoa. Täytyy sanoa säveltäjälle, ettei kappaletta voi sisällyttää seuraavalle Taudinkuvan albumille niin kuin oli aikomuksena. Harmillista, se oli hyvä kappale, hyvät sanat ja sävellys, mutta ymmärrän että ei ole hyvää mainosta runoilijalle. Kaltaiseni paskapää kuitenkin oli siinä.

Ei kommentteja: