sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Yleensä elämä koostuu rikkoontumattomasta ja tiiviistä ja pitkästä ja nopeasta sarjasta kammottavuuksia, mutta joskus, lähinnä vain sen tähden, että kaikki muu hirvittävyys yhä korostuisi, tapahtuu hyviä asioita. Eilen oli hyvä asia. En edes mainitse sitä vaan luen huomenna runokirjan. Äsken sentään kirjoitin sanoja sanoituksen tarpeeksi.

Elämänkäsitykseni ei ole negatiivinen tai musta tai jotain sellaista, sillä minulla ei ole elämänkäsitystä, ellei siksi lasketa sitä, että mielestäni ihmiskunta on pahojen voimien vallassa ja ihmiskunnan pitäisi tuhoutua mahdollisimman nopeasti. Tähän tulevat sitten inisemään äidit ja isätkin, että kun, mutta ei voi mitään. Se ininä on biologiaa, eikä nykyisin ole edes biologiaa, mikä on yksi niistä lopullisista merkeistä, että ihmiskunta on tuhottava.

Linkola sanoo ajatelleensa loppuun saakka, mutta vähän epäilen, jos hän olisi ajatellut loppuun saakka, ei hän ylistäisi jotain diktaattoria ihmisten tuhoamisesta, sillä osatuho tuo vaan vastaiskun ja lopputuloksena on enemmän tätä paskaa kuin olisi ollut ilman diktaattoria, joka on sanelija. Muuten toki kannatan Linkolaa täysin ja ilman mitään muttia. Olisi kiva tavata ukko, ja kaikki ystäväni ovatkin hänet tavanneet mutten minä, joka olen aidosti linkolalainen ja vielä enemmän. Varmaan äijä kompuroisi karkuun ja ryhtyisi punavihreäksi.

Luin jostain lehdestä haastattelun "elämänmyönteisestä Linkolasta" tai jostain sellaisesta ja olihan se kamalaa tekstiä. Olen aivan varma, että kaveri on huumeidenkäyttäjä.

Ei kommentteja: