tiistai 30. heinäkuuta 2013

TrI, TrII, TrIII jonkinlaisessa kunnossa.

*

Hypoteesi. Jonkinlainen runous tuntuu niin helpolta ettei sitä tee. Enää. Kaipaa "haastetta". Uudistumista. Viisitoista vuotta sitten kirjoitin yhdellä tapaa ja on mielenkiintoista odotella mitä kirjoitan viidentoista vuoden kuluttua. Tämä on "poetiikkaani".  Mietin, josko tekisi baarirunoteoksen, mutten sitä tee kun juna meni jo. Ehkä vuonna 2050 voi panna koottuihin nämä baarirunot. Näkyy semmoinen jana, ehkä mutkainen. Näkee, että minua rasittaa tuonnoinen baarirunouteni, häpeilen sitä. Toisaalta minua näköjään myös rasittava teeetes-sikermäni voidaan nähdä baarirunoutena, jos mietitään asennetta. Minua rasittaa se, että sitä ehkä pidetään vitsinä. Ei sille sitten mitään mahda. Kyllä se vitsi vielä näytetään. Muistaakseni en liiemmin nauranut kirjoittaessani, yritin kuvata ahdistustani, elämänpituista masennusta. Luullakseni jokin Jorma Korpelan romaani on samantyylinen teoltaan kuin vastaanotoltaan. Muttei tässä voi tekijä valittaa kuten nyt valitan, silti pidän tärkeänä kertoa näkemykseni. Vähän hienosyinen asia enkä oleta että kaikki ymmärtävät. Minun pitäisi nyt mennä töihin eikä inistä tässä. On minulla otsaa. Näin ennakoin vastaanottoa, pelkurimaista osaltani. Jne. Vituttaa vaan että olen vitsi. No, sitä saa mitä ei tiennyt tilanneensa.

2 kommenttia:

Hottinen kirjoitti...

Kyllä se sikermäsikin välitti ahdistuksen. Mutta kai lukija silti saa nauraa? Ei se, että nauraa, tarkoita, että luulisi vitsiksi tai ei lukisi ahdistusta sieltä. Sinä olit runoilija jo paljon ennen ensimmäistäkään sikermääsi. Kyllä minä tiedän. Minä luin sinun tuhottua blogiasi.

Yritä olla miettimättä sitä, miten sinut vastaanotetaan. Se on ehkä rasittavinta kirjailijoissa. Jossain vaiheessa se vastaanoton miettiminen alkaa tunkea tekstin ytimeen. Ja sitten syntyy poseerauskirjallisuutta. Aika monen kirjailijan blogit ovat semmoisia. Ensin on oltu suonkeskisiä ja blogi on ollut jotenkin vilpitön ja muodoton, kommunikointihaluinen. Sitten on hivuttauduttu suosta maailmojen syleilyyn, saatu maine ja tyyli, lisää lukijoita, ylistäjiä ja pilkkaajia, ja vähä vähältä on pantu turvalukkoa päälle ja alettu kirjoittaa juttuja, joita sopii siteerata toisissa blogeissa ja kulttuurilehdissä. Sellaiseksi älä rupea. Itken, jos rupeat.

Sami Liuhto kirjoitti...

Hyvin sanottu. Ongelmani on juuri tuo ja siitä on moitittu. Yksikin poseeraaja moitti. Mutta moite on oikea. Panen tuon hävöksissä olevan blogin vielä esiin, vaikka sivuksi. En minä noita paljon mieti. Nyt tuli mieleen.