Kävin viikko sitten työvoimatoimistossa, jonka nimi on nykyisin työ- ja elinkeinotoimisto tai jotakin siihen suuntaan. Siellä sanottiin että työnhaku pitää hoitaa itse mutta mitä tulee rahanhakuun, on minun toimitettava selvitys ns. freelancer-tuloistani. He lähettävät minulle paperin, joka on täytettävä liitteineen. Paperia ei ole näkynyt joten soitin sinne. Ensin oltiin lounastauolla. Sitten yhdistettiin neuvontaan, odotin kymmenen minuuttia maksullisesti, sitten alkoi kuulua puhetta että "täällä on linjat sekasin" ja hetken päästä puhelu katkesi. Soitin uudestaan ja päädyin erilaisiin keskuksiin, ilmeisesti sekä valtakunnalliseen että paikalliseen, ja välillä vietin aikaa maksullisessa jonotuksessa. Sitten keskusneiti antoi minulle suoran puhelinnumeron, mihin soitin, mutta numero ei ollut käytössä. Soitin takaisin keskukseen ja kehotin yhdistämään Turun työvoimatoimiston asiakaspalveluun, mitä siellä kuitenkaan ei ollut, mutta työvoimapalvelu löytyi, tai jokin sellainen. Kukaan ei vastannut. Jouduin lähtemään asioille ja muistin vasta hetken päästä että ei se ole asiakaspalvelu vaan neuvonta. Huomenna yritän uudestaan.

Olen jokseenkin varma että tulee päivä kun tavoitan oikeat henkilöt.

Psykoanalyyttisesti tarkastellen on määritelmällisesti perverssiä, sadistista, ettei esimerkiksi posti kanna postia tai historiantutkimus tutki historiaa. Näin on kuitenkin asianlaita ainakin työvoimaviranomaisten suhteen. Tosiasia täyttää mieleni ilolla. Maailma tosiaan on sairas, kiero, eikä maailmassa ole asiat kohdillansa. Eräs byrokratian tuntija kertoi, että byrokratian luonteeseen kuuluu että se suurentaa itseään, toimii oman itsensä parissa eikä lainkaan ulospäin. Lisäksi puhetta piisaa ja kirjoitusta. Vaikkapa "suomalainen hyvinvointivaltio". Eihän täällä mikään enää toimi, ihmiset kuolevat kun ihmisiä ei hoideta, rautateillä ei voi matkustaa ja samaan aikaan sanotaan että on "leikattava" että hyvinvointi jatkuu. Kaikki on kuitenkin lakkautettu. Leikattu. Kukaan ei välitä mistään mitään. Kerjäläiset kuolevat kadunkulmiinsa ja ihmiset tappavat toisiaan, ne ihmiset, jotka kohta olisivat kerjuulla.

Kuitenkin maailmassa on kauneutta vaikkei enemmistön ansiosta. Eilen valmistauduin tulevaan lukunautintooni, nimittäin Ezra Poundin Cantosin lukemiseen. Tutkin kirjakauppoja, parillakympillä Cantosit ovat omaisuuttani. Sijoitan teoksen hyllyyni Finnegans Waken ja Gravity's Rainbown oheen. Tuolle hyllyni osalle kuuluvat vain tärkeimmät kirjat, ne, joihin on annettu elämä eikä kirjoitusjakso joka päättyy kirjasyksyyn. Hannu Helin, joka lie elävistä runoilijoista nerokkain, sanoo että hänelle riittää Cantos, Finnegans Wake ja päälle vielä Brodskyä. Mieleni täyttää rauha, kun mietin että minäkin voin keskittyä kauneuteen.