Lueskelin vähän haikuista täältä ja täältä. Kuuden minuutin luennan jälkeen katson olevani haikuasiantuntija. Haiku on hauska koska se on rajoitettu, niin sanoi tuo jälkimmäinenkin, tai ehkä puhui luovuudesta, ei kai sentään, mutta että rajoitukset ovat hyvä asia. Olen samalla kannalla, kunhan muistaa rajoituksen ettei aina rajoita. Olen tehnyt viime aikoina muutamia rajoitteellisia tekstejä, tai ne ovat työnalla, ensinnäkin reilu kymmensivuinen vailla ä-kirjainta. Siinä on tulla hiki ja tuleekin kun muistaa että että-sanaa ei voi käyttää ja toki valitsin kirjoitelmani aiheeksi äitiyden ja isyyden. Ehkä olisi poistettava yytkin? Hauskoja kommervenkkejä tulee.

Sitten aloin tehdä palindromia, josta on raakaa valmiina noin 700 sanaa eli noin kolmasosa määrittelemästäni pituudesta. Eräs tyyppi kysyi, miten palindromeja käännetään ja päätin suomentaa jokin kerta George Perecin 1247-sanaisen palindromin. Yritä sitä sitten tarjota Parnassoon.

Ei nämä nyt ole vielä mitään. Englanniksi löytyy ainakin kaksi palindromiromaania, nimittäin Lawrence Levinen 31 954-sanainen Dr Awkward & Olson in Oslo vuodelta 1986 ja vielä pidempi David Stephensin 58 795-sanainen Satire: Veritas vuodelta 1980. Lisäksi tietokoneohjelma tekee palindromeja hetkessä. Lähde. Tuo tietokoneohjelma varmasti kiinnostaa kokeilevia nykyrunoilijoitamme (pakollinen ilkeily siihen suuntaan). Toki orkesterimme on tehnyt palindromisen Maamme-laulun. Tuommoisessa on ongelma, ettei sitä kukaan tajua, varsinkaan musiikkipiireissä, mutta ei kai se haittaa.

Voi olla hyvä muistaa palindromi "Oulipo: opi, luo". Siihen (mihin?) kuuluu ajatus 29-lukuisesta teoksesta, jossa jokainen luku käsittelee omaa kirjaintaan. Kirjain voi puuttua tai kirjain on ainoa kirjain koko halvatun luvussa. Kukin luku käsittelee kirjaimensa järjestyslukua myös. Kielihän ei sitten enää ole väline vaan ihan oma kokonaisuutensa. Kielen välitystehtävä hauskasti tuhoutuu ja kirjallista teosta voidaan verrata abstraktiin taiteeseen mitä se itsekin on. Hieman ryöstöltä tuommoinen tuntuu, kielen välitystehtävä, välineellisyys, hylätään. Finnegans Wake on tietenkin perusesimerkki tällaisesta. Sen tietää jokainen. Mutta on syytä tilata palindromiromaanit, opiskeltava niitä, ja monenlaista muutakin. Mitä tulee palindromeja tekeviin tietokoneohjelmiin, runogeneraattoreihin ja muihin kätevyyksiin, luulisin ettei ole enää lainkaan mahdotonta tehdä tietokoneohjelmaa, joka aikaansaisi vartissa suomalaisen kirjasyksyn.