sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Aloin lukea yhdeksättätoista osaa Oman katon alle. Lainasin sen ja Kiiskisen Onnenpyörän kirjastosta päivällä. Hämmästelen Päätalon kuvaustyyliä, miten Iijoki-sarja on kuin musiikkiteos, missä tietyt pääaiheet toistuvat. Kertosäkeet. Tästä monet ovat puhuneet ja puhuvat. Eikä toisto häiritse. Ja on päivänselvää että kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa. Päätalo on erittäin synkkä kirjailija, voi vain kuvitella miten hankalaa on ollut kirjoittaa noin raskasta tekstiä, raskaista asioista. Vai onko kirjoittaminen tuonut helpotusta? Ei vissiin, ei kuulemma. Päätaloltahan on Paasilinnan lause eli virke siitä miten kirjailijaksi tullaan. Ei ole käsillä lähdetekstiä, mutta muistaakseni Päätalo puhuu hyvin raskaasta elämästä. Päätalon elämä oli jatkuvasti täyttä helvettiä ja ajan myötä Päätalo teki helvettinsä itse. Tämän itsetekemisen kruunasi Iijoki-sarjan kirjoittaminen. Päätalo ei näköjään tahtonut päästä helpolla. Ei ollut senluontoinen. Isänsä sairaus ja siitä aiheutunut köyhyys ja puute vaikeuttivat elämää ulkopuolelta, mutta Päätalosta itsestä lähti jo lapsena kaikenlaista vaikeutta ja kun aikuiseksi Päätalo ehti niin oli jo todella vaikeata ja pääasiassa omasta syystä. Siitä ei sitten voi enää oikein valittaakaan. Oliko pakko käydä vieraissa ja hankkia tippuri? Ei ollut. On todella raastavaa lukea pitkää ja yksityiskohtaista kuvausta tuollaisesta tunaroinnista ja vielä raastavampaa on ollut kirjoittaa sitä. Elää. Jotkut ovat vahvempia eivätkä lankea. Päätalo lankesi jatkuvasti. Hän on ihmisenä aika huono ja tietää sen. Joku häntä vertasi Augustinukseen. Käsittämätöntä on, että Päätalo päätyi sotien jälkeen neljässä vuodessa sekatyömiehestä rakennusmestariksi. Siihen ei kykene juuri kukaan. Mutta Päätalo tahtoi näyttää että hän kunnan jauholapuilla elänyt pystyy. Sitä pystymistä voi nyt käydä ihailemassa kunnankirjaston hyllystä. Hänen elämänsä oli yhtä projektia, kehitysprojektia, vaikka, kuten Jukka Kemppinen blogissaan totesi, päähenkilö ei Iijoki-sarjassa kehity. Olen vuodessa 1950 ja samanlainen kooho päähenkilö on kuin aina ennenkin. Moitin hieman noita kansien kuvia. Jotenkin noloja. Sellainen nulo jätkä niissä tepastelee, nulo ja nolo. Niin kuin kovinkin tasapainoista olisi elämä ja siivon yritteliäitä oltaisiin. Ehkä yritteliäitä, mutta siinäkin mennään yliyritteliäisyyteen ja siivoutta ei ole vielä näkynyt. Ja tietenkin takakansi puhuu mitä sattuu mutta kai se on takakannen tehtävä. Hyvää takakantta ei vissiin pidäkään tehdä. Kai järki-ihmiset aina ovat tienneet Päätalon loistavuuden, mutta jotkut järki-ihmiset ovat ehkä joutuneet kieltämään Päätalon arvon tai olemaan hiljaa, etteivät joukkonsa epäjärjekkäät olisi hermostuneet? Se äänekäs vähemmistö. Pösilöjengi. Tuolla Kemppisen blogissa, mihin linkkasin, joku kommentoija viittasi siihen että Päätalo kirjoittaa paremmin kuin Hyry. Mietin tätä samaa eilen. Miten selkeämpää ja vivahteikkaampaa Päätalon työnkuvaus on verrattuna Uunin, ikävä sanoa, höpinään. Outoa on sekin, että Hyryn tarkkuutta ihaillaan mutta Päätalon tarkkuutta moititaan (lisään sulkuihin vähäväkisemmälle kansanosalle tiedoksi, että olkaa ihan rauhassa, arvostan Hyryäkin). Vähän valjulta tietenkin projekteilu tuntuu, mikä tahansa projekteilu, kun sitä vertaa Päätalon projektiin.

7 kommenttia:

Tyttö Jokipoika kirjoitti...

Lukisin mielelläni teoksen, jossa esittelet/ ruodit kaikki haluamasi kirjat/ kirjailijat. Niin hieno oli tämäkin postaus. Sivistät ja saat hiljentymään.

Sami Liuhto kirjoitti...

Kiitos kauniista sanoista.

Tahtoisin käydä läpi näitä erilaisia autobiografisia kirjoja. Itse asiassa Timon kanssa just tänään puhuttiin että joskus kirjoittaisin Vallèsista. Sitähän ei Suomessa tunne oikeastaan kukaan että siinäkin mielessä tärkeää. Knausgård, Bernhard. Saapa nähdä, jaksanko huomenna lukea Päätaloa, kun ensin taistelen kymmenen liuskaa tekstiä. Siitä tulee mielenkiintoista ja odotan innolla. Kehotan muuten lukemaan kiinnostuneita kiinnostuneina noita Kemppisen Päätalo-merkintöjä ja sitten K. Hirvasnoron Päätalo-blogia.

Teemu H kirjoitti...

Olen aina halunnut lukea Päätalon Iijoki-sarjan, mutta koskaan en tohtine sitä myöntää. Jokin siinä sinnikkyydessä vain kiinnostaa.

Anonyymi kirjoitti...

Hassua, näppäsin tänne aikeissa kirjoittaa kommentti, mutta tuossahan Tyttö Jokipoika onkin jo puolestani ajatukseni kirjannut.

Mitkä lie merkityskentät itse kullekin, mutta jotenkin termi sananrieska tulee blogista mieleen. Tää on ruokaisaa luettavaa. Miksei tietysti sananruoskakin toisinaan.

Sami Liuhto kirjoitti...

Sananrieska! Se on hyvä sana.

Päätalo on ihan omansalainen.

Kirsti Ellilä kirjoitti...

Tämä on ihan loistavaa. Taas sain paljon sisäistynyttä tietoa Päätalosta ilman että pitäisi lukea häneltä riviäkään. Jotain kappalejakosysteemiä haikailin, mutta lienee jokin syvällinen tyyliseikka että kaikki on pötköön.

Sami Liuhto kirjoitti...

Jotenkin viime aikoina kappalejaot suivauttaneet. Huomenna voi jo olla toisin.