Ei tullut Klingejä tänäänkään. Ehkä joskus. Olen sentään lukenut Norman Mailerin Porton haamun puoleen väliin. Hurja hölöttäjä on Mailer. Suomennoksessa on sivuja yli tuhat ja vaikka hölötys on perusteltavissa kertojan äänellä niin silti tällainen modernismiin kasvanut pösilö ihmettelee.
Ellroy, joka käsittelee samantapaisia asioita Amerikan alamaailma -trilogiassaan, kirjoittaa paljon tiiviimmin, mutta toki heissä on yhteistä maanisuus. Mailerin piti kirjoittaa Porton haamulle jatko-osa Porton hauta, muttei kirjoittanut, kai lopputulos olisi ollut n. 2 000 sivua mikä on suurin piirtein Ellroyn trilogian sivumäärä.
Postmodernia olisi kirjoittaa keskenjääneet ja kirjoittamatta jääneet teokset. Esimerkiksi Arktisen hysterian osat 3 ja 4, Porton hauta ja Karamazovien veljesten jälkeen tuleva varsinainen teos, josta en nyt tiedä, oliko Dostojevskillä sille jokin työnimi. Kilpi kirjoitti jatkoa Gulliverin retkille ja sitä Markku Eskelinen pitää postmodernina tekona. Tai jonakin sentapaisena.
On tärkeää, että työ jää kesken ja se onkin n. ainoa varaus mikä on asetettava Elämä Käyttöohjeelle. Miten Cantos olisi jatkunut eli päättynyt? Salama ei taida enää jatkaa Elämän opetuslapsiaan.
3 kommenttia:
Tällä viikolla Klinge on haastateltavana Häkkisen suomalainen mies -sarjassa. Mahtavaa viihdettä!
Muita jaksoja tuolla, suosittelen:
http://areena.yle.fi/radio/1684407
Ht
Kai Sami sieltä on kuunnellutkin jo idolinsa Hänskin haastattelun.
Jaa.
Lähetä kommentti