Luin illalla loppuun Ville Ropposen Uralilaisen ikkunan. Aihe on kiehtova, uralilaiset kansat Uralin molemmin puolin, ehkä Uralillakin. Mordvalaiset, hantit, mansit, marit, komit ja keitä kaikkia siellä elelee.

Ropponen toivoo, katsantokannaltaan luonnollisesti, että Suomessa kiinnitettäisiin huomiota myös näihin sukukansoihimme, jotenkin hänen mielestään huomio on kiinnittynyt enempi muihin kärsiviin. Taitaa se niin olla. Tietenkin, jos asiaa ajattelee, niin mitä kauempana tämä kärsivä on, sitä mukavampi häntä on auttaa, ilmeisesti yleisinhimillinen piirre. Toisaalta, onko ihmisissä muita kuin yleisinhimillisiä piirteitä. Ja hyvä kun nyt joitakuita autetaan ja autetaan näitä ihmeellisen Venäjän ikeen allakin asuvia ihmisiä, se on sanottava, vaikka dosentit pelaavat peliään ja Venäjä on epäluuloinen. Tosin epäluuloon ei ole mitään syytä.

Ropposen kirjassa esiintyy ajatus, että nämä uralilaiset kansat tahtovat vain elää rauhassa. Että saisivat elää elämäänsä. Luullakseni ihmisen kuuluun yleisinhimillisyyteen sisältyy toive, että saisi elää rauhassa, ja ahdistus, jos joku elää rauhassa. Mikä siinäkin on, tuossa jälkimmäisessä, että se on itseltä pois, jos toisella menee hyvin.

Tuli halu lähteä paikan päälle tutustumaan uralilaiseen porukkaan, mutta halu ohkenee ja häipyy pois. Se on hyvä asia. Mutta ropposen laitan keräyslippaaseen, jos uralipoppoon elämää ollaan tukemassa. Lukekaa hyvät ihmiset Ville Ropposen Uralilainen ikkuna, siinä on tärkeää asiaa.

*

Olisiko ne Klinget jo postilootassa? Klingen mukaan olemme lähempänä Eurooppaa kuin Uralia. Saan Ropposen kirjasta hyvää vinkkeliä Klingen ajatuksiin. Itse pidän itseäni eurooppalaisena uralilaisena, ja sen suuntaisia se Ropponenkin puhuu.