On taas se aika vuodenaikain kierrossa, että olisi saatava kritiikki tai tällä kertaa kaksi jonkinlaiseen valmiustilaan ja koska saavutin juuri määrätavoitteeni (laatua ei ole), niin ajattelin lukea loppuun Cormac McCarthyn Veren ääriin. Sitten huomasin, että T.H. oli julkistanut Kritiikki-kritiikkinsä em. teoksesta ("Julma maa"), joten sattumaa ei ole (eikä satumaata). Veren ääriin on niitä hurjempia kirjoja, joista moni sanonee 

"Olen yrittänyt lukea, en pidä hänen kielestään enkä tavasta katsoa maailmaa, omaa ja muuta."

Niin, ei sille sitten mitään mahda jos näin on. Itse kuitenkin pidän kovasti McCarthysta, luullakseni siksi, että olen elämässäni saanut turpaan niin monta kertaa, että näen elämän ja maailman varsin karuna paikkana, jossa oikeutta ei ole ellei oikeutta ota omiin käsiinsä. Kaikilla ei näin ole, heille likaisen työn tekee joku muu heidän puolestaan (esim. "verkostot"). Niin, ei sille sitten mitään mahda jos näin on.

Sama muuten Célinessä. Ei ihme ettei ole akatemioissa suosiossa. Mitä joku läskiperse akatemialainen voi ymmärtää Célinestä?