Luin Eeva Kilven Kuolinsiivouksen. Oli se hyvä ja omahyväinen. Ei muu kuin vanhus, nainen, karjalainen ja taiteilija (erityisesti runoilija) voi kirjoittaa näin:

Minä en koskaan elämässäni ole tavoitellut helppoutta. "Oikeaa" ja "hyvää" olen kyllä tavoitellut. "Totuuttakaan" en ehkä ole tavoitellut, koska jo ajat sitten tajusin, että totuuksia on rajattomasti ja ne vaihtelevat kuin kaleidoskoopissa. Monet tavoittelevat helppoutta.

On Kuolinsiivouksessa paljon hyvää, mutta tuon kaltaiset kohdat rasittavat. Jos Klinge kirjoittaisi noin... Sanottaisiin että kaveri on tärähtänyt lopullisesti ja viimeisetkin rippuset suhteellisuudentajusta kaikonneet. Vanhoille helsinkiläisherrasmiehille niin voi sanoa, muttei vanhoille karjalaisrouville. Siinä se ero, eikä tämä ole kenenkään muun kuin meidän syytä, meidän, jotka olemme tehneet tästä maailmasta aivan naurettavan paikan elää ja olla.

Kilpeä ahdistaa sota, terrori, luonnonturmeleminen. Yhdysvaltain toimet aiheuttavat sydämentykytystä. Muistan miten ensimmäisen Irakin sodan aikana 1991 kerrottiin, että kirjailija Eeva Kilpeä otti sydämestä, jotenkin jäi mieleen. Kaikki ei voi olla pielessä, jos sentään joku ahdistuu maailman tolkuttomuudesta.

Suomen historian proseminaarissa esittelin Muistojen ajan (1998), yhteisniteen kirjoista Talvisodan aika (1989), Välirauha, ikävöinnin aika (1990) ja Jatkosodan aika (1993). Muistojen aika vaikutti minuun voimakkaasti, tajusin kirjan avulla jotakin omasta itsestäni, jopa. Harmi etten ole lukenut Rajattomuuden aikaa (2001), se kertoo sotia varhemmasta ajasta Kilven elämässä.

Kuolinsiivouksessa on päiväkirjamerkintöjä vuosilta 1984-2011. Jännä, miten samana päivänä voi olla merkintöjä eri vuosikymmeniltä. Tekee hyvän säväyksen. Onkohan muita vastaavia teoksia, joissa päiväkirjamerkinnät olisi aseteltu päivämäärän mukaan?

Kirja oli lainassa yli kuukauden ennen kuin tänään tulin sen lukeneeksi. Luin sen tänään kahdesta syystä. Ensinnäkin tahdoin saada jonkin kirjan luetuksi kokonaan ja loppuun, kun jälleen kerran on useampi kirja kesken eikä loppu niissä oikein edes häämötä. Sitten on se syy, että Kuolinsiivous on ehdolla vuoden 2013 Runeberg-kirjallisuuspalkintoon.