perjantai 14. joulukuuta 2012

Seitsemänsadan merkinnän, postauksen, viestin raja meni ns. rikki. Yksitoista kuukautta siihen meni. Ilmeisesti kaikki eivät päivitä blogiaan 2-10 kertaa päivässä. Niillä on muuta tekemistä. Keskiarvo tässä blogissa on vähän yli 2 päivitystä vuorokaudessa. Monilla se on paljon enemmän.

Posti hukkasi ensimmäisen Matti Klingen päiväkirjojen neljännentoista osan Sirkka ja muurahainen, mutta toinen osasi perille, sirkka ja muurahainen. Vilkaisin sitä ihan vähän. Muistelmatkin kesken. 1950-luku oli Suomessa todella mielenkiintoinen vuosikymmen, mitä, ei yllättävästi, sanoo Klingekin.

Myös Poesian kirjat tulivat mutta ovat yhä postissa. Haen maanantaina. Jos hakisin nyt, distraktoituisi lukemiseni vain lisää.

Kirjoitin yli kaksi sivua. Viikon määrä kahdeksan sivua. Ensi viikolla en enää voi väistellä vaikeita jaksoja, vaan ne on kirjoitettava. Väistelin kuitenkin hienosti, olen siinä harjaantunut. Väistelyssä on sekin hyvä puoli, että väistellessä tulee tehtyä jotakin muuta. Olen kirjoittanut takuulla nelinumeroisen luvun sivuja väistellessäni.

Ei kommentteja: