Sivut

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

poeettisen maisemoinnin pohtimista


Lueskelin Päätalon matkassa -blogia ja löysin tämän. Minussa on jokin perkeleen valuvika kun olen kiinnostunut erilaisista asioista. Olen kironnut tätäkin moneen otteeseen ja lopputuloksena on vittuilua, että ai kehut itteesi laaja-alaiseksi ihmiseksi tmsp. Niin? Ellei olisi ollut sitä yhtä vitun sairautta ("- - ovat kasvaneet tavalla tai toisella ahdistavassa ympäristössä ja pyrkineet sopeutumaan siihen omaa käyttäytymistään ja tunnetilaansa säädellen - ja lopulta erittäin kovan hinnan sopeutumisestaan maksaen.") niin olisin merkkimies, en olisi alkoholisti, entinen nisti ja entinen väkivaltainen hullu. No, nyt olen pelkkä hullu. Onneksi on ne lääkkeet. Vituttaa että elämä on mennyt hunningolle, mutta yritän loppuelämän jotenkin pärjätä. On tässä vielä aikaa. En oikein jaksa kuunnella räkänokkien juttuja "poetiikasta" näistä syistä, kun se hölötys ei ole mistään kotoisin. Ja miten voi olla, että kirja valmistuu noin kerran olympiadiin? Jos on jotenkin terveenä niin kyllä sitä nopeammin valmista syntyy. Tässä vähän poetiikkaa. Tietenkin, jos sairastaa esim. vaikeaa peräpukamasairautta tai jää konikoukkuun, niin töiden kanssa voi olla vähän niin ja näin. Muuten en voi pitää kuin laiskuutena että saa kirjan lärpäkkeen valmiiksi uskomattoman harvalla frekvenssillä. Otetaan nyt runoteos. Siinä on viisikymmentä runoa, enintään seitsemänkymmentä. Sen tekemiseen ei voi mennä yli vuotta ellei ole aivan sairas ja jos on esim. jalka poikki niin sängyssä on hyvä runoilla ja kipulääkitys vielä saattelee lisää tasoja tekstiin. Mielisairaanakin tulee tekstiä. Kuumeisena sitä on luovimmillaan. Ehkä kyse on kustantajista. Eivät julkaise kirjoja, vain kirjailijan noin joka neljännen kirjan. Hirveä määrä julkaisematonta tekstiä on olemassa, siis. Onneksi nyt kun "kustannusala on murroksessa" niin kustannusvaihtoehtoja piisaa, joten julkaisutahti voi ripeytyä. J. Pellisellä näin onkin ja muutamalla muulla, ehkä kaikki eivät vielä tiedä näistä uusista kustannusvaihtoehdoista. Häh? Varmaan jos ei kokopäivätoimisesti kirjoita niin tulee pidempää julkaisuväliä. Tai on muuta tekemistä, elämää. Tästäkin tekstistäni maksan vielä kovan hinnan ja useammalla tavalla. Se on hyvä se. Laitoinkin soimaan jotakin muuta.

22 kommenttia:

Tapani Kinnunen kirjoitti...

Jonakin päivänä mä vielä opin ton linkittämisen jalon taidon.

Sain jo seikkaperäiset ohjeet, mutta en ole vielä paneutunut niihin.

Ugh!

Kamunen kirjoitti...

Sohvia matkassa:

Citta aperta Rooma on avoin kaupunki, jonka viehätysvoima johtuu sen asukkaista. Se on sitä, että osaa kuulla myönteisen vastauksen vaikka ei olisi esittänyt selvää kysymystäkään. Ruotsissa ajatellaan samalla tavalla, siellä jokainen erikseen ja kaikki yhdessä ovat individualisteja, icke nationalist. Suomessa kaikki on natsionalist; teatteri ja kirjallisuus, Runeberg ja Klinge, sekä Kolbe ja Sofi.

Sami Liuhto kirjoitti...

Ai tarkotatko blogintekstiin linkittämistä? "Maalaat" nettiosoitteen, mihin tahdot linkittää, sitten tulet blogitekstiisi (kuin naiseen) ja "maalaat" (kuin Furkka) sen kohdan blogitekstistäsi, mihin tahdot linkin, ja sitten tuossa ylläällä tekstikentän päällä on kohta "linkki" ja painat sitä (kuin?) ja siihen tule ikkuna tmsp. mihin pastaat linkkisi osoiteteen. Sitten painat ok. Se on siinä. Herra varjele!

Tajusin juuri että eikö Aronpuron (joka kans on ahkera juliaisija) Aperitiff ole alaottikoltaan "Avoin kaupunki" ja aperitiivi tulee samasta juuresta kuin aperta ja citta aperta jne. Juliaisija. Sa tuokin kirjoituserhe jäädä.

Tapani Kinnunen kirjoitti...

Ehkä jään kirjallisuuden historiaan runoilijana, joka ei linkittänyt.

Jos mä oonki ite juicemaisesti linkki ja umpisolmu?

Sami Liuhto kirjoitti...

Kadulla ei linkata.

Vätin paitatehdas vois tehdä paidat jossa lukee noin.

Anonyymi kirjoitti...

"Michelangelo vitun idiootti, miksi vitussa teit Sikstiiniläiskappelin kattoa neljä vuotta kun toi toinen kaveri näytti et maalauksen voi tehdä parissa päivässä?"

Mun mielestä on aika sairasta ajattelua, että runoilija olisi jokin runoautomaatti joka vaan suoltaa runoja "50-70 kappaletta" ja tekee niistä kirjan ja julkasee. Jotenkin kirjan tekemisessä on pakko olla suurempi vastuu siitä kirjasta, mikä taas palautuu aikaan. Tottakai saa kirjottaa nopeesti, mutta voi olla että on niin laajoja teoksia ja suuria töitä, että niiden tekeminen vie aikaa. Vaikka ne olisi kolme lausetta pitkiä.

Tapani Kinnunen kirjoitti...

Otan vähän vitsinä, ehkä kuitenkin hyvä keskustelunaihe:

Oma "Haitin runot" (Savukeidas, 2013) pitää sisällään runoja, joista vanhin on kirjoitettu 29.4.2010 ja tuorein 22.5.2012.

Etenin siinä aina pieni nippu kerrallaan, jotka tietysti piti vielä työstää (vähän) ja ateljeekriitikkoni kanssa editoida (vähän)...

vuoden verran noita runoja ennen kirjoitin kamaa, jotka pistin kaikki roskiin. Se oli ns. valmistavaa duunia näitä runoja varten.

Luulin jo, etten enää saa kirjoitettua painokelpoista - toimin itse siinä kynnyksenä.

Okei, sitten kun teksti lähtee vetämään, sen kyllä tuntee sisuksissaankin...

tapoja työskennellä on monia, eikä ole vain yhtä oikeaa.

Tärkeintä, että jokainen löytää omansa. Kuulostaa kliseeltä, mutta ajatus välittynee...

http://www.savukeidas.com/tapanikinnunen

Ugh!

Sami Liuhto kirjoitti...

Anonyymi on aivan oikeassa siinä, että Sikstiiniläiskappeli vie aikaa, mutta "kärpäsenpaskaruno" ei vie. Se siinä on erona. Sellaisia runoja tekee kaksi päivässä, kolme parhaassa. Pitkään haudutteli Saarikoski Hämärän tanssejaan (voisiko sanoa että kuusi vuotta?), eikä se ole pitkä kirja, mutta se ei myöskään ole "kärpäsenpaskarunoutta". Se siinä on erona. Tämän käsittäminen voi olla vaikeaa, etenkin jos on itse harrastunut em. runouteen ja suoltaan kokoelmasta toiseen sitä yhtä ja samaa. Tätä on vaarallista sanoa, koska suurin osa runoilijoista kirjoittaa sitä samaa paskaa vuodesta toiseen ja helvetin harvalla frekvenssillä (vrt. "kevytmodernismi"). Sitten on se, että hauduttelu haudutteluna, siitä tulee aika pian tekosyy, kun on runohappeningiin kiire läpändeeraamaan. Tästä ei pitäisi puhua niin kuin jo ennustinkin. Ei siinä ennustajan lahjoja tarvita. Ja, kyllä, runoilija todellakin on runoautomaatti ja runokone. Sillä hän on runoilija eikä esim. kirvesmies, joka puolestaan on kirvestyöautomaatti. Niin, tuossahan se tulikin, siinä on kolme kirjainta, alussa T, lopussa Ö ja välissä Y. Ilman jatkuvaa sorvaamista, hiomista ja höyläämistä niin kirvesmies kuin runoilija jäävät heikoille kantimille. Runoilijoilla on paska maine, kun ovat paskan maineensa laiskottelullaan ansainneet. Tämä ei voi mennä jakeluun, sillä se vaatisi itsekritiikkiä eikä kaverikritiikkiä.

Lukekaa tuon Kinnusen kommentti tuosta ylhäältä, siinä on asiaa eikä selittelyä. Siinä on itsekritiikistäkin puhetta. Sitä saisi olla enemmän. Nostetaan rima taivaisiin! Kokeillaan mihin meistä on. Siinä tosiaan voi tulla julkaisutaukoa, mutta lopputuloksena ei ole "kärpäsenpaskarunoa" vaan kunnon menoa ja meininkiä. "Kärpäsenpaskarunoa" nyt kirjoittaa kokoelman viikossa. Masentavaa on, kun runoilija vihdoin julkaisee uutta ja se on sitä yhtä ja samaa.

Sitten on vielä se, että jos kokopäivätoimisesti tekee korkearimaista tarviketta niin nopeasti voi silloinkin valmistua, mutta takana täytyy olla pitkä kokemus, esim. Helin tai loppuajan J. Laine. Tosin nämä ahersivat ja ahertavat alusta saakka. Muttei sillä maha mittään jos ei lähe! Potkin tässä vähän virtuaaliperseelle runoilijoita, kun munille heitä ei voi potkia, mutta tuskin tämä auttaa, saavat tästä vain lisäsyytä toimettomuuteensa. Aion muuten jatkossakin vähän sanoa, että aloittelevat kulttuurikriitikot saavat helpon harjoitusmaalin ja näytetyön, että kuuluvat joukkoon.

Anonyymi kirjoitti...

Sami,

odotin kommenttiasi kuin kuuta nousevaa, mutta pilasit kaiken olemalla täsmälleen samaa mieltä kanssani. Tarkoitan että ymmärsin alkuperäisen kommenttisi väärin, sillä olen täysin samaa mieltä tämän tarkentavan kommenttisi kanssa. Jotenkin ymmärsin, että mielestäsi kaikki jotka hauduttelevat ja hakeutuvat kirjoittamalla jotain suurempaa kohti ovat laiskoja ja juntteja ja ainoastaan täynnä paskaa koska "runoja voi kirjoittaa nopeamminkin". Pahoitteluni väärinymmärryksestä, pahoitteluni myös siitä että olisin halunnut että olisit ollut "väärää mieltä".


Vielä:

Mun mielestä tuota ei ole vaarallista sanoa - se on välttämätöntä sanoa.

-Edellinen anonyymi.

Sami Liuhto kirjoitti...

Minun olisi alunperin ollut oltava tarkempana, mutta kiitos anonyymin älysin perkele jälkikäteen. On sekin jotakin!

Kirjoitin uuden merkinnän jossa käsittelin "poetiikkaani". En muuten tuolla anonyymijurnutuksellani tarkoittanut tämän keskustelun anonyymiä vaan asia oli jo mielessäni aiemmin ja sain siihen eräästä toisesta jutusta pontimen. Kun minua rassaa sekin, että anonymejä moititaan! Puolustan heitä vaikka myös moitin. Tarkoitan: panen itseni tässä peliin ja kieltämättä kärsin ja pelolla odotan, mitä kommenttia tulee. Mutten perkele ainakaan sensuroi ja vaadi nimiä esiin! Olen itse omalla nimelläni ja se on tosi vittumaista. Usein kyllä lieventelen.

Tahtoisin olla Kinnusen tapainen hyvänahkainen ihminen! Nahkatakkinsakin on hyvänahkainen ja nahkapäänsä. Vaimonsakin. Lapsia en ole tavannut, mutta varmaan heilläkin on hyvä nahka. Vaimollaan on muuten loistava huumorintaju. Kai nyt kun nahkapäätä joutuu katselemaan. En kehu enempää ettei nouse kusi nahkapäähän. Sen kuitenkin sanon, että olen jännittänyt nahkapään puolesta kun nahkapää on kanssa kovasti jännittänyt uutta kirjaansa. Ja tuossa ylläällä nahkapää kertookin synnytysvaikeuksistaan. Siis kirjan osalta. Nahkapää ei ole perinteisesti raskaana.

Teemu H kirjoitti...

Tavallaan ymmärrän kyllä ihmetyksen siitä, että miten ihmeessä voi kestää olympiadin verran saada kasaan yksi teos, mutta sitten käsitän että ne klikit jotka ehkä "estävät" teosta tulemasta julki - niitä voi olla monia. Ulkoisia ja sisäisiä.

Samaan hengenvetoon on todettava, että välistä on tullut fiilis, että ajatellaan, että jos jotakin teosta rakennellaan kuin Iisakin kirkkoa (enkä nyt tarkoita Hotakaista), sen on automaattisesti oltava hyvä. Vaik ei se nii oo.

(Nythän vaan puolustelen, paitsi etten mitään puolustele. Joku sanoi trilogiani kohdalla, että "säähän nopee oot" kun tuli kolme kokoelmaa kahteen vuoteen, mutta itse ajattelin ettei kolme kokoelmaa ja yli kymmenvuosi ole kovin tihee tahti)

Miksi toisaalla muuten lukee Iisakin kirkko ja wikipediassa IIsakinkirkko?

Anonyymi kirjoitti...

Muistelen Harri Nordellin jossain vanhassa haastattelussa sanoneen, että ne niillä, jotka julkaisee runokokoelman vuodessa se näkyy laadussa. Että puuttuu syvyyttä, tai jotain. Muistelen hänen myös sanoneen, että yhtä hyvää runoa varten pitää kirjoittaa ainakin kymmenen liuskaa paskaa.

(Tämän kommentin faktoja ei ole tarkistettu, mutta muistini ei voi olla ihan kelvoton.)

Sitten on tietysti niitä, jotka julkaisee ne kaikki 11 liuskaa, kun siellä joukossa on se yksi hyvä.

Nordell, joka ei kuulu näihin jälkimmäisiin, on kyllä turhan pitkään hautonut uutta kirjaa. En tiedä minkämoinen Iisakinkirkko sieltä on tulossa vai onko tulossa mitään. Toivottavasti jotain.

Lopuksi muistutan vielä Sturgeonin laista, jonka mukaan 90 prosenttia kaikesta on paskaa. En tiedä koskeeko se myös sitä hyvää 10 prosenttia. Saattaa koskeakin.

Sami Liuhto kirjoitti...

Joo, tuo Nordell on vähintään poikkeus sääntöön ja kävi mielessä kun kirjoittelin merkintääni. Niin, mutta on siis poikkeuksia, mutta nämä kuulut "kärpäsenpaskarunot" (nimityksen olen oppinut eräältä en-sano-keltä) ovat sitä kuulua valtavirtaa, eivätkä poikkeusta nähneetkään. Teemu H., tarkennas jos käväset tässä, siis kirjoititko trilogiaasi kymmenen vuotta vai miten oli? Se on ihan hyvä tahti (mikä helvetti minä ole sanomaan?) ja nuori runoilija on sellainen, että vielä etsii ilmaisuaan ym. Se on luonnollista. Mutta jos on kirjoittanut sanotaanko 20 vuotta ja julkaisee yhä harvaan tahtiin "kärpäsenpaskarunoa" niin ei ole hyvä ei. Paitsi jos on tehnyt muuta välillä jne. siis mennyt aikaa muuhunkin kuin runoilemiseen. Tästä alkaa muodostua kehikko! Se on hyvä.

Teemu H kirjoitti...

Sami, juu kymmenisen vuotta kirjoitin. Jotkut esikoisen runot muistan panneeni alulle ollessani lukiossa, vuosina 1998-1999. Kirjoittaminenhan on aivan eri asia kuin julkaiseminen.

Anonyymin kommenttiinkin voisi todeta, että viitaten Nordellin lausumaan: se on epälooginen. Tai oikeastaan se viittaa omituiseen käsitykseen siitä, että sitä julkaisee sitä mukaa kuin kirjoittaa. Edes Haavikko ei tehnyt niin. Nykyisin kustannus- ja painomenetelmin se toki voisi olla mahdollista, kun painamisen raskaat rattaat ovat vähemmän raskaat.

Omalla kohdallani kolmen ensimmäisen kokoelman, eli sen trilogian, julkaiseminen kahdessa vuodessa oli mahdollista koska olin ehtinyt kirjoittaa siihen mennessä jo pitemmälti. Oy eli se viimeinen, oli puolilleen, kun toinen kokoelma eli Kiss ash julkaistiin. Siksi ilmestyi toisena vuonna.

Toki 90 prosenttia kaikesta tehdystä voi olla paskaa (en usko siihen, vaikka paskaan uskonkin), mutta silloinkin olennaisemmaksi seikaksi kohoaa se, kuinka paljon kirjoittaa.

Sami Liuhto kirjoitti...

Tuo kirjoittamisen määrä voi olla aika tärkeä ja mitä yleensä päästää sormistaan paperille (mukaanlukien virtuaalinen paperi). Tällaiset blogithan ovat juuri sellaisia paikkoja, joihin, jos mieli tekee, voi päästellä vaikka mitä. Sitten kun alkaa hiominen, voi siirtyä yksityisempään tilaan, siirtää tekstejä blogistaan muokattavaksi. Yksi päästelee enemmän (kuulun siihen klaaniin ja klaanin osastoon "näkyville vain"), toinen vähemmän. Tässä on tärkeitä linjanvetoja tehtävissä. Voi vittu kun on niin poeettista että! Huomenna kirjoitan kymmenen liuskaa. Siinä poetiikkaa. Kieltämättä tekstiä tulee enemmän kun tietää että teksti voi tulla julki. Minulla on nyt vetovaihe menossa. Milloin tyssää? Ärsyttääköhän ihmisiä kun kertoilen näistä määristäni? En ole valehdellut. Sehän voi olla täyttä paskaa. Lohtu sekin ajatus. Olen kuitenkin sitä mieltä että tärkeintä poetiikkaa on se että kirjoittaa. Tekee TÖITÄ ja mitä olen huomannut niin kaikilla ei välttämättä ole näin. Otetaanpa niin sanotut residensit, joista kyselin Parkolta, kun se tietää. Hän selosti, että on residenssejä, joissa pitää tehdä yhteisiä juttuja, mikä on mielestäni kauhistuttavaa. Sitten on residenssejä, joissa voi tehdä omaa juttuaan. Se kuulostaa hyvältä. Sitten oli kolmannenkinlaisia residenssejä mutten muista millaisia ne ovat, mutta nuo keskimmäiset innostavat minua. Aion vielä hakea sellaiseen residenssiin! Saakeli etten vain kirjoittaisi siellä residenssirunoutta! Minua alkoi nyt kiehtoa että kirjoitan runokirjan "kärpäsenpaskarunoakin". Mitä näitä nyt on?

Uppolatua. Koetteellinen runoelma;

En päätynytkään Tampereelle. Turkulaista katurunoutta;

liikennevälinerunoutta;

Ulkona on Sankka Pyry (melko valmis jo).

Anagrammiteosta olen suunnitellut. Perkele kun ilmoja piteleisi niin saisi näistä ainakin jonkun tehtyä.

Ai niin. Vuoden runot, 365.

Sitten on yksi valmis käsikirjoitus jota ehkä joskus tarjottelen jonnekin. Siis nämä olivat näitä runoja. Neljää romaania en tarjottele mihinkään.

Mihin nuo sananeliötkin tunkee? Ei kai niitä yksinään voi pitää? Ehkä voi. Nimi sananeliöiseen muotoon. Siinä riittää taas kirjastolaisilla pähkäilemistä. Noin sata sananeliötä, joista muodostuu tarina. Näin teen. Sananeliörunoelma.

Anonyymi kirjoitti...

Mikä on Teemu H:n mielestä epäloogista? Sekö, että nopea julkaisutahti voi näkyä laadussa vai se, että työstövaiheessa pitää kirjoittaa paljon, että saa aikaan vähän hyvää?

Niin paljon runoa ja muuta tekstiä julkaistaan maailmassa, että voi ihan surutta pitää 90 prosenttia siitä paskana, kun elämä ei riitä edes sen hyvän 10 prosentin lukemiseen, ainakin jos aikoo ehtiä tekemään muutakin.

Teemu H kirjoitti...

Dear Anonyymi,

epäloogista vain se, että julkaisutahti kertoo vain ... julkaisutahdista. Jos joku on perkeleen hyvä, se voi julkaista joka vuosi hyvää kamaa. Joku onneton tunari voi julkaista joka viides vuosi teoksen, ja siltikin kirjoittaa ihan sontaa.

Eriskummallisinta on se, että tiivistahtisimpia ovat julkaisemaan ne "maamme eturivin kirjailijat", joita kenties raha tavalla tai toisella potkii persuksille. Tosin siihen voi vaikuttaa semmoinen vapaa kirjailijuuskin, joka mulle on ihan vierasta; en edes osaa kuvitella kuinka tuottelias saattaisin olla jos saisin omistaa jokaisen päivän vain kirjoitustyölle.

Noin äkkiseltään tuntuu muuten siltä, että vuosittain julkaisevat eivät niinkään julkaise runokokoelmia, vaan romaaneja.

Teemu H kirjoitti...

Joo Sami, noin se menee:

Kun esim. viiden vuoden ajan tyrkyttää kahta vanhaa kässäriä kustantamoihin - tuloksetta, ja samalla kirjoittaa uusia, saattaa ajautua jossakin vaiheessa tilanteeseen jossa saman vuoden aikana tai muutamana vuotena peräkkäin tulee julkaisseeksi. Eipä se suoranaisesti kerro tekstien tasosta mitään, vaan kustannuspolitiikasta enimmäkseen.

Juuri em. asioiden vuoksi purnaan tuon Armaan Anonyymin käsityksille julkaisemisesta ylipäänsä; se on niin omalakinen ja kummallinen maailmansa, että se vaatisi kokonaan oman tekstinsä ja paikkansa keskusteluun, eikä sitä siltikään saisi kerityksi auki.

Sami Liuhto kirjoitti...

Noinhan on, että kun ensimmäinen kirja tulee ulos niin tulee perään toinen, joka voi olla ensimmäistä aiemmin kirjoitettu. Siinäkin osasyytä toisen kirjaan tuottamaan pettymykseen ja kun kustantamo tahtoo pitää tekijää, uutta tekijää esillä niin julkaistaan vähän mitä sattuu. Muistaakseni esim. Kreetta Onkeli on kertonut siitä, miten kustantaja on kinunut lisätekstiä, mitä ei sitten ollut. Sillanpää kuuluu tähän joukkoon kans. Elämä ja aurinko vähän niin kuin tilattiin vaikka oli jo novellit sisässä, mutta tahdottiin aloittaa julkaiseminen romaanilla.

Anonyymi kirjoitti...

Rakas Teemu H,

Hyvä, että joillain edes raha tai sen puute potkii persuuksille, jos ei mikään muu potki.

Jos nyt noista ulkomuistista siteeraamistani kommenteista jonkun ydinajatuksen yrittäisin tiivistää, niin se olisi kai se, että kirjoittaakseen hyvää, pitää kirjoittaa paljon, ja vaikka kirjoittaa paljon, niin kaikki siitä ei ole hyvää, eikä julkaisukelpoista, ainakaan jos haluaa julkaista vain hyvää.

Julkaisemisesta puhun tässä nyt idealistisesti sellaisena toimintana, että kaiken minkä haluaa julkaista saisi myös julkaistua, ottamatta kantaa mihinkään julkaisuteknisiin tai -poliittisiin vääntöihin. Toisin sanoen kirjoittajan intentio ja oma laaduntarkkailu on tässä tarkastelun kohteena, eikä se, että tuleeko kirja joulumarkkinoille vai kahden vuoden päästä kevätmarkkinoille vai ensi tiistaina omakustanteena runoblogiin.

Huomautan vielä, että ymmärtääkseni runoilija Nordell tarkoitti tuolla kymmenen liuskaa kakkaa yhtä hyvää runoa kohti kommentillaan (jos edes muistan tuon oikein) ennen kaikkea omaa kirjoittamistaan. Voihan siis olla, että Teemu H:n tai jonkun muun maestron näppäimistöltä tulee kymmenen liuskaa timangia ja vain yksi haiseva kakkapökäle tai vienosti leijaileva tuhnu. Mutta oli kunkin kirjoittajan timangi vs. kakka -suhdeluku mikä hyvänsä, niin kannustan jatkamaan kirjoittamista ja lopuksi vielä kiitän bloginpitäjää, että täällä anonyymiystävällisessä blogissa saamme mekin maamme hiljaiset ja vaietut äänemme kuuluviin.

Ystävällisesti,

Armas Untamo Anonyymi

Teemu H kirjoitti...

Dear Eki (eli anonyymi),

en tiedä onko nimesi Eki, mutta teki mieli aloittaa tämä niin kuten ne monet aloittivat Suosikissa Bees & Honey -palstalla.

Joo, ymmärrän pointtisi. Niinhän se on, että Helteen poikakin joutuu kirjoittamaan paljon pashaa saadakseen aikaan jotakin munakasta.

Mutta minusta tuo on itsestäänselvyys, eikä millään tavalla kummallista. Ehkä jotkut vain kirjoittavat niin paljon sitä pashaa, että vastaavasti saavat aikaiseksi myös paljon hyvää. Mutta julkaisunopeudella ei ole mitään tekemistä sen suhteen, kuinka laadukasta jälkeä tulee. Nordellin kommentit ovat hyviä, mutta itsestäänselvyyksiä ainakin heille, jotka edes joten kuten suhtautuvat ammattimaisesti ja/tai intohimoisesti kirjoittamiseensa, kun puhutaan fiktiosta.

Tässä on tietysti todettava, että koen julkaisemisen ehkä tosiaan eri tavalla: että joku julkaisee minun tekstiäni, enkä minä itse. Koen niin, koska en ole vielä mitään omakustanteita tehnyt. Ja tietty blogijutut ym. laskevat tekstien tasoa, koska ne eivät luonteensa vuoksi ole välttämättä pidemmin punnittuja. Monet kylläkin ovat.

Anonyymi kirjoitti...

Tulkitsen, että Nordellilla on joku sellainen ajatus tuossa, että pitää olla sitä elettyä elämää ja kokemusta mistä kirjoittaa. Jos kirjoittaa kirja per vuosi, niin ei ehdi elää ja kokea ja sisäistää kokemaansa riittävän syvästi ja kirjoituskin jää pintapuoliseksi, etenkin kun puhutaan runosta eikä journalistiikasta. Toisaalta jos runot on esim. pelkkiä sanaleikkejä, niin sellaista kirjoittaa nopeammin. Kirjoittamistapoja on varmasti yhtä paljon kuin on elämäntapojakin, mutta minusta tuossa on hyvää ajatusta. Tärkeää on kuitenkin, että kirjoittaa, eikä vain odottele inspiraatiota. Se, että onko teksti riittävän hyvää tai "syvää" on sitten itsekritiikin asia ennen kuin se on muiden kriitikoiden päätettävissä.

- Eki