perjantai 20. syyskuuta 2013

Sitä vanhaa II



(Vanhan blogini liuskat 401-430. Kommentteja ei ole valitettavasti mukana, ne ovat hävinneet, tekstiä on muokattu kirjoitusvirheiden osalta, tehty kursivointeja ym. Suurempia sensurointeja ei ole.)

asiaa voisi käsitellä
ehkä
naapuri näki äidin kellumassa meressä
me nostettiin se veneeseen
oli kerrankin hiljaa
rannalla poliisi kätteli:
"otan osaa"
en tiennyt mitä vastata
vastasin kiitos.
ihmiset kättelivät katsoivat silmiin en tiennyt mitä sanoa, selvinpäin
kiitos. ole hyvä.
ei ollut ihan hyvä olo
hyvä hyvä
osaisko jo surra?
pitäskö surra
surrurrur
meni taas mauttomaks
leipä kun se unohtu puoleks tunniks tonne
äiti kuoli ja poika jäi eloon, luonnon kulku luonnollinen
ei menny ihan kaavan mukaan hautajaisetkaan, en itkeny
vissiin ei itkettäny
arkunkantaminen ei ollu niin hankalaa kun sanottiin
surrurrur
muutamat itki aika äänekkäästikin
pappi valehteli alttarilla
virkansa puolesta, niinkun sanotaan
kanttori oli nuori nainen, pitkät kiharat hiukset, semmoset vaaleet
liekö uskovainen, näillä perillä saattaa kuulua vaatimuksiin
täti itki yhä
mä yritin itkee ei siitä tullu mitään
surrurrurhyvähyvä, sanoin
ikkunasta näki joen, se virtas, ei yllättäny
pappi harrasti maalausta, ilmeisesti maisemia, tuskin kubismia
teki mieli lähtee kotiin ja olla hiljaa
tosin mulla ei ollu kotia, mutta menin jonnekin
hyvähyvä


AMK

kirjoitat sujuvasti,
hän sanoo tekstini kanssa takellellellessaan
raukka yrittää kehua
mutta häpäisee


JUNASSA

Ihmisten jatkuva, raivostuttava hölötys puhelimiinsa
aivottomat "soittoäänet"
tauoton puhe
kuunteleeko kukaan
puhutaan molemmissa ja kaikissa päissä yhtä aikaa häpeämättömästi
oi aikoja oi tapoja jajajajaja
järjellisen ihmisen elää
he kertovat yksityisasiansa nolot nolosti
tämä on "arkea", josta aina vauhkotaan jumalauta
he puhuvat paskalla paskaa
myöntävätkin julkeutensa
edistävät rappiota, siat
mutta sika on kunniakas eläin, nämä eivät ole
moraalittomat tavattomat (älysitte kai sanaleikin)
silloin harvoin kun eivät hölise puhelimeensa
toljottavat suu auki
perkeleen hirviöt
kammo ihmistä!


YKSINÄISYYS

Suomalaisen kirjakaupan (meillä ei ole Akateemista)
alennusmyynnissä jäljellä yksi kirja
Caj Westerberg, 2.90
hän on ensimmäistä kertaa elämässään yksin
myyjä pitää minua homona
jos ostan Westerbergin
olen puhunut sen kanssa kapakassa, sillä on ruskeet silmät
hänelle runous on leinoa ja sitä saatanan kierrepäätä
en halua menettää mahdollisuuksiani
Westerbergin takia

***

Caj se on nyt, kevät? Miksi asioita on neljä? ilmansuuntia, vuodenaikoja, mitä muita. Eikö lappalaisilla ollut viisi pääilmansuuntaa? Pää ilman suuntaa.

Luin Wallinin itäretkiä, on vielä Kairossa, kohta lähtee Arabiaan. Mietin että on rohkea jannu, itse en silloin enkä nyt uskaltaisi lähteä Lähi-Itään, minua pelottavat luonnonkansat, olen varma että minut siellä puukotettaisiin hetikohta hengiltä. Tykkään makoilla kotona ja lueskella matkapäiväkirjoja. Klinge piti vuosituhannen vaihteen tienoilla ruotsiksi luentosarjan aiheesta "Päiväkirjoja, kirjeitä, muistelmia", olisi pitänyt osallistua, mutten tietenkään uskaltanut, Klinge olisi kuitenkin näyttänyt pahaa silmää, jälleen. Näen emeriitasta jopa unia, toissayönä esimerkiksi. Tallustelin Tehtaankadun vaiheilla ja epäilin pahinta. Klingestä kulkee sen tason juttuja kaupungilla, tietenkin, että hänet on nähty lippis päässä kaupassa tai hän on ollut muodollisesti epäkohtelias jossain tilanteessa. Nuorena huhuttiin kyllästymiseen siitä, miten joku urheilijaurho oli ollut päissään. Tai miten Heidi Hautala oli ottanut muovikassin kaupassa eikä paperikassia. Itsekin olin järkyttynyt tästä viimeisestä, mutta onneksi joku oli sen verran järkevä että toi vähän suhteellisuutta peliin. Linkola on ollut Kanarialla, nyt meni uskottavuus.

Vai ei heksametri taivu suomenkieleen? Ihme puheita ollut taas liikkeellä. Luin eilen Iliaan ensimmäistä laulua (pitäisikö laulaa? onko sävelletty?) ja olin haltioissani, vaikka teksti toki on epämodernistista eli joskus joutuu kohdan lukemaan peräti kahdesti ennenkuin ymmärtää. Ihania yhdyssanoja Mannisella, tässä muutamia: sopurikko, vihakiista, merinopsa, noutavanuoli, suortuvasorja, helo-olka, väkisurma, askelnopsa, unitarkka, satauhri, hyväneuvoinen, ani-suosima, noutavanuoli, sulomuoto, askaretaito, osapuutto, joutuvajalka, jumalaimo, kukkeakulma, häpyheitto, kunnianpolkija jne... Ei pitäisi uskoa viestintuojaa vaan käydä tarkistamassa itse. Kerran kun on päätetty että asia on nimenomaan näin, niin sukupolvia säilyy valetieto, kuulopuhe!

Voisi tutkia, pitäisi tutkia akateemisen kielen peruslauseita, miten tutkijat kirjoittavat lähes sanasta sanaan samalla tavoin. On tätä tutkittu. Homo Academicus?

Kategoria: 5-6 vuodenaikaa 0 kommenttia Kommentoi

päivänsäie ja meningitis
03.04.2006 - 21:59

koivu näyttää kylmässä kylmältä
sopiihan sekaan toivottavasti
ettei des Esseintes pääse sanomaan
kaipaan ammattilaisen tuomiota rakastajantaidoistani
välihuomautuksena tämä
mahani viettää omaa elämäänsä sekin
välihuomautellen alvariinsa
toivottavasti kukaan ei pidä tätä vitsinä
kaipaan mitä tahansa huomiota
humppilan lasitehtaalla oli kiva käydä
vaikkei siellä tehtykään aalto-maljakoita
karvanoppa lumessa ei ihan kutonen ylöspäin
karvanokka ja karvakuono
olen katsellut televisiota useissa valtioissa
tänään ei tullut mitään mieleen
päivän säie päivänsäie päivänsäje ja meningitis
lihava poika ajaa sohjossa sosiaalitoimiston ostamaa polkupyörää
kevät iskä ratista linnassa äiti kinkkaa kaljaa kaupasta
vanhoilla päivillään teki pikkuveljen vaikka on vasta kolmekymmentäneljä
kuusikymmentäkuusi astetta pohjoista
isoveli erityisosaamisluokalla pikkuveli ensimmäisellä
kuolema ei ole vakituinen vieras se on asukas
alvar aalto ei suunnitellut ihan näin
emme asu taideteoksessa
asumme monadeissa
nenästäni irtosi harmaa karva
voivoi kun voisi elää muutaman päivän toisin edes yhden
huoneessani on kaksi ikkunaa en asu taideteoksessa alvariinsa
on vituttanut tänäänkin länsimaisena ei kuole arvokkaasti
kylpyammeeseen rakastajattaren seurassa ja kanssa
olisi arvioitu taitoni sitä halajan
eleganttia elämänasennetta ilman yksityisyydensuojaa kaipaan
monia asioita
päänsisäiset ruohot kylvetty ehtivätkö päänsisäiseksi
pitkänäperjantaina lähden kenen tahansa hitaaseen
ihmiskunta näyttää osaamistaan
huomennakaan ei tullut mitään mieleen
Ibuprofen. 600 mg loppuisi jo tuskat
monadeissa ammattilaiset arvioivat taitojani
en näe jään näkemyksettä kylpyammetta minulla ei ole
taideteokseksi en halua tulla olen siis välihuomautus
ajattelen, siis välihuomautus olemassa
lumi ei ollut valkoista verrattuna karvakuonoon
sukumme kuolee huhtikuisin isä syntyi samana päivänä kuin
isoäitini kuoli viisikymmentä vuotta myöhemmin
mielestäni siinä oli ironiaa äidin mielestä se oli tragediaa
vielä sata vuotta sitten näyttelijöitä pidettiin veijareina ja huorina
meitä pidetään yhä tässä komediassa

Kategoria: 5-6 vuodenaikaa 0 kommenttia Kommentoi

ihmiskunta, osoitti taitojaan
03.04.2006 - 21:40

29. Tacitus, Keisarillisen Rooman historia (Annaalit), suomentanut Iiro Kajanto. Lopun Selittävä hakemisto hyödyllinen, itse asiassa se on Rooma-sanakirja. Tacitus on jylhä sanankäyttäjä, todellinen ironikko ja sarkasti, lihanleikkaaja. Tässä yksi monista upeista kohdista:

"Tänä vuonna pantiin toimeen yhtä mahtavia gladiaattorinäytäntöjä kuin aikaisemminkin, mutta milloinkaan ei yhtä moni tunnetu nainen tai senaattori ollut häväissyt itseään areenalla esiintymällä."

Tacitus ei pidä siitä, että yläluokka keisari Neron johdolla alentui näyttämölle. Häpeällistä olikin meno tuolloin, ensimmäisen vuosisadan Roomassa, tuli Stalinin ja kumppanien Neuvostoliitto mieleen. Suosiota osoitettiin ylenpalttisesti Neron kitaransoitolle ja vaikeuksiin joutui se jonka kämmenet puutuivat. Imartelijoita ja ilmiantajia riitti. Ihmiskunta osoitti taitojaan. Onneksi päästiin keskiaikaan, jolloin sivistys oli enemmän suosiossa.

Päivänkohtaisia: ärsyttää se, kun joku ensin tekee provokatiivisen teon ja kun siihen sitten vastaa provokatiivisesti niin vastaus vastaukseen on paskahousumainen "tuossa vähän provosoin, se kuuluu asiaan", eli paetaan taistelutantereelta. "Sanasta miestä, sarvista härkää", sanotaan, mutta mistä tartutaan pelkuria? Haluaisin tietää. Näin on minulle käynyt toistuvasti.

Vihdoinkin keksin kelle suomalaiselle kirjailijalle blogi sopisi todella hyvin. Se sopisi Matti Pulkkiselle, jonka romaanit 3 & 4 ovatkin varsinaisia esiblogeja, hienoja näytteitä monipuolisista kirjoittajantaidoista. Mitä Pulkkiselle kuulunee? Elossa lienee. Timo K. Mukan Pello-ahdistusta olisi bloggaus lieventänyt, olisi päässyt kotoa maailmalle muutamia nappeja painamalla. Tietenkin joku Nietzsche olisi ollut ärhäkkä blogimies.

Kategoria: entiedämiksikutsua 0 kommenttia Kommentoi

emme asu taideteoksessa
02.04.2006 - 17:38

koivu näyttää kylmässä kylmältä
sopiihan sekaan toivottavasti
ettei des Esseintes pääse sanomaan
kaipaan ammattilaisen tuomiota rakastajantaidoistani
välihuomautuksena tämä
mahani viettää omaa elämäänsä sekin
välihuomautellen alvariinsa
toivottavasti kukaan ei pidä tätä vitsinä
kaipaan mitä tahansa huomiota
humppilan lasitehtaalla oli kiva käydä
vaikkei siellä tehtykään aalto-maljakoita
karvanoppa lumessa ei ihan kutonen ylöspäin
karvanokka ja karvakuono
olen katsellut televisiota useissa valtioissa
tänään ei tullut mitään mieleen
päivän säie päivänsäie päivänsäje ja meningitis
lihava poika ajaa sohjossa sosiaalitoimiston ostamaa polkupyörää
kevät iskä ratista linnassa äiti kinkkaa kaljaa kaupasta
vanhoilla päivillään teki pikkuveljen vaikka on vasta kolmekymmentäneljä
kuusikymmentäkuusi astetta pohjoista
isoveli erityisosaamisluokalla pikkuveli ensimmäisellä
kuolema ei ole vakituinen vieras se on asukas
alvar aalto ei suunnitellut ihan näin
emme asu taideteoksessa
asumme monadeissa
nenästäni irtosi harmaa karva
voivoi kun voisi elää muutaman päivän toisin edes yhden

Kategoria: Roinaa 4 kommenttia Kommentoi

Tuloterveet ongelmat
02.04.2006 - 02:58

koivu näyttää kylmässä kylmältä
sopiihan sekaan toivottavasti
ettei des Esseintes pääse sanomaan
kaipaan ammattilaisen tuomiota rakastajantaidoistani
välihuomautuksena tämä
mahani viettää omaa elämäänsä sekin
välihuomautellen alvariinsa
toivottavasti kukaan ei pidä tätä vitsinä
kaipaan mitä tahansa huomiota
humppilan lasitehtaalla oli kiva käydä
vaikkei siellä tehtykään aalto-maljakoita
karvanoppa lumessa ei ihan kutonen ylöspäin
karvanokka ja karvakuono
olen katsellut televisiota useissa valtioissa
tänään ei tullut mitään mieleen
päivän säie päivänsäie päivänsäje ja meningitis

Pitkällekö tässä vielä mennään? Kai huomaa vaikutuksen. Olen lukenut runoja. Kai Nieminen huomaa vaikutuksen. Ehkä. Yritän muistaa visuaalisuuden. Menen nukkumaan. En herää aamulla. Voin luvata sen jo nyt.

Olen yrittänyt katsoa materiaalia "Naisteni kärsimykset II:ta" varten. Eri vihkoista löytyy merkintöjä koneelle kirjoitetun lisäksi. Koneella on ykkösvälillä 40 sivua. Teksti tuplaantuu kun ja jos kirjoittaa vihkot mukaan. Suunnilleen vuoden merkinnät syksystä syksyyn 1997-98. Sitä teosta voisi myydä tiskin alta markkinoilla. Pornolehtien kanssa ja samoilla hinnoilla. Kirjan voisi vaihtaa Kalleen. Pitäisikö lisätä kuvitus? Muistaakseni olen piirrellyt vihkoihin kaavakuvia "tapahtumapaikoistani" ja listannut Helsingin kaupunginosia joissa on ollut näitä tapahtumia. Aina oli jotain hajalla. Jollakulla. Yleensä minulla, toki.

Karvanoppa, valkoinen, todella oli lumihangessa oliko se eilen vai toissapäivänä. Se teki vaikutuksen. En muista mikä numero oli näytillä. Saattoi olla kutonenkin.

Kategoria: entiedämiksikutsua 0 kommenttia Kommentoi

Luettua
01.04.2006 - 22:22

21. Tacitus, Germaania, suomentanut Edvin Linkomies.
22. Lukianos, Miten historiaa on kirjoitettava, suomentanut Kaarle Hirvonen.
23. Tacitus, Agricola, suomentanut, K.J. Hidén.
24. Matti Klinge, Teetä ja suurmiehiä. Päiväkirjastani 2003-2004.
25. Johannes Salminen, Varjo Kiasman seinällä. Päiväkirja 2003.
26. Marquerite Yourcenar, Armonlaukaus, suomentanut Inkeri Tuomikoski.
27. Hannu Helin, A Human Been.
28. Toni Morrison, Jazz, suomentanut Seppo Loponen.

Olen elämässäni lukenut monta Seppo Loposen suomentamaa kirjaa. Kiitos siitä hänelle.

Kategoria: entiedämiksikutsua 0 kommenttia Kommentoi

jatkoa... (tekniset ongelmat loivat tarpeen uudelle merkintäjonolle)
30.03.2006 - 17:49

koivu näyttää kylmässä kylmältä
sopiihan sekaan toivottavasti
ettei des Esseintes pääse sanomaan
kaipaan ammattilaisen tuomiota rakastajantaidoistani
välihuomautuksena tämä
mahani viettää omaa elämäänsä sekin
välihuomautellen alvariinsa
toivottavasti kukaan ei pidä tätä vitsinä
kaipaan mitä tahansa huomiota
humppilan lasitehtaalla oli kiva käydä
vaikkei siellä tehtykään aalto-maljakoita

Tuo Humppilan lasitehdas viittaa lapsuuteen (pentuuteen, kakaruuteen) ja sitten sitä kautta (siis Humppilan lasitehtaan kautta) mennään Aalto-maljakoihin, joka muistuttaa kivasti välihuomautellen alvariinsa -säkeeseen. Äsken blogi meni ihan sekavaksi kun yritin tekstikäsitellä! Oli alettava uusi tämmöinen mikälienee. Merkintä? Kemppinen kertoo, että lainsäädäntö tulee perässä kun siis "tietoyhteiskunta" juoksee edellä, mutta perässä on kielikin. Joku sanoi, että ihmisten tieto asioista on 50 vuotta perässä tutkijoiden tietoa. Luonnontieteiden tieto? Humanismitietoisuus ilmeisesti myös. Tähän liittyy kielikin: puhutaan "keskiaikaisuuksista", vaikka se on häpeällistä puhetta se...

No niin. Koivuihin (kylmiin) paistaa aurinko. Koivikoissa tapahtuu kamalia, ainakin täälläpäin.

Kategoria: entiedämiksikutsua 0 kommenttia Kommentoi

kaipaan ammattilaisen tuomiota
30.03.2006 - 17:47

Parnasson listasta napattuja kirjallisten blogien pitäjiä: Hannu Helin, Kari Klemelä, Karri Kokko, Leevi Lehto. On näitä muitakin samanlaisia. Saila Susiluoto. Ilmeisesti, jos haluaa kasvattaa runoilijan, on nimenannossa jo oltava tarkkana, asiaa voi auttaa tai vaikeuttaa. Eino Leino oli alunperin Lönbohm. Hän on esimerkki itsekasvatuksesta ja itseoppimisesta (käsite, jonka Erno Paasilinna pilasi kolmekymmentä vuotta sitten typerällä aforismillaan).

Säkeeni tälle päivälle: mahani viettää omaa elämäänsä. Minulla on kolme säettä, ensiksikin koivu näyttää kylmässä kylmältä, toiseksi kaipaan ammattilaisen arviota rakastajan taidoistani ja nyt mahani viettää omaa elämäänsä. Kyllä tästä runo syntyy. Tällä lahjakkuudella. On minulla - totta puhuakseni - muitakin säkeitä: koivun jälkeen tulee sopivan sekavasti sanottu toivottavasti, sitten sähläsin rivini eilen ja ettei des Esseintes pääse sanomaan. Näiden jylhien sanojen jälkeen tulisi sitten rakastajantaitoni-säe, säie. Selostuskohta on tämä: välihuomautuksena tämä. Ongelma on siinäkin, että tämänpäiväinen tulisi seuraavaksi ja näin koko touhu näyttäisi tältä:

koivu näyttää kylmässä kylmältä
sopivan sekavasti sanottu toivottavasti
sähläsin rivini eilen
ettei des Esseintes pääse sanomaan
kaipaan ammattilaisen arviota taidoistani rakastajana
välihuomautuksena tämä
mahani viettää omaa elämäänsä

nimeksi tälle voisi antaa "Verlaine IV". Ettei kellekään jäisi epäselväksi viittaukseni ranskalaiseen toissavuosisadan runouteen ja kirjallisuuteen. Entä jos toiseksi viimeisen rivin saisi tehtyä niin, että se viittaa sekä edelliseen että seuraavaan riviin, säikeeseen? Mitä jos laittaisi jatkoksi:
välihuomauttelin väliin toistamiseen?

Kategoria: entiedämiksikutsua 0 kommenttia Kommentoi

jatsia
30.03.2006 - 00:56

Nykyaika ei ole suosiokas rikollisille. Televisiossa kerrottiin DNA-tunnistamisesta ja mainittiin jopa senlaatuisesta kieroudesta, että rikolliset jättävät väärää DNA:ta rikospaikalle! Tämä on hämmästyttävää. Millaisia mahdollisuuksia jollain "erityis"luokkaa käyneellä hölmöllä on tässä maailmassa, hänhän jää kiinni heti. Eikä tämmöinen tollo osaa käyttää tietoverkkoakaan rikollisuuteen, joten elämänura ja leipä näytää melko kapealta.

Ilman korkeakouluopintoja ei kannata ryhtyä rikolliseksi. Monet korkeakoululaiset ovatkin havainneet tämän markkinaraon. Mutta säälittää kaupungin kämpässä majaileva surkimus, jonka paras tienesti voi olla kioskikeikka ja saalis enintään 200 euroa. Muija motkottaa ja lapset vaativat kalliita laitteita, joita isä ei osaa käyttää. Ei ihme, jos kierre purkautuu alkoholismina, perheväkivaltana ja muuna kehnoiluna.

Koska viimeksi on ryöstetty pankki? Ilmeisesti vähä-älyisinkin kuulapää on jo tajunnut, ettei niissä holveissa ole enää mitään, varsinkaan rahaa, joka on vähän semmoisena ei-olevana verkottuneessa yhteiskunnassamme johtojen sisällä, tai jossain.

Mutta lukuelämys näyttäisi olevan tämä: Toni Morrison, Jazz. Aiemmin aloitin jotain hänen kirjaansa, olisiko ollut Solomonin laulu, mutta syystä tai toisesta se jäi. Syy taisi olla semmoinen, että olin juuri lukenut Ellisonin Näkymättömän miehen ja innostunut "afrikan-amerikkalaisesta" kirjallisuudesta, mutta innostus ei tainnut kantaa kovin pitkälle. Ellison ei muuten ollut kaksinen, ihmeellistä selittelyä, vaikka alku oli hyvä. Voi voi, olen näkymätön mies... tässä yhteiskunnassa... voi voi... ymmärrättehän kaikki nimettömyyteni vertauskuvallisuuden... plääplääplää.

Keksin säkeen runoon: kaipaan ammattilaisen arviota rakastajan taidoistani. Päivän luovuudellinen saalis. Muuten olen yrittänyt ola ajattelematta sitä kiusallista tosiasiaa, etten ole menestynyt elämässäni lainkaan. Minulla on kyllä ollut hetkeni, mutten ole niihin tarttunut. Olen ollut niin "ehdoton" ja "rehellinen itselleni". Hehheh. Seuraavaksi laitan valot pois ja itsesäälin pimeässä.

Kategoria: entiedämiksikutsua 0 kommenttia Kommentoi

Kytäjä
29.03.2006 - 01:19

Luin Hannu Helinin runoteosta A Human Been. Vielä joskus tapaa persoonallista runoutta, nyt tapasin. Jotenkin minua jaksaa yllättää, että synnyinkaupungissani voi asua luova ihminen; muistan Hyvinkään ahdistavana autoilijoiden pesänä, jossa avoimesti naurettiin kirjoittamiselle, maalaamiselle, puhumattakaan säveltämisestä. Nuoriso soitti heavyä. Heidän toiveensa oli tulla teknikoksi. Monet varmasti täyttivät toiveensa.

Hyvinkäältä muutama askel helvettiin oli (ja on) Kytäjä. Ulkopuoliset ovat ihmetelleet, miten viljavassa ja aurinkoisessa Etelä-Suomessa voi olla niin synkkä paikka, synkät metsät kuulemma saartavat Kytäjää. Kuulin tämän määrittelyn pari vuotta sitten ja sain ahaan: niinpä niin, en siis ole aivan yksin, joku muukin on huomannut saman, Kytäjän karsean pimeyden. Ei semmoisessa paikassa pitäisi olla asutusta. Tuli aivan twinpeakslaiset tunnelmat, kun kuulin ventovieraan ihmisen suusta ilmeisen totuuden lapsuuden- ja nuoruudenympäristöstäni.

Meillä oli kylähullukin. Tosin hän ei ollut kylähullu taiteilijan vaan mielenvikaisuuden merkityksessä, hänellä oli skitsofrenia. Hänen nimensä oli Paavo. Hänen puheestaan ei saanut selvää. Hänellä oli veli, joka ajoi mopolla. Kun Paavo kuoli, veli tappoi itsensä. He asuivat kaksikerroksisessa punatiilitalossa. Käviköhän heillä usein vieraita?

Kartanonisäntä tappoi kolme poikaa telttaan. Ei vissiin oikein pitänyt retkeilijöistä. Vankilassa hän tutustui šekkiväärentäjään, olivat sellitovereita. Šekkimies pääsi ensin pois ja kävi koppaamassa kartanonemännän. Myöhemmin, siis vapauduttuaan, kartanonisäntä yritti maailmanympäripurjehdusta, mutta pääsi ystävineen kaksikymmentä metriä Hangon satamasta. Tämä lienee ennätys ihan kansainvälisesti, maailman lyhin maailmanympäripurjehdusyritys. Sitten hän tappoi itsensä. Sattumalta olen nähnyt hänen kitaraa soittavan poikansa. Suuri alakulo kumpusi taiteilijasta. En ihmetellyt.

Sukupolvien paino. Se voi olla hirvittävä. Onneksi minulla ei ole sellaista, ei suuria syntejä, suuria saavutuksia, ei suuria mitään. On kiva olla nolla.

Kategoria: entiedämiksikutsua 2 kommenttia Kommentoi

lyhyt maininta, sitten jatkoa
28.03.2006 - 01:01

Flunssa on tuloillaan. Tulisi jo tai häipyisi. En ole käynyt tänään ulkona. Eilen kävin. Huomisesta en tiedä. Lueskelin Yourcenarin Armonlaukausta, löytyi hyllystä, siellä on paljon lukemattomia kirjoja, lukemattomia (huono). Armonlaukauksen päähenkilö sanoo sen, minkä sanomista olen tavoitellut: "Olen aina uumoillut jotakin alhaista niissä, jotka niin helposti uskovat toisten kataluuteen." Minusta on outoa, että jotkut välittömästi epäilevät toisia ihmisiä, jos vain vähänkin tilaisuus tulee. Yleensä samat ihmiset kertovat uskovansa jumalaan. Tuskin on jumala heistä kovin innoissaan.

Jatko viiden minuutin päästä:

Kävin eilen Blogilistassa, jonne itsetietoisesti olen listannut blogini. Tilastoistani näin, että Blogilistasta oli 11 käyntiä blogiini ja viisi henkilöä oli merkinnyt blogini johonkin en nyt muista mihin. Sijoitukseni jossain taulukossa oli noin 2272. Nämä ovat huojentavia lukuja. Minua luetaan. Se on tavoitteeni. En ole enää ihan kuka tahansa. On minua kommentoitukin. Huomaan olevani osa ihmiskuntaa.

Paperikasasta, jonka siis sain, löysin kunniakirjan jonka pokkasimme aikoinaan HYY:ltä lehtikisassa. "Niitimme" kunniaa, kunniamaininnan. Mitalia ei sentään tullut. Täytyy lähettää kunniakirja ainejärjestölle. Varmaan ovat kiitollisia. Syksyllä mietin jopa osallistumista ainejärjestön vuosijuhlaan, mutta tokenin sentään sen verran että älysin olla menemättä. Ihmiset tuskin olisivat olleet innostuneita läsnäolostani.

Apeus. Se on ollut mukana melkein alusta saakka. Ehkä alusta. Sivusilmällä vilkuilin vanhoja "runojani" ja mietin miten tuollainen hyypiö saattoi olla elossa. Tässä esimerkki, yksi noin viidestäsadasta:

LIIAN PITKÄÄN LIIAN KAUAN

muistivihko täynnä
kreikkalaiset huutavat
lisäksi
muutama muu saman luokan vittumainen
juttu
on puoliyö
positiivista
Strindberg kuoli 1912
keskiluokka pääsi
hänestä liian aikaisin eroon
uutiset
kaikkea paskaa
vain eri ihmiset
kuin eilen hölmöilemässä julkisuudessa
mitä huomenna
samaa paskaa, tottakai
minulla ei ole mielipiteitä
ja tämä vitun
runo
saisi jo loppua
tai paremminkin:
"runo"
eikö vain?

Yllättävää että olen tuommoisen jälkeen hengissä. Nykyään osaan jo sensuroida itseäni enkä päästä paperille mitään noin sairasta. Ainakin viittaan "roolirunoon", enhän se minä, tuo on rooli, siinä ahdistunut ihminen puhuu, en minä.

Kategoria: entiedämiksikutsua 7 kommenttia Kommentoi

Blogimenestyjä mulkaisi takaisin
26.03.2006 - 17:14

Suomessa ja muissa vastaavissa valtioissa on varmasti hankalaa olla julkisuudenhenkilö. Ihmiset tuijottavat ja arvioivat onko se kusi nyt viimeinkin noussut päähän. Mistään muusta ei näytä huolehdittavankaan. Jopa viisaina pidetyt ihmiset esittävät vakavina arvioitaan, että sille on nyt noussut hattuun.

Se on helppoa. Avaat lompakon julkisella paikalla ja näkyville vilahtaa jotain suurempaa kuin kaksikymppinen niin, a vot, kusi on noussut päähäsi. Itse asiassa ei tarvitse olla edes "julkkis" että näin käy. Olet vain se mikä olet. Opiskelukaverini esittää aikoinaan väestötieteellisen teorian, että joskus kymmenen tuhatta vuotta sitten huonompi ihmisaines ajettiin pois järjellisiltä leveysasteilta kuolemaan sukupuuttoon pohjoiseen. Valitettavasti nämä paskiaiset olivat sitkeitä ja selviytyivät. Lopputulos on ympärillä näkyvissä.

Vaikken ole tunnettu ihminen ja kaiken lisäksi olen köyhä niin jopa minusta on sanottu että sillä on noussut kusi päähän. Niin varmaan onkin noussut. Saattoi se olla siellä alunperinkin. Mutta mieluummin kusipää kuin luterilainen mukavaatimaton ihminen, joka kyttää toisten virheitä ja pelkää kaikkea vierasta eli kaikkea.

Kemppinen tuli minua viime viikolla Pohjois-Espalla vastaan, siinä Caf'é Esplanadin kohdilla. Katsoin häntä iloisesti, mutta tämäpäs ryökäle mulkaisi takaisin. Oliko blogimenestyksensä nostanut kusen päähän? Ehkei se ollut Kemppinen, vaikka häneltä näytti, lakkikin oli Kemppisen suosimaa mallia. Esiintyykö joku hävytön Kemppisenä tarkoituksenaan pilata tohtorimme maine?

Taas eilen HB:ssä on itketty blogeista. Luin asiasta blogimenestyjältä. Sanomatalossa (aka Reichstag) ihmisiä harmittaa kun he eivät enää voi sanoa viimeistä sanaa ja hallita sanailumarkkinoita. Vituttaisi minuakin. Siitä on neljännesvuosisata kun minut syrjäytettiin johtoasemasta koulunpihalla mutta yhä tapahtuma kaivelee minua. Jos voisin niin laittaisin kastini alimmat yksilöt kostamaan puolestani. Itse luonnollisesti olisin niin kuin ei mitään.

Käy sääliksi Helsingoerischer Beobachterin riviporukkaa, joka uhrataan erkkolaisuuden puolesta ja vielä turhaan. Buddha ei tietenkään sano mitään. Mutta on pettynyt pääministeriin, urheiluun, omaan lehteensä ja kaikkeen. Hän on yleispettynyt. Hänellä on siihen mahdollisuus. Onneksi olkoon. Ja hyvästi.

Kategoria: entiedämiksikutsua 0 kommenttia Kommentoi

Junassa 1 & 2
26.03.2006 - 02:57

Junassa:

Ihmisten jatkuva, raivostuttava hölötys puhelimiinsa
aivottomat "soittoäänet"
tauoton puhe
kuunteleeko kukaan
puhutaan molemmissa ja kaikissa päissä yhtä aikaa häpeämättömästi
oi aikoja oi tapoja jajajajaja
järjellisen ihmisen elää
he kertovat yksityisasiansa nolot nolosti
tämä on "arkea", josta aina vauhkotaan jumalauta
he puhuvat paskalla paskaa
myöntävätkin julkeutensa
edistävät rappiota, siat
mutta sika on kunniakas eläin, nämä eivät ole
moraalittomat tavattomat (älysitte kai sanaleikin)
silloin harvoin kun eivät hölise puhelimeensa
toljottavat suu auki
perkeleen hirviöt
kammo ihmistä!

Myös junassa:

On kai se näin: lukeminen ja kirjoittaminen ovat kaksi eri asiaa. HB:n Nyt-liitteessä, City-lehdessä tai vastaavassa kerrottiin vuosituhannen vaihteessa helsinkiläisistä nuorista, jotka eivät lue mitään, koska keskittyvät kirjoittamiseen. Eivät lue: eivät halua saada vaikutteita. Yhdysvaltalaisessa huumorisarjassa Dharma & Greg miespäähenkilö "ei ollut uskoa korviaan", kun "runoilija" sanoi ettei lue mitään, koskei halunnut saada niitä... vaikutteita. Se oli vitsi. Yleisö nauroi. Pahkasiankin vitsit tulivat tosiksi.

Kategoria: 5-6 vuodenaikaa 0 kommenttia Kommentoi

Pari sanaa Klingestä ja Salmisesta
24.03.2006 - 18:27

Johannes Salminen pitää tuulivoimaloista, ne "ovat jonkinlaisia moderneja taideteoksia - -", Salminen kertoo 12.8. Samana päivänä hän vielä moittii: "Kökar ja maailma on yhdistelmä, joka kuuluu tulevaisuuteen, runebergiläinen välilenkki, valtio ja kansakunta, jätetään yhä useammin pois, kun ihmiset nykyisin määrittelevät identiteettinsä." Venäjän lähetystön tuntumassa tällaisista kommenteista ei taatusti pidetä. Klingelle tuulivoimalat ovat rumia ja runebergiläisyys, voi sanoa, pyhää. Klinge on aivan täpinöissään Runebergin juhlavuonna ja yleensä juhlavuosina. Hän tykkää muodosta.

15.8. Salminen kertoo että Lipponen on rajoittanut toimittajien liikkumista eduskunnassa. Salminen ei oikein ole Lipposen kanssa samaa mieltä. Klinge on samaa mieltä, hän ei ylipäänsä pidä toimittajista, joiden hänen mukaansa pitäisi keskittyä "toimittamaan". Marraskuun ensimmäinen päivä Salminen on huolestunut siitä, että elokuvantekijät ovat unohtaneet Suomen kaksikielisen historian Sibelius-elokuvassa ja Venny Soldan -televisiosarjassa, Suomesta yritetään tehdä homogeenistä. "Edes Matti Klingeä ei näy huolestuttavan, että kyseessä on historian väärennys". Marraskuun 6. Salminen vertailee Martti Häikiön ja Klingen käsityksiä 1800-luvusta ja sanoo seuraavana päivänä: "Matti Klinge on kiistattomasti tehnyt esikuvallisen työn oikoessaan näkemyksiä pitkään parjatusta historiamme kaudesta. Mutta Martti Häikiön avulla tiedämme myös, että kuvalla on toinen ja synkempi puoli, ja siihen aion palata."

Itsenäisyyspäivänä Salminen ei pidä siitä, että suomalaiset jalankulkijat seisovat valoissa vaikkei autoja ole lähimailla. Kuitenkin hän tunnustaa, klingeläisittäin, että juuri tällä tyylillä Suomi on selvinnyt itsenäiseksi saakka. Tämmöistä käytöstä hän kyllä nimittää "epäterveeksi alamaisuudeksi". Suomettumisen alku on 1800-luvulla. "Paholaispakti Romanovien kanssa antoi loistavan osingon muutenkin kuin kielikysymyksessä, tämän Matti Klinge tietää parhaiten. Mutta se on pitkälti syypää myös siihen, että aidosta siviilirohkeudesta on Suomessa yhä huutava puute, Halosenkin tasavalta saa kärsiä siitä, ettei meillä ole koskaan ollut omaa Strindbergiämme."

Klingeen verrattuna Johannes Salminen vaikuttaa radikaalilta ja tämäkin kertoo siitä ettei meillä ole ollut "strindbergiä". Alistuvainen kansamme herää ainoastaan silloin kun joku moittii johtajia. Ihmeellistä itäistä passiivisuutta, samaa itämeininkiä josta Salminenkin puhuu Halosen kannatuslukemien yhteydessä. Suomalaisten on löydettävä esikuva, jota enemmän tai vähemmän, siis enemmän ja eniten, kunnioitetaan, voitaneen puhua "sokeasta kunnioittamisesta". Klinge kuuluu tähän traditioon, varmasti oli jo koulunpihalla isojen poikien puolella. Siten on mielenkiintoista Klingen länsiorientoituneisuus, voisi kuvitella hänet ennemminkin orienttiorientoituneeksi...

Klingen Äiti (hän kirjoittaa Äidin isolla alkukirjaimella, en muista miten hän kirjoittaa "isän") oli, tämä on hämmästyttävää, "anglofiili", vaikka poika on nimenomaan kaikkea muuta kuin anglofiili. Saksaa ja varsinkin Ranskaa ylistetään aina kun mahdollista mutta Englanti (ja Yhdysvallat) saavat kyytiä, niissä paikoissa ei ole juuri mitään hyvää, kun taas Ranskassa on kaikki hyvää, loistavaa. Tämä on ihan tyypillinen kommentti, 21.4.2004: "Ranskassa sanotaan, että nerojen on siellä erityisen helppo päästä esille, siellä vallitsee 'stipendiaatin kulttuuri', ihaillaan omilla hengenlahjoillaan, uutteruudellaan ja ambitiollaan nousevia nuoria, vastakohtana Englannin luokkayhteiskunnalle." Seuraavana päivänä toki kerrotaan, että edellisilta oli mennyt Ison-Britannian suurlähetystössä. Oliko Klinge sanonut Saarikoskelle Kekkosen linnanjuhlilla, että sinäkin olet tullut tänne mielistelemään, minä olen täällä professorin ominaisuudessa tms?

Haavikon Kahden vuoden päiväkirjaa en ole koskaan lukenut ns. kokonaan. Minusta ei ole ollut siihen. Sitä on kiva lukea sieltä täältä. Haavikko moittii Klingeä herrojen, Carl Öhmanin, tukemisesta, vaikkeivat he mitään tukea kaipaa. Täytyy etsiä sitaatti. Pitäisikö minun lukea Kejosen ja Juhani Syrjän julkaistut päiväkirjat? Kejonen on erittäin rasittava ja Syrjä käy ampumassa hirviä. Olisipa Kejonen hirvi.

Kategoria: entiedämiksikutsua 0 kommenttia Kommentoi

näppäimistöä. virheeni
23.03.2006 - 22:37

Ahdistaa jos ei pääse kirjoittamaan. Toisia saattaa ahdistaa kun pääsen kirjoittamaan. Nämä ovat vaikeita hetkiä. Mutta, sain luvan jatkaa blogistelua, josta kiitos! Ihana oli Johannes Salmisen päiväkirja! Olisiko sitä lisää? Salminen sanoi, että voi lukea klassikkoja ja jättää syksyn, ainakin yhden syksyn, uutuudet väliin. Minä jätän monen syksyn, tuntuu siltä.

Lukusuunnitelmani: antiikin kirjallisuutta, esseitä (Montaignesta Hirniin), Hans Ruinin omaelämäkerrallinen teos josta Salminen mainitsi, keskiajan tutkimusta ja keskiajan kirjallisuutta. Näillä pitäisi selvitä seuraavat kuukaudet. Elämäntaito-oppaita en lue vieläkään. Kovakantinen psykologia on pelottavaa, härskin näköiset värit, en luota semmoiseen. Joku haikuantologia pitäisi löytää, semmoinen on päiväkirjailijallamme. Haluan myös. Tahdon omistaa, omistaa paljon, omistani paljon.

Mitä on kirjoittanut Hannu Helin viime päivinä? Kemppinen? Olen jäänyt jälkeen tärkeistä asioista kiireissäni. Sensuroin yhden lauseen eräästä aiemmasta merkinnästäni, pyynnöstä, lienen luisumassa mielivaltaan. Kirjoittaessani ajattelen muita ihmisiä, yritän harrastaa sensuuria mahdollisimman tietoisesti. Tämä on lapsellista. Monet humanistiopiskelijat moittivat minua vielä tästä, he antavat ajatuksen vapaasti virrata. Kyllä sen heidän blogeistaan huomaakin. Esimerkiksi Vuodatuksen kategoriasta "Kirjallisuus" löytyy hyviä esimerkkejä.

Kirjoitan lähes pimeässä. En näe näppäimistöä. Virheeni näkyvät. Tästä voisi vedellä vertauksia: ihmiselämä on kuin kirjoittaja pimeässä, joka liian myöhään näkee näytöllä lyöntivirheensä, joita ei voi korjata. Tuosta olisi moni tyytyväinen.

Siinä mielessä merkkipäivä etten ostanut yhtään kirjaa. Oli lähellä. Silmäilin kaupassa yhdysvaltalaisen naiskirjailijan teosta, jossa selvitetään Viiltäjä-Jackin henkilöllisyys. Joku saksalainen maalari. Saksalainen ja maalari. Paha yhdistelmä. Vaikka olisi vain lankkumaalari. Vain? Todisteet taisivat olla niin sanottuja aihetodisteita.

Mitä Tacitus oli mieltä Caligulasta? Sitä emme koskaan saa tietää.

Kategoria: entiedämiksikutsua 0 kommenttia Kommentoi

Helsingoerischer Beobachter
21.03.2006 - 21:10

Helsingin Sanomissa eli Helsingoerischer Beobachterissa Pekka Pekkala kolumnoi otsikolla "Tyhmentävä internet". Pekkala kertoo: "Viimeinen askel tässä minulta-minulle-kulttuurissa ovat blogit. Ne tarjoavat erittäin helpon tavan rakentaa päiväkirjan tapaisia julkaisuja verkkoon. Omassa blogissaan kuka tahansa voi kirjoittaa juuri niistä asioista joista haluaa ja juuri sillä asenteella kuin haluaa." Pelottavaa. Olen tiedostanut riskin, itsekin saatan olla liikkeellä väärin aikein.

Jatkoa: "Se (internetteknologia) on kuin jättimäinen, nousuhumalainen baaripöytä, jossa kaikki saavat puheenvuoron yhtä aikaa riippumatta siitä, onko oma juttu millään tavalla kiinnostava muun pöytäseurueen mielestä." Onko oma blogini kiinnostava? Ei tätä kukaan taida lukea. Muistan kapakassakin hölöttäneeni eikä kukaan kuunnellut. Mutta Pekkalaa kuunnellaan, hänellä on sellainen paikka pöydässä että kuuluu. Pääsisinpä minäkin Helsingoerischer Beobachteriin kirjoittamaan, voisin kirjoittaa kolumnin vaikka joka päiväksi, mutta ikävä vain ettei minulla ole mitään kiinnostavaa sanottavaa.

Lopuksi saamme kuulla: "Kuluneen sanonnan mukaan informaatio haluaa olla vapaata, mutta tällaista vapautta ei tainnut kukaan ennustaa." Haluaako kukaan sallia tällaista vapautta? Kemppinenkin on kiinnostavassa blogissaan sanonut, että lainsäädäntö on informaatioasioissa ajastaan jäljessä. Pekka Pekkalan huoli on aiheellinen.

Kerro minulle, Pekka Pekkala, onko minulla kiinnostavaa asiaa! Jos sanot, ettei ole, lopetan kirjoitteluni välittömästi.

Mutta, ostin divarista Zweigin Ihmiskunnan tähtihetkiä, Kallio-Visapään Kuvista ja kuvaamisesta ja R. Palomeren 30-luvun kuvat. Niissä lienee toivottavasti kiinnostavaa sanottavaa. Johannes Salmisen päiväkirjassa ainakin on, tai en minä tiedä mitä mieltä Pekka Pekkala on. Saattaa olla sikamaista, että joku vanha suomenruotsalainen äijä kirjoittelee niitänäitä ja WSOY vielä kustantaa.

Kategoria: entiedämiksikutsua 0 kommenttia Kommentoi

Kauko K. Kula?
20.03.2006 - 18:51

Ei pidä unohtaa korkeita ja hiljaisia ääniä. Tietokoneen, DVD:n, television ja muiden sähkölaitteiden surinaa, sirinää ja suhinaa. Arkkitehtuurissa suosittavat suuret sileät ja kiiltävät pinnat, metalli ja lasi. Jos tällä kombinaatiolla ei järki lähde niin ei sitten millään. Tämä lisäyksenä eilisiin "pohdiskeluihin".

Luin sivulle 50 Elina Hirvosen romaania Että hän muistaisi saman. M. (tunnettu myös nimityksellä "H.") pääsi neljäkymmentä sivua pitemmälle. Tämmöinen kirja oli Finlandia-ehdokkaana? Ketä kuului raatiin? Romaanissa on paljon seuraavankaltaisia lauseita: "Hän oli rullannut ikkunan auki ja stereoista tulvi Roadrunner" ja "Sitten hän kertoi isästään ja sodasta, jonne lähtiessään hänen isänsä oli nuorempi kuin kukaan meistä" ja "Äiti osti yliopistolta ja antikvariaateista vanhoja kirjoja ja Ian ahmi jokaisen niistä kannesta kanteen."! Kahvia luonnollisesti keitetään "pannullinen", "käperrytään peiton alle" ja "kurkkuun nousee kireä pala". Olen kehunut monia tätä nykyä kirjoittavia suomalaisia naiskirjailijoita mutta tätä teosta ei voi kehua. Kauheaa roskaa. En lue enempää. Auli Mantilan Perhonen oli hyvä, vaikka siinäkin oli nykyajan suosimaa vaan-kieltä.

Keitä heitä on? Maria Peura on upea, Liksomin Kreisland, Carlsonin Maan ääreen, Sinisalon Ennen päivänlaskua ei saa, Saision Pienin yhteinen jaettava. Saision trilogian muut osat eivät ole yhtä hyviä, varsinkin kolmososa on vaisu. Se on siinä ja siinä, uskallanko ja viitsinkö alkaa lukea Härkösen itsarikirjaa, pelkään pettymystä. Tästä Snellman-Kaurasesta ei sen enempää.

Ostin Hagelstamilta kymmenellä eurolla Yrjö Hirnin Erakoita ja vaeltajia, Klingen kehuman kirjan. Kirjassa on Kauko Kulan exlibris. Etusivulle on signeerattu Kauko K. Kula. 1940., nimisivulla on vielä KAUKO KULA -leima, jotta asia tulee selväksi. Kuka hän oli? Mutta vielä löytyy yksi alkuperämerkintä alkusivuilta: "Hj. Nordling-Nortamon kirjastosta"! Kirjan välissä on Hufvudstadsbladetin ja Helsingin Sanomien kuolinuutiset Hirnistä vuodelta 1952.

Olisi ehkä pitänyt ostaa Selon Pilvihipiäinen, jossa oli kirjailijan omistuskirjoitus Harri Uusitorpalle. Diivaa ei ollut, mutta miellyttävä naisasiakaspalvelija ehdotti, että nimeni laitetaan jonotuslistalle Diivan osalta ja niin tehtiin.

Akateemisesta löysin vielä kahdella eurolla Johannes Salmisen Varjo Kiasman seinällä. Päiväkirja 2003, jota aloin bussissa lukea. Hyvän tuntuinen kirja. Selatessani huomasin, että Salminen kehtaa väittää Klingelle vastaan. Haukkui vielä Vänrikinkin. Kauhea mies.

Tuosta Kauko K. Kulasta on otettavaa selvää.

Kategoria: entiedämiksikutsua 1 kommentti Kommentoi

rumia, sekaisin olevia
19.03.2006 - 17:24

Helsingin Sanomat kertoo, että Aristoteleen suomennosprojekti on valmistunut, yhdeksäs osa, Sielusta & Pieniä tutkielmia on ilmestynyt. Kuulemma Aristotelestä on käännetty suomeksi laajemmin kuin muilla Euroopan pienillä kielillä. Projekti kesti 17 vuotta, yhtä kauan kuin aikoinaan Platon-projekti.

En kuitenkaan pitänyt mieltäni asiallisena kulttuurisivuilla, sillä vertailin, kumpi on kauniimpi, Sanna Karlström vai Saila Susiluoto. Pohdintani eivät päätyneet tuloksiin. Sen sijaan sunnuntairetki maaseudulle oli tuloksekas, eli se tuli tehtyä. Maalta on aina mukava päästä pois, se on kuin lapsena kummitusjunan loppuosuus, kun valo jo pilkottaa.

Kirjasin seuraavia "mietteitä" menomatkalla, paluumatkalla en kirjannut mitään:

Sunnuntaiajelu. Naurettavan suuret tiet, liittymäkompleksit. Pahkasian vitsi 80-luvulta: liittymään kadonnut retkikunta, Pahkasian vitsit ovat ennenkin tulleet tosiksi. Onko muissa maissa samanlaista? Pitäisi matkustella niin tietäisi. Radion kanavanvaihtoa ei huomaa, eikä onko CD soimassa vai radiostako meteli tulee; tunnukset, tunnusmusiikki ja -melu, raastava kokemus.

EEENERZIII.

Istutetut puut, artifikiaaliset nautinnot, tehty mäki, asfalttia neliökilometrejä. Paljonko Suomesta on asfaltin peitossa? prosentti? Montako ärsykettä sinulla on keskimäärin? Tv, radio, tietokone, puhelin.

EEENERZIII.

Hirveä hiljaisuus! miten voi autoilla ilman ärsykkeitä? puhelimeen on syytä pölöttää koko ajan. Maanteillä pitäisi olla valonvälähdyksiä, teissä ja teiden laidoilla, erilaisia ääniä, mahdollisimman hermostuttavia; mainokset ja pelkät ärsykkeet ilman "sisältöä", jota tuotetaan. Ulkoisuudentuottajat. Ärsykkeetön kauppakeskus? mahdottomuus. Musiikki, mainokset, häly, valot.

EEENERZIII.

Onneksi puut on istutettu kauniisti geometriseen järjestykseen. Onko Suomessa vielä istuttamattomia metsiä? rumia, sekaisin olevia. Onhan maanviljelijä kyntänyt suoraan? Kamalan näköistä kun lumen alta vyöryy esiin vääristynyt, perverssi kynnös. Luonnollinen on tästedes perverssiä. Kauniit maantievalot, kallioleikkaukset, tunneli on rumempi, huonommin esilläoleva.

EEENERZIII.

Hylätty bensa-asema. Siellä voisi piileksiä sarjamurhaaja. Miksei meillä ole sarjamurhaajia? Pitäisi saada autiomaakin, kyllä sen voisi järjestää.

EEENERZIII.

Hauska aamushow.

Kategoria: entiedämiksikutsua 0 kommenttia Kommentoi

Taivas pilvessä
18.03.2006 - 20:16

Vaikka eilen tunaroin muistivihkoni kanssa, ei se estänyt minua tänään uusimasta tempaustani. Kävin Kauppakeskus Jumbossa. Kahvilassa "luin" Hesaria ja kaivaessani povaria muistiinpanovälineitä varten huomasin olevani idiootti. Se oli huojentavaa. Ei tarvitse enää esittää. Lähdin etsimään kirjakauppaa ja vain vartin etsiskelyn jälkeen löysin viidenkymmenen metrin päähän Suomalaiseen. Ostin A6-kierrevihkon ja lyijykynän, joka sittenkin oli liian kova vaikka luulin löytäneeni sopivan seoslaadun.

Minua on jo pitempään hämmästyttänyt Tuuve Aro -niminen kirjailija, joka kirjoittaa kolumneja Hiidenkiveen ja elokuva-arvosteluja SubTv:lle. Käsittääkseni hän on noin kolmekymmentä mutta hänen kommenttinsa ovat yhä ja jo nurkkakuntaisia ja ahdistuneita. Hän tykkää lyhyestä proosasta, novellit ovat hienoja, romaanit pompöösejä. Ymmärrän tämän mielipiteen 50-lukulaisten keskuudessa mutten ymmärrä sitä omassa sukupolvessani. Missä muutosvoima? Ostin Suomalaisesta Aron esikoiskokoelman Harmia lämpöpatterista siksi että saisin selkoa tämmöisestä nuorvanhoillisesta ajatusmaailmasta. Hiidenkiven kolumni minua järkytti. Palaan asiaan kun olen selvittänyt muutamia mysteerejä.

Helsingin Sanomat kertoi tänään meille, että poliisi odottaa Suomen ensimmäistä kunniamurhaa, eli lähinnä islaminuskoisten miesten hyökkäystä naisiaan vastaan. Tyttöjä on jo otettu huostaan. Ymmärrämmekö me tällaista? Tulevat mieleen palestiinalaiset ja tanskalaiset pilapiirtäjät. Paljonko meidän länsimaalaisten on siedettävä tätä? Tuli viime vuosisadalla sodittua parit maailmansodat, siirtomaat alistettiin ja muutenkin meno oli vähän arveluttavaa, mutta ainakin me olemme pystyneet käsittelemään asioitamme ja, ehkä, ottamaan opiksemme. Minusta meidän ei enää tarvitse olla huonolla omallatunnolla ja hyväksyä toisten kulttuurien hölmöilyjä.

Tästä päästään Linkolaan. Hän ei päässyt puhumaan tamperelaiseen filosofiatapahtumaan, kun oli jossain lehdessä kehunut natseja. Tänään luin Klingeä, joka hänkin kehui natseja. Monet älyköt kehuvat. He kehuvat kuitenkin vähän toisia asioita kuin keskitysleirejä ja näitä muita törkeyksiä. Ilmeisesti "natsit" eli kansallissosialistit saivat eloa Saksan talouteen. Ja Linkola jonkun lainauksen mukaan ihaili Hitler-Jugendin kasvattavaa, luontoon kunnioittavasti suhtautuvaa ajatusmaailmaa.

Vegetaristeille on hauska muistuttaa, että Hitler oli kasvissyöjä. Hän oli myös absolutisti. Tarkka mies, jämpti. Sopisi esikuvaksi monelle nuorelle. Harrasti taiteita. Näiltä osin hieno mies.

Olin eilen kuulevinani kärpäsen pörräävän keittiössä. Saatoin kuulla väärin. Onko kärpäsiä monia lajeja? Hyttysiä on, ja vain muutamat pistävät, niistäkin naispuoliset ainoastaan. En viitsi vedellä vertauskuvia. Mietin tähän tyyliin:

No niin. Sähläys. "Runo" katosi. Mutta selitys jäi. Ehkä se kuitenkin pääasia?

En tiedä mitä tarkoitin. Kärpäsen laulu? Surina. Voisi olla viittausta kärpästen herraan. Taivas pilvessä, vetänyt huumeita. Tappelu oli tosiaan pikkujouluissa, pikkujouluna? Nainen on risti kannettavaksi. Perkeleen ansiosta syntejä kannetaan. Suku oli lööpissä. Kotiinhan siitä lähdettiin.

Kategoria: entiedämiksikutsua 0 kommenttia Kommentoi

Historian laitoksen aulassa
17.03.2006 - 23:10

Ostin tikkurilalaisesta Kipa-kirjakaupasta Haavikon Talvipalatsin, näköispainoksen 1. painoksesta. Kävelin siitä Wayne's Coffeeseen ja ihmettelin epäjärjestelmällisyyttäni, koska minulla ei ollut mukana muistiinpanovälineitä. Lainasin tarjoilijalta kynän ja kirjoitin Talvipalatsin tyhjälle takasivulle:

* Naisten perseikkyys Tikkurilassa
* Kevät, tuntemattomat linnut laulavat
* Kipa-kirjakauppa/ Talvipalatsi

luettu opiskelijakirjastossa

* Wayne's Coffee
* Tytöt puhuvat ruotsia viereisessä pöydässä
* "Elämä päättyi ennen alkua", ikävä fraasi

Ensimmäinen merkintä kertoo siitä, että Tikkurilan naisilla on muodot, toisin kuin monilla muilla naisilla. Harva asia inhottaa enemmän kuin muodoton nainen.

Toinen merkintä kertoo siitä, etten ollut varma mikä lintu lauloi. Pitäisi ostaa asiaa selostava CD. Lintukirja yksinään ei paljon auta. Oliko se peipponen?

Kolmas merkintä kertoo siitä, että, tosiaan, ostin Kipa-kirjakaupasta Talvipalatsin. Lähellä etten kirjoita Tennispalatsi, Kinopalatsi ja varsinkin Lasipalatsi. Myyjä oli miellyttävä. Joku kävi ostamassa Potterin.

Neljäs merkintä kertoo kirjoituspaikkani. Kahvila oli tyylikäs, palvelu reipasta ja asiallista.

Tytöt puhuivat ruotsia viereisessä pöydässä. Se oli oikealla. Vasemmalla istui puhelias nuori nainen ja kuunteleva tumma kaunotar, joka söi. Sitä seuraavassa pöydässä pariskunta, nuorehko.

Viimeinen merkintä kuvaa vastenmielisyyttäni kyseistä fraasia kohtaan.

Luin Klingeä. Hämmästyttävää miten usein olen hänen kanssaan samaa mieltä. Hän muisti aina katsoa minua nokanvartta pitkin. En ole varma miksi. Ylikangas vihasi minua syvästi. Tommila-parka taisi pelätä. Muistan Erasmus-vaihdon tiedotustilaisuuden, kun Klinge hyökkäsi aika kohtuuttomasti juuri minua vastaan, kun kerroin havittelevani Englantiin opiskelemaan. Klinge selosti, että siellä on erilainen opiskelusysteemi, olin että ihanko totta, aina oppii uutta. En kuitenkaan sanonut muuta kuin jaa-jaa. Tunsin olevani syntinen kun anglo-amerikkalaista opiskelua suosin. Ihme kyllä pääsin Sussexiin opiskelemaan. Yleisen historian professori, se, joka oli elossa, tuli Historian laitoksen aulassa avautumaan, että luulinko olevani jotain, kun olin hakemukseeni kirjannut että pakko päästä pois kun omalla laitoksella ei saa kunnon opetusta. Olin kirjoittanut näin erään naisen ehdotuksesta, joka oli vaatimus. Kommentin idea oli perustella miksi halusin Sussexiin opiskelemaan. En kerinnyt asiaa selittää kun elossa oleva Yleisen historian professori käänsi selän ja käveli pois. Hänellä oli raidallinen ruskea puku. Kädet selän takana käveli mielellään. Häntä inhottiin niin paljon että häntä mielisteltiin aina jottei hän vain aavistaisi että häntä inhottiin.

Kun nyt laskeskelen, huomaan, että kaikki professorit inhosivat minua. Myös osa assistenteista. Asenteeni oli viallinen.

Kategoria: entiedämiksikutsua 1 kommentti Kommentoi

Haastattelija oli löytänyt oikean vireen
16.03.2006 - 23:28

Pitkästä aikaa päädyin Helsinkiin. Maakunnassa valitetaan, että helsinkiläiset kävelevät kovaa, heillä on kiire. Tarkkailin helsinkiläisten kävelyä yliopiston, Stockmannin, Esplanadin, Rautatientorin ja Kampin tienoilla. Tein huomion, etteivät helsinkiläiset kiirehdi, vaan kävelevät normaalisti, jopa tyylikkäästi. Sen sijaan maakunnassa masentavasti löntystellään, tukia odotellessa raahaudutaan tienpintareella. Maalaisen ryhti on kuvottava, selkä on eteenpäin köyryssä, kädet melkein viistävät maata, mieleen tulee apina, jota lähempänä maalainen onkin, eikä ihminen.

Ostin muutaman kirjan. Hiltusen divarista Iliaksen pokkarina, kahdeksan euroa, Wallinin arabianmatkat neljällä eurolla ja Kirjatorilta Klingen päiväkirjojen kuudennen osan. Luin bussissa viimeksimainittua. Kohta päivitän tänne lukemiseni.

Akateemisessa oli sattumalta Potterin (Harry Potter on kirjasarja jostain velhosta) suomentaja Jaana Kapari haastateltavana. Haastattelija oli vähän lapsellinen mutta Kapari jaksoi vastailla itsestäänselvyyksiin. Kuulijakunta oli nuorta, joten haastattelija oli löytänyt oikean vireen. Hannu Mäkelän elämäkerta Samuli Parosesta oli myynnissä, päivän Helsingin Sanomissa oli siitä arvostelu ja muuta juttua. Vilkunan sukulainen, ilmeisesti, on kirjoittanut laajan kirjan isostavihasta, siitäkin oli tässä joku päivä arvostelu HS:ssa, katselin pikaisesti kirjaa. Ehkä sen voisi ostaa.

Matka nuijamaalta sivistykseen kulki Kokkolan kautta. Se saattoi olla mutka. Kyselin isännältämme tähtitieteestä, harrastaa alaa, oli tulossa Evijärven teleskoopilta, kehui Valtaojaa, itse pidättäydyin ilmaisemasta mielipidettäni. Yritän olla vieraisilla kohtelias.

Olin eilen illalla hikeentyä kun ei ollut verkkoyhteyttä. Mutta selvisin. Kunhan ei toistu ihan heti.

Kategoria: entiedämiksikutsua 0 kommenttia Kommentoi

Kirsti kysyy - minä vastaan
16.03.2006 - 20:25

Kirsti kirjoittaa kommentissaan:
"Minä inhoan Kalevalaa.

Onko sinulla mielipide myös Pirjo Hassisesta, Kaari Utriosta, Laila Hirvisaaresta ym? Jään kiinnostuksella odottamaan."
On varmasti hienoa inhota Kalevalaa! Itse pidän Kalevalasta, tuosta suomalaisen miehen masturbaatioimagon kuvaajasta. Karmea häviäjien opus on Kalevala. Auerbarch ei ollut tainnut lukea Kalevalaa, muuten hän olisi lisännyt eepoksemme Vanhan testamentin viereen esimerkiksi "inhimillisyydestä" ja tarkemmin sanottuna häviämisestä.
Pirjo Hassiselta olen lukenut Mansikoita marraskussa ja Kuninkaanpuiston. Luullakseni hän saa ensi syksynä Finlandian. Mansikoita marraskuussa lukiessani luulin melkein loppuun saakka, että kirjailija kenties pitää naispäähenkilönsä elämäntyyliä hyvänä, koska olen lukenut noin kolme sataa mieskirjailijoiden romaania, joissa miespäähenkilö joutuu kokemaan ikäviä pahojen naisten ansiosta. Kuninkaanpuistossa olin jo varovaisempi. Aion lukea Hassista lisää ja voisin käydä hänen kanssaan punaviinillä, jos käyttäisin alkoholia.
En tietenkään ole lukenut Laila Hirvisaarta, Kaari Utriota ynnä muita sensellaisia. Luonnollisesti koen olevani heidän yläpuolellaan. Mummuni luki. Tosin hänkin koki olevansa heidän yläpuolellaan, hän koki olevansa koko maailmankaikkeuden yläpuolella, mutta masokististen taipumustensa vuoksi ruoski itseään roskalla. Itsekin olen joskus katsonut samasta syystä Salattuja elämiä.
Kiitos palautteesta!

Kategoria: entiedämiksikutsua 1 kommentti Kommentoi

Missä kunnianhimo?
14.03.2006 - 01:19

Ei ihan heti tule mieleen mitään vähä-älyisempää suomalaisessa kulttuurissa kuin haukkua Panu Rajalaa. Melko laajan kokemuksen perusteella voin sanoa, että hän ei ole Suomen huonoin humanististen tieteiden tutkija, sillä siitähän tietenkin on kysymys, eikä mistään muusta, ulkotieteellisistä tekijöistä. Olen lukenut Rajalan Sillanpää-trilogian eikä se huono ollut, vaikkei loistavakaan. Rajala pitää Sillanpäästä liikaa, ei ole "objektiivinen". Mutta on mukava lukea teosta, jossa ainakin välitetään kohteesta. Aina ei ole näin, esimerkiksi Jeffrey Myersin Hemingway on kiusallinen, koska Myers halveeraa Hemingwaytä jatkuvasti.

Ei kai enää kukaan jaksa pilkata V.A. Koskenniemeä? tai Linkomiestä? tai Koskimiestä? Kivimiestä? yleensä Miestä? Näitä helppoja kohteita riittää. Pitää asettaa kunnianhimoisemmat tavoitteet. Kekkosen pilkkaaminen oli vielä 30 vuotta sitten hienoa, nykyään se on säälittävää. Ahtisaari oli aivan liian helppo maali ja on edelleen, surkeinkin kolumnisti siihen osuu. Odotan innolla, että joku alkaa solvata Nelson Mandelaa, tuota pyhimystä, bin Ladenin henkistä esi-isää.

Myönnän tehneeni virheen solvatessani Keskustaa. Se oli helppoa. Mutta lienen silti tehnyt muutamia persoonallisiakin ratkaisuja, olen vihastunut kokonaiseen kaupunkiin. Baudelaire inhosi valtiota, se oli upea saavutus, ja pyrin itse samaan, pidemmällekin. On muistettava että Baudelaire inhosi Belgiaa, joka ei ollut hänen kotimaansa, jota osaavat pilkata ketkä tahansa.

Olen ajatellut seuraavaksi inhota Veijo Merta. Hänestä kun kaikki tykkäävät. Se on liikuttavaa. Tämän jälkeen aion kertoa sen mielipiteeni, että Seitsemän veljestä on minusta kömpelö romaani. Eikö se sitten ole, jos asiaa vähän miettii? Sekava kaskukokoelma niin kuin Tuntematon sotilaskin. Linnan teos ei ole sodanvastainen, ei todellakaan, se tekee sodasta jännän retken kivassa porukassa. Huono juttu tässä on se, että Linna ei tunnustanut vaikuttimiaan, sitä, että hänelle sodasta jäi mukavat muistot. Enkä edes viitsi mainita Aleksis Kiven pikkunäytelmien naurettavuuksista, opettavaisista lopuista. Kihlaus menettelee, se on poikkeus. Laajemmista Kullervo ja Nummisuutarit toimivat, niissä ei olla sormi ojossa koko ajan, mutta Karkurit on säälittävä tekele, Kiven masturbaatioharhojen kuvaus, mutta valitettavasti hän ei sitä itse tajunnut. Olviretki on laimea, Kivi ei taaskaan uskaltanut ottaa aiheesta kaikkea irti. Mutta mitä muuta voi odottaa maalaisylioppilaalta?

Juhani Ahoa on muistettu syyttää tendensseistä muttei Kiveä. Aholla oli kuitenkin hyvätkin hetkensä. Papin tytär ja Papin rouva ovat hämmästyttäviä kuvauksia naisen sielunelämästä, Yksin miehen, Juha molempien. Aho oli poliittisesti naurettava, mutta niin on ollut aika moni muukin kirjailija. Sillanpään sekoiluja jaksetaan muistaa, mutta kuinka moni on lukenut hänen loistavia kirjojaan? Ehkä aina välillä kannattaisi keskittyä myös kirjailijan tuotantoon. Tosin se on hankalaa, vie aikaa.

Joku päivä kerron mitä mieltä olen modernisteista. Ja Petri Tammisesta, Kari Hotakaisesta, Arto Salmisesta ja Hannu Raittilasta. Minulla on kaikesta mielipide.

Kategoria: entiedämiksikutsua 1 kommentti Kommentoi

Mies vailla adjektiiveja
13.03.2006 - 00:49

Juha Seppälällä on ollut viime vuonna paha olla. Minulla olisi aina jos olisin Juha Seppälä. Tässä suhteessa olen onnenpoika. Viime vuonna Juha Seppälää ovat harmittaneet blogit, hän on valittanut blogeista Aamulehdessä. Anita Konkan ja Hannu Helinin nimet on mainittu. Joku toinen kerta hän on ilmaissut mielipiteitään Panu Rajalasta, tuskin tarvitsee kertoa millaisia ne olivat. Varmaan todella persoonallisia. Niinkuin Juha Seppälällä aina.

Juha Seppälä monkuu haastatteluissa ettei pidä julkisuudesta. Hän poseeraa kirjoituskone käsissään pihalla (vai oliko se Olli Jalonen, toinen valittaja) ilme surullisena. Ehkä Juha Seppälä näkee kameran linssistä itsensä. Ilmeisesti on niin että päivittäin tiedotusvälineet ahdistelevat Juha Seppälää haastattelupyynnöillään, ehkä näitä "paparazzejakin" on nähty lähipuissa. On siinä suomalaisella mieskirjailijalla kestämistä.

Juha Seppälä asuu Porissa. Hän on erakko. "Porin erakko". Hän ei pidä adjektiiveista. Hän ei pidä mistään. Juha Seppälä on suomalainen mies, hän pitää yksinkertaisista ja selkeistä asioista. Niidenkään pitämisestä hän ei pidä mekkalaa. Hän keskittyy itse asiaan. Sillä hänen nimensä on Juha Seppälä, jokamies, Matti Meikäläinen, häntä ei ole olemassakaan. Jarkko Laine hänet kerran keksi krapulassa ja kaikki ottivat tosissaan.

***

Olen nälvinyt täällä monia ihmisiä, mutta vasta Porin Erakko antoi aihetta kommenttiin. Juha Seppälä on pyhä ihminen. Hänelle ei vittuilla. Paljastan nimeni jahka kerkiän. Koska asun pienellä paikkakunnalla niin en halua ihan vielä joutua kivisateeseen. Kohta kuitenkin. Kiitos kommentista.

Kategoria: entiedämiksikutsua 1 kommentti Kommentoi

17.5.2003
10.03.2006 - 00:49

äiti kuoli
monta vuotta sitten
vähitellen
asiaa voisi alkaa käsitellä
ehkä
naapuri näki äidin kellumassa meressä
me nostettiin se veneeseen
oli kerrankin hiljaa
rannalla poliisi kätteli:
"otan osaa"
en tiennyt mitä vastata
vastasin kiitos.
ihmiset kättelivät katsoivat silmiin en tiennyt mitä sanoa, selvinpäin
kiitos. ole hyvä.
ei ollut ihan hyvä olo
hyvä hyvä
osaisko jo surra?
pitäskö surra
surrurrur
meni taas mauttomaks
leipä kun se unohtu puoleks tunniks tonne
äiti kuoli ja poika jäi eloon, luonnon kulku luonnollinen
ei menny ihan kaavan mukaan hautajaisetkaan, en itkeny
vissiin ei itkettäny
arkunkantaminen ei ollu niin hankalaa kun sanottiin
surrurrur
muutamat itki aika äänekkäästikin
pappi valehteli alttarilla
virkansa puolesta, niinkun sanotaan
kanttori oli nuori nainen, pitkät kiharat hiukset, semmoset vaaleet
liekö uskovainen, näillä perillä saattaa kuulua vaatimuksiin
täti itki yhä
mä yritin itkee ei siitä tullu mitään
surrurrurhyvähyvä, sanoin
ikkunasta näki joen, se virtas, ei yllättäny
pappi harrasti maalausta, ilmeisesti maisemia, tuskin kubismia
teki mieli lähtee kotiin ja olla hiljaa
tosin mulla ei ollu kotia, mutta menin jonnekin
hyvähyvä

Kategoria: Roinaa 0 kommenttia Kommentoi

Romaanihenkilö
09.03.2006 - 23:50

METODIN ESITYS

LLOYD DEMAUSE, FOUNDATIONS OF PSYCHOHISTORY, CREATIVE ROOTS, INC. NEW YORK 1982.

ALUKSI

Historiantutkimuksen perinteisen näkemyksen mukaan tutkija on lähteiden välittäjä, joka sulkeistaa itsensä pelkäksi tekniseksi apuvälineeksi. Tutkijan tehtävä ei ole arvottaa tai tulkita lähteitä, tutkijan tehtävänä on esittää lähteet. Ihannetapauksessa historiallinen tutkimus on lähteen niukasti kommentoitu painettu laitos.
Tämän näkemyksen perusteella, jossa tulkinnalle ei anneta sijaa, historiantutkimus on suhtautunut kriittisesti erilaisiin metodologioihin. Historiantutkimuksessa on katsottu kunnia-asiaksi ettei sotkeuduta teoriaan vaan pysytään tiukasti lähteiden "käytännössä". Sosiologia on kirosana ja kriittisesti tutkimukseen suhtautuvat historioitsijat on toivotettu matkalle kohti yhteiskuntatieteitä. Historiantutkimukselle on jäänyt jäljelle rippeet, jotka vuodesta toiseen ahertavat arkistoissa keräämässä lähdemateriaalia, jonka kokoamisessa on heidän elämäntyönsä. Jonkinlaisiksi välittäjiksi ovat muodostuneet mikrohistoria ja mentaliteettihistoria, jotka kuitenkin pohjimmiltaan ovat samaa vanhaa lähteiden keruuta. Juha Siltalan sanoin (Kronikka 2/94) "mentaliteettihistoria on vain yksi tieteellisen laiskuuden muoto".
Metodivapaus on katsottu arvovapaudeksi, puhtaudeksi nähdä asiat sinällään. Tällainen näkemys edyllyttää täydellistä tietämättömyyttä niistä käsityksistä, joista 1900-lukulainen ajattelu on muodostunut. Mutta sehän onkin "metodivapaiden" tarkoituksena. Kuitenkin, jos rohkenemme luoda yleissilmäyksen siihen keskusteluun jota viimeiset sata vuotta länsimaisessa tieteessä on käyty, huomaamme että 'vapaus' on suhteellinen käsite. "Metodivapaiden" maailmankuvan mukaan on olemassa todellisuus, jota inhimillinen kieli heijastelee. Kieli on todellisuuden kuva ja tästä kielestä historialliset lähteet muodostuvat. Sitten tulee tutkija, joka monistaa lähteet, ja niin edessämme on todellisuutta kuvaavaa historiallista tietoa.
Edelliseen liittyvistä useista ongelmista mainitsen vain tämän: kuka määrittelee kielen, joka kuvaa todellisuutta? onko olemassa yksi yhteinen tekijä, jonka perusteella kaikki ihmiset ymmärtävät kielen samalla lailla? Tähän historiantutkijat vastaavat, että "terve järki" perustelee kielen.
Oxfordilainen kirjallisuudentutkija Terry Eagleton on sanonut Kirjallisuusteoriassaan[i] (s. 137): "Terve järki on aikojen kulussa määrännyt noidat roviolle ja lammasvarkaat hirteen sekä karttanut juutalaisia kuolettavien tartuntojen pelossa." Eagletonin mielestä "terve järki" ei voi olla metodina. On keksittävä jotain muuta.

PSYKOHISTORIA

Yhdysvaltalaisen historioitsija Lloyd deMausen kirja Foundations of Psychohistory antaa käyttöön metodin, jolla tutkia historiallisia tapahtumia. Otettaan deMause kutsuu psykohistoriaksi. Hän väittää löytäneensä menetelmän, jolla "muodostaa lakeja ja löytää syitä nimenomaisesti hempeliläiseen[ii] tyyliin" (s. 85). Tämä haiskahtaa pahasti positivismilta, mutta deMausen menetelmä ei kuitenkaan perustuu niinkään luonnontieteeseen kuin psykologiaan.
deMause vertaa perinteisen historian ja psykohistorian eroa astrologian ja geologian eroavaisuuteen astronomiasta ja fysiikasta. deMausen ajatus on siinä, että edelliset kuvaavat ja jälkimmäiset selittävät. Perinteinen historia vastaa kysymykseen miten, kun taas psykohistorian kysymys on miksi. Astrologit laskevat tähtiä taivaalla, kun astronomi tutkii miksi ne ovat siellä. deMause sanoo: "Psykohistoria tieteenä tulee aina olemaan ongelmakeskeistä, kun historia säilyy aikakausikeskeisenä(s.85)."
Perinteinen historiantutkimus on narratiivista ja mitä suurempi kertomus on, sitä parempi se on. deMause haluaa kuitenkin ohittaa tämän, tavallaan hän keskittyy laatuun määrän sijasta. "Psykohistoria on tiede, ei kertovaa taidetta niin kuin historia"(s.132). Taka-ajatuksena tässä on, että perusteiltaan ihminen on samanlainen eli kaikki ovat syntyneet ja alkaneet elämänsä. Tähän nojaa deMausen käsitys "historiallisista laeista".
Psykohistoria jakaantuu deMausen mukaan kolmeen osaan. Ensinnäkin on lapsuuden historia. Toiseksi tulevat psykobiografiat. Kolmantena on "varsinainen psykohistoria" eli ryhmäpsykohistoria, joka keskittyy tarkastelemaan ns. ryhmäfantasioita fantasia-analyysin pohjalta. Psykohistoria eroaa yhteiskuntatieteistä siinä, että sen mielestä psyykkinen todellisuus edeltää fyysistä. Lisäksi se on sitä mieltä, että ihminen ei ole homo faber vaan homo relatens. Ihmistenväliset suhteet ovat keskeisiä historiassa, talous tulee vasta niiden jälkeen.(ss. 89, 134).
Derridan dekonstruktion lukutapana on keskittyä alaviitteisiin, toistuvuuksiin, yllättäviin sanavalintoihin jne. (ks. esim. Eagleton 1997, s.167). Kaikki mikä näennäisesti ei ole keskeistä, on dekonstruktiolle tärkeää. Tutkijan pienet (freudilaiset) lipsahdukset ovat merkittäviä. Kun kahvihuoneessa aletaan puhua unista, tällainen jälkistrukturalistinen kyyniseksi väitetty henkilö herää (sic!) kuuntelemaan. Saman tekee deMausen psykohistorioitsija. Tärkeintä materiaalia hänelle ovat persoonalliset sananvalinnat, metaforat, lipsahdukset, sivukommentit, vitsit ynnä muut asiattomuudet. (s. 91). Joten vaikka deMausen teoria näyttää kummajaiselta, se silti on kiinnityksessä aikansa muuhun ajatteluun. Samaa kertoo myös deMausen prenataalisuuden korostaminen.
Perinteisen historiantutkimuksen metodisena ohjeena oli kuolettaa tutkija ja hänen vaikutuksensa. deMausen psykohistoria tekee kuitenkin täsmälleen toisinpäin: "Kuten psykoanalyysi, psykohistoria käyttää tutkimuksensa ensisijaisena työvälineenä tutkijan emotionaalisten reaktioitten itsetarkkailua; mitään ei ole koskaan löydetty 'tuolla ulkopuolella' vaan se on ensin tunnettu 'täällä sisällä' (ss. 132-133)". Tästä seuraa, että tutkijan on ensinnäkin oltava tietoinen omista tunteistaan, sekä toiseksi pystyttävä näkemään niiden vaikutus työhönsä. Käytännössä tämä merkitsee psykoanalyysin läpikäymistä.

KARMEA LAPSUUS

deMausen mukaan "Lapsuuden historia on painajainen josta vasta viime aikoina olemme alkaneet herätä". deMausen mukaan lapset ovat historiassa olleet hyljättyjä, hakattuja, terrorisoituja ja seksuaalisesti hyväksikäytettyjä[iii], elleivät ole jo tulleet tapetuiksi.(s.1) Lapset on laitettu tiukkoihin kapaloihin, annettu imettäjille ja heissä on luultu olleen paholaisen. Lapset on nähty joko pahoina tai sitten heidät on nähty hyvinä vapauttajina, jolloin vanhemmista tulee lapsia ja lapsista vanhempia. (s. 23) Jälkimmäisestä saa hyviä esimerkkejä, jos menee illalla katsomaan miten isät käyttäytyvät lastensa jääkiekkoharjoituksissa.
Tytöt olivat huonommassa asemassa kuin pojat (kuinka yllättävää). Yleisenä periaatteena on ollut, että vain yhden tytön on annettu elää. Tämän seurauksena poikia on ollut enemmän kuin tyttöjä. Normaalin tyttöjen ja poikien syntymisssuhteen ollessa 105/100, se on historiassa ollut 110-120/100. (ks. laskelmia sivuilta 117-123).
Historioitsijat ovat perinteisesti keskittyneet julkisiin asioihin ja jättäneet perheet rauhaan. Lähteitä on ollut vähän, ne ovat olleet vaikeasti saatavissa tai tulkinta olisi vienyt aikaa. (ss. 1-4) Perimmäisin syy liene kuitenkin se, että lapsuutta ei ole kiva muistella, varsinkin jos kotona odottaa oma lapsi jonka toivoisi unohtavan lapsuudestaan kaiken. deMausen mielestä kirjallisuudesta ei saa kunnon kuvaa todellisuudesta (s. 4), mutta asian voi nähdä toisinkin. Periklassinen kirjallisuus[iv] idealisoi lapsuuden, se on varmaa, mutta ainakin Stendhalin omaelämäkerrasta lähtien perhepiiristä on puhuttu muuhunkin kuin ylistävään henkeen. Esimerkiksi Strindbergin, Célinen, Guilloun, Sandemosen, Bukowskin, Lagercrantzin, Salaman ja Delblancin lapsuuskuvat korostavat muuta kuin vanhempien uhrautuvaisuuden myyttiä.
deMausen mukaan lapsuuden historia on positiivista historiaa, eli kehitys on mennyt eteenpäin. Ensimmäinen jakso oli antiikissa, jolloin lapsenmurhat olivat yleisiä. Keskiajalla lapset hylättiin, esimerkiksi luostareihin. Keski- ja uuden ajan taitteesta 1600-luvulle vanhempien suhde lapsiinsa oli ambivalentti. Lapsi käsitettiin jo muuksikin kuin tarvekaluksi, mutta silti lapsen osana oli muovautua vanhempien tahtoon. Seuraavaa jaksoa deMause nimittää "intrusiiviseksi" eli tungettelevaksi ja ajoittaa sen 1700-lukuun. Lasta hakattiin edelleen, mutta hyljeksittiin vähemmän. Pelko lasta kohtaan oli vähenemässä. Pietismi kehittyi ja tärkeäksi tuli kasvattaa lapsen "moraalia". Tuolta ajalta ovat peräisin tarinat siitä, miten käy pojille jotka eivät pidä käsiään kurissa[v]. Jakso on obsessiivis-kompulsiivinen. Tämän jakson jälkeen lasta aletaan opettaa ja harjoittaa. Ensimmäistä kertaa historiassa isä alkaa ottaa osaa kasvatukseen. Viimeisimmässä jaksossa, joka on viime vuosikymmenien tuotetta, ymmärretään lapsen itse tietävän aikuista paremmin tarpeensa. Lapsi ei ole enää muovailuvahaa, vaan lapsi on käsitetty ihmiseksi. (ss. 60-63)
Kuten nähty, deMause näkee historiallisesti kasvatuksen vaiheet. Se on tummasävyinen kuva, joka kuitenkin uskoo tulevaisuuteen. deMausen historiakäsitystä ei voi sanoa eskapistiseksi. Historiaa hän ei näe onnelana, vaan varoittavien esimerkkien pesänä. Itse asiassa deMause palaa siihen käsitykseen, että historia on opettaja.

RYHMÄFANTASIAT

deMausen käsityksen mukaan yhteiskunnallinen toiminta on lähtöisin ns. ryhmäfantasioista (group-fantasies). Maailmaa ei kuvaa talous vaan yksityisen ihmisen halut, tarpeet ja niistä lähtevät teot. Ryhmissä ihmiset toteuttavat yksityisiä tarpeitaan, sekä puolustautuvat niitä vastaan. (s. 172) Joskus ryhmä voi joutua transsiin (group-trance), jolloin ryhmän tilaa hyvinkin voidaan verrata yksityisen ihmisen hallusinatoriseen tilaan. Tässä vaiheessa deMause näkee mm. seuraavia tekijöitä: vastakohdat eivät ole ristiriidassa keskenään (juutalaiset ovat sekä surkimuksia että voimakkaita salaliittolaisia); vaikka liike tiedettäisiin virheeksi, se kuitenkin tehdään (deMausen esimerkkinä on Vietnam, suomalainen esimerkki voisi olla jatkosota); "kaksi plus kaksi on nolla" (uhan suurentuessa se koetaan koko ajan pienemmäksi); muu maailma haluaa nöyryyttää ryhmää; todellisuus muuttuu fantasiaksi (vaikka sotia perustellaan taloudella, koskaan ennen sotia ei ole tehty laskelmia siitä, kuinka paljon sotiminen maksaa ja kuinka paljon ihmishenkiä menetetään); historiallinen muistinmenetys (sota tulee aina yllätyksenä[vi]); ei ole päämääriä, on vain tekoja (syksyllä 1939 oli selvää, että Suomi ei voita sotaa, mutta siitä ei ollutkaan kysymys[vii]); väkivalta on itseisarvo. (ss. 189-193)
Ryhmäfantasioiden kartoittamiseen deMause käyttää fantasia-analyysiä (Fantasy Analysis). Siinä tietyt sanat ja sanonnat erotetaan tekstistä ja puheesta. Sellaisia ovat metaforat, vertaukset, kehoa kuvaavat ilmaukset, äänenpainot, mielentilat, toistot, epätavalliset sanankäytöt, symboliset termit, kuuntelijoiden reaktiot ja pitkät tauot ilman kuvakieltä. Myös on poistettava kaikki negaatiot, subjektit ja objektit, jolloin päästään eroon defensseistä. (ss. 194-195)
Fantasian osuus teksistä on noin prosentti. deMausen Watergate-esimerkissä teksti näyttää seuraavalta, kun siihen on jätetty pelkkä fantasiasisältö: "sodat... kriisi... haudattu... selkäranka... sota... sota... sota... räjähtävä kriisi... sota... sodat... viiltää... hajota... leikata... sota... leikata... leikkaaminen... leikata... räjähtää... sota... sota... sota... (s. 203)." Ajatuksena on löytää ne psykologiset termit, jotka kuvaavat esittäjän mielenliikkeitä. Henkilö voi esimerkiksi pitää puheen rauhasta, mutta silti käyttää paljon sotaan liittyvää terminologiaa, jolloin on oletettavissa, että se mitä henkilö puhuu ja mitä hän ajattelee ovat kaksi eri asiaa.
deMause analysoi toisen maailmansodan jälkeisiä Yhdysvaltojen presidenttejä. Hänen mukaansa heidän suosiossaan on nähtävissä selviä trendejä. Alussa presidentti on suosittu ("kuherruskuukausi", melko konkreettisesti käsitettynä), mutta sitten suosio alkaa vaipua. On tehtävä jotain. On saatava aikaan konflikti, jonka jälkeen suosio nousee. Eisenhowerilla oli Taiwanin ja Libanonin kriisit ja Kennedyllä Kuuba, joiden jälkeen heidän suosionsa alkoi nousta. (ks. kaaviot sivulla 210) Carterin jälleensyntyminen tapahtui Camp Davidissa, jonka jälkeen Newsweekin etusivu julisti Carterista: "BORN AGAIN!" (s. 228)
deMause jakaa tämän aaltoliikkeen neljään osaan. Ensimmäisessä johtaja on vahva. Pilapiirtäjät näkevät kansakunnan voimissaan. Mutta seuraavaksi tulee säröjä. Johtaja alkaa menettää vaikutusvaltaansa. Nämä kaksi ensimmäistä osaa kestävät molemmat noin vuoden. Kolmanneksi tulee romahdus. Kansakunta (ryhmä) ei enää luota itseensä ja johtajaa aletaan epäillä yhä enemmän. Tässä vaiheessa ryhmäfantasiat muodostuvat tukehtumisesta, putoamisesta, hylkäämisestä, eriytymisestä, kuolemasta ja räjähtämisestä (ks. pilapiirrokset sivuilla 229-230). Romahdus loppuu vasta kun löydetään kohde, joka "nöyryyttää kansakuntaa". Kaaosta voi kestää muutamista kuukausista aina kahteen vuoteen.
Lopuksi tulee mullistus, jolla voi olla useita muotoja. Ensimmäinen ratkaisu on se, että johtaja uhrataan. Kun Vietnam oli sodittu loppuun, eikä vastaavia konflikteja ollut näkyvissä, tuli Watergate joka tuhosi Nixonin. Toinen ratkaisu on sota. Ulkoinen vihollinen on löydetty ja johtajan suosio nousee. Kansakunta on puhdistettu. Kolmas on itsemurha. Voidaan jättäytyä suuremman jalkoihin, joka poistaa kansakunnan paiseet (Suomi toisessa maailmansodassa, "Tammikuun kihlaus"). (ss. 245-247)
Media eli "välittäjät" ovat ryhmäfantasioiden parhaita tulkkeja. Iltalypsy ja Uutisvuoto kertovatkin nyky-Suomesta hyvin paljon. Tärkeää on huomata, että median välittämät asiat eivät ole pelkkiä symboleja, vaan konkreettista todellisuutta. Tästäkin syystä vallankumouksissa on tärkeää nopeasti vallata Tv-keskukset.
Mielestäni psykohistoria ei löydä uutta, vaan osoittaa uuden näkökulman tarkastella inhimillistä todellisuutta. Psykohistoriallisen lähestymistavan motoksi sopisi, että sille "mikään inhimillinen ei ole vierasta". Ongelma onkin tässä, sillä loppujen lopuksi psykohistorian vaarana on luottaa liikaa itseensä ja tehdä ylitulkintoja. Mutta parempi sekin kuin ei tulkintoja lainkaan.
Psykohistoria on henkilökohtaista tiedettä. Tämä tekee siitä vaikeata. Tutkijan on ymmärrettävä aihevalintansa alkusyyt eikä niitä saa peitellä. Voi ilmetä moraalisiakin ongelmia, sillä ihmiset, varsinkin defensseissään painiskelevat, ovat kovin arkoja itsestään. Nykyihminen ottaa itsensä vakavasti.

LOPUKSI

Parasta ja pahinta psykologisissa selitysmalleissa on, että ne perustelevat itse itsensä. deMausen teorioiden vastaanotto oli tyrmäävä. deMausen mukaan on parempi puhua menneestä kuin nykyisestä ja kaukaisesta kuin läheisestä. deMausen Carter-analyysi 1970-luvun lopulla aiheutti skandaalin: "Ainoan suosiollisen reaktion Carter-kirja sai Saksasta, Amerikassa psykohistorioitsijat ovat hyväksytympiä kun he kirjoittavat Hitleristä ja saksalaisista". (ss. 300-301)
Ei liene kovin väärin sanottu, että elämme yhteiskunnassa, jossa yksilön kunniaa suojellaan naurettavuuksiin saakka. Ihmeellisen käsityksen mukaan "hyväksi itsetunnoksi" sanotaan sitä, ettei anneta kenenkään "hyppiä varpaille". "Henkilökohtaisuudet" ovat pahasta. Ihminen on niin sidottu työhönsä ja uraansa, että hänen katsotaan voivan sortua pienimmästäkin heilutuksesta. Tästä konsensus, joka on hiljaisuutta. Ilman omistusasuntoa, autoa, puolisoa ja enintään kahta lasta olet häviäjä. Yhdestäkin virheestä sinut heitetään ryhmän ulkopuolelle ja anteeksiantoa ei tule koskaan. Sinusta tulee negaatio, jonka kautta ryhmä vahvistaa itseään.
Psykohistoria vaikuttaisi tulevan tähän saumaan ilkeästi. Se on nimenomaan ajanmukaista ja henkilökohtaista. Minulla kiinnostus alkoi sadistisesta halusta nähdä ihmisten vaikeroivan, että "ei kai tässä loukata ketään", mutta se ei vienyt pitkälle. Pelon katseleminen alkaa kyllästyttää, vaikka se onkin avoimen kirjan lukemista. Vaikka yhdeksässä tapauksessa kymmenestä oletkin oikeassa siinä, että "isä on tuotakin tytärtä hakannut", niin ei siitä iloa loputtomiin saa. Tulee sääli ja jos tunnetta hieman jalostaa, siitä muuntuu empatiaa. Varsinkin kun huomaa, että kaikillla täällä on paha olla, eikä vähiten itsellä. Käsittääkseni näiltä tienoilta alkaa se, mitä kutsutaan tieteeksi. Ja kun vielä etenee, huomaa, että on sama puhutaanko tieteestä, taiteesta tai mistä tahansa, sillä koko ajan on kysymys yhdestä ja samasta eli ihmisestä.
Palloilin 90-luvun yliopistolla saamatta mitään aikaan. Ajatus, että saa tutkia vain asioita, jotka eivät koske ketään, aiheuttivat välillä senkin, että jaoin Hesareja öisin. Jo se nosti opiskelumotivaatiota mutta lopullisen sysäyksen antoi usko, että kenties sittenkin ihmistieteissä saa puhua ihmisestä muutenkin kuin, sanottaisiinko, saussurelaisena langue-objektina (!). Vaikka tulevat virkamiehet ärsyyntyvätkin, niin voi silti tehdä mitä huvittaa.
Tältä pohjalta voi ymmärtää, että Bret Easton Ellisin tuotanto on tieteellisesti merkittävää. Lopulta ei ole väliä formaatilla, vaan sillä mitä formaatissa on. Siksi psykohistoria ja siksi niiden asioiden problematisointi, joista ei edes pitäisi puhua ääneen. Siksi aina epämuodikas kyseenalaistaminen sekä ryhmän johtajien kipupisteiden kaivelu.

[i] Terry Eagleton, Kirjallisuusteoria. Johdatus, 2., uudistettu painos, Vastapaino 1997 (1983, 1996).
[ii] Carl Hempelin vuonna 1942 ilmestynyt artikkeli "The Function of General Laws in History" huipensi kymmenvuotisen positivistisen keskustelun siitä, että historiasta on mahdollista löytää trendejä tai lakeja, joiden mukaan historia on ennustettavissa.
[iii] Ks. esim. kuva no. 16 sivulla 56, jossa Jeesuksen isoäiti masturboi lapsenlastaan; ks. myös s. 19: usein on ajateltu, että isoäiti syntyy uudelleen lapsessa. Tämä näkyy mm. siitä, että lasta tarkoittava sana ("baby") on lähellä isoäitiä tarkoittavaa sanaa ("baba", "Babe").
[iv] "Moderni" esimerkki klassisesta asennoitumisesta ensinnäkin lapsuuteen ja toiseksi yksityiseen elämään on Seppo Heikinheimon Mätämunan muistelmat. Heikinheimo siteeraa Šoštakovitšia, jonka mukaan on ensin päästävä lapsuudesta eroon ennen kuin mennään itse asiaan. Lapsuus on ikävä alkutila, jossa ei ole ihmeemmin muistelemista.
[v] Strindberg kertoo Palkkapiian pojassa: "Hän oli kuolemaantuomittu; ei auttanut enää muu kuin elää hyveellistä elämää Jeesuksessa, kunnes isku tulisi. - - - Hän rukoili ja kiusasi itseään. Hän katsoi olevansa ainoa rikollinen ja nöyryytti itseään. Kulkiessaan seuraavana päivänä kadulla hän väistyi jokaisen vastaantulijan edestä."
[vi] Esimerkiksi poliittisesta historiasta valmistunut Esko Aho sanoi TV-keskustelussa, ettei tulevaisuudessa ole helpolla nähtävissä sotaa. Samaa sanoi TV 2:n Millennium-lähetyksessä historian akatemiaprofessori Heikki Ylikangas. Välillä tuntuu, että ainoa yllätys maailmassa olisi, jos joku joskus oppisi jotain.
[vii] Tämäntyylisen analysoinnin ongelma on ilmeinen, sillä jo saattaa kuulla huudot: "Viette kunnian meidän veteraaneilta!"

***

Pulkkisella on deMause käytössään Romaanihenkilössä. Ehkä joskus käyn Afrikassa, ja Israelissa. Erno Paasilinna oli hienosti raivoissaan Romaanihenkilöstä. Että jaksoi.

Kategoria: Tiede 0 kommenttia Kommentoi

peräti Klaus Holma
06.03.2006 - 02:34

Kävin nopeasti kaupassa, olin lyyhistyä (mikä sana) hyllyjen väliin, ajattelin etten koskaan enää halua minkäänlaisia tunnesiteitä mihinkään koska en halua tuntea menetyksen kipua enää koskaan. Tosiasia on: huomenna Iines lopetetaan. Olen tiennyt, että päivä on lähellä, mutten ole sitä halunnut ajatella, en ole pystynyt.

Viime kesänä opin senkin, että kissoille kirjoitetaan Diapamia, ruokahalua parantamaan. Se tuo unenkin. Viime yönä kissa oli tuskaisen näköinen, istuskeli lattialla, yritti nukkua, kierteli ympäriinsä. Nyt nukkuu kolmen milligramman jälkeen. Aamulla soitan eläinlääkärille, heti aamulla. Tein jo valmistavat järjestelyt, sovin kyydistä, ilmoitin saareen hautauksesta, rautakangella routa murretaan.

Huomenna olen täällä lopullisesti yksin, vihamielisten ihmisten keskellä, vajaaälyisten sukurutsaisten hölmöjen. Mutta minulla ei ole aikomusta luovuttaa.

Luin Tacitusta. Katselin vähän väliä, miten kissa voi. Tacitus on rauhoittavaa, hyvää tekstiä. Nyt ei jaksa mitään rääväsuista jolppia, joka ei tiedä mistään mitään. On minulla hyllyssä Montaigneakin, "Filosofia opettaa meitä kuolemaan", vanha Enegrenin suomennos, esseet valikoinut peräti Klaus Holma, jonka romaanin Kolme olen merkinnyt lukulistaani. Ilmeisesti M. Anhava on suomentamassa Montaignen esseetuotantoa kokonaan, ykkösosa oli kirjastossa. En ole Montaignea vielä lukenut, tällä hetkellä olen "roomalaisessa vaiheessani".

Ei oikein uskalla liikkua, kun kissa nukkuu. Äsken pudotin muovipullon pöydältä ja silmät aukesivat. Yritän olla hiljaa, silloin sählään, meluan. Perjantaina tuli postista Kustannusosakeyhtiö Sammakon Julkaisuluettelo Syksy 2005/ Talvi 2006. En oikein jaksa Sammakon "kovistyyliä", mutta ei pidä valittaa, kustantamo tekee merkittävää työtä. Teen seuraavia huomioita: en vieläkään aio lukea Markku Intoa, Onkelin Beige oli hyvä, en pidä Heli Laaksosen persoonasta ja muutamat lukemani runot olivat huonoja, en aio lukea Aartoman ja Korpipään romaaneja, minun olisi viimeinkin kirjoitettava otsikolla "Miksi pidän ja miksi en pidä Charles Bukowskista", aion lukea Hunter S. Thompsonin Helvetin enkelit.

Televisiossa on Oscar-gaala, monestakohan frakista löytyisi kokaiinia? Sitä emme saa koskaan tietää.

Kategoria: entiedämiksikutsua 2 kommenttia Kommentoi

Vanhaa opintokirjaa silmäilen
05.03.2006 - 00:01

Kohtaloni opiskelijana täyttyi jo ennen kuin opiskelu virallisesti alkoi. Puheessaan uusille opiskelijoille dekaani Mustajoki huomautti, että Historiallis-kielitieteellisestä osastosta on moni merkkihenkilö poistunut maisteroitumatta. Höristin korviani. Kuulin nimilitanian. Jumalauta, tuohon sakkiin haluan kuulua. Dekaani Mustajoen kerrottua asiansa tuli tauko. Lähdin Yliopiston kahvilaan, dekaani oli maininnut siitäkin, siellä "keskusteltiin"; merkkihenkilöt olivat siellä viettäneet nuoruutensa eivätkä luennoilla ja kirjastoissa. Taisin sittenkin päästä helpolla, huokaisin itsekseni, ohittaessani Linkomiehen muotokuvan, joka mulkaisi pahasti.

Ei ehkä pitäisi kertoa tuollaisia vitsejä puheessaan, dekaani Mustajoki, joku voi ottaa ne tosissaan. Näin tuon suruilmeisen miehen usein läheisessä ravintolassa, liekö hällä ollut tunnonvaivoja asiattomista lauseistaan. En kuitenkaan mennyt sanomaan hänelle mitään. Niin oli parempi.

Moni otti opiskelut tosissaan. Opiskelin, lähinnä alussa, ahkerasti, mutta oli se aika näennäistä ahkeruutta, se oli suorittamista. Silloin oli vielä opintokirjat. Omaani en ole hukannut, vaikka olen ehkä yrittänyt. Sininen kansiltaan, paikka nimelle valkoinen, haaleana nimeni näkyy, kirjoitettu sinisellä kuulakynällä, tikkukirjaimin, sukunimi ylhäällä, etunimi alhaalla. Kokoluokka opintokirjalla on noin A6. Avaan sen, ensimmäisellä varsinaisella sivulla lukee: HELSINGIN YLIOPISTO Opintokirja N:o 1083... nimeni... Henkilötunnus... Otettu opiskelijaluetteloon 6.9.1991... Tiedekunta tai osasto Historiallis-kielitieteellinen Historian ko Historia... Tiedekunnan merkintöjä, esim. opinto-oikeuden määräaikaisuus... tässä viimeisessä kohdassa ei lue mitään.

Seuraavalla sivulla kuvani, kolmannella on tyhjiä rivejä, samoin neljännellä, erityisesti kohdan "Suoritetut tutkinnot" tyhjyys huimaa, viitossivu: "Ohjeita", tarkkoja neuvoja ilmoittautumisesta, erilaisista muutoksista.

Kuutossivulla päästään itse asiaan otsikolla "Osallistuminen opetukseen". Aukeaman vasemmalla sivulla on "Luennon, kurssin, harjoituksen tai vastaavan nimi (ja tunnus)", oikealla sivulla "Alkamispäivä ja -vuosi", "Opettajan varmennus", "Päättymispäivä ja -vuosi" ja "Menestyminen Opettajan varmennus". Tämmöisiä aukeamia on kolmetoista, olen päässyt kolmannelle. Huomaa, että usein olen aloittanut kurssin mutta koskaan en ole sitä suorittanut. Suoritettujen kurssien arvosanat ovat keskinkertaisia, 2-/3, 2+/3, joskus jopa 3-/3. Kielikurssit aina kesken.

Sivulta 32 alkavat "Opintosuoritukset". Olen jopa suorittanut Kirjoitusviestinnän, mutta siinä oli hyvännäköinen naisopettaja, nuori maisteri. Yhden harjoitusaineen olen saanut tehtyä. Tosin se oli Yleisen historian proseminaariesitelmä. Englannin kielen tekstin ymmärtämisen kokeen olen suorittanut. Yleisopintoja, aineopintoja, keskinkertaisia arvosanoja, pari kolmosta, huonosti luettuja kirjoja, nukuttuja luentoja.

Kohdassa "Syventävät opinnot ja jatko-opinnot" on myös tilaa. Olen kuitenkin suorittanut yleisen historian proseminaarin ja seminaarin molemmat arvosanalla 2 1/2. "Opintokokonaisuudet tai oppimäärät" minulla on kokonaan tyhjänä. Olen ahkerasti ilmoittautunut läsnäolevaksi.

Dekaani Mustajoki, tajuatteko mitä olette menneet tekemään? Edes Linkomiehen mulkaisu puheenne jälkeen ei estänyt minua menemästä Yliopiston päärakennuksen kahvilaan. Kaiken lisäksi sain tietää vasta noin kolmantena opiskeluvuonna, että se kahvila, missä legendat olivat istuskelleet, oli nykyisessä ruokalassa, itse olin leikkinyt vastuuntunnotonta aivan väärässä paikassa.

Kategoria: entiedämiksikutsua 0 kommenttia Kommentoi

Otsikoimattomia hengenvoimannäytteitä
04.03.2006 - 18:02

ei päiväkaljan voittanutta onko
kantapöydässä tunnelmaa nostattaa rauno
istun tiskillä
tosin jakkaralla tiskin vieressä (jos tarkkoja ollaan)
ennenaikaisesti vanhentunut tarjoilija kysyy ikuisen kysymyksen:
"samanlainen?"
ja tuottaa uuden tuopin maksan
joku hullu laittaa jukeboksista Tampereen aamun
vaikka kello on puoli kaksi
siirryn teräviin

koivut on kuurassa
sinistä
ihminen kävelee pakkasessa töihin.

Soitin Mellerille, silloin hän vielä eli
kysyin, voiko taidetta tehdä vihasta
ei kuulemma voi
kysyin, ootko runoja kirjotellu
koneessa, vastattiin
ai missä
koneessa
ei mulla sitten muuta
Melleri ehti sulkea linjan ennen minua
katkera häviö

Aurinko laskee ulkomaille
meillä se piipahtaa
nähdään joskus, kolmen kuukauden päästä
mummot ukot ja muut akat
törkkivät bingokonetta
6139 oikein seuraavaksi kolme riviä
älkä tehkö tätä meille!
antakaa kahden tunnin vapaat
ja neljäkymmentä pistettä euron lapulla
yhtä vaille (jäänyt elämässä/ liian monta kertaa… tämä vertaus tiedettiin)
teen vaaleanpunaisen ruksin
jotkut tekevät ympyröitä
iivari kaksikymmentäneljä
pitäisi siirtyä tulosvetoon
kunhan ei tehdä maalia tyhjiin (elämäni: tyhjä maali)
otto kuusikymmentäseitsemän
laitan sormen nappulalle mutta ei osu
bertta yksitoista
miksei gabriel 47?
katkera häviö, otan tämän henkilökohtaisesti
onnekseni osaan Catullukseni, ainoana täällä, lohduttaudun
ei tullut tämäkään lappu täyteen (elämän lappu)

Kategoria: 5-6 vuodenaikaa 0 kommenttia Kommentoi

Epäpuhdas totuus
03.03.2006 - 21:18

20. Marguerite Yourcenar, Hadrianuksen muistelmat.

Luin kirjan rauhallisesti, nautiskellen. Yllättävää että kirja on vain 300-sivuinen, mutta se onkin "muistelmat" ja lähes kolmenkymmenen vuoden tulos. Voisi kuvitella että Hadrianus olisi kirjoittanut juuri noin, vaikka "oikeasti" olisikin kirjoittanut ihan eri tavalla. Meillä on Yourcenarin Hadrianus, historiallinen Hadrianus ja muutama muu Hadrianus. Lopussa on selostus lähteistä ja "Muistiinpanoja kirjoittamisvaiheesta", jossa siteerataan Flaubertia: "Koska jumalia ei enää ollut, eikä Kristusta ollut vielä, elettiin Cicerosta Marcus Aureliukseen ainutlaatuista aikaa, jolloin oli yksinäinen mies." Tämä lienee merkittävä huomio. Erittäin merkittävä.

Siteeraus Yourcenarilta: "On kirjoja, joihin ei pidä ryhtyä ennen kuin on täyttänyt neljäkymmentä vuotta. - - on vaarana painottaa liiaksi yksinkertaisia hallinnollisia jakoja, tullikamareita tai armeijan asemapaikkojen vahtikojuja." Yourcenarin teksti on kuin joki, tasainen vuo tai jotain sinne päin, tullikamarit saavat osansa mutta vain osansa.

"On muuten itsestään selvää, että tämä nautinnoista luopuminen ja tämä nautintojen palvominen ovat monissa kohdin keskenään vaihdettavissa."

"Intohimoisesti totuutta tai ainakin tarkkuutta etsivä ihminen kykenee useimmiten huomaamaan Pilatuksen lailla, että totuus ei olekaan puhdas. Siitä johtuu, että tällaisen ihmisen suorimpiinkin vakuutuksiin sekoittuu epäröintiä ja perääntymistä, jollaisia

Ei kommentteja: