torstai 26. syyskuuta 2013

Sitä vanhaa VI

(Liuskat 201-250 vanhasta blogista)


Kategoria: entiedämiksikutsua 0 kommenttia Kommentoi

Pynchon saapuu Vyöhykkeelle
09.01.2007 - 06:14

Tyrone Slothrop, joka esiintyy nimellä Ian Scuffling, on saapunut Vyöhykkeelle. Hän lähti tai häipyi Rivieralta Hermann Goeringin kasinolta, nimeä ei oltu jaksettu muuttaa vaikka saksalaiset oli karkotettu, Slothrop meni ensin Zürichiin, taisin käväistä Genevessäkin, mutta on nyt Saksassa, jossa tapasi Geli Trippingin, noidan.

Dialogi kuuluu näin: "Are you a real witch?" "I think I have tendencies. Have you been up to the Brocken yet?" "Just hit town, actually." "I've been up there every Walpurgisnacht since I had my first period. I'll take you, if you like."

Eikö tämä ole rakastettavaa kirjoitusta? Pitää vain muistaa tai aavistaa, että Brocken on vuori Saksassa ja suomeksi Kyöpelinvuori.

Slothrop tapaa myös erään tohtori Glimpfin: "He introduces himself as Glimpf, Professor of Mathematics of the Technische Hochschule, Darmstadt, Scientific Advisor to the Allied Military Government, which takes a while." (vinokirjaimisto minun) Upeaa! Vastaavia kohtia löytyy paljon. Sopii katsoa esimerkiksi, mitä hauskaa saadaan aikaan Slothropin ja hänen isänsä nimikirjaimista, kun paljastuu että tohtori Jamf tovereineen on altistanut Slothropin jo lapsena Imipolex G:lle.

Picador-editioni takakannessa on lainaus Ner York Timesista: "If I were banished to the moon tomorrow and could take only five books along, this would be one of them." Voin allekirjoittaa lauseen. Entä muut neljä kirjaa?

Eräs perversioistani on etten oikein jaksa tosikkomaista kerrontaa. Jotenkin se häiritsee minua Paul Austerissa. Hän ottaa itsensä vakavasti. Hyvä että joku ottaa. Mutta on Auster hyvä, todella hyvä, pikkujuttu jatkuva marmatus elämän sattumista. Ei pidä vertailla, varsinkin vertailu Pynchoniin on sopimatonta, eihän sille kukaan pärjää. New Statesmanissa sanottiinkin: "Makes other novels, by comparison, a bit simple minded." Sama on tullut mieleen.

*

Löytyy internetistäkin Suomen Kuvalehden haastattelu Paul Austerista, kirjoittanut Leena Sharma (SK 14/05). Ihan kohtuullinen haastattelu, mutta siinä häiritsee tämä, kun kirjoittaja ja kuvaaja tulevat Austerin luokse: "Riisumme kengät tuulikaapissa." Ei journalistilta mitään voi odottaa, mutta - en edes puutu kenkäkysymykseen - silti epäilyttää, onko Brooklynissä tuulikaappeja.

Kategoria: entiedämiksikutsua 11 kommenttia Kommentoi

Monadit
09.01.2007 - 01:08

Tässä eräs päivä eräs henkilö kysyi minulta erään asian: satunko tietämään, mitä slangimerkitystä on donitseilla? Nolotti, henkilön silmät välkkyivät, hän oli oppinut uuden asian ja halusi nyt kertoa asian, eli sen että oli oppinut uuden asian, jonka kaikki muut jo tiesivät ja jos eivät tienneet, saattoivat helposti päätellä. Muikistelin pärstääni ja pyysin erästä henkilöä kertomaan.

"Donitsi on niinku persereikä!"

Hehheh, olipas älykästä ja luovaa. Onnittelin eurooppalaista demokratiakäsitystä siitä ettei aseita saanut ostaa kaupasta ja henkisesti taputin (fyysistä taputtamista olisi pidetty homoiluna) hölmöä olalle, olipa hieno juttu, mistäs keksitkään jutun vai keneltä kuulit, hehheh.

Sama juttu kuin silloin viisitoista vuotta sitten, kun Helsinkiin muutettuani jouduin kuulemaan liian monta kertaa tarinan mistä Pitkäsilta on saanut nimensä. Että porvarien ja työväestön rajasilta on pitkä kulkea. Ikävä vain, että perustelu ei pidä paikkaansa. Pitkäsilta on alunperin saanut nimensä siitä, että se oli pitempi silta kuin Siltasaaren ja Hakaniemen välinen silta, jota nimitettiin Pikkusillaksi. Siltasaari oli todellakin vielä 1800-luvulla saari, josta toinen silta, Pitkäsilta, vei Kaisaniemeen.

Besserwisseröintiosuuden jälkeen voin kertoa, että Austerin Yksinäisyyden äärellä on yhä kesken, ihan vähän, mutta on se puuduttava kirja. Auster on tosikko, kun prostituoidulla on Austerin muna suussaan niin tämä miettii ihmiskunnan lukumäärää ja poikaansa. Siinä on sitä tahatonta komiikkaa.

Ensimmäinen osuus, Näkymättömän miehen muotokuva, joka kertoo Austerin isästä ja tämän suvusta, esittelee sulkeutuneen miehen, jonka äiti oli tappanut miehensä, ts. Austerin isoisän. Toisessa osassa, Muistin kirjassa, Auster itse eli "A." sulkeutuu kerrostalon kymmenenteen kerrokseen kirjoittamaan muistista, tämä on jonkinlainen vastaparalleeli (?) Dostojevskin Kellariloukolle. Auster esittelee sulkeutujia, mm. Hölderlinin, joka vietti puolet elämästään tornissa. Tämä oli minulle uutta, täytyy lainata Hölderliniä, hän on kuulemma kirjoittanut mielenkiintoista asiaa kääntämisestä.

Ajattelin lainata myös Konkan Mustan passin. HS:n arvosteluissa sanottiin, että siinä hypitään ajassa ja roolissa, joka luonnollisesti suomalaista kriitikkoa ärsyttää, olisin todella yllättynyt jos kriitikko kiittäisi. Kirjoitin vahingossa HS vaikka piti kirjoittaa HB eli Helsingoerischer Beobachter, paskat, en uskaltanut kirjoittaa, pitää valehdella vielä selitellessäänkin. Se on siis Helsingoerischer eikä Helsingörischer.

Lopussa Auster puhuu kiinnostavasti: "Sanat muodostavat riimejä, ja vaikka niillä ei olisi mitään varsinaista yhteyttä, hän ei voi olla ajattelematta niitä yhdessä. Room (huone) ja tomb (hauta), tomb ja womb (kohtu), womb ja room. Breath (henkäys) ja death (kuolema). Ja vielä, live (elää) on evil (paha) takaperin kirjoitettuna. Hän tietää että tällainen on pelkkää koulupojan hupia." Viimeinen lause on tosikkoudessaan ärsyttävä, mutta muuten tämä on asiaa, varsinkin kun lukee eteenpäin, jossa Auster (autre?) kuvaa miten riimejä voivat olla myös elämän sattumat, miten kaksi asiaa muodostaa kokonaisuuden, joka on enemmän kuin osiensa summa. Perhosefektikin tulee mieleen. (elämää on helpoin kuvata typerillä fraaseilla, joihin juuri sorruin) Auster viittaa Leibnizin monadeihin, jotka vaikuttavat kaikki toisiinsa. Taisin joskus itsekin puhua monadeista, ehkä, muistaakseni. Siitä että niillä ei ole ikkunoita.

Kategoria: entiedämiksikutsua 1 kommentti Kommentoi

syy
08.01.2007 - 02:11

Syyllinen olo, sunnuntaisyyllisyys. Tiedän olevani syypää kaikkeen. Veijo Meri sanoo: "Alkumerkitys käyttää mielessä ruotsin ja norjan sanan sy, ommella, äännetään ruotsissa syy." Voi hyvä jumala, jumalat ja herakles sentään: aina kun minua ommellaan minulla on syyllinen olo.

Häpeää Merellä ei ole, ei tarvitsekaan, hienolla kirjailijalla. Eikä kateutta. Olisiko kateus sukua katveelle: "muinaisgermaanien sanasta skadvez... nykyenglannin shade ja shadow. Kaikki nuo sanat tarkoittavat varjoa." Ja: "Indoeurooppalaisen kantakielen sanavartalot skot- ja skaat- tarkoittivat todennäköisesti varjoa ja pimeyttä. Niistä kehittynyt kreikan skótos oli pimeys, pimeä." Olen kirjoittanut viereen: Skoteinos. Herakleitos oli hämärä, Skoteinos.

Ilmeisesti shame ei ole sukua sanoille shade ja shadow. Tai mistä sitä tietää mitä alkueurooppalaisten päässä on liikkunut. Ovat saattaneet hävetä paljonkin. Ehkä neanderthalit olivat leppoisampaa porukkaa kun taas erektukset kärsivät moraalisesta krapulasta kiljunjuomisen jälkeen. Joku sanoi, että vielä antiikin aikana viinit maistuivat hirveälle, eli siksi mielellään sekoitettiin veteen.

Kategoria: entiedämiksikutsua 5 kommenttia Kommentoi

Pantavimmat blogit
05.01.2007 - 14:23

Pantavin blogi -äänestys johti heti alkuunsa siihen lopputulokseen, että nyt ovat blogien kommenttilootat täynnä sel(v)ityksiä tyyliin "siis en tarkoita että ihan oikeasti pantava vaan niinku blogipantava tai siis kiva lukee jne. jne.". Ihanko totta? Hyvä että tämä tuli erikseen kerrottua, kukaan ei varmaan olisi muuten tajunnut.

Keskustelupalstoilla on sama juttu. Joku jopa esitti näkemyksen, että nimimerkit ovat sukupuolettomia. Ymmärrän tämän toiveunen, jos puoliso ei oikein tykkää että toinen viettää hereilläoloaikansa lähinnä palstalla, eikä kumppaninsa kanssa. Eroja on tullut ja tulee. Foorumitapaamisissa tehdään ihan sitä mitä muissakin tapaamisissa. Ei ole kovin sukupuoleton olo, vaikka nimimerkkejä vaihtelevassa määrin käytetäänkin.

Sitten asiaan. Eli aisaan. Pantavimmat blogini:

Dahl on asiallinen, muttei sentään uusasiallinen. Paljon asiaa portugalinkielisistä maista.

Helin on asialla: häntä vituttaa kaikki muu paitsi runous. Ei semmoista blogia voi olla lukematta.

Konkka on asiantuntija tietoverkossa. Hän tuntee myös kissat, siitä erityiskiitos.

Hanhensulka on sopivassa suhteessa asiallinen ja asiaton.

Kemppinen on asiaa.

Räsänen on asia.

Iines on naisasialla.

Kasablogi on monen kirjoittajan asiallinen blogi. Hämmästyttävästi yksi heistä on Pynchon-asiantuntija.

Kriisi vihkiytyi syksyllä BB:n asialle.

Maria on monipuolinen eikä koskaan asiaton.

Minh on ihanan epäasiallinen.

Saara on asiassa kuin asiassa allekirjoittaneen kanssa asiallisesti eri mieltä.

Susupetal kirjoittaa mukavia tarinoita.

Toivottavasti en sortunut kovin pahasti asiattomuuksiin. Tarkoitukseni on miellyttää kaikkia ja vain yksityisesti olla hävytön hävyllisissä merkeissä.

Kategoria: blogosfääri 11 kommenttia Kommentoi

Hullun taivaassa
05.01.2007 - 03:45

Koska luen Anita Konkan blogia niin ajattelin että voisin lukea hänen kirjojaankin. Kirjastossa oli monia Konkan kirjoja ja ilahtuneena panin merkille, että sieltä löytyi myös Hullun taivaassa, joka on vastikään käännetty englanniksi. Erityisen ilahtunut olin siitä että kirjassa on vain reilut sata sivua eli rasti luettu-ruutuun tulee nopeasti. Näin alhaisia ovat vaikuttimeni! Voin sanoa, että suomalainen menestysromaani on luettu, vaikka oikeasti tein valinnan sivumäärän vuoksi.

Lukea rymäytin tuollaiset neljäkymmentä sivua ja voin sanoa, että on hyvä kirja. Jos ei olisi ollut niin en olisi sanonut tässä blogissani sanaakaan romaanista tai tarkemmin, alaotsikon mukaisesti, kertomuksesta Hullun taivaassa. Päähenkilö on Munkkivuoressa asuva nainen, joka kirjoittaa päiväkirjaa, luvut ovat lyhyitä, niitä on yli kolmekymmentä. Nainen on nelissäkymmenissä, lainasi kirjastosta Simonin Georgican, erittelee uniaan ja hänellä on rakastajanaan Aleksanteriksi kutsumansa mies.

Aluksi sijoitin tapahtumat Vuosaareen, koska epäuuskriittisesti asennoidun kirjoihin elämäkerrallisesti, mutta tajusin erehtyneeni kun aletttiin puhua Huopalahdentiestä. Päähenkilö ilmoittaa asuvansa Ulvilantiellä ja näkee vakuutusyhtiön talon. Tästä tuli mieleen, että kesällä kymmenen vuotta sitten vietin muutaman viikon Ulvilantiellä talossa, josta olisi nähnyt vakuutusyhiön talon, jos ikkuna olisi näyttänyt siihen suuntaan.

Pari sivua luettuani mieleeni tuli Saarikosken päiväkirjat. Liikutaan luonnossa, ihmetellään, puhutaan vieraiden ihmisten kanssa, kotvitaan. Tuli kotoinen tunne, voi sanoa, että pääsin tekstiin kiinni ja sisään. Lisää tuttuutta toivat puheet unista, kirjoista ja ylipäänsä helnsinkiläinen ilmapiiri lämmitti kivikovaa sydäntäni. Kerronta on, sanoisinko, "soljuvaa", muttei onneksi sujuvaa, jota käytän kirosanana tylsästä proosasta.

Kertomus on kuin puro, jossa on mutkia, pieniä koskia, suvantoja. En lähde vertaamaan sitä mihinkään, osaksi siksi, etten keksinyt vertailukohdetta kun viisi sekuntia semmoista mietin, mutta jotenkin tuntuu, että usein vertaaminen on jopa haitallista. Vertaaminen on alentavaa. Tänään en tahdo alentaa, olen niin ylentyneessä mielentilassa, vaikka elämä on tuhoutunut ja kaikki on lopussa.

Tuskin on kauniimpaa luonnon ja ihmisen tekemän yhteenliittymää kuin Helsinki ja meri. Helsinki on juuri sopivan kokoinen kaupunki ja Itämeri miellyttävä sisämeri. Kaivopuiston kallioilta voi tähytä kohti Tallinnaa, joka kuitenkin jää horisontin taakse, mutta silti on mahdollista kuvitella näkevänsä sen siellä kaukana. Tulenkantajien tunnelmissa Eteläsatamassa. Akateemisessa kirjakaupassa vaikuttumassa.

Kategoria: entiedämiksikutsua 2 kommenttia Kommentoi

Siellä sai kuulla
04.01.2007 - 06:34

Saara sanoo:

Niinpä jos pitäisi osallistua tuohon pantavin blogi -äänestykseen, naisten blogeista se olisi kenties jopa Selibaattipäiväkirja sittenkin, kaikesta kateudesta huolimatta (ja nyt ymmärrän sen mediaseksikkyydenkin). Siellähän se nainen tykittää ihan kybällä ja sanoo asioita, jotka ajoittain ottavat minuakin päähän. Toisinaan taas eivät. Se on oikeastaan mukavaa. Liuhdon avoin valehdeltu elämä on ehkä parhaimmillaan sitten mieskategoriassa vastaavanlainen särmäpesä.”

Miten niin "parhaimmillaan"? Hantta Schlizewskiä varioiden: mulla on ollut niin komeita linkityksiä, ettei mua tommoset nimeämiset kiinnosta! Hanttahan, vai onko sen nimi nykyään Wilma (allekirjoittanuthan ei koskaan vaihtele nimiään eikä nimimerkkejään) innostui Kari Hotakaisen Klassikosta sen verran rankasti, että tokaisi aika... klassisesti: Mulla on ollu sen verran komeita miehiä ettei mua tommoset Hotakaiset kiinnosta, kun Klassikon "Kari Hotakainen" kävi rakastelemassa "Hantta Krausen" kanssa Sociksen vessasssa. Tämä johdantona varsinaiseen asiaani, joka on seuraava:

Ihminen, ainakin homo blogiensis, kaipaa innostetta että saa toteutettua suunnitelmansa eli allekirjoittaneen tapauksessa häpeällisen itsekorostuksen Korkean veisun. Huomatkaa, erikoisuuden tavoittelussaan hän kirjoitti "häpeällisen" eikä "häpeämättömän". Joka tapauksessa, oli miten oli, minua ihmetyttää se, että minua alituiseen kuvaillaan rankaksi, hurjaksi, vittumaiseksi, suoraksi, kieroksi ja nyt särmäpesäksi. Enhän minä tee ja sano juuri mitään.

Tietenkin olen imarreltu, sanoisin niin vaikken olisikaan, tosin nyt olen. Mutta liian helppo on olla rankka nykymaailmassa! Arto Virtanen sanoikin tämän esseekirjassaan Kirjailijan koti, ei ole mikään ongelma kirjoittaa tai tehdä "rankkaa", vaikka sanotaan että mikään ei tunnu enää missään. Hän viittaa tiettyihin pilakuviin (en sano tarkemmin, ettei terroristi suutu).

Tuli mieleen, miten lukion äidinkielen tunnilla ärsytti, kun esitelmänpitäjä sanoi Salaman Juhannustansseista, ettei ne jutut mitään rankkoja olleet. Niin kuuluu sanoa. Vähätellä menneisyyttä. Parinkymmenen vuoden päästä mediakasvatuksen tai jonkun sellaisen tunnilla abiturientti hörisee, että olipa tyhmää silloin aikojen alussa, kun oli se pilakuvakohu. Kyllä se oli tyhmää, niin kuin Salama-sotakin. Erityisen tyhmää on se että provokaatio on niin helppoa, ilmeisesti aina. Varmaan erektus-heimossakin kävi kohu, kun joku piirsi luolan seinään hirvensarven toisin kuin oli sovittu. Siinä meni kulttuurin pyhät arvot, saatana.

Äidinkielen tunnit olivat traumaattisia. Siellä sai kuulla kaikenlaista.

Kategoria: blogosfääri 5 kommenttia Kommentoi

Linkomiehen Vaikea aika
04.01.2007 - 02:07

Poliittinen ja epäintellektuaalinen omaelämäkertani Avoin valehdeltu elämäni saattaa sävyltään olla yhtäältä edwinlinkomiesmäinen, toisaalta tacitusmainen, kolmaalta heikinheimomainen, neljäältä einojuhanirautavaaramainen ja kenties, jopa, dmitrišoštakovitšmainen.

Limkomiehelle, niin kuin älyköille luontojaan, maalaisliitto on se kavala ja inhottava puolue. Tämä johtuu siitä että keskusta-maalaisliitto on kavala ja inhottava puolue. Jyväihmiset tekivät ulkopolitiikalla sisäpolitiikkaa jopa sota-aikana. Sydämeni oli lämmin lukiessani tätä: "Maalaisliitolla onkin - niin kuin sodan jälkeiset tapaukset parhaiten osoittavat - ollut aina erinomainen taito soveltaa periaatteita olosuhteiden mukaan, vieläpä täydellisesti unohtaa aikaisemmat, hyvinkin läheisessä menneisyydessä tapahtuneet kannanotot."

Erityisesti lappilaista ja torniolaista psyykettä Linkomies kuvaa luonnehtiessaan Kemin sotavankileirin päällikköä Uuno Hannulaa: "Sen päällikkönä oli sittemmin uuskasvoisuudestaan tunnettu ja Lapin läänin maaherraksi nimitetty maisteri Uuno Hannula." Rytin hallituksessa talvisodan aikana Hannula toimi opetusministerinä ja vastusti rauhaa yhdessä puoluetoverinsa Niukkasen kanssa, joka oli puolustusministerinä. Kolmas rauhan vastustaja Söderhjelm piti Hannulaa hölmönä ja kutsui Niukkasta "Niukuksi". Tosin Söderhjelm ivasi melkein kaikkia muitakin ministereitä päiväkirjassaan.

Reinikan kanssa vankilan pihalla talsiessaan Linkomies saattoi muistella mitä sellissään oli kirjoittanut toveristaan: "Maalaisliiton johtajan osaa näytteli hallituksessa ministeri Tyko Reinikka. Hän oli vikkelä ja toimeksi saapa mies, mutta hänen toimintansa periaatteellinen pohja ei ollut järin kestävä eivätkä hänen vaikuttimensa aina puhtaasti asialliset." Linkomiehen näkemykseen mukaan Reinikalta uupui "sekä kykyjä että siveellistä ryhtiä". Taas on huomautettava, että muistakin ministereistä sekä Rytistä ja Mannerheimistä Linkomies antaa samansuuntaisia lausumia, mutta ivan kärki aina lopuksi osuu maalaisliittolaisiin.

Unkarissa vieraillessaan Linkomies ihastelee paikallista kulttuuria ja valittaa suomalaisen kulttuurin vähyyttä. Kirjoitin sivun reunaan Klinge. Tosin Linkomies ei erityisesti arvosta Paasikiveä, Klingen kotitoteemia, joka Vaikeassa ajassa näyttäytyy defaitistisena ja pessimistisenä persoonallisuutena. Talvisodan aikana Ryti oli sanonut Linkomiehelle, ettei Paasikiveä olisi pitänyt ottaa hallitukseen.

Onko jälkiviisautta se, että Linkomies moittii Mannerheimiä toimista ennen puna-armeijan hyökkäystä kesäkuussa 1944? Voisi sanoa, että jälkiviisautta on paljonkin. Mutta hyvä että edes jälkiviisautta. Luonnollisesti on valitettu, että Linkomies antoi julkaista muistelmansa vasta postuumisti, samaa itkettiin Heikinheimonkin tapauksessa, mutta sanoisin että ei Linkomiehen henkilöluonnehdintoja olisi voinut päästää julki kirjoittajan eläessä. Esimerkiksi Kekkosesta hän puhuu täyttä asiaa. Ja monesta muusta. Ei voida olettaa, että "totuudentorvi" vielä joutuisi kestämään sanojensa aiheuttaman vastareaktion. Joku raja on masokismillakin.

Kategoria: entiedämiksikutsua 0 kommenttia Kommentoi

Vasta-alkoholismi
02.01.2007 - 23:50

Kauppamatkalla mietin kirjoitusta, jonka aiheen unohdin, mutta yllättävän vähällä vaivalla sain sen takaisin halkeilevaan mieleeni: vasta-alkoholismi. Yleensä mieleeni ei palaa mikään. Todellakin olen tabula rasa.

Linkomies on voiton puolella ja annan tuosta loistavasta muistelmateoksesta lähipäivinä kattavan analyysin. Linkomies edustaa juuri sitä ihmistyyppiä, joka haluaisin olla, oikein kovasti haluaisin olla, professori ja pääministeri! Hän on johtaja, eikä aseenkantaja. Klinge on aseenkantaja, jälkien siistijä luonnoltaan, muttei sekään paha asia ole. Luen Linkomiehen samaan ihmisryhmään kuin Jouko Turkka, Pentti Linkola ja muutama muu. Haavikkoa en lue. Paitsi kirjojansa.

Kemppisen blogista luin, että itseänsä Gibbonia on suomennettu! Jo vuosia sitten. On aikoihin eletty, kulutus-Suomessa saa lukea Gibbonia suomeksi, muutenkin suomennetaan klassikkoja ripeään tahtiin. Tuomas Akvinolaisen Summasta on tehty lyhennelmä, joku intoilija suomentaa Augustinuksen Jumalan valtioa, mitä seuraavaksi. Tässä pian luulee että eletään sivistymaassa, ellei muistaisi että lättähatut kuuntelevat rock n' rollia (tämä loppu oli tietenkin huumoria).

Mennäänpäs päivän sananselitykseen. Vasta-alkoholismi on alkoholismin muoto, jossa alkoholisti saattaa jopa olla raitis, mutta silti alkoholi määrää hänen elämäänsä hyvinkin paljon. Jos henkilö kuulee sanan "viina" niin hän menettää kontrollinsa ja objektiivisuutensa lopullisesti ja kaikki syy kaikkeen löytyy alkoholista. Todistajien mukaan Hitler, fanaattinen absolutisti, menetti itsehillintänsä täysin kun tuli puhe juutalaisista ja voi olla että käytös oli samantyylistä keskustelun hipoessa alkoholikysymyksiä. Traudl Jungen, Hitlerin sihteerin, muistelmissa kuvataan Führerin näkemyksiä alkoholista, jotka olivat jyrkkiä. Tosin Hitlerin näkemykset yleensäkin olivat jyrkkiä.

Tarkoitan tällä, että alkoholi ei aina ole syy, joskus se voi olla seuraus. Saattaa kuulostaa pyhäinhäväistykseltä, mutta joskus jopa ympäristötekijät geeneistä puhumattakaan ajavat ihmisen juomaan. Vasta-alkoholisteille alkoholi on sokea piste, aksiooma, josta ei keskustella. Alkoholi pyhittää, tai lähinnä epäpyhittää kaiken, se on vastaus kaikkeen, jos ihminen on alkoholisti niin samalla hän on lainsuojaton ja totaalisesti yhteiskunnan ulkopuolella. Ihminen saa syyttää vain itseään.

Raittiusfanaatikkojen puheisiin voisi soveltaa deMausen fantasia-analyysiä. Kun rauhaa julistava Yhdysvaltain presidentti käyttää puheessaan jatkuvasti sotaisia ilmaisuja niin raittiusfanaatikko rypee alkoholi-käsitteistössä, hänelle täysraitis ihmiskunta olisi kauhistus, häneltä menisi syy elää.

Pahimmassa tapauksessa vasta-alkoholisti ei muusta puhukaan kuin alkoholista. Hän on "huolestunut", jos joku juo, vaikkei juominen olisi edes ongelma, paitsi vasta-alkoholistille. Itse asiassa se ei ole hänellekään ongelma, se on nautinto.

Addiktille ominaiseen tapaan vasta-alkoholistin kanssa ei voi puhua hänen ongelmastaan. Hän menee lukkoon ja enintään kieltää kaiken. Taustalta yleensä löytyy alkoholismia (onpa yllättävää), jota vasta-alkoholisti käsittelee järjettömän jyrkällä tavallaan. Alkoholisti on säälittävä ihminen, mutta hän oman vammansa ansiosta voi nähdä vasta-alkoholistin yhtä säälittävän tilan, johon varsinkaan alkoholisti ei voi antaa apua, koska "sä oot tommonen saatanan juoppo".

Kategoria: entiedämiksikutsua 0 kommenttia Kommentoi

Tiedotus
02.01.2007 - 19:28

Päätin eilen heittää helvettiin tuon Diogeneen otsikostani ja sitten sattumalta vielä kommenteissa pyydettiin pientä esittelyä itsestäni.

Kyyninen ja paranoidi postmoderni ihminen luonnollisesti (ei pitäisi puhua "luonnollisesta", sillä mikään mitä postmoderni ihminen tekee ei ole luonnollista) ajattelee, että olen järjestänyt koko jutun, kenties jopa itse kommentoinut omaa tekstiäni, eikä häntä saada ajattelemaan toisin kirveelläkään. Kuitenkin lapsellisuuttani aion tehdä tämän: "Voitko kertoa hieman itsestäsi, päädyin ihan äsken tälle sivustolle kun googletin twin peaksin, olen niin iloinen kun sitä sarjaa alettiin näyttämään taas." Nimimerkki "hilla" kirjoittaa tässä ja vähänkin blogiani seurannut tietää etten kirjoita näin.

Toisaalta, sanoo paranoidikko nyt, ehkä tarkoituksella olen muuttanut tyyliäni, ehkä hämäysoperaatiooni kuuluvat näinkin viekkaat toimet. Sama tilanne kuin tietoverkon keskustelupalstoilla, joissa esitetään kysymys ja kun siihen sitten on vastattu oikein, itketään että sait selville vastauksen hakukoneen avulla.

Puhelutauko.

Blogin otsikko on nyt S. Liuhto - Avoin valehdeltu elämäni. Se tarkoittaa jotain sen suuntaista, että tunnustan valehtelevani, eli tiedostan enemmän tai vähemmän etten ole suomalaiseen tapaan "avoin ja rehellinen", joka usein johtaa mitä törkeimpiin valheisiin.

Toinen vaihtoehto olisi "valehdeltu avoin elämäni". Sellaisia blogeja on jo riittämiin. Avoimen elitistisesti sanoudun heistä irti. Samasta syystä lisäsin esittelyynkin, että asiattomia ja perustelemattomia kommentteja sallitaan, sillä minua oksettaa lukea vähän joka toisesta blogista, että "kommenttien pitää olla asiallisia ja perusteltuja". Tuolla fraasilla bloginpitäjä sitten oikeuttaa mielivaltaiset toimensa. Itse puolestani ilmoitan eksplisiittisesti: minä toimin blogissani aivan mielivaltaisesti ja teen mitä lystään.

Lisään sivuihin ihan oikean elämänkurimukseni kunhan kerkeän. Ai niin, tuo lääkärärinlausunto on vitsi, tosin melko todenmukainen.

Kategoria: blogosfääri 4 kommenttia Kommentoi
Vaikea päätös
31.12.2006 - 02:43

Joudun taas tarkentamaan kantaani: onneksi Suomi on demokraattinen maa. Enkä nyt välttämättä tarkoita "demokratialla" kansanvaltaa, vaan parlamentaarista yhteiskunnallista järjestelmää, jossa ihmisiä ei teloiteta vaan heidät ohjataan vankilaan ja hoitoon.

Irakissa tapettiin, ilmeisesti hirtettiin, tämä entinen pomomies Hussein, joka oli kaikin puolin ikävä mies, mutta jotenkin naurettavalta tuntuu, että oikeuden takeena oli Yhdysvallat, joka aiemmin tuki Husseinia. Ihan tiedoksi sinne Saudi-Arabian suuntaan: joku päivä ne hyökkää teidän kimppuunne, ellette ole kunnolla.

Yhdysvaltain vanhatestamentillinen erottelupsyyke osoitti taas voimansa: silmä silmästä jne. Joko olet meidän puolella, tai meitä vastaan. Yhdysvallat on pakko-oireisen taivas, hieman liioitellen, siellä kaikki on selvää, jaottelu on tehty. Mustat eli "afroamerikkalaiset" ovat omassa slummissaan ja waspit picket fences -alueillaan. Silti maasta tulee aikamme hienoimpia kirjailijoita, Thomas Pynchon, jonka romaani Gravity's Rainbow on allekirjoittaneella kolmannen osan alussa sivulla 281.

Laajat kansalaispiirit hyväksyvät Saddam Husseinin teloituksen. Mielenkiintoista on, että sama porukka ei hyväksy Yhdysvaltain ja kumppaniensa hyökkäystä Irakiin, joka johti Husseinin kukistumiseen. Ilmeisesti Hussein olisi pitänyt saada vallasta jotenkin muuten. Todella tahtoisin tietää tämän keinon.

Tiedotusvälineissä on "kiitelty" Irakin sotaa siitäkin, että nyt saatiin arabiterroristit vielä pahemmin ärsyynnytettyä ja Husseinista tehtiin marttyyri. Irak on kaaoksessa. Ilmeisesti Eurooppa kantaa tästä vastuun niin kuin aina maailman kysymyksissä. Voin kuvitella mitä Matti Klinge kirjoittaa näistä asioista päiväkirjaansa, kovaa tekstiä.

Sitten öljyyn. Loppujen lopuksi syynä ei ole öljy, vaan tuo järkyttävä pohjoisamerikkalainen (en laske kuvioon Kanadaa) psyyke, joka on valmis tekemään hyvää vaikkei pyydettäisikään. He oikeasti luulevat tekevänsä oikein. Viime vuosisadalla pari kertaa ratkaisivat maailmansodan, mutta toisen kerran jälkeen alkoi mennä huonommin, ensin Koreassa, sitten Vietnamissa ja nyt näiden täyskahelien lähi-itäläisten kanssa. Kannattaisi lähteä karkuun kun vielä pystyy.

Ihmisiin, jotka suuttuvat jostain helvetin pilapiirroksista, ei kannattaisi suuremmin satsata. Siltä taholta voi odottaa mitä tahansa. Juutalaisille pitäisi vain keksiä parempi paikka elää kuin se rantakaistale, jonka heidän jumalansa ajattelemattomuuttaan heille antoi. Yhdysvallathan omistaa saaria esimerkiksi Karibialla, siellä olisi rauhallisempaa olla ja ilmastokin miellyttävä.

Aloittelin Linkomiehen Vaikean ajan lukemista, jatkosota puhkesi äsken, nyt Linkomies on puhujamatkalla Unkarissa. Vahvaa tekstiä, "kuin roomalaisen lakimiehen" vai oliko se "roomalaisen historioitsijan" kerrontaa, joku luonnehti. Linkomies luonnehtii kanssapoliitikoita osuvasti, jyrkästikin, Hitlerkin äsken kuvattiin, ja Keitel, jonka myös Beevor näki narriksi. Muutama päivä sitten tuli televisiosta dokumentti nauhoituksesta, joka tehtiin epävirallisesti Hitleristä tämän ollessa Mannerheimin syntymäpäivillä ja siinä huomautettiin, että Hitler käyttäytyi muualla kuin puhujalavalla vähemmän dramaattisesti, samaa sanoo Linkomies.

Kategoria: entiedämiksikutsua 10 kommenttia Kommentoi

Idioottien salaseura (jatkoa)
30.12.2006 - 21:12

On kuvaavaa, että näitä petterijussiloita pitävät sankareinaan miehet, jotka haaveilevat rallikuskiudesta, johtajuudesta ja kauniista naisista, mutta päätyvät rivitaloon, jota eivät koskaan saa maksettua autonkuljettajan palkastaan, "naisen" kanssa, jolta jäi kauppakoulu kesken "kun se oli niin ihmeellistä". Hyvällä tuurilla edes yksi kolmesta lapsesta on oma.

Nämä miehet äänestävät Kokoomusta, vaikka juuri Kokoomusta heidän ei pitäisi äänestää. Mutta he haluaisivat olla niin kuin Ben Zyskowicz, jonka nimeä he eivät koskaan opi kirjoittamaan, tai Sauli Niinistö, jonka koulutodistus valaa heihin itseluottamusta. Petteri Jussila oli poikkeus säännöstä, hän tosiaan suhteellisesti menestyi, sai kauniin naisen, yrityksen ja kuuluisia tuttavia, mutta hänen tragediansa ei herätä päiväunelmoitsijoita huomaamaan, että niin kuin ei Petteri Jussilasta niin ei heistäkään koskaan ole mihinkään.

Eilisen kommenteissa epäiltiin kateutta. Eikö tämä ole hieman liian helppoa? Miten joku voi olla kateellinen Petteri Jussilan kaltaiselle ihmiselle, jonka auton rekisterinumero oli GOD-1 tai jotain sentapaista? hiustenvärjäys? kehonrakennus? yleinen rehentely? En millään voi valehdella niin paljon että voisin sanoa olevani tuollaiselle hölmölle kateellinen.

Mutta ehkä jotkut ovat kateellisia tai haluaisivat olla kuin Petteri Jussila. Epäilen että tällaisia ihmisiä on Suomessa kolme miljoonaa, ehkä lähemmäs neljä. Myönnän tuntevani elitististä ylimielisyyttä nähdessäni näitä tahtoisin-olla-voittaja -ihmisiä, jotka hyvällä onnella eivät koskaan herää fantasioistaan, vaan onnellisena elämänsä loppuun saakka luulevat että huomenna taivas heille aukeaa. Lopussa aukeaa hauta.

Kategoria: entiedämiksikutsua 5 kommenttia Kommentoi

Idioottien salaseura
30.12.2006 - 00:29

Ylen TV1:stä tuli uusintana Petteri Jussilasta kertova dokumentti Kansalainen Jussila. Harvoin tapaa niin vastenmielistä ihmistä, Jussila oli todellakin sisäistänyt sarasvuolaisen "jos et pysty, sinun täytyy" -ideologian. Jussilan mielestä kaikki oli mahdollista.

Petteri Jussilan loppu, kuolema, oli hyvin kuvaava: hän hukkui omaan rantaansa. Tässä taas yksi väsyttävä esimerkki siitä, että "todellisuus on tarua ihmeellisempää". Arkkua olivat kantamassa muun muassa 7 päivää -lehden toimittaja ja Jussilan jonkinlainen "imagokonsultti" Jussi Parviainen; voi todella sanoa että siinä olivat saattajat tekemässä työtään loppuun saakka.

En ole nähnyt Susanne Päivärinnan johtamaa lähetystä, jossa dokumentin otosten mukaan Jussila käyttäytyi naurettavasti. Dokumentti kuvaa Jussilaa "voittajana", mutta ehkei Päivärinnan lähetyksestä saanut parempia kuvia kuin nokanvarsiasenteella elämää läpi käyvän Jussilan "voi rakas" -lausahduksia Päivärinnalle ja järkyttävää tietämättömyyttä siitä mitä ternimaito, eli tuote jota Jussila kauppasi, todella on.

Epäilen, että Suomessa on joku idioottien salaseura, jonka jäseninä ovat ainakin Matti Nykänen, Jussi Parviainen, Ahteen perhe, Jari Sarasvuo ja Ben Zyskowicz. Urheilu, taide ja politiikka ovat edustettuina. Vapaamuurarien tapaan nämä salaseuralaiset toimivat eri elämänaloilla ja aiheuttavat hämminkiä pelkällä olemassaolollaan. Peiteorganisaatioina heillä ovat tietyt viikkolehdet, lähinnä 7 päivää, OHO! ja Katso. Heitä ei voi paeta, heillä on valtaa, he pitävät meistä huolen.

Kategoria: entiedämiksikutsua 5 kommenttia Kommentoi

Painovoiman sateenkaari 1
26.12.2006 - 23:45

Gravity's Rainbown ensimmäinen osa on nimeltään "Beyond the Zero" eli "Nollan tuolle (vai tuolla?) puolen". Englantiin, tarkemmin sanottuna Lontooseen lentää V2-raketteja (siis ei ohjuksia, missiles, vaan raketteja, rockets; paitsi että Wikipedian mukaan V2-aseet nimenomaan olivat ohjuksia), joissa on se mielenkiintoinen piirre, että ääni tulee vasta kun raketti on jo mennyt ohi tai osunut kohteeseensa. Syy-seuraus -suhde on hieman hämärtynyt. Englannin lisäksi ensimmäisessä osassa piipahdetaan mannermaalla, Hollannissa ja Saksassa. "Beyond the Zero" jakaantuu kahteenkymmeneenyhteen osaan, jaksoon tai lukuun, jotka alkavat seitsemällä pienellä neliöllä, jotka on asetettu sivulle horisontaalisesti. Pynchon kirjoitti ensimmäisen version millimetripaperille, josta saadaan konkreettinen selitys kuvioille (selityksiä on muitakin).

Otin ylös ensimmäisestä osasta nimiä, en kaikkia, miesystävät, koirat, ynnä muut jäivät pois. Kaksi kissaa ja mustekala kuuluvat joukkoon. Nämä ovat melkein ilmestymisjärjestyksessä:

capt. Geoffrey ("Pirate") Prentice, Teddy Bloat, Osbie Feel, Bartley Gobbitch, DeCoverley Pox, Maurice ("Saxophone") Reed, Joaquin Stick, Sam Brownes, corporal Wayne, H.A. Loaf, Lord Blatherard Osmo, lt. Oliver ("Tantivy") Mucker-Maffick, lt. Tyrone Slothrop, Variable Slothrop, Constant Slothrop, lt. Isaiah Slothrop, Jessica Swanlake, Milton Gloaming, Roland Feldspath, Peter Sachsa, Carrol Eventyr, Roger Mexico, Gavin Trefoil, Scorpia Mossmoon, mr. Edward W.A. Pointsman, dr. Kevin Spectro, dr. Porkyevitch, reverend dr. Paul de la Nuit, The Kenosha Kid, "Gobbler" Biddle, Dumpster Villard, Will Stonybloke, J. Peter Pitt, Jack Kennedy, Crutchfield tai Crouchfield, Whappo a Norwegian mulatto lad, prof. dr. Laszlo Jamf, Reg Le Froyd, constable Stuggles, Myron Grunton, Old Brigadier Ernest Pudding, Maud Chilkes, dog Vanya, Webley Silvernail, Rollo Groast, Géza Rózsavölgyi, dr. Aaron Throwster, Neil Nosepicker, Edwin Treacle, dr. Horsley Gantt, Pierre Janet, young dr. Bleagh and his nurse Ivy, captain Blicero, Gerhardt von Göll, film critic Mitchell Prettyplace, octopus Grigori, mrs. Quoad, Yrjö, Roland Peachey, Prigsbury, Ronald Cherrycoke, Maggie Dunkirk, Thomas Gwenhidwy, Pumm, Easterling, Dromond, Allen Lamplighter, Reichssieger von Thanatz Alpdrucken, Nora Dodson-Truck, group captain "Basher" St. Blaise, Margaret Quartertone, Jenny Greenteeth, Terence Overbaby, Walter Asch ("Taurus"), Wimpe the IG-man, Sargner, Leni Pökler, Richard Hirsch, jewish wolf Pflaumbaum, Kurt Mondaugen, Generaldirektor Smaragd, Frau Silberschlag, Herbert Ganister, Heinz Rippenstoss, Ernesto Lecuona ja Sooty the cat.

87 kappaletta. Jack Kennedy viittaa presidentti John F. Kennedyyn. Yrjö on kuningas, todellakin. Kenosha Kidistä tulee mieleen, että Paul Austerin isän puoleiset isovanhemmat olivat asuneet Wisconsinin Kenoshassa eli samassa paikassa kuin Kenosha Kid. Oli tuossa yksi koirakin, dog Vanya, eli Vanja-koira.

Täytyy tilata selitysteos. On tämä niin hurja kirja. "Diggaan kybällä" niin kuin nuoriso sanoisi.

hyperarts. Täältä löytyy paljon.

Kategoria: entiedämiksikutsua 2 kommenttia Kommentoi

Kun vielä naurettiin
25.12.2006 - 22:03

Meinasi päästä nauru ja ehkä vähän pääsikin, kun joku sanoi että "Venäjän kansa kaipaa demokratiaa". Luulisi akateemisen ihmisen edes sen verran suosivan realismia, että voisi tunnustaa ettei mikään kansa tahdo demokratiaa. Kansa kaipaa vahvaa johtajaa, kansanvaltaa se nimenomaan ei halua.

Toisaalta akateemisen ihmisen on syytä elätellä demokratian illuusiota, jottei aivan heti mentäisi diktatuuriin, mutta jotain rajaa voisi olla, ei nyt sentään pitäisi valehdella, voi jättää sanomatta jos ja kun totuus on hieman ilkeä.

Onneksi uuden vuoden päivänä alkaa Twin Peaks. Se on ikuinen taideteos, eikä minkään aikakauden tuote, sillä se ei ole tuote lainkaan vaan taideteos. Lukiossa tuleva autokauppias valitti, että oli se alkuun ihan hyvä mutta sitten siitä tuli outo. Muistan miten nauroimme tälle kommentille. Nauroimme monille muillekin asioille kun emme uskaltaneet itkeä.

Twin Peaks kuvaa maailmaa, jossa autokauppiaat ovat käyneet lukion. Siinä mielessä Twin Peaks on "aikakauden tuote" ettei ihan joka aikakaudella autokauppiaat ole käyneet lukiota. Mutta vielä sivilisaatiomme lopputiimellyksessäkin Twin Peaks muistetaan, vaikkei siksi, toivottavasti, että Twin Peaksin aikoina oli ihan tavallista että köyhälistö äänesti pääoman edustajia vaaleissa.

Virtasen kirjassa käsitellään lännenelokuviakin. Sain tietää, että Wyatt Earp oli röyhkimys, jo vuosia sitten minulle kerrottiin ettei Robin Hoodeja ole ollut olemassa. Minusta oli erityisen miellyttävää lukea, kun Virtanen kävi lapsenlapsensa kanssa ARS-näyttelyssä, ja sitten tämä inhimillinen kommentti: "6-vuotias tyttärentyttäreni Anna Maria oli lähdössä perheensä kanssa kolmeksi kuukaudeksi Espanjaan ja minun oli häntä ikävä jo käydessämme kolme päivää ennen hänen lähtöään kahdestaan Kiasmassa - tai Kiasmaassa, niin kuin hän sanoi." Voi sanoa, että todellisuus tunkeutuu kerronnassa taideanalyysin läpi syvimpiin mielenkerroksiimme.

Muutenkin Virtanen lomittelee yksityistä ja yleistä hienosti. Täytyy joku ilta lukea Tyhjää testamenttia. Lisäksi minulla on lukematon Virtanen hyllyssä, Maiseman hämärä vuodelta 1988, alaotsikoltaan "Runoa ja proosaa". Virtanen on ärhäkkä arvostelija, yksi suosikeistani, mutta kuva hänestä jää yksipuoliseksi ellei ota huomioon hänen hyvinkin omakohtaisia tekstejään. (tämä oli suosittelu ja ylistys)

***

Asiasta toiseen. Nuro on hermostunut ilmeisesti saamistaan kommenteista. Eipä muuta sitten kun kommenttiloota kiinni. Samaa asiaa tämä on. Kansanvaltaa. Monissa naisten kirjoittamissa blogeissa on sama vika, että muita mielipiteitä ei siedetä, mutta kyllä sitä miehetkin osaavat. Aletaan puhua "asiallisesta keskustelusta", vaikka mitään asiaa ei ole ollutkaan. Määkin pistän kommenttilootan umpeen jos vittuilette! Asiattomat siat!

Kategoria: entiedämiksikutsua 1 kommentti Kommentoi

Paranoiaa ei ole
25.12.2006 - 01:08

Sen oli oltava kulttuurissa pari tuhatta vuotta sitten, että oli jotenkin hienoa että jumala syntyi synnittömästi. Ei kai roomalais-kreikkalaiseen perinteeseen moinen kuulunut? Kyllä se on juutalaisuudesta lähtöisin, ehkä jonkinlaisena vastavetona miehittäjien maallisille jumalille.

Joka tapauksessa on perverssiä määritelmällisesti, että jumala syntyy ilman että äiti luopuisi neitsyydestään. Eikö se voinut syntyä mitenkään muuten, tulla maailmaan vaikka pilven päällä? Pitikö päätyä tällaiseen ratkaisuun, joka on jotenkin "kioskikirjallinen"?

Myöhemmin äiti sitten "menetti" neitsyytensä ja sai sisaruksia esikoiselle, joka oli jumala ja jumalan siittämä, tosin neitseellisesti siittämä. Pitäisi lukea Jeesus-kirjallisuutta, kaunokirjallisuutta, ja tutkia miten isän, Joosefin, rooli kuvataan. Ei ollut helppoa hänellä. Tekisi mieli verrata Mariaa nykynaisiin ja Joosefia nykymiehiin ja molempia niihin vihamielisiin asetelmiin, joihin väärinymmärretty feminismi on johtanut. Yksinkertaistetusti sanottuna: naisella on kaikki oikeudet ja miehellä kaikki velvollisuudet.

Miten Joosef suhtautui siihen, että omavaltaisesti ja röyhkeästi käyttäytyvä vanhin poika ei ollutkaan hänen vaan jonkun muun siittämä? Joosef ei tainnut olla Golgatalla, mitä ei voi ihmetellä. Maria siellä tietenkin oli itkemässä lehtolastaan. Vesa Manninen on käsitellyt näitä aiheita psykoanalyyttisesti kirjassaan Tyydytys ja tyytymys.

Mistä tämä elämänkielteisyys lähtee? Itsekin olen hekumoinut pylväspyhimyksistä. Todellakin hekumoinut... En epäile, etteikö esimerkiksi Augustinuksella olisi ollut liikakehittyneen yliminän lisäksi myös ylikehittynyt libido. Kyllä nämä asiat kulkevat käsi kädessä, väittäisin. Augustinus oli pakko-oireinen fanaatikko, mutta ei häntä sen takia pidä väheksyä, vaikka Russell aika kivasti häntä pilkkaakin Länsimaisen filosofian historiassaan (viittaan nyt päärynävarkauteen, vai oliko ne persikoita).

Missä vaiheessa elämä alkoi pelottaa? Nykyään elämä suorastaan kauhistuttaa, sellaista elämöintiä nykyaika on. Ihmiset ovat alkaneet toteuttaa leibnizlaista monadologiaa käytännössä, kohta elämme omissa koloissamme, monadeissa, joissa ei ole ikkunoita. Lähde ulos ja varaudu ettei sinua vain päästä syyttämään säädyttömästä käytöksestä. Jos olet mies niin älä käänny risteyksestä jos siitä juuri on kääntynyt nainen, tekosi voidaan katsoa seuraamiseksi. Älä ota kuvia lapsestasi kylvyssä. Älä kerro vitsejä, ne voidaan tulkita ihan miten tahansa eli pahimmalla mahdollisella tavalla. Älä viittaa ihonväriin, uskontoon, kansallisuuteen tai mihinkään ihmisiä jaottelevaan.

Parasta pysytellä sisällä. Silloin ei päästä syyttämään. Paitsi että päästään. Se on varmaan joku sarjamurhaaja kun on koko ajan omissa oloissaan... Paranoia on aikamme tauti (olen lukenut Pynchonia), mutta joskus tuntuu ettei se ole tauti, tuntuu että oikeasti kaikki on niin hullusti kuin tuntuisi olevan.

Ihmiset todella muokkaavat kehojaan, juoksevat pyörivällä matolla jotta elinikä lisääntyisi kolmella kuukaudella, minulle on todellakin sanottu että onko sulla heikentyny näkö kun oot lukenu liikaa, jne. Se on täällä. Tänään. Tai niin kuin Twin Peaksin jättiläinen sanoo, uudestaan ja uudestaan: "Sitä tapahtuu taas."

Kategoria: entiedämiksikutsua 0 kommenttia Kommentoi

Kuusella päähän
23.12.2006 - 14:07

Eräs perversioistani on se, että ensin selvitän millainen kirjailija on ollut miehiään (eli naisiaan) ja vasta sitten alan lukea hänen teoksiaan ja ensiksi luen jonkun esseekokoelman tai tieto-opuksen. Tai omaelämäkerran tai päiväkirjan. Sitten seuraavat romaanit, runot, novellit ja näytelmät, tässä järjestyksessä (kaksi viimeistä voivat vaihtaa paikkaa).

Arto Virtaselta aloitin Tyhjällä testamentilla, jonka luin tukka pystyssä, jumalauta että oli kova teos. Sitten luin Koiran vuoden ja yhden novellikokoelman, nyt sitten tätä Kirjailijan kotia. Näin unta, että kirjoitin blogiin Virtasen esseestä, jossa hän puhuu kritiikistä ja haukkuu Envallin käsitystä että kritiikki pitäisi korvata esittelyillä ja haastatteluilla. Täytyy hankkia Envallin kirjoitus käsiin. Toisessa esseessään Virtanen moittii Envallin musiikkikäsitystä, jonka jälkeenjääneisyys on silmiinpistävää. Eletään vuotta 2006 ja miten kukaan on voinut viimeisen 20 vuoden aikana väittää että rock-musiikki on jotenkin alempiarvoista klassiseen musiikkiin nähden?

Tosin eräs toteemeistani, Einojuhani Rautavaara, kirjoittaa 1989 julkaistussa kirjassaan, että kritiikki pitäisi lopettaa. Ja kahdeksan vuotta myöhemmin eräs toinen toteemini tappoi itsensä kun pesäpallo-otteluissa soitettiin mökämusiikkia.

Jo on lapsellista! Kaveri on kohta 35 ja sillä on toteemeja! Millaista epäitsenäisyyttä! Huomaa että opinnot on jääneet kesken. Pitäisi jo tuossa iässä löytää oikea tie, keskitie. Saatana kun rasittaa joulu. Tuntuu että se rasittaa monia, ehkä onnelliset ovat hiljaa vai ovatko he vähemmistössä. Joulu tuo niin paljon kärsimystä että se pitäisi lakkauttaa.

Kamalat joulumuistot. Uuden vuoden muistot. Vappumuistot. Juhannusmuistot. Pääsiäinen on yhdentekevä (tosin viime kertaa muistelen hyvällä, ja vappua). Lapsena ja nuorena sitä ei osannut pitää epäyhteisöllistä luonnetta muuna kuin rasitteena, nykyään sillä voi jopa ylvästellä. Silloin halusi kuulua joukkoon, mikä jälkikäteen kuulostaa ehdottoman perverssiltä; ryhmään, joukkoon ja massaan kuuluminen on ehdoton antikvaliteetti, Ej. Rautavaaraa mukaillen.

Aurinko kävi näyttäytymässä että vielä on voimissaan. Se sammuu. Taloudellinen kasvu loppuu ainakin siihen kun aurinko hiipuu ja turha luulla että ihminen tältä pallolta olisi pois päässyt, huoli perusterveydenhoidosta pitää määrärahat avaruusmatkailuun pieninä. Poliitikot on perseestä, huudetaan, mutta ehkä asialle voisi tehdä jotain, ehkä voisi itse ryhtyä poliitikoksi. Mutta jaksaisiko sitä kuunnella ikuista valitusta siitä että poliitikot ajavat vain omaa etuaan? Ei jaksaisi.

Toisaalta perverssiä mieltäni kiehtoo ajatus, että kokonainen kansakunta haukkuisi joka helvetin asiasta. Tai maailma. Universumi. Multiversumi. Kaikkien universumien vihatuin olento, siinä olisi jotain. Viime päivinä on puhuttu semmoistakin, että Tuomiojan pitäisi antaa Tieto-Finlandiansa pois, koska on poliitikko ja jakaja oli saman puolueen miehiä. Ainakin rahat pitäisi palauttaa, niin, rahat, niistähän se rahvas on kiinnostunut.

Siirryn kohta lukemaan Kirjailijan kotia. Sitten kerron millainen oli Painovoiman sateenkaaren ensimmäinen osa. Ensi viikolla luen toisen osan. Nyt "sulattelen" ensimmäistä, sillä tavoin sanotaan.

Kategoria: entiedämiksikutsua 3 kommenttia Kommentoi

22.12.2006 - 23:02

Kotiin kävellessäni minulla oli kaksikin "ajatusta" blogikirjoitukseksi. Olen unohtanut molemmat. Kirjastossa luin lehteä ja lainasin yhden kirjan, Paul Austerin Yksinäisyyden äärellä. Luin myös hänen esseekokoelmaansa. Gravity's Rainbowsta on luettu ensimmäinen osa. Arto Virtasen Kirjailijan kotia reilut sata sivua. Hyvä opuksia.

Hyvä opuksia?

On Auster sietämätön hienostelija, kamala ihminen ja se näkyy kirjoistaankin. Onkohan se koskaan saanut turpaan? Tuskin. Auster kuuluu samaan sarjaan Calvinon kanssa sillä erotuksella että Calvinoa en jaksa ollenkaan. Minusta Matkamies-kirja oli nolo, jäi kesken. Paroni puussa menetteli. Kieltämättä hyvä idea laittaa kaveri puuhun.

Tällä hetkellä näyttää ikävästi siltä etten saa vuonna 2006 luetuksi Wallinin Arabia-kirjaa, jonka eksaktia nimeä en muista enkä jaksa tarkistaa, vaikka se olisi jo tarkistettu ja vähemmällä vaivalla kuin tämä selittely vie aikaa ja voimavaroja. Monta kirjaa on kesken ja aloittamatta. Anja Snellman on lukenut kaikki klassikot, on se ahkera, olisinpa Anja Snellman.

Mitä ne aiheet olivat? Kävelin Shellin ohi kun aiheet tulivat mieleen. Olen joskus käynyt Shellillä kahvilla, koska vaihtoehtoihmiset boikotoivat Shelliä. Samasta syystä ostan Nestlen tuotteita ja kannatan Yhdysvaltain toimia Irakissa.

Siis Shellillä: olin siellä kerran ja ostin kahvin. Heti kohta tuli joku rasvari korjaamon puolelta, jolle tämä myyjätär sanoi, ettei veloita kahvista, koska se on laihaa. Minulta veloitti. Sen jälkeen boikotoin Shelliä monta viikkoa.

Kategoria: entiedämiksikutsua 2 kommenttia Kommentoi

22.12.2006 - 00:13

Entä jos naurun määrä on vakio, ellet itse naura itsellesi, joku tekee sen puolestasi?

Kategoria: Kaiva uutisia 1 kommentti Kommentoi

Pornosta
21.12.2006 - 17:31

Saara ja moni muu on puhunut pornosta ja siihen liittyvistä asioista. Minäkin haluan puhua. Tarkemmin: haluan kertoa itsestäni ja omista kokemuksistani.

Ei ole vaikea arvata, että kaltaiseni mieshenkilö ei ihan helposti pääse naisten kanssa tekemisiin. Yleensä naiset juoksevat karkuun heti tai sen jälkeen kun ovat selviytyneet naurukohtauksen pahimmista vaiheista. Tästä minua kohtaan tunnetusta antipatiasta naissukupuolen parista johtuu, että porno on tullut minulle hyvin tutuksi.

Asiaa ei ole parantanut ihmettelyni että millainen nainen haluaa olla kanssani tekemisissä. Olenhan täysin perverssi paskiainen, kateellinen ja kaikkea häpeävä idiootti, jonka elämän ainoa ja päätarkoitus on oman huonon itsensä korostaminen. Eräs harhautui jopa naimisiin kanssani mutta onnekseen tokeni pian. Suhteeni ovat olleet lyhytaikaisia.

Opiskelutoverini ylvästeli itsensä "pornon suurkuluttajaksi", koska hän oli ostanut eläissään yhden pornolehden. Voin kertoa ostaneeni satoja pornolehtiä. Kaupoissa ja kioskeilla mulkoilen pornohyllyille ja yritän kerätä rohkeutta ostaakseni tuotteen, josta saan pieneksi hetkeksi iloa surkeaan elämääni.

Aika moni rehentelee sillä, ettei tarvitse pornoa koska saa muutenkin. Minä en voi ylvästellä. Minä tarvitsen pornoa. Tämä sopisikin omaelämäkertani nimeksi, Tarvitsen pornoa, samantapainern nimi kuin Klaus Kinskin omaelämäkerta Tarvitsen rakkautta (sitäkin tarvitsen, tarvitsisin).

Minä (minä!) en osaa tehdä erottelua pornon ja erotiikan välille. Ehkä joku osaa.

Vielä nuoruudessani pornolehdissä oli kertomuksia naisista, joiden mies oli työmatkalla, mutta saksanpaimenkoira tuli hätiin. Nykyään ei tämmöistä saa lukea. Lieneekö lainlaatija estänyt? Pornolait muuttuvat usein, välillä saa siemensyöksyn lehdessä näyttää, välillä ei. Hankalaa.

Kasvoin jo nuorena kieroon, kun en uskonut vanhempiani (tarkoitan molemmissa merkityksissään) ja vääntelin naamaani väärissä paikoissa. En saanut tuntea aitoa välittämistä ja seuraukset ovat nyt nähtävissä. Minusta tuli pornoilija, joka ei häpeä mitään vaan mielellään paljastaa itsensä, henkisesti masturboi jotta varmasti joku pääsisi sanomaan huonoksi.

Olen varma, että marttyyreillä seisoi kun heitä kivitettiin, perustan näkemyksen omiin ajatuksiini marttyyriudesta. Ja eiköhän vain Jeesuksella ollut hyvä mieli, kun roomalaiset tulivat hakemaan häntä Getsemanesta. Jumalauta mitä kärsimystä ja häpeää! Kateeksi käy. Kaverilla oli lisäksi pokkaa väittää, että näin kuului käydä. Guantanamon vankeja kadehdin myös. Koko maailma pitää heitä väärinymmärrettyinä, uskontorajat ylittäen heitä kannustetaan kestämään pahojen yhdysvaltalaisten teot.

Jeesuksen viimeiset päivät olivat upeat. Ensin kunniasaatossa Jerusalemiin, sitten skandaaleja suurelle yleisölle ja lopuksi teloitus. Ei pitäisi olla valittamista. Jälkimainekin on erinomainen: syyttömänä tuomittiin! Tosin ei tarvitse omata teräviä aivoja tajutakseen, että Jeesus porukoineen oli vaaratekijä Rooman miehityshallinnolle, mutta kuka sitä maallisista välittää, kun kirjoitetaan kärsimyshistoriaa.

Olen maininnut, että henkisiä innoittajiani ovat ensimmäisten kristillisten vuosisatojen syyrialaiset erakkomunkit. Muutamat eivät tyytyneet syömään luteita autiomaassa vaan kiipesivät pylvään nokkaan. Jossain, en muista missä, olen nähnyt maalauksen tai piirroksen, jossa pitkätukkainen raivopää huutaa kansalle pylvään päästä. Komea näky, ehdottoman perverssi eli elämänkielteinen. Ääriteko. Pylväspyhimys inhosi ihmisiä niin paljon ettei voinut elää ilman heitä. Aikamoista jalustalle asettumista tuommoinen. Ehdoton kvaliteetti, sanoisi Ej. Rautavaara.

Kategoria: entiedämiksikutsua 7 kommenttia Kommentoi

Häpeä ja kateus
20.12.2006 - 09:11

Ruokatunnilla vuosia sitten keittiöön tuli toimiston tyttö, joka kysyi mitä luen. Hävetti ja hävettää: sanoin lukevani Juha Seppälän kirjaa Jumala on mies. Tähän vastasi tyttö: "Eikö toi oo aika vanha ajatus?" Tahdon korostaa, että hän oli tyttö eikä nainen, eli en siis tytöttele häntä.

Vuosia aiemmin olin illanvietossa Maunulassa, mutta silti emäntämme asui viehättävässä omakotitalossa. Teologian opiskelija, tyttöystäväni ystävän poikaystävä, olimme siis melkein langoksia, ilmoitti että Åke Kara toi karaoken Suomeen. "Ai miten niin?" kysyin, suunikin oli varmasti auki.

Vaikka tajusin munanneeni, en kuitenkaan kyennyt sitä tunnustamaan ja lyömään asiaa leikiksi. Nyt, kolmentoista ja puolen vuoden jälkeen, tämä tapaus edelleen rasittaa mieltäni. Toimiston kesäharjoittelijasta en tiedä, rasittiko hänen möläytyksensä häntä ja rasittaako vieläkin.

Lukiossa onnistuin sanomaan, että hyvät kitaristit kusevat lentokoneessa käytävälle. Minua hävettää muisto lauseestani edelleen. Yläasteella koulubussissa joku idiootti kovisteli koululaisia, mutta lähtiessäni bussista en kyennyt sanomaan mitään jätkälle, mikä ehkä oli parempi, sillä olisin voinut sanoa jotain erittäin typerää. Ala-asteella kysyin näyttelijän pojalta mitä isälle kuuluu. Seurakunnan päiväkerhossa minua pelotti. Tuskin olin täyttänyt kolmea kun jo häpesin kaikkea.

Minä häpeän edelleen. En voi sanoa niinkuin Nuoren Voiman rennot muistelijat, että ennen sitä teki kaikkea hassua, nykyään ollaan runoilijoita. Aina ei pääse edes ovesta ulos kun nolottaa niin paljon.

Ismo Alanko (tässä kohdin pitää muistuttaa, jos on hieno ihminen, että Ismo Alangolla on huilua soittava veli, joka on lahjakkain veljeksistä) laulaa että "häpeä ja kateus niistä saa voimaa". Totta. Olen myös erittäin kateellinen ihminen. Aina jos toisella menee paremmin, mitä tapahtuu usein, olen hänelle kateellinen enkä lainkaan osaa olla iloinen hänen puolestaan. Hänen puolestaan? Mitä se minua ilahduttaa jos toisella menee hyvin ja itse olen ojassa? Kaiken lisäksi luulen, että ei-kateelliset ihmiset vain teeskentelevät, oikeasti kaikki ovat toisilleen kateellisia.

Välillisesti voi olla onnellinen toisen puolesta. Esimerkiksi, ääritapauksessa, jos on pelastanut lähimmäisen hengen, voi olla onnellinen siitä, että hän elää, koska lähimmäinen tulee kiittämään minua henkensä pelastamisesta. Valitettavasti en ole koskaan pelastanut ihmishenkeä. Olen kateellinen lääkäreille, sairaanhoitajille, pelastusporukalle ja ambulanssihenkilöstölle heidän kiitollisesta työstään.

Myönnän joskus käyttäytyväni hyvin, mutta vain silloin, kun joku käyttäytyy todella huonosti ja tiedän että hänen huonoutensa avulla pääsen valokeilaan. Olen julkisesti halveksinut kaatuilevia juoppoja, naistenhakkaajia ja velallisia vaikka itsekin kuulun samaan sarjaan. Puhun humanismista ja humaaniudesta vaikken käsitä niistä mitään.

En voi antaa itselleni anteeksi syntejäni, sillä liian monet antavat anteeksi omat syntinsä. Jumalattomassa universumissa ei voi tukeutua kehenkään. Järkyttävä yksinäisyys elämässä ja sen jälkeen olemattomuus.

Kategoria: entiedämiksikutsua 8 kommenttia Kommentoi

Millaista aikaa elämme
19.12.2006 - 07:42

Rockmuusikko Jarkko Martikainen sanoi eilen televisiossa, että tietokilpailut ovat pahimmillaan sellaisia, että kysytään vuosilukua eikä esimerkiksi kansalaissodan syitä. Olipa terävää analyysia. Nyt heti tietovisa, jossa kysytään kansalaissodan syyt, laman syyt, myöhäisantiikiin mahdollisen rappion syyt jne. Saatan jo kuvitella, miten lopullinen totuus saadaan tätä myöten selville, kohta tiedämme kaiken.

En tunne hra Martikaisen taiteellista tuotantoa ja tuskin koskaan tulen tuntemaankaan, mutta varsin syvälliseltä henkilöltä vaikuttaa. On näitä muitakin, "lukeneita" rockmuusikkoja, aiankin joku Putro-niminen jannu ja torniolainen A.W. Yrjänä. Heidän esi-isänsä on luonnollisesti Juice Leskinen, joka taisi ihan oikeasti olla lukenut ihminen, ehkä sivistynytkin, en tiedä.

Yhteistä näille populaareille on, että heitä aristaa tunnustaa olevansa rokkareita; he haluaisivat olla jotain enemmän, runoilijoita. Hra Martikainen oli aikoinaan Ylen kirjallisuusohjelmassakin, jota veti Saarikosken III vaimo, taistolaisuutensa unohtanut Tuula-Liina Varis (asiasta voi lukea Ojaharjun muistelmista, suosittelen). Millaista aikaa elämme, kun kaikenlaisia rämpyttelijöitä päästetään vakavien aiheiden pariin? Kohta ihmissuhdepulmiin kysytään neuvoa huorilta, jos meno jatkuu samana.

Kävin eilen kirjastossa ja lainasin Davin Humen Esseitä ja Arto Virtasen Kirjailijan kodin. Poistoista ostin neljä kirjaa (Nykysuomen sanavarat, Lindstenin Maiju Lassila - legenda jo eläessään, Laitisen Suomen kirjallisuuden historian 1. painos ja Jari Tammen Suuri kirosanakirja) (meilläpäin ei kiroilla, on niin rehtiä meininkiä, eikä lueta, harrasteta äidinkieltä - ja kirjallisuus, mitä se on?). Onnettomuudekseni menin lehtiosastolle ja otin hyllystä Nuoren Voiman, teemana 90-luku. Siinä vaikuttajat kertoivat mitä muistavat edellisestä vuosikymmenestä. Mitä oltiin silloin ja mitä ollaan nyt. Oltiin "ironisesti" kaikkea nuoruuden hölmöyttä mutta nyt ollaan runoilijoita, suomentajia, "teatterintekijöitä", toimittajia jne.

Luonnollisesti vitutti, kun entinen naisystävänikin, joka silloin oli tyttöystävä, kertoili 90-lukulaisia muistojaan. Kotiin tallustellessani mietin että hänen muistiaan olisi voinut vähän tarkentaa, olisi pitänyt kertoa kaikista niistä saatanallisuuksista joita näyttelijätär milloinkin keksi. Kotona olin jo rauhoittunut ja päätin jättää muistelematta. Ja olihan meillä paljon hyvääkin, suoranaisena kunniatehtävänä koin hänen korkkaamisensa, siihen eivät olleet lupaa saaneet edes Teksasin hienot jätkät.

Uusi Nietzsche-suomennos oli lainassa. Lukeeko täällä joku todellakin Nietzscheä? Ilmeisesti erehdys, otsikko oli "Esseitä kreikkalaisista", joten lainaaja luuli että teos käsittelee homoseksuaalisuutta. Eikä ollut Jokisipilän väitöskirjaakaan hyllyssä. Sen lainaamisen syyt ovat minulle totaalisesti hämäriä. Jokisipilän kirjan otsikossa puhutaan "aseveljistä" eli kenties lainaaja on sekoittanut kirjan erääseen rocklevyyn, jossa englanniksi ollaan aseveljiä. Teoria on muuten hyvä, mutta miten täällä kukaan osaisi englantia.

Gravity's Rainbow on sivulla 92. Olen alleviivaillut nimiä, ja muutakin. On hyvä kirja, on. Ensimmäisen osan luettuani, olen sitä puolessa välissä, kerron mitä on tapahtunut eli, niin kuin pitää ilmaista, "tapahtunut".

Kategoria: entiedämiksikutsua 4 kommenttia Kommentoi

V.
17.12.2006 - 09:00

Heikki Raudaskosken essee Thomas Pynchonista (Niin & Näin 2/99) löytynee jostain paperipinosta. Se on hyvin kiehtova. Kun aamuyöstä aloin vakavalla mielellä lukea Gravity's Rainbowta, ajattelin, että essee kannattaisi lukea uudestaan, samaten minulla on jossain laaja selostus kirjan "tapahtumista" sivullisessa järjestyksessä.

Ihmeellisiä varotoimia. "Toi on vaikee kirja", sanotaan, mutta harvemmin ne ovat. Sen sijaan kirjat voivat olla tylsiä, lähinnä jos ne kertovat "arkisista" asioista. Jumalauta, että inhoan koko sanaa "arkinen", kaikenlaiset mikrofoni kiinni laulaneet hölmöt ovat kirjoitelleet kolumneja ilmaislehtiin "arkisesta aherruksesta" (arkinen aherrus... ei kai tällaista kieltä kukaan käytä?), joka sisältää ruuanlaittoa, lapsenhoitoa ja muita tehtäviä "joihin kuka tahansa pystyy" niinkuin eräs nainen minulle muutama päivä sitten sanoi. Hengittäminen on "arkista aherrusta", siitäkin voisi kertoa. "Heräsin ja hengitin, mitä ilmeisimmin olin hengittänyt nukkuessanikin, koska heräsin, muutoin en olisi herännyt, sillä olisin ollut kuollut."

Kuunnelkaapa tätä, upseeri yrittää tarttua kuumaan esineeseen: "Sergeant-major burned his hand picking it up and was heard to holler Oh fuck, causing laughter among the lower paygrades." Alhaisia sieluja tämä ei naurata, mutta ne, jotka eivät nokanvarsikatsele ihan aina voivat hohottaa hienolle lauseelle. Kirjan sankarin Tyrone Slothropin esivanhemmista löytyvät sellaiset nimet kuin Variable Slothrop ja Constant Slothrop, ylipäänsä nimet ovat sellaisia joista, kuulemma, kirjoituskursseilla varoitellaan.

Seuraava lainaus. Hollannin suunnalta on tullut V2 -ohjus, vieläpä aamulla, johon kertoja toteaa: "This could ruin a man's taste for sunrises." Kommentti on vähintään ironinen, kenties sarkastinen.

V2- ohjukset muistuttavat Pynchonin ensimmäisestä romaanista, jonka nimi on V. (V-kirjaimen jälkeen tulee piste, sitä ei pidä unohtaa). Mitä niitä oli merkityksiä V:lle? Virgo, vagina, Victoria... suomeksikin löytyy merkitys, yksi käännöspulma ratkaistu (se V-sana).

V-alkuisuuksia viljeltiin (cultura) kouluaikoina varsin tiheään tahtiin eikä meno erityisemmin ole laantunut. Sivistyspiireissä voi olla toisin, ehkä, niistä en tiedä mitään. Civis nousee V-raketille kaksi kertaa Viikossa, mutta tähän ei lasketa Vieraissakäyntejä. Vulgaari-ihminen voisi tästä ahdistua, mutta Viaton, synnit etukäteen anteeksi saanut hra/ nti/ rva täydellisyys ei, hän haluaa pitää pinnan kunnossa, jotta hauska meno jatkuu loppuun saakka ja ikuisesti, sillä heidän on taivasten Valtakunta.

En tiedä mitä tarkoitin edellisellä kappaleella.

Gravity's Rainbown the Zone on suomeksi Vyöhyke (tai Alue, ks. Raudaskosken artikkeli, loppuviite 11.) Taas yksi käännöspulma ratkaistu. V:tä riittää. Eikä voi unohtaa, että Pynchonin seuraavan romaanin nimi on Vineland. Olisiko niin että Gravity's Rainbow kääntyisi suomeksi jos vain yrittäisi? eli "ei sitä voi suomentaa" on pelkkää laiskuutta? Pistäkää joku Kersti Juva hommiin, tai Seppo Loponen.

Väitöskirjaa tehdään Pynchonista:

21 §

Fil. lis. Tiina Mirjami Käkelä-Puumalan väitöskirjatutkimuksen esitarkastus. Esitarkastajien nimeäminen.

Tarkastettava väitöskirjatutkimus: Other Side of This Life: Death, Value, and Social Being in Thomas Pynchon's Fiction (yleinen kirjallisuustiede, 240 s.).

Ohjaajina ovat toimineet prof. Heta Pyrhönen ja prof. Hannu K. Riikonen. Ehdotus esitarkastajiksi (taiteiden tutkimuksen laitoksen johtaja, prof. Arto Haapala): prof. Inger H. Dalsgaard (University of Aarhus) ja prof. Steven Weisenburger (Southern Methodist University).

Opiskelijalle on ilmoitettu oikeudesta esittää huomautuksia esitarkastajaehdotuksesta.

Esitys:

Nimettäneen esitarkastajiksi prof. Inger H. Dalsgaard ja prof. Steven Weisenburger.”

Ehkä luovuutta vihaavalla maallamme on vielä toivoa, kun joku uskaltaa tarttua hankalaan aiheeseen. Käkelä-Puumala on tehnyt gradun ja lisensiaatintyön V:stä. Kuka meistä ei olisi halunnut V.tä tutkia, ihan yliopistollisesti? Olipa lapsellinen kommentti, huomaa etten ole Valmistunut.

Kategoria: entiedämiksikutsua 3 kommenttia Kommentoi

Katoaminen
15.12.2006 - 08:13

Mikä ihmeen himo yhdysvaltalaisilla eli "amerikkalaisilla" on mennä piiloon ja kuvata piiloon menneitä ihmisiä? Lueskelin Paul Austerin New York -trilogian kolmatta osaa ja siinä kirjailija häviää. Muistaakseni Austerin Leviatanissa käsiteltiin samoja teemoja. Koko New York -trilogia käsittelee. Siinä viitataan Thoreauhun, joka meni metsään.

Don DeLillon Mao II kertoo piiloutuneesta kirjailijasta, joka lopulta katoaa eli kuolee. Mikä siellä Yhdysvalloissa on, kun pitää kadota? Salinger antoi haastattelun opiskelijalehdelle joskus 60-luvun alussa ja hävisi sen jälkeen. Parkkipaikalta hänet on kuvattu. Outoa.

Kuuluisin ja ajankohtaisin pakenija on Thomas Pynchon. Hänestä on edellinen valokuva 50-luvun lopulta, kun Salinger vielä silloin suostui haastatteluihinkin; Pynchonia on joskus haastateltu faxin avulla, ei muuta. Pynchon ehkä kuvattiin 90-luvulla lapsensa kanssa.

Yhdysvaltoihin voi kadota. Iso maa ja hajanainen. Liittovaltio ei pysy perässä. Siirtolaiset katosivat Euroopasta Yhdysvaltoihin, nyt siellä kadotaan sisäisesti. Afrikastakin lähdettiin mutta vähän eri merkeissä. Ja, kuten muistamme, Rikoksen ja rangaistuksen Svidrigailov sanoi lähtevänsä Amerikkaan ja ampui itsensä.

Kategoria: entiedämiksikutsua 2 kommenttia Kommentoi

Aikamme heerokset
14.12.2006 - 11:09

Voi onnellisia englantilaisia, heillä on sarjamurhaaja. Joku on tappanut ainakin viisi prostituoitua Ipswichin tienoilla ja, mikä kiehtovinta, tappajia saattaa olla kaksi eli toinen matkii toista. Tästä ei folklore parane. Kenties aikamme sankareita suunnistaa Itä-Angliaan enemmänkin, kohta siellä suorastaan kuhisee ja vilisee sarjamurhaajia. Paikallinen potkupalloseura oli jo joutunut kysymään poliisilta, että riittääkö virkavaltaa heidän otteluunsa kuumasta sarjamurhaajajahdista mutta poliisi oli sanonut että riittää. Ainakin vielä.

Suomessakin on Ylen uutislähetyksiin alkanut tulla mainintoja murhaajista, viimeinkin. Ketä kiinnostaa ulkoministerin jorinat? Paljon parempaa ajanvietettä ovat tappajat, raiskaajat, tappajaraiskaajat ja tiedotusvälineiden ykköslemmikit pedofiilit. Ilman ahkeraa uutistiedotusta emme tietäisi näistä asioista kuin murto-osan nykyisestä, voi kiitos.

Sarjamurhaajat ja pedofiilit ovat mediaksi kutsutun "mahdin" merkittävimpiä edistäjiä. Olisi vähintäänkin kohtuullista, että Yhtyneet Kuvalehdet muistaisivat erästä Jammua julkisesti ja nostaisivat hänet siihen arvoon mikä hänelle kuuluu. Ilman Jammua Tapani Ruokasen palkka olisi pienempi. Journalistiliitto tai joku sellainen voisi antaa kaverille mitalin.

Toisaalta on Jammun oltava kiitollinen aina valppaalle lehdistölle. Ilman journalisteja hän olisi alaviite populaarihistoriassa, nyt hän on keskeisellä paikalla. Ja Jammun jalanjäljissä monet muut ovat löytäneet oikean itsensä ja alkaneet toteuttaa kutsumustaan.

Valitettavasti Suomessa ei ole ollut sarjamurhaajia. Mutta kyllä niitä vielä tulee kun rumpua vain lyödään tarpeeksi ahkerasti. Olen vakuuttunut, että joku peräkammarin poika on jo aktivoitumassa, hän havaitsee että jumalauta, mustahan tulee vielä kuuluisuus.

Sarjamurhaajista olisi sekin hyöty yhteiskunnallemme, että voisimme sanoa, että en mä nyt mikään sarjamurhaaja sentään oo, vaikka sadan tonnin veropetoksen teinkin. On me ja sitten on ne, pahat eli hirviöt. Jouko Turkka tätä käsitteli Häpeässä: miettikää, että Jammu saattoi joutua moniin hankaliin valintatilanteisiin kun pikkutytöt olivat kyydissä, että pitäiskö ne päästää vapaaksi ja voi helvetti mitä mä teen ja niin edelleen. Ajatuksena on se, että Suomen vihatuin ihminenkin on, tosiaan, ihminen eli tuntee inhimillisiä asioita. Hän on yksi meistä, tämä saatanallinen hirviö. Itse asiassa meissä jokaisessa asuu jammu, joissain pienempi, joissain suurempi.

Journalisti tai muu kuonakasa, joka "tutkii" työkseen tappajia ynnä muita paskiaisia, tuntee viehtymystä kohteitansa kohtaan. Hänessä asuu semmoinen vähän suurempi kirvesmurhaaja tai mikä milloinkin. Epäilen myös oikeustieteilijöitä ja rikoshistorioitsijoita. Epäilen itseäni. Minua kiinnostavat orjaleirit, kaasutusautot ja lopullisen ratkaisun logistiikka. Olen jopa lukenut kirjoituksia vuosikirjasta Pohjolan poliisi kertoo. Nämä ovat aika raskauttavia tosiasioita, olen kävelevä tai lähinnä ontuva aikapommi.

Nyt pitäisi aloittaa liturgia että en tietenkään tarkoita että kaikki me ollaan, mutta se taitaa olla myöhäistä. Kaikki me ollaan. Jälkimmäisessa kirjassaan Albert Speeristä Yrsa Stenius analysoi 1900-luvun vaikutusvaltaisinta arkkitehtiä hienosti yli 200 sivua, kunnes alkaa itkeä, ettei hän herra paratkoon (tämä taisi olla täsmällinen ilmaisu) tarkoita että meidän teollisuusjohtajamme olisivat samanlaisia kuin Natsi-Saksan teollisuusjohtajat. Muistan järkyttyneeni tästä huudahduksesta. Miten niin eivät ole samanlaisia? Varmasti ovat samanlaisia. Itse asiassa Stenius vahingossa väittää, että saksalaiset tuolloin olivat jotenkin erilaisia kuin muut ihmiset silloin ja nykyään. Rasismia. Semmoinen ei sovi kansankotiin (tai sinnehän se juuri sopii, rotuhygienian kehtoon).

Mistä tämäkin alkoi? Siitä että minua ärsyttää suunnattomasti se että tiedotusvälineet väen väkisin aktivoivat sairaita ihmisiä tekemään sairaita tekojaan. Missä vastuu? Ei missään.

Kategoria: entiedämiksikutsua 4 kommenttia Kommentoi

Kirkkonummelaisten idänlibido
13.12.2006 - 04:04

Yliopiston juhlasalissa istui noissa 1950-luvun konserteissa koko senaikuinen musiikkimaailma. Televisio ei vielä kilpaillut kenenkään ajasta eikä kukaan asunut vielä missään hornan kuusessa niin kuin nykyään asutaan Pukinmäessä tai Myyrmäessä, Vantaasta puhumattakaan. Tunnenpa erään juristin joka asuu peräti Kirkkonummella ja käy töissä Helsingin keskustassa.” (Mätämunan muistelmat, 170-171)

Lukija helposti luulee, ettei kirjoittaja tiedä että Myyrmäki on Vantaata. Ja onko kirjoittaja aivan kauhea ihminen, kun luulee Kirkkonummea aivan viimeiseksi periferiaksi? Ironiaa ei ehkä voi opettaa.

Kuka kirkkonummelainen juristi mahtaa olla? täytyykö sitä edes mainita? Mainitseminen on masentavaa, se on selittelyä. Kunpa ei tarvitsisi mainita enää koskaan.

Äsken minulle tuli mieleen käsite 'suomalaisten idänlibido', en tiedä mistä se pälkähti heikkoon päähäni, sillä kirjaa jossa se mainitaan, en ole lukenut pariin kuukauteen. Mainitsen kirjan nimen: Romaanihenkilön kuolema. Se on hyvä kirja. Sitä ei kokemattomana ymmärrä. En ymmärrä sitä vieläkään juuri lainkaan.

Nyt tiedän mistä, ehkä, tuo suomalaisten idänlibido tuli mieleen. Mietin itäisiä asioita, itämisiä ja koi-sanan merkityksiä. Ja oliko se joku Länsiö, jota oli joskus sanottu Itiöksi hänen aatesuuntautumisensa vuoksi, tai sitten se oli Länsiön sukulainen tämä Itiö, joka tapauksessa Länsiö oli sanonut eräästä Omakuva-kirjasta, että muuten hyvä mutta kun siinä yhdessä lauseessa pilkataan kirjoittajan entistä vaimoa. En ole ihan varma sanoiko sen Länsiö, mutta joku kuitenkin sanoi. Tästä tuli mieleeni eräät muistelmat, joista joku sanoi että ne olivat 95-prosenttisesti asiaa, mutta aina välillä muistelija harhautui asiattomuuksiin. Yksi lause yhdellä, toisella viisi prosenttia. Ei ole helppoa.

Kategoria: entiedämiksikutsua 5 kommenttia Kommentoi

Saaran meemi
12.12.2006 - 03:42

Nolottaa, mutta vasta nyt vastaan Saaran kirjalliseen meemiin. Viideltä hyllyltä yhdeksäs kirja ja pitäisi sanoa jotain viisasta. Sen verran valikoin, että olin lukenut kirjat, muutama hylly jäi siis hylätyksi.

1. Maiju Lassila: Kilpakosijat ja Pekka Puavalj. Tässä niteessä on siis kaksi teosta. Erinomaisia teoksia ovat, hienoa sanailua ja muuta irvailua. Tykkään Lassilasta ylipäänsä.
2. Matti Yrjänä Joensuu: Harjunpää ja heimolaiset. Tämä on viimeinen lukemani Harjunpää, vai tuliko Pahan pappi tämän jälkeen, en muista. Kehaisen myös, että olen lukenut Joensuun ainoan ei-Harjunpäänkin, Possun ja Paavin panttivangit. Heimolaisissa Harjunpää kuvaa, yllätys yllätys, romaneja, joita hän kutsuu romaaneiksi. Kirja on 80-luvulta, Joensuun tiukoilta luomisvuosilta. En ole varma saatiinko tässäkään kirjassa roistoja kiinni, yleensä niitä ei Joensuulla saada. Kurjaa on must... anteeksi romanien elämä. Juhlapaikka, jossa veriteko tapahtuu, tuntui lukiessa tutulta ja se taitaa olla entinen melkein-naapurini Oulunkylässä. Tarkka miljöönkuvaaja Joensuu on.
3. Thomas Pynchon: Huuto 49. Ensimmäinen ja ehkä viimeinen Pynchon-suomennos. Tässä on se ongelma, että jotkut pitävät kirjan tapahtumia outoina, mutta minulle ne tuntuivat jokapäiväisiltä. Tai öisiltä: näinkö viime yönä unta salaisesta postijärjestelmästä? Joka tapauksessa toissa yönä olin unessa, jossa tehtiin elokuvaversiota V:stä. Näillä en menisi julkisesti kehumaan. Pynchonilta tuli uusi romaani viime kuussa, Against The Day, jossa on sivuja 1120. Huuto 49:ssä sivuja on noin kymmenen kertaa vähemmän.
4. F.M. Dostojevski: Kirjoituksia kellarista. Olen niitä, jotka samastuvat Dostojevskiin ja hänen henkilöhahmoihinsa, kaikki kolme luokkaa siis nähdään samana. Suosikkini on tietenkin Stavrogin, miten muuten voisi olla, mutta kyllä kellarimieskin menettelee.
5. Benvenuto Cellini: Omaelämäkerta. Ihana opus, varhainen omaelämäkerta. Cellini muun muassa kertoo tappaneensa paavin. Jostain syystä hän ei puhu nuorista poikaystävistään, mutta ei se mitään, kirja on loistavan itsekritiikitön, moderni.

***

Sitten vielä muuta asiaa. Miten te bloggerbloggaajat jaksatte niitä betojanne ja muita hankaluuksia? Linkkien laittokin hankalaa. Vuodatus on yksinkertainen mutta monipuolinen. Tervetuloa.

Kategoria: blogosfääri 1 kommentti Kommentoi

urasta voi itkeä
08.12.2006 - 19:20

Minulta kysyttiin taannoin, että "rakastanko sanoja". Ilmeisesti kysyttiin koska kirjoitan melko paljon. Tahdon heti sanoa, että minä en rakasta sanoja, lauseita, kirjaimia enkä mitään asiaan liittyvää. 20-luvun lopulla Mika Waltari, Joel Lehtonen ja muutamat muut olivat jossain hienossa helsinkiläisessä kahvilassa, kun Waltari alkoi unelmoida, että jos olisi varaa niin hän kyllä kirjoittaisi niin ja niin upean teoksen. Tähän sanoi Lehtonen (tuskin tunnette häntä, mutta hän silti on Suomen merkittävimpiä kirjailijoita), että jos hänellä olisi varaa niin hän ei kirjoittaisi sanaakaan.

Kaksi kulttuuria kohtasi noin vuonna 1929 Brondalla tai missä lienee ja niin ne kohtaavat edelleen. Toisaalta Šoštakovitš sanoi, että on turha valittaa jos elämä teki säveltäjäksi mutta kirjanpitäjän urasta voi itkeä. Minä haluaisin olla kirjanpitäjä, mitä se sitten onkin, mutta luojan kiitos minusta ei koskaan tule säveltäjää. Vielä inhottavampaa olisi olla esittävä taiteilija, viulisti tai pianisti, en kestäisi sitä jatkuvaa harjoittelua ja järkyttäviä esityksiä, varsinkaan ensiesityksiä.

***

Tuli uusi Parnasso, harvoin niitä vanhoja tuleekaan. Joka tapauksessa luin ihastuneena Roo Ketvelin arvostelun arabialaisesta runoteoksesta, suomentanut Jaakko Hämeen-Anttila. Arvostelu oli täyttä runoutta ja toivon että hän jatkaa loistavalla linjallaan. Parnasso hehkutti, että heilläpä on nyt kaksi uutta arvostelijaa, joista toinen on tämä Ketvel, mutta toinen Asko Sahlberg...

Risto Ahdin arvostelu ja essee olivat myös miellyttäviä. Hän sanoo: "Ei kukaan voi rakastaa Koskenniemeä ja Kiveä tuosta noin vain - ensin on toista rakastettava ja toista vihattava, sitten vasta voi molempia rakastaa." Aion lukea hänen sanansa vielä useaan kertaan.

***

Ei ole mitään sanottavaa. Ja taas tuli kirjoitettua neljä sanaa. Sekä välimerkki. Eilen menin niin alas että muokkasin säätiedotuksen (Tornio, Liakka) niin sanottuun runomuotoon. En aio laittaa sitä nähtäville.

Kategoria: entiedämiksikutsua 1 kommentti Kommentoi

05.12.2006 - 19:05
Päälle liimattu elämä

etäiset henkilöt oikoluku suorittamatta
kustannustoimittaja laiska kiusallisia kirjoitusvirheitä

Kategoria: Kaiva uutisia 0 kommenttia Kommentoi

Juopon myöhästynyt sunnuntaiessee
05.12.2006 - 01:08

Ei kiinnosta kirjoittaa, lamaantunut olo. Mutta sen sanon, että viime viikon suomalaiset, tämä Fouganthine ja Susan Kuronen ovat minua enemmän pihalla. Heidän pitäisi tutustua, heissä on jotain samaa.

Kävin kirjastossa. Siellä oli mielenkiintoisia kirjoja, mutta valitettavasti olen heille niin paljon velkaa että olen lainauskiellossa. Eikä rahaa tietenkään ollut tarpeeksi. Näin sitä ei sivistytä.

Seuraava kappale.

Seuraava.

Kategoria: entiedämiksikutsua 0 kommenttia Kommentoi

30.11.2006 - 23:00

juon kuin sieni korjaan olen sieni
toivottavasti en herkkutatti sentään
inhottava home seinässä
pitiks sunkin tulla tänne
se juo meidän juomat ja kähmii
ahmii hirvee läski

Kategoria: Kaiva uutisia 1 kommentti Kommentoi

Sanat ja teot
30.11.2006 - 18:59

Tein syntiä ja luin Greenen romaania Miehemme Havannassa. Puolustelen käytöstäni sillä, että viime aikoina olen käynyt läpi erittäin raskaita vaiheita, joten kaipaan kevennystä. Greenestä näkee sen että, niin kuin Carver asian sanoo, kirjailijan ei tarvitse olla kulmakunnan terävin tyyppi. Suomessa Hannu Raittila, ilmeinen pöljäpoika, on hyvä esimerkki. WSOY:n kirjailijat järjestään vaikuttavat siltä, että rappuja noustessa he eivät jauha purukumia. Tervo tietenkin on poikkeus. Hän saattaa jopa mylvähdellä portaikoissa.

Greenen romaanin motiivit ovat hieman noloja. Isä tarvitsee rahaa tytärtään varten. Isä on naiivi eikä osaa sanoa ei. Mutta ei sitä omaperäisempää juonenkehittelyä nykyihminen kaipaa, elämä on niin järjetöntä ja rikollista että tavallisuuskin voi joskus viehättää. Kuitenkaan en halua tavallisuutta ja normaaliutta sillä brutaalilla lailla, jota esimerkiksi asuinpaikkakuntani tarjoaa.

Ihan kohta on joulukuu. En aio panostaa lahjojen ostoon, entiselle vaimolleni ostan lahjan, koska hän sietää minua, toisinaan. Minulle on jokakertainen järkytys, että ihmiset haluavat olla kanssani tekemisissä, edustanhan kaikkea sitä mitä he eivät ole eivätkä halua olla. Minä olen köyhä, sivistynyt ja älykäs, enkä viitsi unohtaa ihan kaikkia vastaanottamiani loukkauksia.

Jos joku on, esimerkiksi, tuhonnut elämäni, niin miten hän voi kuvitella selviävänsä teostaan ilman rangaistusta? En minä ala odotella olemattomien jumalien interventiota, toimin ihan itse. Luonnollisesti en käyttäydy brutaalisti, esimerkiksi fyysisesti, vaan äärimmäisen vittumaisesti ja yllättävästi. Liian paljon annetaan anteeksi, siksi maailmassa on niin paljon pahuutta kuin sitä on. Mietitään nyt tylsää päivänpolitiikkaa ja sitä miten Suomi kumartelee Putain-Putinin suuntaan. Kremlissä hieroskellaan känsäisiä käsiä ja onnitellaan itseä taas kerran hyvästä onnesta, kun kukaan ei pane tikkua ristiin vaikka sikaillaan miten paljon tahansa. Suomen toiminta on "humanistista", joka saattaa jälleen kerran johtaa miljoonien humaanien kuolemaan.

Tietenkin täälläkin on noita perkeleitä eli ryssiä. Niitä on kaikkialla. Itärajan kunnat ja kaupungit ovat jo asumiskelvottomia ryssien tähden. Esimerkiksi Lappeenrannan kävelykadulla ei voi olla, kun taskuvaras ahdistelee jatkuvasti. Joensuussa ne tonkivat kaatopaikkaa.

Toisaalta torniolainen on ansainnut kaikki vitsauksensa, minä mukaanluettuna. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun minulle on tultu naurettavasti kertomaan, että sua pitäs lyödä. Mikseivät ne lyö? Ihmeellistä uhoamista. Mutten pilkkaa tästä ainoastaan asuinpaikkakuntani väestöä, vaan jo nuoruudessani sain kuulla samanlaista uhoamista. Edesmennyt, nykyään helvetissä ikuisuuttaan viettävä ala-asteen opettajani Hyvinkään Kivisenojan koulusta totesi, että minua pitäisi lyödä. Kuitenkaan hän ei lyönyt. Olin pettynyt. Hän oli usein korostanut rehellisyyttä ja kaikki miehisiä hyveitä, mutta kriittisellä hetkellä, silloin kun sanoista pitäisi siirtyä tekoihin, hän ei kyennyt mihinkään. Hölmön puheet olivat olleet pelkkää tyhjää louskutusta niin kuin olin jo pitkään epäillytkin.

Mainitsin helvetin, vaikken siihen tai taivaaseen ynnä muihin vastaaviin paikkoihin uskokaan. Uskonto oli silti suosikkiaineitani koulussa. Tietyssä mielessä sympatiseerasin Jeesusta, vaikka esimerkiksi hänen toimensa temppelissä olivat naurettavia. Enkä ole ainoa, jota ärsyttää Jeesuksen jatkuva kitinä kun opetuslapset eivät tajua. Pedagogisesti hän oli melko heikko, mutta siihenhän on totuttu.

Puhutaan synnistä, helvetistä ja muusta. Kieli on saastunut kristillisestä käsitteistöstä. Mutta ei se ole kamalaa, itsekin huudahtelen voi luojaa vaikkei näkemykseni mukaan luojaa ole olemassakaan. Yhteen aikaan yritin puhdistaa kieltäni kuonasta ja yritän edelleen, mutten enää ruoski itseäni jokaisesta rikkeestä.

Tiedän että tämä on jo liian vaikeaa, mutta silti sanon, että asennoitumiseni asuinpaikkakuntaani on myös performanssia, vaikka loppujen lopuksi olen tosissani. Tässä tarvitsisi nähdä ainakin kaksi asiaa samalla kertaa, "esitys" ja "todellisuus", joten en elättele toiveita että moni ymmärtäisi.

***

Joskus oli meemi, että mitä kirjoja on tietokoneesi lähettyvillä pöydällä. Huvikseni, kun ei muutakaan sanomista ole, kerron tilanteeni: Anna-Leena Härkönen, Juhannusvieras; Baudelaire, Modernin elämän maalari; Huysmans, Vastahankaan; The Penguin English Dictionary; Paasilinna, Timo K. Mukka; Pynchon, Gravity's Rainbow; Rautavaara, Omakuva. Lisäksi vihreällä ikealaisella pöydälläni on Seura, Ilta-Sanomat, kaksi tyhjää punaviinipulloa ja puoliksi juotu Carlsberg-tölkki. Unohtamatta tietokonetta.

Kategoria: entiedämiksikutsua 1 kommentti Kommentoi

Olen onneton
29.11.2006 - 21:54

Taas väsyttää ja hermostuttaa, mutta Panulla menee hyvin. Se syö, juo, käy näytelmissä, syntymäpäivillä, Istanbulissa, kirjanjulkaisutilaisuuksissa, kustantajan juhlissa ja nainenkin sillä on. Luin jostain, että nainen oli rakastanut Panua jo pitkään, mutta nyt vasta pääsi suhteeseen kun edellinen lähti pois, edellinen, jota Panu kehuu ja muistelee mielellään.

Viime kesänä Panua aavistuksen vitutti, kun huvinäytelmässä häntä ivattiin. Mutta ihan pikkasen vain vitutti. Ja monet osoittivat myötätuntonsa Panulle. Nainen oli miellyttävä, ruoka maistui ja lopuksi nussittiin. Kissakin Panulla on, se tulee syliin.

Onnelliset ihmiset tekevät meidät onnettomat ihmiset onnettomiksi. Panu on tehnyt useita ihmisiä onnettomaksi. Joku onnellisuusvero olisi näille säädettävä.

Mutta minäpä olen ollut aina onneton. Idioottimainen kasvuympäristö heti alkajaisiksi johti siihen, että mitään onnen mahdollisuuksia ei ollut. "Läheiseni" olivat ihmisiä, jotka innostuivat autoista ja muista järkyttävyyksistä. Opin viimeistään kolmevuotiaana inhoamaan maalaiselämää ja maalaisia, noita "aitoja" ihmisiä. Heille minulla ei ole mitään sanottavaa.

Viimeisin tolkuttomuus on se tosiasia, että olen kuudetta vuotta vihattavassa, vastenmielisessä pikkukaupungissa, jota en siedä lainkaan. Täällä on pimeä ja kylmä, tuuli on helvetillinen. Sairaana minut saatiin huijattua tänne ja nyt sanotaan, että "tule ihmeessä pois, tämä on vapaa maa". Millä vitulla? Näillä tuloilla ei tulla eikä saavuta.

Ihmisten kierous on ilmeisesti rajaton. Kukaan ei häpeä mitään. Syylliset ovat vapaina ja kunnioitettuina. Torniossa on pimeä ja ihmiset hirveitä. Järkyttävä talvi on tulossa, enää ei ole valoa eikä mitään. On pelkkä tyhjyys tällä rangaistusleirillä, voi jumalauta. Ihmettelen jos tästä talvesta selviän. Toisaalta en edes halua selvitä, sillä selviäminen johtaisi uuteen talveen, välissä kesäksi kutsuttu täysvaloinen aika ja järkyttävä, idioottimainen syksy, jonka vesisateet ja liukkaudet pelottavat. Mitään ratkaisua ei ole, tulen olemaan ikuisesti näiden petojen ympäröimänä.

Voin vain lainata, todellakin vain:

"Olkoon, hän huokaisi. Kaikki on nyt lopussa. Ihmisten viheliäisyyden mainingit lyövät yli taivaitten kuin hyökyaallot ja ahmaisevat kitaansa tämänkin suojapaikan, jonka patoluukut minä tahtomattani paiskaan selälleen."

Mutta, on korostettava, des Esseintes pakeni Pariisista ja joutui sinne takaisin, omat intentioni toimivat vastakkaisesti. Suuren suvun jälkeläinen ei kuitenkaan joutunut keskelle moukkia, vaan eli ylellisessä talossaan kohtaamatta kansaksi kutsuttua kauheutta. "Ihmiskasvojen hirmuvalta", kirjoitti Baudelaire jo ennen Huysmansia, Baudelaire, näiden lopun aikojen merkittävimpiä ajattelijoita, joka eli idioottimaisella kuukausirahalla... Tunnen kohtalonyhteyttä.

Jotenkin järkyttävää on, että Baudelaire viittaa runoudessaan Tornioon. Ranskassa tunnettiin tämä helvetti, koska 1700-luvulla täällä kävi ranskalaisia astemittailemassa ja ryyppäämässä yhden talven verran. Baudelairen proosaruno "Minne tahansa maailmasta pois" sanoo: "paetkaamme maihin, jotka ovat yhtä kuin Kuolema. - Minä huolehdin tästä, onneton sieluni! Pakkaamme laukkumme ja lähdemme Tornioon."

Onko Tornio sittenkin poikkeus? ehkä ihmiset eivät yleensä ole tällaisia paskiaisia? Tunnettiinhan jo 1800-luvun Ranskassa Tornion hirvittävyys, kuolettavuus. Olen joutunut helvettiin.

Kategoria: entiedämiksikutsua 5 kommenttia Kommentoi

Orja
28.11.2006 - 15:13

ilmoita asiaton viesti
kommentoi niin helvetin asiallisesti
perustellusti ja systemaattisesti
tematiikasta vitut
muista olla kohtelias sillä
minä olen tietyö totuus ja elämättömyys
paskaas syö ellet leiki mun säännöillä
hyvältä näyttää niinkuin aina
pidätän oikeuden kaikkeen
mulle ei kukaan oo koskaan
sanonut vastaan äiti sano
että osaan ja ruotsinlaivalla
voitin huutoäänestyksellä karaoken
mun aineet luettiin soitin viulua
kevätjuhlissa joulunäytelmässä
päärooli kaikki vitun stipendit
olen aina ollut menestys
tosin pillua sain vasta satavuotiaana
mutta parhaat otetaan viimeiseksi
sodassa viedään ensimmäisenä
RUK:n priimus olin
aina kertaamassa en sano koskaan
ylemmilleni ei ei niitä enää monia olekaan
perin virat mulle ei vittuilla ei

Kategoria: Kaiva uutisia 3 kommenttia Kommentoi

Sanan voima
27.11.2006 - 12:48

On se, todellakin, näin: ”disease c.1330, "discomfort," from O.Fr. desaise, from des- "without, away" + aise "ease" (see ease). Sense of "sickness, illness" first recorded 1393; the word still sometimes was used in its lit. sense early 17c.” Lähde.

Ei ole helppoa!

Tietenkin voisi kysyä, että mitä ranskankielinen nimi des Esseintes tarkoittaa. Ehkä ei-olevaa? Esse + intes. Huysmansin romaanihenkilö on kyllä jotenkin ei-olevan tuntuinen. Antti Nylénin esipuheessa mainitaan: "Jean Floressas des Esseintes sisältää jäänteitä monista romaanin aiheista ja asioista: dissidence, essence, dessin, saint, fleur, florilège... 'Nimet merkitsevät kaikkea', kirjoitti kerran Oscar Wilde, joka muuten joutui oikeudessakin selvittelemään suhdettaan tähän pahamaineeseen ranskalaiseen romaaniin. Hän oli viitannut siihen Dorian Gray muotokuvassa."

Kategoria: entiedämiksikutsua 0 kommenttia Kommentoi

Tiedotus harvalle lukijakunnalleni
27.11.2006 - 10:15

Monissa blogeissa pyydetään "positiivista ja perusteltua palautetta". Mielestäni tämä on hivenen epäreilua lukijoita kohtaan, joten ilmoitan tässä, että minun blogissani saa esittää negatiivista ja perustelematonta palautetta. Saa mennä henkilökohtaisuuksiin. Useat blogistit hermostuvat parista poikkipuolisesta sanasta, esimerkkejä löytyy linkkilistastani, joten katsoakseni teen tässä hyvän teon ihmiskunnalle. Mutta saanko tästä kiitosta! Vai pelkkää paskaa niskaan...

Kategoria: blogosfääri 7 kommenttia Kommentoi

Ei niinkun mun makuun
26.11.2006 - 15:10

Venäjänmaalla se meno vain kiihtyy. Vittuilijat ammutaan ja myrkytetään. Reipasta meininkiä. Putain-Putin on näyttänyt kaapin paikan. Valloittava mies. Kohta hän valloittaa Baltian. Luota ryssään ja kadu. Miksi niitä paskoja edes on olemassa? Ilmeisesti jonkinlainen kirous ihmiskunnalle. Ryssän tunnistaa viekkaasta katseesta. Hyi helvetti.

Kategoria: entiedämiksikutsua 1 kommentti Kommentoi

Kaksikymmentäkolme
25.11.2006 - 17:36

Ystävän palveluna
ulkoistin vihani
ja muut palvelut
upposivat Kiinaan

Kategoria: Aurinko menee saastepilveen 0 kommenttia Kommentoi

Nykyaika
25.11.2006 - 16:55

Tuli semmoinen mieleen, että lukihäiriöön vedoten kaikenlaiset pölkkypäät oikeuttavat typeriä puheitaan ja kirjoituksiaan. Vaikka olisit illitteraatti hölmö niin vain sano, että "mä oon lukihäiriöinen" niin voit hölöttää mitä tahansa.

Kyllä, viime päivinä olen lukenut näitä talouslehtiä, jotka ovat täynnä ihmeellistä yhdysvaltalaista onnellisuus"filosofiaa", joka nolottaa niin paljon että tekisi mieli ampua ainakin itsensä. Nykyaika on täyttä helvettiä, aina.

Pari minuuttia luin, en enempää, se oli joku Bisnes-lehti tai vastaava, en muista tarkemmin. Joka tapauksessa sairastuin niin pahasti että vastalääkkeeksi oli luettava kolme tuntia Verlainea ja Huysmansia.

Kategoria: entiedämiksikutsua 0 kommenttia Kommentoi

2kymmentä2
25.11.2006 - 13:45

Huuto käy yli taivaan
painovoima se painaa
sateenkaaren päästä päähän
lähettäkää rakettinne elokuvateattereihin
joissa kotimainen elokuva voi hyvin

Kategoria: Aurinko menee saastepilveen 3 kommenttia Kommentoi

Kaksikymmentäyksi
25.11.2006 - 13:23

"A screaming comes across the sky. It has happened before, but there is nothing to compare it to now."

Huuto käy yli taivaan.
Niin on tapahtunut aiemminkin,
mutta sitä ei voi lainkaan
verrata nykyhetkeen.

***

Täältä kannattaa katsoa.< 08 2005 karrikokko.blogspot.com>

Kategoria: Aurinko menee saastepilveen 0 kommenttia Kommentoi

Kaksikymmentä
23.11.2006 - 11:03

Tietysti nainen on hullu
kirjoittaa runoja
nussinut kaikkien kanssa
paitsi sinun

***

Vielä meinasin lisätä rivin: sekopää varmasti. Tämä on kehittelyvaiheessa (ihanko totta?).

Kategoria: Aurinko menee saastepilveen 1 kommentti Kommentoi

Yhdeksäntoista
23.11.2006 - 10:59

Kirjoitan jälkipolville
omat polveni notkuvat jo
elämää kontatessa
polveilen itseni ojaan

Kategoria: Aurinko menee saastepilveen 0 kommenttia Kommentoi

Kahdeksantoista
23.11.2006 - 10:58

Aikaulottuvuuden tuntitolkuttomuus
ennen auringingon käväisyä
nähdään taas joku päivä

Kategoria: Aurinko menee saastepilveen 0 kommenttia Kommentoi

23.11.2006 - 10:52

Tätä blogia lukiessa saa hymyn huulille. Ihan selkeä Baudelairen Samuel Cramer.

Kategoria: blogosfääri 0 kommenttia Kommentoi

Seitsemäntoista
22.11.2006 - 17:14

Hämähäkki tekstaa verkkolokiaan
tällä klovnilla eivät tavoitteet vaatimoitu
kryptisoitunut kirjainrykelmä avain
runotytön lukkoon
Kategoria: Aurinko menee saastepilveen 0 kommenttia Kommentoi

Kuusitoista
22.11.2006 - 13:04

Huolestuttaisi todella
jos sukuni ymmärtäisi
tekoni ja niiden vaikuttimet

Kategoria: Aurinko menee saastepilveen 0 kommenttia Kommentoi

Viisitoista
22.11.2006 - 13:03

Hiusten lyhetessä
hänen järjettömyytensä kasvaa
ihan kohta alkaa isänmaallisuus

Kategoria: Aurinko menee saastepilveen 0 kommenttia Kommentoi

Neljätoista
22.11.2006 - 13:02

Aurinko ei halua nousta
näille seuduille
asun täällä kuudetta vuotta

Kategoria: Aurinko menee saastepilveen 0 kommenttia Kommentoi

Kolmetoista
17.11.2006 - 08:00

lumi putosi maahan
yritin lentää tähdeksi
päädyin oksanhaarukkaan
en muista ketkä muut osallistuivat

Kategoria: Aurinko menee saastepilveen 0 kommenttia Kommentoi

Saastaa
09.11.2006 - 06:29

En millään saanut otettua hyllystä Wallinin Arabian retkiä vaan likaisiin käsiini tarttui Kommunismin musta kirja. Luin sen alun, "Kommunismin rikokset", ja kiiruhdin verkolliseen maailmaan tutkimaan mitä kirjasta on sanottu. Monet ovat moittineet. Että ei ole reilua, kyllä muutkin ovat tehneet pahoja, että ei niitä kuolleita sataa miljoonaa ollut, vaan ehkä 75 miljoonaa. Ansiotkin on myönnetty. Uraa uurtava teos, jopa uraauurtava. En nyt oikein tiedä mitä tällä jaottelulla tarkoitin.

Kommunismin mustassa kirjassa on sivuja yli 800. Jos nyt aluksi lukisin Neuvostoliiton osuuden ja ehkä Kominternin, myöhemmin loput. Tosin tajuan olevani pahasti myöhässä, sillä teos on julkaistu suomeksi jo viisi vuotta sitten. Ranskaksi 1997 (kävin lähdekritisoimassa, harvinaista minulle: alkuteos tosiaan vuodelta 1997, minulla suomalainen viides painos vuodelta 2003, mutta muistaakseni ensimmäinen painos on julkaistu 2001; asia olisi helppo tarkistaa, en sitä tee).

Puolustelen laiskuuttani sillä, että välimatkan päästä voin antaa objektiivisen lausuntoni, nimittäin sitten kymmenen vuoden päästä kun olen kirjan lukenut loppuun saakka. Asti. Vuoksi. Takia. Muistan lukiosta, kun yksi koripalloileva puupää ja häänen kaverinsa, onneksi rinnakkaisluokalta, "pohtivat" koulun "kirjastossa", että pitääkö kirjoittaa vuoksi vai takia. Puupää sanoi, että takia, koska vuoksi viittaa luonnonilmiöön. Istuin lähellä enkä sanonut mitään.

Tämä tapahtui kolmannella luokalla. Kaiken lisäksi puupää kirjoitti koulun parhaat pisteet ylioppilasaineesta. Olin tapauksesta avoimen onneton, mutta sain balsamia haavoihini, kun kuulin ylioppilaspäivänämme, tarkemmin sanottuna iltana tai yönä, en ole varma oliko jo yö, paikallisen yökerhon miestenhuoneessa itse puupään suulla, että jos hän jossain ylioppilaskirjoitusten aineessa, valitettavasti en muista missä, olisi saanut pisteen tai kaksi enemmän ja yltänyt laudaturiin niin myös hänen kokonaisarvosanansa olisi ollut laudatur, mutta nyt se jäi magnaan. Luonnollisestikaan hän ei osoittanut sanojaan minulle, vaan eräälle hyväksytylle oppilaalle. Tämä tiedonanto pelasti iltani ja yöni, ja aamun valjetessa saatoin tunnustaa jatkopaikassa, että kuuntelin toisinaan muutakin kuin metallimusiikkia.

Noina viikkoina, "elämän parhaimpina" (tuolloin kaikki viikot olivat elämän parhaimpia ja unohtumattomimpia, oli penkkareita, autokyydityksiä, tenttejä, kirjoituksia ynnä muita järjettömyyksiä, mitkä eivät minua kiinnostaneet yhtään), olisi kuulunut lukea yliopiston pääsykokeisiin, mutta erään sukulaiseni sinnikäs vastustus ja kiinnostukseni erään Platonina tunnetun sananiekan teksteihin häiritsivät. En nyt oikein tiedä miten ajauduin Kommunismin mustasta kirjasta yökerhon miestenhuoneen kautta Faidoniin mutta mitäs siitä.

Parikin kommentaattoriani on sanonut, että ei otsikoilla ole merkitystä. Esitän eriävän mielipiteeni. Muuten, toivottavasti pöytä jolla kirjoitan ei kaadu, koska yksi sen jalka on käytännössä irti, ja oikealla puolellani olevassa vesilasissa sisältö heilahtelee. Semmoisia nuo nestemuotoiset ovat. Pöytä on vihreä. Alunperin se oli väritön eli puunvärinen (pyökki?) ja ostettu suurehkosta liikkeestä Espoosta. Näin pöytäkin viittaa siihen, etten aina ole ollut sisäisessä karkotuksessa vaan ihmistenkin ilmoilla.

Otsikoilla on merkitystä. Miten sitä muuten tietää mitä lukee? Tämä oli matalaotsaisin perustelu mitä tuli mieleen, itse asiassa se tuli ensiksi mieleen, muuta ei ole tullutkaan. Otsikko viittaa otsaan ja otsoon, joka on karhu. En ole koskaan tavannut metsässä karhua. Suomi on maa, jossa aikuiset ihmiset pelkäävät karhuja, susia ja ilveksiä, tosin vain maalaiset pelkäävät, mutta kuitenkin.

Joskus pitäisi kirjoittaa jotain hyödyllistä, tekemisestä en enää unelmoi.

Ymmärsin, että minun on kirjoitettava kategoriaa "entiedämiksikutsua" kunnes se loppuu. Ei voi tietää koska loppuu. Toivottavasti huomaan. Kohta on 200 kirjoitusta. Tietenkin on erittäin tärkeätä miettiä kirjoitusten määrää, sanojen määrää, merkkien määrää.

Kategoria: entiedämiksikutsua 3 kommenttia Kommentoi

Kyllä: Mannerheimin käskykirjeestä hän sanoi samaa, että tiedossa se on
08.11.2006 - 04:16

Innostuin ja luin Berijan tarhojen päälle Tuomisen Kremlin kellot loppuun, olin aloittanut sen joskus vuosi sitten. Ei minulla sitten muuta ollutkaan.

Voisi lukea loppuun muutaman muunkin kirjan, esimerkiksi Wallinin retkeilyt Arabiassa. Tämän verran vielä oli.

Mutta: on muutamassa blogissa hurja tunnelma. Semmoista oikeauskoista menoa akselilla viheriäisyys - vasemmistolaisuus. Näille kavereille ei oikein uskalla sanoa vastaan, koska he periaatteessa ovat aina oikeassa: edistysmaat sortavat kehitysmaita, Mannerheim oli aristokraatti, suomalainen nykyfilosofia on analyyttistä ja sitä kautta natsilaista ynnä kommunistista (gulag), perinteet ovat kamalia jne. jne. Vähän sama kuin hokisi jatkuvasti "kaksi plus kaksi on neljä" eikä mitään muuta, ei ainakaan valehtelusta päästäisi syyttämään.

Joissain yhteyksissä näistä ihmisistä puhutaan "trendipelleinä". Heille historia on tuomioistuin. Onnea heille. Millaista argumentaatiota valtiotieteellisessä oikein opetetaan? Kysynpähän.

Taisi muuta ollakin. Aina on. Ja asian sivuun heti. Lueskelin eilen arvioita Elina Sanan (luitte oikein) kirjasta Luovutetut, joka sai muutama vuosi sitten Tiede-Finlandian. En ole lukenut tuota kirjaa ja taitaa jäädä väliin. Se on "journalistinen", joka on minulle samanlainen sana kuin "menševikki" Kremlin (tosin Tanner ei voinut olla sanomatta sitä aikoinaan, muistaakseni Paasikivi oli lähes pyörtynyt) porukalle oli. Jos kolme tai neljä auktoriteettia sanoo, että kirja on "journalismia" niin kyllä se sitä sitten on. Ei minun intresseissäni ole sellaista lukea.

Huomiota kuitenkin herättää, että Jukka Lindstedt esittää että tämähän on ollut jo tiedossa, ihmisiä luovutettiin toisen maailmansodan aikana Saksaan. Ihan kuin vähän aikaa sitten olisin kuullut Lindstedtiltä samanlaista argumentaatiota. Kyllä: Mannerheimin käskykirjeestä hän sanoi samaa, että tiedossa se on ollut. Jari Sedergren sanoi Ennen ja Nyt -lehdessä 04/2003 Sanan kirjasta: "Ja taas väitetään kirkkain silmin, ettei asiassa ole mitään uutta. Kyllä siinä on." Taas väitetään.

Tämä Ennen ja Nyt vaikuttaa mielenkiintoiselta verkkojulkaisulta, jota en tietenkään ole huomannut. Jossain vaiheessa olisi siirryttävä lueskelemaan ulkomaisia blogeja, paitsi ettei ehkä viitsi. Harvoin viitsii.

Kategoria: entiedämiksikutsua 0 kommenttia Kommentoi

Laitan otsikoksi "Homoudestani", jotta mahdollinen lukija voisi pitää minua hetken kovana jätkänä.
06.11.2006 - 16:59

Olen tänään miettinyt homouttani. E. Saarisen mielestä jokaisen pitäisi esittää itselleen kysymys: olenko minä homo? Lähdin siitä triviaalista näkemyksestä, että jokaisessa meissä on vähän homoa (niin kuin jokaisessa on pyhimystä, lapsenraiskaajaa ja talonrakentajaa), näkemys ei johda mihinkään, sillä pitäisi löytää ainakin kaksi raja-arvoa. Ensinnäkin on olemassa biporukkaa, jotka tulevat ensin, vasta sitten homot (tai toiseen suuntaan mentäessä heterot).

Oletuksena otin, että olen homo. Jouduin kuitenkin pian myöntämään, että olen enintään bi. En millään kykenisi olemaan, enkä ole, sanotaanko 80-prosenttisesti homo, jolloin heteroutta olisi vain 20 prosenttia ja biseksuaalisuus voitaisiin jättää pois laskuista. 20 prosenttia suuntaan tai toiseen voisi olla hyvä biseksuaalisuuden raja-arvo. Eli jos sinussa on vähintään 20 prosenttia homoa tai heteroa ja enintään 80 prosenttia homoa tai heteroa niin olet biseksuaali.

Tässä kohden jouduin suuriin ongelmiin. Jouduin myöntämään, että homoseksuaalinen viettini ei yllä konkretian tasolle. Vaikka olisinkin, sanotaanko 21-prosenttisesti homo, niin en minä siirtyisi sanoista tekoihin. Lisäksi mieleeni tuli muutamia tietoteoreettisia ongelmia, joita en pystynyt ylittämään. Aloin pitää itseäni prosenttipelleilijänä.

Eikö minusta saa homoa kirveelläkään! Elämäni suuria pettymyksiä on ollut etten minä edes ole biseksuaali. Vuosia sitten heitin homouden haaveet mielestäni, mutta silti olen hellinyt aivosolukoissani kuvitelmaa, että josko minusta vielä olisi biporukan jäseneksi, joku päivä. Tänään ainakaan ei ole se päivä.

Homous tai edes biseksuaalisuus olisi helpottanut rankkaa ja katkeraa elämääni oleellisesti. Olisi voinut samastua vähemmistöön, jota joskus on ahdisteltu, nykyään ei enää paljon, mutta silti voisi eläytyä menneiden kumppanien kärsimyksiin ihanalla tavalla. Myös olisin halunnut nähdä muutamien sukulaisteni ilmeet.

Tunsin yhden tapauksen, jossa nuori mies ryhtyi homoksi kun ei pitänyt isästään. Hän myös vaihtoi sukunimensä äitinsä tyttönimeksi. Tietenkin, jos hän olisi jatkanut saman logiikan mukaan, hän olisi nussinut äitiään, mutta se ei juuri nyt ole hyväksyttävää, paitsi maaseudulla, esimerkiksi Tervolassa. Tiedän sellaisen tapauksen.

Vielä yksi syy, miksi tahtoisin olla homo: olen jotenkinsakin kyllästynyt naisiin, eritoten suomalaisiin naisiin. Tätä tuskin tarvitsee tarkentaa.

Laitan otsikoksi "Homoudestani", jotta mahdollinen lukija voisi pitää minua hetken kovana jätkänä.

Kategoria: entiedämiksikutsua 13 kommenttia Kommentoi

helpotti oloani viikon
06.11.2006 - 03:24

Kun lukee viimeksi päivitettyjä blogeja, viikon ensimmäisinä tunteina, niin tulee epätoivoinen olo. Joku bloggaaja sanoikin että jopa tuntee jotain eli epätoivoa. Nykyään ei oikein uskalla ilostua kun tietää että masennus iskee ihan kohta. Alamaissa taas ei pysty ajattelemaan mitään. Depressioni 25-vuotispäivät ovat käsillä. Tosin olin minä sekaisin jo ennen sitä. Ei tee mieli muistella lapsuutta, niitä sekavia tekoja. Ei minun kanssani voi olla kun olen jatkuvasti masentunut. Tiedän sen. Kaikki on mennyt. Mitään ei ole eikä tule koskaan olemaan. Neljäkymmentä vuotta vielä. Ei olla edes puolessa välissä. Merkintä yössä olisi tälle komea nimi. En käynyt tänään ulkona, sunnuntaisin sattuu niin. perkeleesti. Ei olla edes puolessa välissä. Ei mitään mahdollisuuksia. Tosin olin minä sekaisin jo ennen sitä. Depressioni päivät ovat käsillä, ovat olleet pitkään, aktualisoituneina. Teoreettisen filosofian cumu jäi yhtä tenttiä vaille. En millään jaksanut hakea kirjastosta Lammenrannan Tietoteoriaa. Nykyään tiedän että se johtui onnistumiskammosta ja jatkuvasta vitutuksesta. Terapeuttini ei uskonut lääkitykseen, joka helpotti oloani viikon päästä aloittamisesta. Sen jälkeen en ole luottanut Freudiin terapiametodistina. YTHS:n de facto hullu naispsykiatri halusi lopettaa lääkityksen, mutta onneksi on MTT:t. Miksei tuollaisia puoskareita haasteta oikeuteen. Ampua ne pitäisi. Ei olla edes puolessa välissä. Tässäkö otsikko. Tai, jäi yhtä tenttiä vaille, elämä. Tai: masennus iskee ihan. Tai jopa: sekaisin jo ennen sitä. Ylipäänsä kirjoitelmat pohtivat omaa nimeään, se on niiden ainoa aihe ja merkitys. En millään jaksanut hakea kirjastosta Lammenrannan Tieoteoriaa. Ei olisi huono otsikko. Ja lukija jo tietää mihin olen päätynyt, kun tätä lukee, minä raukka en tiedä. Onko se Tietoteoria, vai ehkä Johdatus Tietoteoriaan tai Tieto-oppi. En tarkista. Tietoteoriani pohjaa tiedottomuuteen. Poistin kappalejaot vartti sitten. Nyt tein välitallennuksen. Kirjoitelman pitää pohtia otsikkonsa lisäksi kirjoitelman tekemiseeen käytettävää aikaa, kappalejakoja ynnä muita muotokysymyksiä, kuten kirjasinlaadun valintaa. Se on laatu. Ehdoton kvaliteetti, niin kuin Ej. Rautavaara sanoisi. Kysymyksissä ei ole kysymysmerkkiä. De facton voisi laittaa kursiiviin, ja toivoisin että de facto hullu naispsykiatri olisi myös de jure hullu naispsykiatri. Olen kirjoittanut 30 minuuttia. Jos ja jos. Jos kirjoittaisi kerralla 60 minuuttia ja toistaisi tempun vaikka sata kertaa niin mihin päädyttäisiin. Hullulle naispsykiatrille. Tämä oli kysymys. Kaksi edellistä lausetta olivat kysymyksiä. Tai eivät kaksi edellistä vaan kaksi lausetta "tämä oli kysymys" edeltävää lausetta. Sitten sitä tuijottaa että kirjoitinko minä noin. Tärkeää on kirjoitelmassa käsitellä kysymystä kirjoitelman kirjoitusvirheiden kohtalosta. Kielioppia mietitään pitkään. Puolipisteet, isteet, pilkut. Isteet. Alkaako lause isolla kirjaimella? Olin kirjoittaa edellisen lauseen pienellä alkukirjaimella, mutta se olisi ollut halpaa. 39 minuuttia. Olen ongelmissa otsikoinnin kanssa.

Kategoria: entiedämiksikutsua 2 kommenttia Kommentoi

he hakeutuvat seuraani
04.11.2006 - 17:34

On naurettavaa, että vielä tässä iässä joutuu pettymään ihmisiin. Eihän niiltä voi mitään odottaa. Kun luonto-ohjelmasta katsoo saalistavaa eläintä niin eläin saalistaa syödäkseen, tai sitten se tappaa puolustaakseen reviiriään ja pentujaan. Ihminen sen sijaan aiheuttaa pahaa toiselle ihmiselle (sekä eläimille) koska ihminen pitää siitä. Vastustan lujasti lausahdusta "ihminen on ihmiselle susi", sillä ihminen on ihmiselle (sekä eläimille) ihan pelkkä ihminen.

Ihanaa huomata, että itsekin osaa valehdella tuosta vain, se ei aiheuta vaikeuksia. Vaikea lähteä kiviä viskomaan, kun on tahtonut toisen omaa.

Eivät ihmiset näitä asioita ajattele. He toimivat. Heistä on kiva kiusata toisia ja aiheuttaa tietoisesti mielipahaa. Tunnen paljon tällaisia ihmisiä, jostain syystä he hakeutuvat seuraani. Ovesta ei viitsi mennä ulos, kun siellä on joku selittämässä mitä olen kolme vuotta sitten sanonut, että olipas hirveetä. Olen ihan itse pilannut elämäni, joten ei siinä enää tarvitse muiden auttaa, vaikka toki mieli tekeekin.

Kamalinta on jos joku "rakastuu". Ja sitten kun ei saa vastarakkautta niin kaataa koko kuonakuormansa "rakkauden" kohteen päälle. En ihmettele että monet elävät yksin, kuka heidän kanssaan voisi elää. Jatkuvaa syyttämistä ja valittamista, päsmäröintiä ja vittuilua. Minä puolestani haluan elää yksin, koska en jaksa syyttämistä, valittamista, päsmäröintiä ja vittuilua. Osaan syyttää, valittaa, päsmäröidä ja vittuilla itsellenikin. Mutta toki mukavaa että halutaan auttaa.

Tunnen ihmisiä, jotka käyvät työkseen vieraissa ja huorissa, vetävät kaikkea mitä eteen laitetaan ja ovat valmiita suurimpiin rikoksiin kunhan eivät jää kiinni. Virallisesti he ovat hyviä ihmisiä. Ja jos joku "tunnustaa", että voi helvetti, kerran poltin pilveä, niin juuri nämä saatanat ovat ensimmäisenä tuomitsemassa ja hyökkäämässä kimppuun. Lapsellista! En osaa elää yhtään. Naiivi idiootti olen. Ei ole ihan yksi tai kaksi kertaa kun minua on moitittu "avoimuudestani".

Tänään on paha päivä. Vaikka on vasta lauantai. Jos tästä alkaa perinteinen sunnuntaialamäki niin huomenna olen hirressä. Mutta silti ihan ilkeää luonnettani yhä edelleen "tunnustan" syntejäni, jotta nämä mulkut pääsevät viisastelemaan. Tietyllä perverssillä tavalla nautin tästä. Kamalaa! Se sanoo olevansa perverssi! Ammutaan se!

Sitä toivoo vallankumousta. Semmoista syksyä 1917 ja talvea ja kevättä 1918, että voisi käydä kuittaamassa velat. Paitsi että velalliset taatusti kerkiävät ensin. Kyllä minä poikkeusoloissa voisin käydä tappamassa muutaman idiootin. Ei tästä pitkälle tarvitsisi lähteä. Näiltä sijoilta. (Mitä se nyt puhuu? vihjaa murhatöihin! sairas se on!)

Tunnen niin suurta vastenmielisyyttä ihmisiä kohtaan että joku ydinsota sopisi minulle todella hyvin. Kai siitä jotkut alemmat eliöt selviytyisivät. Mutta ihmiskunnalle toivon loppuverhoa, väliverho ei riitä. Tai voisivat hyvät säilyä. Mutta miten tehdä erottelu? Linkolakaan ei pysty katsomaan kuvia Afrikan nälkäänäkevistä.

Joku on sanonut, että on helpompi rakastaa ihmiskuntaa kuin yksittäisiä ihmisiä. Väittäisin olevani toista mieltä. Ihmiskuntaa minä en siedä lainkaan, mutta yksittäiset ihmiset menettelevät. Itse asiassa kyseessä on jälleen naiiviuteni, ei minusta olisi kovan paikan tullen ketään tappamaan. Saattaisi olla hyvä jokaisen miettiä, pystyisikö tappamaan. E. Saarinen sanoo, että jokaisen pitäisi miettiä, onko homo. Joskus on hyvä miettiä tämmöisiä asioita (tosin me naurettavat emme muuta teekään).

Mielelläni esiinnyn kovana jätkänä, mutta oikeasti minusta ei ole mihinkään. En seiso sanojeni takana. Sanasta miestä, sarvista härkää. Tässä mielessä olen tyypillinen kaikki sodat hävinnyt suomalainen mies. Mannerheim voitti yhden sodan, tosin omia vastaan, mutta voidaan se laskea. Minä en voittaisi edes itseäni vastaan.

Yhteen aikaan, erityisen säälittävään aikaan, elättelin toivetta että ryhdyn pylväspyhimykseksi. Se oli minusta jo niin luonnotonta että ajattelin sen sopivan minulle. Viime aikoina hanke on ollut jäissä. Ihan konkreettisesti, sillä miten näillä leveyksillä pysyisi pylvään nokassa talvella, kun on pimeätä, liukasta ja kylmää? Lunta sataisi. Täytyisi kehittää vaihtoehtoinen toimintasuunnitelma, joka kelpaisi asteella 66 pohjoista leveyttä.

Ei semmoisia vaihtoehtoja ole.

Kategoria: entiedämiksikutsua 3 kommenttia Kommentoi

ovat ja työkaveritkin
03.11.2006 - 16:14

Lisään uuden kirjoituksen. Minussa lienee jotain vikaa mutten näe suurta järkeä siinä, että ministereiltä ja kansanedustajilta udellaan heidän televisioluvistaan. Outoa, että viralliset tahot ovat lähteneet tähän touhuun, tunkeutuneet roskalehtien alueelle. Kohta Ylen uutisissa aletaan käsitellä murhaajia, tällä menolla. Eiköhän se sarjamurhaajakin sitten tänne saada, kun oikein pyydetään.

Journalistien toimia seuratessa tuntee alituista myötähäpeää. Ne harvat kerrat kun journalisti jotain ymmärtää, hän ymmärtää väärin. Nokkansa journalisti tunkee joka paikkaan ja sanoo "viisaan sanansa". Ja auta armias jos sanot journalistille vastaan niin voit varautua vuosikausien lehtiterroriin. Journalisti ei unohda koskaan. Ylipäänsä epäilen ihmisiä, jotka harrastavat viestintää.

Voin sanoa asiasta jotain tietäväni, sillä lähisukulaiseni oli journalisti. Iltakaudet sai kuulla juttuja miten paskoja ihmiset kaupunginvaltuustossa ovat ja työkaveritkin jotain ammattikoulutasoa. Jälkimmäisessä väitteessä saattoi olla perää, edellisestä en ole varma.

Journalisti on määritelmällisesti juoruaja, huhupuheiden levittelijä. En välttämättä tahtoisi tietää, mutta silti tiedän kuka on ollut kenenkin kanssa MTV3:ssa, Ylessä ja Helsingin Sanomissa. Journalisti ei voi ymmärtää, että suurimmalle osalle ihmiskuntaa tuollaiset "tiedot" ovat merkityksettömiä. Toimittaja Huhdan sukupuoliset kyvyt eivät meitä kiinnosta.

On sitä itsekin juoruja kuullut. Ne ovat semmoisia juttuja, joita ei soisi journalistien kuulevan, sillä he innostuisivat. Esimerkiksi rapajuopon ylijohtajan putkareissu, joka sattui ennen Tapaus Reiniä. Kuulemma kaveri on nykyään sairaseläkkeellä. No, kasvavat ne metsät ilman häntäkin (oliko tässä vihjettä tarpeeksi?).

Hauskaa on kun itse joutuu huhujen kohteeksi. Varsinkin kun huhut ovat tosia. Tai edes pohjautuvat todellisuuteen. Minusta liikkuu monia juttuja. Voin vakuuttaa että kaikki ovat totta.

(Saatan kuvitella miten joku puupää siteeraa edellistä kappaletta totisella naamalla: se tunnusti!)

Koska minusta liikkuu vain tosijuttuja, kerron minäkin yhden tosijutun. Ylijohtajan idioottipoika, jolla oli ihastuttavana tapana vokotella toisten naisia kun ei itse saanut, joutui kerran vaikeuksiin kun äiti oli antanut rahaa 200 markkaa ja amfetamiini maksoi 250 markkaa. Onneksi kauppias oli ns. B-rapun miehiä, joten erotus hoidettiin pikaisesti. Harmi ettei tuolloin vielä ollut kamerakännyköitä, laittaisin mielelläni oheen kuvan.

Kategoria: entiedämiksikutsua 3 kommenttia Kommentoi

Anna-Leena Härkösen Juhannusvieras
02.11.2006 - 19:48

Ei ole pariin päivään tehnyt mieli kirjoittaa. Joskus niinkin. Yleensä tekstiä syntyy solkenaan, aivan liikaa. Taso on alhainen.

Luin sentään Härkösen Juhannusvieraan. Jopa oli köyhä kielellisesti. Minäkertoja moittii jonkinlaista ex-poikaystäväänsä, että tämä kirjoitteli hölmöjä, mutta ei kertojan omakaan kieli ole kaksista. Esimerkiksi Diapam huuhdellaan vedellä alas. Jestas, eikö tuollaisiin kammottavuuksiin kustannustoimittaja olisi voinut puuttua?

Romaani kertoo naisten ikuisista jankutuksen aiheista eli miehistä, lapsista ja perheestä. Nainen on "epäonnistunut" jos tällä ei ole perhettä. Eikö Härkönen todellakaan keksinyt mitään muuta aihetta?

Lisäihmettelyä: miksi "paratiisin käärme" jälleen löytyy siitä liian tutusta osoitteesta eli sodat sotineesta miehestä? Ja nainen on alistunut. Siis voi helvetti.

Muistaakseni Avoimien ovien päivässäkin puhuttiin perheväkivallasta. Akvaariorakkaudessa mies oli huono panemaan. Käy sääliksi Härkösen aviomiestä, kai sillä on sellainen. Tunnejankutusta päivästä toiseen. Ei ole lapsellakaan helppoa.

Joku ihmetteli viime syksynä, että onko Härkönen nyt käynyt kaikki aiheet läpi, kun on käsitelty orgasmit, itsemurhat, lapsenteot ja miesten totaaliset ilkeämielisyydet. Ai niin, sitten on vielä se Turkka-kirja. Ihmettelijä oli nainen.

Sitä tarkoitan, että voisiko joskus yrittää vähän kunnianhimoisemmin, kirjoittaa hankalasta aiheesta, eikä näistä ajankohtaisista teemoista.

Kategoria: entiedämiksikutsua 4 kommenttia Kommentoi
Muistiinpanoja Einojuhani Rautavaaran Omakuvasta
31.10.2006 - 16:46

En ole musiikkimiehiä, mutta jotenkin olen mielistynyt musiikkialan ihmisten kirjoituksiin.

Koulussa Einojuhani Rautavaaralla oli hankalaa. Hän ei pitänyt urheilusta ja se on kamalaa. "Koska vasta paljon myöhemmin tulin huomaamaan, että normaalikasvi on rikkaruoho, käsitin tilanteen epätoivoiseksi - toisin sanoen itseni." Niinpä niin, elämä moukkien keskellä on yhtä helvettiä. Enkä sanonut tätä ironisesti.

Rautavaaran tarinoita Seppo Nummesta. Nummi: "Heikki Aaltoila on universaalisiin mittoihin kohonnut Pupu." - "Toisen asteen eksistenssi", ihmisen eksistenssi riippuu toisista ihmisistä. - Nummi oli ulospäinsuuntautunut, kun taas Rautavaara arka. - "Vuosikymmenen suuri paikallinen teatterinero Mauno Manninen lähestyi eräillä kutsuilla tätä mielenkiintoista nuorukaista (harrastuksensa mukaisesti) ja aloitti provosoivasti: 'No mitä te täällä teette?' Johon Seppo: 'Samaa kuin tekin.' Manninen, ihastuneena repliikkiin: 'Mitä minä sitten teen?' Vastaus: "Korostatte itseänne." - Kaupunginorkesterin kirjastonhoitajan virasta: "Sehän on Virka isolla V:llä, sellainen kuin tsaarin Venäjällä! Tulet paikalle kello yksitoista, luet lehdet, leikkaat arvostelut ja liimaat ne isoon kirjaan. Sitten juot pullakahvia intendentin ja taloudenhoitajan kanssa (jotka tekevät ne työt), lähetät vahtimestarin viemään pari nuottilähetystä ja menet kotiin kello neljä i.p." - "Bengt Wall on ilmestyksenä ja kirjailijana vanhemman lehtorin perustyyppiä..."

"Ei, ei - yhä varmemmaksi tulen siitä, että taide on ihmiselle saatu vaivalla ja yrityksellä kyllä, mutta ilman omaa ansiota, melkein kokonaan ilman." - Taide vaatii yksinäisyyttä, Rautavaara viittaa Rilkeen. - " Sitä paitsi, jos saan karrikoida: Taidetta opetettaessa voidaan opettaa vain sitä, mitä ei tarvita - jo käytettyjä konsteja, second hand -tekniikkaa, kuolleita muotoja." - "Kun maalataan pystyyn kuollut puu 1990, on se kokonaan toinen puu kuin Gallénin pystyyn kuollut puu 1890 - merkitykseltään." - Alkoi säveltäjäksi, koska halusi luoda oman maailmansa. - Korjaa ja muuttaa sävellyksiin mielellään. Työlle pitää antaa aikaa. Ensimmäisen sinfonian korjailu: "Harvinainen, suurenmoinen tilaisuus saada lähes kuusikymmenvuotiaana korjata nuoruuttaan, saattaa sen ilmaisut täsmälliseen asuun, sellaiseksi kuin sen tuoksun, sen ajan ilmapiirin kyllä aivan hyvin vielä muistaa." - "On heikon taiteilijan hätävarjelun liioittelua, jos pelkää traditiota." - "Mikähän siinä on, että juuri nämä säveltäjät, joiden estetiikan ainoa johtotähti on että 'pitää aina etsiä uutta!', että juuri he kaikkein nopeimmin tulevat museaalisiksi?" - Oopperalibretossa teksti ei ole oleellista, oopperalibretto on "visuaalista musiikkiteatteria". - Musiikilliset "sanat" voivat irrota merkitysyhteyksistään, ne vain luovat assosiaatioita niin kuin Finnegans Wakessa. - van Gogh yritti maalata "niin kuin piti" mutta palasi omaan tyyliinsä. - Intuitio voi olla tottumusta, mutta se ei ole riski. "Luonnonvalinta hoitaa kvaliteetin." - Avantgarde voi sekin olla tottumusta, eikä mitään "uutta". "Kun elämä on kyllin fiktiivinen, voidaan menneisyys korjata." - "Ei koskaan ole oleellista taiteessa se mitä tehdään, vaan miten." Musiikki tekee itseään, emansipoituu, Joycen riverrun-teksti muuttui Anadyomeneeksi. - Säveltäminen ei ole arkkitehtuuria, vaan lähinnä puutarhanhoitoa. "Kauan sitten jo kirjoitin että 'musiikki on soivan materiaalin tapa kasvaa'." Muottiin ei sävellystä voi hakata, sävellyksen pitää antaa tulla. - "... tietoinen modernismi (paremmin sanoen strukturalismi), mystiikka ja kansallis-suoalaisuus ovat olleet se pyhä kolminaisuus, joka ei jakaudu kolmeksi 'tyylikaudeksi', vaan esiintyy yhtaikaa ja rinnakkain läpi kaikkien kausien." - Taide on rituaalia ja oman maailman luomista. - "Ei säveltäessä analysoida. Analyysi tapahtuu ennen tai jälkeen oleellisen synnytyksen; materiaalisuunnitteluna ennen ja opettavaisena uteliaisuutena jälkeen." - Ei pidä ryhmätyöstä. - "Tavakseni tuli kertoa oppilaille, että 'musiikissa saa loppujen lopuksi tehdä mitä tahansa, aivan mitä tahansa - kunhan se ei ole ikävää'." - "Näyttääkin siltä, että vaikuttavia tauluja ja kirjojakin voi joskus tehdä pelkällä hengellä ja inspiratsuunilla, mutta musiikkia on pakko osata ammattimaisesti jo melko pitkälle, ennen kuin tulee yhtään mitään." - "Muoto on retrospektiivistä." - Puutteesta voi tehdä hyveen. - Joskus tuntuu, ettei teos ole "oma", että se on ollut aina olemassa. - Sibelius-akatemiaan otetaan säveltäjänoppiin niitä jotka jo ovat säveltäneet, on oltava näytteitä. "Paradoksia siis alusta alkaen." - "Aarre Merikanto lausui ikuisen totuuden jankuttaessaan, että säveltäminen on 90 % työtä ja 10 % lahjakkuutta; että pitää olla "vitaalinen" ja tehdä koko ajan ja paljon." - Säveltäjä on monomaani, työ tärkein eikä tulos. Itse asiassa kyse ei ole työstä vaan intohimosta. - Ei pidä olla liian hyvä muusikko. - Liika tietoisuus halun kohteesta huono asia. - Ratkaisevaa asiaa ei kuitenkaan saavuteta työllä, se on "lahja 'ylhäältä'". - "Ne oppilaat, jotka vuosien varrella löysivät tien ja oman kulkemisen suunnan, täyttivät aina kaksi ehtoa. He tekivät paljon, sävelsivät koko ajan (ottivat sen ajan) ja heillä oli useimmiten alusta alkaen tietynlainen suuntaus ja pyrkimys, tyyli-idea tai taipumus."

"Usein sitä puhuttiin 'vakaumuksesta' ja 'periaatteista' - mutta pian alkoi pitää henkistä laiskuutta tai selvää stupiditeettia ja toisaalta 'aitoutta' lähes synonyymeinä, kun maailmaa enemmin kohtasi."

Musiikki osoittaa ajan suhteellisuuden, musiikki voi pidentää aikaa. "Monet kirjaliisuuden kuvaukset voimakkaasta musiikillisestä elämyksestä kertovat, miten hetki laajeni ja piteni rajattomaksi, ja miten ajan kokonaisuus koettiin hetkessä." Musiikkia voi olla eri määrä samassa ajassa (Stravinski).

Rautavaara on kirjallinen säveltäjä, jonka hän itseki myöntää. Cantos-sävellykset viittaavat Poundin samannimisin runoihin, kolmannella on alaotsikkona A Portrait of the Artist at a Certain Moment. Rautavaaran "kirjallinen ikonostaasi: Rilke, Thomas Mann, Pound, T.S. Eliot, Joyce." Hankki Finnegans Waken 1956 ja Campbellin ja Robinsonin A Skeleton Key To Finnegans Waken. Cantosit ja Finnegans Wake tärkeitä "muodon ja eräänlaisen ilmapiirirakenteen takia", teksti oli sivuseikka.

Oopperasta. "Albertinkadun opera komikue" - "Ooppera on tunnetusti absurdi taiteenlaji, mutta kertova baletti on kiusallinen, se on 'embarrassing'." - "- - niin epätodennäköisiin kohtaloihin joutuva ja absurdeihin käänteisiin kykenevä kansa kuin suomalaiset saattaa ollakin omiaan kohtaamaan taidemuodoista omituisimman, oopperan." - Ooppera on nykyään epäajanmukaista, korkealentoista: "Oopperan ei tarvitse horjahtaa, se on jo siellä." Tekstinä ooppera on huonoa. - Musiikki tekee oopperasta puhenäytelmää todellisemman, sanoi jo Shaw. - Laulajan ei tarvitse laulaa "oikeita" sanoja, looppera vie pois arkipäivästä seremoniaalisuuteen ja rituaaleihin. Oopperassa on myyttisiä hetkiä.

Teosten nimet ovat kiitollisuudenvelan maksua. Christus und die Fischer -taulu oli esillä kun Rautavaara sävelsi samannimistä teosta.

van Gogh Rautavaaran taidekäsityksen vastakohta: "Hän oli naiivi ja karkea, hillitön idealisti, masokistinen narsisti, itselleen näyttelijä, rähjäinen boheemi, juoppo itsetuhooja." - van Goghilla monia rooleja. Saarnaajan toimesta hän siirtyy helposti taiteilijaksi. - "- - tietyssä mielessä Vincentin taide aloittaa jo sata vuotta sitten sen aikakauden, jota juuri elämme."

"Ehkä jollekin on yllätys, kun väitän olevani askeetti. Askeesin lähtökohta nimittäin, sen peruslause ja aksioma on seuraava: 'Elämä ei ole itsetarkoitus, vaan välikappale'."

"- - onnea on, jos saa ammatikseen tehdä työtä jota rakastaa, jota joka tapauksessa tekisi harrastuksenaan, jos ei se elatusta tuottaisi. Olen nähnyt tällaisen tilanteen verraten harvinaiseksi ja pidän siihen päässyttä ihmistä oleellisesti onnellisena."

Kategoria: entiedämiksikutsua 0 kommenttia Kommentoi

Kaksitoista
30.10.2006 - 23:32

Niin kauan kuin huomaa olevansa vainoharhainen, voi suhtautua elämäänsä luottamuksella.

Kategoria: Aurinko menee saastepilveen 0 kommenttia Kommentoi

Yksitoista
30.10.2006 - 23:24

Koira kusee lumeen
kevääseen seitsemän kuukautta
eilen vitutti enemmän

Kategoria: Aurinko menee saastepilveen 0 kommenttia Kommentoi

Maanantaitiedote
30.10.2006 - 13:31

Tämä on vähän noloa, mutta kerrottakoon että blogissani oleva CV ei ole aito vaan keksin sen päästäni. Monet ovat sanoneet, että noinko sun papereissa lukee, asiatekstiä. Tosin voisi ihan oikeankin lääkärinlausunnon laittaa esille, kaikki lausunnot, siihen ei kyllä laatikko riittäisi vaan olisi avattava oma sivunsa.

Kategoria: blogosfääri 0 kommenttia Kommentoi

Yhdeksän (jaettuna kahtia)
29.10.2006 - 16:37

koira haukkuu pimeässä
pakkanen
joki meni eilen jäähän

lunta autojen katoilla
nainen sanoo kaupassa
tuli talvi

Kategoria: Aurinko menee saastepilveen 0 kommenttia Kommentoi

Kymmenen
29.10.2006 - 16:35

aamulla kuin suolapatsas
liian monta lattiaan lyötyä yötä
kuolonkankeus
päivän odottaa pääsyä iltaan

Kategoria: Aurinko menee saastepilveen 0 kommenttia Kommentoi

Ylipäällikön päiväkäsky
29.10.2006 - 00:21

Ylipäällikkö on käskenyt, että kaikki rintamalinjojen takana kiinisaadut sotilaskarkurit, myöskin ne, jotka on sotilasviranomaisten toimenpiteestä passitettu vankiloihin, on viipymättä palautettava a.o. yhtymänsä henkilötäydennyskeskukseen taikka, ellei henkilötäydennyskeskusta saada selville, HTK 1:een. Täällä on PM:n käskyn no 735/Järj.2/sal./12.8.1941 mukaisesti karkurille selitettävä, että hän on tehnyt raskaan rikoksen sekä käskettävä häntä viipymättä palaamaan yksikköönsä. Mikäli karkuri tottelee käskyä, on häneen nähden meneteltävä niinkuin mainitussa käskyssä on määrätty. Jos karkuti sitävastoin kieltäytyy käskyä noudattamasta eikä ota toistetustakaan käskystä ojentuakseen, on hänet pakkokeinoin, tarpeen tullen ankarintakin aseellista pakkokeinoa käyttäen, palautettava järjestykseen.

Henkilötäydennyskeskuksesta edellä mainituin tavoin joukko-osastoon palautetuista karkureista on ilmoitettava viipymättä valvovan sk.piirin esikunnalle. Aseellista pakkokeinoa käytettäessä henkensä menettäneistä on ilmoitettava heti yksikköihin 1018/ Jo. Kpk.

Yleisesikunnan päällikkö

Jalkaväenkenraali E. Heinrichs.”

Alun "Ylipäällikkö on käskenyt, että" on yliviivattu. Kyseinen sähke on lähetetty 20.6.1944 ja sen vastaanottivat Kannaksen joukkojen komentaja Oesch, III, IV ja V Armeijakunnan komentajat, Kotijoukkojen komentaja, Erillisen sotapoliisiosaston komentaja sekä päämajan komento-osasto.

Seuraavana päivänä IV Armeijakunta kysyi, "että miten käskyä on käytännössä sovellettava". Kapteeni Rolf Franck ilmoitti päämajasta: "ne jotka kieltäytyvät yksiköihinsä palaamasta on ammuttava." Tämä tapahtui aamupäivällä, iltapäivällä oltiin yhteydessä uudestaan päämajaan, tällä kertaa kapteeni Erkki Partaseen: "Myös hän vahvisti käskyn tarkoituksena olevan, että palveluksesta kieltäytyvät karkurit on ammuttava".

Kyseiset tiedot ovat peräisin Juhani Tasihinin Seura-lehden (43/2006) artikkelista. Sähke ja sotapäiväkirjan merkinnät on kopioitu lehteen. Seuran voi ostaa kolmella ja puolella eurolla kaupasta tai käydä lukemassa kirjastossa. Artikkelia on kommentoitu ainakin Sediksen ja Jokisipilän blogeissa.

Näiden kiistattomien todisteiden jälkeen mahdollisia väkivallantekoja ei voida panna jonkun vuoden 1918 tunnelmissa olleen suojeluskuntaporukan piikkiin. Kai niitä Stalininkin allekirjoittamia tappokäskyjä löytyy? Mutta ne ovat tietenkin väärennettyjä...

Kysymys ei ole enää Huhtiniemestä ja siitä mitä sieltä löytyy, vaan siitä että Suomessakin osataan tappaa omia sotilaita. Kaveri on silloin tällöin jätetty. Suomessa on hellitty tähän viikkoon saakka kuvitelmaa siitä, että täällä ei toimita barbaarisesti ja parinkin väitöskirjan voimalla (olen lukenut vain Kulomaan väitöksen) on kerrottu, että suomalainen yhteiskunta pahimmassa kriisissäänkin jotenkin säilytti inhimillisyytensä. Ja paskat. Ihmisiä mekin ollaan. Eikä tämä "alenna sotaveteraaniemme kunniaa" tai muuta typerää, päinvastoin nyt nähdään miten hankalaa veteraaneilla oli.

Aika moni ilmoittaa vakaumuksenaan, ettei Mannerheim ollut demokraatti vaan aristokraatti. Tämä saattaa olla totta. Ja päämajassa oli muitakin aristokraatteja. Pitäisi kuitenkin nähdä eteenpäin, eli miten aristokraatti toimii suhteessa kansaan eli rahvaaseen. Kovassa paikassa aristokraatti ohittaa lain, esimerkiksi kesällä 1944 päämaja ohitti lain parilla viikolla, sillä sotaväen rikoslaki muuttui kovempaan suuntaan vasta 4.7.1944 ja em. käsky lähti liikkeelle 20.6.1944. Päiviä on hyvä laskea, varsinkin kun kyseiset päivät olivat niin sanottuja kansamme kohtalonpäiviä.

Ei keritty heinäntekoon tuonakaan kesänä.

Vapaalla ja yhtäläisellä puhelinäänestyksellä Suurimmaksi suomalaiseksi valitun Mannerheimin syntilista etenkin vuoden 1944 osalta sen kuin pitenee. Ensin passiivisuus keväällä ja alkukesästä, nyt tämä, kenties jonain päivänä tulee ilmi että Mannerheim olikin ihminen. Siinä vaiheessa perinneyhdistykset ryhtyvät kapinaan. Joku perkeleen raja pilkallakin on oltava.

Kategoria: entiedämiksikutsua 0 kommenttia Kommentoi

Voi vittu
27.10.2006 - 17:19

Lue tämä. Täytyy hankkia kyseinen Seuran artikkeli välittömästi. Nyt on selvää, että teloituskäsky on tullut Mannerheimilta saakka. Lue myös tämä ja siinä oleva Jokisipilän kommentti.

Kategoria: blogosfääri 0 kommenttia Kommentoi

saaneet kansainvälistä kiitosta
27.10.2006 - 17:06

Parvilahti alkaa olla puolivälissä, plus Erkki Vettenniemen jälkisanat (tiedän, Vettenniemi, epäilyttävää). Viikonloppuna lueskelen Hannu Raittilan tämänsyksyistä, tai yritän lukea, jos se on samanlaista talonrakentamista kuin Raittilan vuoden 1994 kokoelma, jonka nimeä en muista (Ilmapallo Finlandia?), niin heitän kirjan seinään ja siirryn Härkösen opukseen. Härkönenhän "kirjoittaa sujuvasti", mikä on ansio esimerkiksi tenttivastauksissa muttei kaunokirjallisuudessa. Tietysti elokuvamainen tyyli lyhyine kappaleineen ja masentavine dialogeineen tekee lukemisesta helppoa mutta pidemmän päälle se on rasittavaa.

Kyllä on Neuvostoliitto ollut hankala paikka. 30 miljoonaa pakkotyövankia. Niin sitä sosialismia rakennettiin homo socialisticuksen avulla... Siinä maassa ei vitsailtu, kaikkimahtava Stalin osasi kaiken paitsi torjua ironiaa. Berijan tarhat on julkaistu 1957, joten voi kysyä, miten Ville Pessit ynnä muut puupäät saattoivat "uskoa" sosialismiin tuon jälkeen. He tietenkin pitivät kirjaa valheena. Ja, todellakin, olivat sen luokan puupäitä että vaikka heille olisi tolkottanut että 2+2=4 niin he eivät olisi uskoneet, jos opinkappale väitti että se oli viisi.

Täytyy viimein lukea Applebaumin Gulag, vuoden verran se on jo makoillut kirjahyllyssä, siinä Kommunismin mustan kirjan vieressä. Minua kiehtovat leirit, keskitysleirit, kuolemanleirit, työleirit. Ovathan ne suomalaista keksintöä, itsenäinen Suomi ensi töikseen kehitti tämän loistavan järjestelmän, josta monet valtiot ottivat sittemmin mallia. Hitlerillä ja kumppaneilla olisi ollut oleellisesti hankalampaa ilman ugrien kekseliäisyyttä.

Olemmeko saaneet kansainvälistä kiitosta, kenties globaalin tunnustuksen vuosisadan merkittävimmästä keksinnöstä? Toivoisin, että suomalaiset maailmalla liikkuessaan kertoisivat, että juuri heidän esivanhemmiltaan on peräisin logistinen neronleimaus, joka mahdollisti gulagin ja kansallissosialistisen Saksan vehkeilyt.

Pitäisi Matti Klingen muistaa tämä flaneeratessaan Euroopassa. Suomalaista myötäjuoksujärjestelmää hän onkin mainostanut kiitettävästi. Miksei siis suomalaista keksintöä, politiikan helpottajaa, keskitysleiriä.

Täällä on talvi. Lumimyrsky. Koivut heiluvat edestakaisin ja toppatakkihirvitys kävelee auraamattomalla kävelytiellä, jolla nuoriso ajaa autoin, mopoin, skootterein. Parvekkeella käyn taas huhtikuussa.

Kategoria: entiedämiksikutsua 2 kommenttia Kommentoi

Marian studio
27.10.2006 - 14:43

Lueskelin eilen, tarkemmin sanottuna tänään, Marian studiota ja ihailin sen kokonaisilmettä; hieno pohja, monenlaista kategoriaa - ja sivut. Päätin heti, että alan itsekin tehdä blogiini sivuja, laatikkoja jo löytyy.

Pienen taistelun jälkeen opinkin avaamaan sivun blogiini, mutta täytettä ei vielä ole. Olen ajatellut, että laittaisin sivulle otsikoksi "Tärkeitä asioitani", sinne kirjoittaisin tärkeilyjäni mieleentulojärjestyksessä. Ilmeisesti sivuilla usein esitellään itseä, mutta kun minun koko blogini on itse-esittelyä niin en tiedä miten menetellä. Pitäisikö ihan asiallisesti kertoa itsestään? Kauhia... Marian studiossa (hänhän on näitä runotorstain vetäjiä, myös) on erikseen sivu linkkilistalle, vain muutama linkki on etuaukeamalla, mutta itse taidan pitää linkkini laatikossa.

Marian studion kirjoittaja näyttäisi olevan samanlainen monomaani kuin minä, eli tekstiä syntyy hikistä tahtia. Laskin jopa, että hänellä on suhteessa enemmän postauksia kuin minulla. Kaikkiaan yli viisisataa. Minulla tulee kohta kolmesataa täyteen. Painottaisin sitä, että melkein kaikki postaukseni ovat uusia kirjoituksia, vanhoja on vähän. Lisäksi on samasta kirjoituksesta, runosta, versioita. Onneksi en harrasta valokuvausta, homma lähtisi lapikkaasta lopullisesti.

Marian studion kirjoittajalla on tapana ilmoittaa otsikossa postauksensa kategoria tai sitten otsikko on kyseinen viikonpäivä. Koska itse painiskelen jatkuvasti otsikointiongelmien kanssa, toivat nämä näkymät toivoa risukasaani; saatan ottaa mallia. Kiitän jo etukäteen.

Kategoria: blogosfääri 3 kommenttia Kommentoi

muistetaan, eilen
26.10.2006 - 17:44

Pikkasen epäilyttää, että Parvilahti on nähnyt neuvostovankiloissa kaikki kertomansa kenraalit, diplomaatit, ruhtinaat ynnä muut merkkihenkilöt. Yksi sellitoveri oli ollut Wallenberginkin kanssa pidätettynä.

Tuli mieleen, että olisin ollut Neuvostoliitossa vaikeuksissa. Tuskin olisin voinut välttyä sanomasta, että mitäs me mensevikit... kuulemma Tanner oli julistanut Moskovassa olevansa mensevikki... Semmoisia ne demarit ovat, suorapuheisia. Luonnollisen vangitsemiseni jälkeen olisin tunnustanut kaiken ja ylikin, ja nämä tolvanat tietenkin ottaneet todesta.

Vangitut kommunistit Berijan tarhoissakin väittävät tulleensa pidätetyksi vahingossa. Jos Stalin tietäisi niin he vapautuisivat heti...

Neuvostoliitossa yhtyi itämainen sadismi ja länsimainen järjestelmällisyys. Kun katsoo aasilaista elokuvaa, ihmettelee että ollaanko tässä tosiaan samaa lajia. Erityisesti mieleeni on jäänyt dokumentti japanilaisesta elokuvaperinteestä, joka keskittyy kuvaamaan koulutyttöjen sukupuolielämää. Toinen päähaara japanilaisessa elokuvassa ovat raiskausfilmit, joiden luonnetta naisohjaaja analyyttisesti valotti.

Hongkongissa asunut tuttavani epäili väkivaltafilmien suosion syyksi alueen pidättyvyyskulttuuria eli ns. kasvojen säilyttäminen on tärkeätä. Sitten yksityistiloissa voi pitää vapaata ja keskittyä väkivaltapornofilmin katsomiseen.

Olen asunut viisi vuotta maaseudulla, jossa vielä elävät kunniakäsitykset ynnä muut arkaaiset elämänmallit. Täällä tekojen ja sanojen ero on valtaisa. Tärkeintä on sanominen, sanotaan että ollaan ahkeria (äärimmäinen hyve), rehellisiä ja kunnollisia ihmisiä. Tekojen kanssa on sitten vähän niin ja näin. Täällä ei julkisesti tunnusteta mitään, esimerkiksi niin tavallista asiaa kuin kiinnostusta pornoon. Lopputuloksena on, että pirteissä katsotaan pimennysverhojen takana eläinpornoa tai muuta sairasta.

Olen joskus ehdottanut paikalliselle populaatiolle avoimempaa suhtautumista elämään, jotta vältyttäisiin kieroutumilta, kuten japanilaisten raiskauselokuvien katselulta, mutta minua on kohdannut ihmisten tyrmistys: mitä sää luulet, tuut tänne meille esitelmöimään, pidä vaan huoli omista asioistas! Niinpä niin. Koska apu ei kelpaa, saavat puolestani elää omassa sairaudessaan.

Päädyttiin Berijan tarhoista pohjoissuomalaiseen arkeen. Kirjoitukseni mahdollisena ajatuksena on, että länsimainen sivistys on hyvä asia. Länsimainen sivistys pystyy ymmärtämään omat puutteensa ja kenties jopa tekee niille jotain, kun taas arkaainen elämä kunnia"käsityksineen" ei etene mihinkään, seisoo (tai lähinnä makaa) samassa paikassa ajasta ikuisuuteen ollen varma omasta erinomaisuudestaan.

Eilen kauppareissulla kuulin vaihteeksi venäläistä polotusta ja mietin että mitä hyvää siltäkin suunnalta koskaan on tullut. Mieleeni nousi muutamia nimiä. Mutta kokonaisuus vaikutti hirveältä, rikolliselta, kiellettävältä. Sen porukan kanssa saa olla aina varuillaan, vähintään viedään rahat, yleensä henki. Avoimena toiveenani onkin, että he pysyisivät rajan takana eivätkä tulisi tänne. Nyt niitä pyörii ympäri Suomea tonkimassa kaatopaikkoja, myymässä viinaa ja naisia, ryöstämässä ihmisiä ja tekemässä muita ansiokkaita tekoja.

Olen kerran käynyt Leningradissa ja Neuvostoliitossa, Venäjä ja Pietari on kokematta. En pitänyt tuosta reissusta yhtään, minua ällötti kaikkialla oleva likaisuus ja löyhkä. Päätinkin silloin että tästä lähin tutustun Venäjään vähintään kymmenen kilometrin korkeudesta. Siellä ei enää haise eikä ihmisiä voi erottaa. Ylipäänsä on onnekasta, jos ei ihmisiä voi erottaa.

Kerroin tässä lapsellisen avoimesti näkemyksistäni Venäjästä ja venäläisistä. Tiivistän asiani vielä, että se menisi kovimpaankin kalloon: minä en pidä Venäjästä enkä venäläisistä. Nyt voitte alkaa kivien heittelyn.

Syynä russoangstiini ovat tietyt henkilöhistorialliset kokemukseni, osaksi, mutta kieltämättä laajemmallakin tarkastelulla olen havainnut, etten tunne sympatiaa aasialaista poliittista käytäntöä kohtaan, jossa toisinajattelijat tapetaan rappukäytäviin tai suljetaan mielisairaaloihin. Tästä pääsemmekin takaisin Pohjois-Suomeen. Koska pohjoissuomalaiset kovin kärkkäästi moitiskelevat EU:ta, paitsi tukiaispäivinä, niin miksei Lapin lääniä eroteta EU:sta, jotta se voisi liittyä aasialaisiin kauppajärjestöihin? "Henkinen" yhteys on jo olemassa. Keminmaan Suurmuistajasta voitaisiin tehdä joku Lapin šeikki tai kaani, ja niin olisi hänkin lopulta tyytyväinen.

Olen kirjoittanut tekstiä 45 minuuttia. Kuten muistetaan, eilen huomautin saman asian 44:n minuutin kohdalla. Mietiskelen Pereciä, jota en ole lukenut riviäkään, vielä, ja hänen sääntöjään kirjoittamiselle. Vuodatuksessa on blogi, johon kirjoittaja kirjoittaa kerralla kymmenen minuuttia. Tuommoiset ovat hyviä sääntöjä. Voisi alemman luokan yleisön tapaan sanoa, että säännöt "pitävät pakkaa kasassa".

Puolivahingossa menin lupautumaan kirjoittamaan aakkosrunoja, eli samalla kirjaimella alkavia sanoja runo tai teksti täyteen. Jossain vaiheessa aloitan tämän pereciläisen hankkeen. Olen aiemmin kirjoittanut palindromirunoja, niitä on tehtävä lisää. Mieli tekisi sanoa, että nämä eivät ole mitään sormiharjoituksia, vaan kuuluvat itse asiaan, ovat osa projektiani. Sanoin sen.

52 minuuttia. Mietin otsikkoa. Eilen nappasin otsikon tekstistä, kun en keksinyt muuta. Opin tavan eräältä yhdysvaltalaiselta runoilijalta ja novellistilta. Vaikeaa on keksiä otsikoita. Androgyynihullumiehen otsikko on usein päivämäärä, jollain toisella kirjoituksen järjestysnumero, kolmannella viikonpäivä. Otsikko helposti rasittaa tekstiä, painaa sitä kasaan, tai määrittää. Nämä asiat eivät ole suotavia.

55 minuuttia. Pidän tauon.

Kategoria: entiedämiksikutsua 6 kommenttia Kommentoi

Yhdeksän
26.10.2006 - 00:33

koira haukkuu pimeässä
pakkanen
joki meni eilen jäähän
lunta autojen katoilla
nainen sanoo
kaupassa kassalle
tuli talvi

Kategoria: Aurinko menee saastepilveen 0 kommenttia Kommentoi

Vahingossa he osuivat
25.10.2006 - 15:28

Onnistuin eilen hävittämään kirjoitukseni, tosin Vuodatuksessa tai olla jotain häikkää, enkä jaksanut aloittaa alusta tai muusta aiheesta. Tosin kriittinen lukija kysyy, että millaisia aiheita tässä blogissa käsitellään, eli onko muita aihelmia kuin kirjoittaja itse, tuo narsistiksi tunnustautunut monialaepäonnistuja.

Pidän kuitenkin eilistä aherruspäivänä, koska puuhastelin muutamien tekstieni parissa joista epätoivoisesti yritän tehdä kokonaisuutta. Tekstejä on tällä hetkellä neljäkymmentäneljä kappaletta, joku aika sitten niitä oli enemmän. Olen hämmästynyt siitä, että kalenterivuonna 2006 olen kirjoittanut 60-70 enemmän tai vähemmän, lähinnä vähemmän, lyyristä tekstiä, joiden lyyrisyys ei ole - kieltämättä - klassista laatua. Kuten aina, minua on sanottu jälleen proosalliseksi ihmiseksi, vaikka näen itseni eräänlaisena varakööttenä.

Muutamissa yhteyksissä olen ironisoinut itseäni sanomalla olevani "oikeinymmärretty nero", josta aina yhtä nerokkaat kanssakulkijani ovat vetäneet sen johtopäätöksen, että hybrikseni on jo siinä pisteessä että kuvittelen olevani nero. Vahingossa he osuivat oikeaan, vaikkeivät ymmärtäneet ilmitarkoitustani eli vaatimattomuuden esitystäni, mutta piilossa luonnollisesti ounastelen itsestäni suuria.

Luin vaihteeksi L. Nummen Runoilijan kalenteria, etsiskelin sieltä mainintoja S. Nummesta, ja jotain on jo löytynytkin. Tein huomion, että mahdollinen huumorintajuni muistuttaa L. Nummen huumorintajua, minäkin saatan tervehtiä lähimmäistäni tähän tapaan: "Hra Salaneuvos, kyldyyrimme on karikadyyriä", tosin sillä erotuksella, että en saa henkeviä vastineita niin kuin L. Nummi, vaan solvauksia hulluudestani ja epäonnistumisistani elämässä. Sanon jälleen kerran: voi minua kun joudun elämään talonrakentajien aikakaudella!

Rautavaarasta taidan kirjoittaa esseen (huomautan puhuvani Einojuhani enkä Tapio Rautavaarasta, siitä kepinviskojasta). Hiukan liioitellen voisin sanoa mieleeni tulleen ajatuksia lukiessani Omakuvaa. Erityisesti minua kiehtoo hänen näkemyksensä taiteidenvälisyydestä ja taiteelle otollisen hetken odottamisesta. Rautavaara on tarkasti lukenut eli tutkinut Finnegans Waken! En tiedä ihmiselossa mitään kunnioitettavampaa. Hän on luonut tekstistä musiikkia. Meinasi tulla lopullinen sähköhäiriö päähäni kun tämän luin.

Pitäisi ryhtyä esseistiksi? Minullahan on jo esseet Hans Selosta, perversioista ja suomalaisen mieskirjailijan kohtalosinfoniasta, joten jos vielä kirjoittaisi Rautavaarasta ja jostain muusta niin kokoelma alkaisi olla valmis. Kehotan muistamaan, että kyseessä on eri kokoelma kuin tuleva lyhyempien kirjoitusteni kokoelma, jolle tulee nimeksi "Tunnustan elätelleeni. Katteettomia toiveita" tai "Haistelen kainaloitani iltaisin. Kansalaispuheenvuoroja".

Kysymys on vain virityksistä. Että kirjoittaako esseitä, kolumneja, pakinoita (en vieläkään tiedä näiden kahden viimeksi mainitun eroa), novelleja, näytelmiä, runoja, romaaneita, sakkoja tai muita. Tosin aina ei haluttu kanava löydy vastaanottimesta eli jostain pään tienoilta. Pitää odottaa. Tosin - ainakin minulla - esseekanava tai kolumnipakinakanava löytyy aina. Sitten on tietenkin laiskuus, ei viitsi, ja tuosta saatanallisesta laitteesta eli televisiosta tulee jotain roskaa (tosin eilen tuli mielenkiintoinen elokuva Pohjois-Irlannin terrorismista, Omagh - rauhan arvet); ilmeisesti vuoden päästä näkyvät vain digikanavat, joten siitä eteenpäin ei televisiota enää tule katseltua, sillä esimerkiksi minulla ei ole mitään taloudellisia mahdollisuuksia hankkia digikonetta. Liikenneministeri on tosin väläytellyt, että pitäähän sitä köyhillekin digi saada, vaikka lahjoituksena, etteivät vaan jää paitsi jatkuvasta propagandatulvasta, jolloin pää saattaisi selkiytyä ja tulla mieleen vallankumouksellisia ajatuksia.

Miten sitä voikaan vihat nykyaikaa, kaikkia nykyaikoja. Jumalauta tätä tämänkertaisen nykyajan digi-, giga- ja megamenoa. Apriorisena faktana pidetään, että on kehityttävä. Lineaarista touhua. Itse olen enemmän sykli-ihmisiä, näkemykseni perustuu joltisenkinlaiseen historiantuntemukseen, vaikken vieläkään muista hävitettiinkö temppeli vuonna 70 vai 71 jkr. Uskonnon kokeessa tätä kysyttiin ja piste meni kun vastasin vuoden verran vikaan. Virheestäni oli se hyöty, että huomasin vuosilukujen mielettömyyden ja sitä kautta kouluopetuksen suoranaisen järjettömyyden. Olen tästä ennenkin avautunut.

Huomaan alkaneeni kirjoittaa tämänkertaista rypästäni neljäkymmentäneljä minuuttia sitten. Tarkkaavainen lukija muistaa, että eilen muodostin 44-osaisen runollisen kokonaisuuden. Monenlaisia jännitteitä löytyy tekstistä, jopa jänteitä. Eilisessä, kadonneessa kirjoitelmassani esitin, että seuraavaksi luen Unto Parvilahden Berijan tarhat ja sulkeisiin laitoin, että eräs vitsikäs opiskelutoverini oli sanonut kirjaa Berijan tahroiksi. Haluan nyt kumota eilisen tarinani. Se on perätön. Keksin jutun itse. Joskus sitä tunnustaa jopa ellei tekemättömiä niin ainakin julkaisemattomia rikkeitä. Analyyttisille moraalifilosofeille tässä riittäisi mietittävää.

Mainitsin myös Mauno Mannisesta, Otto Mannisen pojasta. Tänään sain šokikseni tietää, että Ilta-Sanomien välillä nokkela toimittaja Tuomas Manninen on samaa sukua (mutta pikkasen eri maata). Tosin kunnioitan Tuomas Mannista suuresti siitä, että hän mainitsi kolumnissaan Hans Selon, jota kunnioitan suuresti siitä ettei hän kirjoittanut navettakirjallisuutta tai hyrymäistä aivotonta roskaa, sillä kunnioitan suuresti kirjailijoita siitä, että he edes yrittävät olla luovia taiteilijoita. Tietenkin voisi kysyä, eikö taiteilijan pitäisi aina olla luova, eli epäluova taiteilija olisi mahdottomuus, mutta tänä talonrakentajien aikakaudella ei mistään voi olla varma.

Kategoria: entiedämiksikutsua 5 kommenttia Kommentoi

Hyvästi
24.10.2006 - 00:00

Olen päätynyt maksiimiin, jonka nostan seinälleni: Ihmisten pahantahtoisuuden ylittää vain heidän typeryytensä. Tämä on lohdullista, sillä hölmöyksissään ihmiset epäonnistuvat ilkeissä teoissaan. Silloin tällöin.

Vielä kerran edesmenneen opiskelutoverini lause: Joitain ihmisiä on mahdotonta aliarvioida. Voisi lisätä, että aina heitä arvioidessaan yliarvioi. Häpeämättömät.

On ilmennyt, että eräs de facto ilkimys on vuosikausia levittänyt törkeitä paskapuheita ihmisestä, joka häntä auttoi, hoivasi, huolsi ja rakasti. Valitettavasti tämä taloudellinen tukipylväs oli ja on kiivas luonteeltaan ja nyt näitä kiivailuja erittäin epäoikeudenmukaisesti käytetään kyseistä henkilöä vastaan.

Ilkeä ihminen on perinteisesti löytänyt syyn kaikkialta muualta kuin itsestään, alkuun tietenkin kaiken pahan aiheuttivat vanhemmat, mutta "kypsemmällä" iällä syy löytyy lähimmäisestä, joka häntä kaikin tavoin tuki elämän kieltämättä mutkikkaissa tilanteissa.

Mentaalis-fyysis-monetaarinen auttaja onkin päättänyt, ettei enää jaksa kuunnella ikuisinfantiilin (ks. "sivistyssanakirja") märinöitä, vaan kehottaa häntä ystävällisesti poistumaan läheisyydestään. Lisäksi tukija muistuttaa Suomen rikoslaista, jossa solvauksesta ja herjauksesta erikseen mainitaan.

PS: Ei se kaksista ollut.

***

Tein tähän pohjan, jolla karkoittaa ikävät ihmiset luotaan. Mutatis mutandis sovellettavissa omaan elämään ja vapaasti käytettävissä.

Kategoria: entiedämiksikutsua 7 kommenttia Kommentoi

Requiem 1944
23.10.2006 - 14:00

Ympäri blogosfääriä keskustellaan tapaus Huhtiniemestä. Kannattaa ihan linkata linkkaavista linkeistäni Sedis ja sitä kautta mennä eteenpäin. Nationalisteilla menee huonosti, erillissotateesi meni kumoon, ajopuuteoriasta ei viitsi edes puhua. Nyt ilmenee, että suomalaisetkin ovat tappaneet omiaan niin kuin kaikki armeijat, kylläpä on ikävä "tieto", uusi näkemys...

Eräällä isovanhemmistani oli tapana sanoa, että menneitä ei pidä kaivella, perusteluna oli jotain sentapaista että vuonna 18 (vuosi 18... kohtalokas ilmaisu) joku kumminkaima oli ammuttu Porin lyseon seinään (haluan korostaa, etten ole porilainen, sukulaiseni vain sattui liikuskelemaan sillä suunnalla kohtalokkaana vuonna 18) (ei tarvitse erikseen sanoa, että kyseessä on 1918 eikä vaikka 1418, kaikkihan tuntevat Vuoden 18 tapahtumat) (vai onko Meren romaani sittenkin nimeltään Vuoden 1918 tapahtumat?) (sukuni haara on kotoisin 20 kilometriä Porista etelään, jossa Poria asiaankuuluvasti halveksitaan). Osoituksena inhottavasta luonteestani aloin välittömästi kaivella menneitä, enkä ole kaivelua vieläkään lopettanut (jossain vaiheessa jopa huomasin, ettei Suomi ollutkaan voittanut sotia vaan faktisesti ja de jure hävinnyt).

Mannerhem kävi viisi sotaa ja voitti yhden ja senkin omiaan vastaan Saksan avustuksella. Kyllä tämä asia on eksplikoitu moneen kertaan, mutta kannattaa silti toistaa. Keväällä 1944 marsalkalla ei mennyt hyvin, käsissä oli ihottumaa mutta onneksi Airo piti esimiehestään huolta eikä vaivannut häntä ikävillä uutisilla, esimerkiksi sillä että kohta puna-armeija hyökkää. Hyökkäyksen jälkeen, joka oli katastrofi Suomen armeijalle, alkoi syyllisten etsintä. Loogisesti toimien olisi pitänyt vilkaista Mikkelin päämajan suuntaan, mutta "isänmaallisesti" toimien syylliset löydettiin Viipurin puolustajista, joiden esimiehet laitettiin sotaoikeuteen ja palkolliset joukkohautoihin pitkin Karjalaa, aina Lappeenrantaa myöten. Tämmöisestä asiasta kannattikin vaieta.

Saattoi olla, että paikalliset suojeluskuntaosastot olivat kesällä 1944 vuoden 18 tunnelmissa ja vähän innostuivat, mutta tuskin siitä sodanjohto pahastui, saatiinpahan vain toiset tekemään likainen työ. Ja myöhemmin lykätä syy heidän niskoilleen. Tosin tätä suomalaista tragediaa ei olisi sattunut, jos päämajassa olisi ollut ammattimainen meininki eikä tumpeloita ohjaksissa.

Suomessa on tapana nauraa Puolalle, että miten siellä munattiin esimerkiksi 1939, kun maa vallattiin parissa viikossa. Puolalaisia puolestaan saattaa naurattaa se, että hyvin aseistettu ja sotavalmiudessa oleva maa menetti toiseksi tärkeimmän kaupunkinsa ja yhden kannaksen kymmenessä päivässä. Nyt kun sotaveteraanit alkavat olla haudassa (tai joukkohaudassa), voisi alkaa pohtia näitä asioita ilman "isänmaallisia" painotuksia.

Suomalaisten suhde johtajiinsa on samanlainen kuin juutalaisten Jumalaansa. Saatetaan ihan kritisoidakin mutta lopuksi kiitetään polvillaan vaikkei ymmärretäkään miksi tapahtui niin kuin tapahtui. Ei auta vaikka olisi professori niin kiltisti perässähiihdetään. Toisaalta käy akateemikkoa sääliksi, kun joutuu 60 vuotta myöhemmin selittelemään, että kun ei ollut vaihtoehtoja... Raukka ei ole tajunnut, että joskus voi kieltäytyäkin, esimerkiksi kirjoittamasta suomalaisten elintilasta. Tosin silloin saattaa joutua vankilaan ja tiedepoliittiseen paitsioon, mikä olisikin kauheaa elämänsä valtapiireissä viettäneelle "humanistille".

Toinen vaihtoehto on, että akateemikko mielellään kirjoitti suomalaisten elintilasta. Ja vieläkin kirjoittaisi ellei aihe olisi jotenkin epäsuosittu. Kehui Eino Kailakin 50-luvulla Hitleriä ja taatusti oli kuullut keskitysleireistä.

Mietin otsikoksi jotain kohtalokasta, esimerkiksi "Suomalainen tragedia" tai "Suomen kohtalosinfonia" mutta kun olen lueskellut Rautavaaran muisteloita niin päädyin otsikkoon "Requiem 1944". Waltarin (yksi perseennuoleskelija lisää) Isästä poikaan -trilogia taisi olla alkuperäiseltä nimeltään Suomalainen tragedia. On muuten ihan kamala kirja, mutta masokistisesti olen lukenut ne yli 700 aivotonta sivua. Sentään en ole koskenut vielä pidempään alkuperäiseen versioon, jossain menee minunkin perversioideni raja. Ihan Uralilla ei raja ole. Mittasin joskus huvikseni, miten pitkä matka Uralille vähimmillään oli jatkosodan aikana, tulokseksi sain noin 1200 kilometriä; tosin on hankalaa saada eksaktia lukemaa, koska pitäisi määritellä mistä vuoristo alkaa. Täytyisi ottaa esiin Finnlands Lebensraum, sieltä taatusti löytyy tarkka kilometrimäärä. Olisiko uusintapainoksen aika? Jussi Niinistö voisi suomentaa ja varustaa esipuheella sekä selittävillä nooteilla.

Kategoria: entiedämiksikutsua 0 kommenttia Kommentoi

Englantilainen pimeys
22.10.2006 - 18:54

Tästä on pitänyt kirjoittaa aiemmin, mutta vasta luettuani Niemi-Pynttärin kirjoituksen Humisevan harjun pimeydestä sain itseni liikkeelle. Minä muistan Englannista pimeyden ja yhtä pimeyttä nummilla on Humiseva harjukin. Englantilainen pimeys on totaalista, sitä ei oikein pääse valoonkaan karkuun. Synkät talot, yleensä rumat, pubeissakin hämärää; lisäksi kylmyys sisällä ja ulkona.

Englanti on primitiivinen maa. Siellä aistii esikristillisiä asioita. Kaikki helvetilliset nummet, laaksojen kylät kirkkoineen ja hautausmaineen, valo kaukaisuudessa. Pimeässä valo pelottaa eniten, siellä on jotain, ilmeisimmin vihamielinen ja voimakas ihminen, joka uskaltaa paljastaa itsensä.

Pimeässä maaseudulla ei ole kivaa. Kun auto tulee vastaan, on syytä valmistautua törmäykseen sillä maaseudulla ei mennä rattiin selvinpäin. Suomeen tullaksemme: karjalaistalo, laatikkohökötys, pellon päässä metsän reunassa, siellä asuu se perinteinen aikamiespoika, jonka suhde navetan asujaimistoon on epäilyttävä.

Maaseudulla asuu perverssejä, jotka pimeässä innostuvat. Tämä epäämätön tosiasia on pidettävä maaseudulla mielessä. Niitä tarinoita riittää, joissa auto on hajonnut korpeen ja apua laatikkotalosta etsinyt ihminen löydetty suohaudasta kymmenen vuoden päästä.

Ei kommentteja: