Hyvää joulua rakkaat possut, ja sitten asiaan.

Puhdistus - kattava analyysi

Kuten tiedetään, ostin eilen yhdellätoista yleisvaltakunnallisella rahalla Turun linja-autoaseman tiskin yli Sofi Oksasen Puhdistus-romaanin. Ostin laitoksen, jossa on myös libretto. Kirjan on kustantanut Silberfeldt, se on vuodelta 2012 (alkuteos v. 2008) ja Puhdistuksen 34. painos. Seuraavat sivunumerot viittaavat ed. esiteltyyn painokseen.

Yleisiä luonnehdintoja

Sain Sofi Oksasen Puhdistuksen luettua jouluaattoaamuna klo 4.14, jolloin päädyin sivulle 383 ja saatoin pysähtyä miettimään tätä kirjaa, josta kieltämättä on pikkasen männä vuosina kohistu.

Vertasiko joku Oksasta Väinö "Väpi" Linnaan? Jos luonnehti, niin voin kiittää luonnehtijaa osuvasta luonnehdinnasta. "Väpiltäkin" jäi kirjallisuuden Nobel-palkinto saamatta ja saamatta se jää Oksaseltakin ja samasta syystä kuin "Väpiltä": kumpikaan ei ole kovin hyvä kirjoittamaan. Sen sijaan molemmat ovat hyviä luomaan kohtauksia, "Väpi" jopa erinomainen, heidän kirjansa ovat sillä tavalla visuaalisia, että lukija saa kuvan mieleensä siitä missä kirjassa kulloinkin oleskellaan. Oksanen ei myöskään kuvaile liikaa, mikä on erinomainen asia, hän antaa lukijan mielikuvitukselle tilaa. Tässä näkyy Oksasen dramaturgian opinnot.

Sofi Oksanen haluaa kertoa meille, että maailmassa on moni asia pielessä, siksi hän kirjoittaa, sen sijaan taideproosaa (ymmärrettynä kielen ja sanan joltisenkinasteiseksi itsenäisyydeksi) Oksanen ei kirjoita. Ehkä hän ei halua, ehkä hän ei pysty, en tiedä.

Olen kuullut, että "Puhdistus imee mukaansa". Ei se ime. Paitsi noin sivun 50 jälkeen. Aivan alku, kun vanhempi naispäähenkilö Aliide jahtaa kärpästä, on hyvä, mutta kun nuorempi naispäähenkilö Zara tuodaan näyttämölle, teksti puuroutuu pahasti. Pitäisi tutustua Puhdistuksen alkuperäiseen versioon, näytelmäversioon, miten siinä nämä siirtymät hoidetaan, kun romaanissa henkilö täräytetään kohtaukseen deus ex machina ja sitten hänet siepataan kohtauksesta pois.

Zaran ja Aliiden ensikohtaamisessa yritetään tavoittaa henkilöiden tajunnantiloja, mutta kirjailija ei pysty eläytymään henkilöihinsä tai muuten vain ei osaa luoda realistista kuvaa hankalasta tilanteesta, joten ehkä tämän alun mahalaskun jälkeen oli hyvä ettei yritetty kuvata siirtymiä. Mutta vähän hölmöltä se tuntuu. Esim. Zaran elämä Berliinissä: hän vain yhtäkkiä on huorana, eikä länttä Zaralle kehunut Oksanka enää palaa näkyville. Vai palasiko? En minä ainakaan huomannut. Zaran pakomatka Tallinnasta Aliiden luo kirjan loppupuolella on jonkinlainen kruunu tälle kömpelyydelle: Zara vain osuu tilanteisiin, on hyvää tuuria, rekka-autossakaan ei ole sivupeilejä, joten kuljettaja ei näe lavalta kurkkivaa salamatkustajaa, rekka-auto on menossa oikeaan suuntaan Aliiden luo, Zara löytää henkilöautosta kartan, asunnosta taskulampun ja lopullisena antikliimaksina mafiamieheltä löytyy Zaran passi ja Zara pääsee pakoon.

Kirjassa on päiväkirjamerkintöjä ja Neuvostoliiton palveluksessa olevien tiedonantoja. Niitä olisi voinut olla enemmän, samoin kuin Stalinin lehmissä Viro-osuuksia. Ja Puhdistuksessa loppu on yhtä tiedonantoa. Entä jos tiedonantoja olisi ollut enemmän ja niitä olisi ripoteltu ympäri kirjaa, jolloin Puhdistuksesta olisi saatu mosaiikki? Onko taustalla jälleen kerran kustannustoimittaja tekstiä pilaamassa, leikkelemässä, kustannustoimittaja, joka kuitenkaan ei huolehdi sen vertaa, että punakynäisi tekstistä pois huonon tekstiaineksen, suoranaiset virheet?

Puhdistus on alun jälkeen mukaansa tempaava lukuromaani. Se on aika hyvin. Mutta Jari Tervo on tällä saralla paljon parempi ja vähä toisessa lajityypissä Antti Tuuri. Tai James Ellroy, jonka tyyli on Oksasen esikuva, tosin etäinen.

Esimerkkejä

Seuraavaksi käyn kirjan läpi. Kersti Juva on tässä esikuvana, hän esitteli Sofi Oksasen seuraavan romaanin Kun kyyhkyset katosivat kieltä ensimmäisen seitsemän sivun osalta. Vähän purputusta siitä tuli, vissiin, mutta enämpi hämmentynyttä hiljaisuutta. Juva sanoo:

"Käsittääkseni vika on kielessä. Se on huolimatonta, hiomatonta, paikoin löysää, paikoin taas liian tiivistä. Jos tarkoitus on kirjoittaa tajunnanvirtaa, jonkin pitäisi virrata. Oksasen virkkeet eivät useinkaan helpota lukuprosessia vaan päinvastoin vaikeuttavat sitä, ne eivät kuljeta lukijaa, joka eksyy, joutuu pysähtymään, pahimmassa tapauksessa palaamaan taaksepäin. Parhaiten sen huomaa, jos yrittää lukea tekstiä ääneen."

Ihmeellistä on, että tätä samaa voi sanoa Puhdistuksesta, vaikka Puhdistuksen kirjoittamisen aikaan Oksasella taatusti oli kirjoitusrauhaa enemmän kuin sittemmin. Juva myös viittaa "keskinkertaisiin käännöksiin tottuneisiin hyväntahtoisiin suomalaisiin lukijoihin", mikä on hyvin kauniisti sanottu, asian kun voisi sanoa niin paljon rumemmin. Mitä tulee käännöksiin, niin kääntäjä voi peittää alkutekstin kömpelyydet, mikä saattaa selittää Puhdistuksen kansainvälistä suosiota, vaikka suurin syy epäilemättä on aihe. Mutta mennäänpä asiaan...

Sivun 30 lainaus kuvaa sitä, mitä Kersti Juva ehkä nimittäisi liian tiiviiksi ja eteenpäin-menemättömäksi: 

"Jotain oli sanottava – jos ei ollut tarinaa, niin sitten jotain muuta, ihan mitä tahansa. Hän etsi sanomista myyränmultakeoista, joita kulki rivissä talon päädyssä, raskaiden omenapuiden välistä pilkottavista mehiläispesien tervapahvikatoista, etsi juttua veräjän toisella puolella seisovasta tahkosta ja piharatamosta jalkansa alla, etsi sanottavaa kuin nälkäinen eläin saalista, mutta hänen tylsistä hampaantyngistään lipesi kaikki."

Että näin. Juva:

"Kirjassa on suoranaisia kielivirheitä, mutta myös luvattoman kankeita ja kapulakielisiä rakenteita, joiden keskellä itsekeksityt tai muuten mehukkaat ilmaukset pistävät silmään. Kielikuvat ovat monesti haettuja, sanavalinnat epätäsmällisiä. Kielestä puuttuu tarkkuutta, joka veisi lukijan mielikuvat sinne, minne pitää, eikä sinnepäin."

Tämä siis Kun kyyhkyset katosivat -romaanin osalta, mutta samaa tekstin huojuntaa löytyy Puhdistuksesta. Tosin pidin itsekeksityistä ilmauksista, jotka vissiin osaksi nousevat viron kielen pohjalta (kapulakieltä).

Huojuntaa on myös siten, että samassa virkkeessä voi olla ansiokasta ja vähemmän ansiokasta:

"Oksankan huulet kiilsivät kuin länsimaisen aikausilehden paperi ja hänellä oli vaaleanruskeaksi värjätty kettupuuhka, ei ketunvärinen vaan maitokahvin, vai oliko jossain sen värisiä kettuja." (s. 37)

Tässä tiivistyy Oksasen kieli. Tätä virkettä voisi analysoida Oriveden opistolla ja Kriittisessä Korkeakoulussa ja pitkään. Ja seuraavalla sivulla: "Zaran linttaan astut tohvelit narskuttivat hiekkaa ja auringonkukan siementen kuoria, naisten silmät pistelivät hänen selkäänsä."

Entä tämä: "Kaikkien aikojen korkein rakennus oli ollut 629 metriä pitkä." (s. 59-60) Mikä on Oksasen äidinkieli? Kuitenkin heti perään tulevat hienot "kellon tiksutus" ja "ulko-oven kääksähdys" (s. 60)

Sivulta 65 löytyy varsinainen älynväläys:

"Zara ei ollut huomannut astiakaapissa muita astioita, jotka olisivat voineet kuulua samaan sarjaan, vaikka ei hän tietenkään tiennyt kaikista Aliiden astioista, vain niistä jotka olivat näkyvillä."

Tällaista ei pitäisi painaa. Jälleen kerran, missä oli kustannustoimittaja silloin kun kaveria kaivattiin? Mutta seuraavalla sivulla 66 on hieno "Aliiden jaakatessa rahan arvon laskusta". Sivulla 71 "kello raksui". Pidän näistä. Sivulla 79 luku loppuu hienosti: "Hiljaisuus oli kestänyt vain hetken, sitten Pasha oli räjähtänyt nauramaan, ja muutkin olivat alkaneet remottaa." Italikko minun ja muoto "Pasha", kun en saanut s:n päälle sitä väkästä. Sitten sivu 80: "korva pitkällä", tykkään, mutta seuraavalla sivulla kardinaalimunaus: "alettiin vääntämään itkua." Kustannustoimittaja?

Kirjassa on paljon taikauskosta ja mystiikkaan viitataan, ne ovat hyviä kohtia, kuten tämä: "Yhtäkkiä hänestä tuntui, että hän kuuli, miten kuu kiersi taivaalla." (s. 86)

Sivulla sata: "Laulu oli jäänyt tinnittämään korviin päiviksi, ei, viikoiksi." En ole varma tuosta tinnittämisestä, muttei se ole huono. Sivulla 110 on upea: "Jääkaapin louske söi hiljaisuutta, valkosipulit kopisivat kulhoon järkäleinä, pistoke Zaran kädessä poltti."

Sivun 117 hyvästä tekstistä poimin "varisten kraaksunnan". Aukeaman päässä mennään takaisin kirjan päätyylilajiin, sentimentaalisuuteen ja yleiseen hyljätyn romantiikkaan (kyseessä on viihderomaani, eikä tämä ole moite):

"Sisaren pulssi jyskytti Aliiden kättä vasten samalla, kun hänen kasvoiltaan valuivat kaikki vanhat ja tutut ilmeet, ja sisko jätti ne taakseen, ne lämähtivät perässä tulevan Aliiden kasvoille, märkinä suolaisina riekaleina ne takertuivat hänen poskilleen, osa lennähti hänen ohitseen aaveina, jo menneisyytenä, ja Aliiden kanssa aamulla naurettu hymykuoppa puhkesi lennähtäessään pois Ingelistä."

Sivulla 122 hieno "vuodevaatteiden sahina", kun mustasukkainen pikkusisko kärsii.

Sivulla 143 anakronistista kieltä: "sai maallakin asuessa ottaa kaupunkilaisia vaikutteita". Ja saman sivun lopulla kaivetaan komeroa lattian alle. Komeroa? Epätarkkaa kieltä, mutta siihen on jo sivuun 143 mennessä tottunut. Sivulla 145 aivan kamala "Siihen voisi onnistua rakentamaan jonkinlaisen käymälän, jota voisi käyttää myös hätäuloskäyntinä." Kömpelyys ja tahaton huumori yhdistyvät melko kiitettävästi

Sivulla 150 hieno luvun aloitus: "Pääskyset olivat jo menneet, mutta kurjet auroittivat taivasta kaulat suorina." Koko luku on erinomainen.

Sivulla 157 taas tätä: "Vaikka kukaan ei ollut tullut heidän peräänsä sen jälkeen, kun Aliide oli kävellyt kunnantalolta yksin kotiin, he hätkähtivät yhä kaikkia koputuksia, mutta niin tekivät niinä aikoina muutkin."

Sivulla 184 on kyyditykseen aikaa kolme päivää. Sitten yritetään nukkua. Sivulla 186 päiviä on jäljellä neljä. En ole varma, erehdynkö minä, joka tapauksessa teksti on ajanmääritykseltään sekavaa.

Sivulta 192 hienoa taikauskoisuuden kuvausta.

Sivulla 203 eletään vuotta 1949 ja odotetaan Trumanin tuloa. En ole aivan varma tästä.

Sivulla 207 komea "talot hirtettiin kolhooseihin". Efektejä Oksanen hakee ja toisinaan onnistuu.

Sivulla 209 anakronistista kieltä: "Martin oli hehkutellut asiasta lähtiessään aamulla töihin." Seuraavalla sivulla (tahattoman hauska?) "Kinopoika nosteli saapashousujaan, vihelteli elokuvien lauluja ja paistatteli lypsäjän parrasvaloissa kuin mikäkin tähti."

Oliko Virossa, maaseudulla vanhoilla ihmisillä, vuonna 1992 perkolaattoreita?

Sivulla 258 hieno "luomet menivät mutruun". Sivulla 280 "Linja-auto paukkui ohi likaisen keltaisesti haitariosa nytkyen - -"

Sivulla 286 Zaralla on kartta ja vielä sivulla 287, ehkä sivulla 288, mutta sivulla 289 "Kartta oli jo kadonnut Zaran mielestä". Sivulla 288 kerrotaan, että Zara oli äsken "pihistänyt" tulitikkuja, kun Zara nyt tupakoi. Mielestäni näin ei pidä kirjoittaa. Dramaturgia on aivan surkeata.

Kun mafiamiehet tulevat, Aliide piilottaa Zaran komeroon. Sieltä ei oikein kuulu, mitä Aliide puhuu mafiamiesten kanssa, mutta ehkä kuitenkin kuuluu, ihan hyvinkin, mikä ilmenee sivuilta 304-306. Ilmeisesti Zara myös tietää, että suuresti pelkäämänsä mafiamiehet ovat jo niin pitkällä, että komerossa voi kolistella, koska sivulla 310 alkaa luku näin: "Auton ääni loittoni. Komeron ovi alkoi paukkua." Tämä kerronta ei ole uskottavaa, vaikka kerronta uskottavaa tahtoo olla. Se tässä on ongelmana.

Sivulla 318 luku loppuu hienosti omana kappaleenaan: "Pihalla varikset huusivat kuin hullut." Ja seuraavalla sivulla heikkoa suomen kieltä: "Zara ei kyennyt arvailemaan Aliiden toimintoja."

Sivulla 324 "puuhasteli ja puuhakoi". Yritystä Puhdistuksesta toisinaan löytyy.

Sivulla 330 sattuu niin kivasti, että elokuvamekaanikko asuu oikeassa paikassa, Tallinnassa.

Sivulla 336 muotoilu, jota ei ilmeisesti ole tarkoitettu kaksimieliseksi: "- Ottaisikos mieheni viinaryypyn iltaseksi?" Oksasen kielikorva on heikko.

Sivulla 372 kerrotaan, että sisarukset Ingel ja Aliide ovat syntyneet 1920 ja 1925. Tämä ei aivan sovi siihen, että sivulta 116 alkava luku kertoo määritteensä mukaan vuosista 1936-1939 ja luvun alussa Hans ja Ingel rakastuvat ja Aliide rakastuu hänkin Hansiin. Kieltämättä Aliiden nuoruutta painotetaan, mutta painotetaan myös sitä, ettei hän aivan lapsi enää ole.

Että näin

Sofi Oksasen romaani Puhdistus on luettu ja vähän analysoitukin. On hyvä, että elämme vapaassa yhteiskuntamuodossa, eikä toisinajattelijoita jahdata niin kuin esim. Neuvosto-Virossa. Siitä tulee onnellinen olo. Voi mielipiteensä ihan vapaasti kertoa. Keskustella.