Sivut

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Onko elämä arvoitus sittenkään?


Koska en tänään tee mitään, välitän Teille Vesa Haapalan kirjoituksen "Nimi on enne ja muita ennakkoluuloja". Mainittakoon, etten tunne V. Haapalaa, tuskin olemme edes napalankoja, tai mistä sitä tietää mutta kuitenkin. Haapalan kirjoitus on avaava, moneen suuntaan avaava. Muistan kun reilu vuosi takaperin kehotin "feministejä" ottamaan edes joskus rennommin, josta, kuulemma, oli seurannut sellaista että he ottivat yhä kireämmin eli raivosivat. "He tekevät sen itse jne."

Ei minulla ole mitään edes feministejä vastaan, vaikka pidä hälyttävänä sitä, että puolet ihmiskunnasta joutaisi heidän puolestaan uuniin. Tunnen myös vasemmistolaisia ja oikeistolaisia, joten tuttua on. Itsekin tahtoisin eroon muutamista ihmisistä, sekä enemmistöisistä että vähemmistöisistä. Kuka ei tahtoisi? En, esimerkin ottaen, juurikaan välitä Paavo Lipposesta, Kalle Kustaa Korkista, enkä Timo Jutilasta, mutta Masa Niemeä symppaan kun se joutui sen Puupään kanssa viettämään aikaansa. Ja sitten kävi niin kuin kävi.

PS: V. Haapalan kanssa meillä on mahd. napalankouden lisäksi yksi yhteneväinen piirre, nim. se yksi yhteneväinen piirre, että näin V. Haapalan kloonin em. avaruusaluksella, jonne minut siepattiin v. 1988 Pudasjärveltä. Olen tästä aiemmin kertonut, hieman häpeillen, mutta abduktiot ovat nykyajassa niin yleisiä että luullakseni asiasta voi puhua avoimesti. Amerikkalaisen tutkimuksen mukaan Amerikan Keski-Lännessä n. 38 %:a ihmisistä on abduktoitu ja yli 60:llä prosentilla vastaajista on yliluonnollisia kokemuksia "tilillään".

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Yksi feministi huusi minulle kerran aamuyöllä taksijonossa: "Munat vittuun tuommoiselta!"

Tuli paha mieli.

Anonyymi kirjoitti...

Ehkä olisi hyvä, että yhteiskunnassamme sallittaisiin kaikenlaisten ihmisryhmien avoin pilkkaaminen. Neekereistä ja jutkuista saisi kertoa niin rasistisia vitsejä kuin haluaa. Ja feministejä, punavihreitä, perussuomalaisia, kokoomuslaisia, kommareita ja maalaistolloja haukuttaisiin niin paljon että oikein kilpailtaisiin kuka haukkuu rävittömimmin.

Tällainen systeeminmuutos olisi ainoa toivomme. Muuten vahvistuu lopullisesti sellainen kulttuurimuoto, jossa ollaan hyperkorrekteja ja hypervarovaisia eikä uskalleta sanoa enää kenestäkään mitään. Paitsi Wahlroosista, kun se on niin paha ja rikas. Tällaisessa kulttuurimuodossa tulee ihan uudeksi vallankäytön muodoksi se, kenen ryhmää nyt on kaikkein pahiten loukattu ja kenellä tämän vuoksi on oikeus esittää vaatimuksia muille.

Olemmeko me jo lopullisesti siirtyneet tällaiseen kulttuurimuotoon? Pahoin pelkään.

Nyt pitäisi ruveta pilkkaamaan kaikkia vähemmistöjä ja enemmistöjä oikein epätoivon vimmalla ja jatkuvasti.

Sami Liuhto kirjoitti...

Hyviä huomioita.

Aloin lukea Klingen uusinta päiväkirjanidettä ja siellä on paljonkin tästä asiasta ja maininta, että pitää hysteerisesti todeta, että "en ole sitä mieltä että pitäisi jne." Ainakin minuun tuo hysteria on tarttunut. Jo 90-luvulla Seinfeldissä pilkattiin jonkinlaista vastahomopelkoa, "homosexualism, not that I have anything against it." Huumori nämä näyttää aika kivasti.

Klinge myös viittaa Ruotsiin, että sieltä tämä hulluus on Suomeen tullut. Nuoriso nyt on vietävissä kaikenlaiseen totalitarismiin, mutta että aikuiset ihmiset...

Vesa Haapala kirjoitti...

Saatoin olla kuin ollakin noihin aikoihin Pudasjärven suunnalla, joten oletettavasti minut on ollut helppo kloonata tai koodata tai mitä lie ne avaruusolennot tekevät, järkkäävät napalankouksia ja muuta - kirjoittaessaankin sitä tuntee olevansa ikään kuin muukalainen itselleen tai Uuno Kailaan sanoin ”mua itsessäin muualle raahas joku minulle vieras mies” - feminismi kuten kaikki muutkin ismit on ok, kunhan löytyy vähän joskus pilkettä silmäkulmaan enkä tarkoita nyt koivupilkettä.

Sami Liuhto kirjoitti...

Olen kuullut, että "ruskeilla" oli aikoinaan sellainen ismi, jossa suuntauduttiin "skandinaaveihin", se oli siis skandinavismia. Nuupahtanut sittemmin.

"Skandinaavit" ovat kautta galaksien tunnettuja kloonaamisintohimostaan, joka toisinaan on saanut patologisiakin piirteitä. He esim. ovat kloonanneet erään planeetan täyteen Kari Enqvistejä - kertoo paljon heidän huumorintajustaan.

Käsitetarkennus: kloonaukseen kuuluu koodaus, hienomekanistinen proseduraalisuus, jolla "tuunataan" klooni oikein viimeisen päälle vastaamaan "alkuperäistä" (vanha vitsi monissa galakseissa, "onko mikään alkuperäistä?") hahmoa.

Vesa Haapala kirjoitti...

tämä tieto lisää tuskaani: ehkä joku planeetta on täynnä minua alkuperäisempiä tai ainakin yhtä alkuperäisiä kaksoisolentojani, sietämätöntä, veit yöuneni, Sami, my own hands imprison me...

Sami Liuhto kirjoitti...

Ei kannata huolestua klooneista, sillä on ihmisiä, joita ei ole kloonattu lainkaan. Se on kiusallista! Huhujen mukaan Tuula-Liina Varista ei ole kloonattu sen paremmin kuin Matti Nykästäkään, vaikka skandinaavien piireissä on ollut kansalaisliikkeitä heidän kloonaamisekseen.

Rva Variksen kohdalla kloonaamattomuuden syynä on se että hän on "lukenut liikaa" ja hra Nykäsen kohdalla se että hänestä on "luettu liikaa". Tämä on tietenkin vain hurjaa skandinaavien huumoria, oikeat syyt ovat galaktis-poliittisia, joita voi vain arvailla täällä galaksimme laidalla.

Tuli tuosta Enqvististä mieleen, että nuo saakelin skandinaavit täyttivät erään kuun Jutta Zilliacuksilla.

Anonyymi kirjoitti...

Jos olisi sellainen planeetta, joka on kloonattu täyteen Matti Klingejä, voisin mieluusti muuttaa sinne.

Siellä kun voisi vastustaa globalisaatiota, vaikka on hyvät käytöstavat, hienostunut olemus ja siistit vaatteet sekä siististi kammattu tukka.

Sami Liuhto kirjoitti...

"Munat vittuun!" huudellaan tietyillä planeetoilla, muttei niissä ole Klingejä. Klinge-klooneja on harvassa, enemmän Heikki Ylikangas -klooneja.