Viimeiset Paljastukset
Turun pääkirjaston poistomyynnissä oli tänään kaksi kappaletta Hans Selon Pilvihipiäistä. Ottaen huomioon, ettei kulttuurimme osaa edes kirjoittaa tämän kirjan nimeä oikein, asiassa ei ole ihmettelemistä. Kulttuurimme rappion jälkeisyydestä lisää, ks. tämä.
Ehkä syy siihen, miksi kirjallisuuden pitää olla helppoa, on siinä, että kuka tahansa voi kirjoittaa ja lukea. Kirjallisuudessa ei ole mitään spesifiä niin kuin mainitussa esimerkissä, palapelin kokoamisessa. Kirjallisuus on arkipäiväistä ja kun jokin arkipäiväistyy, se on jo vähän kuollut.
Minulle muistutettiin E-L Mannerin sanoneen siihen suuntaan, että kirjallisuus ei ole kokonaisvaltaista siinä mitassa miten kokonaisvaltaista on tanssi, että tanssi on kokonaisvaltaisin taide. Näin on. Eikö verbaalisuus ole aika myöhään mukaan tullutta toimintaa? Sitä ennen viestittiin elein. Taide tuli eleiden kautta. Tanssissa on koko ihminen mukana.
Kirjallisuuden suuri ongelma on lineaarisuus.
2 kommenttia:
Arkkitehtuuri on pysähtynyttä tanssia ja siinä on mukana kirjallisuuskin seinällä kirjahyllyissä. Kun arkkitehtuurimme ei enää tanssi, niin ei tanssi kirjallisuutemmekaan. Mielemme on maisemoitu neukkukuutioihin ja sosiaaliseen realismiin. Komiteat päättävät mitä taidetta saa tehdä ja millaista hyvä taide on. Jos teet hyvän vientituotteen, niin pääset Linnan juhliin. Pilvihipiäistä en ole lukenut, mutta muistan Simpsoneista, kun Springfieldin pormestarin kaksi henkivartijaa lepäili ja katseli taivaan pilviä. Toinen heistä kysyi: "Onko mitään höttöisempää kuin pilvet taivaan?" johon toinen vastasi "Jos onkin, en halua kuulla siitä."
Hyvää tekstiä.
Lähetä kommentti