sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Kirjoitin juuri elämäni ensimmäisen omistuksen elämäni ensimmäiseen ei-omakustanteiseen kirjaan. Vitun hieno hetki. Laaja jiddishinkielinen romaanituotantoni (suom. Vihjeitä keskiluokalle, Jumalalle ei sanota ihan mitä tahansa, Kuolen ennemmin kuin elän kanssanne, Miksi Puola on kansani, jne.) on kohtuullisen tunnettu Sarmatiassa, mutta Veikseliltä länteen kukaan ei ole niistä kuullutkaan. Osasyy tuntemattomuuteen on kielen lisäksi teosteni laajuus, esim. Tarpeet, ja kohteet on pituudeltaan 1 100 sivua. Näissä kirjoissa ei myöskään ole kappale- ja lukujakoa. Olen kirjoittanut ne yhteen massaan. Lisäksi käytän kussakin romaanissa vain kolmea neljäsosaa kirjaimistosta, kussakin omaa kolmea neljäsosaansa. Saadut lahjat, 1 450 -sivuinen yhdentunninromaani, käyttää vain puolta kirjaimistosta.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Vistula!

Sami Liuhto kirjoitti...

Veiksel

Anonyymi kirjoitti...

Ja tuskin on!?!
Miten puolalaisten maitten läpi voi virrata saksalainen joki?!?
Tai kenen luvalla. Ja milloin. Älä sano. Kyllä tämä tiedetään!
Pyllyyn kasvaa näppylä.
Sylissä on kirja, englantilainen tarina, aivan uusi, jonka karttaliitteestä puuttuu Viro ja sen paikalle on painettu Reval.

Sami Liuhto kirjoitti...

Eläköön baltiansaksalaisuus!

Anonyymi kirjoitti...

Miten harmillista, etten taida jiddishiä!

Onnittelut Pikku-Postillan johdosta.

- - -
A. Muumi

Sami Liuhto kirjoitti...

Michiganilainen juutalainen harkitsee romaanini Ukrainalaisen vehnäpellon yläpuoliset korpit kääntämistä englanniksi.